Manifestointi ei toimi? Vältä nämä 7 virhettä

Kirjoitin muutama viikko sitten tekstin Manifestointi – tee unelmistasi totta, jossa kerroin palaavani aiheeseen yleisimpien virheiden osalta.

Jos siis on pohtinut, miksi manifestointi ei toimi tai kysynyt jopa, onko manifestointi totta alkujaankaan, tämä kirjoitus vastaa noihin kysymyksiin ja avaa 7 yleisintä virhettä, joihin moni manifestointiyrityksissään sortuu.

Niin kuin jo viime tekstissä korostin, kirjoitan tieteellisesti tutkitusta ja siksi toimivasta manifestoinnista, en taikakeinoista ja toiveajattelusta.

Mihin manifestointi perustuu ja mikä sen määritelmä on? Manifestointi perustuu neurotieteeseen ja psykologiaan ja tarkoittaa mielen, kehon ja psyyken valmistamista tarvittavaan toimintaan, jotta ihminen voi saada, mitä haluaa.

Lainaus omasta tekstistäni: ”Kun manifestointia käytetään oikein, se poistaa kuvitellut esteet, epäilykset, vastustuksen, lamaantumisen tunteen, liiallisen varovaisuuden, pelon ja tekosyyt toiminnan tieltä.”

Juuri tuo toiminta lopulta mahdollistaa omien unelmien toteutumisen.

Miksi manifestointi ei toimi? Tässä 7 syytä

Manifestointi saa ihmisen aidosti uskomaan, että jonkin asian saavuttaminen on mahdollista, kunhan vain tekee vaaditun työn.

Manifestoinnin ansiosta ihminen myös tuntee innostusta ja motivaatiota, mikä entisestään kannustaa häntä tekemään unelmien eteen vaaditut toimet.

1. Et manifestoi joka päivä

Säännöllisyyden puute vesittää manifestoinnin tarkoituksen.

Manifestointi on taito, ja kaikki tietävät, mitä omille taidoille käy, kun niitä ei käytä ja kehitä: ne rapistuvat ja lopulta unohtuvat.

Manifestoinnin voi mieltää myös ”lihakseksi”, ja ilman treeniä lihakset eivät tietenkään kasva. Säännöllinen treenaus tuo parhaat tulokset.

Manifestointi on monelle sitä aloittelevalle/harjoittavalle kohtalaisen uusi tapa, ja tapoja pitää toistaa vähän väliä, jos ne haluaa pysyväksi osaksi elämää.

Ala siis manifestoida joka päivä, mieluiten jopa samaan aikaan joka päivä, sillä silloin se jää herkimmin päivittäiseksi tavaksi niin kuin sen kuuluukin.

Miten manifestoida oikein? Päivittäinen manifestointi voi näyttää esim. tältä:

1. Manifestointi paperille: Kirjoita ylös 5 asiaa, joita haluat.

Unelmien ylös kirjoittaminen auttaa hahmottamaan omia haluja ja myös keskittymään juuri niihin asioihin, joista unelmoi eniten.

Kirjoitetut 5 asiaa voivat olla isoja tai pieniä, ja samat unelmat voivat toistua joka päivä; ei siis kuulu väkisin keksiä asioita, joita ei niinkään halua, vaan päinvastoin päästä todellisten halujen ytimeen.

Tässä esimerkkinä omat 5 asiaani yhdeltä päivältä:

  • Haluan asua kylpyammeellisessa kodissa.
  • Haluan uskollisen asiakaskunnan verkkokauppaani.
  • Haluan tulla suurpiirteisemmäksi X-projektin kanssa.
  • Haluan ihania patikointimatkoja miehen kanssa.
  • Haluan, että sisälläni syttyy innostavia ideoita, joita en malta päästä toteuttamaan hetimmiten.

