Avainsana-arkisto: raha

Tienaa ja menesty tekemällä omaa juttuasi

Kuulostaako ajatus oman intohimon toteuttamisesta ja sillä tienaamisesta houkuttelevalta? Kyllästyttääkö perinteinen työelämä, joka rajoittaa liiaksi ja jossa ei useinkaan pysty seuraamaan omia, ammatillisia unelmiaan?

Itsensä työllistäminen joko yrittäjänä tai jotenkin muuten on kautta aikojen kiinnostanut tiettyjä ihmisiä, nykyään varmasti vielä suurempaa ihmisjoukkoa työelämän ollessa niin epävakaata pätkätöineen ja vuokratyöpaikkoineen. Monia kiehtoo se, että saisi itse määrätä omat työaikansa ja lomien pituudet. Kaikkein upeinta itsensä työllistämisessä lienee kuitenkin päästä tekemään haluamiaan asioita nyt eikä vasta eläkkeellä.

Miten tuon kaiken sitten voi saavuttaa?

On olemassa kirja, joka lupaa näyttää, miten tuossa kaikessa onnistutaan. Teoksen nimi on Sopeutumattomat – tee intohimostasi tai osaamisestasi menestystarina (2017).

Kirjaa tarjottiin minulle blogin kautta julkaisusyksynä, mutta sitä ei koskaan pyynnöistäni huolimatta lähetetty. Vajaa vuosi myöhemmin kirjan toinen kirjoittaja Timo Hyväri kuitenkin lähetti sen minulle itse ja arveli kustantamolla olleen vaikeuksia omistajanvaihdoksen takia juuri silloin kun Sopeutumattomat julkaistiin. Sain joka tapauksessa kirjan käsiini ja aloin lukea sitä suurin odotuksin. Ajattelin kuuluvani täydellisesti kirjan kohderyhmään, sillä olen harjoittanut pienimuotoista yritystoimintaa ja kirjoittanut blogiinkin yrittäjämäisestä työnteosta, joka ei ole riippuvaista perinteisestä työpaikasta: 8 syytä olla hankkimatta työpaikkaa.

Itsetuntemuksella ja tekemisellä kohti menestystä

Sopeutumattomat jakaantuu kolmeen eri osioon: ensimmäisessä paneudutaan syvällisesti siihen, mitä ihminen oikeasti haluaa tehdä. Osiossa esitetään runsaasti kysymyksiä, joihin vastaamalla omista unelmista alkaa saada selkoa. Lukijaa rohkaistaan koko ajan kyseenalaistamaan yhteiskunnan normit, muiden odotukset, omat pelot ja luulot ja varsinkin tekosyyt, sillä niitähän riittää loputtomiin. Kirjan ensimmäinen osio lieneekin sitä mahtavampaa luettavaa, mitä enemmän pihalla on omien unelmien ja intohimojen kanssa.

Kirjan toinen osio näyttää, miten omia unelmia ja ideoita voi kokeilla käytännössä. Toimeen tarttumisen tärkeyttä painotetaan, mikä onkin oleellista, sillä loistavimmistakaan ideoista ei koskaan seuraa mitään, jos tekeminen jää puolitiehen. Mukana on myös lukuisia tapauskertomuksia eli tarinoita esimerkillisistä ihmisistä, jotka ovat lähteneet etsimään ja toteuttamaan omaa juttuaan. Lisäksi osiossa korostetaan, ettei menestys suinkaan ole helppoa tai varmaa, vaan epäonnistuminen on hyvinkin tavallista ja monesti jopa välttämätöntä oppimisen kannalta.

Kolmannessa osiossa saa vinkkejä muun muassa siihen, onko yrittäjyys ainoa vaihtoehto itsensä työllistäjälle ja onko pelkän oman jutun varaan jättäytyminen mahdollista, ts. voiko aiemmat työt ja/tai tulonlähteet jättää pysyvästi taakse. Myös asiakkaiden hankkimisen haasteisiin pureudutaan.

