Laatuvertailu: Muumilaakson tarinoita (1991) vs. Muumilaakso (2019)

Jos Tove Janssonin luomat muumihahmot kiinnostavat, on tuskin voinut välttyä kuulemasta, että niistä on tehty uusi animaatiosarja nimeltään Muumilaakso (2019). Moni vertaa sitä automaattisesti alkuperäisenä pidettyyn ja rakastettuun, suomalais-japanilaiseen muumisarjaan Muumilaakson tarinoita (1991), joka on saanut kiitosta niin piirrosjäljestään, yleisestä sielukkuudestaan kuin ääninäyttelijöiden upeista tulkinnoista.

Minuun alkuperäiset muumijaksot iskivät aikoinaan kuin veitsi voihin. Muistan, kuinka keskittyneenä ja lumoutuneena katselin useimpia jaksoja ala-asteikäisenä. Muumilaakson tarinoita on innostanut minua niin paljon, että olen katsonut sarjan jaksoja myös aikuisena. En sukulaislasten kanssa, vaan omaksi ilokseni.

Muumipeikko ja mamelukkikala sarjassa Muumilaakso (2019). Katsottavissa Yle Areenassa.

Kun aiemmin tänä keväänä kuulin uudesta muumisarjasta, en tiennyt ollenkaan, mitä siltä pitäisi odottaa tai miksi sellainen ylipäänsä oli haluttu tehdä. Niinpä päätin ottaa asiasta selvää, ja silmiini osui Ylen juttu Uusi Muumisarja on maksanut maltaita, ja se näkyy myös jäljessä. Olen poiminut alle viisi lainausta artikkelista.

Aikamatka 1990-luvun kaksiulotteisesta Muumilaakson tarinoista vuoden 2019 kolmiulotteiseen Muumilaaksoon on monellakin tavalla tervetullut ja toivottu harppaus.

Muumilaakson tarinan piirrosjälki on kylläkin sujuvaa, mutta värit ovat karamellimäisiä eikä sarjaa voi kovin anarkistiseksi sanoa.

Onkin ollut iloinen yllätys huomata, että uusi Muumilaakso-sarja on huomattavasti särmikkäämpi kuin edeltäjänsä, eikä sitä ole tarkoitettu pelkästään lapsille. Mukana on aikuisia koukuttavia tarinalinjoja ja teemoja.

Muumilaakson kahden ensimmäisen kauden hintalapuksi on muodostunut 20 miljoonaa euroa, ja se näkyy – tai oikeastaan sen on pakko näkyä – animaatiosarjan jäljessä. Visuaalinen ilme on kaikin puolin nautittava ja runsaisiin yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota.

Muumilaakso (Moominvalley) on suomalais-brittiläinen yhteistuotanto. Ylen osatuottaman 13-osaisen sarjan takana on suomalainen tuotantoyhtiö Gutsy Animations.

Artikkeli jätti ristiriitaiset tunteet monestakin syystä. Tartun nyt kahteen epäkohtaan ja myöhemmin esimerkkien kanssa loppuihin.

Kolmiulotteisuus esitetään artikkelissa itseisarvona, automaattisesti parempana kuin kaksiulotteinen piirrostyyli, vaikka nykyaikana esim. satu- ja lastenkirjoissa arvostetaan tuntuvasti enemmän käsinpiirrettyä jälkeä kuin tietokoneanimaatiota. Oleellisinta pitäisikin olla sisältö; kolmiulotteisuus ei pelasta huonoa sisältöä eikä kaksiulotteisuus pilaa hyvää.

Vasemmalla Ti-ti-uu kaksiulotteisena alkuperäisessä sarjassa, oikealla kolmiulotteisena uuden sarjan 2. jaksossa.

Lisäksi toimittaja kertoo tekstinsä alussa, ettei ole koskaan välittänyt alkuperäisestä Muumilaakson tarinoita -sarjasta, jolloin on perusteltua olettaa, ettei se ole hänelle kovinkaan tuttu. Silloin on merkillistä, että juuri hän kirjoittaa tekstin, jossa lähtökohtana on pitkälti vanhan ja uuden sarjan vertailu. Päätin kuitenkin antaa uudelle sarjalle mahdollisuuden ja tulin lopulta katsoneeksi sitä kuuden jakson verran eli lähes puolet koko ensimmäisestä tuotantokaudesta.

Miten siis on, pitivätkö toimittajan sanat paikkansa? Onko Muumilaakso (2019) ”huomattavasti särmikkäämpi kuin edeltäjänsä” ja muutenkin kaikessa pyhässä kolmiulotteisuudessaan ylivoimainen vanhaan sarjaan verrattuna?

