Avainsana-arkisto: Volda

Mitä jos ei voikaan tulla enää yhtään onnellisemmaksi?

Onko olemassa ketään, joka ei haluaisi olla onnellisempi kuin jo on? Moni haluaisi vähintäänkin ylläpitää nykyistä onnellisuuden tasoa, mikä on kuitenkin usein vaikeaa tai jopa mahdotonta elämän heitellessä ihmisiä sinne tänne.

Viime päivinä onnellisuus on tullut monesti mieleeni täällä kuvankauniissa Voldassa. (Jutun kuvituksena on pari otosta nimenomaan täältä vuoriseuduilta.) Onnellisuus on väkisinkin pohdituttanut, koska elämässäni on pian tapahtumassa suuria muutoksia, joiden oletan tekevän minut nykyistä onnellisemmaksi. Oikeastaan lähdin ajamaan muutoksia alkujaankin vain siksi, että tulisin onnellisemmaksi. Onnellisuuden tavoitteleminen itsessään on hyvä asia, sillä se tuo esiin ihmisten parhaat puolet, ja tekee heistä sosiaalisempia ja yhteistyökykyisempiä (lähde: Terveyskirjasto). Minulla on kuitenkin epäilykseni, sillä onnellisuudesta on sanottu myös seuraavaa:

Kuuluisissa tutkimuksissaan jo 1970-luvulla Phillip Brickman (1978) esitti teoriansa nautinnon polkumyllystä, jonka mukaan ihmisten onnellisuus pyrkii aina palaamaan lähtötasolle huolimatta mistä tahansa elämäntapahtumasta olipa se positiivinen (lottovoitto) tai negatiivinen (halvaantuminen). Ihminen adaptoituu muutoksiin ja palaa omalle, geenien määräämälle onnellisuustasolleen. (Lähde: Terveyskirjasto)

Ihmiset on ohjelmoitu siten, että he eivät koskaan pysy onnellisina missään tilanteessa, vaikka se tilanne olisi miten hyvä tahansa. Voimme alkaa elää täydellistä elämää, mutta kun totumme siihen, ja siitä tulee rutiininomaista, alamme etsiä jotain uutta, mikä tekisi meistä vähän onnellisempia. Isonkin muutoksen tuoma onnellisuus on rajallista. (Lähde: Exploring Alternatives)

Millä keinoin olen itse metsästänyt onnellisuutta viime aikoina? Päätin myydä asuntoni ja muuttaa maalle omaan taloon. Niinpä olen jättämässä Helsingin ja kerrostaloelämän. Tulevassa asuinkunnassa on kovin rajalliset palvelut, eivätkä ne sijaitse lähellä tonttiamme. Alussa olisi tarkoitus pärjätä ilman autoa jopa talvisin. (Autoa voitaisiin tarvita lähinnä miehen työmatkoja varten.)

Pitkään vaikutti siltä, että muuttosuunnitelmistani ei tulisi mitään, koska asunnollani ei ollut sellaista kysyntää kuin olin kuvitellut. Ehdin moneen kertaan ajatella, että jos joskus saisin asunnostani kunnollisen tarjouksen, pakahtuisin onnesta enkä voisi uskoa koko tapahtumaa. Kun sitten jokin aika sitten todella sain varsin hyvän tarjouksen asunnostani, olin toki ilahtunut ja tiesin heti hyväksyväni sen, mutta en saanutkaan toivomaani onnenryöpsähdystä. Sille voi olla monta syytä: joko en usko tapahtumaan ennen kuin minulla on allekirjoitettu sopimus kourassa ja rahat tilillä tai sitten aloin pelätä isoa muutosta ja kaikkea sen mukana tuomaa sen verran paljon, että pelko söi osan innostuksestani.

Olen tunnistanut, että kaikkein perimmäisin kysymys on juurikin tämä: tulenko todella onnellisemmaksi omassa talossa maaseudulla kuin mitä olin kerrostaloasunnossani Helsingissä? Sitten toki muistan kaikki kerrostaloasumisen inhottavuudet ja taloasumisen ihanuudet, mutta silti olen kohdistanut muuttoon niin paljon suuria odotuksia, että en enää tiedä, mitkä niistä ovat realistisia ja mitkä eivät. Odotan onneksi kovasti mm. pihatöitä, joita tontilla riittää loppuiäksi, ja talon lämmittämistä risuin ja kävyin, jotka olen itse tontilta kerännyt. Pohjimmiltani siis uskon, että olen tekemässä juuri oikeat ratkaisut, mutta en silti voi olla miettimättä, millaisilla muutoksilla onnellisuutta kulloinkin kannattaa tavoitella.

Pakoon hektistä taloprojektia

Eilen laskeuduin alla näkyvälle kiitoradalle. Matka oli meluisa ja hieman pomppuinen lentokoneen pienuudesta johtuen.