Kirja on pitkälti kerrottu minä-muodossa niin, ettei lukija useinkaan tiedä, kumman kirjoittajan ääni on kyseessä. Niinpä onkin virkistävää, että kolmannen osion päätteeksi kumpikin on kirjoittanut itsestään ja taustoistaan pienen kuvauksen. Timo Hyväri on kurkottanut haasteellisista lähtökohdista ja löytänyt kiinnostuksen kohteensa valmentamisen, myynnin ja yrittämisen maailmasta. Joona Luostarinen puolestaan auttaa asiantuntijoita tekemään kannattavaa liiketoimintaa. Hän myös kertoo pelanneensa nettipokeria ja kustantaneensa sillä elämisensä opiskeluaikoina. Huh, siihen ei ihan jokainen kykenekään, mutta jos taidot riittävät, on toki hienoa voida pelata netistä löytyvien suorien live-turnausten avulla vaikka omalta kotisohvalta ja juuri silloin kun itse haluaa. Kummastakin kirjoittajasta saa sellaisen kuvan, että monenlaista on kokeiltu, ja kaikista omimmat jutut on lopulta löydetty monen mutkan kautta.

Hyödyllisiä poimintoja kirjasta

  • Omia unelmia toteuttaakseen ei välttämättä tarvitse olla kovinkaan koulutettu eikä nauttia koulunkäynnistä.
  • Kannattaa löytää mentori, joka on itseä fiksumpi ja kokeneempi, sillä häneltä saa väkisinkin hyviä neuvoja ja aivopähkinöitä purtavaksi.
  • ”Miksi on niin vaikea tietää, mitä haluaa? Onhan se vaikeaa, kun ei meitä kannusteta siihen mitenkään. Kaiken lisäksi meidät ”koulutetaan” juuri päinvastaiseen. Meidät koulutetaan olemaan tarkkoja sen suhteen, mitä muut haluavat meistä. Ei siihen, mitä me haluamme itseltämme.” (lainaus sivulta 37)
  • Markkinoinnin ja tuotteistamisen ei tarvitse olla kallista riskipeliä, sillä monia ideoita voi testata ja tehdä niihin muutoksia sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei. Esimerkiksi personal trainerina voi luoda erilaisia liikuntaohjelmia ja testata niitä asiakkaiden keskuudessa liikuntakeskuksessa, jossa on jo valmiiksi töissä. Jos saadut tulokset miellyttävät, eli kurssi kiinnostaa asiakkaita, samaa kurssia voi alkaa myydä laajemmin netissä.
  • Vaikka virheiden tekemistä ei tule pelätä, kaikkia niitä ei tarvitse tehdä itse. Muita tarkkailemalla voi oppia heidän virheistään, jolloin niitä ei tarvitse itse toistaa.
  • Kärsivällisyyttä todella tarvitaan. Yritystoiminnan rullaavaksi ja kannattavaksi saaminen vie toisinaan kolmekin vuotta. Se on lopulta kuitenkin pieni hinta siitä, että saa tehdä työkseen sitä, mitä todella haluaa.

Kenelle?

Tulin automaattisesti verranneeksi Sopeutumattomat-kirjaa teokseen Unelmahommissa (2017), joka kertoo, miten oman unelman voi muuttaa mieluisaksi ja kannattavaksi työksi. Siinä missä Unelmahommissa on kattava, inspiroiva, yksityiskohtainen ja myös kielellisesti ansiokas kirja, Sopeutumattomat on rajatumpi, ytimekkäämpi ja tyyliltään raaempi. Unelmahommissa kuvaa väkisinkin enemmän naisten maailmaa ja blogeja, Sopeutumattomat puolestaan miesten maailmaa ja suoraviivaisempaa yrittäjyyttä. On lukijasta kiinni, mitä on etsimässä ja kuinka yksityiskohtaista tietoa kaipaa.

Tilanne on nyt tämä

Kuluneen kesän aikana olen blogannut äärimmäisen vähän, vähiten koskaan koko blogin historiassa.

