Avainsana-arkisto: Pieni merenneito

Disney on Ice 2016 Hartwall Arenalla

Tänäkin vuonna sattui käymään niin, että pääsin tuuraamaan petipotilasta Disney on Ice -esitykseen. Viime vuoden esityksestä jäi hyvä mieli, joskin kameran kehnous jäi vaivaamaan. Niinpä minulla oli tällä kertaa parempi kamera mukana, mikä onneksi näkyy välittömästi kuvien laadussa. Mitään hienoja vehkeitä minulla ei todellakaan ollut nytkään, mutta sentään sellainen kamera, jolla voi mm. zoomata (mikä kertoo paljon viime vuoden kamerastani!).

minni

Show alkoi yllättävästi Leijonakuninkaalla, ja ilahduin erityisesti Timonista ja Pumbasta. Myös Simba ja Nala tanssivat upeasti. Esitys kuitenkin loppui pahasti kesken. Monia hahmoja, kuten Simban isää Mufasaa ja pahaa Scaria, ei nähty ollenkaan. Myöskään nähtyjen hahmojen ympärille ei rakennettu kunnollista tarinaa.

leijonakuningas

Seuraavaksi oli vuorossa Peter Pan. Se oli täyspitkä esitys, jossa nähtiin kaikki lapset, Helinä-keiju, kadonneet pojat ja tietysti kapteeni Koukku, joka joutui lopulta krokotiilin kitaan.

peter pan

Sitten siirryttiin Pieneen merenneitoon, josta kuvasin viime vuonna videon. Tämän vuoden versio oli onneksi erilainen, joskin viime vuoden versio oli vähän hienompi. Tänä vuonna ei käytetty neonvaloja eikä nähty yhtä paljon eläinten liehumista vedessä, mutta yleisesti ottaen Pieni merenneito oli taaskin ehdottomasti yksi näyttävimpiä esityksiä.

pieni merenneito

Näiden esitysten jälkeen mentiinkin jo viimeiseen, varmasti taas kaikkein odotetuimpaan esitykseen, joka on Frozen. Se ei tehnyt minuun vaikutusta viime vuonna, mutta tämän vuoden versio tuntui paljon paremmalta ja räväkämmältä. Myös kuvat onnistuivat. Hihkuin, kun sain tallennettua Olaf-lumiukon pään irrotuksen.

frozen 2

frozen

Kuvasin pari videota, joista jaan nyt Frozenin lopun.  Halusin tällä kertaa lähikuvaa, koska viime vuoden videoissa en pystynyt pääsemään lähelle hahmoja.

Kaiken kaikkiaan show oli oikein kiva ja värikäs. Paljon paranemista potilaalle, jonka paikan sain!

minni ja muut

Lähes täydellinen Kööpenhamina

Olemme nyt kotiutuneet reissultamme, josta jäi oikein hyvä mieli. Joka päivä saimme nauttia auringosta ja lämmöstä miellyttävän merituulen viilentäessä porottavimpina aikoina. Olen tähän mennessä esitellyt Kööpenhaminan herkullista ruokatarjontaa ja tekemiäni ostoksia. Olisi hölmöä kirjoittaa Köpiksen-matkasta näyttämättä varsinaisesta kaupungista ensimmäistäkään kuvaa. Niinpä kerron nyt reissumme maisemapuolesta ja kirjoitan viimeisen matka-aiheisen postauksen tällä erää.

Värikäs ja valloittava Nyhavn.

Värikäs ja valloittava Nyhavn.

En ollut käynyt Kööpenhaminassa koskaan aiemmin ihan niin kuin ei äitikään. Aina ennen kuin matkustan uuteen paikkaan, selvitän opaskirjojen ja netin avulla, mitä tarjottavaa paikalla on. Kaupungeista löytyy aina enemmän tai vähemmän samat paikat ja rakennukset raatihuoneineen, kikkoineen, museoineen ja oopperataloineen. Kööpenhaminan kohdalla joku olisi voinut haluta nähdä esim. Tivolin, pörssin ja elokuvatalon, kun taas jotakuta toista juuri ne paikat eivät kiinnosta. Mutta mistä voi tietää, mikä paikka kiinnostaa, kun kohde on itselle uusi ja tuntematon? Toisinaan ei mistään, ja jotkin paikat eivät olekaan niin hienoja kuin odotti, kun taas jokin muu paikka voi yllättää upeudellaan. Matkan suunnitteluvaiheessa mieleen alkaa muodostua paikkoja, joita haluaisi opaskirjojen perusteella nähdä. Minulle niiksi paikoiksi muodostuivat nämä nähtävyydet:

