Aihearkisto: Matkailu

Ironisen rasittava häämatka

Olemme paraikaa häämatkallamme Slovenian Alpeilla.

Bledjärvi

Bledjärvi

Reissua on takana jo 10 päivää, ja silti matka jatkuu yhä. Kuvat kertokoot, millaisissa maisemissa olemme täällä pyörineet. Kaunista ja jylhäähän täällä on, ja kirsikkana kakun päällä toimivat toisinaan smaragdinvihreiltä näyttävät vuoristolammet ja -joet.

Slap Virje -vesiputous

Slap Virje -vesiputous

Tarkoitus oli tulla tänne patikoimaan mutta myös rentoutumaan. Jos häämatka koostuisi pelkästään hiessä uitetuista vaihtopaidoista, leipäpainotteisista eväistä ja puskapissoista, matkamuistoista jäisi puuttumaan oleellisia osia.

Mehän olemme pariskuntana patikoineet oikeastaan kaikilla lomillamme esimerkiksi Lapissa, Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa ja aiemminkin Sloveniassa. Halu liikkua luonnossa on aina yhdistänyt meitä, ja reissuiltamme odotammekin miellyttäviä patikointimaastoja.

Srednja vas v Bohinju. Tässä pikkukylässä vietimme viikon.

Srednja vas v Bohinju. Tässä pikkukylässä vietimme viikon.

Mehukas pepukas -mieheni Bohinj-järvellä.

Mehukas pepukas -mieheni Bohinj-järvellä.

Niin ihanaa, terveellistä ja sielua hoitavaa kuin luonnossa liikkuminen onkin, senkin voi silti viedä liiallisuuksiin. Meille on käynyt niin – kerrankin jouduimme haavaisina ja verisinä käytännössä varastamaan veneen, jotta emme jääneet jumiin väärälle puolelle järveä illan pimetessä vuorilla Kanarialla! – ja niin kävi nytkin täällä Sloveniassa. Vaaratilanteilta onneksi säästyttiin, vaikka pahastikin olisi voinut käydä, mutta liikuntasuorituksestamme teki älyttömän moni muu seikka.

Olimme päättäneet valloittaa Svinjak-nimisen huipun (1 653 m) Bovecin kylässä Triglavin kansallispuistossa. Bovecissa sattui juuri samana päivänä olemaan viralliset maratonjuoksukilpailut. Vaikka itse olen juossut lukuisia puolimaratoneja ja kaksi täysmaratonia, minulla ei silti ollut vähäistäkään mielenkiintoa maratonia kohtaan, ja ajattelinkin mielessäni, miten kukaan jaksaa käyttää vapaa-aikaansa sellaiseen ja miksi (ironista, tiedän). No, jotkut muut jäivät siis juoksemaan maratonia alas Boveciin meidän lähtiessä kohti Svinjakin huippua.

Nousu huipulle ei alkanut aivan hotellimme vierestä, vaan jouduimme ensin suunnistamaan ja kävelemään alkupisteelle. Siihen ei onneksi mennyt kuin tunti, mutta kuumuuden ja edellisten päivien rasituksen vuoksi (ja ehkä on myös se aika kuukaudesta, että en ole kaikista energisimmilläni) jalkani olivat puuroa jo vaelluksen alussa. Kun vaelluksen alkupisteeltä löytyvä kyltti kertoi, että huipulle nousuun menisi kolme tuntia ja paluuseen melkein toinen mokoma, jo pelkkä ajatus tuntui niin uuvuttavalta, että minun teki mieli lopettaa. Juuri minä olin kuitenkin intoillut Svinjakista ja houkutellut miehen lähtemään mukaan, joten totta kai ryhtyisimme urakkaan.

Nouseminen oli hidasta ja hikistä. Sydän hakkasi niin kovasti jo hitaalta tuntuvasta etenemisestä, että tahtia ei mitenkään pystynyt kiristämään. Puuvillainen t-paitani oli pian hiestä niin märkä, että se venähti ja tuntui monta kokoa aiempaa isommalta. Pyyhin paidan helmalla myös otsaani ja naamaani, jotka vähä väliä hiostuivat uudelleen. Mies suorastaan valui hikeä hikitippojen lentäessä, vaikka hänellä ei ollut paitaa ollenkaan.

