Avainsana-arkisto: remontti

Nainen asui yli 10 vuotta ensiasunnossaan – näin hänelle kävi

Ovatko kaikki muutkin huomanneet tällaisen otsikointitavan:

Noita kaikkia yhdistää sama rakenne, ajatusviivat ja silloin tällöin voimakas liioittelu: asia X on joko järisyttävää, hengenvaarallista, kamalaa, huippuihanaa tai perin kauhean hurjan järkyttävää. Viimeinen otsikko on jo itsessään järkyttävä, tekstin sisällöstä viis. Kun kodilla väitetään olevan shortsit yllään, niin vedet saa silmiin juttua lukemattakin. Minäkin lähetin shortsipukuisen kotini menemään asuttuani siinä yli 10 vuotta. Muutin siis pois.

Luulin, että lähtemiseen olisi väistämättä liittynyt haikeutta, vaikka olinkin odottanut muuttoa innolla, ja tiesin, etten katuisi päätöstä hitusenkaan vertaa. Tyhjänä asunto ei enää näyttänyt omalta kodiltani. Tai pikemminkin: tyhjänä asunto ei enää ollut oma kotini.

Tyhjänä asunto näyttää niin sieluttomalta ja epäkodikkaalta. Massalta, jossa ei ole mitään henkilökohtaista tai omaa. Ikkunakin näyttää pienehköltä, vaikka on asunnon suurin.

Nyt kun katson yllä olevaa kuvaa eteisestä ja kokonaan yksin remontoimastani kivilattiasta (jota muuten aivan kaikki kävijät ehtivät kehua), ja radiossa soi parhaillaan nyyhkybiisi, tämä onkin vähän kovempi pala kuin makuu- tai olohuone. Tein niin perhanan ison työn varsinkin listojen kanssa. Onneksi niistä tuli katseenkestävät.

No mutta. Kyllä ihmisen täytyy osata luopua myös tällaisista asioista, varsinkin muuton yhteydessä! Vanhan lattian repiminen kannatti varmasti, ja sain arvokasta remontointikokemusta.

Tyhjänä olohuonekin näyttää niin ankealta. Tyypilliseltä kerrostaloasunnon huoneelta, joka ei tee vaikutusta. Sisustettuna se oli toki paljon vaikuttavampi, aivan niin kuin koko koti muutenkin. Kiitos ja hei, olit järisyttävän huippuihana koti noin kahdeksan viiva yhdeksän vuoden ajan! Sen jälkeen minua alkoi kyrpiä toden teolla ja alati kiihtyvällä tahdilla: en enää sietänyt liikenteen melua, ketjupolttajanaapureita ja asunnon pimeyden laukaisemia päänsärkyjä. Toisin sanoen en enää sietänyt kerrostaloelämää siinä muodossa, mitä se oli minulle aina ollut.

Miltä minusta sitten nyt tuntuu? Miten minulle kävi? En olisi osannut sitä odottaa, mutta minusta tuntuu kuin olisin lomalla ensi kertaa moneen vuoteen! Vaikka minua odotti melkoinen laatikkokaaos ”uudessa” osoitteessani (lapsuudenkodissani), ja koko lauantai meni järjestellessä, minulla on silti kovin vapaa ja huoleton olo. Tuntuu helpottavalta, että vanha koti on nyt taakse jäänyttä elämää, enkä voi eikä minun tarvitse tehdä siellä enää mitään. Nyt asun kodissa, josta pääsee yhdestä ovesta suoraan ulos (tiedän, sellaista luksusta kelpaa mainostaa)! Täälläkin naapurit tupakoivat, ja huumekoiran nenälläni haistan heidät kyllä leikkimökin sisältäkin, mutta silti he ovat niin paljon kauempana minusta, että siitäkin kelpaa iloita.

Nyt siis vain nautiskelen elämästä ja odottelen rakennusluvan saamista. Hakemus on jo käsittelyssä, ja tiedän mm. sen, että ympäristöviranomainen puoltaa tekemääni jätevesisuunnitelmaa. Jes! Huussiunelma on taas pikkuisen lähempänä, ja kerrostaloelämä kokonaan takana.