  • Pieni merenneito -patsas. Opaskirjan mukaan herkkä neito katsoo kaihoisasti merelle ja on koko Tanskan tunnetuin ja rakastetuin patsas. Minä en tiennyt Kööpenhaminasta paljon muuta kuin patsaan, joten se oli pakko päästä näkemään.
  • Vapahtajan kirkko. Kirkosta tekee erikoisen 400 porrasta, joita pitkin pääsee kapuamaan kirkon spiraalimaiselle huipulle. Katolta piti lupausten mukaan näkyä koko Kööpenhamina. Ajattelin saavani liikuntaa ja näkeväni upeita maisemia.
  • Nyhavn: Satama-alue, jonka värikkäät talot ovat satoja vuosia vanhoja ja täynnä elämää mm. lukuisten kahviloitten ja ravintoloitten ansiosta.
  • Christiania eli vapaakaupunki. Tämä kaupunginosa sijaitsee keskustassa ja kuulosti jännittävältä opaskirjan mukaan: hipit perustivat Christianian 1970-luvun alussa, ovat siitä asti vapaasti käyttäneet ja kaupanneet kannabista ja rakentaneet talonsa noudattamatta rakennuslakeja ja -lupia. Minua kiehtoi alueen erikoisuus, autottomuus, luvattu värikkyys ja puutarhat.

Katsotaanpa sitten, täyttyivätkö odotukset.

pieni merenneito

Pieni merenneito näyttää ottamassani kuvassa juuri siltä kuin oppaissakin. Mielestäni opaskirjan teksti ei ollut liioitteleva, vaan patsas on kaunis ja merenneidossa tosiaan on herkkyyttä. Minkäänlaista herkkyyttä ei kuitenkaan ollut nähtävissä, kun lähestyin patsasta. Näky oli tällainen:

pieni merenneito 2

Paikalla oli satoja ihmisiä, jotka menivät vuorollaan poseeraamaan patsaan eteen ja hiplaamaan sitä. Toivoin jo matkalla patsaalle, että saisin siitä kuvan, jossa ei näy ketään eikä mitään muuta, vaikka epäilinkin sen olevan mahdotonta. Napsin muutamia kuvia, joiden alareunaan tuli kaikkiin joko jonkun pää tai sormet, mutta lopulta sain otettua kuvan vain neitokaisesta itsestään. Oli jännää pohtia, kuinka niin monet ihmiset tahtoivat itsestään kuvan/selfien juuri tämän patsaan juurella (kaikkien muiden selfieiden ohella), kun omasta mielestäni juuri tällainen patsas on kaunein yksinään.

Vapahtajan kirkko

Yllä näkyy Vapahtajan kirkon spiraalimaiset portaat. Portaita on ulkona näkyvien lisäksi myös sisällä kirkossa. Sisällä olevat portaat ovat puiset ja kulkevat sikin sokin, mutta valokuvaamiseen sisällä oli liikaa ruuhkaa ja liian pimeää. Kun puuportailta noustiin ylös ja ulos spiraaliosuudelle, tuuli oli melkoinen, mutta kaide oli hyvin korkea eikä kiipeämisessä sinällään ollut mitään pelottavaa. Olin vasta päässyt kiipeilyssä vauhtiin, kun portaat jo loppuivat. Silloin vasta tajusin, miten vähän 400 porrasta on liikkumaan tottuneelle ihmiselle. En siis saanutkaan liikuntaa siten kuin odotin, mutta näkymät olivat kyllä hienot joka suuntaan:

köpis 3

köpis 4

köpis 5

köpis 6

Nyhavn (alla) oli kaikin päin juuri sellainen kuin mainoskuvissa; värikäs ja elävä. Tunnelmaa rokotti hieman väenpaljous, mutta se kuuluu asiaan, Tanskassa kun ollaan ja vieläpä sesonkiaikaan kauniina päivänä. (Tanskassa on enemmän ihmisiä kuin Suomessa, vaikka Suomi on seitsemän kertaa Tanskan kokoinen.)

köpis 7

Christianiaan lähdin yksin, mikä paljastui virheeksi. Ehdin ottaa paikasta vain kaksi valokuvaa, kunnes näin kyltit, joissa valokuvaus kiellettiin. Katselin ihmisten käsiä ja huomasin, ettei kenelläkään ole kameraa. Niinpä laitoin omanikin pois. Jopa opaskirja, joka nosti Christianian ehdottomasti nähtävien paikkojen listalle, kehotti jättämään Green Light Districtin väliin. Päätin silti aloittaa kierroksen kulkemalla Green Light Districtin läpi, koska se oli ensimmäisenä vastassa päästyäni Christianiaan ja ajattelin nähdä koko alueen kulkemalla myötäpäivään.