No ei! Hyvänen aika ja luoja paratkoon -tasoinen EI! Ei ihme, että iso osa katsojista ei ole lämmennyt sarjalle, kun sitä markkinoidaan tuollaisin ylisanoin ja suoranaisin valhein.

Lue myös: Jättibudjetilla tehty Muumilaakso-sarja on karvas pettymys: Tässä 5 syytä – neljännen jakson järjetön ratkaisu oli viimeinen niitti

Huomasinkin, että ainoa uutta muumisarjaa vuolaasti kehuva taho on Yle itse, jolle sarja on koitunut kalliiksi. Puolueettomuus on Ylen muumijutuista ennennäkemättömän kaukana, mutta ainakin Kalevasta ja Iltalehdestä löytyy toisentyyppisiä arvioita (jutut linkattu yllä).

Sama kohtaus, kaksi eri versiota. Pikku Myy nukkuu korissa lankakerien päällä. Yllä oleva kuva on alkuperäisestä sarjasta, alempi uudesta. Ylempi Myy on eläväisempi ja onnellisempi, ja kohtauksessa on enemmän yksityiskohtia, värejä ja siten puhuttelevaa katseltavaa kuin alemmassa.

Listaan alle omat huomioni Muumilaaksosta (2019) katsottuani siitä kuusi jaksoa.

  • Hahmot ovat ilmeettömämpiä ja vähäeleisempiä kuin ennen ja jäävät persooniltaan pintapuoleisiksi. Se on varmasti monen asian summa, eli johtuu ainakin visuaalisesta ilmeestä, liikkeestä, käsikirjoituksesta ja mitäänsanomattomasta ääninäyttelemisestä.
  • Kaikkeen suhtaudutaan huumorilla. Lähes jokainen kohtaus, joka alkuperäisessä sarjassa on jännittävä (esim. mamelukkikalan pyydystys), on uudessa sarjassa pelkästään koominen, kaikki muut tasot puuttuvat. Kaiken lisäksi huumori ei ainakaan näkemissäni jaksoissa ole älykästä tai erilaista, vaan alkeellista ja pellemäistä. Huumori oikein hierotaan naamaan, jotta se ei jäisi vähä-älyisimmältäkään aikuiselta tai nuorimmaltakaan katseluikäiseltä lapselta vahingossakaan huomaamatta. Lapsia ajatellen se voi olla hyvä asia, mutta Ylen artikkelin mukaan tämä sarjahan on myös aikuisille tarkoitettu toisin kuin vanhat muumit, jotka ovat vain lapsille. Se väite edustaakin yhtä pahimmista väärinymmärryksistä koko artikkelissa. Muumilaakson tarinoita on ehdottomasti kypsemmille katsojille tarkoitettu kuin Muumilaakso; siinä missä vanhat muumit edustavat muumien pitkää oppimäärää, Muumilaakso sopisi hyvin For Dummies -kirjasarjan yhdeksi osaksi.
  • Visuaalisesti jotkin maisemat ovat kauniita ja värimaailma parhaimmillaan satumaisen täyteläinen ja toki moderni, mutta paikoin jälki on hyvinkin väritöntä, kuten 7. jaksossa Nuuskamuikkunen ja puistonvartija (yllä nukkuva Pikku Myy on juuri kyseisestä jaksosta). Jaksossa on juhannus, joten utuinen pimeys keskikesällä tuntuu kaikin päin oudolta.
  • Englanninkielinen musiikki ei minua häirinnyt, vaikka olenkin lukenut monen muun kauhistelevan melkein eniten juuri musiikkia. Sanoisin, että musiikkivalinnat erottavatkin Muumilaakson kaikista eniten alkuperäisestä sarjasta, sillä tarinallisesti niillä on kyllä paljon enemmän yhteistä kuin voisi monien artikkeleiden perusteella luulla. Täysin oma linja musiikkivalinnoissa tuo Muumilaaksoon edes jotain raikasta, varsinkin kun oikein missään muussa osa-alueessa ei ole kehuttavaa. Esimerkiksi 2. jaksossa Kevätlaulu on yllättävänkin hyvä biisi Nuuskamuikkusen unikuvauksen aikana. Muumilaakson tarinoiden eri musiikeilla on erityinen paikka sydämessäni, etenkin Emiko Shiratorin laulamalla Jäärouva-kappaleella, mutta osaan arvostaa myös Muumilaakson biisivalintoja.
  • Koska luin Ylen artikkelin ennen katselukokemusta, jäin odottamaan artikkelin lupaamia ”runsaita yksityiskohtia”. Niinpä pettymyksiä riitti, kun jo pelkästään kuudesta jaksosta löytyi monia vastaavia kohtauksia kuin alkuperäisestä sarjasta vain sillä erolla, että ne ovat paljon yksityiskohtaisempia, värikkäämpiä ja enemmän tunteita herättäviä alkuperäisessä sarjassa!
Sama kohtaus, kaksi eri versiota. Arkusta löytyy siemeniä, joista kasvaa viidakko. Alkuperäisen muumisarjan siemenistä (vasemmalla) löytyy eri värejä, malleja, kokoja ja tekstuureja. Kuvaa tekee mieli katsoa pitkään. Uuden muumisarjan siemenet ovat yhtä tasaista massaa (oikealla). Mitä yksityiskohtaisuutta tai visuaalista upeutta siinä on?
  • Pahimmillaan tarinoiden yhtenäisyys ja eheys kärsivät. Joskus se johtuu poukkoilusta ja katsojien tahallisesta harhauttamisesta (esim. 8. jakso, jossa tarina muuttuu koko ajan sen mukaan, kuka satuilee). Lohikäärmeestä kertova 3. jakso sen sijaan on kokonaisempi ja juonellisesti hyvin lähellä alkuperäisen sarjan lohikäärmejaksoa. Kun ne katsoo peräjälkeen, huomaa erityisen hyvin, miten alkuperäinen jakso pysyy koko ajan kasassa, kun taas uudessa jaksossa hahmojen motiivit ja tarkoitusperät eivät käy kunnolla selviksi.
  • Toisinaan kohtauksilla on kyseenalainen sanoma tai opetus. Kun Muumilaakson tarinoiden viidakkojaksossa istutetaan trooppisten kasvien siemeniä, muumit huhkivat hurjassa paahteessa ja kylvävät siemenet. Työnteon merkitys korostuu, ja lopulta työ kantaa hedelmää. Kylvöä on myös mukava seurata katsojana. Muumilaakson vastaavassa kohtauksessa (8. jaksossa) muumit painelevat sisään ja siemenet istuttavat itse itsensä. Uusavuttomuuden alati lisääntyessä lapsille olisi hyvä opettaa, ettei laiskuutta useinkaan palkita. Lisäksi samassa jaksossa Muumipappa neuvoo Muumipeikkoa valehtelemaan, jotta hän ei tylsistyttäisi yleisöään kertomalla päivästään totuudenmukaisesti.