Unelmieni koti

Olen esitellyt blogissa remonttiprojekteja, mutta en lainkaan sitä, millainen unelmieni koti olisi, mikäli sellaiseen joskus pääsisin. Vihdoin on tullut aika kertoa aiheesta ja antaa kuvien puhua puolestaan.

Unelmieni koti on…

  • vanhanaikainen
  • värikäs
  • täynnä roinaa
  • huonosti hoidettu
  • likainen
  • täynnä yksityiskohtia, kuten kaappien kahvoista valuneita ruostevanoja

Kotini yleistunnelman pitää herättää sekä pienoista kauhua että suurta uteliaisuutta. Haluan, että se kuvastaa täydellisesti asukkaitaan eli miestä ja minua. Ahtaus ja tavarapaljous ovat avainasemassa. Vaikka koti on suuri, pöytäpinnoille ei saa jäädä lainkaan työskentelytilaa.

Kodin pitää henkiä aitoa rustiikkaa. Rosoinen ilme ei saa olla keinotekoisen käsittelyn tulos, vaan aidon käytön ja kulutuksen. Haluan myös sekä tukkia että tukea ovet ja kulkuväylät. Näin varmistan, ettei kukaan pääse sisään ja etten itse pääse ulos. Ja että koti pysyy kasassa. En tahdo, että mitään huolletaan tai kunnostetaan. Siinä vaiheessa, kun kynnyslistojen alta pursuaa eristeitä ja villoja, tiedän varmasti asuvani unelmieni kodissa. Viehätyn kaikenlaisesta pikkusälästä siellä täällä, joten ripustan sitä varten erilaisia taskuja ympäri seiniä.

Ilman ajan patinaa en pärjäisi. Nykyajan modernit kodit ovat niin mauttomia kliinisyydessään; minun unelmieni kodissa on muitakin värejä kuin valkoista. Varsinkin kakanruskeaa. Kodin ulkopuolen haluan koristella kaatopaikalta tuoduin jättein ja mööpelein, jotka asettelen näytille nätisti ylösalaisin.

Sukulaisteinejä varten kodissani pitää olla erillinen huone. Itse en siitä niin välittäisi, mutta haluan pystyä tarjoamaan teineille oman, luovan tilan. Tilan, jossa he voivat juoda olutta ja matkia kaikkia muita hankkimalla ikonisen kuvan Che Guevarasta tietämättä hahmosta ja hänen ideologioistaan hevon häntää.

Hyvien vibojen on toki ulotuttava myös yleisiin oleskelutiloihin. Varsinaista pöytätilaa en taaskaan halua, mutta pari istumapaikkaa on oltava. Rakastan järjestystä, ja siksi minulla täytyy olla kaikki tärkeät paperit siisteissä pinoissa kaikkien töllisteltävissä.

Unelmieni kodin autenttinen tunnelma ei ole vain meitä asukkaita varten, vaan myös vieraiden pitää saada nauttia siitä. He eivät ehkä aina tiedä, miten suhtautua ja minne asettua, mutta he voivat lukea rauhoittavaa lintukirjaa sohvan selkänojalta. Mikäli pöydiltä ja pinnoilta löytyy jotain syötävää ja/tai juotavaa, minun ei tarvitse erikseen huolehtia tarjottavista. #älykoti

Unelmat ovat liian usein vain unelmia. Ne eivät koskaan toteudu. Onkohan tämäkin koti pelkkää toiveajattelua, sitten joskus kun -haihattelua?

Lähdössä

Olemme tuota pikaa lähdössä matkalle, josta kerroin täällä. Vaellukset, lämpö ja mielen rauhoittuminen odottavat jo aivan kulman takana. En malta odottaa!

Tuttu näky vaellusten jälkeen.

Tuttu näky vaellusten jälkeen.

Ensimmäistä kertaa koskaan pohdin tosissani, jättäisinkö tietokoneen kotiin enkä siten kirjoittaisi blogia, lukisi sähköposteja tai tekisi mitään muutakaan tekniikan ja netin maailmassa lähes kahteen viikkoon. En ole koskaan pitänyt muutamaa päivää pidempää taukoa blogista, ja läppäri on ollut mukana kaikilla mahdollisilla matkoilla, joita olen blogin pitämisen aikana tehnyt.

