Lopetin 5:2-dieetin

Otsikko kertookin oleellisimman tiedon, mutta käydään läpi lopetuksen syyt ja se, palaanko nyt vanhaan vai olenko ryhtynyt jollekin muulle dieetille.

Aloitin 5:2-dieetin marraskuun 2018 alkupuolella, ja jouduin lopettamaan sen reilun kahden ja puolen kuukauden kuluttua. Kirjoituksessa Huomioita 5:2-dieetistä kahden kuukauden jälkeen kerroin päänsärystä, jollaista koin joinain paastopäivinä. Päänsärky onkin ykkössyy siihen, miksi lopetin, sillä se äityi liian pahaksi, mutta myös dieetin teho alkoi laskea; minun kohdallanihan 5:2-dieetti oli aina ollut hidas tapa laihtua, mutta lopulta en nähnyt enää minkäänlaisia muutoksia.

Kuvaan alla viimeisen paastopäivän tuntemukseni.

Päänsärky alkoi pari tuntia heräämisen jälkeen ja paheni iltapäivällä. Minä aina odotan säryn poistumista itsestään, ja syön särkylääkkeitä vain muutaman koko vuodessa kaikkiin mahdollisiin särkyihin yhteensä, mutta nyt tuntui, että koko päivä menee hukkaan, jos en voi keskittyä hommiini. Niinpä otin vahvan särkylääkkeen. Se lievitti päänsärkyä, mutta ei poistanut sitä. Söin vasta illalla niin kuin aina paastopäivinä, päänsärky oli siihen mennessä palannut täysin entiselleen. Yritin kärvistellä, sillä lääkkeen pakkausselosteen mukaan oli aivan liian aikaista popsia taas uusi tabletti. Tässä vaiheessa minua alkoi oksettaa, vaikka tiesin, ettei mitään oksennettavaa ollut. Olin syönyt aiemmin illalla tomaattikastikepohjaista ruokaa, ja lautanen oli yhä vieressäni. Jo pelkästään sen tuoksu kuvotti. Hieman ennen nukkumaanmenoa otin toisen vahvan särkylääkkeen, mutta se ei jaksanut purra kunnolla. Niinpä menin nukkumaan päänsärkyisenä, kuvotus sentään oli jo poistunut.

Treenatessa päänsärky ei ollut tuntunut, mutta en tietenkään voinut treenata koko päivää paastopäivinä. Juomisen puutteesta särky ei voinut johtua, sillä join aina reilusti nestettä ja sainkin juosta useasti pissalla.

Dieettimaailmaa ei aina tunneta viisaudestaan, joten en ihmettelisi, vaikka joku pitäisi kuvailemaani dieettipäivää tavalla tai toisella ”normaalina”, joka tulee vain kestää. Omasta mielestäni dieettiä ei kuitenkaan kannattanut enää jatkaa. Dieetillä olon ei tarvitse olla tuollaista, vaan se voi ja sen pitää olla paljon miellyttävämpää.

Mitä seuraavaksi? Uusi dieetti!

Vaikka jouduin lopettamaan 5:2-dieetin, en missään nimessä aikonut palata vanhaan. Ennen paastodieetin aloitusta marraskuussa 2018 olin onneton ja söin silloinkin, kun olin jo aivan täysi eikä mitään ruokaa tehnyt enää mieli. En halua koskaan palata siihen tilaan. Minun täytyi siis keksiä jokin uusi dieetti tai muu tapa syödä fiksummin ja pudottaa samalla muutama kilo.

Pidin kovasti 5:2-dieetin tuomista muutoksista elämääni: se ohjasi minut pitkästä aikaa sille tielle, jolla syömisasiat kiinnostavat minua. Se myös väkisinkin opetti itsehillintää ja kaloritietoutta ja pakotti hakemaan elämään sisältöä muualta kuin ruoasta. Olen iloinen, että jaksoin noudattaa 5:2-dieettiä niinkin kauan. Se oli hurjan hyvä startti tasapainoisemmalle syömiselle, joka vihdoin taas innostaa minua. Olen varma, että ”keksimäni” uusi dieetti on nimenomaan 5:2-paaston ansiota.