Lukiessani Kalevan muumijutun kommentteja oli ilahduttava huomata, että en ole yksin oman arvioni kanssa. Muutamat jutusta poimimani kommentit alla kiteyttävät omat ajatukseni täydellisesti.

Tarinat eivät myöskään olleet samalla tasolla kuin ennen. Alkuperäisen sarjan taianomainen tunnelma oli vaihtunut kainalopieru-osaston huumoriin. Tarinoiden ensisijainen tarkoitus tuntui olevan pienten katsojien naurattaminen. Ihan kuin olisi Kummeli-muumeja katsonut.

*

Alkuperäistä Muumianimaatiota ei varmaan mikään päihitä, mutta jos tätä uutta ei vertaile suoraan 90-luvun versioon niin se helpottaa suuresti sarjan seuraamista.

*

Umpisurkea tekele – jopa huonompi kuin osasin pelätä. Hengetöntä tusinakamaa, Toven työn latistamista halpalaariin. 0/5

*

3d kehnoa grafiikkaa, 2d piirros paljon parempi. Jotenkin ontto tunnelma.

*

Vanhoissa muumeissa oli pysähdyttävän kaunis musiikki-, ääni-, puhe-, ja tunnemaailma. Uusissa muumeissa ei tullut selväksi edes oliko päivä vai yö. Uudessa hahmot tehty visuaalisesti epäselväksi, silmät eivät erottuneet päästä, puhe ei välittynyt hahmoista ihan ku olisivat puhuneet ilman suuta, hahmojen liikehdintä tönkköä, tarina/juoni heikko ja epäselvä vanhaan verrattuna. Kaikki ääninäyttelijät raivostuttavia! […] Ja mitä ihmettä se makaroffkin jauhaa arvoista ja diibadaabasta kun mikään siitä ei välity uusista muumeista?! Ja ketkä tässä oli kohderyhmä? Lapsetko? Aikuiseen ei todellakaan napannu.

