Avainsana-arkisto: talvi

Tänne paistuu! – Kun talo muuttui kylmästä kuumaksi ja muuta ihanaa

En tajunnutkaan, miten paljon elämäni muuttuisi, kun muutin kerrostalosta Helsingistä omakotitaloon maaseudulle järven rannalle.

Kuluva talvihan on ollut talossa niin kylmä lattioiden osalta, että viimeksi vesiputketkin jäätyivät. Nyt siitä on jo viisi viikkoa, ja tänä aikana tilanne onkin ehtinyt kääntyä päälaelleen: minulla on jo useampana päivänä ollut talossa 26 astetta lämpöä aamupäivään mennessä, vaikka ilmalämpöpumppu ja patterit ovat pois päältä! Minulle 26 astetta on niin paljon, että muutun ärtyisäksi. Siinä vain on jotain nurinkurista, että jo maaliskuussa Suomessa hikoilee omassa kodissaan, vaikka istuisi paikallaan pelkät alusvaatteet päällä.

Aihetta valittamiselle ei kuitenkaan ole, ja aurinko ja lämpöhän ovat lopulta upeita asioita. Olen vain niin tottumaton kumpaankin: asuin entisessä, poikkeuksellisen pimeässä ja siten myös viileässä asunnossani yli 10 vuotta, ja niinpä auringon tuoma lämpö omassa kodissa on minun maailmassani sellaista eksotiikkaa, jota tavataan vain tropiikissa.

En muista, mainitsinko tätä aiemmissa teksteissäni, joissa kerroin asunnon myynnistä, mutta entisen asuntoni ensinäyttöön tuli neljä ihmistä, joista yksi kääntyi pois jo ovella, koska asunto oli niin pimeä. Pimeys johtui tiheästä ja korkeasta mäntyjen keskittymästä, jolle ei ollut vuosikymmeniin (tai koskaan?) tehty mitään ja joka peitti kaikki näkymät. Pimeys alkoi häiritä minua vasta viimeisinä vuosina kämpässä asuessani, ja olin itsekin kovasti valon perään niin kuin se mahdollinen ostaja, joka kaikkosi jo ovella.

Nyt olen äärivaloisassa ja lämpimässä talossa, jossa joudun pitämään aurinkolaseja päässä! Korkeiden lämpötilojen lisäksi talossa on tosiaan ollut viime aikoina niin kirkasta, että olen joko pitänyt säleitä osittain kiinni tai sitten turvautunut aurinkolaseihin. Talon julkisivu osoittaa etelään, ja voin vain kuvitella, millaiseksi saunaksi talo muuttuu kesällä. Tuuletuskin lienee silloin vaikeampaa kaikkien paarmojen ja hyttysten takia. Tällä hetkellä talo tuulettuu hetkessä ja tehokkaasti, 10 minuutin tuuletuksella lämpötila tippuu 22 asteeseen, vaikka alkaakin taas nousta heti ovien sulkemisen jälkeen.

Hikoiluttavista lämmöistä huolimatta olen viihtynyt talossa tajuttoman hyvin! Olen kovin onnellinen. Epäilen, että se puoli ei ole tullut esille blogissa, koska olen pakostakin joutunut keskittymään negatiiviseen: talofirma on vielä tässä vaiheessa velvollinen korjaamaan kaikki löydetyt viat, ja koska niitä ilmeni talven mittaan enemmän kuin osasin odottaa, olen joutunut pitämään niistä kirjaa ja taltioimaan ne mahdollisimman tarkasti. Olen kuitenkin saanut lupauksen, että kaikki puutteet tullaan korjaamaan, joten koen vihdoin voivani keskittyä kaikkeen suloiseen, mitä elämällä on täällä tarjota.

Mitä kaikkea sitten olen puuhaillut täällä kuluvana, pian jo menneenä talvena?

  • Olen treenannut reilusti. Takana on 11 hiihtolenkkiä ja neljä kävelyä järvenjäällä. Sen järven, jonka jäälle kävelen omalta pihaltani. Niin uskomattoman idyllistä, että en jaksa tajuta! Lisäksi olen panostanut raskaisiin käsitreeneihin, lankkutreeniin, joogaan ja tietysti crossailuun. Kahdeksan kilometrin kauppareissut olen tehnyt kävellen. Harkitsin, olisinko ottanut blogiin kuvia kiinteytyneestä kropastani, mitä todella harvoin teen, mutta ajoitus ei ole nyt paras. Kirjoittamieni seksilelutekstien takia blogiini tullaan tällä hetkellä erilaisilta pornosivustoilta, joten pidän paljaan pinnan esittelyn aivan minimissä.

