Avainsana-arkisto: uskonto

Henkisyydellä hoikaksi: Onko henkisyys humpuukia?

Henkisyyssarjassa eteneminen on ollut vähän hitaampaa kuin olin ajatellut. Olen miettinyt, mistä se johtuu, kun kuitenkin yhä olen hyvin innoissani henkisyydestä ja Williamsonin kirjasta. Koska Williamsonin kirjan luvuissa on paljon asiaa jo itsessään, kirjoittamistani teksteistä tulee pitkiä, vaikka niissä ei olisi mukana paljonkaan omia fiiliksiäni. Olen huomannut juuri sen olevan pienoinen ongelma, eli haluan kirjoittaa enemmän omista oivalluksistani kuin jäädä liian tiukasti jumiin jonkun toisen kirjoittamaan tekstiin. Vaikka olen jo lyhyesti kirjoittanut henkisyyden ja uskonnon eroista, koen, että siinä asiassa on vielä monia väärinymmärryksiä, jotka pyrin tässä kirjoituksessa oikaisemaan. Uskon, että tämän jälkeen henkisyyssarjassa eteneminen on mielekkäämpää sekä lukijoille että minulle. Haluan myös tulla askeleen taaemmas uskonnollisessa sanastossa, koska voin kuvitella sen häiritsevän muita, jos/kun se hämää ajoittain minuakin. Aion siis muuttaa tulevien henkisyystekstien lähestymistapaa hieman. Jos henkisyys ei kerran ole sama asia kuin uskonto/uskonnollisuus, miksi käyttää uskonnollisia termejä, jotka saavat monet irvistämään ja jättämään henkisyyden saman tien kokonaan?

enkeli

Tajusin tälle tekstille olevan tarvetta, kun juttelin hyvän ystäväni kanssa. Puhuimme blogistani, ja hän oli pitänyt erityisesti tärkkelykseen ja vegaanisuuteen liittyvistä, paljon tietoa sisältävistä postauksistani. Henkisyyssarjasta emme puhuneet paljonkaan, mutta silti ystäväni taholta esille tuli tämäntapainen ajatus: ”Jos ei usko mihinkään henkisyyteen/henkiseen, niin silloin vastustaa kaikkea siihen liittyvää eikä tietenkään silloin innostu mistään henkisistä opeista eikä siten saa apua mihinkään ongelmaan henkisyyden avulla.” Uskon, että tämä ajatus kiteyttää hyvin monen ihmisen fiilikset henkisyydestä. Ystäväni ei kuulu kirkkoon ja uskoo vahvasti evoluutioon, mutta koska minäkään yhtä lailla en kuulu kirkkoon ja uskon evoluutioon, en todella koe olevani mikään hihhuli, joka kirjoittaa siitä, kuinka Jumala rakastaa ja Jeesus pelastaa. Ärsyynnyn ja vaivaannun Jeesus-jutuista ihan samalla tavalla kuin hyvin moni tapakristitty, jolle uskonto ja kirkkoon kuuluminen eivät merkitse muuta kuin kirkkohäitä ja -hautajaisia. Haluan siksi kirjoittaa aavistuksen syvemmin henkisyyden ja uskonnon pääeroista. Muistutan, että minä en myy mitään henkisiä oppaita tai henkisiä oheistuotteita, eli minä en menetä mitään siinä, jos joku ei halua ”uskoa” henkisyyteen. Kieli-ihmisenä minua kuitenkin harmittaa tiettyjen termien väärinkäyttö ja haluan siksi avartaa ihmisten käsityksiä ja ajattelua. En silti halua mollata uskontoja, ja myös uskonnollisuus voi olla henkistä, vaikka niin ei tavallisesti olekaan.

