Aihearkisto: Kosmetiikka ja hygienia

Karvanpoisto teipillä – onnistuu! DIY-karvanpoistoliuskat

Sain päähänpiston kokeilla karvanpoistoa aivan tavallisella teipillä – ja se kokeiluhan kannatti! Kaiken lisäksi netissä ei ole paljon asiaa karvanpoistosta teipillä edes englanniksi, joten tämä kirjoitus tulee varmasti tarpeeseen.

DIY- eli tee se itse -karvanpoistoliuskat syntyvät todellakin pelkästä teipistä. Kaikki teipit eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin, mutta minä olen koekaniinina testannut useampia, ja niinpä kerron ja näytän, mikä toimii parhaiten.

Niin kuin yllä näkyy, karvat todella lähtevät teipillä irti. Esittelen alla lisää tuloksia. Sitä ennen haluan kuitenkin kertoa, miten olen yleensä huolehtinut karvanpoistosta ja mikä sai minut tarttumaan teippiin.

Ennen teippikokeilua olin aina höylännyt eli sheivannut kaikki ihokarvat, mitkä olen halunnut poistaa. Muista karvanpoistomenetelmistä minulla ei juurikaan ollut kokemusta: vahausta tai sokerointia en ole kokeillut koskaan, ja vuosia sitten kokeilemani karvanpoistovaahdot eivät jaksaneet poistaa läheskään kaikkia karvoja, ja karvat sitä paitsi alkoivat kasvaa saman tien takaisin juuri niin kuin sheivauksenkin jälkeen. Epilaattoria kokeilin aikoinaan pari kertaa ennen kuin myin sen pois. Se ei toiminut kohdallani lainkaan toivotusti, ja sisäänkasvaneita karvoja tuli enemmän kuin olin osannut ennakkoon edes kuvitella. Mitään pysyvämpiä karvanpoistomenetelmiä kuten laseria en ole koskaan edes harkinnut.

Sheivaaminen eli karvojen ajaminen toimi minulla loistavasti vuosikaudet enkä kokenut hommaa kamalaksi riesaksi. Viimeisen vuoden sisällä jokin on kuitenkin muuttunut, sillä ihoni ei enää siedä sheivaamista. Se on sikäli hyvin jännää, sillä sheivaamista pidetään yhtenä hellävaraisimmista karvanpoistomenetelmistä siinä missä karvojen nyppiminen juurineen tavalla tai toisella on paljon kivuliaampaa.

Oma ihoni menee nykyään kananlihalle, kun alan sheivata, ja sen takia iho haavautuu ajelun seurauksena, eivätkä kaikki karvat leikkaannu tyvestä, koska iho on ajeluhetkellä epätasainen. Mitkään käsittelyt, lämpötilat tai voiteet eivät poista kananlihaa, koska nykyään ihoni yksinkertaisesti inhoaa sheivaamista. Alla on kuva ajellusta säärestä viime kesältä.

Vastikään sheivattu sääri elokuussa 2017.

Vastikään sheivattu sääri elokuussa 2017.

Koska sheivaus ei siis enää toimi ja innosta, sain neronleimauksen tarttua teippiin.

Moni mieltää ilmastointiteipin yhdeksi tehokkaimmista teipeistä, ja netistä löytyykin yksi teksti, jossa ilmastointiteippiä testattiin karvanpoistomielessä: Ilmastointiteippi täyttää 75 vuotta – Pasi testasi, saako jesarilla poistettua myös säärikarvat. Jutussa esiteltyä tulosta pidetään onnistuneena, ja koekaniini Pasi iloitsi myös siitä, että ilmastointiteipin repäisy ei tuntunut missään.

Niinpä itsekin odotin paljon nimenomaan ilmastointiteipiltä. Kävi kuitenkin niin, että se pärjäsi testissäni kaikkein huonoiten! Niin huonosti, etten viitsinyt edes ottaa kuvaa teipistä, johon ei ollut tarttunut kuin pari karvaa. Repäisy ei minustakaan tuntunut miltään, ja sille löytyy myös looginen syy: mitä vähemmän karvoja teippi irrottaa, sitä vähemmän repäisy tuntuu.

Itse sain parhaat tulokset kaksipuolisella valkoisella teipillä, jota tämän kirjoituksen kuvituksessa näkyy eniten. Kyseinen teippi on mattoteippiä.