Henkisesti haastavaa oli se, että huippua ei pystynyt näkemään. Oli siis mahdotonta arvioida, mihin polku lopulta veisi ja kuinka paljon matkaa oli milloinkin jäljellä.

Yhdessä vaiheessa meitä vastaan tuli pariskunta, jonka mies sanoi naureskellen, että ”tämä on vasta alkua” ja että ”nyt se nousu vasta alkaa”. Oma mieheni piti hänen huumorintajustaan, mutta itse veikkasin, ettei kyse suinkaan ollut huumorista. Nousu oli jo siihen mennessä ollut rankkaa, hidasta ja miltei sydämen räjäyttävää, ja sitten joku menee murjaisemaan, ettei se ole vielä mitään!

Jatkoimme matkaa. Emme puhuneet paljon. Kaikki voimat menivät nousemiseen, keskittymiseen ja sisäiseen murehtimiseen. Emme pelkästään joutuisi tulemaan samaa reittiä takaisin, mutta joutuisimme tekemään sen pilkkopimeässä. Meillä oli kyllä taskulamput mukana, mutta reitillä tarvitsi usein molempia käsiä kiipeämiseen ja itsensä tukemiseen. Yritin olla ajattelematta tulevaa ja lupasin itselleni, että jos selviämme tästä huipusta, se saa olla viimeinen huippu, jolle koskaan nousen, mikäli niin haluan.

Niin kuin arvata saattaa, nousu vain jatkui ja jatkui. Puustokaan ei oikein harventunut, vaan yhä oli melko metsäistä, mikä oli huono merkki, koska tiesimme, että lähempänä huippua on puuttomampaa.

Tässä vaiheessa meitä vastaan tuli ranskalainen nuori miehenalku iso nyytti käsissään. Hän tervehti meitä iloisesti ja kysyi, tiedämmekö mitään sienistä. Itse olin juuri ennen matkaa tehnyt perinteistä syysherkkuani kantarellikastiketta isäni poimimista sienistä, ja vastasin ranskalaiselle, että tiedämme jotain sienistä. Silloin hän avasi nyytin, josta paljastui iso kasa yhtä ja samaa sienilajia, ja kertoi sienen muistuttavan jotakin hyvää ruokasientä Ranskassa, minkä vuoksi hän poimi ne. Heti sienet nähdessäni minulle tuli mieleen vain yksi ajatus: nuo näyttävät aivan klassisilta myrkkysieniltä. Edes vilkaisematta omaa miestäni tiesin, että hän ajatteli samoin. Suomessa yksikään ruokasieni ei kokemukseni mukaan näytä niin vahvasti myrkkysieneltä kuin ranskalaisen poimimat. Sienet erotti tavallisesta kärpässienestä vain vaaleanruskea väri, mutta muuten ulkonäkö ja rakenne oli hyvin sama.

Miehen poimimat sienet muistuttivat eniten ruskokärpässientä. Wikipedian mukaan sieni on vielä myrkyllisempi kuin tavallinen punakärpässieni! Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruskok%C3%A4rp%C3%A4ssieni

Ranskalaismiehen poimimat sienet muistuttivat eniten ruskokärpässientä. Wikipedian mukaan sieni on vielä myrkyllisempi kuin tavallinen punakärpässieni! Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruskok%C3%A4rp%C3%A4ssieni

Kerroimme miehelle, että Suomessa tuollaiset ovat myrkkysieniä, ja käskimme hänen varmistaa asian huolellisesti ennen sienten syömistä. Ranskalainen näytti hyvin huolettomalta ja toiveikkaalta ja hänen silmänsä olivat täynnä lapsen uteliaisuutta. Hän lupasi kysyä sienistä ravintolahenkilökunnalta alas saavuttuaan ja rohkaisi meitä sanomalla, että huipulle ei ollut enää pitkä matka, mikä ilostuttikin meitä suuresti. Ranskalaisen ja meidän tiet erosivat.