Kuva: Ian Espinosa

Kuva: Ian Espinosa

Merkittävin syy siihen löytyy töistä – kohta jo neljän kuukauden ajan minulla on tavallaan ollut kaksi työtä, toinen palkallinen ja toinen palkaton mutta sitäkin kuormittavampi täällä tontilla. Kun muuttaa reilusti yli hehtaarin kokoiselle tontille, joka on kuin pyörremyrskyn jäljiltä ja jota ei ole hoidettu 15 vuoteen, täällä ei selviä ”pihatöistä” lehtiä haravoimalla ja ruohoa leikkaamalla, vaan hommat alkavat kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Toisinaan jo pelkästään kulkuväylän luominen johonkin paikkaan, esim. kompostoreille, on monen päivän rankka ja hikinen projekti. Yhä olen lohdutellut itseäni sillä, että joka kesä ei tule olemaan samanlainen, koska monia tehtyjä töitä ei tarvitse tehdä uudelleen, mutta olen silti ehtinyt kyllästyä loputtomaan työmäärään monet kerrat tänä kesänä.

Sanon suoraan, että jos omakotitaloelämä isolla tontilla maaseudulla olisi tällaista joka kesä, tämä ei välttämättä olisi minua varten. En kaipaa ikuista työleiriä ympärilleni, vaan haluan ehtiä myös rauhoittumaan ja vain olemaan ja ihmettelemään. En ole ihminen, joka ei osaa olla aloillaan ja jonka on siten aina tehtävä jotain. Jotkut sanovat, että omakotitaloasujan on aina oltava samalla myös remontoija, nikkaroija ja viherpeukalo. Väitteen ei kuitenkaan tarvitse pitää paikkaansa. Meidänkään pikku talo ei vaadi meiltä paljon mitään, ja nykyaikana monet tontitkin ovat niin pieniä, ettei niillä edes ole tarpeeksi hääräämistilaa todelliselle viherpeukalolle. Meidän tontilla asiat ovat toisin. Useita alueita ei saa edes viikatteella siistimmiksi, koska maa heinien alla on niin epätasainen, myllätty ja toisinaan urainen traktorin renkaista. Juuri siksi rakensinkin kompostoreille oikein kunnon tien maanpeittokankaineen ja sepeleineen. Työ sentään nopeutui, kun tuore aviomies oli yhtenä päivänä auttamassa juuri siinä hommassa. Silti sekin oli vain yksi lukuisista projekteista, joita täällä on piisannut.

Syksyn kynnyksellä paljon on onneksi jo tehtynä, ja reissaamista vaativaa palkkatyötäkin on enää jäljellä vain vajaat kolme viikkoa. Koska kirjoitushaluja löytyy, olen jo odottanut varovaisella innolla mahdollisuutta ehtiä bloggaamaan useammin.

Romahdus helmikuussa 2018

Syitä vähään bloggaamiseen on silti ollut muitakin kuin edellä mainitsemani työt.

Helmikuussa kerroin, että löysin blogistani jauhelihamainoksen hyvin näkyvältä paikalta, ja kyllästyin muutenkin WordPressin aggressiivisemmaksi käyneeseen mainontaan. Niinpä ostin oman domainin (tarkoittaa kansankielellä yhtä kuin omaa, siistimpää blogiosoitetta), sillä siten pääsin eroon mainoksista.

Muutokseen sisältyi jännityselementti, sillä WordPressin väitteet oman domainin vaikutuksesta blogin kävijämääriin erosivat villisti monien yksityishenkilöiden väitteistä ja uskomuksista. WordPressin mukaan oma domain toisi ENEMMÄN kävijöitä kuin ennen, koska Google suosii hakutuloksissaan maksullisia domaineja ilmaisten tunnusten sijaan. Toiset kuitenkin arvelivat, että osoitteenmuutoksen myötä blogi ikään kuin katoaa pitkäksi ajaksi netistä ja että Googlella kestää jopa puoli vuotta päivittää blogin tiedot niin, että blogi ja sen postaukset löytyvät yhtä helposti kuin ennenkin.