Teipin alalaidassa näkyy parhaiten, että karvat ovat irronneet juurineen.

Kuvan alalaidassa näkyy parhaiten, että karvat ovat irronneet juurineen.

Lisäksi kokeilin kaikkia muita vähänkin leveämpiä teippejä mitä löysin omista ja sukulaisten varastoista, mukaan lukien eri firmojen mainosteippejä. Tulokset niillä eivät olleet olemattomia, mutta mattoteippi vei kirkkaasti voiton.

Teippi karvanpoistomenetelmänä on mainio monesta syystä: se on paljon edullisempi kuin monet muut menetelmät, ja omalla kohdallani se on myös hellävaraisempi kuin sheivaaminen, ja sileä lopputulos kestää viikkoja, mikä on valtava etu ajelemiseen nähden.

Teippi repäistään vastakarvaan. Pelkäsin ensimmäistä repäisyä, mutta kipua oli paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Iho ei myöskään jäänyt punoittamaan pitkäksi ajaksi eikä se kihelmöinyt tai reagoinut muutenkaan. Oma ihoni voi näkyvästi paremmin teippikäsittelyn jälkeen kuin sheivaamisen jälkeen, ja ihosta tuli ennenkokemattoman sileä. Tuntui, ettei iho olisi tarvinnut edes mitään (rauhoittavaa) voidetta käsittelyn jälkeen, mutta rasvasin sääret silti kosteusvoiteella.

Aivan täydellinen karvanpoistomenetelmä teippaus ei siltikään valitettavasti ole, sillä vaikka suurin osa karvoista irtoaa juurineen, ihan kaikki eivät. Alla näkyy muutoin jo viikon sileänä pysynyttä säären ihoa, mutta muutama karva puskee läpi, koska ne eivät irronneet juurineen.

Menetelmä jää silti käyttöön, sillä tulokset ovat paljon hämmästyttävämmät kuin osasin odottaa. Olisi ihanaa päästä sheivailusta eroon. Kaikista ihaninta toki olisi, jos voisi lakata poistamasta karvoja kokonaan. Miesten ei tarvitse silottaa kehoaan, ja parrankin kohdalla he saavat valita, ajavatko partansa vai eivät, muotoilevatko siitä haluamansalaisen, vai peittävätkö sillä kaksoisleuan tms. ilman, että heidän valintojaan kauhistellaan. Naisen ajamattomat sääret (ja muut karvaiset paikat) puolestaan ovat automaattisesti hirviömäisen kauheat; se on kuin yleinen totuus, jota kukaan ei kyseenalaista. Minusta olisi mahtavaa olla tuollaisen ajattelun yläpuolella, mutta en ole. Ajatus mekosta tai hameesta ja karvaisista sääristä niiden kanssa tuntuu mahdottomalta.

Uskon silti, että kun erakoidun tarpeeksi (mikä on helppoa nykyisellä asuinseudullani), ja jään vielä aiempaa enemmän yksin (minulla on jo nyt hyvin pienet piirit), jonkin ajan kuluttua sillä ei enää ole mitään väliä, miltä sääreni näyttävät. Tuota aikaa odotellessa aion kuitenkin vielä käyttää hyväksi havaitsemaani teippimenetelmää!

Annoin kainalokarvojen kasvaa

Kainalokarvat kuuluvat niihin harvoihin karvoihin, jotka olen sheivannut teinistä asti ympäri vuoden. Vaikka kukaan ei näe kainaloitani kuin vain kesäisin poikaystävää lukuun ottamatta, olen silti ajellut ne muulloinkin. En ole ajatellut asiaa sen kummemmin, vaan vain tarttunut automaattisesti suihkussa höylään kerran tai pari viikossa, kesällä vähintään joka toinen päivä.

