Avainsana-arkisto: talo

Yhdessä asumisesta

Mies ja minä olemme nyt asuneet yhdessä tasan kolme viikkoa. Se on pisin yhtäjaksoinen aika koskaan, jonka olemme viettäneet yhdessä. Tätä ennen pisin yhdessä kokemamme tapahtuma oli yli kahden viikon mittainen häämatka.

Jouduin odottamaan yhdessä asumista niin kauan! Minähän olisin ollut siihen valmis ja halukas vuosikausia sitten. On onneksi unelmia ja toiveita, jotka joskus toteutuvat, vaikka kaikki merkit olisivat viitanneet päinvastaiseen.

Luulin joskus, että suhteemme pysyy raikkaana ja rakastavana juuri siksi, että emme jatkuvasti ole yhdessä. Kun yhteinen aika päättyy joka ikinen viikko useammaksi päiväksi, jälleennäkeminen on aina ihanaa ja toista tulee aidosti ikävä. Olin ajatellut, ettemme voisi koskaan olla niin läheisiä näkemispäivinä kuin aina olimme, jos joka päivä olisi näkemispäivä. Näkemisestä tulisi silloin niin arkista, ettei toisen läsnäoloa arvostaisi yhtä paljon. Näin olin siis aprikoinut, ja aika loogiseltahan tuo kuulostaa.

Nyt kuitenkin tuntuu, että yhdessä asumisen myötä suhde voikin entistä paremmin! Olen hyväntuulisempi, rennompi ja onnellisempi kuin ennen asuessani yksin, mikä varmasti välittyy ja vaikuttaa myös mieheen. Olen niin iloinen, että en jaksa tosissani harmistua pikku asioista, kuten viemättömistä roskista tai banaanikärpästen yhdyskunnasta tiskialtaiden luona. Mies pitää asuntoaan paljon viihtyisämpänä ja kotoisempana nyt kun minä olen siellä. Sen täytyy johtua pelkästä olemisestani, sillä en ole muuttanut asunnon ilmettä mitenkään tai siivonnut siellä lainkaan erityisemmin. (Se olisikin hankalaa, koska oikein mitään ei saa heittää pois, eikä miestä juurikaan kiinnosta käydä tavaroita läpi. En viitsi heittää mitään pois ilman hänen suostumustaan.)

Olin vastikään yhden yön ystäväni luona Lohjalla. Sinne lähtiessäni sanoin miehelle, että minulla tulee häntä ikävä. Hän arveli, ettei yhdessä vuorokaudessa ehdi tulla ikävä (me kun olemme tottuneet paljon pidempiin taukoihin). Samana iltana hän kuitenkin kirjoitti minulle suloisen hyvänyön viestin, ja seuraavana päivänä rutisti pitkään ja kertoi ikävöineensä minua kovasti. 😍 Hän toivotti minut tervetulleeksi kotiin, siis hänen asuntoonsa. Ei taloon maaseudulla.

Tekstin kuvituksena on pari otosta talolta viikon takaa. Siellä oli silloin lumista, kaunista, kirkasta. Talo tuoksuu yhä uudelta puulta. Pupun jäljet pihalla aina ilahduttavat. Silti mietin, miksi olisin ja eläisin siellä. Tilanne olisi toinen, jos minulla olisi noilla seuduilla oikeastaan mitä tahansa talon lisäksi: jos minulla olisi siellä ystäviä, harrastuksia, töitä, jotain. Mutta ei siellä ole. On vain talo hienolla rinne- ja järvitontilla. Riittääkö se? Jos ja kun mikään muu ei sido minua paikkaan? Sitä saan pohtia nyt ja myös ensi vuonna.

Juuri nyt olen toiveikas. Olen kaikin päin onnellisempi ja tyytyväisempi kuin tasan vuosi sitten. Tuntuu, että langat ovat taas käsissäni ja että tulevaisuudella voi olla jotain tarjottavaa. Aion palata kaikkeen sellaiseen vanhaan, minkä tiedän hyväksi (kuten vanhoihin mittoihini) ja mennä kohti kaikkea sellaista uutta ja jännittävää, mikä tuntuu oikealta.

Toivotan kaikille mahtavaa ja parantavaa uutta vuotta 2019! Blogin puolella aloitan ensi vuoden kertomalla 5:2-dieetin väliaikatuloksista. Olen ollut sillä nyt tasan kahdeksan viikkoa, ja paastosin reippaasti myös joulupäivänä. 😂 Tyytyväisenä ja onnellisena sitä jaksaa välillä kärvistellä ilman suurempaa tuskaa!

