Avainsana-arkisto: Marianne Williamson

Henkisyydellä hoikaksi, osat 4 ja 5: Rakastatko ruokaa aidosti vai onko se pakkomielle?

Tänään käsittelemme neljännen ja viidennen osan Henkisyydellä hoikaksi -postaussarjasta, jonka perustana toimii Marianne Williamsonin kirja A Course in Weight Loss: 21 Spiritual Lessons for Surrendering Your Weight Forever. Pidän tämän kerran aiheesta erityisesti ja uskon sen puhuttelevan monia.

Sarja on ollut tauolla peräti kolme ja puoli kuukautta. Se ei haittaa Williamsoninkaan mukaan, sillä vauhti ei ole tärkeää, vaan se, että kirjaan/kurssiin ja tehtäviin sitoutuisi mahdollisimman syvästi. Muuten kirjan opit helposti unohtuvat, vaikka ne ensin tekisivätkin vaikutuksen. Haluan aina olla mahdollisimman kiinnostunut siitä, mistä kirjoitan, koska silloin tekstit välittyvät parhaiten myös muille. Olen aina kiinnostunut henkisyydestä, mutta ihan kaikki Williamsonin kirjassa ei pysty tavoittamaan minua, koska se on kirjoitettu ensisijaisesti ylipainoisille ja lihaville ihmisille. Itse haen kirjan avulla rakkaudellisempaa suhdetta syömiseen, ja meinaan juuttua tekstiin silloin kun Williamson kertoo esim. siitä, kuinka sairaalloisen lihavien ihmisten syömisongelmat johtuvat useimmiten heille lapsuudessa tehdystä väkivallasta. (Paljon voimia ja toipumista heille.) Koska omaan taustaani ei kuulu mitään sellaista, kirjan vetovoima on juuri silloin vähentynyt kohdallani, ts. olen tuntenut itseni vääräksi kohdeyleisöksi. Onneksi olen kuitenkin aina jossain vaiheessa jatkanut lukemista, sillä usein jo seuraava luku on ollut yleismaailmallisempi ja täyttä asiaa, ja olen voinut nähdä itseni kirjoittamassa siitä blogiin!

hyvänolon paikka

Kaikki rakastavat ruokaa, sehän on selvä. Mutta onko sittenkään? Pakkomielle ei ole koskaan rakkautta. Ylitsepääsemättömät himot ja kyvyttömyys lopettaa napostelua ja kaapeilla notkumista eivät kuulu rakkaudelliseen syömiseen. Alla voit testata, onko oma suhtautumisesi syömiseen rakkaudellinen vai ei.

Miten käyttäytyy sellainen ihminen, joka rakastaa ruokaa aidosti?

  • Hän osaa arvostaa ruokaa ja nauttia siitä. Usein tämä näkyy hitaana syömisenä, koska silloin ruoan pystyy todella maistamaan, ja myös vatsalaukku ehtii rekisteröimään, että sinne on tullut ruokaa.
  • Hänen syömisensä ei koskaan ole neuroottista.
  • Hän syö ilman syyllisyyden tunnetta ja pystyy lopettamaan syömisen helposti.
  • Hän tuntee, kuinka hyvää ruoka tekee hänen terveydelleen ja kropalleen.
  • Hän osaa ihmetellä ruoan herkullisuutta ja kauneutta.
  • Hän viipyy hedelmäosastolla ja ihailee päärynän kurveja.
  • Hän tuntee sen yhteyden, mikä ruoalla on historiaan; ihmiset söivät samoja AITOJA ruokia kuin mekin jo tuhansia vuosia sitten.
  • Ruokaostoksia tehdessään hän ei mieti, mitä muut hänestä ja hänen ostoksistaan ajattelevat.
  • Hän osaa haukata yhden palan jotain herkullista, hengittää sen ihanuutta mielihyvän vallassa ja odottaa nautiskellen ennen toisen palan haukkaamista. Hänelle myös suupalojen väliin jäävä aika on miellyttävää ja osa syömisen elämystä.

Näitä faktoja vasten on helppo ymmärtää, että syömishäiriöinen käytös (olkoon se sitten ahmimista, itsensä näännyttämistä, syyllisyyttä syömistään ruoista jne.) ei ole rakkaudellista.

astiat

Miten tunnistaa syömisongelma ja kehittää rakkaussuhde ruokaan?