Matka jatkui. Huipusta ei ollut tietoakaan, eikä sitä yhäkään näkynyt edes kaukaisuudessa. Rupesin ajattelemaan, että ranskalaismies varmasti poimi sienet samalla optimismilla kuin kertoi huipun läheisyydestä meille. Toisin sanoen, kun on riittävän optimistinen, jopa perinteisimmät myrkkysienet saa kuvitelmissaan parhaimmiksi ruokasieniksi, ja vaikka huipulle on yhä tolkuttomasti matkaa, optimistisella ajatellulla sen saa tuotua lähemmäs. Valhetta yhtä kaikki, ja seuraukset voivat olla tuhoisat.

Kun olimme kavunneet vuorta ylös reilun kahden ja puolen tunnin ajan, huippu tuli vihdoin näkyviin. Samassa kohtaa vuori muuttui niin jyrkäksi ja kiviseksi, että sitä pitkin ei voinut enää kävellä, vaan matkanteko muuttui vuorikiipeilyksi. (Emme kumpikaan ole vuorikiipeilijöitä eikä meillä ole siihen tarvittavia vehkeitä.) Paljain käsin yritimme tarttua sellaisiin kivenmurikoihin, jotka eivät antaisi periksi. Minulla oli jalassa paljasjalkajuoksuun tarkoitetut, kuitenkin melko tuetut lenkkarit ja miehellä perinteisemmät retkeilykengät. Jaloilla saimme aika hyvän kontaktin eri pintoihin, vaikka useamman kerran maa olikin lähteä vierimään pois jalan alta. Koko ajan mielessäni tykytti ajatus: ”Kohta nämä samat kohdat ja tämä sama vuori pitää kiivetä alas samaa reittiä pitkin – pimeässä. Olemme niin typeriä!”

Vihdoin saavutimme huipun. Se ei tuntunut saavutukselta, vaikka ehdottomasti sitä olikin, koska kokonaismatkaa oli vielä niin paljon jäljellä. Itse olin niin väsähtänyt ja henkisesti maassa, että ensin en halunnut edes valokuvaa itsestäni huipulla. Meidän lisäksemme huipulla oli neljä saksalaista, jotka lähtivät pian kulkemaan alaspäin ja joiden perään mekin lähdimme. Evästauko jäi lyhyeksi pakon sanelemana.

Minä Svinjakin huipulla.

Minä Svinjakin huipulla.

Alaspäin meneminen on sydämelle aina helpompaa kuin ylöspäin kipuaminen, eikä se myöskään hengästytä ja puuskututa siten kuin kiipeäminen. Laskeutuminen on rasittavinta jaloille. Reisissä, pohkeissa ja varsinkin polvissa pakotti. Ehdimme onneksi tulla pahimmat kiipeilykohdat alas valoisan aikaan, mikä olikin pyrkimyksemme, sillä emme edes olisi pystyneet pitämään lamppuja käsissämme kiipeilyn ajan. Kun metsäisempi osuus alkoi, kivisimmät kiipeilyt olivat takana ja tuli aika sytyttää taskulamput.

Jalkoja kivisti aina vain enemmän, mutta omanihan olivat olleet mössöä jo vaelluksen alussa. Kipu oli odotettavaa ja normaalia, olemmehan käyneet lukuisilla huipuilla ympäri Eurooppaa ja minä myös USA:n Kalliovuorilla. Muutama kompastuminen oli lähellä pimeässä, mutta selvisimme kuitenkin alas naarmuitta. Vielä oli useamman kilometrin matka hotellille, mutta toki alas pääseminen tuntui jo voitolta.

Nousuun ja laskuun oli mennyt yhteensä kuusi tuntia, koko päivän kävelyyn puolestaan kahdeksan ja puoli tuntia. Saavuimme illalla Boveciin, jossa juhlittiin maratonin kunniaksi. Kylän keskustassa oli livebändi, ruoka- ja juomakojuja ja paljon pöytiä ja ihmisiä. En tiedä, mikä oli maratonin voittoaika, mutta sen tiedän, että rauhallisesti juosten minulta itseltäni menee maratoniin noin neljä ja puoli tuntia. Niinpä tiedän myös sen, että maraton olisi ollut KEVYEMPI liikuntasuoritus kuin meidän vuorivaelluksemme! Ja minä kun ihmettelin, kuka jaksaa käyttää vapaa-aikaansa maratonin juoksemiseen, vaikka itsekin olen juoksija, ja sitten menen ja teen sellaisen vuorivaelluksen, joka on paljon kuormittavampi kuin maraton! Kyllä ihminen on välillä merkillinen olento.

