Avainsana-arkisto: ylensyöminen

Oletko ruokariippuvainen?

Väitin jo syksymmällä epäsuosituissa mielipiteissäni, että ruokariippuvuus on todellinen ja vaikea riippuvuus. Eilen löysin tuoreimmasta Yhteishyvästä (6/2016) jutun otsikolla ”Ruokariippuvuus on uusi ilmiö”. Lähes sama teksti löytyy netistä otsikolla Syötkö vaikkei ole nälkä? Saatat kärsiä ruokariippuvuudesta.

kakkupala

Ensimmäiseksi on iloittava siitä, että asioista vihdoin puhutaan niiden oikeilla nimillä; ehkä emme pian enää törmää suklaata, leivoksia ja sipsejä ahmiviin SOKERIriippuvaisiin yhtä usein kuin ennen nyt kun meillä on kuvaavampi termi. Mistä ruokariippuvuudessa sitten on kyse?

Yhteishyvä kiteyttää ilmiön näin:

Ruokariippuvuudesta on alettu puhua vasta viime aikoina. Ruoasta riippuvainen voi syödä tavallista ruokaa suuria määriä tai olla koukussa johonkin tiettyyn ruoka-aineeseen, kuten suklaaseen.

Käsi nappaa suklaapatukan kaupan kassajonossa kuin huomaamatta. Vaikka ihminen on kuinka päättänyt, ettei tällä kertaa osta herkkuja, aivot puuttuvat peliin. Jo pelkän patukan näkeminen käynnistää niiden mielihyväkoneiston.

Moni ohittaa suklaan ilman reaktion häivääkään, mutta makeaan koukuttuneen aivot ovat oppineet saamaan suklaasta mielihyvämyrskyn. Riippuvuus ei ole syntynyt ensimmäisestä suklaapalasta vaan pikkuhiljaa. Aivoihin on piirtynyt muistijälkiä, jotka uskottelevat, ettei ihminen pärjää ilman suklaata.

suklaata-hakkaamassa

Ennen kaikkea ruokariippuvainen ei enää hallitse syömisiään, vaikka tietää, miten tulisi syödä ja mitkä ruoat ovat terveellisiä. Ihmisellä voi olla ruokariippuvuus, jos hän

  • tuntee pakkoa syödä silloinkin, kun ei ole nälkä
  • väittää syöneensä vähemmän tai eri ruokia kuin todellisuudessa söi
  • odottaa pääsevänsä syömään tai ahmimaan yksin tai muilta salassa
  • on päättänyt muuttaa ruokailutottumuksiaan, mutta epäonnistunut siinä
  • syö tukahduttaakseen tunteensa ja ongelmansa

Oma näkemykseni on, että mikä tahansa häiriökäyttäytyminen on helpompi muuttaa, jos todella ymmärtää, mistä omassa ongelmassa on kyse. Uskon, että moni ruokariippuvuudesta kärsivä on leimannut itsensä sokeririippuvaiseksi ja tehnyt sitten muutamia toimia ongelman ratkaisemiseksi: hän on jättänyt sokerin niin pitkälti kuin on pystynyt. Ruokavaliosta voi kuitenkin vain harvoin pelkästään poistaa ruokia, ja niinpä poistettujen ruokien tilalle keksitään uusia. Sokeristen herkkujen tilalle on saattanut tulla vaikkapa ”sokerittomia” raakaherkkuja, jotka ovat lähes aina energiatiheitä mm. kuivattujen hedelmien ja kookosöljyn vuoksi. Koska ihmisellä todellisuudessa oli ja on yhä ruokariippuvuus, yksistään sokerin jättäminen ei luonnollisestikaan auta. Pahimmillaan omat lempiherkut saatetaan korvata huomattavasti kaloripitoisemmilla ”terveellisillä” herkuilla, ja välillä erilaisissa lehdissäkin näkyy otsikoita, kuten ”Kyllä, myös terveellisiä herkkuja ja superfoodeja voi syödä liikaa”. No niinpä! Kun ydinongelmana on ylensyönti, ihminen keksii erittäin helposti tapoja syödä liikaa ilman sokeriakin tai mitä tahansa muuta yksittäistä ruoka-ainetta.

sipsit

Yhteishyvä onneksi tarjoaa yllättävänkin lempeitä ohjeita ruokariippuvuuden selättämiseen:

Hae tietoa ja tukea. Kun saa puhua omasta syömisestään, pääsee häpeästä ja syyllisyydestä eroon. Esimerkiksi Ruoka ja riippuvuus -projekti jakaa tietoa, tarjoaa vertaisryhmiä sekä järjestää seminaareja. Lue lisää: ruokariippuvuus.fi.