2. Ala sitten visualisoida: näe itsesi tekemässä tarvittavat toimet saadaksesi haluamasi asiat, ja tunne sydämessäsi, miltä tuntuu tehdä kaikki ne toimet.

Visualisoinnin ajaksi voi sulkea silmät. Silloin ulkoiset häiriötekijät vähenevät minimiin, ja voi todella tuntea ne toimet, joita omien unelmien saavuttaminen vaatii.

Kaikkia viittä ylös kirjoitettua asiaa ei tarvitse visualisoida samalla kertaa, mutta visualisoi joka päivä ainakin yhtä asiaa.

3. Tärkein pointti: Tartu toimeen manifestoinnin pohjalta, eli tee jotain, mitä manifestointi sinussa innoitti ja mikä edistää unelmiesi toteutumista.

Esim. itse olin jo odottanut kylpemistä niin kauan (olin kylpenyt viimeksi v. 2017), että aloin selvittää, olisiko mahdollista saada kylpyammetta muulla tavalla kuin muuttamalla eri asuntoon (nykyiseen kun ei saa asentaa ammetta). Selvitystyön ansiosta asun kuin asunkin nyt kylpyammeellisessa kodissa ilman muuttoa tai ammeen asennusta! 😍 (Kerron tästä ihmeestä myöhemmin lisää omassa kirjoituksessaan.)

2. Muotoilet unelmasi sen mukaan, mitä ET halua

Tämä voi ensin tuntua mitättömältä pikkuseikalta, mutta koska manifestoinnissa on kyse mielen treenaamisesta ja tuon treenin vaikutuksesta omaan ajatteluun, ajatuksien ei siksi kannata olla negatiivisia.

Omat unelmat tuleekin siksi muotoilla myönteisesti.

Etenkin turhautuneessa mielentilassa helposti keskittyy siihen, mitä ei halua elämäänsä:

  • En halua olla näin ahdistunut
  • En kestä tätä yksinoloa
  • En halua käydä treffeillä enää yhdenkään luuserin kanssa
  • En halua enää elää kädestä suuhun
  • En halua elämän olevan näin rankkaa

Kaikki murheet voi kääntää unelmiksi manifestointia varten:

  • Haluan tuntea syvää sisäistä rauhaa
  • Haluan rakastavan parisuhteen
  • Haluan pystyä säästämään X euroa joka kuukausi

Myönteisesti muotoillut halut inspiroivat aivan eri tavalla kuin negatiiviset ja saavat mielen uskomaan siihen, että unelmista voi oikeastikin tulla totta.

Negatiivisesti muotoiltujen asioiden visualisointi on lisäksi hankalaa; miten visualisoida esim. toive ”En halua olla ahdistunut”? Sisäinen rauha sen sijaan on konkreettista ja sitä on paljon helpompi kuvitella.

Omien, todellisten halujen selvittämisen kuuluu muutenkin olla miellyttävää; vähän kuin olisi lapsi karkkikaupassa, mutta nyt onkin aikuinen ja karkkeina on mitä ikinä osaakaan kuvitella.

Muotoile unelmasi niin, että kuljet manifestoinnissa/visualisoinnissa niitä KOHTI, et poispäin jostain ikävästä.

3. Et ole riittävän kärsivällinen

Ajatellaan, että saat manifestointiin vahvan aloituksen ja harjoitat sitä säännöllisesti monta päivää, mutta lopulta kuitenkin luovutat, koska mitään ei tapahtunut.

Manifestointi ei kuitenkaan tunne minkäänlaisia aikarajoja; jos jokin asia ei pysty toteutumaan parissa päivässä, se ei tarkoita, etteikö se koskaan toteutuisi.

Manifestointi ei myöskään tarkoita, että jotain syntyy taianomaisesti tyhjästä.

Jos sinulla on manifestoidessasi tapana kysyä, ”MILLOIN tämä tulee tapahtumaan?”, manifestointi ei silloin ole oikeaoppista.

