Sovittelu talofirman kanssa alkoi

Neuvottelut talofirman kanssa ovat, kumma kyllä, edistyneet. Tai pitäisi varmasti sanoa, että alkaneet, sillä mistäänhän ei varsinaisesti ollut neuvoteltu ennen vaatimustani talon purkamisesta.

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun lähetin firmalle vaatimukseni. Tällä viikolla myös koitti päivä, jona tapasin talofirman laatupäällikön ja yhden rakentamispäällikön. En tiennyt, mitä tapaamisesta seuraisi, mutta olin varautunut riitelemään ja räyhäämään siltä varalta, että talofirman suunnalta olisi kuulunut pelkkää talon upeuden ylistämistä ja vikojen vähättelyä.

Ennen päällikköheppujen tapaamista olin ilmoittanut, että en suostu edes ajatuksen tasolla neuvottelemaan siitä, että talo korjattaisiin. He saisivat siis luvan tarjota jotain muuta.

Ja niin he tarjosivatkin. Laatupäällikkö oli laskenut, kuinka paljon kaikkien vikojen ja puutteiden korjaaminen maksaisi, ja minulle tarjottiin juuri samansuuruista hinnanalennusta. Hinnanalennuksenkin kohdalla olin varautunut vähättelyyn eli raskauttavasti alakanttiin laskettuun summaan, mutta summa olikin realistisempi, mikä osoitti talofirman tajuavan korjaustarpeen laajuuden. (Kerron tarkan summan vasta neuvotteluiden päätyttyä.) Tiesin lukemani perusteella, että kaupan purku on viimeinen haluttu vaihtoehto ja että siihen päädytään vain poikkeustapauksissa. Valtaosa riitatilanteista pyritään sovittelemaan muuten, esimerkiksi juuri viat korjaamalla tai hinnanalennuksella.

Pallo on nyt minulla, eli minun pitää joko hyväksyä talofirman tarjous tai vaatia jotain muuta. Olenkin jo lähestynyt kahta oikeusoppinutta saadakseni ulkopuolisia arvioita. Toiseen heistä sain yhteyden Kilpailu- ja kuluttajaviraston kautta, toinen lakimies puolestaan on perheellemme entuudestaan tuttu.

Päätöksen tekeminen ei ole ihan helppoa. Yhä on täydellisen epäselvää, kuinka paha muun muassa katon kosteusvaurio on, sillä kattoa ei ole edelleenkään revitty ja asiaa tutkittu. Talofirma väitti vikaa kondensaatioksi, mikä tässä tapauksessa tarkoittaisi tuuletusputken ympärille kertynyttä kosteutta, joka jäätyy pakkasen vaikutuksesta ja myöhemmin sulaa ja valuu sitten alakaton läpi lattialle. Jos kyse olisi kondensaatiosta, sen voisi aiheuttaa esimerkiksi puutteellinen eristys putken ympärillä. Kondensaatio on kuitenkin vain yksi vaihtoehto, eikä muita vaihtoehtoja voi tutkimatta mitenkään sulkea pois. Vaurio on laajempi, mikäli se olisi esimerkiksi lumen sulamisvesien tulosta.

Jos talo on läpimätä, kauppa tulee purkaa välittömästi ja sillä sipuli. Ketään ei voi edellyttää ostamaan uutta taloa, joka on niin huonosti rakennettu, että se rapistuu ennen aikojaan ja muuttuu ennätysajassa asuinkelvottomaksi. Jos talo puolestaan on oikeastikin paremmassa kunnossa ja täynnä potentiaalia, purku tuskin on oikea vaihtoehto. On hölmöä, että näitä asioita joutuu arvailemaan, mutta niinhän se osittain väkisinkin menee, sillä asian selvittämiseksi talolle pitäisi tehdä ruumiinavaus. Se pitäisi purkaa pala palalta ja kasata sitten uudestaan kokoon, ja kukapa sen kaiken tekisi? Tässä vaiheessa ei kukaan.

Joka tapauksessa on hienoa, että sovittelu on alkanut ja että talofirma ei pakene vastuutaan. Netistä olen lukenut tapauksista, joissa taloasioista riidellään vuosia asianajokulujen kasvaessa taivaisiin. Näemmä minun tapauksessani niin ei tarvitse käydä. Talon pienuus vaikuttaa tässäkin edullisesti: alle 100 000 euron talosta ei kannata riidellä samoin kuin vaikkapa 300 000 euron talokaupasta.

Palaan tähän kaikkeen, kunhan tiedän itsekin enemmän!