Tarkista ruokarytmisi. Syö riittävän usein ja tarpeeksi. Epäsäännöllinen syöminen laukaisee ahmintaa.

Lopeta laihduttaminen ja pane mieluummin ruokavalion perusasiat kuntoon. Painontarkkailuun liittyy usein syklisyyttä: ensin laihdutetaan tiukasti ja sitten syödään kaksin käsin.

Jätä kokonaan pois tuotteet, joita ahmit. Ruokariippuvaisen voi olla mahdotonta syödä esimerkiksi suklaata kohtuudella.

Mielestäni ohjeet osoittavat, että ruokariippuvuus on kunnolla tunnistettu vaikeaksi ongelmaksi, jolloin älyttömiä neuvoja, kuten ”vastusta herkkuhimoa 15 minuuttia, niin se katoaa itsestään” ei tarvitse antaa. Lempeät ohjeet on helppo ymmärtää, sillä lopulta vain ja ainoastaan sellaiset ohjeet toimivat. Rakkaudella on edettävä tässäkin asiassa.

Jos haluaa testata, onko itsellä ruokariippuvuus, netistä löytyy kaksikin siihen tarkoitettua testiä, joista ensimmäinen on lyhyempi ja toinen kattavampi:

20 vuotta syömishäiriöistä ajattelua

Olin 10-vuotias, kun kuulin ensi kertaa olevani lihava. Joku luokkakaveri sanoi niin koulussa. En ajatellut asiaa ensin paljoakaan, mutta pian joku muu sanoi samaa. Minua ei haluttu erääseen akrobaattiseen liikuntaryhmään, koska luokkakaverien mukaan en kuitenkaan olisi taipunut mihinkään liikkeisiin läskieni takia. Kun lopulta pari läheistäni kommentoi painoani ja vertasi minua hoikempiin ystäviini, silloin todella tajusin asioiden olevan pielessä. Koulukavereiden jutut vielä kestin, mutta läheisten silmissä halusin olla hyväksytty ja rakastettu, jollainen en selvästi ollut 10-vuotiaan tytön painossani.

En ollut koskaan ajatellut painoani ennen kuin muut alkoivat huomautella siitä. Peiliin katsoessani en ollut koskaan katsonut vartaloani millään silmällä, minussa ei kerta kaikkiaan ollut piiruakaan kehokeskeistä ajattelua. En ollut koskaan ajatellut ruumiini kokoa. En ollut koskaan osannut vertailla eri ihmisten vartaloita. Nähdessäni ihmisiä kadulla tai missä tahansa en koskaan osannut ajatella heitä hoikkina tai lihavina ihmisinä, niitä käsitteitä ei vain ollut minulle olemassa. Ja miksi olisi ollutkaan, olinhan kymmenvuotias. Kun painostani alettiin huomautella, en voinut enää syödä mitään makeaa tai epäterveellistä kotona ilman joidenkin pelkoa siitä, että lihon lisää, eikä meillä muutenkaan syöty mitään makeaa arkena. Kun saamani paheksunta oli käynyt enemmän kuin selväksi, oli aika hypätä vaa’alle. En voi tietää, millaista lukemaa kukin lukija on mielessään ajatellut tähänastisen tarinani perusteella, mutta oletettavasti suurta sellaista, koska puhutaan läskistä lapsesta. Vaa’an viisari pysähtyi 44 kilon kohdalle. Kyllä, olin läski 44-kiloinen. Todellisuudessa en ollut kiloakaan ylipainoinen lihavasta puhumattakaan, enkä ole koskaan myöhemminkään elämässäni ylittänyt normaalin painon ylärajaa.

