Avainsana-arkisto: roskaruoka

Herkkuhimo kuriin 10 000 kalorin haasteella

Syöminen on ihanaa. Monelle kuitenkin maistuvat erilaiset herkut liiankin hyvin, ja herkutteluputki voi helposti jäädä päälle. Itse olen juuri sellainen herkuttelija. Herkutteluputkissa minua harmittaa eniten se, että liialliseen herkutteluun tottuu ja siitä tulee jopa riippuvaiseksi. Samalla hedelmät ja muut terveelliset ruoat pilaantuvat keittiössä, koska ne eivät pärjää jäätelölle, pullille, kekseille, lakuille ja erilaisille toffeille, joihin on itsensä totuttanut. Välillä herkkuja ei tee varsinaisesti edes mieli, mutta niitä syö silti, koska niistä on tullut osa jokaista päivää ja pahimmillaan jokaista ateriaa ja välipalaakin.

Löysin sattumalta yhden kenties melko erikoisen tavan vähentää omaa herkkuhimoaan, ja päätin jakaa löydökseni blogissa.

Sosiaalisessa mediassa on jo jonkin aikaa näkynyt 10 000 kalorin haasteita. Niissä haasteeseen ryhtyjä saa syödä mitä haluaa, ja tavoitteena on ylittää 10 000 kalorin raja yhden vuorokauden sisällä. Kaloreiden on tultava kiinteästä ruoasta, eli esim. sokerilimun juominen ei ole vaihtoehto. Tavallisinta on näyttää syömänsä ruoat videomuodossa, jotta varsinainen syöminen todella näkyy katsojille. Useimmat toteuttavat haasteen syömällä pelkkiä herkkuja ja roskaruokaa, mutta jotkut syövät 10 000 kalorin edestä esim. pelkkää vegaanista ruokaa ja/tai terveellistä ruokaa. (Haaste on vaativampi terveellistä ruokaa syöden, koska ruoka on täyttävämpää ja kaloreita on vähemmän.)

Minulle on epäselvää, mikä on haasteen perimmäinen idea, mutta haastevideoiden on tarkoitus olla viihdyttävää katsottavaa. Haasteeseen tuntuvat tarttuvan erityisesti erilaiset fitnessharrastajat, joilla on timmi kroppa ja jotka joutuvat normaalioloissa syömään hyvin kurinalaisesti ja kaloreita tiiraten. Niinpä heille haasteessa on kyse kauan odotetusta ja harvinaisesta mahdollisuudesta herkutella oikein olan takaa. Haasteen jälkeen he palaavat normaaliin (ja tiukkaan) ruokavalioonsa. Viimeinen syy, minkä keksin haasteen olemassaololle, on se, että se on todella suosittu videoaihe, mikä tarkoittaa hyviä tienestejä sille, joka taltioi ja jakaa syömisyrityksensä netissä.

Tarvitsin jotain katsottavaa käsitreenini ajaksi, ja ryhdyin katsomaan nimenomaan naisten syömisyrityksiä. (Monille miehille 10 000 kalorin haaste ei ole lainkaan yhtä haastava kuin pienempikokoisille naisille, jotka muutenkin tarvitsevat miehiä vähemmän energiaa).

Ehdin katsoa juuri nämä kolme videota, jotka olen linkannut tähän postaukseen. Täytyy sanoa, että itse todella pidin videoita viihdyttävinä, mikä oli mukava huomata, sillä en ole koskaan tajunnut esim. amerikkalaisten piirakansyöntikilpailujen tarkoitusta. Tosin niissä valttina onkin nopeus syötyjen määrien lisäksi, eikä nopeasti syömisessä ole mielestäni mitään hienoa. 10 000 kalorin haasteessa ei kilpailla nopeudessa eikä muiden kanssa, vaan siinä hölmöillään omilla ehdoilla. Siispä pidin haastevideoista, mutta mitä ne tekivät ruokahalulleni? Alkoiko videoita katsellessa tehdä mieli kaikkia herkkuja? Niinhän voisi hyvin olettaa, sillä esim. ruokatuotteita esittelevien tv-mainosten tarkoitus on nimenomaan herättää kuluttajan himo kyseisiin tuotteisiin.

En tiedä muista, mutta minulla meni melko lailla välittömästi herkkuhimo, kun näin, miten videoiden naiset ahtoivat itseensä roppakaupalla herkkuja ja roskaruokaa. Monet (teolliset) ruoat näyttivät aneemisilta ja värittömiltä eivätkä ollenkaan houkuttelevilta. Tämä kaikki on minulle ihmeellistä, koska pidän ja syön itse normaalisti paljon epäterveellisiä herkkuja. Huomasin, että videoiden naisten ei tarvinnut edes syödä, vaan jo pelkästään herkkujen esitteleminen ennen syömistä tai niiden asetelma sängyllä tai pöydällä eivät herättäneet minkäänlaista ruokahalua tai herkkuhimoa.