Muutin pois talosta

Tämä on aika rankkaa tekstiä minulta, joka asuu tai siis asui unelmiensa kodissa. Ja silti kaikki on täyttä totta.

Tarina alkaa joulukuun alusta. Olin palaamassa kotiin Helsingissä vietetyn viikonlopun jälkeen. Normaalisti minusta on aina ihana palata kotiin, olinpa ollut poissa vain hetken tai useamman päivän. Tuolloin joulukuun alussa ajattelin ensimmäistä kertaa, että jäisin mielelläni mieheni luo hänen asuntoonsa Helsinkiin. Miksi lähtisin yksin maalle pimeään? Mitä sellaista minulla on siellä, mitä minulla ei miehen luona ole? Aiemmin syksyllä en vielä miettinyt moisia, sillä tein erilaisia pihahommia. Jouduin lopettamaan maalauspuuhat ym. vasta kun ilmassa alkoi olla liikaa kosteutta eikä maali siksi enää kuivunut. Kun ruska muuttui ruskeaksi harmaudeksi, ja se pian mustuudeksi, maaseutu ei tarjonnut ainakaan minulle enää mitään muuta kuin pimeitä maanteitä ja sokaisevia autonvaloja.

Vielä lokakuun 11. päivä oli näin kaunista.

Vielä lokakuun 11. päivänä oli näin kaunista.

Kerroin viime kirjoituksessa miehen edesmenneestä Elmo-kissasta. Vaikka rakkaan lemmikin menettäminen on surullista, se avasi myös monia uusia mahdollisuuksia. Minulla ei nimittäin koskaan ennen ollut yhteisen viikonlopun jälkeen mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä omaan kotiini, missä ikinä se olikin. Vaikka kuinka olisin halunnut asua miehen kanssa, sitä mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut. Niinpä en turhaan edes unelmoinut sellaisesta. Elmo oli aina hoidossa sukulaisilla sillä aikaa, kun minä olin miehellä kylässä, ja kissa oli toki aina haettava takaisin kotiin silloin kun niin oli sovittu. Elmon kuoltua visiittini miehen luo eivät enää ole vaatineet minkäänlaisia järjestelyjä.

Niinpä löysin tänä syksynä itseni pohtimasta, mikä minulle on tärkeää: asunko ennemmin yksin hienossa ja uudenkarheassa talossa keskellä harvinaisen kaunista maisemaa vai ahtaalla kerrostaloalueella poikamiesboksissa, jota voi murjuksikin nimittää, yhdessä miehen kanssa? Huomasin, että valitsen koska tahansa ennemmin murjun, jos se tarkoittaa sitä, että saan asua miehen kanssa. Muutin siis Helsinkiin, ja asun ensimmäistä kertaa yhdessä mieheni kanssa! Ei siihen tarvittu kuin yhdeksän ja puolen vuoden yhteinen taival.

Kaiken keltaisen keskellä vielä pärjäsi kuvanottohetkellä 15.10.2018.

Kaiken keltaisen keskellä vielä pärjäsi kuvanottohetkellä 15.10.2018.

Tähän mennessä tekstiä joillakuilla on ehkä tullut mieleen muutamia kysymyksiä. Miksi mies ei muuta taloon? Miten talolle nyt käy? Eikö tulevaisuutemme kuitenkin ole talossa maalla eikä kerrostalossa Helsingissä? En osaa sanoa, milloin talossa oleminen alkaa taas tuntua kivalta ja milloin olen valmis jäämään sinne yksin. En taida ylipäänsä enää haluta asua yksin, nyt kun minun ei Elmon takia enää tarvitse. Miehen oma asunto on lähellä hänen työpaikkaansa ja muutenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä miltei kaikkialta, talolta puolestaan ei ole minkäänlaisia julkisia yhteyksiä mihinkään suuntaan miehen työpäivinä. Vapaapäivinään hän on pyrkinyt viettämään talolla paljon aikaa, mutta silti olin siellä valtaosan ajasta yksinäni. Autottomuus on ollut meille kautta vuosien tärkeä arvo emmekä missään nimessä tarvitse autoa pääkaupunkiseudulla. Toistaiseksi emme ole halunneet ostaa autoa vain talossa asumisen takia.