Syömisongelmaisen ihmisen suhde ruokaan voi olla kaoottinen, pelokas ja salaileva, eikä enää ole hallinnassa. Siltikään nämä asiat eivät ole ongelman alku ja juuri, vaan ne ovat vain oireita isommasta ongelmasta; siitä hysteerisestä äänestä, joka käskee ihmisen ahtamaan itsensä täyteen.

Ylensyömistä ei ratkaista sillä, että ihminen kieltää itseltään ruokia. Ruokaa ei tarvitse kieltää eikä vältellä. Jos haluaa lopettaa jatkuvan ruoan ajattelemisen, se ei onnistu sanomalla itselleen ”Älä ajattele ruokaa”. Se vain lisää ruokaan kohdistuvia ajatuksia. Kirjan tarkoituksena on kehittää (ehkä joskus jo olemassa ollut) rakkaussuhde ruokaan. Ihmisen tulee voida tuntea, kuinka ruoka rakastaa ja ravitsee häntä. Kuinka se liittää perheitä ja ystäviä yhteen. Kuinka ihmisellä on oikeus nauttia ruoasta aidosti.

Pakkomielle syntyy, kun ihminen osaa antaa mutta ei vastaanottaa. Silloin hamuaa koko ajan lisää, koska ei tunne saaneensa vielä mitään. Vasta siinä vaiheessa, kun ihminen alkaa tuntea saavansa ruoalta jotain, rakkaus alkaa hiljalleen astua pakkomielteen tilalle. Ainut tapa kehittää neutraali rakkaussuhde ruokaan on oppia rakastamaan sitä. Tässä tärkeä huomio: on mahdollista rakastaa vain sellaisia ruokia, joilta saa vastarakkautta.

ihanaa ruokaa

Rakastaako perinteinen jäätelöannos sinua? Ei. Siitä saa väliaikaisen tyydytyksen, mutta niin saa huumeistakin, väliaikainen mielihyvä ei siis käy rakkauden mittariksi. Jäätelössä on paljon rasvaa, sokeria, eläinperäisiä aineita ja prosessoituja kemikaaleja. Niillä ruokitaan syöpiä, kohotetaan kolesterolia, heikennetään näköä, häiritään proteiinien imeytymistä ja saadaan aikaan ruoka-allergioita. Jäätelön ainesosilla on myös yhteys diabetekseen ja sydäntauteihin, ja ne aiheuttavat osteoporoosia, keskittymisvaikeuksia ja alentavat vastustuskykyä. Näistä asioista on rakkaus kaukana.

Tämä ei tarkoita, etteikö ihminen saisi koskaan syödä jäätelöä. On kuitenkin tavallista, että kehittäessään rakkaussuhteen ruokaan ihminen ei useinkaan HALUA syödä jäätelöä, vaan tekee mielellään terveellisempiä valintoja. Ruokia, joilta saa vastarakkautta, ovat mm. kasvikset, hedelmät ja kokojyväviljat (eli tärkkelysmuonaa myös Williamsonin mukaan!). Näillä ruoilla rakennetaan vahva keho, vastustetaan tauteja, saadaan hehkuva iho, ja keho saa juuri niitä ravinteita, mitä tarvitsee toimiakseen ihanteellisesti.

On surullista huomata, että usein ne, jotka ylensyövät, saavat itse asiassa vähiten nautintoa ruoasta muihin verrattuna. Ylensyöjä saattaa mennä ravintolaillalliselle vatsa valmiiksi täynnä, jolloin ravintolaruoka voi ruokkia häntä korkeintaan psykologisesti. Kun puhutaan puhtaasta syömisen ilosta, ylensyöjä ei koe sellaista useinkaan. Onneksi asian voi muuttaa. Apuun ei tule itsekuri vaan itsensä rakastaminen.

Kaikkien ongelma ei ole se, ettäkö söisi liikaa tai liian usein; ehkä et vain syö hyvin, eli et syö oikeanlaista ruokaa. Kun ruokaa oppii aidosti rakastamaan, terveellinen syöminen ei tunnu rangaistukselta vaan palkinnolta.