Kärsimättömyyden ja milloin-ajattelun sijaan kuvittele itsesi tekemässä vaadittava työ, tunne miltä tuntuu tehdä tarvittava työ, ja luovu kaikista aikarajoitteista sekä itse itsellesi asettamista deadlineista.

Manifestoi joka päivä ainakin 5 tai 6 viikon ajan; siinä ajassa manifestoinnista ehtii tulla tapa ja sen ajan jälkeen tiedät sisimmässäsi, että onnistut tavoitteissasi, joten minkäänlaisia aikajanoja ei enää tarvita.

4. Mietit pelkkää lopun tavoitetta

Tämä on kaikista yleisin virhe ja perustuu harhakäsitykseen, että positiivisista ajatuksista tulee totta kuin itsestään.

Pelkät ajatukset eivät useinkaan auta ihmistä saavuttamaan haluamiaan asioita, vaan TOIMINTA on enemmän tai vähemmän välttämätöntä.

Niin sanotut vision boardit (tunnetaan myös nimellä unelmakartat) eli tavoitetaulut tulivat entistään hämäämään monia, koska niiden tarkoitus niin usein ymmärretään väärin: leikkaamalla ja liimaamalla omalle taululleen innoittavia kuvia liittyen rakkauteen, työelämään ja varallisuuteen, ja sitten töllöttämällä niitä kuvia, jokin ihmisen sisällä liikahtaa ja toivotut asiat alkavat pikkuhiljaa toteutua lähes itsestään.

Esim. ihminen, jolla on 30 kiloa ylipainoa, voisi halutessaan liimata omalle tavoitetaululleen hoikan ihmisen siluetin/oman vanhan kuvan lukioajoilta. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Jäädään toivomaan, että läskit haihtuvat itsestään, vaikka omat elämäntavat ovat täsmälleen samanlaiset kuin ennenkin?

Jos oma lukioaikainen kuva saa nykytilanteessa ylipainoisen ihmisen esim. lopettamaan turhan napostelun, koska hän on teipannut samoja kuvia kaikkiin keittiökaappien oviin, silloin kuvien voitaisiin sanoa toimivan, vaikka silloinkin tulosten tuojana on TOIMINTA eli napostelun vähentäminen.

Jos kuvat hoikasta ihmisestä eivät innosta minkäänlaiseen toimintaan, joka veisi taulun tekijää kohti haluttua tavoitetta, silloin kuvista ei ole mitään apua.

Manifestoinnissa ajattelu ja mahdollinen vision board on alkupiste, joka saa jatkoa tarvittavilla toimilla.

Toimiiko manifestointi? Kyllä, oikein tehtynä. Kun manifestoidaan oikein, visualisoidaan matkan kaikki vaiheet ja valmistetaan mieltä tuleviin haasteisiin, ei odoteta taikatemppuja.

Pelkän lopullisen tavoitteen tuijotus on paitsi suurimpia virheitä myös uskomattoman epämotivoivaa. Juuri siksi niin moni epäonnistuukin tavoitteissaan.

Mitä tapahtuu, kun aikuinen ihminen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse rahan puutteen takia ja töllöttää tavoitetaulullaan 2 miljoonan euron kartanoa, joka olisi hänen unelmiensa koti? Tällainen toiminta voi olla inspiroivaa yhden päivän, mutta pian ihmiseen iskee valtava epäusko: ”Miten ihmeessä voin päästä tästä tilanteessa, jossa nyt olen (rahattomana/kaiken menettäneenä), omistamaan 2 miljoonan euron kartanon?”

Pahimmillaan oman tavoitetaulun tuijottaminen voi aiheuttaa paniikkikohtauksen.

Onneksi oikeaoppinen manifestointi auttaa tekemään tarvittavan työn.

Käydään kuvan alla läpi esimerkkitilanne, jossa henkilö unelmoi oman yrityksen perustamisesta.

