Avainsana-arkisto: tontti

Nyt posahti putket – uudessa talossa!

Ei jumaliste tätä taloa! Tässä meinaa alkaa kieli-ihmiseltäkin pian sanat loppua. Ja niiden myötä usko. Mitä tulinkaan ostaneeksi!

Puutteellinen eristys alkaa toisin sanoen näkyä ja tuntua jo muunakin kuin kylmänä lattiana.

Talossanihan on monia ongelmakohtia niin kuin vajaa kuukausi sitten kerroin. Suurin ongelma on koko ajan ollut lattia, jonka lämpötilat eivät ole jättäneet mitään arvailujen varaan. Kun lattialämpötila on kahdeksan astetta, on varmaa, että jokin on pielessä. Itse olen koko ajan pitänyt lattian puutteellista eristystä vakavana ongelmana ja grillannutkin siksi talofirmaa, jota mikään talooni liittyvä ongelma ei kuitenkaan ole tuntunut hetkauttavan.

Pari päivää sitten keittiönhanasta ei enää tullut pisaraakaan vettä. Se oli sitä ennen eli edellisenä päivänä toiminut täysin normaalisti. Kylpyhuoneessa vesi onneksi virtaa kaikista lähteistä (toistaiseksi ainakin).

Soitin putkimiehelle, joka veikkasi syyksi jäätynyttä putkea 99 prosentin todennäköisyydellä. Hän neuvoi minua soittamaan talofirmalle välittömästi, sillä seinissä kulkevat putket ovat sen vastuualuetta. Uusien talojen putket eivät saa jäätyä helvetinmoisillakaan pakkasilla (eivätkä myöskään sään lauhtuessa pakkasten jälkeen), ja jäätyvät putket ovatkin siksi lähes yksinomaan vanhojen talojen riesa.

Niinpä soitin talofirmalle. Varattu. Soitin uudestaan. Ei vastattu. Soitin toiselle ja samalla viimeiselle ihmiselle, joka tässä sopassa on mukana. ”Tavoittelemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.” Niin tietysti. Ehkä koko firmaa ei enää ole edes olemassa, vaan tyypit ovat pakanneet kamppeensa ja lähteneet lipettiin. (Ei sentään, talofirma kun kuuluu Suomen tunnetuimpiin.)

Lähetin samoille henkilöille sähköpostia, jonka otsikoin kiireelliseksi.

Sitten alkoi pikkuhiljaa tapahtua. Minulle soitettiin ja kirjoitettiin. Sain ensiapuohjeita, joilla hanan voisi saada toimimaan jo ennen kuin asentajat tulevat korjaamaan sen ensi viikolla.

Sentään talofirma myönsi heti syyllisyytensä eli ei yrittänyt väittää, että tilanne on normaali vallitsevissa sääolosuhteissa tai puhunut muutakaan sontaa.

Nyt sitten odottelen, että tilanne tullaan korjaamaan. (Mitenköhän sekin menee, jäätymiskohdasta kun ei edes ole tarkkaa tietoa? No, se ei ole minun ongelmani.)

Yhteys talofirman ylempiin tahoihin aukesi sekin vihdoin. Olin nimittäin niin käärmeissäni näistä viimeisistä käänteistä ja siitä, että edellisiinkään kyselyihini ei ollut vastattu, että otin käyttöön jo kauan suunnittelemani uhkaustaktiikan. Olin toivonut, ettei niin järeisiin konsteihin tarvitsisi missään vaiheessa turvautua, mutta en voinut seisoa tumput suorina talosodassa, johon tahtomattani jouduin. Alokasvaiheessa tiesin vain sen, että kirjaimet ovat aseeni ja että hyökkäykseni tulisi olemaan sanallinen. Sodan edetessä verbaalisen iskun särmät hioutuivat mielessäni. Odotin enää vain sopivaa aikaa testata taktiikkaa. Se koitti, kun keittiönhana lakkasi toimimasta.

