Aihearkisto: Kosmetiikka ja hygienia

Annoin kainalokarvojen kasvaa

Kainalokarvat kuuluvat niihin harvoihin karvoihin, jotka olen sheivannut teinistä asti ympäri vuoden. Vaikka kukaan ei näe kainaloitani kuin vain kesäisin poikaystävää lukuun ottamatta, olen silti ajellut ne muulloinkin. En ole ajatellut asiaa sen kummemmin, vaan vain tarttunut automaattisesti suihkussa höylään kerran tai pari viikossa, kesällä vähintään joka toinen päivä.

Viime kuukausina tulin kuitenkin testanneeksi yhtä asiaa, jota en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Annoin kainalokarvojen kasvaa niiden täyteen mittaansa. Testihaluilleni oli muutama syy:

1) Olen kirjoittanut blogissa reilusti alumiinittomista deodoranteista, ja kerran sain ajatuksia herättävän kommentin dödöihin, alumiiniin ja kainalokarvoihinkin liittyen: […] ”Keskeistä on myös se, että epäesteettisiksi koettuja kainalokarvoja ei tule ajaa, sillä ne ilmastavat kainaloa ja vähentävät oleellisesti hien valumista ja imeytymistä paitaan.” Olin kuullut ja lukenut tuosta väitteestä aiemminkin, ja vastasin: ”Hyvä pointti tuokin noista kainalokarvoista; kuulostaa hyvin järkevältä. Ajamattomat (täyspitkät) karvat toimivat kuin sienenä, joka pitää kosteuden paremmin sisällään sen sijaan, että paitaan tulee valtava läntti kainalon kohdalle.” Halusin siis testata, toimisivatko omat kainalokarvani juuri tuolla tavalla.

2) Kainaloideni iho ärtyy nykyään helposti (liiasta) sheivaamisesta, mistä seuraa kirvelyä ja ihottumaa tiettyjä ostodödöjä käytettäessä.

3) Halusin kyseenalaistaa normin, jonka mukaan naisten pitää nykyaikana ajaa kainalonsa. Se on nimittäin historiallisesti varsin nuori ja keinotekoinen trendi, josta kirjoitan lisää alla.

Useiden lähteiden mukaan länsimaissa naiset ovat ajaneet kainalokarvojaan vasta alle 100 vuoden ajan. Kainalokarvojen ajaminen on sinällään aivan turhaa, eikä sillä ole mitään terveyttä edistäviä vaikutuksia. Moni mieltää ajellut kainalot esteettisemmiksi kuin ajamattomat, mutta se johtuu siitä, että moni on ehdollistunut ajattelemaan niin juuri näinä aikoina, joina elämme. Kainalokarvojen ajamisessa oli alusta asti kyse bisneksestä, eli yritykset hyötyivät rahallisesti saadessaan naiset tuntemaan itsensä epävarmoiksi ja epätrendikkäiksi. Euroopassa kainalokarvojen ajaminen yleistyi naisten keskuudessa vasta 1940-luvun puolivälin jälkeen. Miehet puolestaan eivät tavallisesti aja kainaloitaan länsimaissa eikä heiltä odoteta sitä.

Toisin kuin joskus luullaan, kainalot eivät ole hygieenisemmät ajeltuina. Jos iho vähääkään ärtyy tai rikkoontuu ajelemisesta, ja kainaloon levitetään sitten erilaisia tuotteita, kainalosta tulee mahdollisesti epähygieenisempi paikka kuin se olisi ajamattomana ja samojen tuotteiden kuorruttamana. Jotkut pitävät ajellun kainalon tunnusta enemmän kuin ajamattoman, ja silloin sheivaamisessa voikin olla ideaa. Toisaalta moni ei ehkä tiedä, miltä täysi tupsu kainalokarvoja tuntuu omassa kainalossa, koska ei ole viitsinyt koskaan antaa karvojen kasvaa. Sänki ei luonnollisestikaan ole sama asia kuin täyspitkät kainalokarvat. Joka tapauksessa ainut kunnollinen syy ajaa kainalot on ajaa ne itseä, ei muita varten.