Uskonto vs. henkisyys

Uskonnoissa ihmisiä käsketään uskomaan asioihin, joiden mahdollisesta olemassaolosta emme tiedä mitään. Uskonto esitetään vastakohtana tieteelle niin usein juuri sen takia, että uskontojen väitteille ei löydy paljoakaan/mitään todisteita, kun taas tieteellisesti voidaan tutkia hyvin monia asioita (tosin tieteessäkin on menty metsään siinä, että KAIKKI halutaan tieteellistää, kuten esim. rakkaus ja ne perusteet, joilla ihminen valitsee itselleen kumppanin). Joka tapauksessa uskonnoissa ihmiseltä vaaditaan uskoa asioihin, joihin on hyvin vaikea uskoa.

Henkisyydessä ei ole kyse uskosta tai uskomisesta sellaiseen, jota ei ole olemassa. On hyvin eri asia sanoa, että ”uskon, että kuoltuani pääsen taivaaseen bilettämään Marilyn Monroen kanssa” kuin että ”mä en koskaan onnistu missään ja pysyn ikuisesti rumana ja läskinä”. Ensimmäinen uskomus ei ole mitään muuta kuin luulo tai toive (tapahtukoon niin tai ei), toisessa esimerkissä ihminen puolestaan uskoo olevansa ruma ja läski, ja myös pysyy sellaisena niin kauan kuin uskottelee itselleen niin. Toisin sanoen ihmisillä on hyvinkin paljon uskoa asioihin (”se haastattelu meni ihan persiilleen, ei musta ole mihinkään”). Ei voida tieteellisesti todistaa, että ”kyllä, Maija todella on surkimus”, vaikka Maija itse uskoisi siihen hyvin vahvasti. Eikö olisi upeaa, että Maija käyttäisi samaa uskoa saavuttaakseen kaikkea hyvää ja positiivista elämässään?

kukat ja valo

Uskontoja myydään lupauksilla. Ihmiselle sanotaan, että kun uskot ja teet näin ja näin, saat iänkaikkisen elämän, ja ei suinkaan missä tahansa paikassa, vaan mitä kauneimmassa paratiisissa. Tämän idean keksineen ihmisen on siis täytynyt olettaa, että iänkaikkinen elämä on se, mitä ihmiset haluavat. (Sekin on muuten hassua, että paratiisi on täynnä hedelmiä, joita voisimme syödä kiloittain nyt täällä maassa, kun elämme. Oma taivaani koostuisi ennemminkin lakuista, jäätelöstä, kekseistä, kakuista ja sen sellaisesta. Miksi satsata terveyteen, kun on jo kuollut?) Joka tapauksessa uskonnossa on oltava jokin koukku. Se voi olla esim. ”sinun on uskottava tai me tapamme sinut” tai nykyaikaisemmin lupaus jostain, mitä ihmisten ajatellaan haluavan (muuten ideologia ei toimi toivotusti). Henkisyys ei lupaa mitään kuvitelmaa mistään. Henkisyydellä halutaan vaikutuksia nimenomaan TÄHÄN elämään, ei kuolemanjälkeiseen elämään.

Henkisyys ja hoikkuus

Miten henkisyyttä sitten voi soveltaa omaan elämään, terveyteen ja hoikistumiseen? Oma tilanteeni on hyvä esimerkki. Minulla ei ole kyse siitä, ettenkö pystyisi laihtumaan/ylläpitämään painoani omin avuin jonkin aikaa tai pitempäänkin. En koskaan koe, että Jumala (siten kuin yleensä Hänet ymmärrämme) kannattelee painoani eikä minulle olisi lainkaan luontevaa kuvata mitään painoon liittyviä saavutuksia tai epäonnistumisia uskonnollisin termein. Olen osoittanut monesti elämässäni, että minusta löytyy paljon kunnianhimoa ja kurinalaisuutta ja olen saavuttanut niillä ominaisuuksilla monia asioita. MUTTA: Varsinkin viime vuosina olen aina jossain vaiheessa ikään kuin unohtanut, miksi satsaan terveyteeni/ulkonäkööni ja miettinyt, onko mikään sellainen oikeasti niin merkityksellistä. Miksi söisin terveellisesti? Miksi muka olisin onnellisempi ja voisin paremmin kevyempänä kuin painavampana?