Ja taktiikka toimi! Minulle soitettiin vihdoin esimiestaholta. Soitto itsessään ei olisi auttanut, jos puhelimen päästä olisi kuulunut pelkkää hölinää, mutta sieltä onneksi sanottiin asioita, joita minun täytyi saada kuulla:

  • Firma myöntää, että talo myytiin minulle lattialämmityksen kera. Sen puuttuminen ei näin ollen ole sopivaa.
  • Talo tullaan laittamaan kerralla kuntoon keväämmällä/kesemmällä. On hyvä, että kaikki puutteet ilmenevät ennen sitä.
  • Firmassa on kuulemma kuumeisesti mietitty, mitä kaikkea talolle voisi ja pitäisi tehdä ongelmien korjaamiseksi. Oma taloni on nimittäin vähän erilainen kuin firman muut talot: yleensä firman kellarittomiin talomalleihin tehdään maanvarainen laattaperustus, kun omassani puolestaan on tuulettuva rossipohja. Tuulettuva pohja on moniin Suomen kolkkiin paras mahdollinen perustustapa Säteilyturvakeskuksenkin mukaan, ja omalla asuinalueellani on korkeat radonpitoisuudet. Pohjavalinta on siis täysin oikea, ja niin kuin sana tuulettuva kertookin, perustuksissa tuulee tarkoituksella (juuri tuuletus vie radoninkin mennessään ja pitää homeet parhaiten loitolla). Tällä hetkellä tuuli kuitenkin pääsee jotain kautta myös talon lattia- ja alaseinärakenteisiin, mikä ei ole tarkoitus. Nuo vuotokohdat pitää löytää.

Kerron teille vielä yhden tärkeän seikan talosta. Oikeastaan se ei ole seikka, vaan määrittää koko talon. Taloni ei nimittäin ole mikään tavallinen talo. Se ei siitä syystä myöskään edusta hyvin firman muita taloja ja talomalleja.

Taloni on eräänlainen näyttelytalo, ensimmäinen laatuaan. Siksi se oli jo olemassa, kun ostin sen, ja siksi se tuotiin tontille kokonaisena sen sijaan, että se olisi rakennettu paikan päällä. Minulle ei korostettu sitä tarpeeksi ostaessani talon, mutta todellisuudessa ostin prototyypin ja jouduin siksi väistämättä koekaniiniksi. Minulle soittanut esimies sanoi suoraan, että viat käyvät ilmi nyt vasta talossa asuttaessa, koska ostin ensimmäisen tämän mallisen talon koko Suomessa ja samalla koko maailmassa. Tavallaan se kuulostaa aika jännittävältäkin (siis nyt, kun viat on tunnustettu ja ne on luvattu tulla korjaamaan). Olen melkoisen erikoislaatuisessa asemassa ensimmäisen omakotitaloni kanssa! Ja että minulla sattuu olemaan vielä blogikin – mikä on todennäköisyys sille, että julkista blogia pitävä ostaa Suomen ensimmäisen tietyn mallisen pikkutalon kaikkine vikoineen, ja dokumentoi sen kaiken koko kansalle?!

Minulle soittanut esimies kertoi senkin, että tätä talomallia on myyty vasta muutamia. Talosta ei olekaan ajateltu myyntihittiä, se kun on aivan liian pieni useimmille talonostajille, vaan ensisijaisesti talomallia on ajateltu täydennysrakentamiseen. Yhden löytämäni kirjoituksen mukaan yhtäkään tällaista taloa ei oltu jutun julkaisuhetkellä vielä myyty pääasialliseksi omakotitaloksi. Ostin oman taloni kyseisen jutun julkaisemisen jälkeen, eli nyt ainakin yksi ihminen Suomessa on ostanut tämän mallisen talon vakituiseksi kodikseen ja asuu siinä koko ajan!

Ymmärrykseni talofirmaa kohtaan on nyt hivenen kasvanut. Ei mahda olla helppoa luoda jotain uutta niin alalla kuin alalla. Sallin virheet, kunhan ne tullaan korjaamaan. Yhtä asiaa en kuitenkaan tajua. Taloni ei eroa mistään muusta perinteisen modernista talosta kuin vain koollaan. Ei tarvitse olla (rakennus)arkkitehti tajutakseen, että pieni talo ei maagisesti eristä ja lämmitä itseään yhtään sen automaattisemmin kuin mikään isompikaan talo. Miksi taloa ei siis jo alun perin rakennettu eristyksiltään vastaavaksi kuin muitakin? Myös lattialämmitys oltaisiin voitu asentaa rakennusvaiheessa juuri niin kuin kaikkiin muihinkin talofirman taloihin. Mene ja tiedä, mikä siinä on ollut niin vaikeaa.

Täällä minä nyt kuitenkin asun järven rannalla pikkutalossa. Kolmet sukat ja paksupohjaiset tossut jalassa, pestokastikkeesta rasvaisia lautasia kylpyhuoneen pikkulavuaarissa varovasti pesten. Se on tämän erikoislaatuisuuden hinta.