Vaikka muutos kaiken tiedon valossa huolestutti minua, tiesin silti, että oman domainin ostaminen oli oikea ratkaisu. Lupasin kirjoittaa jossain vaiheessa siitä, mitä uusi domain teki blogilleni, ja useampi bloggaaja ilmoittikin olevansa aiheesta kiinnostunut.

Mitä siis kävi? No tämä:

Osoitteenmuutos astui voimaan yhdessä yössä, ja blogin kävijämäärä puolittui heti seuraavasta päivästä alkaen. Blogillani ei ollut aikoihin ollut yhtä vähän lukijoita. Tilanne jäi pysyväksi, eli ei suinkaan ollut kyse päivästä tai parista. Päätin ottaa WordPressin asiakaspalveluun yhteyttä ja kirjoitin sinne alla näkyvän viestin.

Hi! I recently upgraded to a Personal Plan and also got a new domain (mielekasmiellekartta.com instead of mielekasmiellekartta.wordpress.com). After the change, I now get much less traffic (roughly 50 percent less) through Google. My question is how long does it take to get back to the numbers I was used to getting?

I remember WordPress advertizing Personal Plan by saying something like ’Take your blog to a whole new level and get your site more visibility’. I hope there is a truth to those promises.

Sieltä vastattiin:

It takes about 4-6 weeks for Google to index your new domain.
Also, your previous subdomain links were clicked many times on Google, so they ranked a bit higher before.
However, eventually when Google indexes the domain and site, then your blog posts should rank a bit higher, because of the custom domain.

Sieltä siis lupailtiin, että tilanne normalisoituisi mahdollisesti jo kuukauden kuluttua, ja lopulta blogini alkaisi saada vielä aiempaakin enemmän näkyvyyttä. Oli myös lohdullista, että WordPress tunnisti, miten paljon juttuni olivat aiemmin saaneet klikkauksia Googlen kautta.

Kuudessa viikossa kävijämäärät alkoivat nousta, mutta silti oltiin yhä kaukana siitä tasosta, jolla blogi oli ollut ennen muutosta. On helppo testata, mitä tämä kaikki kertomani tarkoittaa käytännössä. Ei tarvitse kuin valita mikä tahansa suositumpi postaukseni ja tarkastaa, miten se sijoittuu Google-hauissa samoilla hakusanoilla kuin ennen. Esim. taatelitekstini oli niin luettu, että ennen osoitteenmuutosta Google rankkasi sen ensimmäisten hakutulosten joukkoon vaikka minkälaisilla taateleihin liittyvillä hakusanoilla ja jopa niinkin lavealla ja yksinkertaisella hakusanalla kuin pelkkä taateli. Kun nyt kirjoitan Googleen taateli, omaa postaustani ei näy mailla eikä halmeilla.

Otetaan vielä yksi esimerkki tilastojen kera. Viisi tarpeetonta ja kallista trendiruokaa + kunnolliset vaihtoehdot niille on yksi blogini suosituimmista jutuista. Alla olevasta kaaviosta näkyy, miten sitä luettiin reilusti kasvavissa määrin, kunnes tilastot romahtivat helmikuun lopussa osoitteenmuutoksen välittömässä yhteydessä. Kaaviosta näkyy myös se, kuinka kauan kävijämäärien paluu entiselle tasolle on kestänyt. Juuri sen puoli vuotta, niin kuin pelottavimmat arviot ennustivat!

Moni kaiketi ymmärtää sanomattakin, miten hirveää on menettää se asema, jonka on monen vuoden työllä saavuttanut. On melko mahdotonta motivoida itseään kirjoittamaan, kun blogi on lähestulkoon kadonnut netistä, ja pitäisi aloittaa uudelleen lähtöruudusta.