Oli aika ryhtyä dieetille. Olin muutenkin aktiivinen lapsi, ja aloitin myös karaten harrastamisen niihin aikoihin. Motiivina laihdutukselle toimi toive siitä, että minua rakastettaisiin taas, enkä saisi jatkuvasti kuulla pyöreydestäni. Aloin miettiä syömisiäni. Aika pian olin perillä kaloreista ja kielletyistä ruoista, ja muistan jopa saarnanneeni samanikäiselle sukulaispojalle siitä, kuinka epäterveellinen hänen syömänsä suklaapatukka oli. ”Et sä tiedä, kuinka paljon tossa on kaloreita, susta tulee pian lihava.” Ja tämä tuli tytöltä, joka ei muutamaa kuukautta aikaisemmin ollut koskaan osannut edes ajatella tällaisia asioita. Ajattelin vain hänen parastaan, sillä minullehan oli opetettu, että lihominen on pahinta mitä voi tapahtua maailmassa, jossa pienikin pyöreys tarkoitti väistämättä haukkujen saamista ja siitä seuraavaa surua.

Muistan elävästi, kun paino tippui alle neljänkymmenen. Olin täyttänyt 11 vuotta, ja ollut ensimmäisellä dieetilläni, ja laihtunut sillä 38 kiloon, siis yhteensä kuusi kiloa. Se tuntui riittävän, eikä painoani enää kommentoitu. Yksikin ystävä kertoi äitinsä sanoneen minut nähtyään, että ”Ei se ollut yhtään niin lihava kuin olin kuvitellut”.

Vuodet vierivät, ja menin yläasteelle. Luokallani sattui olemaan monia isokokoisia/aikaisin kehittyneitä/oikeastikin lihavia tyttöjä, ja niinpä olin normaalipainoisena luokkani siroin. 14-vuotiaana minulla oli uusi bestis, jonka kanssa olimme lähentyneet parin edellisvuoden aikana. Meillä oli upeaa yhdessä (juuri tuo ikä on minulle yhä se ikä, jolloin läheinen ystävä oli kaikista tärkein asia elämässä), mutta oli yksi asia, mikä minua usein vaivasi. Hän oli nimittäin reilusti minua hoikempi, ja tunsin itseni valtavaksi hänen rinnallaan. Vertailua, jota todellakin olin 10-vuotiaasta oppinut harrastamaan, helpotti se, että olimme hyvin saman pituisia. En ollut edes tajunnut, kuinka pyöreä olin häneen verrattuna ennen yhtä meistä otettua valokuvaa. Kuvassa olimme kylläkin naamiaisasuissa, mutta hän oli niin totaalisen hoikka ja minä niin mahdottoman pyöreä. Silloin päätin, että painoa on pakko saada alas.

Laihtuminen oli hidasta mutta tasaista. 15-vuotiaana aloitin tähän päivään asti kestäneen juoksuharrastukseni. Minulle niin rakas ja elintärkeä harrastus sai todellakin alkunsa siitä, että minun oli pakko laihtua, vaikka todellisuudessa mitään laihdutustarvetta ei ollut. Lukion alettua kävimme bestikseni kanssa aerobicissa, jonne hän sai äidiltään kyydin. Minullekin tarjottiin kyytiä, koska asuimme lähekkäin. Mutta ei, minä tietysti juoksin treeneihin, riehuin siellä puolitoista tuntia, ja juoksin sitten takaisin kotiin.

Lopulta sain kauan tavoittelemani ”palkinnon”: 16-vuotiaana olin anorektinen ja painoin vähemmän kuin aloittaessani laihdutuksen 10-vuotiaana. Välit bestiksen kanssa olivat jo viilenneet, ja nähdessäni hänet viimeisen kerran todistin, kuinka hänestä oli tullut nainen. Hänellä oli rinnat ja peppu, ja hän näytti silmiini suorastaan isolta. Hän painoi taatusti yli 10 kiloa minua enemmän. Olimme myös sovittaneet joitain vaatteita hetkeä aikaisemmin, ja minulle täysin roikkuvat ja löysät vaatteet olivat hänen päällään kireitä.

Minä 16-vuotiaana.

Minä 16-vuotiaana.