Miksi en enää kirjoita talosta?

Sain blogin sähköpostiin kysymyksen henkilöltä, joka kertoi löytäneensä blogini viime syksynä ja lukevansa sitä taloprojektin takia. Hän kysyi, miksi en ole kirjoittanut talosta mitään pitkään aikaan, vaikka syksymmällä kirjoitin lähestulkoon pelkästään siitä. Hän myös aprikoi, aionko kirjoittaa talosta ylipäänsäkään enää, nyt kun vihdoin asun siinä, ja projekti on ikään kuin saatettu päätökseen.

Hyviä kysymyksiä, ajattelin. Vaikka en tietenkään ole tilivelvollinen kenellekään talostani, niin minusta on silti mukavaa, että ainakin muutama lukija odottaa nimenomaan talokirjoituksia. Itselleni se on teema, josta ammennan mielelläni jutunaiheita sille päälle sattuessani.

Tällä hetkellä talo on harvinaisen valokuvauksellinen, mikäli sillä termillä tarkoitetaan tätä:

Tätä näkyä ei enempi lumikaan kaunista:

Talo on miltei haudattu elävältä! Kaikki tuo massa on tontille varta vasten tuotua peltomaata, jolla piha muokataan paitsi hienon näköiseksi niin myös turvallisuusmääräykset täyttäväksi eli sellaiseksi, ettei terasseilta pysty putoamaan maahan. Tuttuun tapaan työ on kuitenkin jäänyt kesken eikä jatkosta ole mitään tietoa. Työntekijöitä ei saa töihin hyvällä eikä pahalla, joten täytyy olla valmis hyvinkin pitkiin odotusaikoihin. Kuukaudet eivät tarkoita (maa)rakennusalalla mitään, hyvä jos vuodetkaan. Aluksi kasat häiritsivät väkisinkin, koska ne peittivät järvimaiseman kokonaan. Nyt maa on jo vajunut sen verran, että olohuoneesta näkyy vähän järveä ja eteisestä enemmänkin.

Sisällä talossa on onneksi minua miellyttävä tunnelma. Niin valoisaa jopa tammikuun alussa, jolloin nappasin alla olevan kuvan. Aivan toista kuin edellisessä pimeässä loukossa, jossa asuin.

Talo on pinnoiltaan juuri sitä, mitä olin unelmoinutkin sen olevan. Joudun kirjoittamaan ”pinnoiltaan”, sillä tällä hetkellä taloani kuvaa sanonta moni kakku päältä kaunis. Talosta on todellakin paljastunut pahojakin puutteita, jotka olen aina välittömästi raportoinut talofirmalle, mutta firman kiinnostus ongelmiin on täysi nolla. Onneksi en ole maksanut talon viimeistä maksuerää, sillä mitään muuta kiristysvalttia minulla ei olekaan. Vielä ei ole tiedossa, mitä kaikkea talon rakenteisiin ja eristeisiin on jätetty laittamatta, mutta ainakin lattia on puutteellisesti eristetty, vuorattu tms., sillä lattialämpötila on paikoin erittäin matala.

Viimeisin juonenkäänne on lattialämmityksen puuttuminen jopa kylpyhuoneesta! Nykytalojen ja -asuntojen märkätiloja ei koskaan suositella rakentamaan ilman lattialämmitystä, koska se vähentää merkittävästi kosteusvaurioiden riskiä. Kaiken lisäksi minulle myytiin talo, jossa on lattialämmitys kaikilla lattiapinnoilla. Asia on nyt edennyt talofirman myyntiosaston esimiehelle. Selvää on, että talofirma on ryssinyt, mutta se ei valitettavasti ole selvää, että firma joutuisi vastuuseen teoistaan. Erilaiset laiminlyönnit ovat rakennusalalla arkipäivää, oikeastaan ennemminkin sääntöjä kuin poikkeuksia.