Ryhdyin tosiaan uudelle dieetille heti viimeisen paastopäivän jälkeen! Uusi dieetti tuntuu ihmeellisen uraauurtavalta, vaikka kyseessä on kaikista perinteisin laihdutustapa. Voikin ihmetellä, miksi en keksinyt sitä aiemmin, vaikka minulla oli jo kaikki tarvittava tieto. Joskus kuitenkin käy niin, että vaikka ihmiselle tarjotaan oikeaa vastausta hopeatarjottimella, hän ei tajua tarttua siihen, koska ei ymmärrä sen olevan oikea vastaus. Minä onneksi vihdoin ymmärsin, ja sen jälkeen elämä onkin maistunut erityisen hyvältä, kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti.

Kirjoitan uudesta dieetistä oman perinpohjaisen juttunsa luultavimmin jo ensi viikolla.

Hiukseni nykyään

En ole aikoihin kirjoittanut hiuksista, vaikka syytä olisi ollut.

Hiuksiani nimittäin kelpaa esitellä, vai olisiko oikeaoppisempaa sanoa, että nämä eivät esittelyjä kaipaa. Ehkä voisi sanoa, että minulla on nykyään luonnostaan shokkivärit päässä. Hiukseni ovat väriltään melkein kuin 101 dalmatialaista -animaatioelokuvan naispahiksella.

Halusin muutosta ja palasin vastikään kampaajalta hiustenleikkuusta. Näytän lopputuloksen alla, mutta kertaan sitä ennen pikaisesti hiushistoriani ja nykyiset toiveeni hiusten suhteen.

Otin permanentin lokakuussa 2017. Myöhemmin samassa kuussa värjäsin hiukseni viimeisen kerran, eli minulla on melkein 16 kuukauden edestä omaa, luonnollista kasvua päässä. Hiukseni olivat ennen tasaisen keskiruskeat, mutta nykyään minulla on paljon valkoisia hiuksia, koska aloin harmaantua jo teini-ikäisenä noin 15 vuotta sitten.

Tavoitteeni on ollut kasvattaa hiuksista pois viimeisetkin kasvivärien ja permanentin jämät, ja nauttia sitten elämästä entisenä brunettena ja nykyisenä valkohapsena.

(Pidin kovasti permanentatuista hiuksista, ja saatan joskus tulevaisuudessa ottaa taas uuden permanentin, mutta sillä kertaa luonnollisiin, en värjättyihin hiuksiin.)

En suinkaan aina ole ollut sinut valkoisten hiusteni kanssa, kun kerran olen niitä vuosien varrella värjäillyt monet kerrat. Nykyään kuitenkin tykkään niistä jo melkoisesti. Minulla ei ole hiuksissani lainkaan likaisenharmaita hiuksia, vaan vain valkoisia ja eri ruskean sävyjä. Ennen valkoisia hiuksia oli yksittäisiä, sitten laajemmin ja nyt jo tukuittain. Ajattelin, että kun leikkauttaisin latvat pois, pääsisin vihdoin nauttimaan aiemmin kirjoittamastani gray hair -trendistä.

Ennen kampaajalle menoa oli epäselvää, oliko valkoisia hiuksia yhäkään tarpeeksi haluamaani tyyliä varten, sillä niin hurjan valkohapsinen kuin jo olenkin, sitä ei yhäkään välttämättä arvaisi päältä päin. Ruskeita hiuksia on nimittäin eniten juuri päälaella, niin kuin allakin näkyy.

Halusin joka tapauksessa eroon roikkohiuksista, joita siedän sitä vähemmän, mitä vanhemmaksi tulen. Koska en oikeastaan ikinä muotoile tai laita hiuksiani, pitkät hiukset eivät imartele minua mitenkään, vaan vain roikkuvat aina samannäköisinä. Kaipaan sitä, että hiukset kehystävät kasvot. Ei siis muuta kuin kampaajalle!

Tältä uudet hiukset näyttävät:

Peilistä katsoo iloinen nainen. Olen hurjan tyytyväinen lopputulokseen enkä tajua, miksi en luopunut värjäilyistä ja roikkohiuksista jo aikaa sitten. Olen vetänyt hiukset tarkoituksella taakse, jotta valkoiset hiukset pääsevät valloilleen. Niitä onkin reilusti niin kuin toivoinkin, mutta takaa hiukset ovat vielä yllättävänkin ruskeat.