Viime kuukausina tulin kuitenkin testanneeksi yhtä asiaa, jota en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Annoin kainalokarvojen kasvaa niiden täyteen mittaansa. Testihaluilleni oli muutama syy:

1) Olen kirjoittanut blogissa reilusti alumiinittomista deodoranteista, ja kerran sain ajatuksia herättävän kommentin dödöihin, alumiiniin ja kainalokarvoihinkin liittyen: […] ”Keskeistä on myös se, että epäesteettisiksi koettuja kainalokarvoja ei tule ajaa, sillä ne ilmastavat kainaloa ja vähentävät oleellisesti hien valumista ja imeytymistä paitaan.” Olin kuullut ja lukenut tuosta väitteestä aiemminkin, ja vastasin: ”Hyvä pointti tuokin noista kainalokarvoista; kuulostaa hyvin järkevältä. Ajamattomat (täyspitkät) karvat toimivat kuin sienenä, joka pitää kosteuden paremmin sisällään sen sijaan, että paitaan tulee valtava läntti kainalon kohdalle.” Halusin siis testata, toimisivatko omat kainalokarvani juuri tuolla tavalla.

2) Kainaloideni iho ärtyy nykyään helposti (liiasta) sheivaamisesta, mistä seuraa kirvelyä ja ihottumaa tiettyjä ostodödöjä käytettäessä.

3) Halusin kyseenalaistaa normin, jonka mukaan naisten pitää nykyaikana ajaa kainalonsa. Se on nimittäin historiallisesti varsin nuori ja keinotekoinen trendi, josta kirjoitan lisää alla.

Useiden lähteiden mukaan länsimaissa naiset ovat ajaneet kainalokarvojaan vasta alle 100 vuoden ajan. Kainalokarvojen ajaminen on sinällään aivan turhaa, eikä sillä ole mitään terveyttä edistäviä vaikutuksia. Moni mieltää ajellut kainalot esteettisemmiksi kuin ajamattomat, mutta se johtuu siitä, että moni on ehdollistunut ajattelemaan niin juuri näinä aikoina, joina elämme. Kainalokarvojen ajamisessa oli alusta asti kyse bisneksestä, eli yritykset hyötyivät rahallisesti saadessaan naiset tuntemaan itsensä epävarmoiksi ja epätrendikkäiksi. Euroopassa kainalokarvojen ajaminen yleistyi naisten keskuudessa vasta 1940-luvun puolivälin jälkeen. Miehet puolestaan eivät tavallisesti aja kainaloitaan länsimaissa eikä heiltä odoteta sitä.

Toisin kuin joskus luullaan, kainalot eivät ole hygieenisemmät ajeltuina. Jos iho vähääkään ärtyy tai rikkoontuu ajelemisesta, ja kainaloon levitetään sitten erilaisia tuotteita, kainalosta tulee mahdollisesti epähygieenisempi paikka kuin se olisi ajamattomana ja samojen tuotteiden kuorruttamana. Jotkut pitävät ajellun kainalon tunnusta enemmän kuin ajamattoman, ja silloin sheivaamisessa voikin olla ideaa. Toisaalta moni ei ehkä tiedä, miltä täysi tupsu kainalokarvoja tuntuu omassa kainalossa, koska ei ole viitsinyt koskaan antaa karvojen kasvaa. Sänki ei luonnollisestikaan ole sama asia kuin täyspitkät kainalokarvat. Joka tapauksessa ainut kunnollinen syy ajaa kainalot on ajaa ne itseä, ei muita varten.

Kun luin naisten kainalokarvoista enemmänkin, selvisi, että joillekin naisille kainalokarvojen ajamattomuus on feministinen kannanotto, jolla vastustetaan patriarkaaliseksi kuviteltua yhteiskuntaa. Kainalokarvat saatetaan jopa värjätä kirkkain värein, jotta ne korostuvat ja varmasti näkyvät. Käsivarret myös varta vasten nostetaan ylös mahdollisimman monissa tilanteissa, jotta karvaisia kainaloita päästään esittelemään. Kukin taaplaa tyylillään, mutta omat karvani eivät ole vastaavanlainen kannanotto. Monet, jotka eivät aja karvojaan, tekevät niin koska eivät saa karvojen ajelemisesta ja/tai lopputuloksesta mitään kiksejä, ja säästääkseen aikaa ja rahaa. Itse puolestani halusin testata kainalokarvojen kasvattamista syistä, jotka listasin yllä. Tavallaan pidän ikävänä sitä, että kainalokarvoista tarvitsee edes keskustella. Kyse on kuitenkin vain muutamista hassuista karvoista, ei mistään sen enemmästä. Olisi hienoa, että kukin (nainen) saisi ajaa tai olla ajamatta kainaloitaan tai muitakaan karvojaan ilman minkäänlaista ihmettelyä, mutta näinhän ei suinkaan ole.

