Avainsana-arkisto: painonpudotus

”Laihduin 10 kiloa. Nyt olen seksikäs ja itsevarma.”

Eivätkö alla olevat onnistumistarinat kuulostakin tutuilta?

Laihduin 7,7 kiloa 10 viikossa. En olisi koskaan uskonut onnistuvani. Aiemmin en halunnut edes puolisoni näkevän minua ilman vaatteita. Nyt itseluottamukseni on kohentunut niin, että jopa nautin peilikuvani katselemisesta.

*

Laihduin 8,4 kiloa 10 viikossa. Tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin. Sain itseluottamukseni kuntoon ja hurjasti lisää energiaa! Voin näyttäytyä tyköistuvissa vaatteissa ja iloita kehostani – pitkästä aikaa.

*

Treenasin käsivarsiani kahdeksan viikkoa. Enää en kadehdi muiden upeita käsivarsia kuntosalilla. Ihailen nyt omiani.

*

Lähde: Kunto Plussan erikoisnumero: Onnistujan opas – Treenaa ja hoikistu (2017)

Yleensä kaikenlaiset onnistumiset elämässä ovat hienoja tapahtumia. Niin voisi hyvin olla myös laihduttamisen, painonhallinnan ja treenaamisen kohdalla. Miksi yllä olevat onnistumistarinat kuitenkin särähtävät korvaan? Löysin niistä paljon mätää, ja heitän ilmoille kysymyksiä, joita minulle tuli tarinoista mieleen.

Jos omalle kumppanille alasti näyttäytyminen on vajaasta kahdeksasta kilosta kiinni, niin eikö ongelma silloin ole korvien välissä eikä kehossa?

Miksi oletusarvona on, että muiden kehoja kadehditaan, ja kadehtiminen voi loppua vasta, kun ihminen treenaa kehoaan ja saavuttaa tuloksia?

Eikö muutamaa kiloa painavampana voi esiintyä tyköistuvissa vaatteissa? Jos näin ajattelee, taaskin ongelma on henkinen eikä fyysinen.

Miksi oman peilikuvan katselu esitetään lähes aina joko kiusallisena tai nautittavana? Voisiko oman peilikuvan katselu olla neutraalia? Vai tarvitseeko omaa peilikuvaa kummemmin töllötellä ylipäänsäkään?

Voiko omasta kehostaan iloita vain, jos on laihtunut ja treenannut?

Itse näen kyseiset onnistumistarinat ongelmallisina. Itsensä läskiksi, rumaksi ja epävarmaksi tunteva henkilö ei ala tuntea itseään seksikkääksi ja itsevarmaksi treenaamalla ja muutaman kilon laihtumisella. Pitäisi päästä ongelman ytimeen, eikä se ongelma ole niissä 7,7 painokilossa.

Sinänsä on ihailtavaa, että ihmisiä yritetään motivoida liikkumaan ja syömään terveellisesti. Onnistutaanko siinä tavoitteessa kuitenkaan, jos ihmisille väitetään päin naamaa, että itseluottamus saavutetaan hoikistumalla ja että painavampana on normaalia haluta peittää vartalonsa jopa omalta kumppaniltaan? Entä miltä kuulostaa vihjaus siitä, että omaan kehoon ei voi olla tyytyväinen, jos ei ole laihduttanut ja myös laihtunut?

Kunto Plussan onnistumistarinoissa ei oteta monia nykyajan ongelmia huomioon. On paljon ihmisiä, joille mikään ei riitä, kun puhutaan painosta ja laihuudesta. Moni ei normaalipainoisenakaan ole tyytyväinen kehoonsa, ja lisäksi arvioi itsensä ylipainoiseksi. Onko lehdellä vastausta siihen, mitä tapahtuu, jos onnistuu laihtumaan ja kiinteytymään, mutta oma oleminen ei muutukaan auvoiseksi? Vai onko sellainen edes mahdollista lehden mukaan? Seuraako laihtumista ja kiinteytymistä aina satavarma autuus, niin kuin onnistumistarinoissa annetaan ymmärtää?