Yö meni vuorivaelluksen jälkeen huonosti jalkojen säryn takia. Juuri samoilta jalkani tuntuivat juoksemieni maratonien jälkeen: jalat tekee mieli saada ylös ja koukkuun, mm. tyyny polvien alla auttaa. Yleensähän liikunta nimenomaan parantaa unenlaatua, mutta liiallisuuksiin vietynä asia on toisinpäin. Myös mies pyysi, että pukkaisin häntä sängyssä, koska jo pelkkä kyljen kääntäminen oli vaivalloista ja sattui joka paikkaan.

Että sellainen häämatka tämä on ollut. Kovasti mieleinen, mutta kuitenkin liian rankka. Loppuajan otamme iisimmin, se on varma. Ja yhdellekään huipulle emme tällä reissulla enää mene. Svinjak kyllä tyydytti paremmin kuin hyvin kaikenlaiset huippujenvalloitushaaveet!

P.S. Ranskalaismiestä emme enää nähneet, toivottavasti hän on yhä hengissä.

Kirjastosta lainaamani matkaoppaamme. Taustalla Stara Fužinan kylä.

Kirjastosta lainaamani matkaoppaamme. Taustalla Stara Fužinan kylä.

Hävyttömän edullisesti etelään

Ostin viikko sitten niin edullisen matkan etelään, että pelkäsin tulleeni huijatuksi. Oikeastaan epäilen sitä vähän vieläkin, mutta on kai pakko uskoa, että huhtikuussa matkailu maksaa vain murto-osan ”normaalimmasta” tasosta.

Kirjoitin vuosi sitten tekstin Edullisesti etelänmatkalle, jossa näytin, miten paljon voi säästää varaamalla lennot ja hotellin itse. Silloin viikon pakettimatka Mallorcalle olisi maksanut 650 euroa yhdeltä henkilöltä. Varaamalla lennot ja hotellin itse maksoimme 11 päivän reissusta vain 429 euroa henkilöä kohden, ja hotellikin oli tasokkaampi.

Tuon menestyksekkään kokemuksen perusteella osasin odottaa edullisia hintoja myös nyt. Loppukevät on yleisestikin mainio ajankohta etelänmatkalle lukuisista syistä:

  • päivät voivat olla lämpimiä, juuri sopivia suomalaiseen makuun
  • hinnat ovat edulliset
  • turisteja ei juurikaan ole, eli jopa turismin pilaamissa kohteissa, kuten juurikin Mallorcalla, pystyy nauttimaan olostaan ja luonnosta rauhassa
  • kasvillisuus ei ole auringon käristämää, vaan ympäristössä vallitsee raikkaus ja vehreys

Vuosi sitten teimme Mallorcalta päiväretken sen sisarsaarelle Menorcalle. Paikka hurmasi meidät tunnelmallaan ja kaikista turkoosimmalla vedellä, mitä olemme koskaan nähneet. Lisäksi olimme lukeneet vaellusreitti Camí de Cavallsista, joka ympäröi koko saaren, ja sehän jos mikä on kahden patikoitsijan mieleen. Päätimme jo silloin, että matkaamme joskus varta vasten Menorcalle.

Se ”joskus” koittaa jo muutaman viikon päästä, eli Menorcan-reissu on nyt buukattu!

Uskomattomampaa kuin itse matka on kuitenkin hinta, jolla sen sain. Kestoltaan 11 päivän reissun hinnaksi tuli 368 euroa henkilöä kohden! Voiko se edes olla mahdollista?