Kampaaja kertoi laittavansa harmaita raitoja yhtenään asiakkailleen, jopa nuorille miehenaluille. Minun ei kuitenkaan tarvitse, kun päästä löytyy omasta takaa oikein kunnolla raitoja. On jännää ja hassua olla hiukset alhaalla ruskeahiuksinen, hiukset ylhäällä puolestaan vaaleahiuksinen! Ties kuinka valkopäiseksi blondiksi tässä onkaan matkalla. Myös matkan pituus on mysteeri, tähän pisteeseen pääseminen kun on tosiaan kestänyt lähes 15 vuotta.

Tienaa ja menesty tekemällä omaa juttuasi

Kuulostaako ajatus oman intohimon toteuttamisesta ja sillä tienaamisesta houkuttelevalta? Kyllästyttääkö perinteinen työelämä, joka rajoittaa liiaksi ja jossa ei useinkaan pysty seuraamaan omia, ammatillisia unelmiaan?

Itsensä työllistäminen joko yrittäjänä tai jotenkin muuten on kautta aikojen kiinnostanut tiettyjä ihmisiä, nykyään varmasti vielä suurempaa ihmisjoukkoa työelämän ollessa niin epävakaata pätkätöineen ja vuokratyöpaikkoineen. Monia kiehtoo se, että saisi itse määrätä omat työaikansa ja lomien pituudet. Kaikkein upeinta itsensä työllistämisessä lienee kuitenkin päästä tekemään haluamiaan asioita nyt eikä vasta eläkkeellä.

Miten tuon kaiken sitten voi saavuttaa?

On olemassa kirja, joka lupaa näyttää, miten tuossa kaikessa onnistutaan. Teoksen nimi on Sopeutumattomat – tee intohimostasi tai osaamisestasi menestystarina (2017).

Kirjaa tarjottiin minulle blogin kautta julkaisusyksynä, mutta sitä ei koskaan pyynnöistäni huolimatta lähetetty. Vajaa vuosi myöhemmin kirjan toinen kirjoittaja Timo Hyväri kuitenkin lähetti sen minulle itse ja arveli kustantamolla olleen vaikeuksia omistajanvaihdoksen takia juuri silloin kun Sopeutumattomat julkaistiin. Sain joka tapauksessa kirjan käsiini ja aloin lukea sitä suurin odotuksin. Ajattelin kuuluvani täydellisesti kirjan kohderyhmään, sillä olen harjoittanut pienimuotoista yritystoimintaa ja kirjoittanut blogiinkin yrittäjämäisestä työnteosta, joka ei ole riippuvaista perinteisestä työpaikasta: 8 syytä olla hankkimatta työpaikkaa.

Itsetuntemuksella ja tekemisellä kohti menestystä

Sopeutumattomat jakaantuu kolmeen eri osioon: ensimmäisessä paneudutaan syvällisesti siihen, mitä ihminen oikeasti haluaa tehdä. Osiossa esitetään runsaasti kysymyksiä, joihin vastaamalla omista unelmista alkaa saada selkoa. Lukijaa rohkaistaan koko ajan kyseenalaistamaan yhteiskunnan normit, muiden odotukset, omat pelot ja luulot ja varsinkin tekosyyt, sillä niitähän riittää loputtomiin. Kirjan ensimmäinen osio lieneekin sitä mahtavampaa luettavaa, mitä enemmän pihalla on omien unelmien ja intohimojen kanssa.

Kirjan toinen osio näyttää, miten omia unelmia ja ideoita voi kokeilla käytännössä. Toimeen tarttumisen tärkeyttä painotetaan, mikä onkin oleellista, sillä loistavimmistakaan ideoista ei koskaan seuraa mitään, jos tekeminen jää puolitiehen. Mukana on myös lukuisia tapauskertomuksia eli tarinoita esimerkillisistä ihmisistä, jotka ovat lähteneet etsimään ja toteuttamaan omaa juttuaan. Lisäksi osiossa korostetaan, ettei menestys suinkaan ole helppoa tai varmaa, vaan epäonnistuminen on hyvinkin tavallista ja monesti jopa välttämätöntä oppimisen kannalta.