Seurasin joskus säännöllisesti Suomi24:n syömishäiriöpalstaa saadakseni vertaistukea omiin syömisongelmiini. Muistan aina sellaisen tarinan, jossa ahmimishäiriötä sairastava nainen kertoi lihoneensa noin 50 kilon painosta yli 100 kiloon. Hän koki tilanteensa hyvin tuskaiseksi ja halusi laihtua, mutta muisti hyvin sen, että oli aina pitänyt itseään lihavana myös 50-kiloisena eikä ollut koskaan ollut tyytyväinen ulkonäköönsä ja painoonsa hoikkanakaan. Tarina on jäänyt niin hyvin mieleeni, koska tunnistin siitä itseni (vaikka en koskaan olekaan ollut lihava) ja tiedän, että moni muukin tunnistaa. Mikseiköhän tällaisia tarinoita koskaan kerrota naistenlehtien treeni- ja laihtumistarinoiden yhteydessä?

Toki on monia ihmisiä, joille painonpudotus tekee terveydellisestikin hyvää. He myös todennäköisesti tulevat onnellisemmiksi laihduttuaan, koska ylipaino on saattanut hankaloittaa heidän elämäänsä monin tavoin. Tilanne on kuitenkin täysin toinen, kun ”ylimääräiset” kilot ovat lähinnä kosmeettisia.

Jos ihmiset treenaisivat edes puoliksi niin paljon päänuppiaan kuin pakaroitaan, niin niitä tuloksia vasta kelpaisikin esitellä, ja voitaisiin puhua todellisista onnistumistarinoista.

Ihanaa tietoa laihduttajalle

Oletko sinäkin dieetillä juuri nyt laihtuaksesi kesäksi? Tuntuuko, että elämäsi pyörii liikaa syömisten ja vatsamakkaroiden puristelun ympärillä? Kuinka monta bikinikuntoon kesäksi -otsikkoa olet jo nähnyt eri medioissa? Onko sinulla sen verran ylipainoa, että ”bikinikunto” ei edes ole mahdollinen vielä tulevaksi kesäksi? Tunnetko, ettei mikään motivoi sinua liikkumaan ja syömään terveellisesti, vaikka sinulla on paljon tietoa kunnollisesta ravinnosta? Ärsyttävätkö sinua joka puolelta kantautuvat laihdutusneuvot ja jo valmiiksi normaalipainoisten ihmisten laihdutusyritykset ja läskiksi voivottelut?

Mikä ikinä tilanteesi onkin, minulla on sinulle ihania uutisia ja valtavasti luettavaa, josta sinulle tulee hyvä olo. On nimittäin erityisen tärkeää, ettei omaa painoa, kehoa ja syömisiään ajattele enää hetkeäkään negatiivisessa valossa.

Puhuttelevatko alla olevat ajatukset sinua?

Kun ihminen alkaa tiedostaa omia tunteitaan ongelmiensa takana, hän pääsee kosketuksiin sisäisen rauhansa kanssa, josta seuraa paljon hyvää oloa ja oivalluksia. Laihtuminen on yksi sivutuote tässä prosessissa (mikäli ylipainoa on kertynyt).

Jos tuomitset minkä tahansa puolesi rumaksi ja ällöttäväksi, se on itsesi hyväksikäyttöä.

Kaikki liikakilot ovat seurausta jostakin, eivät syy itsessään. Lääketiedettä usein kritisoidaan siitä, että lääkkeillä lievitetään oireita, ei paranneta itse sairautta. Sama koskee ylipainoa: pitäisi olla tietoinen niistä syistä, miksi turruttaa omat tunteensa syömällä, jotta kierteen saa vihdoin katkaistua.

Pelko ei ole hyvä motivaattori laihduttamiseen tai tietyn painon ylläpitämiseen. Jopa sydänkohtauksen saaneet potilaat usein palaavat vanhoihin elintapoihinsa vain muutaman viikon päästä siitä, kun saivat kohtauksen ja lupasivat muuttaa elintapojaan. Tahdonvoima ja kurinalaisuus eivät myöskään toimi pitemmän päälle, koska niiden takana on itsensä pakottaminen. Pakottamalla voi saada haluttuja tuloksia millä vain elämän osa-alueella, mutta kyse on aina väliaikaisesta tilasta. Kukaan ei pysty koko elämäänsä pakottamaan itseään, vaan motivaation täytyy kummuta rakkaudesta ja ilosta.

Roskaruualle pitäisi olla helppo sanoa ei, koska tiedämme sen olevan huonoa ravintoa, mutta rakkauden puutteessa roskaruoka näyttää lohduttajalta ja hyvältä ystävältä, joka on tukenamme vaikeina hetkinä. Mieli lörpöttelee meille usein omiaan, ja itseinhon hetkellä se vakuuttaa, että olomme helpottuu, kun syömme paketillisen keksejä. Uskomme samaan lörpöttelyyn joka kerta, vaikka tiedämme, että kekseistä tulee lopulta paha olo.