Vaikka tiedän, että en ole onnellisempi painavampana, se ei riitä motivoimaan minua, koska unohduksen hetkellä en keksi yhtäkään syytä, miksi tekisin töitä terveyden ja ulkonäön eteen. Ja silloin totta kai kävelen suoraan kaapeille ja syön kaikkea ja aivan liikaa (en siis niinkään ahdistukseen tai tylsyyteen saati johonkin vanhaan traumaan, vaan ei vain ole yhtäkään syytä olla tekemättä niin). Minä siis pystyn hallitsemaan painoani täydellisesti, kunnes en enää pystykään. Muutosta ei myöskään edellä mikään erityinen hetki, stressaava päivä tms., vaan minua ei vain yhtäkkiä ikään kuin kiinnosta terveys tai hyvä kroppa. Pian taas kiinnostaa, mutta siihen mennessä olen jo lihonut useamman kilon. Juuri tuo muutos, tuo hyvin äkillinen kiinnostuksen puute (voisin kutsua sitä jopa hetkelliseksi apatiaksi) on ihmetyttänyt minua jo kauan. Tunnen, että henkisyydestä löytyy vastaus tuollaiselle olotilalle hyvin monestakin syystä. Jo tähän mennessä olen löytänyt Williamsonin kirjasta kohdan, joka kuvaa juuri kuvaamaani tilaa erinomaisesti (s. 54):

No matter what you do – no matter how much you diet or exercise – as long as there is that place in your brain where your sanity flips over like a breaker switch, then even your best efforts will seem for naught. This then makes your life unmanageable. It is as though there is a place where you are always rendered powerless, no matter how powerful you might be in other ways.

Juuri tämän takia henkisyys puhuttelee niitä, joita se puhuttelee. Ei tarvitse testata mitään eikä uskoa olemattomaan, vaan lukiessaan ”oikeaa” tekstiä ihminen huomaa, että se kuvaa juuri hänen elämäänsä ja kamppailuaan. Miten sellainen voi olla edes mahdollista? Siitä yksinkertaisesta syystä, että niin moni asia, tunne, kokemus, aistimus on universaalia. On aina joku, joka on tuntenut juuri samalla lailla kuin sinä jo kauan aikaa sitten. Useimmiten heitä ei edes ole vain se yksittäinen joku, vaan heitä on valtavasti.

kädet

Viime viikkoina olen katsellut YouTubesta My 600-lb life -nimistä sarjaa (vapaasti suomennettuna ”vajaan 300 kilon elämäni”), jossa sairaalloisen lihavat ihmiset pääsevät laihdutusleikkaukseen. Sarjassa seurataan heidän taivaltaan vuoden ajan. Moni potilaista menee jossain vaiheessa terapiaan, ja sarjan terapeutit ja psykologit puhuvat tunteista, niiden käsittelystä ja traumoista ja kaikkien niiden vaikutuksesta lihavuuteen juuri samoin termein kuin Williamson kirjassaan. Henkisyydessä on siis aivan samoja periaatteita kuin psykologiassa ja psykiatriassa. Niitä ei yleisesti pidetä humpuukina sillä tavalla kuin henkisyyttä tai uskontoa saatetaan pitää. Ehkä sekin osaltaan auttaa ymmärtämään, mistä henkisyydessä on ja mistä siinä ei ole kyse.

Mitä sinä ajattelet henkisyydestä? Onko sitä helppo soveltaa omaan elämään? Onko henkisyys mielestäsi enää niin vierasta ja vastustettua Suomessakaan, kun esim. teokset The Secret ja Eat, Pray, Love ovat täälläkin tunnettuja, ja mindfulness on saavuttanut kaikkien korvat?

kukat ja valo 2