”Tein DNA-testin.” – 5 syytä jättää DNA-testi tekemättä

Moni lienee kuullut kuluttajille myytävistä, kotona tehtävistä DNA-testeistä, joita saa tilattua netistä alimmillaan noin 60 euron hintaan. Niitä markkinoidaan käskyillä kuten

Hämmästytä itsesi. Tee DNA-testi, ota selvää, mihin etniseen ryhmään kuulut ja löydä testin avulla uusia sukulaisia. (lähde: MyHeritage)

Vielä muutamia vuosia sitten sukututkimuksen tekeminen ja oman perimän selvittäminen oli yksityishenkilölle hankalaa ja aikaa vievää, mutta nykyään on toisin: DNA napataan nopeasti ja helposti syljestä, minkä jälkeen näyte lähetetään analysoitavaksi Yhdysvaltoihin.

Kaupallinen DNA-testaus on juuri nyt räjähdysmäisesti kasvavaa liiketoimintaa, mikä näkyy ja kuuluu myös Suomessa. Netistä löytyy koko ajan enemmän ja enemmän tuloksia hakusanoilla tein DNA-testin. Mediassa omia DNA-tuloksiaan ovatkin esitelleet esimerkiksi Sara Forsberg, Roni Back ja Amanda Harkimo.

Halvimmat testit näyttävät vain ne etniset ryhmät, joita ihmisessä on, mutta kalliimmissa testeissä ennustetaan myös alttiutta sairastua erilaisiin sairauksiin, kuten rintasyöpään tai Alzheimerin tautiin. Tunnetuimpia DNA-testausta tarjoavia palveluja ovat MyHeritage, Ancestry ja 23andMe.

Kaupalliseen DNA-testaukseen liittyy monia mahdollisia ongelmia, joista vain osa on saanut Suomessa huomiota. DNA-tulokset voivat aiheuttaa ahdistusta kertomalla ihmiselle, että hänet on adoptoitu tai että hänellä on mahdollisesti jotakin sairautta edistävä geeni, mihin hän ei pysty mitenkään vaikuttamaan. Lisäksi testit voivat olla epäluotettavia muun muassa siksi, että tietokannat, joihin DNA-tulokset tallennetaan, ovat epätäydellisiä. Tietokannoissa on vahvasti edustettuina ne etniset ryhmät, joilla on varaa DNA-testaukseen. Köyhissä maissa testejä sen sijaan ei juurikaan osteta, jolloin alueen ihmisten DNA:ta ei kerry tietokantoihin.

Yksi suurimmista kaupallisen DNA-testauksen ongelmista liittyy kuitenkin yksityisyyteen. Moni on niin innoissaan etnisestä taustastaan, ettei huomaa ajatella lainkaan esimerkiksi tietoturvaa tai tiettyjä eettisiä kysymyksiä.

5 syytä jättää DNA-testi tekemättä

1. Tietojen käyttäminen ja tietomurrot

Jos oman DNA:n lähettäminen Yhdysvaltoihin arveluttaa vähänkään, ensimmäiseksi saatetaan pohtia, mitä DNA-näytteellä ja -tuloksilla tehdään. Ihmisen DNA on erityisen henkilökohtaista ja yksilöivää tietoa. DNA tarjoaa valtavasti tietoa siitä, mikä tekee ihmisestä juuri hänet. Vaikka näytteitä ei luetteloida tietokantoihin ihmisen nimellä vaan numeroin, näyte on silti helppo yhdistää oikeaan ihmiseen.

Kannattaa olla tietoinen siitä, että DNA-testausfirmat mahdollisesti jakavat DNA-tietoja muiden tahojen kanssa ja että ihminen menettää oikeudet omaan DNA:hansa. On epäselvää, mitä firmat tekevät kaikella DNA-tiedolla, mutta se kuitenkin tiedetään, että firmat tekevät bisnestä. Firmojen todellinen tuote ei ole DNA-testauspaketit vaan ihmiset.

Kaupallinen DNA-testaus on alana niin tuore ja nopeasti kasvanut, että riittäviä tietosuoja-asetuksia ei ole vielä saatu kehitettyä. DNA-tietokannat ovatkin erityisen herkkiä hakkeroinnille. Muun muassa MyHeritage tiedotti vuonna 2018, että sen tietokannasta joutuivat vääriin käsiin yli 92 miljoonan käyttäjätilin tiedot. DNA-tiedot eivät tuolloin vaarantuneet, mutta tietomurrot juuri DNA-palveluissa ovat silti hälyttäviä.