En koskaan itse laske kaloreita, mutta tiedän menneisyydestä, että minun olisi helppo syödä ainakin 5 000 kalorin verran  joka päivä täysin yrittämättä. Tuolloin kalorit kuitenkin kertyisivät tasaisesti päivän kuluessa puhtaasta halustani syödä mitä sattuu, enkä ajattelisi asiaa sen kummemmin. Jos puolestaan aloittaisin päiväni kasaamalla sängyn täyteen teollisia herkkuja tietäen, että tänään minun pitää syödä 10 000 kalorin edestä, jo pelkkä ajatus tuosta saa herkkuhimoni häviämään sen siliän tien. Herkut eivät houkuta, kun syömisen ajattelee työnä eikä nautintona.

Eniten videoissa ihmetyttää se, että ne eivät herätä syömishalujani edes silloin, kun niissä syödään sellaisia herkkuja, jotka ovat omiakin suosikkejani. Mitä enemmän videoiden naiset syövät jäätelöä, keksejä, kakkua ja suklaata, sitä voimakkaampi tarve minulle syntyy pysyä kaukana vastaavista herkuista. Tämä ei johdu siitä, että naisilla olisi paha olo tai he olisivat oksentamaisillaan, sillä varsinkin keskimmäisessä jakamassani videossa (otsikolla 10,000 Calorie Challenge Destroyed!) nainen nauttii ruoista täydestä sydämestään, ja hänen on helppo selvitä haasteesta.

En tiedä, onko videoiden tarkoitus saada muut ihmiset syömään terveellisemmin, mutta ainakin minun kohdallani niin kävi. Ensimmäisenä videoiden katsomisen jälkeen minun teki mieli mennä syömään oikein punainen tomaatti!

Henkisyydellä hoikaksi

On yksi sellainen aihe, josta olen hyvin kiinnostunut ja jonka toisinaan onnistun pitämään paremmin osana elämääni, mutta josta en ole koskaan kirjoittanut blogissa. Se on henkisyys. Henkistä kirjallisuutta myydään usein Spirituality- tai New Age -otsikoiden alla. Aloin lukea henkistä kirjallisuutta v. 2008 syksyllä palattuani USA:sta. Kirjoista oli paljon apua, sillä edellinen kesä oli ollut kohtalaisen rankka ja täynnä tapahtumia. Yhdysvalloissa henkisyys on paljon tavallisempaa ja tunnetumpaa kuin Suomessa, jossa henkisyys voi esiintyä ihmeellisenä hömpötyksenä ja siihen saatetaan suhtautua skeptisesti.

Henkisyys ei ole useinkaan sama asia kuin hengellisyys eli uskonnollisuus. Tiedän tämän siksikin, että olen itse eronnut kirkosta, minkä jälkeen vain henkistyin lisää. En kuitenkaan kehota ketään eroamaan kirkosta; uskon asiat ovat aina ihmisen henkilökohtaisia asioita, mutta haluan painottaa, että kirkosta eronneet eivät todellakaan aina ole ateisteja, jotka eivät usko mihinkään. Suomalaiset ovat kuulleet uskonnontunneilla paljon asiaa synneistä, rangaistuksista ja jumalanpelosta, jolloin monella jää varsinainen uskonnon idea pimentoon. Minulle kävi aikoinaan juuri niin. Uskonto ei tuonut minulle lohtua eikä mitään muutakaan hyvää, mitä sen mielestäni nimenomaan pitäisi tuoda, vaan tunsin vahvasti, että hommassa on jotain mätää. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että esim. Vanha testamentti on naisen näkökulmasta hyvin karua luettavaa. Siellä kerrotaan mm. siitä, kuinka saastainen nainen on, kuukautisten aikaan vielä saastaisempi ja tyttölapsen saatuaan kaikista saastaisin. Minua huvittavat myös uudemmat Raamatun käännökset, joissa saastainen on korvattu sanalla epäpuhdas. Ja kun kuukautisveressäkään ei ole mitään ongelmaa, mutta eiväthän muinaiset seksistiset äijät tietenkään tienneet siitä mitään. No, joka tapauksessa halusin tässä kappaleessa vain osoittaa sen, että en ole mikään uskovainen hörhö tai hihhuli, vaan päinvastoin olen ajatellut asioita ja tehnyt omat johtopäätökseni.