Kun luin naisten kainalokarvoista enemmänkin, selvisi, että joillekin naisille kainalokarvojen ajamattomuus on feministinen kannanotto, jolla vastustetaan patriarkaaliseksi kuviteltua yhteiskuntaa. Kainalokarvat saatetaan jopa värjätä kirkkain värein, jotta ne korostuvat ja varmasti näkyvät. Käsivarret myös varta vasten nostetaan ylös mahdollisimman monissa tilanteissa, jotta karvaisia kainaloita päästään esittelemään. Kukin taaplaa tyylillään, mutta omat karvani eivät ole vastaavanlainen kannanotto. Monet, jotka eivät aja karvojaan, tekevät niin koska eivät saa karvojen ajelemisesta ja/tai lopputuloksesta mitään kiksejä, ja säästääkseen aikaa ja rahaa. Itse puolestani halusin testata kainalokarvojen kasvattamista syistä, jotka listasin yllä. Tavallaan pidän ikävänä sitä, että kainalokarvoista tarvitsee edes keskustella. Kyse on kuitenkin vain muutamista hassuista karvoista, ei mistään sen enemmästä. Olisi hienoa, että kukin (nainen) saisi ajaa tai olla ajamatta kainaloitaan tai muitakaan karvojaan ilman minkäänlaista ihmettelyä, mutta näinhän ei suinkaan ole.

Mennään vihdoin testituloksiin! Millaisena siis koin kainalokarvat ja toimivatko ne kosteutta imevinä sieninä? Ensin huomioni kiinnittyi lähinnä karvojen määrään; olen pitänyt itseäni melko karvaisena ja oletinkin, että kainaloni rehevöityisivät kunnolla. Kainalot kuitenkin paljastuivat paljon odotuksiani vähäkarvaisemmiksi, eli minun ei ole mahdollista saada sellaisia kunnon puskia, jollaisia näin eri naisilla netissä ja jotka väistämättä imisivät itseensä reilusti kosteutta (vertaa esim. paksuihin hiuksiin, jotka imevät kosteutta niin hyvin, että niiltä kestää kauan kuivua suihkun jälkeen). Omatkin karvani silti toimivat edes osittain sieninä, sillä ne selvästi imivät itseensä lempidödöäni. Dödö ei levinnyt yhtä laajalle alueelle kainalon iholla, koska sitä imeytyi karvoihin juuri niin kuin pitikin. Hikoillessa märät kainaloläntit paidoissa eivät kasvaneet ainakaan yhtään tavallista suuremmiksi ja ne myös muodostuivat hitaammin. Haiseviksi kainalot eivät muuttuneet missään vaiheessa karvojen takia, sillä dödöreseptilläni kainaloita ei muutenkaan meinaa saada kunnolla haiseviksi edes pitkän juoksulenkin jälkeen.

Kaiken kaikkiaan kokeilu kannatti, ja päätin olla kummemmin ajelematta kainaloita suurimman osan vuodesta. Kesästä en vielä sano mitään. Kesäisen oloisista ulkomaanmatkoista keskellä talvea en myöskään osaa vielä sanoa, mutta jo reilun viikon päästä tiedän siitäkin enemmän!

Lähteet:

Is spraying deodorant on an open wound safe?

It Started With Harper’s Bazaar…

The history of why women started shaving their armpits

Underarm hair

Who decided women should shave their legs and underarms?

Women Who Dye Their (Armpit) Hair

Iho-ongelmien suhteellisuudesta

Tuskailen joskus kasvojeni ihon kanssa. Tuskailla on monellakin tavalla väärä sana, sillä viime vuosina olen osannut suhtautua ihooni rennommin, ja kenties juuri siksi ihoni onkin ollut paremmassa kunnossa eli ihan ok. Nimenomaan ihan ok, eli ei erityisen hyvässä eikä pahassa kunnossa. Suurimmaksi osaksi olen osannut arvostaa ihoni kuntoa, koska niin moni muu kärsii paljon pahemmista iho-ongelmista.

Oma ihoni on parhaimmillaan sileä ja tasainen, mutta kuitenkin aina sävyltään melko kirjava ja joskus punoittava. Pahimmillaankin ihoni on yleensä sellainen, että saan sen täysin tavallisen oloiseksi bb-voiteella eli melko kevyen peittokyvyn omaavalla tuotteella. En koskaan käytä meikkivoiteita enkä mitään puutereita. Eniten ihoni kuntoon vaikuttaa kuukautiskierto, eli ihoni on parhaimmassa kunnossa tiettyyn kierron aikaan ja vastaavasti pahimmassa kunnossa myöhemmin saman kierron aikaan.

Varsinaisia finnejä saati kivuliaita patteja ihossani on harvoin, mutta minulla on usein pieniä näppyjä etenkin poskissa. Se ei varmasti häiritsisi minua, jos niin olisi ollut aina, mutta ihoni on selvästi muuttunut vuosien varrella. Ennen sain finnejä perinteisemmille alueille kasvoissa, kuten leukaan ja varsinkin leukapieliin. Minulla oli myös mustapäitä kasvojen T-alueella, ja posket olivat sileimmät kasvojeni osat. Nyt on toisin päin, eli mustapäitä ei ole juuri lainkaan missään osassa kasvoja, mutta poskiin tulee useimmiten vaaleita pieniä näppyjä, jotka eivät kuitenkaan ole luufinnejä. (Ei sillä, etteikö minulla olisi niitäkin, mutta ne ovat pienin vaivani.)

