Avainsana-arkisto: syöpä

Minullakin rintasyöpä?

Hiljattain saimme tietää, että rintasyöpää on vielä laajemmin suvussamme kuin arvasimmekaan.

Äidin syöpä onkin lukijoille tuttu, ja nyt myös toinen sukulainen sai ikävän uutisen rintasyövästä. Äiti sairastui nuorena, niin myös toinen sukulainen. Heidän tapauksensa ovat niin identtiset, että se on melkein kuin jotain voodoota: kumpikin oli kasvaimen löytyessä saman ikäinen, kummallakin kasvain löytyi saman puolen rinnasta, ja kummankin kasvain oli juuri saman kokoinen! Luulisi, ettei noin monia yhtäläisyyksiä voisi edes olla, kun kuitenkin on eri henkilöistä kyse, ja heillä on omat elämänsä, kehonsa, geeninsä ja elintapansa.

pieni-rinta

Äitini on itse asiassa päässyt hyvinkin laajoihin geenitutkimuksiin värikkään syöpähistoriansa vuoksi, eikä yhtäkään syöpää aiheuttavaa geeniä ole löytynyt. Niinpä esim. siskolleni ja minulle laskettu syöpäriski ei ole juurikaan korkeampi kuin kenen tahansa suomalaisen naisen. Vielä jokin aika sitten maaginen luku rintasyövän kohdalla Suomessa oli yksi yhdeksästä, mutta tuoreimman tiedon mukaan yksi kahdeksasta suomalaisnaisesta sairastuu rintasyöpään. Tuo luku on jo itsessään niin korkea, ettei perinnöllisyyttä kaivattaisi kasvattamaan syöpäriskiä. Meidän sukumme tuorein syöpätapaus vaikuttaa vahvasti perinnölliseltä, mutta erilaisten arvioiden mukaan jopa puolet (kaikista) syövistä johtuu elintavoista, ja varovaisimpienkin arvioiden mukaan ainakin 30 – 40 prosenttia syövistä on itse aiheutettuja. Näistä luvuista ei tokikaan ole iloa niille, joilla perinnöllinen syöpä tappaa esim. jo lapsena tai parikymppisenä, mutta muille sen pitäisi olla hyvä tieto, että omilla elintavoilla voi vaikuttaa niin tuntuvasti omaan terveyteen.

Mitä suvun syöpäuutisista seurasi minulle? Aika elämäni ensimmäiseen mammografiaan ja rintojen ultraäänitutkimukseen!

Mammografiasta ja rintojen ultraäänitutkimuksesta

Olin kuullut ja lukenut pahamaineisesta mammografiasta, että se on kivulias, tuo kehoon paljon säteilyä, ja on kaiken lisäksi epätarkempi kuin ultraäänitutkimus. Moni nainen haluaisi näiden seikkojen vuoksi pelkästään ultraäänitutkimukseen. Niinpä minäkin tilasin ajan nimenomaan ultraan, ja yritin puhua itseni ulos terveydenhoitajan tuputtamasta ja minulle varaamasta mammografiasta. Tiesin, että mammografiaa ei voida tehdä, jos on raskaana tai yrittämässä raskautta, ja hetken jo leikin ajatuksella, että perun mammografia-ajan sillä verukkeella, että yritän parhaillaan tulla raskaaksi. Sitä ennen halusin kuitenkin lukea mammografiasta tarkemmin, ja se kyllä kannatti!

Minulle selvisi, että mammografia ja ultraäänitutkimus eivät ole toisensa poissulkevia tutkimuksia, vaan täydentävät toisiaan. Mammografiassa otettavia röntgenkuvia on helpompi verrata keskenään vuosien varrella kuin ultraäänikuvia, jotka voivat olla mistä tahansa rinnan kohdasta otettuja. Lisäksi pienet mikrokalkit, jotka voivat olla joko hyvän- tai pahanlaatuisia, eivät näy ultraäänitutkimuksessa, ja jos puolestaan näkyvät, se tarkoittaa niiden olevan isompia siinä vaiheessa. Yleisesti mammografia on edullisempi ja muutenkin ensisijainen tutkimusmenetelmä kaikille muille paitsi alle 30-vuotiaille.