Ajatellaan henkilöä, jonka nykytilanne töissä ahdistaa, hän nukkuu joka yö huonosti, tietää kulkevansa väärään suuntaan ja on aina unelmoinut oman kahvilan avaamisesta. Hän on tehnyt tavoitetaulun, jolla on ihania inspiraatiokuvia kahviloista ja erikoiskahveista, mutta hänellä ei ole rahaa, ei säästöjä eikä aiempaa kokemusta yrittämisestä.

Miten hän voi päästä lopun tavoitteeseen eli kahvilan avaamiseen?

  • tuntemalla mielessään ja sydämessään, miltä tuntuu jättää illanvietto kavereiden kanssa väliin ja jäädä kotiin opiskelemaan yrittäjyyttä ja luomaan liiketoimintasuunnitelmaa
  • näkemällä itsensä kirjastossa hakemassa liiketoiminnan pyörittämiseen ja kirjanpitoon liittyviä teoksia
  • kuvittelemalla, kuinka hän etsii ihmisiä, jotka ovat perustaneet kahvilan menestyksekkäästi ja kuinka hän ottaa heihin yhteyttä
  • pohtimalla, miten saa kerättyä/säästettyä rahaa
  • näkemällä itsensä kieltäytymässä yhteisistä menoista myös seuraavana viikonloppuna, koska menee silloin yrittäjäkurssille
  • kuvittelemalla hakevansa osa-aikatöihin jo olemassa olevaan kahvilaan ja hakemalla oppia sitä kautta
  • tuntemalla kehossaan kaiken väsymyksen ja myöhään venyvät illat ilman aikajanaa

Tällä tavalla visualisointi valmistaa henkilöä tarttumaan toimeen, pitämään toimintaa yllä, uskomaan itseensä ja saavuttamaan tavoitteensa.

Tavoitetaulunkin kahviaiheiset inspiraatiokuvat herättävät aivan erilaisia tuntoja silloin kun henkilön toimet ovat täydellisessä sopusoinnussa kuvien kanssa, eli hän jaksaa joka päivä tehdä kahvilaunelmaan liittyvät läksynsä. Silloin lopun tavoite todella voi tuntua sytyttävältä, koska hän kulkee koko ajan askel askeleelta sitä kohti!

5. Luulet, että sinun pitää tietää ja osata kaikki jo lähdössä

Joidenkin luottamus omiin taitoihin ja kykyihin on sen verran heikolla tasolla, että he menevät lukkoon.

Jos esim. oma parisuhdehistoria näyttää järkyttävältä, miten voi uskoa omiin kykyihinsä vetää puoleensa rakastava ja kunnioittava kumppani?

Sinun ei onneksi tarvitse tietää ja osata kaikkea valmiiksi. Ryhdy sen sijaan oppilaaksi. Opiskele, tutki ja hae tietoa siitä, mitä ikinä haluaisitkin saavuttaa.

Oppilas ottaa selvää asioista, menee kurssille sekä seuraa ja haastattelee muita, jotka ovat jo saavuttaneet unelmansa. Näe myös itsesi toimimassa noin, tunne kehossasi, miltä työnteko tuntuu, ja ryhdy sitten toimeen.

Noin hahmotat, millaista reittiä pitkin pääsee kulkemaan alkupisteestä maaliviivan yli ja millaisia tekoja unelman saavuttaminen vaatii.

Jos tuntee olevansa aivan hukassa, itsensä voi nähdä kulkemassa jonkun toisen jalanjälkiä ja tuntea, miltä se tuntuu. Vaikka oma polku lopulta mutkittelisi aivan eri tavalla kuin toisten, muiden taipaleista voi joka tapauksessa saada apua ja ideoita.

6. Et tartu toimeen

Tämä onkin tässä vaiheessa harvinaisen selvää, sillä tieteellinen käsitys toimivasta manifestoinnista nojaa nimenomaan toimintaan ja sen tärkeyteen.

