Avainsana-arkisto: menestys

Tilanne on nyt tämä

Kuluneen kesän aikana olen blogannut äärimmäisen vähän, vähiten koskaan koko blogin historiassa.

Kuva: Ian Espinosa

Kuva: Ian Espinosa

Merkittävin syy siihen löytyy töistä – kohta jo neljän kuukauden ajan minulla on tavallaan ollut kaksi työtä, toinen palkallinen ja toinen palkaton mutta sitäkin kuormittavampi täällä tontilla. Kun muuttaa reilusti yli hehtaarin kokoiselle tontille, joka on kuin pyörremyrskyn jäljiltä ja jota ei ole hoidettu 15 vuoteen, täällä ei selviä ”pihatöistä” lehtiä haravoimalla ja ruohoa leikkaamalla, vaan hommat alkavat kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Toisinaan jo pelkästään kulkuväylän luominen johonkin paikkaan, esim. kompostoreille, on monen päivän rankka ja hikinen projekti. Yhä olen lohdutellut itseäni sillä, että joka kesä ei tule olemaan samanlainen, koska monia tehtyjä töitä ei tarvitse tehdä uudelleen, mutta olen silti ehtinyt kyllästyä loputtomaan työmäärään monet kerrat tänä kesänä.

Sanon suoraan, että jos omakotitaloelämä isolla tontilla maaseudulla olisi tällaista joka kesä, tämä ei välttämättä olisi minua varten. En kaipaa ikuista työleiriä ympärilleni, vaan haluan ehtiä myös rauhoittumaan ja vain olemaan ja ihmettelemään. En ole ihminen, joka ei osaa olla aloillaan ja jonka on siten aina tehtävä jotain. Jotkut sanovat, että omakotitaloasujan on aina oltava samalla myös remontoija, nikkaroija ja viherpeukalo. Väitteen ei kuitenkaan tarvitse pitää paikkaansa. Meidänkään pikku talo ei vaadi meiltä paljon mitään, ja nykyaikana monet tontitkin ovat niin pieniä, ettei niillä edes ole tarpeeksi hääräämistilaa todelliselle viherpeukalolle. Meidän tontilla asiat ovat toisin. Useita alueita ei saa edes viikatteella siistimmiksi, koska maa heinien alla on niin epätasainen, myllätty ja toisinaan urainen traktorin renkaista. Juuri siksi rakensinkin kompostoreille oikein kunnon tien maanpeittokankaineen ja sepeleineen. Työ sentään nopeutui, kun tuore aviomies oli yhtenä päivänä auttamassa juuri siinä hommassa. Silti sekin oli vain yksi lukuisista projekteista, joita täällä on piisannut.

Syksyn kynnyksellä paljon on onneksi jo tehtynä, ja reissaamista vaativaa palkkatyötäkin on enää jäljellä vain vajaat kolme viikkoa. Koska kirjoitushaluja löytyy, olen jo odottanut varovaisella innolla mahdollisuutta ehtiä bloggaamaan useammin.

Romahdus helmikuussa 2018

Syitä vähään bloggaamiseen on silti ollut muitakin kuin edellä mainitsemani työt.

Helmikuussa kerroin, että löysin blogistani jauhelihamainoksen hyvin näkyvältä paikalta, ja kyllästyin muutenkin WordPressin aggressiivisemmaksi käyneeseen mainontaan. Niinpä ostin oman domainin (tarkoittaa kansankielellä yhtä kuin omaa, siistimpää blogiosoitetta), sillä siten pääsin eroon mainoksista.

Muutokseen sisältyi jännityselementti, sillä WordPressin väitteet oman domainin vaikutuksesta blogin kävijämääriin erosivat villisti monien yksityishenkilöiden väitteistä ja uskomuksista. WordPressin mukaan oma domain toisi ENEMMÄN kävijöitä kuin ennen, koska Google suosii hakutuloksissaan maksullisia domaineja ilmaisten tunnusten sijaan. Toiset kuitenkin arvelivat, että osoitteenmuutoksen myötä blogi ikään kuin katoaa pitkäksi ajaksi netistä ja että Googlella kestää jopa puoli vuotta päivittää blogin tiedot niin, että blogi ja sen postaukset löytyvät yhtä helposti kuin ennenkin.

