Menneen kesän kohokohdat

Menneenä kesänä Täytin 34 vuotta. Suhtauduin siihen hyvin neutraalisti ja rennosti. Hetkeä myöhemmin iloitsin siitä, että tunnen itseni yhä nuoreksi ja ettei ikääntyminen muutenkaan tunnu missään. Sitten mieleeni kumpusi jostain ajatus, että täytän ensi vuonna 35. Se on jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Tajuttuani sen olo ei enää ollut yhtä neutraali. Vietimme päivän Porvoossa ja … Jatka artikkeliin Menneen kesän kohokohdat

Pakomahdollisuus

Tähän mennessä yksi ikävimmistä puolista maalla asumisessa ilman autoa on ollut se, että sieltä ei helpolla pääse pois. Voi tuntua, että on jumissa tai pahimmillaan vankina, koska reipaskaan kulkija ei pääse jalan sellaisia kilometrejä, mitä autolla taittaa tuosta vain. Oikeastaan jumissa olemisen ei tarvitse edes johtua autottomuudesta, sillä enhän ennenkään liikkunut autolla, vaan käytin julkisia … Jatka artikkeliin Pakomahdollisuus

Ihana Porvoo

Yksi suurimpia kaupunkirakkauksiani Suomessa on Porvoo. Eilen sain taas käytyä siellä. Meillä on sukulaisia Porvoossa, minkä vuoksi kävimme siellä joka ikisenä lauantaina kai noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Sitten suvun vanhimmista alkoi aika jättää, eikä syitä käydä niin usein enää ollut. Kivointa reissuissa oli aina Porvoon eri alueilla käveleminen mummoni kanssa. Hän eli 91-vuotiaaksi ja lepää … Jatka artikkeliin Ihana Porvoo