Ylensyöjä on antanut ruualle sellaisen vallan, jota ruualla ei oikeasti ole. Silloin jopa sellainen ruoka tai ruuan määrä, joka on haitallista terveydelle, saatetaan kokea lohtua ja voimaa tuovaksi. Ensimmäiseksi ihmisen on ymmärrettävä, että hän on jossain vaiheessa alkanut uskoa valheeseen. Valhe on se, että epäterveellinen ruoka pystyisi millään keinolla lohduttamaan ja ravitsemaan ihmistä.

Jos ruoka vastaisi tunneperäisiin tarpeisiimme (esim. rakkauden kaipuuseen), olisimme ikionnellisia ahmimisen jälkeen. Näin ei kuitenkaan koskaan ole.

Kehon kuuluu olla heijastus tai peilikuva siitä, keitä olemme sisimmässämme, ja kukaan ei ole lihava sisimmässään. Sielumme eivät koskaan ole lihavia. Paino, jonka haluat pudottaa, oli tietoisuudessasi paljon ennen kuin se saapui näkyvästi kehoosi. Kehosi on pelkästään valkokangas, jolle ajatuksesi on heijastettu.

***

Olen poiminut kaikki yllä olevat kohdat vanhoista teksteistäni. Olen tiennyt kirjoittaneeni laihduttamisesta ja painonhallinnasta hyvinkin paljon blogissani, mutta kaikki ne tekstit ovat olleet Pohdintaa-kategoriassa. Siinä ei sinällään ole ollut mitään ongelmallista, koska tekstini ovat usein luonnostaan pohdiskelevia, mutta tietyt jutut (aikoinaan hyvin suositutkin) saattavat hävitä blogin muuhun massaan, niin etten itsekään löydä tekstejä helposti, mikäli haluan palata niihin. Juuri siksi olen vihdoin saanut aikaan jotain, mitä olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni; blogissa on nyt uusi kategoria nimeltään Laihdutus ja painonhallinta. Näin ollen kaikki teemaan sopivat tekstit ovat vain parin klikkauksen päässä.

Vanhojen tekstien parempi kategorisoiminen ei olisi mikään uutinen, mikäli olisin kirjoittanut pelkkää huttua, mutta asia on täysin päinvastoin: olen onnistunut kirjoittamaan oivaltavia tekstejä pitkälti lukemieni kirjojen ansiosta. Melkein joka päivä näen väistämättä laihdutusaiheisia juttuja mm. Blogit.fi-sivuston Terveys-kategoriassa, jonne omakin blogini aikoinaan luokiteltiin. Mielestäni on käsittämätöntä, miten typeriä juttuja siellä toisinaan näkee, vaikka elämme vuotta 2017 ja meillä on niin paljon tietoa asioista. Yhä ihmiset ovat dieetillä laihtuakseen, vaikka dieetit ovat tehottomia keinoja laihtua (lue esim. Laihdu pysyvästi 50:50-menetelmällä ja Läskikeskustelu ja laihdutuksen lopettaminen). Yhä ihmiset vihaavat vartaloaan. Toiset menevät jo valmiiksi hoikkina ja liikunnallisina personal trainerin pakeille, ja heille laaditaan kiinteyttävä ravinto- ja liikuntaohjelma. Parin kuukauden kuluttua he kauhistelevat, miten hirveiltä näyttivät ennen ohjelmaa! Kerrassaan käsittämätöntä. Sitten he levittävät sitä ilosanomaa muillekin: sinun tulee vihata hoikkaa, tervettä ja liikunnallista kehoasi, ja lähestulkoon tappaa itsesi, jos herra varjelkoon olet päästänyt itsesi ylipainoiseksi saati lihavaksi. Häpeäisit edes, vaikka et laiskuudessasi mitään läskeillesi teekään!

Edellä mainituista syistä koen, että blogistani löytyy juuri sellaisia laihdutus- ja painonhallintatekstejä, joiden sanoma tuo kauan kaivattua salvaa haavoihin. Ja kaupanpäällisenä vie mennessään ylimääräiset kilot, mikäli niitä on.