Vaikka muutos kaiken tiedon valossa huolestutti minua, tiesin silti, että oman domainin ostaminen oli oikea ratkaisu. Lupasin kirjoittaa jossain vaiheessa siitä, mitä uusi domain teki blogilleni, ja useampi bloggaaja ilmoittikin olevansa aiheesta kiinnostunut.

Mitä siis kävi? No tämä:

Osoitteenmuutos astui voimaan yhdessä yössä, ja blogin kävijämäärä puolittui heti seuraavasta päivästä alkaen. Blogillani ei ollut aikoihin ollut yhtä vähän lukijoita. Tilanne jäi pysyväksi, eli ei suinkaan ollut kyse päivästä tai parista. Päätin ottaa WordPressin asiakaspalveluun yhteyttä ja kirjoitin sinne alla näkyvän viestin.

Hi! I recently upgraded to a Personal Plan and also got a new domain (mielekasmiellekartta.com instead of mielekasmiellekartta.wordpress.com). After the change, I now get much less traffic (roughly 50 percent less) through Google. My question is how long does it take to get back to the numbers I was used to getting?

I remember WordPress advertizing Personal Plan by saying something like ’Take your blog to a whole new level and get your site more visibility’. I hope there is a truth to those promises.

Sieltä vastattiin:

It takes about 4-6 weeks for Google to index your new domain.
Also, your previous subdomain links were clicked many times on Google, so they ranked a bit higher before.
However, eventually when Google indexes the domain and site, then your blog posts should rank a bit higher, because of the custom domain.

Sieltä siis lupailtiin, että tilanne normalisoituisi mahdollisesti jo kuukauden kuluttua, ja lopulta blogini alkaisi saada vielä aiempaakin enemmän näkyvyyttä. Oli myös lohdullista, että WordPress tunnisti, miten paljon juttuni olivat aiemmin saaneet klikkauksia Googlen kautta.

Kuudessa viikossa kävijämäärät alkoivat nousta, mutta silti oltiin yhä kaukana siitä tasosta, jolla blogi oli ollut ennen muutosta. On helppo testata, mitä tämä kaikki kertomani tarkoittaa käytännössä. Ei tarvitse kuin valita mikä tahansa suositumpi postaukseni ja tarkastaa, miten se sijoittuu Google-hauissa samoilla hakusanoilla kuin ennen. Esim. taatelitekstini oli niin luettu, että ennen osoitteenmuutosta Google rankkasi sen ensimmäisten hakutulosten joukkoon vaikka minkälaisilla taateleihin liittyvillä hakusanoilla ja jopa niinkin lavealla ja yksinkertaisella hakusanalla kuin pelkkä taateli. Kun nyt kirjoitan Googleen taateli, omaa postaustani ei näy mailla eikä halmeilla.

Otetaan vielä yksi esimerkki tilastojen kera. Viisi tarpeetonta ja kallista trendiruokaa + kunnolliset vaihtoehdot niille on yksi blogini suosituimmista jutuista. Alla olevasta kaaviosta näkyy, miten sitä luettiin reilusti kasvavissa määrin, kunnes tilastot romahtivat helmikuun lopussa osoitteenmuutoksen välittömässä yhteydessä. Kaaviosta näkyy myös se, kuinka kauan kävijämäärien paluu entiselle tasolle on kestänyt. Juuri sen puoli vuotta, niin kuin pelottavimmat arviot ennustivat!

Moni kaiketi ymmärtää sanomattakin, miten hirveää on menettää se asema, jonka on monen vuoden työllä saavuttanut. On melko mahdotonta motivoida itseään kirjoittamaan, kun blogi on lähestulkoon kadonnut netistä, ja pitäisi aloittaa uudelleen lähtöruudusta.

Huhtikuussa olin tympääntynein blogiin pitkään aikaan, ja päätinkin, että tämä oli nyt tässä. Karvatekstistä tulisi viimeiseni. Viittasinkin lopettamiseen niin hienovaraisesti, ettei kukaan sitä voisi tajuta kuin vasta jälkikäteen, minun jo kadottua tyhjyyteen. Sain tyydytystä siitä, että vain lähtisin kertomatta siitä kenellekään. Miksi kertoa lähdöstä, kun ei se ketään kuitenkaan oikeasti kiinnosta? Annoin blogille hirveästi itsestäni, ajastani ja jaksamisestani kolmen ja puolen vuoden ajan, ja minkä ihmeen tähden?

