Avainsana-arkisto: talo

Talofirman lupaukset

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut talosta. Niinpä kerron viimein, miten neuvottelut talofirman kanssa ovat edenneet.

Olin ajatellut odottaa, että talossa todella tehtäisiin korjauksia ennen kuin kirjoittaisin talofirman lupauksista. Korjausprojekti on kuitenkin koko ajan lykkääntynyt tuonnemmaksi ja lykkääntyy yhä, joten turha minun on omia kirjoituksiani viivytellä vain siksi, ettei talofirman toimesta tapahdu mitään. Kerrottavaa kun kuitenkin on.

Minun olisi kannattanut kirjoittaa taloasioista jo aiemmin syksyllä, sillä tietyt lukijat ovat varmasti odottaneet talokuulumisia. Kodin Kuvalehti nimittäin julkaisi keväisen juttunsa minusta ja talosta uudestaan Facebook-sivullaan lokakuussa, mikä näkyi blogini tilastoissa tuhansina klikkauksina ja muutamina uusina seuraajina. Minitalossa asuminen selvästi yhä kiinnostaa ihmisiä, sillä juttu oli nyt syksylläkin Kodin Kuvalehden suosituin.

Kiitoksia taas Kodin Kuvalehdelle ja tervetuloa, uudet lukijat!

Mennään heti suoraan asiaan. Viimeisin talofirman lupauksiin liittyvä kirjoitukseni on tämän vuoden helmikuulta. Silloin, putkien jäätymisen yhteydessä, sain vihdoin yhteyden päällikkötason ihmiseen, jolla ylipäänsä oli valtuuksia tehdä lupauksia. Jo silloin tulin levollisemmaksi taloasioissa, sillä puutteet luvattiin korjata. Minulle oli tärkeää, ettei firma yrittänyt pakoilla vastuutaan mm. minulle myydyn lattialämmityksen suhteen.

Tuolloin helmikuussa minulle luvattiin, että korjaukset tehtäisiin keväällä. No, kevät tuli ja meni. En enää edes muista, minkä vuoksi töitä ei silloin tehty, olen nimittäin niin tottunut siihen, että hommia ei tehdä ajallaan. Otin talofirmaan kuitenkin yhteyttä taas kesällä, ja samainen päällikkö, jonka kanssa olin keväälläkin jutellut, ilmoitti halustaan tulla käymään meillä. No sehän sopi, ja treffit sovittiin heinäkuulle.

Päällikkö tuli kylään sovitusti ja ryömi jopa talon alle sokkeliin paikkoja tutkimaan. Olin itsekin käynyt talon alla ja pitänyt näkemääni jälkeä siistinä ja laadukkaasti tehtynä. Päällikkö oli samaa mieltä. Havaintomme viittasivat siihen, ettei talon suurin ongelma eli lattian kylmyys johtuisi mistään alapohjaan liittyvästä, vaan vika olisi jossain muualla, mahdollisesti lattian ja seinien liitoskohdassa.

Päällikkö viipyi luonamme hyvän tovin, otti valokuvia korjauskohteista ja tuntui siten kirjaavan monia asioita ylös. Hänen puheensa kuulostivat täydellisiltä: kaikki tultaisiin korjaamaan ja vieläpä laajalla skaalalla. Se tarkoittaa sitä, että esim. yhdestä kohtaa revennyt tapettiliuska korjataan asentamalla seinään kokonaan uusi tapetti, mikäli paikallisempi korjaaminen ei tuo siistiä lopputulosta.

Kylpyhuoneen lattialämmityksestä ei tarvinnut tapella, sillä päällikkö myönsi, että talo on myyty minulle lattialämmityksen kera. Hän arveli, että lattialämmitys oli alun perin jätetty asentamatta puhtaasti kiireen takia. Talo piti saada näytille tiettyyn määräaikaan mennessä, ja siihen riitti moni kakku päältä kaunis -mentaliteetin mukainen toteutus. Voi vain aprikoida, mitä kaikkea muutakin taloon on jätetty tekemättä pelkän kiireen takia. Kun kerran lämmityspiuhoja ei asennettu, niin asennettiinko lain vaatimaa vedeneristystäkään? Jos ei, se olisi valtava rakennusvirhe, mistä kärsisi koko talo. Tosin asiaa on turha spekuloida, sillä lattia tullaan purkamaan ja tekemään kokonaan uudestaan uusilla laatoilla. Silloin viimeistään selviää, miten lattia on tehty. Siitäkin puhuimme, että voimme joutua valitsemaan eri laattoja, tapetteja yms., jos markkinoilla ei enää ole juuri samoja kuin talossamme nyt on.