Henkisyydellä voi parantaa kaikkia osa-alueita elämässään, myös suhdettaan syömisiin ja omaan painoon ja kehoon. Henkistä kirjallisuutta lukiessa tulee aina hyvä olo; sivut ovat täynnä universaaleja totuuksia, jotka jo tiedämme tosiksi, mutta olemme vain ikään kuin unohtaneet ne. Olemme kadottaneet kosketuksen sisimpäämme, siitä kaikessa oikeastaan on kyse.

Alan kirjoittaa Henkisyydellä hoikaksi -postaussarjaa, jonka perustana toimii Marianne Williamsonin kirja A Course in Weight Loss: 21 Spiritual Lessons for Surrendering Your Weight Forever. Williamson on itse juutalainen ja on tunnetuin teoksestaan A Return to Love, joka löytyy suomennettuna. Olen lukenut myös sen kirjan useamman kerran, ja se on aina yhtä hyvä. Kirjoissa on paljon uskonnollista sanastoa, joka avataan lukijoille aivan eri tavalla kuin uskonnontunneilla. Siksi kerroinkin omasta taustastani uskonnon suhteen, jotta kukaan ei luulisi, että henkisiä kirjoja lukeakseen ja ymmärtääkseen täytyy olla uskonnollinen tai uskovainen. Niin ei siis ole, eikä kannata kavahtaa uskonnollista sanastoa, vaikka uskonto ei merkitsisikään itselle mitään.

Vaikka pidin tästä Weight Loss -kirjasta jo vuosia sitten, en tehnyt sen harjoituksia kunnolla enkä lukenut yhtä lukua kerrallaan, vaan ahmin koko kirjan enemmänkin yhdeltä istumalta. Kirjan voikin ensin lukea kannesta kanteen, ja sitten uudestaan luku kerrallaan. Koska en tehnyt sitä vuosia sitten, ja ajatukseni ja fiilikseni syömisistä ovat täsmälleen samanlaisia kuin ennen, päätin nyt lukea kirjan kunnolla luku kerrallaan ja tehdä muistiinpanoja samalla. Kun kirjoitan kirjan luvuista postauksia, tulen jakaneeksi hyvää myös muille, ja lukukokemuksesta tulee paljon syvempi kirjoittamisen kera. Tulen yrittäneeksi enemmän tosissani, kun myös kirjoitan luvuista. Kirjoitan alla kirjan esipuheen ja johdannon herättämistä ajatuksista, ja ensi kerralla pääsemme ensimmäiseen lukuun. Menee varmasti kuukausia, ennen kuin julkaisen postaussarjan viimeisen kirjoituksen, mutta se on vain hyvä, koska se kuvastaa aikaa, minkä mikä tahansa muutos vaatii tapahtuakseen. Kukaan ei syö epäterveellisesti vuosikausia ja muuta käyttäytymistään yhdessä yössä.

Esipuhe

Ensiksi täytyy sanoa, että ei tarvitse olla lihava ja siten laihdutuksen tarpeessa hyötyäkseen kirjasta, koska normaalipainoisellakin voi olla ongelmia syömistensä kanssa: syömisistä saattaa tuntea syyllisyyttä, ylensyöminen voi olla säännöllistä ja ihminen saattaa syödä turruttaakseen tunteensa, eli ei oikeaan nälkään (tunnesyöppöys). Minulla ei ole tavoitteena laihtuminen, vaan tasapainoisempi ja terveellisempi syöminen. Haluaisin haluta hyvää terveellistä ruokaa niin paljon, että myös valmistaisin ja söisin sitä. Näin ei kuitenkaan ole, ja minulle tulee liian usein fyysisesti paha olo syömästäni ruuasta. Toisinaan siihen vaikuttaa ruuan laatu, mutta vähintään yhtä usein ruuan määrä. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, kuinka esim. ostamani hedelmät ja kasvikset jäävät vain pilaantumaan pöydälle, koska en syökään niitä, vaan mieluummin kaikkea muuta, useimmiten teollista pakattua ruokaa, jolla on pitkä säilyvyys. Onnistun kyllä joskus syömään myös paljon terveellistä ruokaa päivässä, mutta se vaatii aika paljon ponnistelua eikä tule luonnostaan. Juuri siihen asiaan haluaisin muutoksen. Sisimmässäni uskon, että kaikkien kehot huutavat kunnollista ruokaa, ei karkkia eikä kaljaa, mutta olemme vain niin etääntyneitä sisimmästämme, ettemme kuule kehon meille lähettämiä viestejä.