Totesin, että blogi oli koko ajan pohjimmiltaan ollut minulle väärä kanava tehdä yhtään mitään: itseäni ällöttää monien blogien pinnallisuus, kaupallisuus, itsensä myyminen 20 euron tuotetta vastaan, ja ihmeellinen kiiltokuvaelämän esittäminen, jonka suurin ongelma on sen helvetinmoinen tylsyys. En koskaan tule käsittämään, miten niin monet ihmiset jaksavat katsella kauniita kuvia ja lukea niiden välistä tyhjää pälä pälää ja jäkä jäkää. Ymmärtäisin viihteellisyyden, kepeyden ja hauskuuden, mutta kuolettavan tylsyyden imua en todellakaan tajua. Eikö Anna-Leena Härkönenkin kirjoittanut jo Häräntappoaseessa, että suurin piirtein kaiken muun voi antaa anteeksi mutta tylsyyttä ei?

Tuollaisia ajatuksia minulla siis oli huhtikuussa. Sitten Kodin Kuvalehti otti minuun yhteyttä haluten tehdä talosta ja minusta jutun. Haastattelu kiinnosti, ja halusin nähdä, mitä siitä seuraisi.

Siitä seurasi paljon kävijöitä, näkyvyyttä ja keskustelua. Huomasin monen olevan kiinnostunut asioista, joita olen tehnyt ja joista olen blogannut. Minua haluttiin haastatella myös mm. Helsingin Sanomiin ja Osuuspankin asiakaslehteen. Vastasin pyyntöihin kieltävästi. Haastattelut olisivat vieneet energiaani, mutta luultavimmin antaneet minulle hyvin vähän.

Vaikka Kodin Kuvalehden tuoma näkyvyys oli hienoa ja kaivattua, se korosti samalla yhtä blogien ikävää piirrettä. Suuret kävijämäärät eivät tuo ”menestystä” tai ”palkkaa”, jos/kun en myy mitään tuotetta tai palvelua. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä, lukeeko jonkin juttuni 10 ihmistä vai 100 000 ihmistä, jos he kaikki lukemisen jälkeen vain poistuvat blogistani, ja siinä se. Jos puolestaan olisin kirjoittanut esim. kaljuuntumisesta ja myisin sivullani kaljuuntumista estävää ja sitä parantavaa eliksiiriä, jota hehkuttaisin suureen ääneen ja jota väittäisin käyttäneeni oman leijonanharjani kasvattamiseen, saisin tuntuvasti myyntituloja, vaikka vain pienikin osa niistä 100 000 kävijästä ostaisi tuotteen. Silloin kävijämäärillä todella on väliä, minun tapauksessani kuitenkaan ei.

Lähtökohtani blogin perustamiselle ei koskaan ollut rikastuminen, mutta niin kuin olen ennenkin kertonut, olen aina toivonut pääseväni blogilla johonkin, saavuttavani sillä jotain. Epätietoisuus siitä, mitä se ”jotain” voisi olla, on mielestäni sallittua ja mukavaakin, sillä emmehän me ihmiset useinkaan tiedä, mitä hienoa elämässä voi joskus tapahtua. Miksi rajoittaa mahdollisuuksiaan omalla rajatulla ajattelullaan, mieli kun ei pysty kuvittelemaan kaikkea sitä upeaa, mitä elämä saattaa tuoda tullessaan.

Mitä seuraavaksi?

Niin, se on mielenkiintoinen kysymys, johon ei kuitenkaan ole millintarkkaa vastausta.

Nyt kun blogin kävijämäärät monin osin vaikuttavat palanneen entiselle tasolle ja sen ylikin ottaen huomioon, etten ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin, saatan innostua kirjoittamaan useammin. Olisihan se sääli ostaa oma domain ja lopettaa bloggaaminen kokonaan pian sen jälkeen. Lisäksi tuntuu, että tietty joukko minulle tuntemattomia ihmisiä jostain syystä tykkää lukea juttujani, mikä on melkoisen liikuttavaa.

Ainakin parit talokirjoitukset aion tänne kyhertää, ja ehkä muutaman sanan voisi häistäkin ynähtää, rouvasihmisiä kun tässä nyt ollaan.