Päällikön käytyä luonamme suunnitelmana oli tehdä korjaukset kahdessa osassa: ensin korjattaisiin kaikki muu kylpyhuoneen lattia mukaan lukien, sitten erikseen muut lattiapinnat tai lattioiden ja seinien liitoskohdat tai mikä ikinä lattioiden kylmyyden aiheuttaakaan. Päällikkö oli oma-aloitteinen ideoinnissaan, ja hän ehdottikin, että lattian lämpötiloja mitattaisiin eri kohdista, jotta pahimmat ”vuotokohdat” selviäisivät ja niiden kautta päästäisiin koko ongelman ytimeen. Jos mikään ei auttaisi, lopulta kaikkien lattioiden alle asennettaisiin lämmityspiuhat. Se veisi kuitenkin älyttömästi sähköä, etenkin kun lattiassa on nyt jokin rakenteellinen vika. Jos lattiaan asennettaisiin lämmityspiuhat tekemättä muita korjauksia, ongelma vain peitettäisiin. Lattialämpötilan kun tulee olla vähintään 17-18 astetta normaalilämpöisessä huoneessa ilman erillistä lattialämmitystä, ja meillähän lattia on pahimmillaan yli 10 astetta kylmempi.

Suunnitelma kuitenkin muuttui niin, että kaikki korjaukset tehtäisiinkin yhdellä kertaa, ja niihin menisi viikko tai kaksi aikaa. Vielä heinä-elokuussa korjauksia kaavailtiin syyskuulle. Ajoitus kuulosti sopivaakin sopivammalta, sillä olisimme silloin häämatkalla. Jo ennen matkaa kuitenkin selvisi, ettei firma ehtisikään hommiin syyskuussa, joten työt siirrettiin loka-marraskuuhun.

Marraskuussa selvisi, että kaksi firman työnjohdossa ollutta työntekijää on irtisanoutunut. Juuri heidän piti tulla saattamaan meidänkin taloprojekti päätökseen. Firma kuulemma etsi nyt uutta tekijää Etelä-Suomen alueelle. Kaikki tämä kuulosti tietysti taas yhdeltä tekosyyltä, mutta kun menin tarkastamaan avoimet työpaikat, havaitsin firman todella etsivän kuvaukseen sopivaa henkilöä. Paikka oli vastikään tullut hakuun, eli heti oli varmaa, että vaikka firma löytäisikin ensi yrittämällä hyvän tyypin, meille luvatut korjaukset viivästyisivät taas.

Tämä viimeisin käänne panee pohtimaan monenlaisia asioita. Mitä kertoo yhdestä Suomen luotetuimmasta talofirmasta se, että sieltä irtisanoutuu ihmisiä melko tiuhaan tahtiin? Muistutan, että myös alkuperäinen talomyyjä, jonka kanssa tein kaupat talosta, lopetti työnsä firmassa viime vuoden syksynä. Toisin sanoen kaikki ihmiset, joihin vielä vuosi sitten olin yhteydessä taloasioissa, ovat lopettaneet firmassa. On mahdotonta sanoa, onko vika firmassa vai rakennusalassa yleensä vai liekö kaikki vain puhdasta sattumaa.

Päällikkö kirjoitti, että meidän taloprojekti on prioriteettilistalla ensimmäisten joukossa ja saatetaan siksi antaa heti ensimmäiseksi hommaksi uudelle työnjohtajalle. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia: hyvää olisi toki se, että hommat pian tosiaan tehtäisiin, mutta huonoa mahdollisesti se, että uudella työntekijällä ei välttämättä ole mitään kokemusta firmasta. Tosin ei tarvitsekaan olla, jos työkokemusta ja osaamista löytyy muuta kautta.