Mammografia on rintojen röntgentutkimus, jossa rinnat puristetaan tiukasti kahden levyn väliin etu- ja sivusuunnasta. Rinnat käsitellään yksitellen. Yhteensä otetaan neljä kuvaa, eli kaksi kummastakin rinnasta. Mammografiaan ei kannata mennä sellaiseen kuukautiskierron aikaan, jolloin rinnat ovat tavallista aremmat. Mammografiassa minua ohjeistanut nainen oli huippumukava ja asiansa osaava. Silti rinnat tuntuivat tutkimuksen jälkeen murjotuimmilta kuin koskaan. Rintoihin kohdistuva puristus on niin voimakas, että jopa pitkällä kainalossa ja kaulalla tuntuu kunnon venytystä. Rinta pysyy kerrallaan puristuksissa vain noin kahdeksan sekunnin ajan, mutta jo pelkkä asettelu ennen sitä voi olla epämukavaa. Kaiken kaikkiaan tutkimus on kuitenkin paljon kivuttomampi kuin esim. paksusuolen tähystys, jollaisessa myös olen joutunut käymään peräti kolmesti! Eikä mammografiaan tarvitse paastotakaan, mistä tulee paljon plussaa.

The Plot Thickens

Minun piti alun perin päästä samalla käyntikerralla sekä mammografiaan että ultraäänitutkimukseen, mutta käytyäni mammografiassa minulle sanottiinkin, että röntgenlääkäri katsoo ensin kuvat, ja pääsen ultraääneen vain siinä tapauksessa, että kuvissa näkyy jotain epäilyttävää. Olin ensin vähän pettynytkin siitä, että en pääse ultraäänitutkimukseen, vaikka olin varannut ajan juuri siihen, mutta heti seuraavaksi ajattelin, että upeaahan se on, jos kuvissa ei näy mitään, mihin tarvittaisiin jatkotutkimuksia.

Niinpä menin istumaan ja odottamaan aulaan, johon minut neuvottiin. Joku tulisi jossain vaiheessa kertomaan, saanko lähteä kotiin vai onko rinnat syytä tutkia myös ultralla. Ei mennyt kovin kauaa, kun yksi ovi aukesi, hoitaja sanoi sukunimeni ja minua odotettiin tutkimushuoneeseen. Toinen puoli minua ajatteli, että kuvissa oli siis näkynyt jotain. Toinen puoli taas ajatteli, että ehkä sittenkin pääsen ultraääneen niin kuin minun alun perin pitikin, eikä se siis tarkoita, että rinnoista löytyi jotain.

Näihinkö meinaat iskeä? Rintasyöpä ei katso rintojen kokoa. Kunpa olisikin niin, että mitä pienemmät rinnat, sitä pienempi rintasyöpäriski!

Näihinkö meinaat iskeä? Rintasyöpä ei katso rintojen kokoa. Kunpa olisikin niin, että mitä pienemmät rinnat, sitä pienempi rintasyöpäriski!

Heti huoneeseen päästyäni kysyin, miltä kuvat näyttivät. Hoitaja kertoi lääkärin vielä katsovan niitä. Olin jo makuulla ja ylävartalo paljaana, kun lääkäri tuli huoneeseen. Hän kertoi, että kuvat onnistuivat hyvin, eikä niissä näkynyt mitään poikkeavaa. Huh, mikä helpotus! Sain kuulla rintakudokseni olevan läpikuultavaa, mikä tarkoittaa tarkkaa kuvaustulosta (jos rinnat päinvastoin ovat tiiviit, röntgenkuvissa voi näkyä varjoja, joista ei heti tiedetä, ovatko ne epäilyttäviä tiivistymiä vai vain harmittomia varjoja). Täydentävä ultraäänitutkimus tehtiin alkuperäisen suunnitelman mukaan, koska olin kertonut sukurasitteesta ja tuoreesta syöpätapauksesta suvussa.

Olin luullut ultraäänitukimusta täysin kivuttomaksi ja hellävaraiseksi, mutta lääkäri painoi ultraäänilaitteen anturia niin kovaa rintoja ja kainaloita vasten, että kiputuntemus oli paikoin jopa voimakkaampi kuin mammografiassa! Saattoi toki olla, että rintani olivat jo niin piestyt, että mikä vain ulkoinen paine rinnoilla tuntui ikävältä, mutta tutkimuksen ”rajuus” ja epämiellyttävyys yllättivät silti. Puhuin samalla suvustamme, ja lääkäri suositteli tutkimuksia kaikille suvun naisille, ja kysyi myös suvun lasten ikiä. On se nyt hurjaa, että pitää esikouluikäisistä tytöistäkin huolia jo tässä vaiheessa!

Itse tulen käymään tutkimuksissa parin vuoden välein. Juuri nyt sukuamme kuitenkin helpottaa se, ettei minulla ole rintasyöpää tällä haavaa. Sukulaisen puolesta olemme olleet epäuskoisia ja huolissamme, mutta hän on onneksi saanut oikein lupaavan ennusteen. Kaikki menee varmasti hyvin!