  • Olen saanut ennätysmäärän mustelmia. Mottasin itseäni vahingossa talikon varrella ohimoon ja ladon ovella reiteen. Jos talikko ja lato eivät kerro, että ollaan maaseudulla, niin sitten ei mikään! Lisäksi kaaduin kerran järvenjäällä, ja sain mojovan mustelman polveen. Osaan kuvitella, miten mustelmainen olen kesällä, kun jo nyt talvella useiden vaatekerrosten suojaamana iho sinertää ja liilertää sieltä täältä. Tuleviin kesähäihimme olin ajatellut polvipituista mekkoa täyspitkän sijaan, mutta mustelmien takia olisi ehkä paras pukeutua johonkin koko kropan peittävään kaapuun. Jos onnistun olemaan tyrkkäämättä itseäni lapiolla naamaan, olen tyytyväinen!
  • Olen nähnyt kaksi joutsenta järvenjäällä. Eli taaskin omalla pihalla! Näimme sekä ilmalennot että mahalaskut, ja kuulimme niiden laulun (vai äänen, ei sitä ehkä lauluksi voi sanoa). Lumeen jääneet räpylänjäljet olivat niin hellyttävät! Joutsenet etsivät sulaa vettä eivätkä valitettavasti sitä vielä täältä löytäneet, mutta pian sekin aika koittaa.
Joutsenen räpylänjäljet.

Joutsenen räpylänjäljet.

  • Olen kuunnellut järven tarinointia. Järvi pitää aikamoista mekkalaa näinä päivinä: auringon laskettua jään alta alkaa kuulua ihmeellisiä ”taajuus”ääniä: välillä kuulostaa kuplivalta ja aaltomaiselta, välillä taas kopahtaa ja sitten räksähtää. Sana taajuus kuitenkin kuvastaa parhaiten kuulemiani valasmaisia kumahduksia ja tukahdutettuja loiskahduksia.
  • Olen katsellut aurinkoa ja kuuta.

Olen elämän rutistettavana ja syleiltävänä toisin kuin koskaan aiemmin.

Harmaita hiuksia ja jättikaneja

Kyllä minulla oli hauskaa, kun kaksi jättikania hyppäsi omaehtoisesti syliini. Ne ovat niin isoja, ettei syliin olisi enempää mahtunutkaan. Niiden söpöys ja tutustumishalu suorastaan liikuttivat.

Jättikanit ovat Tahko Farmin asukkaita. Farmilla saa kiertää itsekseen ja ruokkia eläimiä sen jälkeen, kun henkilökunta on opastanut, mikä ruoka käy millekin eläimelle ja mitkä eläimet pitävät silittämisestä ja mitkä ei.

Jättikanit ja lampaat olivat suosikkejani. Puput olivat kesyjä ja tekivät innoissaan tuttavuutta. Lampaat menivät raukeiksi ja sulkivat silmänsä, kun niitä silitti ja rapsutti leuan alta. Jos olisinkin vielä lihansyöjä, uskon, ettei lampaanliha enää maistuisi kohtaamisemme jälkeen. Farmilla oli myös pari alpakkaa. Ne tulivat uteliaina kuikuilemaan muonaa, jota syötimme heille ohjeiden mukaan kädestä, mutta ne eivät muuten välittäneet kummemmin ihmiskontaktista. Alpakat liikkuivat Farmin sisätiloissa vapaasti, lampaat puolestaan oleilivat ulkona.

Ollessamme toistamiseen hiihtoladulla sain testata, miltä näyttäisin, jos hiukseni olisivat totaalisemmin harmaat. (Minähän olen harmaantunut 19-vuotiaasta asti, ja vaikka harmaita onkin nykyään reilusti hiusten sisimmissä ja alimmissa kerroksissa, hiukset ovat yhä päältä pitkälti ruskeat. Hiukset myös aina tummenevat talvikaudella ja vaalenevat kesäisin.)

Tuosta jälkimmäisestä kuvasta minulle tulee mieleen joulupukki! Siinä hiukset näyttävät käkkäräisiltä partakarvoilta. En osaa sanoa, miten hyvin näin harmaat ja/tai valkoiset hiukset sopisivat minulle yleisesti, hiusten rakenne kun on melko kaukana omastani, ja seassa on paljon myös ruskeaa. Kuvienottohetkellä pakkasta oli 12 astetta, ja avoimilla paikoilla tuuli tuiversi.

Löysimme muuten aivan ihanan talvisen satumetsän, jollaista en ehkä ole nähnyt koskaan aiemmin. Tykkylumi oli muokannut maisemasta hämmästyttävän kauniin. Jos sille päälle satun, kerron paikasta lisää toisessa kirjoituksessa.

