Avainsana-arkisto: siivous

Aina kannattaa valittaa! (Tapaus VS-Harja Oy)

No ei varmastikaan aina, mutta ainakin silloin kun sille on aihetta, valittamisesta voi seurata paljon hyvää. Kirjaimellisesti paljon.

Kerroin vajaa kuukausi sitten harjastani, jonka harjakset katkeilivat ennätystahdissa. Lähetin asiasta palautetta VS-Harja Oy:lle, ja sain rikkoontuneen harjan tilalle kuusi uutta harjaa!

Sain kaksi katuharjaa, yhden mattoharjan, kaksi astianpesuharjaa ja yhden juuriharjan. Väreiltään harjakset ovat kaikissa joko valkoisia, punaisia, sinisiä tai ruskeita. Ne ovat piristäviä värejä entisen mustaharjaksisen harjan tilalle.

Uudet harjat miellyttävät, mutta mitä kummaa entiselle tapahtui? Reklamaatiossani ihmettelin entisen harjan nopeaa kulumista eli harjasten totaalista katkeamista, ja kyseenalaistin kotimaisen laadun. Samalla kuitenkin kirjoitin, että uskoin oman harjani olevan yksittäistapaus sen sijaan, että se kertoisi laajemmin VS-Harja Oy:n tuotteista tai yleensäkään kotimaisesta laadusta.

VS-Harja Oy vastasi reklamaatiooni. Saamani kohtelias ja kattava vastaus sisälsi kiinnostavaa tietoa syystä, miksi vanhalle harjalleni kävi niin kuin kävi:

Kiitokset palautteestasi ja pahoittelut kohdallesi sattuneesta viallisesta tuotteesta. Toteutimme tällä katuharjalla VS 362/250 laajan kampanjan jälleenmyyjämme kanssa. Tuotteessa käytetyssä harjasmateriaalissa on valitettavasti ilmennyt jonkin verran laatupoikkeamia, joka aiheuttaa harjasten katkeamisen jo lyhyen käytön jälkeen. Nämä poikkeamat ovat siinä suhteessa hankalia, että ne eivät tule ilmi tuotannossa tapahtuvassa laadunvalvonnassa, missä jokainen valmistuva harja tarkastetaan tekijän toimesta.

Laatu on meille erittäin tärkeä arvo kaikessa tekemisessämme, joten vastaamme ehdottomasti kaikista reklamaatioista jotka meille tulevat, niin myös tästä. Haluaisimme toimittaa sinulle uuden tuotteen rikkoutuneen tilalle.

Lisäksi vastauksessa oli asiaa myös kotimaisuudesta ja oikeudesta käyttää Avainlippua VS-Harjan tuotteissa. Avainlipusta kerrotaan yleisesti seuraavaa:

Avainlippu voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai Suomessa tuotetulle palvelulle. Lisäksi tuotteen tai palvelun kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia. (Lähde: suomalainentyo.fi)

Hyvin mielenkiintoista tuokin. Olen jo kauan kiinnittänyt huomiota mm. Design from Finland -merkkeihin, joilla yritetään luoda illuusiota kotimaisesta tuotteesta mutta jotka auttamatta vihjaavat, ettei kyseisellä merkillä varustettuja tuotteita ole tehty Suomessa. Avainlippu puolestaan kuvastaa Suomessa tuotettuja palveluja ja Suomessa tehtyjä tuotteita, jotka myös työllistävät Suomessa.

Luotan siihen, että uudet harjani kestävät vanhaa paremmin, vanhassa kun kerran oli viheliäinen laatupoikkeama harjasmateriaalissa. Se muistuttaa, millaisia riskejä yritykset joutuvat ottamaan: vaikka omassa tehtaassa tehtäisiin kaikki oikein laadunvalvontaa myöten, se ei auta, jos itse materiaali ei ole 100-prosenttista priimaa 100 prosenttia ajasta. Olen itsekin menossa tehdastyöhön ensi kesäksi firmaan, jossa olin aikoja sitten monta vuotta töissä. Sielläkin työ ja suuri osa raaka-aineista ovat kotimaisia, mutta raaka-aineiden laatuun vaikuttavat lukuisat seikat niin sääolosuhteista yleiseen saatavuuteen. Ymmärrettävää yhtä kaikki.