Kirjan kantavia väitteitä on, että ihmiset päihdyttävät itsensä/syövät liikaa turruttaakseen kipunsa/surunsa. Usein ajatellaan, että tällaisen surun on oltava hyvin konkreettista ja lähellä (esim. jonkun läheisen kuolema lähihistoriassa), mutta sillä tarkoitetaan mitä vain surua, mitä ihminen ei ole pystynyt käsittelemään. Miksi ihminen syö itselleen pahan olon, vaikka tietää, ettei se ole hyväksi? Kirja korostaa, että ei todellakaan ole kyse tiedonpuutteesta. Jos olisi, juuri kenelläkään ei olisi ongelmaa ruuan tai päihteiden kanssa. Me siis tiedämme, miten tulisi syödä, mutta emme vain jaksa. Ihminen elää päivän kerrallaan selvitäkseen elämästä, eikä silloin kiinnosta ajatella ravinnon tuomia pitkäaikaisvaikutuksia.

Ihan ensiksi ihmisen on tiedostettava, että hänellä on ongelma. Ehkä on jo kokeillut kaikkia dieettejä, mutta mikään ei ole jäänyt pysyväksi ratkaisuksi hyvään oloon. Täytyy olla valmis tekemään paljon työtä itsensä kanssa. Perimmäisenä ajatuksena on, että kaikki liikakilot ovat seurausta jostakin, eivät syy itsessään. Lääketiedettä usein kritisoidaan siitä, että lääkkeillä lievitetään oireita, ei paranneta itse sairautta. Sama koskee ylipainoa: pitäisi olla tietoinen niistä syistä, miksi turruttaa omat tunteensa syömällä, jotta kierteen saa vihdoin katkaistua. Moni mielestään tasapainoinen ihminen ehkä ajattelee, ettei hänellä ole mitään erityisiä traumoja ja että hän vain syö epäterveellistä ruokaa, koska pitää siitä eikä jaksa panostaa terveellisempään ruokaan. Jos oloaan ei koe tukalaksi, niin sittenhän kaikki on hyvin, eikä ihminen kaipaakaan muutosta. Moni kuitenkin minun laillani tuntee olonsa liian usein tukalaksi syömänsä ruuan vuoksi.

Pelko ei ole hyvä motivaattori laihduttamiseen tai tietyn painon ylläpitämiseen. Kirjan esipuheessa lääkäri Dean Ornish kertoo, kuinka jopa sydänkohtauksen saaneet potilaat usein palaavat vanhoihin elintapoihinsa vain muutaman viikon päästä siitä, kun saivat kohtauksen ja lupasivat muuttaa elintapojaan. Tahdonvoima ja kurinalaisuus eivät myöskään toimi pitemmän päälle, koska niiden takana on itsensä pakottaminen. Pakottamalla voi saada haluttuja tuloksia millä vain elämän osa-alueella, mutta kyse on aina väliaikaisesta tilasta. Kukaan ei pysty koko elämäänsä pakottamaan itseään, vaan motivaation täytyy kummuta rakkaudesta ja ilosta.

Mitä sitten on tämä rakkaus, josta henkisessä kirjallisuudessa aina puhutaan? Kaikki hyvä kumpuaa rakkaudesta. Ihmisen on helpompi rakastaa muita kuin itseään. Olen huomannut, että Suomessa itsensä rakastaminen on sekoitettu itserakkauteen, joista jälkimmäinen on huono ominaisuus. Tämä väärinymmärrys yhdistettynä suomalaiseen vaatimattomuuteen, niin lopputuloksena on kasa ihmisiä, jotka eivät pidä itseään minään. Henkisyyden kannalta on vain hyvä, ettei luule itsestään liikoja, mutta suomalaisilla rakkauden pelko on kenties vielä suurempaa kuin joillain muilla kansoilla. Pienestä asti meille on toitotettu, kuinka pieni kansa olemme, miten sotaisa historia pientä maatamme on koetellut, kuinka alakynnessä olemme muihin nähden ja kuinka aina lähdemme asioihin mukaan altavastaajina. Vaatimattomuus on viehättävää, pidetään siis siitä kiinni, mutta ihan överiksi ei kannata vetää. Itseään on pakko oppia rakastamaan, sillä muuten omaa kehoa ei osaa eikä haluakaan auttaa tarjoamalla sille kunnollista ravintoa.

Kun ihminen alkaa tiedostaa omia tunteitaan ongelmiensa takana, hän pääsee kosketuksiin sisäisen rauhansa kanssa, josta seuraa paljon hyvää oloa ja oivalluksia. Laihtuminen on yksi sivutuote tässä prosessissa (mikäli ylipainoa on kertynyt).