Menimme metsään lumikengät mukanamme, mutta lopulta kulkeminen kävi helpommin ilman niitä. Jos tämä ei käy talvilomasta, niin sitten ei mikään!

Ennustus kävi toteen

Minäpä otin ja lähdin matkalle poikaystävän siskon kanssa. Sain kuulla kohteen vasta viikkoa ennen matkaa, mikä lisäsi reissun jännittävyyttä.

Olimme sopineet, että sisko valitsisi kohteen sen mukaan, mihin hän olisi valmis ajamaan tai matkustamaan junalla, sillä lentokoneet ja siten ulkomaat eivät tällä kertaa olleet vaihtoehto. Poikaystävän sisko on kokenut Suomen- ja varsinkin Lapin-matkaaja, minä puolestani en ole matkustellut Suomessa juuri lainkaan, minkä vuoksi mm. viimekesäinen Levin-reissu oli ikimuistoinen. Jäin odottamaan, minkä kohteen sisko valitsisi kuultuaan, että minusta saisi matkaseuraa.

Olen maininnut jossain yhteydessä aiemminkin, että blogini sähköpostiin lähetetään kasoittain erilaisia tiedotteita ja kutsuja. Niitä on mukava saada mahdollisten kirjoitusaiheiden toivossa, mutta iso osa niistä tuntuu hakuammunnalta, vaikka tarkoitus on, että saan nimenomaan blogini aihepiiriin sopivia tiedotteita. Käytännössä se on kuitenkin mahdotonta, sillä saatan kirjoittaa kerran esim. asunnonmyynnistä, minkä jälkeen saan kaikki mahdolliset kiinteistövälitysuutiset, mitä Suomella on tarjota, vaikka en enää olisi aikeissa kirjoittaa asunnonmyynnistä. Toisin sanoen kukaan tai mikään ei osaa ennustaa, mistä kirjoitan tulevaisuudessa (lisää) ja mistä en. Usein käy silti niin, että vaikka en olekaan sopivaa kohdeyleisöä, pystyn silti ymmärtämään, miksi sain jonkin tietyn tiedotteen. Saan esim. poronhoitoon liittyviä tiedotteita vain siksi, että kirjoitin kerran poroista, joista en muutoin koskaan kirjoita. Yhden tietyn alan hakuammuntatiedotteet ovat kuitenkin kirineet ylitse muiden:

Kyseessä ovat Kuopio-Tahko Markkinoinnin tiedotteet, joita saan yhtenään (yllä on esimerkki parista tämänvuotisesta), enkä ole ikinä käsittänyt, miksi ihmeessä saan noin spesifiä tietoa aiheesta, joka ei voisi olla kauempana blogini aihepiiristä. En ole koskaan maininnut sanallakaan Kuopiota tai Tahkoa enkä yleisestikään kirjoittanut hiihto- ja laskettelukeskuksista. Ainut keksimäni syy juuri näiden tiedotteiden saamiseen on se, että kirjoitin Levistä, josta on kyllä mielestäni tehty melkoinen loikka, jotta on päästy Kuopio-Tahkoon. En koskaan ajatellut tiedotteista mitään sen kummempaa, vaan heitin ne aina avaamatta roskakoriin (otsikot kun itsessään riittivät kertomaan, että aiheissa ei liikuttu itseäni kiinnostavilla vesillä).

Kun poikaystävän sisko sitten viime viikolla soitti ja kertoi kohteemme, arvatkaa, mikä kohde oli kyseessä? No, Tahko tietenkin! ”Kuopijokin” tuli matkalla nähtyä, ja täällä sitä nyt ollaan Tahkolla. Näemmä blogi osasi ennustaa tulevan matkakohteen, eivätkä täysin turhilta tuntuvat tiedotteet sittenkään olleet niin kaukaa haettuja kuin miltä ne aina tuntuivat.

Aurinko ei ole jaksanut paistaa, mikä näkyy kuvissakin sinisenä synkkyytenä, mutta muutoin sää on suosinut talvista reippailua, ja kävimmekin jo laduilla hiihtämässä.

On täällä muuten niitä porojakin, joista ei kylläkään kannattaisi nyt mainita. Pian saan kahta kauheammin poronhoitotiedotteita blogin sähköpostiin.

Hiihtolenkin varrella huilasimme karpaloita ja suolapähkinöitä syöden alla näkyvässä kodassa.

Kyllä täällä mieli ja kroppa tuulettuu. Laskettelua en harrasta, ja hiihdossakin olen noviisi, mutta silti olen nyt Tahkolla. Kuka olisi arvannut, että tänne(kin) minun oli määrä tulla joskus käymään.