Avainsana-arkisto: treeni

Ostin crosstrainerin

Toisinaan isoja päätöksiä ja hankintoja tehdään nopeasti. Kirjaimellisesti isoja. Minun ei huvikseen kannata ostaa mitään vähänkään kookkaampaa pikkukotiini, jonka olen tarkoituksellisesti sisustanut niukahkosti avaran ilmeen säilyttämiseksi, mutta nyt ei olekaan huvista kyse.

Tilasin viikko sitten crosstrainerin, joka saapui tänään. Ähelsimme poikaystävän kanssa tovin saadaksemme sen kasattua, ja nyt minulla on keskellä olohuonetta laite, jollaista en vielä hetki sitten olisi koskaan hankkinut. Priorisoin ulkoliikunnan aina sisäliikunnan edelle, ja koska juoksen pitkiä lenkkejä ja myös kävelen paljon, en ole koskaan tarvinnut tai halunnut kuntolaitteita kotiini. Olen ollut innokas juoksija jo 17 vuotta. Suureksi pettymyksekseni en kuitenkaan enää pysty juoksemaan haluamiani määriä, enkä tiedä, palaako toinen jalkani koskaan entiselleen. Jalkaani vaivaa jalkapohjan jännekalvon kiputila. Terveyskirjasto kertoo siitä seuraavaa:

Nykykäsityksen mukaan jalkapohjan jännekalvon kiputilan syynä ovat toistuvat kalvoon kohdistuneet liiallisen rasituksen aiheuttamat pienet repeämät (mikrotraumat). Niiden seurauksena kalvoon kehittyy isoja vaurioalueita (makrotraumoja) tai rappeutumista.

Jalkapohjan kipu on usein pahinta aamuisin, se voi helpottua hetkellisesti liikkeelle lähdön jälkeen, mutta pahentua taas pitkän istumisen jälkeen liikkeelle lähdettäessä ja rasituksen jatkuessa.

Yleisin oire on syvällä kantapään alla ja pitkin jalkapohjan jännekalvoa tuntuva kipu, joka on pahinta liikkeelle lähdettäessä. Kävely ja juokseminen pahentavat kipua. Kun nilkka koukistetaan ja varpaat ojennetaan, tuntuu kipua jännekalvon sisäreunalla tai kantapään etu–keskiosassa.

Vaivan paranemiseen saattaa kulua ½–1½ vuotta.

Paranemisaika on hirvittävän pitkä! Minua kipu on vaivannut jo melkein kaksi vuotta, mutta olen pärjännyt sen kanssa mm. juoksemalla välillä paljasjalkakengillä kantaiskujen välttämiseksi. Viime viikolla kipu kuitenkin äityi sellaiseksi, että jouduin konttaamaan kotona levättyäni hetken juoksulenkin jälkeen, eikä jalka tunnu enää tokenevan ilman totaalisempaa lepoa. Koska vaiva on ollut minulla niin pitkään ja vain pahentunut, arvaan, ettei se ole katoamassa lähitulevaisuudessa.

Meinaan tulla hulluksi pelkästä ajatuksesta, että en saisi liikkua ja rasittaa kehoani. Liikunta yksinkertaisesti on niin iso ja nautinnollinen osa elämääni, että en pärjäisi ilman sitä. Niinpä minun oli pakko keksiä jotain juoksemisen tilalle. Olen kiusannut jalkaani jo aivan liian pitkään.

Ratkaisu onneksi löytyi lähempää kuin olisin uskonutkaan eli tammikuiselta Tahkon-reissulta! Talvilomallamme Tahkolla en juossut ollenkaan, koska sen tilalla hiihdin ja kävelin paksussa hangessa (lumikengillä). Hiihtäessäni huomasin, että kipeä jalkapohjani ei rasittunut lainkaan. Se johtuu siitä, että hiihtäessä jalkapohjiin ei kohdistu ollenkaan iskuja, joista kävely ja juokseminen puolestaan koostuvat täysin. Jalkapohjani sai siis levätä Tahkolla, vaikka muuten urheilinkin.

Viime viikolla mieleeni sitten yhtäkkiä pälkähti, että ostan crosstrainerin. Olin siinä käsityksessä, että crosstrainerilla saisin hyvää ja monipuolista, juoksua vastaavaa treeniä, mutta hiihdon pehmeydellä eli ilman niitä iskuja, joita toinen kantapääni ei enää kestä. Kun menin lukemaan crosstrainereista, uumoiluni paljastuivat juuri oikeiksi.