Ei auta, että vain näet jotain mielessäni ja tunnet sen kehossasi. Juuri siksi manifestoinnissa harjoitellaan sekä valmistetaan mieltä ja kehoa, jotta tiedät, mitä tavoitteiden saavuttaminen vaatii ja siksi jaksat ja osaat tarttua toimeen.

Kaiken ajattelun ja tuntemisen jälkeen siirrytään varsinaiseen toimintaan.

Manifestoinnin on tarkoitus innoittaa ja motivoida, jotta ihminen jaksaa tehdä kaiken, mitä omien unelmien saavuttaminen edellyttää.

7. Et juhlista pieniä voittoja matkan varrella

Ajatellaan, että manifestoinnista on tullut sinulle pysyvä tapa, edistät unelmiasi jatkuvasti erilaisin toimin sekä uskot ja näet, että tavoitteesi todella on mahdollinen. Olet jo pitkään kulkenut kohti lopun tavoitetta, etkä ole asettanut tavoitteelle deadlinea, koska luotat pääseväsi siihen enemmin tai myöhemmin.

Kaiken tuon keskellä et välttämättä huomaa, kuinka monia pieniä voittoja olet jo saanut. Mikä sitten on pieni voitto? Joka päivä, kun manifestointi innostaa sinua tarttumaan toimeen ja edistämään unelmiasi toiminnan kautta, se on voitto.

Kun näet ovien aukeavan, koska olet tietoisesti kulkenut oikeaan suuntaan, se on voitto. Kun tapaat jonkun ihmisen, joka esittelee sinut toiselle ihmiselle, jolla on samat päämäärät kuin sinulla, se on voitto.

Aina kun pääset yhden askeleen lähemmäs tavoitettasi, se on voitto.

Niitä voittoja pitää juhlistaa! Ne ovat merkkejä, eivät sattumia. Ne ovat merkkejä siitä, että olet oikealla polulla.

Lopuksi

Jos olet kokenut, että manifestointi ei toimi, syy löytyy todennäköisesti edellä mainituista virheistä.

Manifestointi toimii, kun

  • selvität itsellesi, mitä aidosti haluat
  • käytät manifestointia mielen ja kehon treenaamiseen ja toimeen ryhtymiseen
  • miellät manifestoinnin säännöllisesti käytettäväksi taidoksi, jota sovellat käytäntöön
  • poistat manifestoinnin avulla kuvitellut esteet, jotta pystyt tarttumaan toimeen ja saavuttamaan haluamasi asiat
  • manifestoinnin innoittamat toimet vievät sinua eteenpäin KOHTI mitä haluat ja kohti lopun tavoitetta
  • tunnistat kaikki pienet voitot matkan varrella; ne ovat palkintoja tekemästäsi työstä

Manifestointi auttaa mieltäsi ja kehoasi tekemään kanssasi yhteistyötä sen sijaan, että ne kapinoisivat sinua vastaan.

Unelmoimasi asiat toteutuvat, koska SINÄ toimillasi autat niitä toteutumaan. Se puolestaan tuo elämääsi sykähdyttäviä energiapyrähdyksiä, jotka entisestään valavat uskoa kykyihisi ja mahdollisuuteen saavuttaa mitä tahansa.

Lähde: The 7 Common Mistakes People Make When Manifesting

2 vastausta artikkeliin “Manifestointi ei toimi? Vältä nämä 7 virhettä

  1. Kiitos näistä manifestointipostauksista! Pidän tavastasi lähestyä asiaa tieteellisesti ja kansantajuisesti. Noitana minulle on tuttuja myös ne ”hörhömmät” tekstit, ja on ihanan virkistävää että manifestoinnista kirjoitetaan myös puhtaasti oman mielen voiman asiana ilman sen suurempaa mystiikkaa eikä leimata sitä… noh, hörhöilyksi. :)

    Toimin omissa manifestoinnissani aika tarkalleen kuvaamillasi tavoilla (siis niillä oikeilla tavoilla, en väärillä :D ), mutta yhdessä kohtaa toimin eri tavoin. Sen sijaan että kirjoittaisin/ajattelisin että haluan jotain, kirjoitan/ajattelen että minulla on se jo. En siis luo sellaista energiaa että ”haluan tuntea sisäistä rauhaa”, vaan ”tunnen sisäistä rauhaa”. En siis tahdo fokusoitua siihen haluamiseen, vaan siihen tuntemiseen.