Suosittelen erityisesti näitä tekstejä:

Omaa suhdettani laihdutukseen ja painonhallintaan olen pohtinut mm. seuraavissa teksteissä:

Mistä tahansa Laihdutus ja painonhallinta -kategorian aiheesta oletkaan kiinnostunut, nyt jutut löytyvät vaivatta ja niihin voi halutessaan palata. Minullekin teki kovin hyvää lukea tekstejäni mm. Marianne Williamsonin viisaista sanoista. Kunpa useampi laihdutusbloggaaja tietäisi hänestä, niin ei tarvitsisi yhä tänäkin päivinä törmätä luokattoman huonoihin laihdutusteksteihin, joita itseään vihaavat ihmiset suoltavat.

Laihdu pysyvästi 50:50-menetelmällä

Mikään ei ole niin vaikeaa kuin laihduttaminen. Laihduttaminen on vanhanaikainen ja tehoton tapa laihtua. Mutta pehmeä lasku mukavampaan painoon, se onnistuu kyllä. Tarvitaan vain oikeat työkalut, tietoa ja uudenlaisia taitoja. Tämä kirja on sinulle, joka olet kokeillut jo vähän kaikkea.

Lähde: Nina Sarell: 50:50 – Helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan (2017)

50-50-helppo-tie-hoikaksi-ja-pysyvaan-painonhallintaan

Arvosteltavakseni osui tällä kertaa kaikin päin kiinnostava opus. Terveystoimittaja ja sairaanhoitaja Nina Sarellin kirjoittama 50:50 – Helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan (2017) lyttää dieetit tieteeseen vedoten ja tarjoaa armollisen, helpon ja pysyvän tavan laihtua ja ylläpitää painoa.

Kirjan kantava idea on yksinkertainen ja lopulta mukavaa luettavaa: dieetit kyllä laihduttavat, mutta sotkevat kehon monia toimintoja eivätkä opeta mitään painonhallinnasta. Siksi niin moni ”onnistuneesti” laihduttanut lihoo kaikki kilot takaisin. Yleensäkin ihmiset näkevät dieetit projekteina, joilla on jokin päättymispäivämäärä, sillä lujallakaan tahdonvoimalla ei pysytä dieetillä koko elämää. Mitä sitten, kun dieetti on ohi? Ainut pysyvä tapa ylläpitää itselleen sopivaa painoa on tehdä edes osittain järkeviä ruokavalintoja joka päivä. Painonhallinta ei ole mikään erillinen asia elämässä, vaan siihen vaikuttavat monet eri tekijät ruokavalion ja liikunnan lisäksi. Siksi painonhallinta onkin laajemmin elämänhallintaa.

50:50-menetelmä eli fiftaaminen tai puolittaminen on painonhallintafilosofia, jolla tarkoitetaan aterioiden ja omien ruokavalintojen muokkaamista terveellisemmiksi pikkuhiljaa esim. korvaamalla puolet valkoisista jauhoista täysjyväviljoilla tai leipomalla lihapullat vain puolittain lihaan ja puolittain juuresraasteeseen. Fiftaamiseen kuuluu suuresti psykologia painonhallinnan käytännön lisäksi.

Kirjassa on paljon sellaista asiaa, josta minäkin olen blogissa kirjoittanut. Asiaa löytyy tahdonvoimasta ja opituista tavoista, liiallisesta proteiinin tankkaamisesta ja sen mahdollisista terveyshaitoista, tunneperäisestä syömisestä ja ruokariippuvuudesta. Lisäksi Sarell kirjoittaa tietoisesta syömisestä, kylläisyyden saavuttamisesta vähemmillä kaloreilla ja erityisesti omien makumieltymysten muuttamisesta, mikä on avainasemassa painonhallinnassa.

nelja-nyrkkisaantoa

Kasvissyöjän näkökulmasta kirja on miellyttävää luettavaa: kasvikset ovat terveellisen ja hoikentavan ruokavalion keskiössä, ja niitä ei oikein millään voi syödä liikaa. Jos kirjasta saisi ottaa vain yhden opin mukaansa, se koskisi nimenomaan kasvisten syömistä. Joillekin jo pelkästään se, että lisää kasvisten käyttöä joka aterialla, voi yksistään riittää painonhallintakeinoksi. Lihaa ja yleensäkin eläinproteiinin saantia puolestaan kehotetaan vähentämään reilustikin.