Todellisuudessa huijauksen epäilemiselle ei ole syytä, koska käytin matkan varaamiseen samoja turvallisia lähteitä kuin aina ennenkin eli Momondoa, Trivagoa ja Bonuswaytä, mutta diili kuulostaa silti liian hienolta ollakseen totta. Jossain vaiheessa epäilin, että olisin ostanut jotkin lennot vain yhdelle ihmiselle kahden sijaan, mutta olen sittemmin vielä tarkastanut, että kaikki on ostettu sekä miehelle että minulle.

Kokonaisuudessaan ostoni koostuvat Norwegianin lennoista Helsingistä Mallorcalle ja takaisin ja Iberian lennoista Mallorcalta Menorcalle ja takaisin. Menorcalla meitä odottaa huoneistohotelli, joka on saanut loistavat pisteet kävijöiltään. Etenkin hotellin sijaintia, siisteyttä ja rauhallisuutta on kehuttu. Hotellihuone on isompi kuin taloni, ja siinä on kaikki kaipaamamme keittiövarusteet ja parveke. Merinäköalaa tai muutakaan vastaavaa upeutta ei ole luvassa, eli liekö sitten näkymien puute hotellin edullisuuden syy.

Bonuswayn avulla säästin noin 20 euroa ylimääräistä rahaa. En vielä vähentänyt summaa yllä esittämästäni matkan hinnasta, eli Bonuswayn ansiosta pääsemme reissuun vielä tuotakin hintaa edullisemmin! Jos haluaa tutustua Bonuswayn ideaan tarkemmin, olen kertonut siitä täällä, ja havainnollistanut, miten helppoa ilmaisen rahan tekeminen on kirjoituksessa Matkasuunnitelmia.

Muistutan, että Bonusway tarjoaa blogini lukijoille 10 euroa ostosrahaa ensimmäisestä ostosta, ja palveluun voi liittyä tästä linkistä. (Huom! Linkin on oltava juuri tuo 10 euroa saadakseen, eli pelkkä Bonuswayn etusivulta liittyminen ei tuo asiakkaalle ylimääräistä ostosrahaa. Myös blogin sivupalkista löytyy oikealla linkillä varustettu banneri.)

Menorcan-matkan odottaminen tuntuu ihanalta, helmikuinen Madeiran-reissu kun oli aivan liian lyhyt makuumme. Madeira on kohde, johon valmis pakettimatka on usein paras vaihtoehto, koska reittilennoin sinne kestää helposti yli 20 tuntia, ja välilaskujakin on herkästi jopa kaksi. Myöskään hinnoissa ei säästä, eli ainoa syy reittilentojen varaamiseen olisi se, että kohteessa saisi olla kauemmin kuin viikon, mutta vähemmän kuin kaksi viikkoa (miehen työn takia kaksi kokonaista viikkoa ei aina järjesty, ja pakettimatkat ovat viikon tai kahden pituisia). Kun arvokkaat lomapäivät kuluisivat kahteen yli 20 tunnin lentopäivään, reittilennoissa ei ole mitään järkeä sellaisessa tapauksessa. Menorcan tapaisiin kohteisiin reittilentojen varaaminen itse onneksi kannattaa, ja niinpä kestoksikin saadaan juuri täydellinen 11 päivää ja 10 yötä. Ja vielä mitä puhuttelevimmalla hinnalla!

Blogi uudistuu + Madeiran vaarallisin levada

Olen päättänyt uudistaa blogiani. Sain siihen sysäyksen hirvittävistä jauhelihamainoksista, joilla WordPress rumentaa kaikki tekstini niin aatteellisesti kuin ulkoisestikin.

Valotan alla, millaisia uudistuksia olen hahmotellut tekeväni, kunhan pääsen blogin kimppuun ensi viikolla. Voi olla, että moni ei kiinnitä uudistuksiin lainkaan huomiota, mutta kerron niistä lyhyesti, jotta halukkaat löytävät blogin jatkossakin, mikäli osoitteenmuutoksessa menisi jokin pieleen.