2. Muut tahot voivat tienata DNA-tuloksillasi

Ihmisen DNA voidaan myydä eteenpäin kolmansille osapuolille ja sillä voidaan tehdä mitä vain. Kun jonkun DNA:sta löydetään ja eristetään tiettyä sairautta parantava geeni ja siitä tehdään lääke, lääkefirma leipoo sillä miljardeja, mutta geenin antaja jää nuolemaan näppejään.

Moni suostuu siihen, että heidän tietojaan saa käyttää, vaikka niiden käyttämisen voi myös kieltää. Moni ajattelee epäitsekkäästi, että jos oman DNA:n avulla pystyy auttamaan muita, se on ainoastaan hyvä asia. Lääkefirmat eivät kuitenkaan ole hyväntekijöitä. Niiden tarkoituksena ei ole parantaa maailmaa, vaan tehdä voittoa. Jos jonkun DNA:sta saadaan hoitokeino johonkin sairauteen, lääkefirmat myyvät sitä kalliilla. Sillä toiminnalla ei ihmiskunta pelastu.

Kuinka arvokasta kauppatavaraa DNA sitten oikein on? Niin arvokasta, että lääkefirma GlaxoSmithKline maksoi viime vuonna 300 miljoonaa dollaria siitä, että pääsee käsiksi ihmisten DNA-tuloksiin 23andMe-palvelussa. Myös Google on välillisesti tehnyt sopimuksen kaupallista DNA-testausta tarjoavan Ancestryn kanssa saadakseen avaimen sen DNA-tietokantaan.

3. Tietoja tallentuu myös sukulaisista (joiden suostumusta ei kysytä)

Kun oman DNA:n lähettää testausfirmalle, tulee samalla lähettäneeksi tietoa koko suvustaan etäisiä serkkuja myöten. Tietokannoissa voi näin ollen olla tietoja ihmisestä, vaikka hän itse ei olisi millään lailla ollut mukana DNA-testauksessa.

Toisinaan tietoja voidaan käyttää myös hyvään tarkoitukseen. Yhdysvalloissa useita murhaajia on saatu kiinni jopa vuosikymmeniä aikaisemmin tehdyistä rikoksista vain koska joku heidän sukulaisensa on tehnyt kaupallisen DNA-testin, ja rikollisen DNA on siksi pystytty mätsäämään tiettyyn sukuun.

4. Käyttöehtojen jatkuva muuttuminen

DNA-testausfirmojen käyttöehdot muuttuvat jatkuvasti uusien päivitysten myötä. Yhtiöitä myös myydään, ostetaan tai ne menevät konkurssiin. Mihin omat tiedot silloin päätyvät? Käyttöehdoissa firmat pesevät kätensä kaikista mahdollisista yksityisyyteen liittyvistä ongelmatilanteista.

Esim. MyHeritage kertoo käyttöehdoissaan seuraavaa:

Vaikka emme voi taata sitä, että henkilötiedot eivät häviä tai että niitä ei väärinkäytetä tai että niihin ei ole luvatonta pääsyä tai että niitä ei luvatta muuteta tai luovuteta, meillä on käytössämme kaupallisesti kohtuulliset menetelmät näiden estämiseksi. Sinä vahvistat, että annat henkilötietosi omalla vastuullasi ja että jos lataat DNA-tuloksiasi 1) kyseisen latauksen yhteydessä luodaan kopio, jota eivät suojaa MyHeritage-palvelun suojaus- ja yksityisyysasetukset, 2) kyseinen lataaminen ja DNA-tulosten säilyttäminen latauksen jälkeen tapahtuu omalla vastuullasi ja 3) MyHeritage-palvelulla ei ole mitään valtuuksia ladattuihin DNA-tuloksiin eikä se ole millään tavoin vastuussa sinulle tai kolmannelle osapuolelle kyseisestä lataamisesta ja/tai säilytyksestä.

5. Tietojen poistaminen vaikeaa tai mahdotonta

DNA-testauspalveluissa sanotaan, että omat DNA-tulokset voi pyytää poistettavan, mutta se on usein vaikeaa tai jopa mahdotonta, jos käyttäjä on sallinut tietojensa käytön lääketieteellisessä tutkimuksessa. Lopulta ei voi mitenkään varmistua siitä, että tiedot on poistettu kokonaan ja että fyysinen näyte on tuhottu. Niin kuin yllä lukee, palvelut kertovat käyttöehdoissaan kopiosta, joka luodaan tietojen latauksen yhteydessä ja jota mikään ei suojaa.

*

Muualla maailmassa ollaan kiistelty siitäkin, pitäisikö vakuutusyhtiöiden pystyä eväämään ihmiseltä sairaus- tai henkivakuutus hänen itsensä tekemän DNA-testin perusteella. Jos vakuutusta hakiessa ei mainitse tehneensä DNA-testin, sitä voidaan pitää tietojen pimittämisenä, minkä vuoksi vakuutus voi jäädä saamatta.