Kolmannessa osiossa saa vinkkejä muun muassa siihen, onko yrittäjyys ainoa vaihtoehto itsensä työllistäjälle ja onko pelkän oman jutun varaan jättäytyminen mahdollista, ts. voiko aiemmat työt ja/tai tulonlähteet jättää pysyvästi taakse. Myös asiakkaiden hankkimisen haasteisiin pureudutaan.

Kirja on pitkälti kerrottu minä-muodossa niin, ettei lukija useinkaan tiedä, kumman kirjoittajan ääni on kyseessä. Niinpä onkin virkistävää, että kolmannen osion päätteeksi kumpikin on kirjoittanut itsestään ja taustoistaan pienen kuvauksen. Timo Hyväri on kurkottanut haasteellisista lähtökohdista ja löytänyt kiinnostuksen kohteensa valmentamisen, myynnin ja yrittämisen maailmasta. Joona Luostarinen puolestaan auttaa asiantuntijoita tekemään kannattavaa liiketoimintaa. Hän myös kertoo pelanneensa nettipokeria ja kustantaneensa sillä elämisensä opiskeluaikoina. Huh, siihen ei ihan jokainen kykenekään, mutta jos taidot riittävät, on toki hienoa voida pelata netistä löytyvien suorien live-turnausten avulla vaikka omalta kotisohvalta ja juuri silloin kun itse haluaa. Kummastakin kirjoittajasta saa sellaisen kuvan, että monenlaista on kokeiltu, ja kaikista omimmat jutut on lopulta löydetty monen mutkan kautta.

Hyödyllisiä poimintoja kirjasta

  • Omia unelmia toteuttaakseen ei välttämättä tarvitse olla kovinkaan koulutettu eikä nauttia koulunkäynnistä.
  • Kannattaa löytää mentori, joka on itseä fiksumpi ja kokeneempi, sillä häneltä saa väkisinkin hyviä neuvoja ja aivopähkinöitä purtavaksi.
  • ”Miksi on niin vaikea tietää, mitä haluaa? Onhan se vaikeaa, kun ei meitä kannusteta siihen mitenkään. Kaiken lisäksi meidät ”koulutetaan” juuri päinvastaiseen. Meidät koulutetaan olemaan tarkkoja sen suhteen, mitä muut haluavat meistä. Ei siihen, mitä me haluamme itseltämme.” (lainaus sivulta 37)
  • Markkinoinnin ja tuotteistamisen ei tarvitse olla kallista riskipeliä, sillä monia ideoita voi testata ja tehdä niihin muutoksia sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei. Esimerkiksi personal trainerina voi luoda erilaisia liikuntaohjelmia ja testata niitä asiakkaiden keskuudessa liikuntakeskuksessa, jossa on jo valmiiksi töissä. Jos saadut tulokset miellyttävät, eli kurssi kiinnostaa asiakkaita, samaa kurssia voi alkaa myydä laajemmin netissä.
  • Vaikka virheiden tekemistä ei tule pelätä, kaikkia niitä ei tarvitse tehdä itse. Muita tarkkailemalla voi oppia heidän virheistään, jolloin niitä ei tarvitse itse toistaa.
  • Kärsivällisyyttä todella tarvitaan. Yritystoiminnan rullaavaksi ja kannattavaksi saaminen vie toisinaan kolmekin vuotta. Se on lopulta kuitenkin pieni hinta siitä, että saa tehdä työkseen sitä, mitä todella haluaa.

Kenelle?

Tulin automaattisesti verranneeksi Sopeutumattomat-kirjaa teokseen Unelmahommissa (2017), joka kertoo, miten oman unelman voi muuttaa mieluisaksi ja kannattavaksi työksi. Siinä missä Unelmahommissa on kattava, inspiroiva, yksityiskohtainen ja myös kielellisesti ansiokas kirja, Sopeutumattomat on rajatumpi, ytimekkäämpi ja tyyliltään raaempi. Unelmahommissa kuvaa väkisinkin enemmän naisten maailmaa ja blogeja, Sopeutumattomat puolestaan miesten maailmaa ja suoraviivaisempaa yrittäjyyttä. On lukijasta kiinni, mitä on etsimässä ja kuinka yksityiskohtaista tietoa kaipaa.