Tuulesta temmattu tärkkelysintoleranssi

Hyvin pian sen jälkeen, kun olin alkanut kirjoittaa tärkkelysruokavaliosta viime vuoden keväänä, sain kuulla kommenteissa sellaisesta ilmiöstä kuin tärkkelysintoleranssi. Kommentoija itsekin arveli, että koko ilmiö voi olla ”tuulesta temmattu”, mutta oli silti kiinnostunut siitä vatsaongelmiensa vuoksi. En ollut koskaan kuullutkaan tärkkelysintoleranssista, ja olin muutenkin skeptinen sitä kohtaan, sillä olinhan hiljattain alkanut perehtyä tärkkelysfilosofiaan ja kirjoittanut siitä laajan esittelyn. Olin myös julkaissut McDougallin kirjasta karttakuvan, joka kertoo, kuinka monta tuhatta vuotta ihmiskunta on elänyt tärkkelyksellä. Se ei tietenkään olisi mahdollista, jos ihmisten ruoansulatus ei sietäisi tärkkelystä.

starch eaters throughout history

Pari päivää sitten näin ensimmäistä kertaa maininnan tärkkelysintoleranssista lehdessä. Juttu on Luontaisterveys-lehden takakannesta (6/2015) ja löytyy alta kokonaisuudessaan (suurenee klikkaamalla). Artikkeli ei kerro tärkkelysintoleranssista sen enempää (pian selviää, miksi), mutta muuten siinä keskitytään laajasti tärkkelykseen. Alkuperäinen tavoitteeni oli kommentoida juttua vain muutamalla virkkeellä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun luin jutun pariin kertaan ja näin, miten hakoteillä siinä ollaan. Lopuksi googlasin ruotsalaistutkimuksen, josta jutussa kerrotaan, ja havaitsin, että kirjoittajan tekemä johtopäätös on mennyt vielä pahemmin pieleen kuin olisin ensin voinut uskoakaan. Jutun kirjoittaja Tapani Lahti on luontaistuoteyrittäjä, ei lääkäri tai ravitsemusalan asiantuntija.

Luontaisterveys-artikkeli

Käyn alla läpi kaikki jutusta löytämäni ongelmakohdat.

1. Syy-seuraussuhde on pielessä. Artikkelissa puhutaan tärkkelyksen syömisestä kasvisten ja hedelmien ”kustannuksella”. Miksi tärkkelystä syötäisiin kasvisten kustannuksella? Se, että syö tärkkelystä, ei tietenkään tarkoita sitä, että kasviksia ja hedelmiä syödään vähän. Mistään ei voida vetää sellaista johtopäätöstä. Usein tutkimuksissa havaitaan, että nimenomaan kasvissyöjät, jotka syövät keskimäärin enemmän hiilihydraatteja ja tärkkelystä kuin sekasyöjät, syövät myös enemmän kasviksia ja hedelmiä kuin kaikkea syövät kanssaeläjät.

2. Jutussa sanotaan, että ”pastat, pitsat, makaronit, pullat, sämpylät, ruisleivät jne.” eivät vähennä suolistosyövän riskiä. Miksi niiden tarvitsisikaan yksinään vähentää? On hassu olettamus, että esim. pullaa syömällä suolistosyövän riski pienenisi. Jos jokin ruoka ei pienennä syöpäriskiä, se ei tarkoita sitä, että sama ruoka automaattisesti LISÄÄ syöpäriskiä. Myös neutraali vaihtoehto on olemassa.

3. Miksi tärkkelys ja kasvikset kilpailevat toistensa kanssa? Miksi niistä pitäisi valita vain toinen? Tärkkelyksellä ja kasviksilla on omat tehtävänsä ja ne täydentävät toisiaan. Esim. kaura on pullollaan kivennäisaineita (mm. kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä) ja siinä on yllättävän paljon proteiiniakin, mutta ei riittävän suuria määriä monia vitamiineja. Kasviksista ja hedelmistä puolestaan saa paljon vitamiineja. On siis hyvä idea syödä puuron kanssa vaikka marjoja sen sijaan, että aamiainen koostuisi pelkästä vihanneskulhollisesta.

4. Tärkkelysintoleranssi on lainausmerkeissä jopa artikkelissa itsessään! Englanniksi googlaamalla tärkkelysintoleranssia ilmenee lähinnä keliaakikoilla. Yksi allergiasivusto mainitsee, että eurooppalaisista yhdellä 5 000 ihmisestä on sokeri- ja tärkkelysintoleranssi.