Huhtikuussa olin tympääntynein blogiin pitkään aikaan, ja päätinkin, että tämä oli nyt tässä. Karvatekstistä tulisi viimeiseni. Viittasinkin lopettamiseen niin hienovaraisesti, ettei kukaan sitä voisi tajuta kuin vasta jälkikäteen, minun jo kadottua tyhjyyteen. Sain tyydytystä siitä, että vain lähtisin kertomatta siitä kenellekään. Miksi kertoa lähdöstä, kun ei se ketään kuitenkaan oikeasti kiinnosta? Annoin blogille hirveästi itsestäni, ajastani ja jaksamisestani kolmen ja puolen vuoden ajan, ja minkä ihmeen tähden?

Totesin, että blogi oli koko ajan pohjimmiltaan ollut minulle väärä kanava tehdä yhtään mitään: itseäni ällöttää monien blogien pinnallisuus, kaupallisuus, itsensä myyminen 20 euron tuotetta vastaan, ja ihmeellinen kiiltokuvaelämän esittäminen, jonka suurin ongelma on sen helvetinmoinen tylsyys. En koskaan tule käsittämään, miten niin monet ihmiset jaksavat katsella kauniita kuvia ja lukea niiden välistä tyhjää pälä pälää ja jäkä jäkää. Ymmärtäisin viihteellisyyden, kepeyden ja hauskuuden, mutta kuolettavan tylsyyden imua en todellakaan tajua. Eikö Anna-Leena Härkönenkin kirjoittanut jo Häräntappoaseessa, että suurin piirtein kaiken muun voi antaa anteeksi mutta tylsyyttä ei?

Tuollaisia ajatuksia minulla siis oli huhtikuussa. Sitten Kodin Kuvalehti otti minuun yhteyttä haluten tehdä talosta ja minusta jutun. Haastattelu kiinnosti, ja halusin nähdä, mitä siitä seuraisi.

Siitä seurasi paljon kävijöitä, näkyvyyttä ja keskustelua. Huomasin monen olevan kiinnostunut asioista, joita olen tehnyt ja joista olen blogannut. Minua haluttiin haastatella myös mm. Helsingin Sanomiin ja Osuuspankin asiakaslehteen. Vastasin pyyntöihin kieltävästi. Haastattelut olisivat vieneet energiaani, mutta luultavimmin antaneet minulle hyvin vähän.

Vaikka Kodin Kuvalehden tuoma näkyvyys oli hienoa ja kaivattua, se korosti samalla yhtä blogien ikävää piirrettä. Suuret kävijämäärät eivät tuo ”menestystä” tai ”palkkaa”, jos/kun en myy mitään tuotetta tai palvelua. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä, lukeeko jonkin juttuni 10 ihmistä vai 100 000 ihmistä, jos he kaikki lukemisen jälkeen vain poistuvat blogistani, ja siinä se. Jos puolestaan olisin kirjoittanut esim. kaljuuntumisesta ja myisin sivullani kaljuuntumista estävää ja sitä parantavaa eliksiiriä, jota hehkuttaisin suureen ääneen ja jota väittäisin käyttäneeni oman leijonanharjani kasvattamiseen, saisin tuntuvasti myyntituloja, vaikka vain pienikin osa niistä 100 000 kävijästä ostaisi tuotteen. Silloin kävijämäärillä todella on väliä, minun tapauksessani kuitenkaan ei.

Lähtökohtani blogin perustamiselle ei koskaan ollut rikastuminen, mutta niin kuin olen ennenkin kertonut, olen aina toivonut pääseväni blogilla johonkin, saavuttavani sillä jotain. Epätietoisuus siitä, mitä se ”jotain” voisi olla, on mielestäni sallittua ja mukavaakin, sillä emmehän me ihmiset useinkaan tiedä, mitä hienoa elämässä voi joskus tapahtua. Miksi rajoittaa mahdollisuuksiaan omalla rajatulla ajattelullaan, mieli kun ei pysty kuvittelemaan kaikkea sitä upeaa, mitä elämä saattaa tuoda tullessaan.

Mitä seuraavaksi?

Niin, se on mielenkiintoinen kysymys, johon ei kuitenkaan ole millintarkkaa vastausta.