Kuudessa vuodessa kommentit siitä, kuinka lihava olin, muuttuivat kauhisteluksi siitä, kuinka kipeää tekevän laiha olin. Välillä hyvin yllättävätkin tahot, kuten naapurit, ilmaisivat huolensa. Itse en pitänyt itseäni laihana. ”Suostuin” lihomaan muutaman kilon saadakseni muiden päivittelyt ja sairaalalla uhkailut loppumaan, ja olin monta seuraavaa vuotta yhä alipainoinen tai aivan normaalipainon alarajoilla.

Täytin hiljattain 31 vuotta. Ensimmäisestä dieetistäni on nyt kulunut 20 vuotta. Näihin 20 vuoteen on tavallaan mahtunut useitakin sellaisia vuosia, jolloin syöminen ja paino eivät ole olleet aktiivisesti mielessäni. Mutta kun tarkastelen asiaa täysin rehellisesti, syömishäiriöinen ajattelu on aina ollut olemassa juuri siitä hetkestä alkaen, kun ajatukset pyöreyden järkyttävyydestä, painosta ja hoikkuuden tärkeydestä istutettiin ja juurrutettiin minuun 20 vuotta sitten. Sanoisin, että syömishäiriömäiset ajatukset korkeintaan nukkuvat välillä, joskus kauankin, kunnes jokin laukaisee ne. Välillä niiden laukaisemiseen tarvitaan jotain ravisuttavaa, kuten USA:han kesätöihin lähteminen (jolloin lihoin 11 kiloa kolmessa kuukaudessa), tai jotain täysin mitätöntä ja merkityksetöntä.

Syömishäiriöinen ajattelu ei (enää) näyttäydy samoin kuin ennen, eikä ihme, sillä en ole aikoihin ollut syömishäiriöinen. En pidä itseäni lihavana, enkä pelkää syömistä, vaan päinvastoin syön mieluusti usein ja paljon. En tuijottele itseäni peileistä ja näyteikkunoista. Toisinaan en käy vaa’allakaan kuukausiin, mutta pitkällisellä kokemuksellani osaan arvioida pienetkin lihomiset ja laihtumiset hyvin tarkkaan silmämääräisesti.

Missä syömishäiriöinen ajattelu sitten näkyy? Se näkyy eniten siinä, että ajattelen paljon syömisiin ja painoon liittyviä asioita. Ne valtaavat reilusti alaa mielessäni, ja niin on ollut viimeiset 20 vuotta. Se näkyy päiväkirjoissani, joiden sivut ovat 80-prosenttisesti syömisiin ja painoon liittyviä tekstejä täynnä. Se näkyy siinä, että lihominen on yhä ikävimpiä asioita, mitä tiedän, ja ahdistusta lisää aina pelko siitä, etten pystykään herkutteluputken jälkeen lopettamaan syömistä, vaikka puntari näyttäisi ennätyksellisen suurta painoa. Se näkyy siinä, että otin tarkoituksellisesti vaa’an mukaan Irlantiin, jotta USA:n tapahtumat eivät varmasti toistuisi (eivätkä ne toistuneet). 20 vuoden kokemuksella voin sanoa, että minulla ei ole mitään muuta yhtä perustavanlaatuista ja pitkäkestoista ongelmaa kuin ruoka ja sen läskiä kerryttävä vaikutus. Ei mene päivääkään, ettenkö puristelisi vatsan seutua ja kokeilisi, minkä kokoisen makkaran saan kämmeniini istuma-asennossa.

Nykyään ikävintä tässä kaikessa on mielestäni se, miten pinnallista ja itsekeskeistä painon, oman kehon ja muiden ihmisten vartalojen tarkastelu on. Hyvin tavallista se on nykyisessä selfieiden täyteisessä maailmassa, mutta en silti voi olla ajattelematta, miten typerää, turhamaista ja etuoikeutettua on kokea syöminen ja paino ongelmiksi. Hyvin todellisia ne ongelmat ovat, mutta silti niin tavattoman itsekkäitä. Eikö ihmisellä tosiaankaan ole muita tähdellisempiä huolia? Mitä helvetin väliä sillä on, paljonko painaa ja kuinka läskiltä luulee näyttävänsä, kun maailmassa on isompiakin, OIKEITA huolia? Siltä minusta välillä tuntuu, mutta silti kasvoin maailmaan, johon en ollut tervetullut normaalipainoisena lapsena. Ja se oli niin kova pala, etten vieläkään ole siitä toipunut.