5. Artikkelin loppupuolella ei enää puhutakaan tärkkelyksestä, vaan vehnästä ja viljasta. Tämä on totta kai hämäävää, koska peruna, bataatti, riisi ym. ovat kaikki tärkkelystä. Olisiko juttu kannattanut otsikoida toisin ja keksiä ”tärkkelysintoleranssillekin” jokin muu nimi, jos/kun puhutaankin vain viljoista?

6. Miksi viljakuitujen täytyisi yksinään taistella syöpää vastaan, ja kun ne eivät siinä onnistu, ne ovatkin sen jälkeen syöpäriskiä lisäävää ravintoa?

7. Jutussa sanotaan, että ruotsalaistutkimuksen tarkoitus oli selvittää ”ravinnon ja suolistosyövän todelliset yhteydet”. Jos se olisi totta, silloin ei ole mitenkään mahdollista, etteivät punainen liha ja jalostetut lihatuotteet nousseet tutkimuksessa esiin suurimpina suolistosyövän aiheuttajina. Miksei jutussa siis puhuta lihasta mitään?

8. Artikkelissa sanotaan, että hedelmien ja vihannesten syöminen liittyy pienempään syöpäriskiin. Se on hyvä, odotettu ja muun tutkimustiedon kanssa yhtenäinen havainto. Mutta miten se liittyy tärkkelykseen? Tärkkelys ja kasvikset eivät yhäkään sulje toisiaan pois.

9. Johtopäätelmässä tehty virhe on kaikista pahin: Lahden mukaan runsaasti tärkkelystä syövällä ihmisellä, joka syö niukasti kasviksia ja hedelmiä, on ”suurin riski sairastua suolistosyöpään”.

Löysin jutussa viitattavan ruotsalaistutkimuksen abstraktin. Siinä todetaan selvästi, että

We observed no association between colorectal cancer risk and the consumption of cereal fiber, even at amounts substantially greater than previously examined, or of non-cereal fiber. Conclusions: Individuals who consume very low amounts of fruit and vegetables have the greatest risk of colorectal cancer. Relatively high consumption of cereal fiber does not appear to lower the risk of colorectal cancer.

Toisin sanoen viljakuitu tai muu kuitu ei vaikuta suolistosyöpäriskiin suuntaan tai toiseen. Niillä, jotka syövät kaikista vähiten kasviksia ja hedelmiä, on suurin riski sairastua suolistosyöpään, millä puolestaan ei ole mitään tekemistä tärkkelyksen kanssa.

tarkkelysta ja kasviksia

Loppujen lopuksi jutussa on kyse kirjoittajan omasta näkemyksestä. Koska hänen oma suhtautumisensa tärkkelykseen on negatiivinen, tärkkelyksestä olisi mukava saada syntipukki jopa silloin, kun se ei liity tutkimukseen ollenkaan tai tuo täysin neutraalin tutkimustuloksen. Kuinka moni artikkelin lukija jaksaa analysoida tekstiä ja mennä lukemaan siinä kerrottavasta tutkimuksesta tarkemmin? Hyvin harva. Niinpä valtaosa lukijoista jää siihen käsitykseen, että tärkkelys on syöpää aiheuttavaa myrkkyä. Kun siis lukee jotain, mitä itsekin epäilee tuulesta temmatuksi, hälytyskelloja on todella syytä kuunnella. Tärkkelys on terveellistä, ravitsevaa ja täyttävää, edullista ja usein kotimaistakin. Luulisi, että niin mahtava ravinto saisi vähän enemmän kiitosta ja arvostusta osakseen.

Alumiinittomat deodorantit testissä

Vihdoin pääsen kertomaan kokemuksistani alumiinittomista deodoranteista. Tämä kirjoitus ei ole mikään osto-opas, sillä yhdeksästä käyttämästäni deodorantista peräti kolmea ei enää edes myydä (!), mutta minusta alumiinittomien dödöjen kohdalla onkin mielenkiintoisinta pohtia, toimivatko ne ja voiko niiden varaan laskea, jos jossain tilanteessa kainaloiden tulisi oikeastikin pysyä kuivina. Miksi ylipäänsä valita alumiiniton dödö (varsinkin jos sen jäljiltä saa vain isot märät läntit kainaloihinsa ja lopulta silti haisee hieltä)?