Oletko väärällä elämänpolulla?

Voidakseen tietää, onko väärällä elämänpolulla, pitää ensin määritellä oikea polku. Mitä siis tarkoittaa olla oikealla polulla? Kun ihminen on oikealla elämänpolulla, hän joko elää unelmaansa tai yrittää tehdä unelmistaan totta. Hän on löytänyt elämänsä tarkoituksen tai itselleen oikean alan, ja hän pyrkii toimillaan saavuttamaan omat tavoitteensa. Miten ikinä oikean elämänpolun määritteleekin, sen tunnistaa siitä, että elää tasapainossa omien unelmien ja halujensa kanssa ja että kehittää ja käyttää taitojaan ja kykyjään. Tekemisessä tuntuu aito intohimo.

Yhteiskunta pyörii pitkälti robotiikkaa ja liukuhihnatoimintaa hyödyntäen. Valtaosa ihmisistä lännessä kuuluu tuohon samaiseen koneistoon. Meistä tulee tajuamattamme koneen osia, ja siksi meidät onkin niin helppo korvata perinteisessä työelämässä. Koska yhteiskunta toimii noin, eksymme oikealta elämänpolulta erittäin todennäköisesti, vaikka sisimmässämme tiedämmekin, mitä meidän oikeasti tulisi tehdä ja mitä haluaisimme tehdä. Oman elämänpolkunsa onkin saattanut löytää osittain jo lapsena, mutta koska nykymaailma ei kannusta ihmisiä löytämään omia teitään, omaa sisintään on helppo jättää kuuntelematta.

On onneksi monia merkkejä, jotka auttavat sinua tunnistamaan, milloin olet eksynyt väärälle elämänpolulle.

Viisi hälyttävää merkkiä siitä, että olet väärällä elämänpolulla + miten korjata tilanne

1. Kateellisuus

Jos huomaat tulevasi kateelliseksi muiden onnesta ja menestyksestä ja siitä, että he ovat tehneet unelmistaan totta, olet väärällä polulla. Kun omat unelmamme ovat meille selviä ja teemme niiden eteen työtä, muiden ihmisten menestyminen vain sytyttää ja inspiroi meitä. Jos toisen onni ja menestys puolestaan aiheuttaa sinussa kateutta, silloin on varmaa, ettet itse elä tavalla, joka toisi sinulle onnea ja menestystä. Omaan itseensä ei aina ole helppo uskoa ja moni puhuukin itselleen epäkannustavasti ja lannistavasti. Kun omien unelmien eteen ei tee mitään, ja näkee jonkun muun menestyvän ja olevan onnellinen, kateus herää ihmisessä miltei automaattisesti. On kuitenkin tajuttava, että tuollainen asetelma on kerrassaan älytön ja hullu.

Miten korjata tilanne? Kun näet muiden menestyvän ja olevan onnellisia, anna heidän olla ja levittää inspiraatiota kaikkialle. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tajua, että myös sinä pystyt vaikka mihin, kunhan ryhdyt toimeen. Kaikki menestyvät ihmiset aloittivat jostain. Useimmiten kaikkein menestyvimmillä ihmisillä ei ollut alussa paljon mitään. Etene askel kerrallaan. Mieti, mikä tekee sinut onnelliseksi, ja ala toimia unelmiesi mukaisesti.

2. Muiden mielipiteet vaikuttavat sinuun liikaa

On tilanteita, joissa muiden mielipiteitä kannattaa kuunnella. On kuitenkin myös sellaisia hetkiä, jolloin tiedämme sisimmässämme, että olemme täysin oikeilla jäljillä esim. jonkin idean, projektin tai luomuksen suhteen, ja silloin muiden mielipiteet eivät pysty horjuttamaan meitä. Jos ihminen puolestaan ei luota itseensä eikä ole alunperinkään käyttänyt taitojaan ja kykyjään, muiden mielipiteet ja neuvot voivat sekoittaa hänen pakkansa täysin ja saada hänet hyvin epävarmaksi omista ajatuksistaan ja tavoitteistaan.