Lähteet:

5 biggest risks of sharing your DNA with consumer genetic-testing companies

Don’t buy online DNA ancestry tests. You are the real product

Taking An Ancestry Test Could Make It Harder To Buy Life Insurance

The Problems with Ancestry DNA Analyses

Vaadin talokaupan purkua

Kerroin viime kirjoituksessa, että talo on heikossa hapessa.

Viittasin talon viimeisimpään vaurioalueeseen ällöttävänä ja käsittämättömänä. Kuvia en vielä silloin aiheesta näyttänyt, sillä en kestänyt katsella niitä.

Niinpä liitän tähän kirjoitukseen kuvia edellisenkin kirjoituksen edestä. Eipähän ainakaan jää epäselväksi, millainen näky meitä oli talossa vastassa.

Viimeisin karmeus löytyy katosta ja näyttää tältä:

Tuollaiset jäljet ovat vesivahingon ja kosteusvaurion tulosta. Yllä olevat kauhukuvat ovat helmikuulta 2019. Kaikki alla näkyvät ovat toissa päivänä otettuja, siis 8. maaliskuuta 2019.

Raportoin kosteusvauriosta talofirmalle kertoen löydöstämme seuraavasti:

Kun palasimme hiihtolomalta talolle, keittiön edessä lattialla meitä odotti kolme pitkää ja leveää vanaa rusehtavaa nestettä. Katsoimme ylös kattoon ja näimme, että neste oli valunut lattialle kattopaneelien läpi. Kattopaneelit olivat osittain värjäytyneet nesteestä ja kupruilleet kaikesta imemästään kosteudesta. Yhdestä liitoskohdasta paneelit ovat antaneet hieman periksi, eli kattopanelointi ei enää ole suorassa linjassa.

Minulle kosteusvaurion näkeminen oli koko talojupakan viimeinen pisara sanonnan kaikissa merkityksissä. Olen vaatinut talofirmalta kaupan purkamista.

Seuraava kirjoitukseni kohta talofirmalle kertaa, mikä kaikki talossa onkaan vialla:

Tehän olitte jo tähän mennessä lupautuneet repimään talon kaikki lattiat irti, jotta minulle myyty lattialämmitys voitaisiin asentaa. Lisäksi meillä oli puhetta siitä, että lattian ja seinien liitoskohdille täytyy mahdollisesti tehdä jotain, koska lattia on epäluonnollisen kylmä. Myös ovet olitte luvanneet vaihtaa, koska vanhojen ovien alareunat ovat irronneet ja käpristyneet, mistä otitkin valokuvat viime kesänä. Nyt korjauslistalle tulisi vielä kattokin ties kuinka laajalta alueelta puhumattakaan rakenteisiin ehtineistä vaurioista. Jos kaikkia vikoja siis lähtisi korjaamaan, joutuisitte repimään miltei kaikki talon pinnat irti pahimman työn eli kosteusvaurion korjaamisen ollessa vielä edessä, mikäli vaurioita edes pystyisi korjaamaan. En suostu asumaan uudessa talossa, joka on jo taipaleensa alkumetreillä muuttumassa hometaloksi.

Miksi sitten päädyin vaatimaan kaupan purkua enkä jotain muuta? Entä jos talofirma korjaisi viat? Ai yhtä innokkaasti kuin tähän asti eli ei koskaan? Totta puhuen en usko, että moni edes ehdottaisi vikojen korjaamista, sillä se, että näin pienessä talossa on näin paljon vikoja, todella viittaa laajamittaiseen rakentamisen epäonnistumiseen.

Kosteusvauriot ovat pirullisia, niissä on aina se mahdollisuus, että jotain jää lymyämään johonkin. Vanhan kansan ihmiset eivät säiky homeita, jotka puolestaan ovat pahin mahdollinen kirosana nykyajan talonostoiässä oleville.

