Avainsana-arkisto: syksy

Muutin pois talosta

Tämä on aika rankkaa tekstiä minulta, joka asuu tai siis asui unelmiensa kodissa. Ja silti kaikki on täyttä totta.

Tarina alkaa joulukuun alusta. Olin palaamassa kotiin Helsingissä vietetyn viikonlopun jälkeen. Normaalisti minusta on aina ihana palata kotiin, olinpa ollut poissa vain hetken tai useamman päivän. Tuolloin joulukuun alussa ajattelin ensimmäistä kertaa, että jäisin mielelläni mieheni luo hänen asuntoonsa Helsinkiin. Miksi lähtisin yksin maalle pimeään? Mitä sellaista minulla on siellä, mitä minulla ei miehen luona ole? Aiemmin syksyllä en vielä miettinyt moisia, sillä tein erilaisia pihahommia. Jouduin lopettamaan maalauspuuhat ym. vasta kun ilmassa alkoi olla liikaa kosteutta eikä maali siksi enää kuivunut. Kun ruska muuttui ruskeaksi harmaudeksi, ja se pian mustuudeksi, maaseutu ei tarjonnut ainakaan minulle enää mitään muuta kuin pimeitä maanteitä ja sokaisevia autonvaloja.

Vielä lokakuun 11. päivä oli näin kaunista.

Vielä lokakuun 11. päivänä oli näin kaunista.

Kerroin viime kirjoituksessa miehen edesmenneestä Elmo-kissasta. Vaikka rakkaan lemmikin menettäminen on surullista, se avasi myös monia uusia mahdollisuuksia. Minulla ei nimittäin koskaan ennen ollut yhteisen viikonlopun jälkeen mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä omaan kotiini, missä ikinä se olikin. Vaikka kuinka olisin halunnut asua miehen kanssa, sitä mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut. Niinpä en turhaan edes unelmoinut sellaisesta. Elmo oli aina hoidossa sukulaisilla sillä aikaa, kun minä olin miehellä kylässä, ja kissa oli toki aina haettava takaisin kotiin silloin kun niin oli sovittu. Elmon kuoltua visiittini miehen luo eivät enää ole vaatineet minkäänlaisia järjestelyjä.

Niinpä löysin tänä syksynä itseni pohtimasta, mikä minulle on tärkeää: asunko ennemmin yksin hienossa ja uudenkarheassa talossa keskellä harvinaisen kaunista maisemaa vai ahtaalla kerrostaloalueella poikamiesboksissa, jota voi murjuksikin nimittää, yhdessä miehen kanssa? Huomasin, että valitsen koska tahansa ennemmin murjun, jos se tarkoittaa sitä, että saan asua miehen kanssa. Muutin siis Helsinkiin, ja asun ensimmäistä kertaa yhdessä mieheni kanssa! Ei siihen tarvittu kuin yhdeksän ja puolen vuoden yhteinen taival.

Kaiken keltaisen keskellä vielä pärjäsi kuvanottohetkellä 15.10.2018.

Kaiken keltaisen keskellä vielä pärjäsi kuvanottohetkellä 15.10.2018.

Tähän mennessä tekstiä joillakuilla on ehkä tullut mieleen muutamia kysymyksiä. Miksi mies ei muuta taloon? Miten talolle nyt käy? Eikö tulevaisuutemme kuitenkin ole talossa maalla eikä kerrostalossa Helsingissä? En osaa sanoa, milloin talossa oleminen alkaa taas tuntua kivalta ja milloin olen valmis jäämään sinne yksin. En taida ylipäänsä enää haluta asua yksin, nyt kun minun ei Elmon takia enää tarvitse. Miehen oma asunto on lähellä hänen työpaikkaansa ja muutenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä miltei kaikkialta, talolta puolestaan ei ole minkäänlaisia julkisia yhteyksiä mihinkään suuntaan miehen työpäivinä. Vapaapäivinään hän on pyrkinyt viettämään talolla paljon aikaa, mutta silti olin siellä valtaosan ajasta yksinäni. Autottomuus on ollut meille kautta vuosien tärkeä arvo emmekä missään nimessä tarvitse autoa pääkaupunkiseudulla. Toistaiseksi emme ole halunneet ostaa autoa vain talossa asumisen takia.