Miten korjata tilanne? Vaikka jonkun ihmisen mielipide tai neuvo olisikin aikomukseltaan hyvä, on silti epätodennäköistä, että hän tietäisi sinua paremmin, mitä sinun tulee elämälläsi tehdä. Luota siis vaistoihisi ja toimi sen mukaan, mikä tuntuu mielestäsi oikealta. Älä huolehdi siitä, mitä muut ajattelevat. Kaikilla neuvojilla ei muutenkaan ole sinun etusi mielessään, minkä vuoksi muiden mielipiteet voivat olla vahingollisia. Usein on niin, että saat latistavimpia mielipiteitä tai neuvoja sellaisilta ihmisiltä, joilla itsellä menee huonosti. Lannistavat neuvot tulevat ihmisiltä, jotka eivät elä sellaista elämää kuin he haluaisivat. He eivät kestä nähdä muiden onnistuvan, vaan tahtovat, että muutkin epäonnistuvat niin kuin he itse. Myöskään sinun ei kannata olla tällainen latistaja muille, vaan katkaista ikävä kierre uskomalla itseesi ja omiin unelmiisi, toimimalla ja levittämällä inspiraatiota muillekin.

3. Olet jo kauan ollut surumielinen tai allapäin ja tunnet tyhjyyttä, toivottomuutta ja merkityksettömyyttä

Saatat jo tietää, että et tee elämälläsi asioita, joita sisimmässäsi kaipaat. Saat tästä muistutuksia yhtenään esim. keskustellessasi jonkun sellaisen kanssa, joka on ottanut elämänsä ohjat käsiinsä. Et käytä kykyjäsi etkä kehitä niitä. Et tee sitä, mitä haluaisit tehdä. Vakavampikin alakulo on lopulta hyvä merkki, sillä se todella osoittaa, että elämässäsi on jotain perustavanlaatuista pielessä. Nykypäivänä ahdistus ja masennus ovat erittäin yleisiä, mikä kertoo paljon. Jos meitä ei harmittaisi se, että elämä vain valuu hukkaan, olisimme onnellisia. Näin ei kuitenkaan koskaan ole. Mitä kauemmin oikeaa elämänpolkua ja todellista tarkoitustaan lykkää, sitä suuremmaksi tyhjiö ihmisen sisällä kasvaa. Moni täyttää sitä tyhjiötä erilaisilla riippuvuuksilla, esim. huumeilla, ruoalla, uhkapelejä pelaamalla tai irtosuhteilla, mikä lopulta kasvattaa entisestään ihmisen kokemaa tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta.

Miten korjata tilanne? Älä peitä tunteitasi tai jätä niitä huomaamatta. Älä ”hoida” pahaa oloasi erilaisilla riippuvuuksilla. Myöskään keinotekoiset positiiviset ajatukset eivät auta. Suru on kohdattava ja ahdistus elettävä. Mieti, miksi olet allapäin. Oletko käyttänyt kaikkea potentiaaliasi? Oletko rakastanut itseäsi tarpeeksi, jotta jaksat yrittää kehittyä? Oletko tullut mukavuusalueesi ulkopuolelle, jotta voisit tehdä, mitä haluat, ja saavuttaa unelmasi? Pidätkö taitojasi ja kykyjäsi yllä? Miksi olet luovuttanut? Anna itsesi tuntea kaikki tyhjyys ja kurjuus ja tutki, miksi tunnet niin. Pikkuhiljaa tuntemasi tyhjyyden tilalle alkaa tulla uutta merkitystä, motivaatiota ja luovuutta.

4. Keskityt enemmän muihin ihmisiin ja heistä juoruiluun kuin omaan elämääsi

Kun omat tavoitteemme ja unelmamme eivät ole meille selviä, on helppo keskittyä muiden ihmisten elämään. Se on ajanhukkaa, koska mitä ikinä muiden ihmisten elämässä tapahtuukaan, sillä ei ole vaikutusta sinun elämääsi. Sinun tulisi keskittää energiasi sen pohtimiseen, miten saat oman elämäsi kuntoon tai paremmaksi sen sijaan, että töllötät muiden elämää. Erilaiset somekanavat, kuten Facebook ja Instagram, ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten passivoivaa ja masentavaa muiden elämän tuijottaminen voi olla. Lue esim.