Olen muistellut viimetalvista järvenjäällä hiihtämistä, ihanan aurinkoisia kelejä ja joutsenten räpylöiden jälkiä lumessa. Järvi ääntelehti koko lopputalven taianomaisesti. Olin niin onnellinen silloin! Koin suurin piirtein olevani jollakin elämysmatkalla, johon vain harvalla on varaa ja/tai mahdollisuutta. Ehkä siis viimeistään helmikuussa voin harkita taloon jäämistä. Taidan silloinkin matkustaa miehen kanssa, eli sekä tulen että lähden samaan aikaan hänen kanssaan joka ikinen viikko. Olen niin kertakaikkisen traumatisoitunut maaseudun pimeydestä ja sen elämää rajoittavuudesta, että voin vain toivoa oloni hellittävän viimeistään ensi keväänä.

Nopeasti ohikiitävä, kaunis hetki 29.10.2018.

Nopeasti ohikiitävä, kaunis hetki 29.10.2018.

Olin kyllä huomannut kaamoksen normaaliakin ikävämmän vaikutuksen olooni tänä syksynä, ja mm. juuri siksi tajusin aloittaa 5:2-dieetin eli pätkäpaaston. En kuitenkaan ollut tajunnut, kuinka kypsä olinkaan jatkuvaan pimeyteen. Olen iltaihminen, mutta maalla olen pakottanut itseäni enemmän aamuihmisen suuntaan, jotta ehtisin saada päivänvalosta edes jotain irti. Maaseudulla päivää ei kuitenkaan pysty keinotekoisesti pidentämään valoilla niin kuin kaupungeissa, ja niinpä sisälle on vetäydyttävä jo neljän maissa, ellei halua nököttää pimeydessä katsomassa pimeyteen. Helsingissä käydessäni hihkun iltalenkeillä, koska minun on ylipäänsä mahdollista lähteä lenkille vaikka iltayhdeksältä ja nauttia samalla muiden elämänmenosta ja pihoja koristavista jouluvaloista. Maalla iltalenkeillä ei ole mitään nähtävää loppusyksystä. Otsalampun voimin lenkille voi toki lähteä, mutta antoisaa se ei tule olemaan, mikäli mielii nähdä jotain muutakin kuin maantien reunan.

Erittäin harvinainen hetki 18. marraskuuta. Taisi olla koko marraskuun ainoa kirkas päivä.

Erittäin harvinainen hetki 18. marraskuuta 2018. Taisi olla koko marraskuun ainoa kirkas päivä.

Olen nyt asunut Helsingissä vajaat pari viikkoa ja käynyt talossa muutaman kerran vain kasveja kastelemassa ja muutamia tavaroita hakemassa. Käynnit ovat kieltämättä olleet haikeita. Viimeksi tontilla oli jo melkoisesti lunta ja sen tuomaa valoisuutta, mutta minulla ei ollut kameraa mukana. En osaa sanoa, näkevätkö muut näitä maisemia siten kuin minä, mutta minusta näkymät talolta ovat ilmiömäisen upeat. Surettaa, etten niistäkään huolimatta viihdy juuri nyt talossa, mikä tuntuu hieman käsittämättömältä. Toisaalta selitin jo pimeyden, yksinäisyyden ja sen, että murju voittaa ihanan kodin, jos jälkimmäisessä ei saa asua oman rakkaansa kanssa. Siinä on riittävästi syitä nykyiselle asumisjärjestelylle. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä laitan talon myyntiin, kunhan talofirma on tehnyt kaikki tarvittavat korjaukset! Mies on ajatuksesta kauhuissaan, hän kun rakastuu taloon ja sen ympäristöön päivä päivältä enemmän.

Aion kirjoitella säännöllisesti tilanteen etenemisestä tai muuttumisesta. Myös 5:2-dieetin väliaikatuloksista on luvassa kirjoituksia. Tällä erää toivotan kaikille rentouttavaa ja mielekästä joulua sellaisessa seurassa, jossa on hyvä olla, olkoon se omaa tai muiden!

Talofirman lupaukset

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut talosta. Niinpä kerron viimein, miten neuvottelut talofirman kanssa ovat edenneet.

Olin ajatellut odottaa, että talossa todella tehtäisiin korjauksia ennen kuin kirjoittaisin talofirman lupauksista. Korjausprojekti on kuitenkin koko ajan lykkääntynyt tuonnemmaksi ja lykkääntyy yhä, joten turha minun on omia kirjoituksiani viivytellä vain siksi, ettei talofirman toimesta tapahdu mitään. Kerrottavaa kun kuitenkin on.