Ei tässä mahda kuin vain odottaa ja toivoa parasta. Jos kaikki lupaukset piakkoin konkretisoituvat teoiksi, tässä voi vielä käydä hyvin. Osaan kuitenkin menneisiin kokemuksiini viitaten arvata, millaisia selityksiä kohta taas saan firmalta: pian on liian kylmä siihen, että korjauksia voitaisiin tehdä, sen jälkeen puolestaan tulee liian kuuma, ja niinpä koskaan ei ole sopiva hetki!

Aion julkaista blogissa yksityiskohtaisen listan kaikista korjauskohteista valokuvineen sitten kun korjauksia vihdoin tullaan tekemään. Tässä vaiheessa olisi vain masentavaa listailla puutteita pilkuntarkasti, ja joutua sitten elämään niiden kanssa ties kuinka monta kuukautta tai vuotta (!) vain siksi, että niitä ei tulla hyvän sään aikana korjaamaan.

Vau!

Kylläpä oli mukava palata häämatkalta kotiin tällaiseen näkymään.

Nurmikko oli lähtenyt lupaavammin kasvuun kuin olin uskaltanut toivoa! Ja väriltään se on keväisen vaaleanvihreää, mikä tuo hauskan kontrastin muuten syksyisemmäksi käyvään maisemaan.

Olen niin otettu syksystä, että kotiinpaluun jälkeen olen jo ehtinyt tehdä tattimuhennosta ja kantarellikastiketta. Omena-aiheisten tekeleiden aineet odottavat (jää)kaapissa. Monet kukatkin olivat tontilla vielä niin hienoina, että poimin niistä kimpun.

Ihanan kesäistä väriloistoa vielä syyskuun lopussa luonnon omista antimista! Kimpun taustalla näkyy sielläkin uutta nurmikkoa.

Tie kompostoreille

Alla esittelen vihdoin yhden viime kesän aikaansaannoksistani.

Tonttihan teetti ikävänkin paljon työtä kesällä palkkatyön ohessa, ja näin jälkikäteen ajateltuna tuntuukin, että kesä meni helteestä ja töistä selviytyen. Kesään ei kuulunut varsinaisesti mitään virkistävää tai erilaista, kuten edes yhtä rentouttavaa kaupunkipäivää vaikkapa Vanhassa Porvoossa tai Helsingin keskustassa rauhallisesti kävellen ja kahviloissa poiketen. En myöskään ehtinyt tapaamaan yhtäkään ystävääni muualla kuin häissämme. En blogannut juuri ollenkaan. Toivon, ettei vastaavaa kesää ole koskaan enää luvassa.

Se hyöty kaikesta työnteosta toki nyt on, että saa nauttia työn tuloksista. Kompostoreiden kohdalla se tarkoittaa sitä, että enää ei tarvitse pelätä kompastuvansa matkan varrella, reitti kun oli huippukuoppainen ennen tien rakentamista.

Tein työn suurimmaksi osaksi yksin, mutta lopussa mies auttoi. Tie on tehty tasaamalla maata, päällystämällä se maanpeittokankaalla ja sitten soralla. Sorakerroksen tulee olla melko paksu. Työläintä koko hommasta teki tien pituus, joka on noin 30 metriä.

Moneen kertaan ehdinkin miettiä, tarvitsiko kompostoreita viedä niin kauas, täällä kun olisi riittämiin tilaa lähempänäkin, mutta paikka on muuten toimiva ja sopiva, joten päätin olla siirtämättä kompostoreita. Olinhan pystyttänyt ne sinne jo viime talvena heti muuton jälkeen.

Ennen tien rakentamista maa oli niin epätasainen, että oli helppo astua isoihin kuoppiin ja uriin, koska kaikki heinä ja talvella lumi peittivät ne. Ikävintä olisi ollut kaatua vessajätteitä kuskattaessa, mutta niin ei onneksi ehtinyt tapahtua, vaikka se lähellä joskus olikin. Käymälä-ämpäri on sen verran iso ja painava, että sitä kantaessa ei muutenkaan näe tarkasti, mihin astuu. Nyt kun kompostoreille saa kuljettua kunnollista tietä pitkin, jätteiden vieminen ja vessan tyhjentäminen on paljon mukavampaa ja turvallisempaa.

Lopputulokseen olen hurjan tyytyväinen.