Miten korjata tilanne? Jos käytät energiasi muiden ihmisten elämän pohtimiseen, et pääse kosketuksiin luovuutesi kanssa eikä uusia ideoita synny. Älä haahuile muissa maailmoissa, vaan keskity itsesi kehittämiseen. Muiden ihmisten sotkut vievät sinulta paljon voimia, ja siksi niistä kannattaakin pysyä erossa. Anna muiden olla, missä ovat, ja kulje itsevarmasti kohti omia unelmiasi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta suurin osa meistä ei silti toimi niin.

5. Keksit jatkuvasti tekosyitä sille, miksi et pysty johonkin

Tekosyiden keksiminen on äärimmäisen tavallista ja helppoa, ja kaikki sortuvat siihen aika ajoin. Kun keksii tekosyitä, ihminen alkaa velloa itsesäälissä, ja hänen tuotteliaisuutensa ja luovuutensa laskee. Tilalle tulee tyhjyyden tunne. Keksimme tekosyitä ohjataksemme itsemme pois syvimmistä haluistamme ja unelmistamme.

Miten korjata tilanne? Onko elämässäsi jokin asia, mitä olet jo kauan halunnut tehdä tai saavuttaa? Mikä sai sinut luovuttamaan? Useimmiten tämä tekosyy: en voi/en pysty. Lakkaa keksimästä tekosyitä ja keskity potentiaaliisi. Sanomalla ”en pysty” ihminen estää tehokkaasti niiden asioiden toteutumisen, mitä hän haluaisi saavuttaa. Yritä huomata, milloin mielesi täyttyy tekosyistä ja korvaa ne rakentavammilla ajatuksilla. Tekosyissä ei ole realismia eikä logiikkaa, niitä ei kannata kuunnella. Vaikeutamme elämää entisestään tekemällä yksinkertaisista asioista vaikeita. ”En ole tarpeeksi hyvä” tai ”on jo liian myöhäistä” ovat tekosyitä. Epäileminen kuuluu asiaan, mutta tekosyitä keksimällä ei kannata antaa koko elämän valua viemäriin. Kuuntele sydäntäsi ja vaistojasi.

Et ole paha tai tyhmä ihminen, vaikka et olisikaan oikealla elämänpolulla. Monet meistä ovat väärällä polulla vain siksi, koska nykyinen maailmanmeno on niin kaukana todellisesta luonnostamme. Meidän tulisi olla vapaita luomaan. Meidän pitää murtaa kahleet, joissa olemme eläneet. Muutoin elämme yhteiskunnassa, jossa riippuvuudet, masennus, itsemurhat ja tyytymättömyys elämään ovat arkipäivää. Niin ei ole pakko olla. Länsimaissa monilla on kaikki välineet parempaan ja tyydyttävämpään elämään, mutta he eivät toimi. Ala siis uskoa itseesi enemmän ja ryhdy toimeen.

Lähde: 5 Signs You’re Not On The Right Path (And What To Do About It)

Jutun kuvitus: näkymiä polkujen varrelta mammuttivaellukseltamme Mallorcalla

Voiko anonyymi bloggaaja menestyä?

Lyhyt vastaus: Voi.

Pitempi vastaus: Lue seuraavat kappaleet.

Viime päivinä olen törmännyt monissa blogeissa ajatukseen, ettei blogin pitäminen anonyyminä ole kovin hyvä ratkaisu. Väitettä perustellaan mm. sillä, että lukijat haluavat samaistua bloggaajaan, mikä ei onnistu, jos bloggaaja ei näytä naamaansa ja kerro nimeään. Naama lienee huomattavasti tärkeämpi, sillä ketä hyödyttäisi tietää, että esim. minun nimeni on Kaisa, Maiju, Raisa tai Daiju. Naaman piilottelu voi herättää monenlaisia kysymyksiä. Onko bloggaaja niin hirveän näköinen, ettei voi esiintyä omilla kasvoillaan? Harva kenties kuitenkaan luulee näin, vaan moni tajuaa, että anonyyminä bloggaavat haluavat suojella yksityisyyttään esim. netin luonteen vuoksi (kaikki jaettu materiaali leviää kaikkialle, kuvia ja tekstiä ei saa koskaan netistä pois sen jälkeen, kun ne on julkaistu jne.).