Jätin alumiinia sisältävät antiperspirantit viime vuoden marraskuussa nähtyäni alumiinista kertovan dokumentin Yle Areenassa ja aloin käyttää alumiinittomia deodorantteja. Muutos oli pysyvä, eli en ole kertaakaan käyttänyt antiperspiranttia marraskuun jälkeen. Alumiini on metalli, jota kukaan ei varmaankaan erityisesti halua kehoonsa. Näkemäni dokumentin keskiössä oli rintasyöpään sairastunut nuori nainen, joka oli aina ollut oikea antiperspiranttien suurkuluttaja ja jolle lääkäri kertoi niiden mahdollisesta vaikutuksesta syövän puhkeamiseen, mutta pahimmissa tapauksissa alumiinia oli nautittu sisäisesti vuosikausia esim. närästyslääkkeiden tai veden mukana.

dödöt 2

Aiheuttaako antiperspiranttien sisältämä alumiini rintasyöpää?

Olin kuullut alumiinin ja rintasyövän yhteydestä jo vuosia ennen dokumentin näkemistä, mutta käytin silti antiperspirantteja, koska liikkuvana naisena hikoilen jatkuvasti ja alumiinittomat dödöt tuntuivat lasten leluilta alumiinilla kyllästettyihin kavereihinsa nähden. Lisäksi tiesin, että yhteys alumiinin ja rintasyövän välillä on kiistetty täysin. Alumiinin ja alumiinia sisältävien antiperspiranttien ja deodoranttien ei siis voida väittää aiheuttavan rintasyöpää. Se on syöpäliittojen kanta niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa. Jos alumiini olisi sellainen myrkky kuin väitetään, miksi sitä saisi laittaa valtaosaan deodoranteista? Yhtiöt väittävätkin, että alumiini muodostaa kalvon ihon pinnalle (tulpan hikirauhasen suulle), mutta ei imeydy ihoon. Tähän väitteeseen alumiinin turvallisuus perustuu.

Silti näkemässäni dokumentissa kerrottiin, että antiperspirantteja käyttäneiden rintasyöpää sairastavien naisten rintakudoksesta löytyi alumiinia. Vaikka alumiinia löytyi nimenomaan kainalon läheisyydestä, tiedeyhteisön silmissä se ei riitä todistamaan mitään eikä siitä voida päätellä, että juuri alumiini aiheuttaisi syöpää. Minulle yllä mainittu löydös kuitenkin jo yksistään riitti syyksi lopettaa alumiinin levitys kainaloihin. Vaikka alumiini antiperspiranteissa ei todistetusti ole vaarallista, ei se ainakaan terveyttä edistävä aine ole. Koska alumiinia ei ole pakko levittää kainaloihin, miksi ottaa edes pientä riskiä? Kainalokarvojen ajon ja alumiinin levityksen kainalolle heti ajon jälkeen mahdollisesti haavaiselle, hieman rikkoontuneelle iholle sanotaan olevan erityisen pahasta.

Deodorantit vs. antiperspirantit

Sananmukaisesti kaikki dödöt eli deodorantit ovat alumiinittomia (sanoista de ja odor eli hajua vähentävä/estävä), ja alumiinia sisältävät kainalotuotteet ovat antiperspirantteja (anti ja perspire eli hikoilua vähentävä/estävä). Yksinkertaisesti ilmaistuna dödö estää vain hienhajun, antiperspirantti puolestaan sekä hajun että itse hikoilun. Jos ostaa ”pelkän” deodorantin, sen pitäisi olla alumiiniton. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, ja monet tuotteet ovat antiperspirantin ja dödön yhdistelmiä, jolloin niistä löytyy alumiinia. Alumiineja on monenlaisia, ja myös erilaisten kiertoilmaisujen, kuten alum tai mineraalisuola, käyttö on tavallista. Jopa luonnonkosmetiikan dödöissä voi olla alumiinia (tunnetuin on kaiketi Mádaran alumiinidödö). On siis hyvä varmistaa, että dödö todella on alumiiniton, jos se on ostajalle tärkeä kriteeri.

Miksi alumiinia käytetään niin yleisesti kainalotuotteissa? Siihen on selvä vastaus: antiperspirantit ovat huomattavasti tehokkaampia kuin deodorantit, ja se kävi harvinaisen selväksi ensimmäisten dödökuukausieni aikana. Hienhajuun deodorantit jopa tepsivät, mutta kainalot olivat jatkuvasti märät saapuessani mihin vain ensimmäisten antiperspirantittomien kuukausien aikana, vaikka oli talvi. Dödöihin totuttelu vie siis oman aikansa, ja uskon monen lopettavan kokeilun liian aikaisin. Nyt jopa minunlaiseni hikoilija on löytänyt riittävän tehokkaat dödöt, vaikka on kesä ja hikoilu on sitä kautta runsaampaa.