Yksi asianmukainen kysymys kuuluu, minkälainen myyntivaltti talo nyt on. Viime päivinä olen lukenut paljon taloriidoista ja niiden oikeuskäsittelyistä. Niissä toistuu yksi kantava teema: kun vanhasta talosta löytyy vikoja, niiden korjaaminen korottaa talon arvoa, ja talossa pystyy taas asumaan vuosia ilman ongelmia. Ajatellaan esim. 1930-luvulla rakennettua puutaloa, joka maksaa 70 000 euroa. Kun sitä korjataan 30 000 eurolla, talosta voi myytäessä pyytää perustellusti reilusti enemmän kuin 70 000 euroa, ehkä jopa lähemmäs 100 000 euroa. Entä kun uutta taloa, jossa ei saisi olla minkäänlaisia suuria vikoja vuosikausiin tai jopa vuosikymmeniin, korjataan ja korjataan, koska se oli alkujaan niin huonosti rakennettu, nouseeko sen arvo vastaavasti? No ei! Päinvastoin uuden talon valtava korjaustarve herättää syystä epäilykset, että talossa oli ennen korjauksia jotain pahasti vialla. Talokaupoilla ”korjattu uusi” on vähemmän arvokas kuin ”uusi” siinä missä ”korjattu vanha” on arvokkaampi kuin ”vanha”.

Uusi talo ei yksinkertaisesti saa edellyttää lähestulkoon kaikkien pintojen ja kattorakenteiden repimistä ja korjaamista tullakseen taas asuinkelpoiseksi ja toimitussisällön mukaiseksi!

Yksi oikeudellinen kysymys talokaupan purkamista ajatellessa kuuluukin: Olisiko ostaja ostanut talon, jos hän olisi tiennyt vioista? On sanomattakin selvää, että en kuuna päivänä olisi ostanut. Vanhan talon ei voida olettaa olevan täydellinen, vaan kuka vain tajuaa, että kaikenlaiset korjaukset ovat pikemmin edessä. Vanhan talon ostajan kuuluu tietää, että hän ostaa talon kaikista vioista huolimatta. Uuden talon ostajan kohdalla tilanne on päinvastainen: hän maksaa talokaupassa nimenomaan siitä, että kaikki on uutta ja viimeisimpien määräysten mukaan tehtyä, ja kaikenlaiset korjaukset ja remontit ovat niin kaukana tulevaisuudessa kuin ne voivat olla (esim. katolle annetaan usein vähintään 20 vuoden elinikä, perustuksille puolestaan 50 vuotta jne.).

Yksi pahimmista talofirman mokista on se, että minulle myytiin paperilla aivan eri talo kuin minkä todellisuudessa sain, mikä vaikuttaa lukemani perusteella olevan erittäin oleellinen kriteeri kaupan purkamisessa. Tiesin ostavani valmiin, jo olemassa olevan messutalon, mutta se ei oikeuta mitään niistä puutteista ja vioista, joita talosta on löytynyt. Sana ”messu” ei sisällä sellaisia merkityksiä kuin lattialämmityksen puuttuminen kauttaaltaan ja puutteellinen eristys niin lattiassa kuin putkienkin ympärillä (putkethan jäätyivät heti ensimmäisenä talvena). Mitä messutalo sitten tarkoittaa? Messutalossa voidaan olettaa käyneen satoja ihmisiä, siellä voi olla pikku naarmuja eteisessä ja naulan- ja ruuvinreikiä kohdissa, jotka oli sisustettu esim. tauluin. Ymmärrettävästi en saanut itse valita mitään materiaaleja, kiintokalusteita ja vastaavia, koska talo oli jo rakennettu. Nuo asiat ovat kaikki hyväksyttäviä messutalolta. Minulle myydyt mutta täysin puuttuvat ominaisuudet kuitenkaan eivät ole.

Juuri nyt tilanne on se, että remonttimies on käynyt arvioimassa kattoa. Tuomio kuului, että kattopaneelit on pakko repiä irti, jotta vaurion laajuus ja ylipäänsä vaurion aiheuttaja selviää. Jos talofirma suostuisi talokaupan purkuun heti, silloin katon repimiseen ei kannattaisi käyttää lainkaan resursseja, mutta on luultavaa, että firmassa kuitenkin halutaan selvittää vaurion laajuus (ja mahdollisesti vähätellä sitä). Sitäkään ei tiedetä, onko kattoon tihkunut vettä alusta asti vai onko vuoto esim. tämänvuotisten sulamisvesien seurausta.

Toisinaan kestää vuosia, että vesivahinko näkyy asumistilan pinnoilla. Usein käykin niin, että kosteusvaurion jäljille päästään hajun, ei näköhavaintojen perusteella. Joskus pahastikin homeessa oleva ja haiseva talo pitää homeet rakenteissa (mm. eristysvillat voivat olla kosteita ja siten mainioita kasvualustoja homeille, vaikka ulkoa päin katsottaessa seinissä ei näy mitään). Edellä mainittu koskee varsinkin vanhoja taloja. Joskus kosteus kuivuu itsestään kesän tullen. Vauriot kuitenkin aina säilyvät.

En aio kauaa odotella talofirman vastausta. Puidaan tätä asiaa oikeudessa tai ei, edistystä saa pian olla luvassa.