Kuntoplus kuvaa crosstraineria osuvasti:

Crosstrainer eli ellipsilaite on mainio väline kestävyysharjoitteluun, sillä koko lihaksisto työskentelee. Laite on yhdistelmä juoksumattoa, kuntopyörää ja askelluslaitetta. Sillä harjoitteleminen treenaa myös käsiä ja ylävartalokin saa tehdä töitä, ja selkä vahvistuu samalla.

Energiankulutus kasvaa suureksi, ja keho muokkautuu kauttaaltaan vahvemmaksi ja kiinteämmäksi. Sekä jalkojen että käsien käyttäminen tehostaa kulutusta.

Vatsan ja selän lihakset saavat enemmän treeniä kuin lajeissa, joissa lähinnä jalat tekevät työtä. Crosstrainer on loistava laite niillekin, joiden pitää varoa vammoja. Niveliin ei kohdistu iskuja, sillä jalat ovat koko ajan polkimilla.

Lenkkeilijät voivat täydentää juoksuharjoitteluaan crosstrainerilla, sillä se kehittää juoksukuntoa mutta on juoksua hellävaraisempaa nivelille ja jänteille. Liikeradat muistuttavat eniten murtomaahiihtoa, mutta hiihdosta poiketen jalat tekevät soikionmuotoista liikettä.

Crosstrainer olisi siis juuri sitä, mitä tarvitsen! Enää ei tarvinnut kuin vertailla hintoja. Suoraan sanottuna minulla ei ollut hyvää käsitystä crosstrainereiden hintahaarukasta, mutta selvitin nopeasti, että yhdessä isossa urheiluvälinekaupassa niiden hinnat vaihtelivat 350 euron ja 3 000 euron välillä. Katsoin huvikseni myös käytettyjä crosstrainereita, joista niistäkin saatettiin pyytää 500 euroa. Laitteita vertaillessani huomasin, että kalleimpia ovat kaikista kookkaimmat laitteet. Siinä vaiheessa tajusin haluavani sekä melko edullisen että kevyen laitteen, sillä talooni ei mahdu mitään kovin massiivista, ja lisäksi halusin pystyä siirtämään laitetta helposti yksin. Kevyimmät crosstrainerit vaikuttivat painavan noin 26 – 29 kiloa ja kestävän maksimissaan 100 kiloa painavan henkilön. Siitä päättelin, että kevyimmätkin crosstrainerit ovat tukevia ja kunnollisia ja riittäisivät omiin tarpeisiini mainiosti.

Vertailin tuotteita aikani, ja päädyin lopulta sekä hinnan, koon että värin puolesta U-Style Passion M32 -merkkiseen crosstraineriin. Se maksoi vain 149 euroa! Halvin löytämäni malli maksoi 129 euroa, mutta edullinen hinta oli vain yksi kriteeri, eikä halvin malli puhutellut minua muutoin. U-Stylessa on kaikki herkut mitä muissakin edullisissa malleissa: viiden kilon vauhtipyörä ja kahdeksan eri vastusta, ja näyttö laskee sekä etäisyyden, ajan, kalorinkulutuksen että sykkeen.

Tätä kirjoittaessani olen koko ajan kuumeissani odottanut, että pääsen vihdoin kunnolla testaamaan laitetta! Kokeilin sitä iltapäivällä muutaman minuutin ajan, ja pienimmilläkin vastuksilla meno tuntui yllättävän raskaalta. Isommilla vastuksilla polkimet hädin tuskin liikkuivat! Vastuksen säätö on mekaaninen ja magneettinen, ja säätövaijeri on ainakin nyt alussa hyvin jäykkä. Se kenties löystyy käytössä, mutta jos ei, sittenpähän ei tule koskaan käyttöä isommille vastuksille. Nyt on joka tapauksessa pakko mennä treenaamaan! Toivon, että laitteesta tulee pelastus, jonka avulla voin treenata rankastikin rasittamatta kuitenkaan lisää jalkapohjaani.

”Laihduin 10 kiloa. Nyt olen seksikäs ja itsevarma.”