Minun olisi kannattanut kirjoittaa taloasioista jo aiemmin syksyllä, sillä tietyt lukijat ovat varmasti odottaneet talokuulumisia. Kodin Kuvalehti nimittäin julkaisi keväisen juttunsa minusta ja talosta uudestaan Facebook-sivullaan lokakuussa, mikä näkyi blogini tilastoissa tuhansina klikkauksina ja muutamina uusina seuraajina. Minitalossa asuminen selvästi yhä kiinnostaa ihmisiä, sillä juttu oli nyt syksylläkin Kodin Kuvalehden suosituin.

Kiitoksia taas Kodin Kuvalehdelle ja tervetuloa, uudet lukijat!

Mennään heti suoraan asiaan. Viimeisin talofirman lupauksiin liittyvä kirjoitukseni on tämän vuoden helmikuulta. Silloin, putkien jäätymisen yhteydessä, sain vihdoin yhteyden päällikkötason ihmiseen, jolla ylipäänsä oli valtuuksia tehdä lupauksia. Jo silloin tulin levollisemmaksi taloasioissa, sillä puutteet luvattiin korjata. Minulle oli tärkeää, ettei firma yrittänyt pakoilla vastuutaan mm. minulle myydyn lattialämmityksen suhteen.

Tuolloin helmikuussa minulle luvattiin, että korjaukset tehtäisiin keväällä. No, kevät tuli ja meni. En enää edes muista, minkä vuoksi töitä ei silloin tehty, olen nimittäin niin tottunut siihen, että hommia ei tehdä ajallaan. Otin talofirmaan kuitenkin yhteyttä taas kesällä, ja samainen päällikkö, jonka kanssa olin keväälläkin jutellut, ilmoitti halustaan tulla käymään meillä. No sehän sopi, ja treffit sovittiin heinäkuulle.

Päällikkö tuli kylään sovitusti ja ryömi jopa talon alle sokkeliin paikkoja tutkimaan. Olin itsekin käynyt talon alla ja pitänyt näkemääni jälkeä siistinä ja laadukkaasti tehtynä. Päällikkö oli samaa mieltä. Havaintomme viittasivat siihen, ettei talon suurin ongelma eli lattian kylmyys johtuisi mistään alapohjaan liittyvästä, vaan vika olisi jossain muualla, mahdollisesti lattian ja seinien liitoskohdassa.

Päällikkö viipyi luonamme hyvän tovin, otti valokuvia korjauskohteista ja tuntui siten kirjaavan monia asioita ylös. Hänen puheensa kuulostivat täydellisiltä: kaikki tultaisiin korjaamaan ja vieläpä laajalla skaalalla. Se tarkoittaa sitä, että esim. yhdestä kohtaa revennyt tapettiliuska korjataan asentamalla seinään kokonaan uusi tapetti, mikäli paikallisempi korjaaminen ei tuo siistiä lopputulosta.

Kylpyhuoneen lattialämmityksestä ei tarvinnut tapella, sillä päällikkö myönsi, että talo on myyty minulle lattialämmityksen kera. Hän arveli, että lattialämmitys oli alun perin jätetty asentamatta puhtaasti kiireen takia. Talo piti saada näytille tiettyyn määräaikaan mennessä, ja siihen riitti moni kakku päältä kaunis -mentaliteetin mukainen toteutus. Voi vain aprikoida, mitä kaikkea muutakin taloon on jätetty tekemättä pelkän kiireen takia. Kun kerran lämmityspiuhoja ei asennettu, niin asennettiinko lain vaatimaa vedeneristystäkään? Jos ei, se olisi valtava rakennusvirhe, mistä kärsisi koko talo. Tosin asiaa on turha spekuloida, sillä lattia tullaan purkamaan ja tekemään kokonaan uudestaan uusilla laatoilla. Silloin viimeistään selviää, miten lattia on tehty. Siitäkin puhuimme, että voimme joutua valitsemaan eri laattoja, tapetteja yms., jos markkinoilla ei enää ole juuri samoja kuin talossamme nyt on.