Christiania

Ehkä minulla oli vain huono tuuri, mutta ylitettyäni Green Light Districtin rajan (eli oltuani Christianiassa vasta pari minuuttia) seuraani lyöttäytyi pitkä ja tumma mies. Kuunneltuani hänen lepertelyään jonkin aikaa tajusin, etten pääse hänestä eroon kuin ainoastaan lähtemällä alueelta pois. Hän ymmärsi tai ainakin teeskenteli ymmärtävänsä englantia huonosti. Vastasin hänen ehdotteluihinsa, että minulla on fiancé, mutta kun se ei tarkoittanut hänelle mitään, sanoin, että minulla on boyfriend. Hän ei ymmärtänyt sitäkään, kulki koko ajan rinnallani ja käyttäytyi niin kuin olisimme jo sopineet treffit. Kun kulkuväylä muuttui kapeammaksi ja väistimme vastaantulijoita, miehen käsi kävi aina vyötärölläni. Katselin ympärilleni ja yritin saada jotain irti paikasta etsiessäni samalla sopivaa ulospääsyreittiä. Green Light District koostui kaiketi erilaisista ravintoloista, juottoloista ja kojuista, mutta en ole ihan varma, koska en pystynyt keskittymään ympäristöön.

Green Light Districtin jälkeen maisema muuttui seurasaarimaiseksi, ja kävelimme veden viertä. Edessä näkyi ”normaali” kaupunki, eli Christianian ja muun keskustan raja oli selvänä edessäni. Mies kyseli kaikenlaista ja pyysi puhelinnumeroani. Sanoin, että en voi antaa sitä, koska minulla on fiancé. Käytin taaskin myös sanaa boyfriend. Hän jäi polttamaan tupakkaa (kyllä, ihan perinteisiltä näyttivät) penkille ja huikkasi vielä perääni, enkö antaisi hänelle numeroani. Sanoin, että on parempi, etten anna, huiskautin hänelle kättä hyvästien merkiksi ja lähdin. Olin jo päässyt Christianian alueelta pois ja luin karttaa turvallisin mielin, kun kuulin miehen äänen korvani juurella. Säikähdin ja ihmettelin, miten minua 35 senttiä pidempi mies edes pystyi pääsemään rinnalleni ilman että kuulin tai näin sitä. Hän sanoi olevansa pahoillaan siitä, etten antanut hänelle numeroani. Koska olin jo selittänyt tilanteen kahdesti, en keksinyt enää muuta kuin osoittaa sormusta nimettömässäni. Vihdoin hän hoksasi tilanteen, hämmästyi sormuksesta ja kysyi ihmeissään: ”Why didn’t you tell me?” Selitettyäni, että fiancé ja boyfriend viittaavat juuri sormukseen, hän antoi minulle poskisuudelman kummallekin poskelle ja lähti. Huh! Oikeastaan jo se oli saavutus, että sormus riitti, koska hippikulttuurissa se, että on varattu, ei tietenkään ole mikään este kaikelle muulle hauskalle.

Christiania 2

Minua harmittaa, että Christianian parempi puoli jäi näkemättä, sillä myöhemmin googlailtuna se vaikuttaa yhtä kiinnostavalta kuin opaskirjankin mukaan. Mutta sinne kannattaa selvästi mennä kaksin, ja mieluiten varmasti miehen kanssa. Onneksi emme menneet alueelle äidin kanssa! En ole koskaan piitannut huumeista, ja hetken jo mietin, miksi ylipäänsä halusin juuri huumeista kuuluisalle alueelle, mutta toki paikka on historioineen ja aatteineen paljon muutakin kuin huumeet. Ei sitä suositeltaisi nähtäväksi, jos se olisi kaikille samanlainen kokemus kuin tällä kertaa minulle.