Millainen testihenkilö eli hikoilija olen?

Hikoilen kohtalaisen reilusti kainaloista. Urheilusuoritusten aikana en edes odota dödön ”toimivan”, sillä antiperspirantitkaan eivät estäneet hikoiluani, pitäneet kainaloitani kuivina tai estäneet hienhajua. Täytyy myös muistaa, että hikoilu on tervettä eikä sitä sinällään tulekaan estää. Urheilusuorituksen jälkeen on tarkoituskin olla hikinen ja mennä sen jälkeen heti pesulle. Niinpä hikoilu urheillessa ei häiritse minua ollenkaan, mutta lähes kaikki muut tilanteet ovatkin asia erikseen. Harva haluaa haista missään sosiaalisissa tilanteissa, ja oma käyttäytyminen muuttuu, jos tietää, että kainaloissa on valtavat läntit (niiden ei tarvitse edes haista, koska deodorantinkin tuoksuinen läntti on silti läntti), eikä käsiä voi siksi vapaasti nostella ja siirrellä.

Toisinaan on vaikea arvioida, kuinka runsasta hikoiluni todellisuudessa on, koska elän niin aktiivista elämää. Toisin sanoen, jos esim. kävelen tai pyöräilen tunnin verran johonkin paikkaan, jonne kaikki muut tulevat autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla, tietenkin olen hikoillut matkan aikana enemmän kuin muut, eikä vertailu silloin ole tasavertainen. Silloin harvoin, kun käytän bussia, en ole lainkaan hikinen saapuessani perille. Lisäksi lähipiirissäni on aika monta ihmistä, jotka ilmeisesti hikoilevat kainaloista reilusti keskimääräistä (kuinka paljon se onkin) vähemmän tai ei juuri ollenkaan. Heihin verrattuna olen varmasti hikistä sorttia. Tunnen myös omien sanojensa mukaan sellaisen ihmisen, joka ei hikoile kainaloista yhtään ja voisi elää ilman mitään kainalotuotteita, mutta jolla jalat hikoilevat kaikki kengät märiksi alta aikayksikön. Omasta hikoilustani tiedän ainakin sen, että se on ehdottomasti normaalin ja tavallisen puitteissa, en siis kärsi liikahikoilusta. En hikoile mistään muualta niin paljon kuin kainaloista.

dödöt 3

Millainen on toimiva dödö?

(1) Dödöt eivät lupaa pitää kainaloita kuivina, koska ne eivät estä hikoilua. Niinpä jos dödöllä sivelty kainalo pysyy jonkin aikaa/pitkään/koko päivän kuivana, se tarkoittaa, että henkilö ei ole hikoillut kainaloista juuri ollenkaan. Kainalo pysyisi tällöin kuivana myös ilman dödöä.

(2) Jos dödöllä sivelty kainalo puolestaan muuttuu jossain vaiheessa päivää märäksi (ja paitaankin on saattanut syntyä ne kuuluisat läntit), mutta kainalot yhä tuoksuvat deodorantilta tai ainakaan ne eivät haise hieltä, deodorantin voidaan sanoa toimineen.

(3) Kun länttien lisäksi myös hienhaju puskee selvästi esiin, voidaan yksimielisesti todeta, että dödön teho on riittämätön.

Käyttökokemuksia

Yves Rocherin dödöt: Olen ollut Yves Rocherin uskollinen asiakas lähes 20 vuotta, ja dödöjen kohdalla valikoimissa on ollut monta alumiinitonta ja ihanan tuoksuista tuotetta. Yritän kuitenkin laajentaa vielä kohtuullisen tuoreen veganismini koskemaan myös muita kuin ruokavalintojani, joten Yves Rocherin tuotteet saavat nyt jäädä. (YR oli ennen Animalian listoilla, mutta alkoi sitten viedä Kiinaan tuotteita, ja Kiina testaa kaikki kosmetiikkatuotteet eläimillä.)