Kasvikset ovat täsmälääke painonhallintaan. Kasvikset täyttävät vatsaa, mutta eivät lihota. Kasvikunnasta löytyvät ruoka-aineiden höyhensarjalaiset, joissa on energiaa 0,8 kilokaloria grammaa kohti tai vähemmän. Sellaisia ruokia voi syödä käytännössä mielin määrin ilman huolta painonnoususta. Kukaan ei ole tiettävästi vielä lihonut syömällä enemmän kurkkua, appelsiineja, vesimelonia, omenoita tai kiinankaalia. Voit syödä jopa aiempaa isompia ruoka-annoksia, mutta energiaa kertyy vähemmän.

kasvissyojat

Kirjassa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten makumieltymysten muuttaminen onnistuu ja miksi se kannattaa. Kun pysyvästi vähentää esim. syömänsä sokerin ja suolan määrää, omat entiset luottoherkut alkavat jossain vaiheessa maistua äiteliltä tai myrkynsuolaisilta. Luonnollisestikaan niitä ruokia ei silloin enää halua syödä, ja niiden tilalla nauttii automaattisesti vähäsokerisempia ja vähäsuolaisempia ruokia.

painonhallinta

Niin mielenkiintoisena kuin itsekin pidän kaikkea terveyteen ja ruokaan liittyvää, joskus käy mielessä, kuinka iso rooli ruoalle tulisi antaa. Erityisesti kasvissyöjänä ja kasvisruoan puolestapuhujana tulee toisinaan olo, että maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, mitä suuhunsa laittaa ja varsinkin se, mitä muut syövät. Niinpä Sarellin terveet pohdinnat ruoan merkityksestä nykymaailmassa iskivät minuun välittömästi:

Yksi painonhallintaamme kuormittava ongelma on se, että ruuan rooli kulttuurissamme on paisunut suhteettomiin mittoihin. Ruoka ei ole enää niinkään energianlähde tai vatsantäyte. Se on harrastus, mielihyvän lähde, identiteetin rakennuskivi, olemassaolon tyhjyyden täyttäjä. Ravitsemusfriikit suhtautuvat ruokaan ja syömiseen kuin jonkinlaiseen uskontoon. Ruokauskonto on välillä suorastaan syvä ja harras kokemus. Eikö se ole pelkästään positiivinen asia, että ihmiset ovat kiinnostuneita terveellisemmästä ja ekologisemmasta tavasta syödä? On se sitäkin. Mutta kuinka ison osan ajatusenergiastamme ruoka oikeasti tarvitsee? Ruoka voi hallita ajatuksia monella tavalla. Ajatukset voi täyttää ruuan terveellisyys, mikä on kohtuullisissa määrin hyvä asia. Jos innostut ja motivoidut terveysajattelusta ja viherpirtelöistä, se voi antaa iloa ja motivaatiota tehdä hyviä ruokavaliomuutoksia. Mutta oikeasti ruuasta ei ole elämän tarkoitukseksi, vaikka se olisi kuinka terveellistä. Ruoka on vain ruokaa.

Niinpä! Tuon kaiken kun aina muistaisi, niin elämä olisi kyllä paljon lunkimpaa ja tasaisempaa.

Kysyin lopuksi itseltäni, miten Sarellin kirja eroaa muista vastaavista. Se eroaa kaikista dieettioppaista jo puhtaasti painonhallinnan filosofiallaan ja realismillaan. Kirja osoittaa sen, kuinka hyvin pienilläkin muutoksilla syntyy painavaa tulosta, jos ihmisellä olisi edes vähän malttia. On niin tavallista haluta tuloksia nyt heti, että ajatus painonhallinnasta esim. vuoden päästä nykyhetkestä tuntuu liian kaukaiselta, vaikka todellisuudessa painonhallinta kestää koko elämän. Moni on dieetillä vuodesta toiseen pysyen kuitenkin lopulta samassa lähtöpainossa tai menee jopa sen yli, vaikka pienillä muutoksilla voisi laihtua helposti ja pysyvästi ilman, että tuntee luopuvansa juuri mistään.

pts

Kirja ei tuputa mitään yksittäistä painonhallinnan kaavaa, vaan sen ohjeita pystyy täydellisesti soveltamaan omiin mieltymyksiin. Kirja ei sovi niille, jotka haluavat laihtua 10 kiloa kuukaudessa, mutta lähes kaikille muille painonhallinnasta kiinnostuneille se on oivallinen kertaus ja kattaus siitä, miten koko elämänsä voi elää normaalipainoisena terveellistä ruokaa ja sopivasti herkkuja syöden ilman minkäänlaista taistelua.