Pähkäilimme vastikään yhden ystäväni kanssa, miten tavallisilta vaivoilta näpyt ja aikuisiän akne vaikuttavat. Totesimme kumpikin, etteivät oikein mitkään lempeämmät, ulkoiset aineet tunnu niihin tepsivän. Nopea googlaus osoitti, että olimme ihan oikeassa:

Yllä olevissa artikkeleissa todetaan, että naiset kärsivät aikuisiän aknesta miehiä enemmän ja että akne voi ilmaantua mihin tahansa ihotyyppiin. Aikuisiän akne johtuu hormoneista, ja myös stressillä, kemikaaleilla ja ruokavaliolla voi olla osuutta asiaan. Huolellisella, aikaa ja paljon rahaakin vievällä hoidolla ihosta ei silti välttämättä tule paljonkaan aiempaa kummempi. Järeimmät lääkekuurit kyllä tuovat tulosta, mutta eivät sovi kaikille.

Itse olen pääsääntöisesti hyväksynyt ihoni kunnon, sillä olen havainnut, että oikein mikään ei paranna sitä. Ruokavaliokokeiluja minulla on luonnollisesti useita, koska olin joskus sekasyöjä, sitten kasvissyöjä (ensin pesco-, sitten lakto-ovovegetaristi) ja sitten vegaani. Vielä tiukempi vegaaninen ruokavalio, josta mm. sokeri jätettäisiin pois, voisi kirkastaa ja tasoittaa ihoa monienkin lähteiden mukaan, mutta ainakaan toistaiseksi en ole moiseen valmis. Olen kestänyt jo monta vuotta muutamia pieniä näppyjä, mutta en kestäisi montaa vuotta sokeritonta elämää. Tilanne voisi olla eri, jos ihoni kunto huononisi reilusti.

Kun puhutaan ihon ulkoisesta hoitamisesta, olen kokeillut varmaan kaikkea mahdollista: olen käyttänyt epäpuhtaalle iholle tarkoitettuja (salisyylihappoa ja joskus myös bentsoyyliperoksidia sisältäviä) kasvotuotteita, öljypuhdistusta ja ihon kosteuttamista öljyillä, kalaöljypohjaisia tuotteita (silloin kun en vielä ollut vegaani), savipohjaisia tököttejä, herkälle iholle tarkoitettuja puhdistusmaitoja ja kosteuttavia mutta rasvattomia tuotteita. Ihoni on aina näyttänyt ja tuntunut yllättävän samalta, vaikka hoitomenetelmät olisivat olleet lähes päinvastaiset. Kuivattavista (finni)tuotteista ihoni kuitenkin pitää kaikista vähiten, ja kosteuttavasta hoidosta kaikkein eniten.

Ihonhoidon kohdalla kyllästyin jo vuosia sitten kosmetiikkateollisuuden tyhjiin lupauksiin, rahanmenoon ja varsinkin kaikkiin niihin tuubeihin ja purtiloihin, joita en muutaman viikon kokeilun jälkeen enää käyttänyt. Vasta kun lakkasin huolehtimasta ihostani, siitä tuli parempi. Voin siis täysin allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan stressi aiheuttaa näppyjä.

***

Vain hetki sen jälkeen, kun omat iho-ongelmat olivat tällä kertaa tulleet mieleeni, löysin Yleltä jutun italialaisesta missistä Gessica Notarosta, joka menetti kasvojensa ihon ja melkein näkökykynsäkin, koska ex-poikaystävä heitti hänen kasvoilleen syövyttävää happoa.

Notaro kertoo tunteneensa kuinka hänen kasvonsa alkoivat syöpyä.

– Rukoilin: Jumala, ota pois kauneuteni, mutta anna minun pitää näkökykyni, hän kertoi italialaiskanavan haastattelussa. (Lähde: Yle)

Minulle tuli kamala olo luettuani Ylen artikkelin. Sen puolesta en siis voi sitä suositella, mutta jos haluaa perspektiiviä omiin iho-ongelmiinsa, juttu kannattaa lukea. Muutamat näpyt ja pari isompaakin paisetta tuntuvat täysin mitättömiltä tuon rinnalla, mitä Notaro joutui ja joutuu yhä kokemaan. On hirveää, että vasta jonkun toisen tuhotut kasvot auttavat tosissaan ymmärtämään, miten onnellinen omasta ihosta tulisi olla.