Mikä sattuma, että juuri kun en enää muutenkaan ostaisi YR:n tuotteita, firma on luopunut kaikista alumiinittomista dödöistään naisille! Alla näkyvä liila puteli on nykyään valikoimissa antiperspiranttina eli alumiinisena. Samaten ekosertifikaatin saanutta Organic Cosmetics -linjan aloe veraa sisältävää deodoranttia (ks. yllä olevan kuvan turkoosi putkilo keskellä edessä) ei enää ole valikoimissa. Mielestäni jo tämä, että kaikista alumiinittomista tuotteista luovutaan, kertoo, ettei kyseessä ollut mitään hittituotteita. Ihanista tuoksuista ja hellävaraisuudesta ei siis ole apua silloin kun kainalot kostuvat hiestä. Itse kuitenkin pidin YR:n dödöistä, ne eivät olleet yhtään huonompia teholtaan kuin valtaosa muista alumiinittomista dödöistä. Ne pitivät kainalot kuivina niin kauan kun en hikoillut juuri lainkaan, jossain vaiheessa päivää kainalot kostuivat mutta eivät vielä haisseet, kunnes lopulta myös haisivat.

dödöt 4  dödöt 5

Born to Bio -dödöt: Linjan dödöt ovat huumaavan tuoksuisia, erityisesti Sensation Zen on metsäisen raikas. Teho on kuitenkin huonointa luokkaa, ja pahimmillaan dödön tuoksu yhdessä hienhajun kanssa tekee kainaloista kamalamman hajuiset kuin ne olisivat ilman dödöä. Olen kuullut monen muun sanovan samaa useiden alumiinittomien dödöjen kohdalla. Kaikissa omistamissani Born to Bio -dödöissä on bambua ja eteerisiä öljyjä. Ei siis ihme, että tuoksut ovat kohdallaan. Kunpa hyvät puolet eivät loppuisi tuoksuun.

Sergio Tacchini Donna Refreshing Natural Deodorant: Löysin tämän kaapin perukoilta, jossa se oli ollut useampia vuosia. Aloin taas käyttää sitä, koska se on alumiiniton ja siinä on muutenkin vain muutama aine alkoholin lisäksi. Moni haluaa alumiinin ohella vältellä myös alkoholia, mutta minulle alumiinittomuus (ja nykyään vegaanisuus) on tärkein kriteeri. Tämä on testin ainoa suihkedödö, ja kuivuu alkoholinkin ansiosta nopeasti. En tiedä, kuinka laajasti juuri tätä dödöä on enää myynnissä. Tuoksu on parfyymimäinen, ja dödö toimii yhtä hyvin/huonosti kuin edellä esitellyt Yves Rocherin dödöt.

Lavera Neutral Deodorant Roll-On: Tuote on vegaaninen, hajusteeton ja yksi tehokkaimmista kokeilemistani dödöistä. Tehokkuuden tuntua lisää voimakas ihoärsytys, joka toisinaan saa kainalot kihelmöimään, kuumottamaan ja pistelemään ennenkuulumattomalla tavalla. Oli jännä huomata, kuinka kihelmöinti muuttuu kauan jatkuessaan sykkiväksi kivuksi todella syvällä kainalossa. En olisi kokeilematta uskonut, että ihon pinnalle laitettavalla tuotteella voi saada sellaisen vaikutuksen aikaiseksi. Tuotteessa on kolmantena aineena merisuola, joten ehkä voimakas kirvely johtuu siitä. Olenkin miettinyt, milloin voimakas kirvely/kihelmöinti on vain epämukavaa muttei millään lailla vaarallista ja milloin puolestaan on kyse suuremmasta allergisesta oireesta. Vasta-ajettuun kainaloon tätä ei kannata laittaa, mutta itse käytän tuotetta silloin tällöin, kun ajelusta on kulunut pari päivää. Käytän tuotetta lähinnä silloin, kun kainaloiden on syystä tai toisesta pysyttävä kuivempina kuin mitä normaalioloissa sallin.

Attitude Eco-Friendly Deodorant (Lotus): Tätä kanadalaista vegaanidödöä en ollut koskaan nähnyt missään (en edes muiden blogeissa testattavana), mutta sisko osasi jostain syystä antaa minulle tällaisen viime jouluna. Tämä on testin ainoa voidemainen stick-dödö. Aluksi en pitänyt siitä yhtään ja käyttö jäi pariin kokeiluun, koska tuote ei tuntunut kuivuvan ollenkaan, vaikka pidin käsivarsia ylhäällä. Kokeilin dödöä kuitenkin pitkästä aikaa nyt kesemmällä ja ilahduin sen tehosta. Ihoon jää voidemainen pinta, joka ei kuitenkaan ole tahmea, ja jopa neljän tunnin reippaan kävelyn jälkeen ulkona lämpimässä kainalot eivät yhäkään haisseet eivätkä olleet edes kovin märät. Juuri nyt minulla on kainaloissa Attitudea, ja kainalot tuoksuvat yhä hyviltä, vaikka olin hetki sitten reippaalla kävelyllä ja jouduin äkillisen vesisateen takia jopa vähän juoksemaan. Olen oikeastaan ihan hämmästynyt siitä, että alumiinittomista tuotteista voi löytyä laajan etsiskelyn ja kokeilun jälkeen näin toimiva tuote!