Oma blogini on enemmän pohdiskeleva ja asiapainotteinen kuin mitään muuta. Jos yritän mennä sellaiselle alueelle, jota kutsun hömpäksi, se voi olla ihan mukavaa, mutta pian aivoni alkavat kaivata tehokkaampaa jumppaa. Uskon näin olevan myös monilla muilla; hömppä ei pitemmän päälle riitä, vaan ihmiset haluavat aivopähkinöitä. Asiapainotteisessa blogissa mikään naama tai nimi ei mielestäni tuo blogille juurikaan lisäarvoa. Anonyymi bloggaaja ei myöskään ole sama asia kuin persoonaton bloggaaja, eli myös anonyymiin bloggaajaan pystyy samaistumaan. Toisin kuin jotkut bloggaajat väittävät, samaistuminen ei siis ole  vaikkapa vaaleiden hiusten ja sinisten silmien tulosta, vaan nimenomaan ajatuksiin ja fiiliksiin ihmiset samaistuvat. Eikä samaistuminen ole aina välttämätöntä muutenkaan, voihan erilaisista teksteistä vain nauttia tai oppia jotain.

Minulle anonymiteetti ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi antaa lukijoille itsestäni mitään. Haluan antaa paljonkin. On monia blogeja, joiden pitäjä aloitti täysin anonyyminä ja kertoi jossain vaiheessa nimensä ja näytti kasvonsa. En pidä tätä mahdottomuutena omallakaan kohdalla. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe, että blogini tulisi millään lailla kiinnostavammaksi tai paremmaksi kasvojen ja/tai nimen paljastamisella. Jo tähän mennessä olen kertonut blogissa ikäni, sukupuoleni, asuinpaikkakuntani, koulutukseni ja kiinnostuksen kohteistani. Eli aika paljon tietoja. Olen maininnut, ettei minulla ole lapsia. Onkohan kumppanista ollut mitään mainintaa? Ei ole tainnut. Olenkohan sinkku vai varattu? Se selviää Ei asiaankuuluvien paljastusten seuraavassa jaksossa. No ei vaineskaan, mielestäni mahdollinen kumppani ei ole niin yksilöivä tieto, etteikö sitä voisi mainita. Olen ollut saman miehen kanssa viimeiset viisi ja puoli vuotta. Muutuinko heti kiinnostavammaksi? Enkö? No siinäs näitte.

Jos haluaa nähdä paljon kuvia bloggaajasta ja hänen elämästään, anonyymi bloggaaja ei välttämättä innosta. Uskon kuitenkin, että on kasvavissa määrin myös niitä, joita jatkuva selfie-kuvien näkeminen blogeissa ottaa päähän ja kunnolla. Ja syystä, jos minulta kysytään. Näen enemmän sellaisia blogeja, joissa kirjoittaja on aivan ylikorostetusti esillä kuin sellaisia blogeja, joissa kirjoittaja olisi sopivasti esillä tai ei ollenkaan. Ylikorostuneesti esillä olevan bloggaajan tunnistaa mm. näistä: satoja kasvokuvia kaikkine huokosineen, satoja ja taas satoja vartalokuvia, käsikuvia, kynsikuvia… hengästyttävää. Pahinta on se, että esim. vartalo- ja kynsikuvia ei näytetä vain silloin, kun päällä on eri vaatteet tai kynsissä eri lakat, vaan saamme nähdä ainakin kymmenen kuvaa täysin samasta tilanteesta tai asetelmasta. Myös blogikurssilla puhuttiin tästä ilmiöstä; blogi on täynnä niin samankaltaisia kuvia, etteivät ne rikastuta blogin muuta sisältöä mitenkään. Runsas omien kuvien näyttäminen on totta kai joskus perusteltua: meikkikuvissa kasvojen on näyttävä hyvin, ja muotiblogeissa asuista ei saa hyvää käsitystä, jos niitä ei kuvata jonkun päällä.

Lopuksi on vielä määriteltävä menestys. Minulle menestys blogin yhteydessä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että blogi kiinnostaa joitakin ja sitä seurataan. Jollekin muulle menestys tarkoittaa maailmanmainetta ja miljoonia. Niiden saamiseksi on kyllä varmaan näytettävä kasvonsa ja esiinnyttävä laajemminkin. Ehkä jonain päivänä. Tai ehkä sittenkään ei.