*

Minusta Muumilaakso kärsii identiteettikriisistä. Sarja on toteutettu tenavaikäisille, vaikka sarjaa markkinoitiin kokoperheen sarjana. Sarja yrittää miellyttää liian montaa kohderyhmää ja lopputulos on sekainen soppa, joka ei säilytä muumeja arvokkaana kansallisaarteena.

*

Sama kohtaus, kaksi eri versiota. Kummassakin kohtauksessa nähdään aidatusta puistosta löytyneet lapset. Ylempi kuva on alkuperäisestä sarjasta, alempi uudesta. Lapsiin pätee sama mikä siemeniin, eli näemmä Ylen mielestä yhtenäinen massa tai joukko on ansiokkaampi, yksityiskohtaisempi ja särmikkäämpi lopputulos kuin monipuolinen piirros, jossa jokainen lapsi on oma yksilönsä.

Johtopäätökset

Ylen ehdottomasti suurin virhe oli alkaa verrata Muumilaakson tarinoita (1991) uuteen Muumilaaksoon (2019). Kun aloite vertailuun tuli nimenomaan Ylen taholta, sen jälkeen on aivan turha ihmetellä, miksi niin moni vertaa alkuperäistä sarjaa uuteen. Ja uusihan häviää vertailun (lähes) kaikilta osin hyvin monen mielestä. Muumilaaksoa kannattaa katsoa täysin itsenäisenä, omana sarjanaan, jos sitä mielii seurata, sillä se ei kestä vertailua ”ainoaan oikeaan” muumisarjaan.

Toinen iso virhe Yleltä oli ylistää uutta sarjaa myös aikuisille sopivaksi. Luultiinko siellä todella, että sadoistatuhansista ihmisistä koostuva yleisö ei huomaa, kumpi sarjoista on kypsempi ja syvällisempi? On muutenkin ironista Yleltä mollata valheissaan Muumilaakson tarinoita, ilmeisesti vain siksi, että sarjan oikeudet ovat nykyään MTV:llä (ja väärillä äänillä, totta kai).

Viimeinen pisara itselleni oli kirjoitukset yksityiskohdista ja särmistä, kun juuri niitä ominaisuuksia uudesta sarjasta puuttuu! Myös kaksiulotteisuuden haukkuminen oli Yleltä huono veto, eikä kolmiulotteisuutta voi kiistatta pitää ”tervetulleena ja toivottuna harppauksena”. Nykyäänhän kaikki uudet animaatiot ovat kolmiulotteisia; onko tervetullutta ja toivottua apinoida kaikkia muita?

Kaikesta yllä kirjoittamastani ja osoittamastani huolimatta uskon, että Muumilaakso voi menestyä maailmalla, eikä sen tarvitse oikeasti flopata. Voihan nimittäin olla, että Muumilaakson tekijät tavoittelivat nimenomaan huumoripläjäystä nuorille lapsille, jotka eivät vielä ymmärrä muusta (eivätkä varsinkaan osaa verrata sarjaa alkuperäiseen). Ja jos sellaista nuorta lapsiyleisöä on runsaasti, ties kuinka hyvin sarja alkaa vetää katsojia. Markkinointitaktiikoita ja -puheita on kuitenkin syytä muuttaa rankasti, sillä nyt Yle antaa itsestään aivan idioottimaisen kuvan totuudenvastaisilla väitteillään.

Ilmeikäs ja nälkäinen Pikku Myy kahdessa kuvassa vasemmalla alkuperäisen sarjan jaksossa Kadonneet lapset. Oikealla uuden sarjan vastaava kohtaus jaksossa Nuuskamuikkunen ja puistonvartija. Uusi Myy on tässä kohtauksessa kirjaimellisestikin vain varjo entisestä.

8 vastausta artikkeliin “Laatuvertailu: Muumilaakson tarinoita (1991) vs. Muumilaakso (2019)

  1. En ole katsonut uusia Muumeja juurikin siksi, että arvelin pettyväni. Noita kuvavertailujakin kun katsoo, niin uusi versio vaikuttaa tosiaan pimeämmältä, värittömämmältä ja ilmeettömämmältä kuin vanha.

    Ja hassua, että tässä sinunkin kirjoituksessasi tulee taas esiin minunkin eri yhteyksissä ihmettelemäni nykyajan huumori, joka on ääliömäisen yksitoikkoista. Minulle jopa kerran todettiin, kun heitin somessa kunnon vanhanajan sanoilla leikittelevän vitsin, että: ”Sun olis pitänyt sanoa, että se oli vitsi…” …öööö… se vähän niinku pilaa koko vitsin…. Kukaan ei tunnu nykyään ymmärtävän sanaleikkejä, sutjautuksia tai muutakaan älyllistä toimintaa vaativaa huumoria. Ärsyttää.