Mennään vihdoin testituloksiin! Millaisena siis koin kainalokarvat ja toimivatko ne kosteutta imevinä sieninä? Ensin huomioni kiinnittyi lähinnä karvojen määrään; olen pitänyt itseäni melko karvaisena ja oletinkin, että kainaloni rehevöityisivät kunnolla. Kainalot kuitenkin paljastuivat paljon odotuksiani vähäkarvaisemmiksi, eli minun ei ole mahdollista saada sellaisia kunnon puskia, jollaisia näin eri naisilla netissä ja jotka väistämättä imisivät itseensä reilusti kosteutta (vertaa esim. paksuihin hiuksiin, jotka imevät kosteutta niin hyvin, että niiltä kestää kauan kuivua suihkun jälkeen). Omatkin karvani silti toimivat edes osittain sieninä, sillä ne selvästi imivät itseensä lempidödöäni. Dödö ei levinnyt yhtä laajalle alueelle kainalon iholla, koska sitä imeytyi karvoihin juuri niin kuin pitikin. Hikoillessa märät kainaloläntit paidoissa eivät kasvaneet ainakaan yhtään tavallista suuremmiksi ja ne myös muodostuivat hitaammin. Haiseviksi kainalot eivät muuttuneet missään vaiheessa karvojen takia, sillä dödöreseptilläni kainaloita ei muutenkaan meinaa saada kunnolla haiseviksi edes pitkän juoksulenkin jälkeen.

Kaiken kaikkiaan kokeilu kannatti, ja päätin olla kummemmin ajelematta kainaloita suurimman osan vuodesta. Kesästä en vielä sano mitään. Kesäisen oloisista ulkomaanmatkoista keskellä talvea en myöskään osaa vielä sanoa, mutta jo reilun viikon päästä tiedän siitäkin enemmän!

Lähteet:

Is spraying deodorant on an open wound safe?

It Started With Harper’s Bazaar…

The history of why women started shaving their armpits

Underarm hair

Who decided women should shave their legs and underarms?

Women Who Dye Their (Armpit) Hair

Iho-ongelmien suhteellisuudesta

Tuskailen joskus kasvojeni ihon kanssa. Tuskailla on monellakin tavalla väärä sana, sillä viime vuosina olen osannut suhtautua ihooni rennommin, ja kenties juuri siksi ihoni onkin ollut paremmassa kunnossa eli ihan ok. Nimenomaan ihan ok, eli ei erityisen hyvässä eikä pahassa kunnossa. Suurimmaksi osaksi olen osannut arvostaa ihoni kuntoa, koska niin moni muu kärsii paljon pahemmista iho-ongelmista.

Oma ihoni on parhaimmillaan sileä ja tasainen, mutta kuitenkin aina sävyltään melko kirjava ja joskus punoittava. Pahimmillaankin ihoni on yleensä sellainen, että saan sen täysin tavallisen oloiseksi bb-voiteella eli melko kevyen peittokyvyn omaavalla tuotteella. En koskaan käytä meikkivoiteita enkä mitään puutereita. Eniten ihoni kuntoon vaikuttaa kuukautiskierto, eli ihoni on parhaimmassa kunnossa tiettyyn kierron aikaan ja vastaavasti pahimmassa kunnossa myöhemmin saman kierron aikaan.

Varsinaisia finnejä saati kivuliaita patteja ihossani on harvoin, mutta minulla on usein pieniä näppyjä etenkin poskissa. Se ei varmasti häiritsisi minua, jos niin olisi ollut aina, mutta ihoni on selvästi muuttunut vuosien varrella. Ennen sain finnejä perinteisemmille alueille kasvoissa, kuten leukaan ja varsinkin leukapieliin. Minulla oli myös mustapäitä kasvojen T-alueella, ja posket olivat sileimmät kasvojeni osat. Nyt on toisin päin, eli mustapäitä ei ole juuri lainkaan missään osassa kasvoja, mutta poskiin tulee useimmiten vaaleita pieniä näppyjä, jotka eivät kuitenkaan ole luufinnejä. (Ei sillä, etteikö minulla olisi niitäkin, mutta ne ovat pienin vaivani.)