Uusi lupaava alumiiniton deodorantti: Aloe Ever-Shield

On tullut aika esitellä tähän asti vakuuttavin alumiiniton deodorantti, jonka olen markkinoilta löytänyt. Se pärjää jopa kestosuosikilleni eli itsetehdylle dödölle, mutta häviää toki kemikaaleissa ja luonnollisuudessa vain kolmesta aineesta koostuvalle omatekoiselle dödölle. Kaikki eivät kuitenkaan halua tehdä hygieniatuotteita itse, ja koska kaupat ovat täynnä melko toimimattomia alumiinittomia dödöjä, toimivalle yksilölle on varmasti kysyntää.

Kyseessä on dödö nimeltään Aloe Ever-Shield Deodorant Stick. Sain dödön bloggaajakollega Anulta, joka toimii Forever -tuotteiden jälleenmyyjänä. Forever-linja tulee USA:sta, ja tuotteita voi ostaa vain jälleenmyyjiltä. Linja luottaa osittain nimensäkin mukaan aloe veraan, jonka ympärille tuotteet kehitetään. Aloe vera tunnetaan rauhoittavista ja hoitavista ominaisuuksistaan, ja jopa jotkut toipuvat/toipuneet syöpäpotilaat listaavat sen yhdeksi suosikkiravintolisäkseen (lähde: Syövästä voi selviytyä, 2016).

Olen nyt testannut dödöä kuukauden putkeen, ja sen ajan sisään mahtuu Suomessa oleilun lisäksi lähes kaksiviikkoinen, melko hikinen vaellusloma Mallorcalla. En ole koskaan testannut mitään tuotetta näin pitkään, mutta dödön käyttöä ei vain ole tehnyt mieli lopettaa! Niin toimiva se on. Etelän lämmössä dödön tehoa todella koeteltiin, mutta yllättävän hyvin se pärjäsi sielläkin. Paidat eivät alkaneet pahemmin haista, vaikka jouduin pitämään samoja paitoja useamman kerran eri vaelluksilla.

Millaisia ominaisuuksia dödöllä sitten on, ja mikä tekee siitä niin mahtavan moneen muuhun alumiinittomaan deodoranttiin verrattuna?

  • Dödö on ”väriltään” läpikuultavaa eikä tahri edes tummia vaatteita.
  • Dödölle luvataan peräti vuoden riittävyys ja säilyvyys! Ja kun tuotteen hinta on vain 10 euroa, niin dödö on naurettavan edullinen. (Itse käytän dödöä niin paljon ja usein, että epäilen sen kestävän minulla ihan täyttä vuotta, mutta itse levittelenkin dödöä välillä neuroottisen paljon.)
  • Rakenteeltaan Aloe Ever-Shield on sopivan jämäkkää, mutta kuitenkin täysin vaivattomasti levittyvää. Rakenne ei ole liian voidemainen, mutta ei myöskään lainkaan kristallisen kuiva. Stick-muotoinen dödö jättää kainalot heti riittävän kuiviksi pukeutumista ajatellen. Vaikka dödö on kiinteää ja kainaloilla näkymätöntä, tuote kuitenkin selvästi levittyy kainalon iholle, mikä on itselleni tärkeää psykologisestikin, koska haluan olla varma, että kainaloissa todella on dödöä eikä vain illuusiota siitä.
  • Dödössä on mitä miellyttävin raikas ja puhdas tuoksu, joka sopii sekä naisille että miehille. Ei ole kyse pelkästä lupauksesta, sillä oma mies suorastaan PYYSI saada kokeilla dödöä matkalla, vaikka en ollut edes ajatellut tarjota sitä hänelle! Tuoksu todella on niin neutraalin miellyttävä, että se sopii kaikille. Myös dödön ulkoasu on neutraali, jotta se puhuttelisi yhtä lailla niin naisia kuin miehiäkin.
  • Dödö pitää kainalot kuivina ja hyväntuoksuisina pitkään, eli hienhaju pysyy tehokkaasti loitolla. Alumiinittomien dödöjenhän ei kuulu pitää kainaloita kuivina, minkä vuoksi sitä harvoin luvataankaan, mutta itse huomasin kainaloideni olevan kuivemmat Aloe Ever-Shieldin jäljiltä kuin omatekoisen dödön jäljiltä. Vertasin Aloe Ever-Shieldiä juuri itsetehtyyn dödöön, koska se on paras tietämäni alumiiniton deodorantti. Pitkään koinkin, että Aloe Ever-Shield voitti kuivuudessa mutta hävisi raikkaudessa, eli omatekoisella dödöllä kainaloni kostuivat voimakkaammin, mutta tuoksuivat liikunnankin jälkeen raikkaammilta kuin Ever-Shieldiä käytettäessä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kainaloni olivat aiempaa raikkaammat myös Ever-Shieldin käytön jälkeen.