Johdanto

Ihminen saattaa olla voimaton pakonomaisen syömisen edessä, vaikka olisi onnistunut treenaamaan mieltään tietoisemmaksi. Se johtuu alitajunnasta, jolla on ihan omat suunnitelmansa ihmisen varalle. Syy ylipainoon on mielessä, ja kilot ovat vain seurausta syystä. Kun ruualla tukahdutetaan tunteita, kaikkien turrutettavien tunteiden taustalla on vain yksi perustila, pelko. Kaikki tunteet kuten viha, ärtymys, suuttuminen, vahingonilo, itsesääli ja itsensä sättiminen ym. juontuvat pelosta. Pelko voitetaan rakkaudella.

Sellaiselle ihmiselle, jolla on ongelmia syömisen kanssa, pelko saattaa näyttäytyä alitajuisina haluina tai tarpeina syödä esim. epäterveellistä ruokaa tai syödä ylipäänsä liikaa ruokaa. Keho on monella tapaa fiksu ja voisi toimia yhteistyössä mielen kanssa, eli ylläpitää kullekin ihmiselle sopivaa painoa. Näin ei kuitenkaan ole läheskään kaikilla ihmisillä käytännössä, mikä johtuu siitä, että mieli ei toimi kunnolla, koska pelko estää rakkaudellisen ajattelun. Roskaruualle pitäisi olla helppo sanoa ei, koska tiedämme sen olevan huonoa ravintoa, mutta rakkauden puutteessa roskaruoka näyttää lohduttajalta ja hyvältä ystävältä, joka on tukenamme vaikeina hetkinä. Mieli lörpöttelee meille usein omiaan, ja itseinhon hetkellä se vakuuttaa, että olomme helpottuu, kun syömme paketillisen keksejä. Uskomme samaan lörpöttelyyn joka kerta, vaikka tiedämme, että kekseistä tulee lopulta paha olo.

Riippuvuus määritellään kirjassa näin: alitajuiset voimat ajavat ihmisen vahingoittamaan itseään millä vain päihteellä, eikä tietoinen ajattelu pysty hillitsemään tätä käyttäytymistä. On kuin jokin noita olisi ottanut ihmisen aivot valtaansa ja ohjailee niitä mielensä mukaan saaden ihmisen tekemään itsetuhoisia asioita, joita ei haluaisi tehdä. Kaikilla pakonomaisesti syövillä ei välttämättä ole riippuvuutta, vaan kukin arvioi itse oman tilanteensa. Kirja on täynnä hyviä virkkeitä, joita voisi lainata, mutta valitsin tällä kertaa tämän kohdan:

Intellectually understanding your body, your mind-body connection, the physiology of exercise, or the realities of food metabolism mean little if you are addicted. In the words of Sigmund Freud, ”Intelligence will be used in the service of the neurosis.”

Tämä kuvastaa hyvin omaa tilannettani. Minulla on paljon tietoa siitä, mitä pitäisi syödä ja miten paljon, mutta niillä asioilla ei ole mitään väliä silloin, kun minua ei yksinkertaisesti kiinnosta terveellinen syöminen. Ei tieto motivoi minua. Tätä olen yrittänyt joskus blogissa selittää ja saanut lukijoilta hyviä kommentteja, joista ei kuitenkaan ole ollut minulle apua, koska todellinen ongelma on jossain syvemmällä. En voi vain tarttua kattilaan ja tehdä hyvää keittoa, koska en jaksa. Tarvitsen jotain enemmän, jotta voisin jaksaa. Yksin ei pysty selättämään riippuvuutta, vaan siihen tarvitsee jonkin suuremman voiman apua. Riippuu itsestä, haluaako sitä suurempaa voimaa sanoa Jumalaksi, Pyhäksi Hengeksi, energiaksi, luontoäidiksi tai miksikä tahansa. Ajatuksena kuitenkin on se, että jos/kun jonkin ongelman kanssa on kamppaillut vuosikausia, tarvitsemme perustavanlaatuisen mullistuksen ongelman voittamiseksi.

Kirja antaa taatusti ajattelun aihetta niille, jotka tietävät, että omin avuin syömisiään ei saa kuntoon. Henkisyys puhuttelee yleisestikin eniten niitä ihmisiä, jotka ovat vajonneet kaikista syvimmälle ja kärsineet eniten. Kun vuosien varrella on yrittänyt kaikkea, eikä mikään muutu (paitsi vyötärönympärys suuremmaksi), on valmis myöntämään, että tarvitsee apua.