Minä 10-vuotiaana.

Minä 10-vuotiaana.

Oletko tunnesyöppö vai syötkö tavan vuoksi? – 7 erilaista nälkää

Alkuun muutama lämmittelykysymys:

  1. Milloin viimeksi söit oikeaan nälkään?
  2. Milloin viimeksi söit niin paljon, että sinulle tuli paha olo? Miltä sen jälkeen tuntui? Olitko tyytyväinen ja kylläinen vai harmissasi ja tunsit syyllisyyttä?

On normaalia syödä joskus liikaa, etenkin lomakausina, mutta jatkuvana tapana ylensyönti aiheuttaa hyvin todennäköisesti sekä fyysistä että psyykkistä pahaa oloa.

Tuntuuko sinusta koskaan, että

  • et hallitse syömisiäsi
  • ajattelet aina ruokaa
  • tunnet masennusta, syyllisyyttä tai häpeää syömisen jälkeen?

ruokaostokset

Ylensyöminen johtuu aina jostain muusta kuin oikeasta nälästä. Niinpä tässä kirjoituksessa tutkaillaan seitsemää erilaista nälkää. Jos ruoka ja syöminen tuntuvat joskus tai useinkin ongelmallisilta, on hyödyllistä tunnistaa, minkälaiseen nälkään syö. Ylensyöminen on helpompi saada kuriin, kun ymmärtää omaa syömiskäyttäytymistään. Tarkoitus on oppia syömään tietoisemmin ja olemaan läsnä jokaista suupalaa maistellessa. On todennäköistä, että sovit alla olevista kategorioista useampaan kuin vain yhteen, ts. syöt moneen eri nälkään.

7 erilaista nälkää

1. Fyysinen nälkä

Tämä on ainut oikea nälkä. Nälän voi fyysisesti tuntea vatsassaan. Vatsa kurisee, verensokeri on matala. Virta alkaa loppua ja keskittymiskyky herpaantua. Tällöin kroppa todella tarvitsee ruokaa. On tärkeää alkaa kuunnella kropan lähettämiä viestejä. Itseään ei kuitenkaan kannata päästää niin nälkäiseksi kuin yllä esitetyssä esimerkissä, vaan syödä aina, kun nälkä on kohtalainen. Nälän ei kannata antaa kasvaa liian suureksi, sillä se johtaa helposti huonoihin syömisvalintoihin ja liian ison aterian syömiseen sitten kun vihdoin saa ruokaa, mistä herkästi seuraa painonnousua huonon olon lisäksi.

2. Nälkä ravintoaineisiin

Sanotko usein näin: ”Minulla on aina nälkä ja voisin syödä koko ajan”? Jos asia on niin, on todennäköistä, että syöt paljon roskaruokaa. Roskaruoalla tarkoitetaan ruokaa, josta saa paljon kaloreita mutta vain vähän ravinteita. Roskaruoka vie nälän hetkeksi, mutta pian on taas nälkä. Se johtuu siitä, että kroppa tarvitsee yleisen energian (kaloreiden) lisäksi paljon ravinteita, joita saa ainoastaan ”oikeasta” ruoasta. Kun syö roskaruokaa, aivot käskevät syömään koko ajan lisää ravintoaineiden toivossa. Roskaruokaa syömällä ihmisen päivittäinen energiantarve ylittyy helposti, eli kaloreita saa liikaa, mikä johtaa lihomiseen, mutta olo ei silti ole kylläinen, koska ravinteet jäävät saamatta. Asetelma on varsinainen noidankehä, koska roskaruoasta ei tule koskaan saamaan tarvittavia ravinteita, jolloin ihminen syö niitä yhä enemmän ja enemmän. Lopuksi voi vain ihmetellä, mistä ylimääräiset kilot tulivat.