Ilmalämpöpumppu onneksi toimii hienosti, eli minulla on muutoin mukavan lämmintä, vaikka lattialämpötilat eivät olekaan inhimillisiä. Talon kanssa on yhä kaikenlaista häikkää, mutta se ei juurikaan enää vaivaa minua! Kun mennään tietyn rajan yli, ällöttävyyksillä ei enää ole sellaista vaikutusta kuin ennen. Kuppini täyttyi jo syksymmällä joutuessani todistamaan kaivajan totaalista välinpitämättömyyttä, kuukausien viivyttelyä, sorakasoja kulkureitin tiellä ja talofirman valheita. Ajatella, että meillä ei ollut esteetöntä kulkureittiä yhdenkään muuttokuorman kohdalla! Voi olla, että kirjoituksistani huolimatta en kyennyt kuvaamaan blogiin kaikkea sitä kiukkua, vihaa ja surua, mitä jouduin taloprojektin takia kokemaan. Sen jälkeen, kun pääsin taloon asumaan, kaikki on ollut helpompaa, ja talofirman viimeisimmät metkut ovat vain yksi palanen siinä petollisessa palapelissä, mitä talobisnes on yksityishenkilöille.

Että sellaisia talokuulumisia tällä kertaa! Voin vakuuttaa, että ne eivät hevillä lopu.

Pakomahdollisuus

Tähän mennessä yksi ikävimmistä puolista maalla asumisessa ilman autoa on ollut se, että sieltä ei helpolla pääse pois. Voi tuntua, että on jumissa tai pahimmillaan vankina, koska reipaskaan kulkija ei pääse jalan sellaisia kilometrejä, mitä autolla taittaa tuosta vain. Oikeastaan jumissa olemisen ei tarvitse edes johtua autottomuudesta, sillä enhän ennenkään liikkunut autolla, vaan käytin julkisia pidempiin matkoihin. Siitä päästäänkin avainprobleemiin nimenomaan maalla: julkisen liikenteen verkosto voi olla pääkaupungin vastaavaan tottuneelle erittäin kehno tai lähes olematon.

Mainittakoon, että ensisijaisesti en toki halua paeta talosta ja tontilta, vaan päinvastoin odotan, että saisin pian olla siellä päiväkausia rauhassa ilman pihalla häärääviä työmiehiä ja -koneita. (Talo on niin korkealla, että terassilta on reilu putoamisvaara sekä etelään että itään. Mahdollinen putoaminen on estettävä joko kaitein tai jollain muulla ratkaisulla. En halunnut kaiteita sulkemaan avointa tunnelmaa, joten tontille on nyt roudattu kymmeniä kuormia peltomaata, jolla pihaa muokataan ja muotoillaan sellaiseksi, että terasseilta ei enää voi pudota.) Jos en kuitenkaan käytännössä pääse talolta mihinkään vähän kauemmas talviaikaan, jolloin en pyöräile, olo voi käydä tukalaksi.

Niinpä iloni oli suuri, kun aivan vahingossa löysimme lisää bussivuoroja, jotka ajavat uuden kotikuntani läpi! Tuollainen vahinko oli mahdollinen, koska jostain kumman syystä Google Maps näyttää sellaisia Matkahuollon bussivuoroja, joita ei löydy Matkahuollon omilta sivuilta (!), mutta sieltä taas löytyy sellaisia bussivuoroja, joita Google Maps ei listaa eikä tunne ollenkaan. Kaiken tämän seurauksena käytettäväni on ainakin triplasti enemmän busseja kuin olin aiemmin luullut. Ne bussit mahdollistavat lempipaikkaani Porvooseen menemisen ja takaisin tulemisen muulloinkin kuin vain aikaisin aamulla ja iltapäivällä. Asun nyt huomattavasti lähempänä Porvoota kuin ennen, mutta en suinkaan kävelymatkan päässä.

Tartuimme heti mahdollisuuteen, ja kävimme miehen kanssa Porvoossa pari päivää sitten joulumieltä hakemassa. Tarkoitus oli kävellä siellä täällä kaupunkia ihaillen, syödä hyvin ja tehdä muutamia ostoksia.

Yhdessä välissä kävimme Rossossa syömässä vegaanipizzat. Herkkua oli!

Vaikka oma taloni onkin pieni kaksio, Vanhassa Porvoossa myytävät yksiöt olivat houkuttavan kodikkaita.

Mahdollisesti kännipäissään kiipeävästä joulupukista piti toki ottaa kuva.

Illalla jouluvalot pääsivät oikeuksiinsa.

Yritys päästä maaseutua pakoon onnistui, ja päivä vastasi odotuksia mitä miellyttävimmällä tavalla. On helpottavaa tietää, että maalta pääsee jatkossakin pois helpommin kuin vielä hetki sitten luulin. Kotiin on ihana palata, kun käy välillä muualla.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja toivottaa kaikille iloista joulua!