Eivätkö alla olevat onnistumistarinat kuulostakin tutuilta?

Laihduin 7,7 kiloa 10 viikossa. En olisi koskaan uskonut onnistuvani. Aiemmin en halunnut edes puolisoni näkevän minua ilman vaatteita. Nyt itseluottamukseni on kohentunut niin, että jopa nautin peilikuvani katselemisesta.

*

Laihduin 8,4 kiloa 10 viikossa. Tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin. Sain itseluottamukseni kuntoon ja hurjasti lisää energiaa! Voin näyttäytyä tyköistuvissa vaatteissa ja iloita kehostani – pitkästä aikaa.

*

Treenasin käsivarsiani kahdeksan viikkoa. Enää en kadehdi muiden upeita käsivarsia kuntosalilla. Ihailen nyt omiani.

*

Lähde: Kunto Plussan erikoisnumero: Onnistujan opas – Treenaa ja hoikistu (2017)

Yleensä kaikenlaiset onnistumiset elämässä ovat hienoja tapahtumia. Niin voisi hyvin olla myös laihduttamisen, painonhallinnan ja treenaamisen kohdalla. Miksi yllä olevat onnistumistarinat kuitenkin särähtävät korvaan? Löysin niistä paljon mätää, ja heitän ilmoille kysymyksiä, joita minulle tuli tarinoista mieleen.

Jos omalle kumppanille alasti näyttäytyminen on vajaasta kahdeksasta kilosta kiinni, niin eikö ongelma silloin ole korvien välissä eikä kehossa?

Miksi oletusarvona on, että muiden kehoja kadehditaan, ja kadehtiminen voi loppua vasta, kun ihminen treenaa kehoaan ja saavuttaa tuloksia?

Eikö muutamaa kiloa painavampana voi esiintyä tyköistuvissa vaatteissa? Jos näin ajattelee, taaskin ongelma on henkinen eikä fyysinen.

Miksi oman peilikuvan katselu esitetään lähes aina joko kiusallisena tai nautittavana? Voisiko oman peilikuvan katselu olla neutraalia? Vai tarvitseeko omaa peilikuvaa kummemmin töllötellä ylipäänsäkään?

Voiko omasta kehostaan iloita vain, jos on laihtunut ja treenannut?

Itse näen kyseiset onnistumistarinat ongelmallisina. Itsensä läskiksi, rumaksi ja epävarmaksi tunteva henkilö ei ala tuntea itseään seksikkääksi ja itsevarmaksi treenaamalla ja muutaman kilon laihtumisella. Pitäisi päästä ongelman ytimeen, eikä se ongelma ole niissä 7,7 painokilossa.

Sinänsä on ihailtavaa, että ihmisiä yritetään motivoida liikkumaan ja syömään terveellisesti. Onnistutaanko siinä tavoitteessa kuitenkaan, jos ihmisille väitetään päin naamaa, että itseluottamus saavutetaan hoikistumalla ja että painavampana on normaalia haluta peittää vartalonsa jopa omalta kumppaniltaan? Entä miltä kuulostaa vihjaus siitä, että omaan kehoon ei voi olla tyytyväinen, jos ei ole laihduttanut ja myös laihtunut?

Kunto Plussan onnistumistarinoissa ei oteta monia nykyajan ongelmia huomioon. On paljon ihmisiä, joille mikään ei riitä, kun puhutaan painosta ja laihuudesta. Moni ei normaalipainoisenakaan ole tyytyväinen kehoonsa, ja lisäksi arvioi itsensä ylipainoiseksi. Onko lehdellä vastausta siihen, mitä tapahtuu, jos onnistuu laihtumaan ja kiinteytymään, mutta oma oleminen ei muutukaan auvoiseksi? Vai onko sellainen edes mahdollista lehden mukaan? Seuraako laihtumista ja kiinteytymistä aina satavarma autuus, niin kuin onnistumistarinoissa annetaan ymmärtää?