Päällikön käytyä luonamme suunnitelmana oli tehdä korjaukset kahdessa osassa: ensin korjattaisiin kaikki muu kylpyhuoneen lattia mukaan lukien, sitten erikseen muut lattiapinnat tai lattioiden ja seinien liitoskohdat tai mikä ikinä lattioiden kylmyyden aiheuttaakaan. Päällikkö oli oma-aloitteinen ideoinnissaan, ja hän ehdottikin, että lattian lämpötiloja mitattaisiin eri kohdista, jotta pahimmat ”vuotokohdat” selviäisivät ja niiden kautta päästäisiin koko ongelman ytimeen. Jos mikään ei auttaisi, lopulta kaikkien lattioiden alle asennettaisiin lämmityspiuhat. Se veisi kuitenkin älyttömästi sähköä, etenkin kun lattiassa on nyt jokin rakenteellinen vika. Jos lattiaan asennettaisiin lämmityspiuhat tekemättä muita korjauksia, ongelma vain peitettäisiin. Lattialämpötilan kun tulee olla vähintään 17-18 astetta normaalilämpöisessä huoneessa ilman erillistä lattialämmitystä, ja meillähän lattia on pahimmillaan yli 10 astetta kylmempi.

Suunnitelma kuitenkin muuttui niin, että kaikki korjaukset tehtäisiinkin yhdellä kertaa, ja niihin menisi viikko tai kaksi aikaa. Vielä heinä-elokuussa korjauksia kaavailtiin syyskuulle. Ajoitus kuulosti sopivaakin sopivammalta, sillä olisimme silloin häämatkalla. Jo ennen matkaa kuitenkin selvisi, ettei firma ehtisikään hommiin syyskuussa, joten työt siirrettiin loka-marraskuuhun.

Marraskuussa selvisi, että kaksi firman työnjohdossa ollutta työntekijää on irtisanoutunut. Juuri heidän piti tulla saattamaan meidänkin taloprojekti päätökseen. Firma kuulemma etsi nyt uutta tekijää Etelä-Suomen alueelle. Kaikki tämä kuulosti tietysti taas yhdeltä tekosyyltä, mutta kun menin tarkastamaan avoimet työpaikat, havaitsin firman todella etsivän kuvaukseen sopivaa henkilöä. Paikka oli vastikään tullut hakuun, eli heti oli varmaa, että vaikka firma löytäisikin ensi yrittämällä hyvän tyypin, meille luvatut korjaukset viivästyisivät taas.

Tämä viimeisin käänne panee pohtimaan monenlaisia asioita. Mitä kertoo yhdestä Suomen luotetuimmasta talofirmasta se, että sieltä irtisanoutuu ihmisiä melko tiuhaan tahtiin? Muistutan, että myös alkuperäinen talomyyjä, jonka kanssa tein kaupat talosta, lopetti työnsä firmassa viime vuoden syksynä. Toisin sanoen kaikki ihmiset, joihin vielä vuosi sitten olin yhteydessä taloasioissa, ovat lopettaneet firmassa. On mahdotonta sanoa, onko vika firmassa vai rakennusalassa yleensä vai liekö kaikki vain puhdasta sattumaa.

Päällikkö kirjoitti, että meidän taloprojekti on prioriteettilistalla ensimmäisten joukossa ja saatetaan siksi antaa heti ensimmäiseksi hommaksi uudelle työnjohtajalle. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia: hyvää olisi toki se, että hommat pian tosiaan tehtäisiin, mutta huonoa mahdollisesti se, että uudella työntekijällä ei välttämättä ole mitään kokemusta firmasta. Tosin ei tarvitsekaan olla, jos työkokemusta ja osaamista löytyy muuta kautta.

Ei tässä mahda kuin vain odottaa ja toivoa parasta. Jos kaikki lupaukset piakkoin konkretisoituvat teoiksi, tässä voi vielä käydä hyvin. Osaan kuitenkin menneisiin kokemuksiini viitaten arvata, millaisia selityksiä kohta taas saan firmalta: pian on liian kylmä siihen, että korjauksia voitaisiin tehdä, sen jälkeen puolestaan tulee liian kuuma, ja niinpä koskaan ei ole sopiva hetki!

Aion julkaista blogissa yksityiskohtaisen listan kaikista korjauskohteista valokuvineen sitten kun korjauksia vihdoin tullaan tekemään. Tässä vaiheessa olisi vain masentavaa listailla puutteita pilkuntarkasti, ja joutua sitten elämään niiden kanssa ties kuinka monta kuukautta tai vuotta (!) vain siksi, että niitä ei tulla hyvän sään aikana korjaamaan.