    Tykkää

    1. Hyvin sanottu! Huumorin taso on tosiaan laskenut ja koko skaala kaventunut. Sen tuloksena joiden kyky ymmärtää huumoria hämärtyy, ja heille pitäisi todella sitten selittää, mikä on vitsi ja mikä ei. Lisäksi ”huumoria” esitetään nykyään yhä useammin älyttömin keinoin, kuten yksittäisillä englanninkielisillä sanoilla tai lyhenteillä (esim. ”Taidanpa ottaa rastat hiuksiin. Not.” puhumattakaan lolleista ja lmfao-lyhenteiden viljelystä joka väliin).

      Minuakin surettaa se, että kieli köyhtyy koko ajan mm. sanaleikkien ja kivojen sutkautusten hävitessä. Muumilaakson tarinoissakin on kaikkia hauskoja sutkautuksia, joita ei lapsena pystynyt edes tajuamaan. Niitä löytyy etenkin täältä: http://muumisitaatit.blogspot.com/2017/07/parhaat-sitaatit-muumilaakson-tarinoita.html

      Omia suosikkejani juuri nyt ovat:

      Nipsu: Minä sain muumien vihat päälleni.
      Haisuli: Hyvä! Älä roiku heidän perässään. He ovat vimpsahtaneita lälläreitä, joista ei ole mihinkään. Jaa kohtalosi minun kanssani ja kurkota kuuhun!

      *

      Nipsu: Jonakin päivänä sinäkin rakastut.
      Pikku Myy: En ihan pian. Sopivaa kohdetta ei ole helppo löytää! Niiskua kiinnostaa vain keksinnöt, ja Hemuli on ihan liian vanha. Poliisimestari menettelisi, mutta hän on pihkassa Mymmeliin. Nuuskamuikkunen ei pölise liikoja, mutta hän ei suostu. Ei jää muita kuin…!

      Nipsu: Minä en poimi kukkasia enkä lahjoita kenellekään suklaarasioita. Minä popsin suklaat itse!

      Muumipeikko: Minnekäs Nipsu meni?
      Pikku Myy: Pois jotta unohtaisi rakkautensa minuun!

      *

      Muumipeikko: Kuinka monesta lapsesta sinä haaveilet?
      Niiskuneiti: Kaksi… tusinaa olisi hyvä määrä!
      Muumipeikko: Siinä tapauksessa voit jättää minut pois laskuista.

      Niiskuneiti: Sydämeni sanoo juu!

      Muumimamma: Haluatkohan varmasti lapsia?
      Niiskuneiti: Haluan. Minä kypsyin yön aikana ja tiedän osani.

      Niiskuneiti: Minä olen äiti ja äidinrakkauteni on ylitsevuotavaa, mutta minä alan olla myös pahasti rasittunut äiti.

      Niiskuneiti: Äidinrakkautta on parempi nauttia vain kohtuullisina annoksina.

      Tykkää

  2. Minuun on aina iskenyt tämä: ”On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.”

    Tykkää

  3. Hyvä kirjoitus! Yksi muu asia joka itseä jaksaa kummastuttaa on se, että vaikka Muumilaakson ja Muumilaakson Tarinoiden jaksojen pituudet ovat melkein samat, niin Muumilaakson tarinoiden jaksoihin mahtuu paljon enemmän juonta kuin Muumilaakson. Uudessa sarjassa juoni on ihan hiuksen ohutta ja niissä tunnutaan keskittyvän aina vain muutamiin hahmoihin muiden ollessa kokonaan poissa. Kaikessa kokonaisuudessaan tosi yksipuolinen sarja täytyy sanoa.

    Tykkää

    1. Kiitos! Teit hienon havainnon. Muumilaakson tarinoiden jaksot tosiaan sisältävät paljon enemmän juonta, asiaa ja oivalluksia. Tavallaan se on melkoinen paradoksi, sillä Muumilaakson jaksoissa kyllä kohelletaan ja sähelletään paljon, mutta koska se ei useinkaan ole juonen kannalta oleellista tai muutenkaan miellyttävää katsottavaa, jaksot jäävät helposti mitättömiksi. Voisi sanoa, että paljon melua tyhjästä -sanonta kuvastaa uusien muumien tarinallista etenemistä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.