Lopputuomioni on, että raikkaudessa dödöt ovat hyvin samaa luokkaa; jos jompikumpi pitäisi valita, omatekoinen dödö voittaisi aavistuksen verran, mutta jos arviointikriteerinä on märkyys, itsetehty dödö häviää auttamatta itselläni. Jos siis haluan kuivemmat kainalot, se on helpommin saavutettavissa Aloe Ever-Shieldin avulla. Minulle monen muun lailla muodostuu helposti läntit kainaloihin varsinkin perinteisiä alumiinittomia dödöjä käytettäessä, joten olen arvostanut Ever-Shieldin tuomaa kaivattua kuivuutta.

Ainesosalistasta luulisi löytyvän jotain erilaista kuin esim. täällä listaamistani dödöistä, koska dödön tehokin on aivan toista luokkaa. Listasta pomppaakin esiin triklosaani, joka Foreverin tuotekehityksen ja ilmeisesti firman saamien käyttökokemusten mukaan on juuri se aine, mikä tekee dödöstä toimivan.

Triklosaani on tehokas kemiallinen yhdiste, joka tappaa bakteereita, sieniä ja mikrobeja. Triklosaania käytetään yleisesti mm. pesuaineissa, hammastahnoissa, suuvesissä ja deodoranteissa kuin myös leluissa, lakanoissa ja leikkuulaudoissakin. Triklosaanista löytyy suomeksikin monia kirjoituksia, joiden mukaan ainetta tulisi välttää. Kirjoitusten mukaan isoin haitta triklosaanista koituu ympäristölle, koska se kertyy vesistöihin ja kaloihin. Toisaalta Suomessa kehotetaan syömään kaloja, joissa on todistetusti syöpää aiheuttavia myrkkyjä ja lihaa, joka sekin on todistetusti syöpää aiheuttavaa ja täysin tarpeetonta ihmiselle, eli kehotukset ja suositukset eivät aina ole niin loogisia kuin voisi toivoa. (Lihantuotanto puolestaan on paljon tuhoisampaa ympäristölle kuin kosmetiikkateollisuudessa käytettävät kemikaalit yhteensä.)

Anu kertoi, että Aloe Ever-Shieldistä poistettiin yhdessä tuotekehitysvaiheessa triklosaani, eikä tuote sen jälkeen enää toiminut halutulla tavalla. Tämä viittaa siihen, että triklosaania ei ole tuotteessa turhaan toisin kuin esim. hammastahnoissa, astianpesuaineissa ja saippuoissa. Erilaiset puhdistusaineet puhdistavat ilman triklosaaniakin, eli triklosaanin tuomaa antibakteerista ja antimikrobista vaikutusta ei erikseen tarvita. Haiseviin ja litimärkiin kainaloihin triklosaani tuntuu kuitenkin olevan eri lailla täsmäaine.

Triklosaania tutkitaan selvästi nyt enenevissä määrin, mikä on hyvä asia. Se varmasti poistetaan (uudestaan) niin tuotteesta kuin tuotteesta, jos riittävän moni taho pystyy todistamaan sen haitalliseksi. Minua tämä kaikki muistuttaa siitä, kun kosmetiikan säilöntäaineita parabeenejä alettiin kammoksua, ja niitä alettiin korvata paljon allergisoivammalla metyyli-isotiatsolinonilla. Siispä ei ainakaan suin päin kannata korvata tiettyjä ”haitallisia” tuotteita vielä haitallisemmilla, vaan mieluiten tehdä kosmetiikka- ja hygieniatuotteensa itse, jos haluaa maksimoida kemikaalien välttelyn.

Yhä ihmettelen, miksi alumiini on täysin hyväksytty ja erittäin laajasti käytetty aine kainalotuotteissa. Miksi sitä vastaan ei hyökätä siten kuin esim. parabeenejä? Itse lopetin alumiinilla kyllästettyjen antiperspiranttien käytön nimenomaan siksi, että alumiini on yhdistetty rintasyöpään, jota omassakin suvussani esiintyy.

***

Kemikaalipelkoisille suosittelen lämpimästi itsetehtyä dödöä, mutta jos tehokas ja alumiiniton ostodödö kiinnostaa, Aloe Ever-Shield on niistä paras, minkä tiedän. Vuoden riittävän dödön voi ostaa 10 eurolla täältä (kirjautuminen vaaditaan).