Seurasin joskus säännöllisesti Suomi24:n syömishäiriöpalstaa saadakseni vertaistukea omiin syömisongelmiini. Muistan aina sellaisen tarinan, jossa ahmimishäiriötä sairastava nainen kertoi lihoneensa noin 50 kilon painosta yli 100 kiloon. Hän koki tilanteensa hyvin tuskaiseksi ja halusi laihtua, mutta muisti hyvin sen, että oli aina pitänyt itseään lihavana myös 50-kiloisena eikä ollut koskaan ollut tyytyväinen ulkonäköönsä ja painoonsa hoikkanakaan. Tarina on jäänyt niin hyvin mieleeni, koska tunnistin siitä itseni (vaikka en koskaan olekaan ollut lihava) ja tiedän, että moni muukin tunnistaa. Mikseiköhän tällaisia tarinoita koskaan kerrota naistenlehtien treeni- ja laihtumistarinoiden yhteydessä?

Toki on monia ihmisiä, joille painonpudotus tekee terveydellisestikin hyvää. He myös todennäköisesti tulevat onnellisemmiksi laihduttuaan, koska ylipaino on saattanut hankaloittaa heidän elämäänsä monin tavoin. Tilanne on kuitenkin täysin toinen, kun ”ylimääräiset” kilot ovat lähinnä kosmeettisia.

Jos ihmiset treenaisivat edes puoliksi niin paljon päänuppiaan kuin pakaroitaan, niin niitä tuloksia vasta kelpaisikin esitellä, ja voitaisiin puhua todellisista onnistumistarinoista.

Rankin joululahja

Tämänvuotinen joulunvietto on tuntunut kumman väsyttävältä, ja olenkin nyt aika poikki. Tuntemuksiini tosin ehkä vaikuttaa yksi saamani lahja. Sain taas lähes yksinomaan hyödyllisiä käyttölahjoja niin kuin viimekin vuonna, ja yksi niistä näyttää tältä:

suspension-trainer

Jotenkin tuosta tulee mieleen jonkinlainen säädettävä sidontaväline, ja köysien mukana tullut DVD:kin viittaa rohkeampiin leikkeihin kaikkine pyllistelyineen, asentoineen ja kuvakulmineen.

kovaa-treenia

Todellisuudessa köydet ovat kuntoharjoitteluhihnat, joilla saa treenattua koko kroppaa oman painon toimiessa vastuksena. Hihnat saa asennettua mihin tahansa oveen, joka aukeaa itsestä poispäin. Mitään ruuveja ja porailuja ei tarvita, vaan hihnat pysyvät lujasti paikoillaan, kun ovikiinnitin asetetaan toiselle puolelle ovea kuin hihnat, ja ovi suljetaan.

kuntoharjoitteluhihnat

Sain hihnat mieheltä, joka tietää halustani treenata erikseen käsivarsia. Juostessa ja kävellessä saan tarpeeksi jalkatreeniä, mutta käsille kaipaan muuta harjoittelua, koska niiden lihakset eivät muuten rasitu tarpeeksi. Tähän asti olen nostellut viiden kilon käsipainoja, ja lisäksi minulla on ollut itsetehty lakanapatentti ylläkin näkyvässä leuanvetotangossa, joka oli asunnossani jo tänne muuttaessani. Lakanasta roikkumalla sain itse asiassa tehtyä yllättävänkin samanlaisia harjoituksia kuin nyt näillä hihnoilla, mutta toki hihnat ovat paljon ammattimaisemmat, turvallisemmat ja pitemmät, mikä mahdollistaa laajemmat liikeradat. Lisäksi kahvoista saa miellyttävän otteen, kun taas lakanasta roikkumalla sain aina kämmenet kipeiksi.

Hihnoista roikkuminen oli niin kivaa, että treenasin niillä joulupäivänä noin puolitoista tuntia (paketin mukana tullut DVD oheistaa paljon lyhyempään harjoitteluun). En tuntenut harjoitelleeni kunnolla, joten nostelin treenin päälle vielä vähän painoja. Illemmalla lähdin normaalille parin tunnin juoksulenkilleni. Yleensä pidän käsivarsissa tuntuvasta miellyttävästä kivusta treenausta seuraavana päivänä, mutta tänään käsivarret ovat sen verran piestyt, että pukeminenkin on vaivalloista varsinkin neuleiden ja takkien kohdalla. Toisin sanoen vähäisempikin treeni olisi riittänyt, mutta ilouutinen on toki se, että hihnat toimivat mainiosti! Ja kun treeni on niin mukavaa, ettei edes tajua treenaavansa rankasti, niin kuntolaitteelta ei voi enempää vaatia.