Mikäli tunnistat syöväsi tähän nälkään, ratkaisu on helppo: ala syödä oikeaa ruokaa. Oikea ruoka on usein tuoretta ja vain vähän jalostettua. Kun vihdoin saat tarvitsemiasi ravinteita, nälkä roskaruokaan katoaa vähitellen. Myös paino alkaa tippua itsestään, jos pudotettavaa on.

kasvispihvit

3. Tunnesyöminen

Kulttuurissamme on tapana kääntyä ruoan puoleen, kun jokin vaivaa. Ruoka on vastaus joka ongelmaan. Monelle ruoka/syöminen on yhtä kuin onnellisuus ja tyytyväisyys. Kun on stressaantunut, vihainen, surullinen, yksinäinen tai tylsistynyt, on tavallista etsiä helpotusta ruoasta. Sen sijaan, että pohtisi ongelman ydintä, ihminen haluaa oikotien tyytyväisyyteen. Ruoalla halutaan olo paremmaksi äkkiä. Joillekin pika-”apu” löytyy alkoholista tai huumeista, mutta monelle se on syöminen. Ruoka usein viekin pahan olon mennessään, mutta vaikutus kestää vain hetken, ja pian olo on pahempi kuin ennen syömistä. Vihaat itseäsi, koska repsahdit ja ahmit.

Miten tunnistaa tunnesyöminen?

  • nälkä ei tunnu vatsassa
  • nälkä ei ole nälkää yleisesti, vaan vain tietyt epäterveelliset ruoat houkuttavat (esim. jäätelö, suklaa, keksit ym.)
  • johtaa ei-tietoiseen syömiseen (tulee naposteltua mitä vain sen kummemmin asiaa ajattelematta, pari palaa suklaata muuttuu koko levyksi ja jäätelöpallo paketilliseksi)
  • olo ei ole kylläinen ja tyytyväinen edes sitten kun vatsa on täynnä
  • johtaa katumukseen, syyllisyyteen ja/tai häpeään

Jos olet tunnesyöppö, toimi näin seuraavan kerran, kun meinaat syödä tunteisiisi:

  • laita ruoka pois ja hengitä syvään kolme kertaa
  • kysy itseltäsi: ”Mitä odotan tämän ruoan antavan minulle?”

Älä torppaa sitä tunnetta, mikä melkein johti sinut syömään, vaan ole tietoinen tunteistasi, niin saatat löytää muita tapoja käsitellä niitä. Jos olet yksinäinen tai alakuloinen, juttele ystävälle tai lue jotain itsehoito-opasta, josta voisi olla apua. Jos puolestaan olet hyvin väsynyt, rentoudu, mene lämpimään kylpyyn tai juo kuppi kuumaa kaakaota. Jos sinulla on tylsää, lue kirjaa, katso elokuva tai mene kävelylle. Siirrä ajatuksesi pois ruoasta.

4. Kellontarkka nälkä / Syöminen tavan vuoksi

Syötkö päivän ateriat aina samaan aikaan (esim. aamiainen klo 8.00, lounas klo 13.00 ja päivällinen klo 19.00)? Jotkut tottuvat syömään aina tiettyihin aikoihin. Säännölliset ruoka-ajat ovat monesti vain hyvästä ja estävät ylensyömistä, mutta tavan vuoksi syöminen voi johtaa esim. siihen, että leffaan mentäessä on ”pakko” saada popkornia tai telkkaria katsellessa on aina saatava naposteltavaa. Tällainen syöminen on harvoin oikeaa nälkää. Tavat muodostuvat pikkuhiljaa.

Ratkaisu: Ala opetella uusia tapoja, joihin ruoka ei liity. Tee muuta. Juo vaikka kuppi teetä tai tee käsitöitä sen sijaan, että syöt tottumuksen vuoksi.

bataatti-punasipulisalaatti

5. Hormoneista johtuva nälkä

Tämä nälkä on monelle naiselle tuttu muutamaa päivää ennen kuukautisia. Olet saattanut syödä jo kauan terveellisesti (ja se on saattanut tuntua helpoltakin), kunnes yhtäkkiä kaikki epäterveelliset ruoat houkuttavat hormonitoiminnan muuttuessa.