***

Kaiken kaikkiaan Kööpenhaminan-matka oli onnistunut sekä äidin että minun mielestäni. Maisemien ja hyvän ruoan lisäksi meitä ilahdutti paikan liikennekulttuuri, jossa pyöräilijöillä on omat kaistat ja kanssakulkijoita kunnioitetaan ihan toisella tavalla kuin Suomessa, jossa autot tunnetusti ajavat päälle jopa suojatiellä.

lego

Legotkin sen kertovat; taas yksi kohde, johon pitäisi joskus palata. Ensi kerralla henkivartijan ja pyörän kanssa!

Disney on Ice 2015 Hartwall Arenalla

Viime viikolla sain yllättäen kutsun Hartwall Arenalle katsomaan Disney on Ice -esitystä. Teemana oli Satuja ja Seikkailuja. Luin joistakin blogeista edellisten vuosien esityksistä, ja lähes aina postauksissa kerrotaan show’sta nimenomaan lapsiperheen näkövinkkelistä, ja kauhistellaan kalliita hintoja. Käsittelen ne asiat nopeasti pois alta: esitys oli liian pitkä kahdelle 4- ja 6-vuotiaalle lapselle, jotka olivat heränneet sinä aamuna aikaisin. Mitään itku- tai ärtymyskohtausta ei tullut, mutta kumpikaan ei jaksanut toisessa näytöksessä enää keskittyä. Ja kyllä, hinnat olivat päätä huimaavia. Pieninkin krääsälelu maksoi 15 tai 20 euroa. Kolme pienintä mahdollista jäätelötuuttia ja -puikkoa maksoi yhteensä kympin. (Minä en muuten syönyt tuolloin jäätelöä. Makeanhimo on minulla suurin aina kotosalla).

Mitä filologi ajattelee tällaisessa tapahtumassa?

  • Puhe on totta kai dubattu suomeksi, mutta tarvitseeko kaikkien biisienkin olla? Kuten jonkin Madonnan hitin?
  • Oikein missään ei koskaan kuule sanaa surmata. Aina vaan tapetaan, listitään, murhataan, hoidellaan pois päiviltä, lopetetaan, hankkiudutaan eroon. Saduissa ja seikkailuissa tappaminen on aina surmaamista. Surmaaminen romantisoi tappamista ja lievittää sen karmivuutta ja negatiivisia konnotaatioita.
  • Luistelijoiden kansallisuudesta ei löydy helposti tietoa, mutta suomalaisia he tuskin ovat. Jotkut olivat kuitenkin selvästi opetelleet edes laulujen kertosäkeet jotenkin, sen näki huulisynkasta. Toisinaan luistelijan reaktio ei kuitenkaan vastannut puhuttua: kun puhe kuului ”Ethän koskaan lähde” ja siihen vastaus ”En”, luistelija nyökytti sen sijaan, että olisi pudistanut päätään. (Johtui varmasti siitä, että ”Will you always stay? -Yes.” oli suomennettu muotoon ”Ethän koskaan lähde? -En.” Fiksua.)
  • Miten voi olla, että Hartwall Areenan nimi on muutettu muotoon Hartwall Arena? Niin typerää ja turhaa. Taisi Areena olla liian vaikea ymmärtää kansainväliselle yleisölle?
  • Filologi tai ei, liikutuin siitä kun siskonpoika katseli esitystä lumoutuneena, ja siskontyttö vilkutti pitkään Minni Hiirelle tämän vilkuttaessa ja poistuessa jäältä.
  • Ai Disney haluaa näyttää jopa Ku Klux Klanin jäseniä saduissa ja seikkailuissaan? No, Disneyhän on aina jakanut mielipiteitä eettisyyden, kaupallisuuden, palkkojen maksun ym. suhteen. Ei kun sehän onkin Gaston elokuvasta Kaunotar ja hirviö! Pahis mikä pahis.

Kuvasin monta videota, joista Pieni merenneito oli mielestäni paras. Esitys oli monipuolisin eri valoineen ja hahmoineen. Taustameluakaan ei ole, suomalaiset osaavat istua ja olla niin kiltisti. Välillä videossa on pimeämpää, jolloin neonvärit näkyvät kirkkaina, ja ne luovat uskottavasti merenalaista tunnelmaa. Lähelle tuleva rapu kohdasta 2:25 eteenpäin on myös oikein kiva. Musiikkina on palkittu kappale Under the Sea, meillä suomennettuna versiona Aalloissa siis.

Mukava kokemus kaikin päin, ainakin tällaiselle ensikertalaiselle. Kiitos siskolle kutsusta!