Nyt kiitän VS-Harja Oy:tä saamastani paketista ja menen testaamaan uusia harjojani. Tartun ensimmäiseksi herkulliseen punaiseen.

Kotimainen laatu, hoi, missä olet? (Tapaus VS-Harja Oy)

Tämä teksti on samalla blogikirjoitus ja reklamaatio.

Kun muutin uuteen talooni viime syksynä, sain kaupanpäällisenä upouuden varrellisen harjan. Sillä tuli lakaistua pikku roskia pariin kertaan sisällä, koska sähköä ei vielä silloin ollut eikä siten imuriakaan. Marraskuussa 2017 harja pääsi ulkokäyttöön, mihin se on tarkoitettukin.

Harjassa komeileva suomenlippu kiinnitti heti huomioni. Miten mahtavaa, että sentään joitain tuotteita vielä tehdään Suomessa, ajattelin. Suomalainen harja on kiinalaista huomattavasti laadukkaampi, sehän nyt on sanomattakin selvää. Minulle kotimainen harja merkitsi laadun lisäksi sitä, että sen tekeminen työllisti ihmisiä juuri Suomessa, ja heille melko varmasti myös maksettiin työstä muutamia senttejä enemmän palkkaa.

Koska eletään talvikautta, olen lakaissut harjalla vain lunta, useimmiten kevyttä puuterilunta. Joka kerta harjaa käyttäessäni minua ovat häirinneet siitä irtoavat harjakset. Mustina ne erottuvat hyvin terassin puupintaa ja varsinkin lunta vasten. Aprikoin, että harjaksia varmaan irtoaa alussa muutamia, ja kun harja on ”sisäänajettu”, karvanlähtö vihdoin lakkaa.

Harjaksia on kuitenkin irronnut niin paljon, että humanistinkin matikkapäällä ymmärsin, ettei ”karvanlähtö” voi jatkua samalla tavalla, tai pian harjasta ei ole mitään jäljellä. Terassille jäävät harjakset sain sentään poimittua ja vietyä roskikseen, mutta terassin ulkopuolelle eli hangelle tippuneita harjaksia on turha lähteä kahlaamaan sieltä pois (vaivattomampaa on olla käyttämättä harjaa lainkaan, ja huiskia lumet terassilta pois vaikka lapasella kontaten).

Irtoavat harjakset todella harmittavat, varsinkin kun harja on ollut käytössä vasta vajaat neljä kuukautta. Se näyttääkin vielä aivan uudelta päältäpäin katsottuna.

Tuli vihdoin aika katsoa, miltä harjaosa näyttää. Sitä kun ei koskaan tule nähtyä, ellei sitä varta vasten katso.

Kotimainen laatu tuntui lähinnä pottuilulta, kun käänsin harjan, ja totuus paljastui.

Neljästä harjasrivistä yksi on kulunut kokonaan pois, ja kolmessa muussakin rivissä harjasten totaalinen katkeaminen on alkanut!

Tässä vaiheessa oli aika mennä VS-Harja Oy:n sivuille.

Firman sloganiksi paljastui ”Kotimaista laatua jo vuodesta 1927”. Aikamoinen sattuma, sillä jo ennen sivuille menemistä olin päättänyt otsikoida kirjoitukseni käyttäen ilmaisua kotimainen laatu, sillä juuri se minulla tuli harjasta ensimmäiseksi mieleen viime syksynä – ennen kuin aloin käyttää sitä.

Firma kertoo itsestään seuraavaa:

VS-Harja Oy on valmistanut harjoja jo vuodesta 1927 lähtien. Toimitilamme sijaitsevat Akaassa, Tampereen ja Hämeenlinnan puolessa välissä. Noin 96% liikevaihdostamme on omaa tuotantoa.

Kuulostaa upealta. Toivoisin, että Suomessa olisi paljon nykyistä enemmän vastaavia firmoja ja siten omaa tuotantoa. Suosin kotimaista, jos mahdollista, ja lakkasin ostamasta mm. Arabian muumimukeja heti sen jälkeen, kun tuotanto siirtyi Thaimaahan.