Ratkaisuna ei ole kieltää kaikkea itseltäsi, mutta olisi hyvä olla tietoinen kropassa tapahtuvista muutoksista ja syödä houkuttelevia ja epäterveellisiä ruokia kohtuullisesti ja tietoisena. Nauti jokaisesta haukkauksesta erityisen paljon. Näin pystyt tyytymään vähempään, eikä laihdutusprojektisi tai nykyisen painon ylläpito kärsi hormonaalisista vaihteluista. Pian epäterveelliset ruoat eivät houkuttele samalla tavalla, ja on mukava palata hyviin ruokailutottumuksiin. Vanha tuttu tasapaino löytyy taas.

6. Aistien kautta tuleva nälkä

Tunnistatko itsesi tästä: Olet menossa kahvilaan ystävää tapaamaan aikomuksenasi juoda vain kupillinen kahvia. Kun saavut kahvilaan, näet kaikki herkullisilta näyttävät kakut ja muut leivonnaiset vitriinissä, ja yhtäkkiä vatsassasi onkin tilaa niille. Et tilaakaan pelkkää kahvia, vaan tilaat kakkua kyytipojaksi. Et kuunnellutkaan kroppasi viestejä siitä, ettei sinulla ollut nälkä, vaan annoit aistien (näkö, haju, maku) päättää puolestasi.

Ennen kuin teet impulsiivisen päätöksen seuraavalla kerralla, pysähdy hetkeksi, katso kaikkia houkuttelevia ruokia ja kysy itseltäsi: ”Onko minulla nälkä? Tuleeko minulle tuon kakkupalan syömisen jälkeen hyvä olo?” Jos vastauksesi on ei, ja katuisit pian valintaasi, kävele pois herkkujen luota. Jos puolestaan päätät syödä kakkupalan, älä hotki, vaan nauti kakusta kaikin aistein. Katso, miten kaunis se on, haista, miten hyvältä se tuoksuu ja syö kakku pienin lusikallisin. Arvosta kakun makua ja rakennetta täysin. Kakkupalan nauttiminen silloin tällöin ei pilaa kenenkään ruokavaliota ja/tai painonpudotusprojektia, mutta säännöllinen hotkiminen ja tiedostamaton syöminen hyvinkin saattaa.

tofua ja kasviksia

7. Ympäristön aiheuttama nälkä

Syöminen perheen ja ystävien kanssa on hyvä tapa lähentyä ja seurustella. Juuri niissä tilanteissa tulee kuitenkin helposti syötyä liikaa. Kun ruokaa ja sortteja on paljon tarjolla ja kaikki muutkin syövät (paljon), itsenkin on helppo syödä liikaa. Joillain perheenjäsenillä voi olla myös taipumus kannustaa enempään syömiseen (”Ota lisää” ja ”Sun on pakko maistaa, mä leivoin nää itse”).

Jos tilanne kuulostaa tutulta, sinun täytyy oppia sanomaan ei ja lopettaa syöminen siinä vaiheessa, kun olet syönyt tarpeeksi. Älä anna ruoan olla tapaamisen keskiössä, vaan keskity ihmisiin. Voitte vaikka pelata pelejä, tanssia tai käydä antoisaa keskustelua.

*

Jos et vielä tiedä, mihin nälkään useimmin syöt, ja haluat ottaa siitä selvää, listaa kolmen päivän ajan kaikki syömisesi ja nälät, joihin söit kyseisiä ruokia. Olitko aidosti nälkäinen vai esim. stressaantunut tai tylsistynyt, söitkö tavan vuoksi vai siksi, että kaikki muutkin söivät?

Keskity kuuntelemaan kroppasi tarpeita ja ala syödä tietoisemmin.

Lähde: Joanna Soh – How to STOP Overeating: 7 Types of HUNGER

***

Auttoivatko kategoriat tunnistamaan omat nälkäsi? Itse huomasin olevani ajoittainen tunnesyöppö, ja ravintoaineisiin kohdistuvan nälän kuvaus sopii minuun hyvin, jos olen syönyt pari päivää mitä sattuu. Vuosien mittaan myös kuukautisia edeltävät syömishimot ovat tulleet erittäin tutuiksi ja käyneet voimakkaammiksi. On aina helpotus tajuta, että parin päivän ajan jatkuva, joskus lähes holtiton syöminen johtuikin hormoneista sen sijaan, että olisin aina niin nälkäinen!