Nyt kun blogin kävijämäärät monin osin vaikuttavat palanneen entiselle tasolle ja sen ylikin ottaen huomioon, etten ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin, saatan innostua kirjoittamaan useammin. Olisihan se sääli ostaa oma domain ja lopettaa bloggaaminen kokonaan pian sen jälkeen. Lisäksi tuntuu, että tietty joukko minulle tuntemattomia ihmisiä jostain syystä tykkää lukea juttujani, mikä on melkoisen liikuttavaa.

Ainakin parit talokirjoitukset aion tänne kyhertää, ja ehkä muutaman sanan voisi häistäkin ynähtää, rouvasihmisiä kun tässä nyt ollaan.

Pihistelijän happy hour

Moni lienee tästä jo kuullutkin, mutta lähes yhtä moni ehkä ei. Minulle tämä selvisi vasta äskettäin, ja otin tämän mainion keksinnön heti osaksi nuukaa arkeani.

Olen rikas köyhä ilmaisun kaikissa merkityksissä: tienaan mitättömästi, ja niitäkin palkkioita saan karhuta työnantajilta lakimiehillä uhaten. Minulla kuitenkin on aina rahaa niinkin ”paljon”, että voin esim. lähteä lomamatkalle ex tempore (matkan täytyy kuitenkin olla minun varaamani, sillä tartun vain hyviin matkadiileihin). Tämän kaiken mahdollistaa viisas rahankäyttö, jonka olen osannut luonnostaan niin kauan kuin muistan. Säästökeinoja on lukemattomia, mutta itse olen säästänyt mm. asumalla edullisella asuinalueella Helsingissä ilman autoa, lyhentämällä asuntovelkaa vuokralla asumisen sijaan, ollen palkkatyössä lähes koko opiskeluaikani ja säästäen palkasta suurimman osan, ja unohtaen miltei aina kaikki ”turhat” rahasyöpöt (esim. bilettämisen, drinkit, taksimatkat jne.).

Nyt olen löytänyt itselleni uuden ja mitä kutkuttavimman säästökeinon, joka todella tuntuu lompakossa: ruokakaupassa voi nykyään helposti tehdä ostoksia 60 prosentin alennuksella! Jos puhuttaisiin mistä tahansa muusta kaupan alasta, suurikaan alennus ei hetkauttaisi minua, sillä en tahdo ostaa mitään turhaa, mutta kun puhutaan ruoasta, jota jokaisen on pakko ostaa, alennus on käsittämättömän suuri ja innostava. Kyseessä on siis S-kauppojen ilta-ale, joka on käynnissä kaupan viimeisenä aukiolotuntina. Alennuksen piirissä on satoja S-kauppoja (esim. S-market, Alepa, Sale ja Prisma) ympäri Suomen, ja alennus annetaan kassalla sellaisista tuotteista, joihin on jo merkitty useimmiten 30 prosentin alennus oranssinpunaisella lapulla. Viimeisenä aukiolotuntina alennus kuitenkin kasvaa 60 prosenttiin. Tästä kattavasta listasta voi tarkastaa, kuuluuko oman asuinalueen S-kauppa alennuksen piiriin, ja listasta näkee myös, onko viimeinen aukiolotunti esim. klo 20 ja 21 välillä vai 21 ja 22 välillä.

Saan 60 prosentin alennuksella ruokaa jopa täältä korvesta, missä nykyään asun! Ja en suinkaan mitä tahansa ruokaa, vaan härkistä, nyhtistä, falafeleja ja mustapapupihvejä! Mikä kasvissyöjän paratiisi! Jos kasvissyöjä löytää S-kaupasta näin paljon aleruokaa, niin sekasyöjä luonnollisesti vielä enemmän.

Alennukset hyödyttävät myös ympäristöä, koska S-kauppojen ruokahävikki on niiden myötä entisestään vähentynyt. Eniten kiittää kuitenkin kuluttajan kukkaro, josta löytyy jo muutaman kauppareissun jälkeen rahaa ties mihin harrastuksiin tai menoihin pelkästään ruokalaskusäästöjen johdosta!

Juuri tällaisten ihanuuksien ansiosta olen oman elämäni miljonääri.