Olen muistellut viimetalvista järvenjäällä hiihtämistä, ihanan aurinkoisia kelejä ja joutsenten räpylöiden jälkiä lumessa. Järvi ääntelehti koko lopputalven taianomaisesti. Olin niin onnellinen silloin! Koin suurin piirtein olevani jollakin elämysmatkalla, johon vain harvalla on varaa ja/tai mahdollisuutta. Ehkä siis viimeistään helmikuussa voin harkita taloon jäämistä. Taidan silloinkin matkustaa miehen kanssa, eli sekä tulen että lähden samaan aikaan hänen kanssaan joka ikinen viikko. Olen niin kertakaikkisen traumatisoitunut maaseudun pimeydestä ja sen elämää rajoittavuudesta, että voin vain toivoa oloni hellittävän viimeistään ensi keväänä.

Nopeasti ohikiitävä, kaunis hetki 29.10.2018.

Nopeasti ohikiitävä, kaunis hetki 29.10.2018.

Olin kyllä huomannut kaamoksen normaaliakin ikävämmän vaikutuksen olooni tänä syksynä, ja mm. juuri siksi tajusin aloittaa 5:2-dieetin eli pätkäpaaston. En kuitenkaan ollut tajunnut, kuinka kypsä olinkaan jatkuvaan pimeyteen. Olen iltaihminen, mutta maalla olen pakottanut itseäni enemmän aamuihmisen suuntaan, jotta ehtisin saada päivänvalosta edes jotain irti. Maaseudulla päivää ei kuitenkaan pysty keinotekoisesti pidentämään valoilla niin kuin kaupungeissa, ja niinpä sisälle on vetäydyttävä jo neljän maissa, ellei halua nököttää pimeydessä katsomassa pimeyteen. Helsingissä käydessäni hihkun iltalenkeillä, koska minun on ylipäänsä mahdollista lähteä lenkille vaikka iltayhdeksältä ja nauttia samalla muiden elämänmenosta ja pihoja koristavista jouluvaloista. Maalla iltalenkeillä ei ole mitään nähtävää loppusyksystä. Otsalampun voimin lenkille voi toki lähteä, mutta antoisaa se ei tule olemaan, mikäli mielii nähdä jotain muutakin kuin maantien reunan.

Erittäin harvinainen hetki 18. marraskuuta. Taisi olla koko marraskuun ainoa kirkas päivä.

Erittäin harvinainen hetki 18. marraskuuta 2018. Taisi olla koko marraskuun ainoa kirkas päivä.

Olen nyt asunut Helsingissä vajaat pari viikkoa ja käynyt talossa muutaman kerran vain kasveja kastelemassa ja muutamia tavaroita hakemassa. Käynnit ovat kieltämättä olleet haikeita. Viimeksi tontilla oli jo melkoisesti lunta ja sen tuomaa valoisuutta, mutta minulla ei ollut kameraa mukana. En osaa sanoa, näkevätkö muut näitä maisemia siten kuin minä, mutta minusta näkymät talolta ovat ilmiömäisen upeat. Surettaa, etten niistäkään huolimatta viihdy juuri nyt talossa, mikä tuntuu hieman käsittämättömältä. Toisaalta selitin jo pimeyden, yksinäisyyden ja sen, että murju voittaa ihanan kodin, jos jälkimmäisessä ei saa asua oman rakkaansa kanssa. Siinä on riittävästi syitä nykyiselle asumisjärjestelylle. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä laitan talon myyntiin, kunhan talofirma on tehnyt kaikki tarvittavat korjaukset! Mies on ajatuksesta kauhuissaan, hän kun rakastuu taloon ja sen ympäristöön päivä päivältä enemmän.

Aion kirjoitella säännöllisesti tilanteen etenemisestä tai muuttumisesta. Myös 5:2-dieetin väliaikatuloksista on luvassa kirjoituksia. Tällä erää toivotan kaikille rentouttavaa ja mielekästä joulua sellaisessa seurassa, jossa on hyvä olla, olkoon se omaa tai muiden!

Syksyn värit

Menin luontoon kasa alumiinittomia deodorantteja mukanani. Tarkoituksena oli kuvata niitä, mutta metsässä päätin, että dödöt saavatkin nyt odottaa.

vaahtera

Välillä ympärillä vain on jotain niin paljon kauniimpaa kuin lasipulloja ja niiden logoja.

syksyn varit

Vaikka eihän dödöjä sovi moittia, varsinkin jos niistä olisi johonkin.

vaahtera-3

Metsässä likomärillä hikikainaloilla ei onneksi ole mitään väliä.

vaahtera-2