dödöt

Yllä olevassa kuvassa olevat dödöt ovat omia suosikkejani. Keskimmäinen Yves Rocherin Sensitive Homme Soft Deodorant on miehille tarkoitettu alumiiniton dödö. Se on saanut huonohkot arvostelut käyttäjiltään (eli miehiltä) Yves Rocherin omilla sivuilla ja on kaiken lisäksi tilapäisesti loppu, mikä saattaa tarkoittaa, että tämäkin alumiiniton deodorantti poistuu markkinoilta. Osasin aikoinaan tilata tämän tuotteen, koska luin jostain, että miehille löytyy helpommin alumiinittomia dödöjä kuin naisille. Näemmä miehinen tuoksu sopii minulle, koska tämä peittää hyvin hienhajua eikä muutu tunkkaiseksi missään vaiheessa. Dödössä on favapavun uutetta, joskin tuoksu tietysti tulee lähinnä tuotteessa olevasta parfyymistä. Yves Rocherilta en enää osta tuotteita, mutta aion jatkossa etsiä myös miesten osastoilta sopivia alumiinittomia dödöjä, sillä niiden tuoksumaailma näkyy toimivan ainakin minulla. Attituden dödölle tai Laveralle Sensitive Homme ei kuitenkaan pärjää tehossa.

Yhteenveto

Epäilin alumiinittomien dödöjen tehoa hyvinkin pitkään siirryttyäni käyttämään niitä, mutta jatkoin silti niiden käyttöä sinnikkäästi. Jostain syystä olin päättänyt, että tällä kertaa en luovuta, näiden on vain pakko toimia. Kun lopulta löysin omat suosikkini, jotka selvästi toimivat, rakkaussuhde dödöjen ja minun välillä alkoi vihdoin. Vielä talvella ajattelin, miten voisin pärjätä dödöillä kesällä, kun ne eivät riitä minulle edes kylmään vuodenaikaan.

Kun tiedän hikoilevani reilusti esim. pyöräillessä ystävän luokse, minulla on vaihtopaita mukana. Olen kuitenkin reippaan lenkin jälkeen kauttaaltaan nihkeä ja hikinen, eli hikisyys ei silloin rajoitu vain kainaloihin. En siis tarvitse vaihtopaitaa kainalohien takia, vaan myös antiperspiranttia käytettäessä tilanne olisi sama.

Vaikka alumiinittomat dödöt esitetään hellävaraisina ja luonnollisina vaihtoehtoina antiperspiranteille, dödöistä voi saada aika voimakkaitakin allergisia oireita. Itse en juurikaan sellaisia saanut silloin kun käytin antiperspirantteja. Nykyään kainaloni saattavat joskus joko kutista tai punoittaa, mutta kyse on useimmiten hyvin hetkellisestä reaktiosta. Kaiken lisäksi otan ennemmin ajoittaisen kihelmöinnin kuin alumiinin. En ehkä ole varsinaisesti allerginen yhdellekään dödöjen aineelle, vaan joskus joudun ajelemaan ja pesemään kainaloita niin paljon ja usein, että iho ärtyy. Kun kainaloitten antaa hetken olla rauhassa, punoitukset ym. häviävät.

On mukavan vaivatonta pestä dödöiset kainalot; kun käytin antiperspirantteja, huomasin niiden tosiaan muodostavan sen lupaamansa kalvon kainalon pintaan ja tavallaan pinnoittavan koko kainalon. Inhosin antiperspirantin tunnetta aina suihkussa, kun hankasin sitä pois kainalosta.

Alumiinittomien dödöjen käyttö voi olla aikamoinen taidelaji kohtalaisesti/reilusti hikoilevalle. Minäkin olen tottunut kerrostamaan eri dödöjä eri aikaan ja luomaan parhaimman mahdollisen pidon. (Attitude ja Lavera toimivat kyllä yksinäänkin.) Tuotteita voi kerrostaa tai lisäillä pitkin päivää niin kauan kuin kainalot ovat vielä kuivat ja raikkaat. Parhaimmilla tuotteilla onneksi pärjää iltaan asti ilman jatkuvaa kainaloiden kuorrutusta!

Lue myös: Alumiinittomat deodorantit testissä (osa 2)