Tuhannen taalan kysymys kuitenkin kuuluu: missä se kotimainen laatu nyt on, VS-Harja Oy? En ole harjaekspertti, mutta voisin vannoa, että omakotitaloasujan käytössä harjan eliniän tulee olla pidempi kuin vajaat neljä kuukautta. Lisäksi tiedän lukemattomia tapauksia, joissa sama harja on palvellut useampaa käyttäjää monen vuoden ajan, joten uskon VS-Harjankin pystyvän parempaan. Toivon oman harjani olevan maanantaikappale ja poikkeus normaalisti laadukkaiden tuotteiden joukossa. Sillä eihän oma harjani voi mitenkään edustaa kotimaista laatua, eihän?

Pyydän VS-Harja Oy:ltä yhteydenottoa julkisesti kommenttien puolella tai sähköpostin välityksellä (mielekas.miellekartta@gmail.com). Mielestäni minun kuuluu saada uusi harja ja mieluusti selitys siihen, miksi harja alkoi hajota tavallisessa käytössä ennätyksellisen nopeasti.

Onko lukijoilla kokemuksia kotimaisista tuotteista, jotka eivät vastaa odotuksia?

Lisätty 5.4.2018: VS-Harja Oy:n vastaus

Näin paljosta luovuin

Nykyiseen 33-neliöiseen talooni mahtuminen ilman pienintäkään ahtauden tunnetta tarkoitti, että minun oli luovuttava paljosta. Kysymys kuuluikin, kuinka paljosta. Olen nimittäin harrastanut karsimista jo kauan, ja myös dokumentoinut sitä ahkerasti blogiin. Olen lahjoittanut, kierrättänyt ja/tai heittänyt pois niin vaatteita, paperitavaraa, lapsuus- ja nuoruusajan muistoja kuin korujakin. Kaikista suurinta luopumisen kohdetta en kuitenkaan ole vielä käsitellyt. Puhutaan tietysti huonekaluista.

Tiesin luopuneeni monista huonekaluista viime kesän ja syksyn aikana, mutta kun aloin etsiä niistä sopivia kuvia tätä kirjoitusta varten, tajusin onnistuneeni luopumaan vielä enemmästä. Siksi täällä uudessa kodissa onkin nyt avarampaa kuin olin uskaltanut toivoa. (Saatan kuvata talon kauttaaltaan blogiin, kunhan viimeisetkin tavarat ovat omilla paikoillaan.)

Alla esittelen kaikki huonekalut, joista olen luopunut kuluneen vuoden aikana, koska tiesin muuttavani pienempään kotiin. (Minähän olin unelmoinut pienemmästä kodista jo pitkään ennen kuin pystyin alkamaan toteuttaa ideaani.) Kaikki kuvat ovat edellisestä asunnostani.

Luovuin makuuhuoneessa olleista sohvapenkistä ja lipastosta. Penkillä oli minulle niin paljon arvoa ja merkitystä, että omistin sille kerran oman blogikirjoituksen. Ajatella, että pystyin nyt luopumaan siitäkin, kaiken kokemamme jälkeen. Uudessa kodissa penkille ei ole tarvetta eikä paikkaa, ja sisälle tulee niin paljon luonnonvaloa, että en tarvitse penkkiä myöskään kuvaus”studioksi”. Lipasto sen sijaan jäi isäni luokse, tyhjänä totta kai. Se on yksi ensimmäisiä saamiani huonekaluja, ja olen aina pitänyt sen ajattomasta ja neutraalista ilmeestä. Harkitsin pitkään sen tuomista uuteen kotiin, mutta lopulta päädyin karsimaan lisää tavaraa sillä idealla, etten lopulta enää tarvitsisi lipastoa. Huone, jossa asuin isäni luona, jäi kovin tyhjäksi ja kolkoksi muuttoni jälkeen, joten lipasto sopii sinne tällä hetkellä mainiosti.

Lisäksi luovuin makuuhuoneessa olleesta nojatuolista. Se taisi olla äidilläni jo silloin, kun hän oli parikymppinen opiskelija. Tuoli oli sekin varsin ajaton ja mukava istua, mutta sille ei ollut enää käyttöä, ja se oli myös hieman hajonnut istuinosasta, joskaan ei istumista haittaavasti. Tuoli oli joka tapauksessa niin kulunut, ettei se ollut enää lahjoituskunnossa.