Pian esittelen lopultakin uuden pihasaunamme, jonka rakentaminen vei suurimman osan kesän ”vapaa”päivistä. Ehkä kaikki työ oli kuitenkin sen arvoista, kun nyt syksymmällä ja varsinkin talvella pystyy taas lepäämään. Ja tietysti saunomaan!

Näin pihaa muokattiin

Koko menneen kesän paiskimme tontilla töitä erilaisten hommien parissa. Olen niistä blogissa jo maininnutkin kertomatta kuitenkaan sen enempää tai esittelemättä tuloksia.

Pihanmuokkauksen tarpeesta kirjoitin jo viime talvena, sillä pihahan jäi järkyttävään kuntoon. Koko järvinäkymän peittävä savikasa oli pahinta, varsinkin kun sitä joutui katsomaan kuukausikaupalla tietämättä, milloin maaurakoitsija tulisi viimeistelemään työn.

Kaikista kesän aikana tehdyistä töistä pihanmuokkauksen tuli olla ainoa homma, jota emme tekisi itse, vaan josta maksaisimme ulkopuoliselle. Kävi kuitenkin niin, että piha alkoi pian vaatia puuttumista myös meiltä. Olisihan se pitänyt tietää ja tajuta, kun jo viime vuoden kesänä tontti muuttui viidakoksi.

Alla esittelen pihan ilmeen muuttumisen.

Lähtötilanne puhukoon puolestaan:

Tuollaisesta tilanteesta voi mennä vain yhteen suuntaan. Alkukesästä 2018 matka kohti parempaa pääsi vihdoin alkamaan.

Yllä pihalle on jo tuotu multaa, joka levitetään tasaisesti savimaan päälle sitten kun maa on tasoitettu.

Ah, vihdoin kasa järven tieltä ja samalla julkisivun edestä on poissa! Tuota hetkeä oli odotettu.

Nyt saven päälle on levitetty tasainen kerros multaa.

Piha täytyi ”tuoda” noin korkealle, sillä muutoin olisin rakennusmääräysten mukaisesti joutunut ympäröimään koko terassin kaitein putoamisvaaran vuoksi. En halunnut kaiteita pilaamaan avointa ja ilmavaa tunnelmaa, mikä alkaa jo talosta sisältä, kun sieltä katselee ulos.

Tonttihan tosiaan on yli hehtaarin kokoinen. Pihaan meni useamman tonnin edestä multaa, niin painossa kuin rahassa.

Tässä näkyy hyvin mullan ja savimaan raja, joka oli toki vedettävä johonkin. Annoin maaurakoitsijalle vapaat kädet, sillä minulla ei ollut erityisiä ideoita pihan suhteen. Tässäkin pelattiin paljolti määräysten puitteissa, sillä pihassa on oltava tietynlainen tasanne, eli se ei saa alkaa laskea jyrkästi heti terassin reunalta.

Valtavat maamassat tuettiin isojen murikoiden avulla.

Sitten vilkaisu takapihalle:

Siitäkin tuli noin tasainen, ja myös alueen suuruus korostuu.

Pihaa muokattiin aivan toukokuun lopussa. Miltä tuo yllä oleva näkymä näytti muutaman kuukauden kuluttua eli elokuun lopussa?

No tältä!

Multa todella lisäsi kaikkien rikkaruohojen kasvuvoimaa, vaikka kesä oli poikkeuksellisen kuiva. Ehdin oikeastaan jo katua mullan tilaamista, sillä se oli paitsi kallista myös ravitsevaa väärällä tavalla. Aivan kuin minulla ei olisi muuta tekemistä kuin repiä satojen neliöiden alueelta rikkaruohoja parin viikon välein!

Jouduinkin muistuttamaan itseäni siitä, miksi ylipäänsä tilasin multaa. Pihaa ei olisi kannattanut jättää pelkäksi savimaaksi, sillä silloin se ei olisi ihanteellinen oikein minkäänlaisiin aktiviteetteihin: ei sen enempää viherpiipertämiseen kuin hengailuunkaan. Myös savimaasta kaikki rikkaruohot puskevat läpi, mutta vain paljon hitaammin kuin mullatusta maasta. Savimaahan ei voi istuttaa mitään, ei koristekasveja ruoasta puhumattakaan. Multaa oli siis pakko tilata ellen olisi halunnut 100-prosenttista kivipihaa, jolloin olisin tilannut mullan sijasta esim. soraa tai jonkinlaisia laattoja.