    Tämä taitaa olla sellainen mieltymysasia ja hienovarainen viilaus. Kukin löytää toivottavasti itselleen parhaiten sopivat toimintamallit.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi ja kokemusten jakamisesta, kiva kuulla että pidät näistä manifestointiteksteistä! ❤

      Hyviä pointteja hörhöilystä sekä ”oikeista” ja ”vääristä” tavoista manifestoida; jouduin itsekin tasapainottelemaan ”tämä on tieteellistä ja tuo puolestaan pseudotieteellistä” -tyyppisen leimaamisen kanssa, sillä en ole sen kummemmin tiedeuskovainen kuin uskovainenkaan; löydän arvoa ja oivalluksia niin tieteellisestä kuin henkisestäkin maailmasta (niin kuin varmaan moni muukin). :)

      Huomasin kuitenkin, että Suomessa on valloillaan suorastaan kaupallinen käsitys manifestoinnista, jonka mukaan kaikki tapahtuu mielen voimalla – kunhan vain ostaa tarvikkeet, kurssit ja valmennukset X, Y ja Z. Eikä siinä mitään, varmasti noista voi jopa olla toisille hyötyä, mutta itseäni ainakin voimaannuttaa enemmän se, että voin aloittaa oman mielen muokkaamisen heti tänään kotona kuin että se onnistuu vasta maksettuani jollekin taholle X euroa. Tämäkin huomio innoitti minua kirjoittamaan nimenomaan tieteen tukemasta manifestoinnista.

      Hienoa, että toit esiin keskittymisen joko haluamiseen tai tuntemiseen! Varsinkin vetovoiman laki -piireissä kehotetaan ajattelemaan juuri noin, että itsellä on jo se asia, josta unelmoi. Itsekin näen, että kumpikin voi tietyissä yhteyksissä toimia ja että kukin osaa valita tilanteeseen parhaiten sopivan tavan.

      Esim. parisuhteen haluaminen ja oman firman perustaminen vaativat sen verran erilaisia toimia, että jälkimmäiseen käyttäisin itse haluamista, koska tunteminen ei opeta minulle, miten oma liiketoiminta kannattaa rakentaa. Tuossa kohtaa siis koen, että halu ja uteliaisuus ohjaavat paremmin oikealle tielle kuin sen kuvitteleminen/tunteminen, että minulla on jo menestyksekäs miljoonayritys!

      Samaten vuosia ahdistuksensa kanssa kamppaillut ihminen voisi kokea ajatuksen ”Tunnen sisäistä rauhaa” valheeksi siinä missä ”Haluan tuntea sisäistä rauhaa” ohjaisi hänet esim. terapiaan tai hakemaan apua muuta kautta. Mutta tämäkin toki riippuu täysin ihmisestä, ja jopa tiede tunnustaa, että tuollainen mantra kuin ”Tunnen sisäistä rauhaa” mm. osana meditaatiota voi ehdottomasti tuoda haluttuja tuloksia eli johtaa rauhallisempaan mielentilaan.

      Ja niin paljon ohjausta kuin omat halut voivatkin antaa, niihin voi myös hukkua; etenkin jos ei tee omien halujen toteutumisen eteen mitään, silloin ne pahimmillaan vain korostavat ihmisen tyytymättömyyttä.

      Kiitos hurjan kiinnostavasta keskustelunavauksestasi! 💜

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s