Keittiöstä vietiin lahjoitukseen kaksi pallia, ja uuteen kotiin niiden tilalle ostettiin kunnon jakkara. En ylety nykyisen keittiöni yläkaappeihin ilman jakkaraa. Taustalla näkyvän kaapin jätin osaksi edellisen asuntoni keittiötä, vaikka se ei siihen alun perin kuulunut. Se kuitenkin sopi keittiön väreihin, ja toimi hyvänä aputasona ja säilytystilana. En tiedä, mitä uusi asukas piti kaapista, mutta sehän on hänen asiansa. Muistin muuten nyt, että ennen tuota kaappia minulla oli samassa kohdassa sellainen laatikkoviritys, jota joutui aina siirtämään, jotta pakastimen sai auki! Niin tyhmiä ratkaisuja sitä onkin viitsinyt kodissaan katsella. Laatikkovirityksestä ei ole kuvaa, mutta myös sen olen heittänyt pois kuluvan vuoden aikana.

Olohuoneesta lähti niin monia huonekaluja, että jos en olisi ollut muuttamassa pois, huone olisi jäänyt lähes autioksi. Lundian korkea kirjahylly sai lähteä. Se oli alkujaan miehen, ja pyysin sen häneltä saadakseni seisomatyöskentelypisteen. Tykkään tehdä päätetyötä seisten, ja tarvitsin sitä varten sopivankorkuisen tason mahdollisimman valoisasta paikasta. Nykyisessä kodissani yksi keittiötaso toimii hyvin samaisessa tarkoituksessa, ja valoakin siihen tulvii molemmilta sivuilta. Etualalla oleva kaapin ja laatikoston yhdistelmä meni sekin jäteasemalle. Kaappi ja laatikosto ovat todellisuudessa kirjoituspöydän päädyt, eli niiden välistä oli vain sahattu työtaso pois. Niillä oli ikää vajaat 30 vuotta, ja kaapin lukon ympärillä oleva muovi oli niin haurastunutta, että se varisi tomuna lattialle, kun tyhjensin kaappia! Olin siis kreivin aikaan liikkeellä luopumisaikeissani.

Nykyiseen kotiini eivät päässeet myöskään sohvapöytä ja nojatuoli. Ne ovat nykyään isälläni. Nojatuoli oli hänen olohuoneessaan koko kesän ja syksyn, ja aina kun oli vieraita kylässä, joku istui siihen. Se on niin kutsuvalla paikalla. Tuoli mahtuisi minunkin luokseni, mutta se sopii isäni kotiin, jossa sillä on taatusti enemmän tarvettakin. Pöytä puolestaan sopii hienosti siihen huoneeseen, josta itse muutin pois. Nykyiseen kotiini tuli miehen luota sirommat (olohuoneen) pöydät, jotka menevät sisäkkäin.

Lopuksi vielä kuva tv-tasosta, josta luovuin juuri ennen kuin vaihdoin olohuoneen järjestystä. Luovuin myös telkkarista, jota en katsonut koskaan. En halunnut sitä alkujaankaan, mutta se tuli minulle mummoni kuoltua, koska kaikilla muilla perheenjäsenillä oli jo ennestään useampi telkkari. Nykyään telkkari toimii siskonpojan pelinäyttönä. Tv-tason veimme jäteasemalle.

Bonuskuvassa näkyy yllä viittaamani keittiössä ollut laatikkoviritys, josta löytyi sittenkin kuvallinen todiste! Olihan se muuten ihan kelvollinen, mutta hyvin epäkäytännöllinen tuossa kohdassa pakastimen edessä. Hyvä, etten jättänyt sitä uudelle asukkaalle, vaan heitin laatikot roskiin ja vein käsittelemättömän puutavaran enolle poltettavaksi.

Kaiken kaikkiaan tulinkin luopuneeksi melkoisesta määrästä huonekaluja. Vihdoin pystyn nauttimaan työn hedelmistä uudessa talossa! Tänne on ostettu uutena vain jakkara ja naulakko, joita pidän pakollisina hankintoina. Tarkoitukseni oli nimenomaan karsia, karsia ja karsia, ja hankkia vain vähän välttämätöntä tavaraa tilalle. Nyt kun olen päässyt siihen pisteeseen, olo on melkoisen mahtava!