Tänään näin saman kiitoradan patikoidessani viistosti sen yllä.

Viime aikoina taloasiat ovat tulleet uniinkin. Ajattelin, että ehkä näissä maisemissa saisin jotain muuta ajateltavaa.

Se lentokentästä, vedestä ja kauniista huipuista.

Aiemmin päivällä söin pizzaa.

Sitten yritin kuvata meduusan pumppausta meressä.

Oli vaikea olla ajattelematta taloasioita, kun on ensiksikin niistä innoissaan ja toiseksi kaikkialla täällä on ihania taloja idyllisissä maisemissa.

Aurinko oli porottanut siihen malliin, että iltapäivätorkuille olisi voinut olla tarvetta. Nukkumaan ei kuitenkaan voinut mennä, koska itsenäisyyspäivän näyttävin osa oli alkamassa. Itsenäisyyspäivää ja sen railakkaan iloista tunnelmaa oli mainostettu hyvissä ajoin etukäteen, ja paraati oli alkamassa.

Olihan sitä mukava todistaa, miten eri lailla Norjassa vietetään itsenäisyyspäivää kuin meillä Suomessa. Päivään kuuluu ainakin reilusti kansallispukuja, jäätelöä, juomista, seurustelua, ”vappu”palloja ja koivunoksia. Täällä Voldassa tapahtuma oli erityisen söpö. Kaikkien kansallispukujen keskellä tunsin itseni niin alipukeutuneeksi sporttivaatteillani, että hetken ajan stressasin sitä taloasioiden sijasta.

Iloinen mutta samalla haikea paluu

Palasin eilen Norjasta Suomeen. Luonnollisesti odotin innolla eritoten miehen näkemistä, eli kotiin tuleminen oli monellakin tapaa iloinen tapahtuma. Samalla tuntui kuitenkin haikealta jättää ihana ystävä kauniiseen Voldaan, jossa vietimme mitä leppoisimman ja mieltä ylentävimmän viikon.

volda-patikka-4

Vaikka Voldan rauhaisa idyllisyys on nyt jäänyt taakse, voin onneksi aina muistella mahtavaa viikkoamme, ja katsella kuvasaldoni parhaimpia otoksia paikasta.

volda-patikka

volda-patikka-2

volda-patikka-3

Alla oleviin kuviin taltioin yhden päivän patikkaretkemme: nousimme Voldan ja Ørstan rajalla sijaitsevalle Melshornet-nimiselle huipulle.

volda-patikka-5

Matkan varrella olevassa järvessä oli ohut, sieltä täältä rakoillut jääpeite.

volda-patikka-6

Valitsimme kävelyn ajankohdaksi sääkartan mukaan viikon aurinkoisimman päivän. Sumupilviä oli silti riittämiin.

volda-patikka-7

Ylemmäs kivutessamme sää alkoi kuitenkin selvästi kirkastua ja talvistua, ja näimmekin kaikenlaisia valoilmiöitä auringon pilkahdellessa horisontista.

volda-patikka-8

volda-patikka-9

Taaskin Volda tarjosi tähän mennessä jo kuuluisaksi käyneitä sinisiä hetkiä. Muina vuodenaikoina on varmasti toisennäköistä, mutta selvästi Volda on näkemisen arvoinen myös joulukuussa.

volda-patikka-10

volda-patikka-11

Muiden jalanjäljet lumessa helpottivat toisinaan kulkua muuten melko lailla poluttomassa maastossa. Paikoin lunta oli puolisen metriä, minkä näki syvälle uponneista jalanjäljistä, mutta yleisesti ottaen lunta oli vain nimeksi.

Alla näkyy erikoisin valoilmiö huipun seuduilta. Kuin valkoinen sateenkaari vailla perinteisiä värejä. Huipulta on tavallisesti hienot maisemat ilmeisesti joka suuntaan, mutta meidän reissullamme niitä ei sumun takia näkynyt. Itse olin kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen reittiin, aurinkoon ja tunnelmaan. Välillä tuntui kuin olisi ollut jossain päin Alppeja kevätauringossa, mikä oli yllättävä veto muutoin vielä kovin syksyiseltä Voldalta.

volda-patikka-12

Varsinaiset patikkaluontoiset kävelymme Voldassa päättyivät Melshornetin reittiin.

Kotiinpaluupäivänä sain vielä nähdä Ålesundin päivänvalossa ennen kuin lensin sieltä Osloon. Ålesund on kerrassaan viehättävä jugendtyylisesti uudelleenrakennettu kaupunki. Ihastuin erityisesti kanaaliin näköalapaikalta kuvattuna. Vau!

alesund-2

alesund

Mutta Volda. Voi, miten viihdyin siellä herttaisen ystäväni luona! Vähän mietimme, menisinkö moikkaamaan häntä uudestaan ensi keväänä tai alkukesänä. Varmaan menen, jos hän vain huolii minut taas vieraakseen!