Tehtävät

Kaikki alkaa lautasliinasta. Saattaa kuulostaa naurettavan typerältä, mutta kannattaa silti lukea eteenpäin. Ehkä sinulla on jo valmiiksi kaapit täynnä lautasliinoja ja paperisia servettejä. Ne kuuluvat kuitenkin vanhalle sinälle, ja tarvitset tätä tehtävää varten uuden lautasliinan.

Lautasliina muuttaa ennen kaikkea ruokaan ja syömiseen liittyviä rituaaleja. Moni syö päivän aikana miten sattuu; syödään suoraan paketista, ei kateta pöytää, käytetään muovisia aterimia ja syödään kiireessä lyhyillä ruokatauoilla. Monet syövät telkkarin edessä, eivätkä juurikaan edes huomaa ruoan tuoksuja ja makuja. Syöminen on usein yhtäaikaista jonkin muun toiminnan kanssa. Nämä kaikki ovat rituaaleja, joita lähes kaikki harrastavat. Uusia rituaaleja ei voi luoda käyttämällä vanhoja työkaluja. Siispä hanki uusi, sinulle mieleinen lautasliina. Sen ei tarvitse olla kallis, mutta sen tulee olla kaunis, kankainen ja haluamasi värinen ja tyylinen. Pääasia on, että pidät siitä hyvin paljon.

lautasliina 2

Tehtävään kuuluu hankkia kaikki seuraavat asiat ja viedä ne täällä esiteltyyn hyvänolon paikkaasi.

  • yksi uusi, kaunis lautasliina
  • yksi uusi, kaunis lasi
  • yksi tai kaksi uutta, kaunista lautasta
  • yksi uusi, kaunis veitsi
  • yksi uusi, kaunis haarukka
  • yksi uusi, kaunis lusikka
  • yksi uusi, kaunis tabletti tai muu alusta
  • kaksi kaunista kynttilänjalkaa (ei tarvitse olla uusia)
  • kaksi uutta, kaunista kynttilää
  • yksi musiikkikappale, joka sopii erityisen hyvin illallishetkeen

Paperiset ja muoviset kertakäyttöservetit ja astiat eivät käy, koska ne liittyvät kiireiseen syömiseen ja nopeaan hotkimiseen, joista halutaan päästä eroon. Opettele syömään hitaammin. Nopeasti syöminen voi johtua monesta asiasta; jotkut häpeävät sitä mitä syövät niin paljon, että syövät nopeasti, jotta heidän ei nähtäisi syövän. Jotkut muut taas syövät kuin viimeistä päivää esim. siksi, että lapsena oli syötävä nopeasti tai muuten jäi ilman ruokaa. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla ehdollistunut robotti, vaan vanhat tavat voi muuttaa.

Syömiseen liittyvät ongelmat voivat olla niin suuria, monivuotisia, yltyviä ja mahdottoman tuntuisia, että lautasliinan ym. tehoa voi epäillä. On kuitenkin todennäköistä, että olet kokeillut syömisongelmiisi jo kaikkea ”perinteisempää”: dieettejä, liikuntaa, kalorien laskemista ja rajoittamista, oksentamista, itsesi sättimistä jne. Mikään ei ole toiminut ja olet vajonnut vain syvemmälle epätoivoon. Lautasliinasta ja kumppaneista voi silloin olla paljon apua. Ne tavallaan repäisevät sinut irti siitä valetodellisuudesta, missä elät nyt, ja palauttavat sinut rakkaudelliseen maailmaan.

lautasliina

Tee ruokailuista pyhiä hetkiä. Vie hankkimasi lautasliina, astiat, aterimet ja kynttilät hyvänolon paikkaasi. Kun opit tuntemaan niiden lähettämän energian ja tekemään ruokahetkistä terveellisiä, aitoja, hitaita ja nautiskelevia, astiat ja aterimet voi tuoda myös ruokapöytään. Syö hankkimiltasi kauniilta astioilta vain niitä ruokia, joilta saat vastarakkautta. Astioilla on kyky tehdä ruokailuista sellaisia, joihin ei ole koskaan tottunut. Ne rikkovat jumiutuneet ja pinttyneet ruokailutapasi. Uutta tapaa on toistettava niin kauan, että siitä tulee sinulle luontaista. Samalla huomaat, että vanhat ruokailutapasi olivat rakkaudettomia.