Koin, että tontille rakennettu tie raivasi jo niin paljon luontoa mennessään, että en missään nimessä halunnut pihaan enempää kivimateriaalia. Halusin vehreän mutta mahdollisimman helpon pihan, ja kyselin siihen vinkkejä muutamilta ihmisiltä, joilla on kokemusta erilaisista pihoista. Kaikki vahvistivat saman: nurmikko on nätti, helpoin ylläpitää ja sopii niin kasvualustaksi kuin yleiseen pihalla oleiluun.

Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta nurmen istuttamisesta, mutta sen sain keväällä selvitettyä, että syksy on hyvää istutusaikaa. Niinpä tarkoitus oli kitkeä rikkaruohot syksyksi, jotta nurmikon istuttaminen olisi mahdollista. Tietyt – tietysti ne rumimmat ja kukattomimmat – rikkaruohot kuitenkin ehtivät niin korkeiksi jo heinäkuussa, etten halunnut katsella niitä enää, ja niinpä pihassa vierähti monta tuntia niitä repien. Jo parin viikon päästä siitä piha alkoi taas näyttää sotkuiselta uusien rikkaruohojen kohottaessa rihmojaan.

En edes unelmoi pihasta ilman rikkaruohoja. Tiedän, että niitä tulee kasvamaan reilusti jatkossakin, ja se sopii minulle, kunhan rikkaruohojen seassa kasvaa myös jotain muuta, niin että pystyn ajamaan ne kaikki kerralla käsikäyttöisellä ruohonleikkurilla. Se siis on suunnitelma, ja aion raportoida blogiin, kuinka hyvin suunnitelma toimii. Se selviää vasta ensi vuonna. Nyt syyskuuhun mennessä olemme miehen kanssa istuttaneet nurmea noin 300 neliön alueelle, ja toiset 300 neliötä odottavat yhä käsittelyä.

Lisää rikkaruohoja, osa jo kasoissa kitkettyinä.

Lisää rikkaruohoja, osa jo kasoissa kitkettyinä.

Yhden asian tahdon vielä (itselleni) selvittää. Luin bloggaajakollega Tarun kirjoittaman jutun luonnonkukkien ihanuudesta ja ihmisen istuttaman nurmikon keinotekoisuudesta. Olen aivan samaa mieltä Tarun kanssa. Sen takia voi tuntua kummalliselta, että itse revin rikkaruohoja, joiden seassa on myös päivänkakkaroita ja maitohorsmia, vimmalla pois saadakseni niiden tilalle nurmikon.

Piha on kuitenkin jo osoittanut moneen kertaan, että vaikka kuinka revin rikkakasveja pois, ne kasvavat aina uudelleen. En siis edes halutessani pääsisi niistä eroon. Lisäksi vaikka pidän rehevyydestä ja rönsyistä, kaipaan silti jonkinlaista rakennetta; jos piha on pelkkä rikkaruohopelto, kauniit luonnonkukatkaan eivät pääse oikeuksiinsa, koska niitä ei kunnolla edes näe kaikkien heinien keskeltä. Taru ei sitä paitsi edes argumentoi sen puolesta, että nurmikkoa ei tulisi olla ollenkaan, vaan että nurmikon ei tarvitse olla niin puunattu monestakaan syystä.

Meidän pihaan en osaa edes kuvitella erityisen siistiä saati lyhyttä nurmikkoa. En usko, että tuolla rikkaruohomäärällä on mahdollista saavuttaa liian ”kliinistä” pihaa. Veikkaan vahvasti, että meidän piha tulee aina olemaan tietyllä tapaa luonnontilainen, laittamaton ja ruokkoamaton pitkälti, koska se sopii meille. Olisin todella yllättynyt, jos pihastamme tulisikin puutarhalehteen kelpaava mallipiha nurmikon osalta! Lienee varmaa, että niin ei tule tapahtumaan, mutta katsotaan. Kirjoitan piha-asioista joka tapauksessa lisää tulevaisuudessa, sillä mikään piha, saati näin iso kuin meidän, ei muokkaannu valmiiksi yhdessä kesässä.