Blogin kehittäminen on aihe, joka on pyörinyt mielessäni kaikkien bloggaajavuosieni ajan, mutta nyt täällä Madeiralla olen kypsytellyt uudistusideoita aktiivisesti koko viikon. Voi kuulostaa ikävältä, että loma kuluu blogipulmia miettiessä, mutta minusta se ollut vain mukavaa. Patikoidessa mieli on sekä levännyt että työstänyt asioita. Kun olemme eksyneet reitiltä polkujen kadottua tyystin ja metsäpalojen tuhottua viimeisetkin maamerkit, vasta silloin blogi on jäänyt mielen perukoille. Selviytyminen on aina mennyt muun edelle.

Curral das Freiras - Nunnienlaakso

Curral das Freiras – Nunnien laakso

Yksi päivävaellus, jonka aikana ei tullut ajateltua liikaa blogia, löytyy Santa Quiterian ja Curral das Freirasin (Nunnien laakson) väliltä. Kyseessä on Madeiran vaarallisin levadakävely Levada do Curral. Pentti Korpelan kirjoittama opas Madeira – patikoitsijan paratiisi: reittejä helpoista vaativiin (2010) kuvaa reittiä näin:

Reitti soveltuu vain varmajalkaisille ja korkeisiin paikkoihin tottuneille. […] Levada kulkee pääosin jyrkillä metsärinteillä, mutta ylittää ajoittain pystysuoria pudotuksia kalliojyrkänteillä. Reitille on viime vuosina lisätty suojakaiteita, mutta silti moni jyrkänne on vielä ilman niitä.

Tämän kirjoituksen kuvituksena on otoksia tuolta jännittävältä vaellukselta.

Mennään sitten blogiuudistuksiin.

Joudun maksamaan siitä, että saan häiritsevät mainokset pois blogista. Koska saan samalla rahalla myös ammattimaisemman, kauniimman ja helpommin muistettavan verkkotunnuksen eli osoitteen blogilleni, minun kannattaa ottaa se, eli poistaa nykyisestä osoitteesta sana wordpress. Niinpä blogin uudesta osoitteesta on näillä näkymin tulossa mielekasmiellekartta.com. Myös vanhan osoitteen pitäisi automaattisesti kääntyä uuteen, mutta näistä ei koskaan tiedä. Yritän tehdä kaiken oikein niillä tietoteknisillä taidoilla, mitä humanistinen koulutus ja itseopiskelu ovat minulle suoneet.

Olen myös vihdoin keksinyt yhden yhtenäisemmän teeman, joka kuvaa isoa osaa luomastani sisällöstä. Se on self improvement, suomeksi useimmiten itsensä kehittäminen. Termi kuvastaa jo nyt monia artikkeleitani, mutta tulevaisuudessa saatan vielä tietoisemmin keskittyä aiheeseen. Itsensä kehittäminen liittyy olennaisesti myös terveyteen, ja terveyspuolella minua kiinnostaakin nykyään enemmän mm. henkinen hyvinvointi kuin se, saako pellavansiemenistä liikaa syanidia ja kadmiumia. En halua olla terveyspoliisi enkä kuunnella ketään muuta sellaista!

Lisäksi saatan tehdä (pieniä) muutoksia blogin ulkoasuun. Mistään valtavista muutoksista ei kuitenkaan ole kyse, sillä arvotan blogin luettavuuden ja ns. klassisen mallin niin korkealle, että en halua alkaa kikkailla millään kauniilla mutta epäkäytännöllisillä blogipohjilla.

Jossain vaiheessa aion kirjoittaa siitä, seurasiko blogiuudistuksesta mitään hyvää tai pahaa, kuten lukijamäärien lisääntymistä tai vähentymistä. Se voi kiinnostaa ainakin muita bloggaajia, jotka ovat joskus harkinneet oman domainin ostamista.

Nähdään siis pian uudistuneessa blogissa seksileluarvioineen kaikkineen!

Levadareitti kulkee kalliojyrkänteellä kuvan keskipaikkeilla.

Levadareitti kulkee kalliojyrkänteellä kuvan keskipaikkeilla.

Vaelluksen päätepiste eli Nunnienlaakso, Curral das Freiras

Vaelluksen päätepiste Curral das Freiras eli Nunnien laakso.