Ennen blogin perustamista en koskaan ottanut tietokonetta matkoille. Minullahan ei ole myöskään älypuhelinta eikä tablettia, joten aiemmin lomamatkamme todella olivat LOMAmatkoja, ja nautin aina suunnattomasti totaalisesta nettitauosta. Tällä kertaa menemme neljän tähden hotelliin, koska sain sen niin edullisesti, mutta yleensä majoitumme lähes poikkeuksetta kahden tähden hotelleihin, joiden huoneisiin ei useimmiten kuulu televisiota. Aiemmin lomiltamme siis todella puuttui kaikki vähänkin modernimpi tekniikka, ja se oli aina sanoinkuvaamattoman ihanaa. Meillä ei koskaan tullut aika pitkäksi, ja sisäaktiviteetteina meillä oli seurustelu, parvekkeella tunnelmoiminen, syöminen ja lukeminen. Suurimman osan päivistä vietimme ulkosalla patikoiden.

Kreikan Skiathoksella kesällä 2014. Miehen kanssa viimeinen sellainen matka, jolla tietokone ei ollut mukana. Blogia aloin kirjoittaa joulukuussa 2014.

Kreikan Skiathoksella kesällä 2014. Miehen kanssa viimeinen sellainen matka, jolla tietokone ei ollut mukana. Blogia aloin kirjoittaa joulukuussa 2014.

Päätin silti lopulta, että otan koneen mukaan tälle tulevallekin matkalle, koska en halua kieltää itseltäni kirjoittamista, jos mieleni tekee jakaa matkatunnelmia paikan päällä eikä vasta Suomessa. Eihän koneella ole pakko tehdä mitään, jos ei halua. Tällaisessa ajattelussa piilee kuitenkin juju. Matkustamme pelkän käsimatkatavaran voimin, ja kannettavani on niin suuri ja painava (3 kg ilman johtoja tai mitään muutakaan), että sitä ei kannata ottaa käsimatkatavaroihin arvokkaita kiloja viemään, jos konetta ei aio kummemmin lomalla käyttää. Niinpä olenkin ihan kohta lähdössä isän kuskaamana tietokonekaupoille!

Olen jo pitkään haaveillut minikokoisesta matkaläppäristä, mutta en ole saanut perusteltua hankintaa itselleni, koska en sentään matkustele kovinkaan usein. Nyt kuitenkin löysin niin hyvän tarjouksen sellaisesta läppäristä, jota olen ennenkin harkinnut, että päätin vihdoin ostaa sen. Lisäksi ajattelin, että koska se on niin paljon kompaktimpi ja kevyempi kuin varsinainen läppärini (ja myös tehoiltaan ja ominaisuuksiltaan paljon heppoisempi), voin kanniskella sitä mahdollisesti Suomessakin eräänlaisena sähköisenä muistivihkona, ja siten kirjoittaa sinne kaikenlaisia ideoita, luonnoksia ja suunnitelmia, missä vain olenkin. (Tableteistahan aina sanotaan, että ne ovat oivia sisällön kuluttamiseen, mutta eivät luomiseen. Itse tarvitsen luomisvälineen, minkä vuoksi olen päätynyt pieneen läppäriin.)

Näin ollen on hyvin todennäköistä, että kirjoittelen taaskin matkalta, eli tavataan ensi viikolla toivon mukaan upeassa ympäristössä!

***

Ai niin, kylpyhuoneen katosta tuli muuten oikein valkoinen ja raikas, niin kuin toivoinkin. Jouduin maalaamaan sen kahdesti, koska se oli makuuni liian läpikuultava ensimmäisen maalikerroksen jälkeen. Aikaa vierähti taas tuntitolkulla, ja tällä kertaa jakkarana toimi pesukone! Se oli paljon laajempi ja tukevampi kuin aikaisemmat jakkararakennelmani. Nyt on kyllä mahtavaa saada lomaa myös remonttihommista.