Pähkäilimme vastikään yhden ystäväni kanssa, miten tavallisilta vaivoilta näpyt ja aikuisiän akne vaikuttavat. Totesimme kumpikin, etteivät oikein mitkään lempeämmät, ulkoiset aineet tunnu niihin tepsivän. Nopea googlaus osoitti, että olimme ihan oikeassa:

Yllä olevissa artikkeleissa todetaan, että naiset kärsivät aikuisiän aknesta miehiä enemmän ja että akne voi ilmaantua mihin tahansa ihotyyppiin. Aikuisiän akne johtuu hormoneista, ja myös stressillä, kemikaaleilla ja ruokavaliolla voi olla osuutta asiaan. Huolellisella, aikaa ja paljon rahaakin vievällä hoidolla ihosta ei silti välttämättä tule paljonkaan aiempaa kummempi. Järeimmät lääkekuurit kyllä tuovat tulosta, mutta eivät sovi kaikille.

Itse olen pääsääntöisesti hyväksynyt ihoni kunnon, sillä olen havainnut, että oikein mikään ei paranna sitä. Ruokavaliokokeiluja minulla on luonnollisesti useita, koska olin joskus sekasyöjä, sitten kasvissyöjä (ensin pesco-, sitten lakto-ovovegetaristi) ja sitten vegaani. Vielä tiukempi vegaaninen ruokavalio, josta mm. sokeri jätettäisiin pois, voisi kirkastaa ja tasoittaa ihoa monienkin lähteiden mukaan, mutta ainakaan toistaiseksi en ole moiseen valmis. Olen kestänyt jo monta vuotta muutamia pieniä näppyjä, mutta en kestäisi montaa vuotta sokeritonta elämää. Tilanne voisi olla eri, jos ihoni kunto huononisi reilusti.

Kun puhutaan ihon ulkoisesta hoitamisesta, olen kokeillut varmaan kaikkea mahdollista: olen käyttänyt epäpuhtaalle iholle tarkoitettuja (salisyylihappoa ja joskus myös bentsoyyliperoksidia sisältäviä) kasvotuotteita, öljypuhdistusta ja ihon kosteuttamista öljyillä, kalaöljypohjaisia tuotteita (silloin kun en vielä ollut vegaani), savipohjaisia tököttejä, herkälle iholle tarkoitettuja puhdistusmaitoja ja kosteuttavia mutta rasvattomia tuotteita. Ihoni on aina näyttänyt ja tuntunut yllättävän samalta, vaikka hoitomenetelmät olisivat olleet lähes päinvastaiset. Kuivattavista (finni)tuotteista ihoni kuitenkin pitää kaikista vähiten, ja kosteuttavasta hoidosta kaikkein eniten.

Ihonhoidon kohdalla kyllästyin jo vuosia sitten kosmetiikkateollisuuden tyhjiin lupauksiin, rahanmenoon ja varsinkin kaikkiin niihin tuubeihin ja purtiloihin, joita en muutaman viikon kokeilun jälkeen enää käyttänyt. Vasta kun lakkasin huolehtimasta ihostani, siitä tuli parempi. Voin siis täysin allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan stressi aiheuttaa näppyjä.

***

Vain hetki sen jälkeen, kun omat iho-ongelmat olivat tällä kertaa tulleet mieleeni, löysin Yleltä jutun italialaisesta missistä Gessica Notarosta, joka menetti kasvojensa ihon ja melkein näkökykynsäkin, koska ex-poikaystävä heitti hänen kasvoilleen syövyttävää happoa.

Notaro kertoo tunteneensa kuinka hänen kasvonsa alkoivat syöpyä.

– Rukoilin: Jumala, ota pois kauneuteni, mutta anna minun pitää näkökykyni, hän kertoi italialaiskanavan haastattelussa. (Lähde: Yle)

Minulle tuli kamala olo luettuani Ylen artikkelin. Sen puolesta en siis voi sitä suositella, mutta jos haluaa perspektiiviä omiin iho-ongelmiinsa, juttu kannattaa lukea. Muutamat näpyt ja pari isompaakin paisetta tuntuvat täysin mitättömiltä tuon rinnalla, mitä Notaro joutui ja joutuu yhä kokemaan. On hirveää, että vasta jonkun toisen tuhotut kasvot auttavat tosissaan ymmärtämään, miten onnellinen omasta ihosta tulisi olla.