Henkisyydellä hoikaksi, osa 3: Tee kotiisi hyvänolon paikka

Tänään on vuorossa kolmas osa Henkisyydellä hoikaksi -postaussarjasta, jonka perustana toimii Marianne Williamsonin kirja A Course in Weight Loss: 21 Spiritual Lessons for Surrendering Your Weight Forever.

helli sydäntäsi

Luvun ydinajatuksen kiteyttää tämä virke: ”The deeper delights you are seeking are not found in food, but rather in living fully.” Eli vaikka ruoka kuuluu vahvasti elämään ja syöminen on nautinnollista, emme siltikään elä syödäksemme. Elämällä on niin paljon enemmän tarjottavaa kuin vain ruoka. Miksei eläisi sitä elämää kaapeilla notkumisen sijaan? Jos oma syöminen on ongelmallista ja/tai siitä on seurannut reilumminkin liikakiloja, ruoka on todennäköisesti tullut korvaamaan monia muita elämän iloja. Harva myöskään haluaa esim. ahmia julkisella paikalla, joten kaikenlaiset ylilyönnit tapahtuvat tavallisimmin kotona, mieluiten silloin kun on yksin. Jos ongelmallinen syöminen on jatkunut vuosia, voi olla hankalaa saada muusta elämästä kiinni. Mitä muuta omalla vapaa-ajallaan voisi tehdä kuin syödä ja katsoa telkkaria? Mikä muu tekisi elämästä kivaa kuin vain ruoka? Itsekin huomaan, että moniin mieluisiin hetkiin liittyy syöminen. Elokuvaa voi olla ikävää katsoa, jos sen kanssa ei voi herkutella. Elokuva saattaa jopa olla kehno, mutta sitä voi muistella parempana kuin se oli vain siksi, että katsellessa söi jotain ihanaa.

Miten vuosia jatkuneet toimintatavat saa muutettua? Miten henkisyys voi auttaa syömisongelmiin ja/tai lihavuuteen? Tässä kohtaa kirjassa Williamson muistuttaa, että mieli saattaa aktiivisesti kapinoida kaikkea henkisyyttä vastaan, koska pelko/ylipaino voi olla kaikki mitä ihminen tietää. Muutos on pelottavaa, ja osa itsestä saattaa haluta pitää liikakiloista kiinni. Ihminen saattaa ajatella, että hän ei tarvitse kenenkään apua, vaan osaa itse hoitaa omat asiansa. Mutta jos ihminen on ylipainoinen, lihava tai muuten vain kärsii ongelmallisesta syömisestä ja ongelma on jatkunut vuosia/vuosikymmeniä, selvästikään ihminen ei ole silloin osannut hoitaa omia asioitaan, ja voi siksi olla avoin kokeilemaan uutta näkökulmaa.

Viime kerran postauksessa kirjoitin siitä, että ihmisillä on paljonkin uskoa negatiivisiin asioihin (”en mä kuitenkaan pysty tähän, mä retkahdan joka tapauksessa, ei musta ole mihinkään tällaiseen” jne.). Ihminen siis epäilee uskonsa voimaa vain silloin, kun häntä pyydetään uskomaan johonkin hyvään. Siihen uskominen, että on surkea ja ruma, ei puolestaan ole lainkaan hankalaa. Ei siis kannata sanoa, ettei ole uskovaa sorttia, koska kaikki uskovat hyvinkin moniin asioihin. Miksi oman uskon tarvitsisi aina toimia itseä vastaan?

Millaista muutosta henkisyydellä halutaan elämään ja syömisiin? Henkisyydellä tavoitellaan ihmettä (Williamsonin suosituin kirja A Return to Love, josta alla oleva lainaus on, perustuu sellaiseen kurssiin, jonka nimi on ”A Course in Miracles”). Ihmeen määritelmä on oma suosikkini kaikista henkisistä opeista. Jos saisin valita vain yhden henkisen lainauksen, jonka tulisi lohduttaa minua tai muistuttaa, mistä kaikki ongelmani johtuvat, se olisi tämä:

A miracle is a shift in perception.

Moni ajattelee ihmeellä jotain hyvin konkreettista, esim. parantumista jostain sairaudesta. Suurimmat ihmeet kumpuavat kuitenkin ihmisten asenteesta ja ajattelusta. Ihmisen tapa hahmottaa asioita saattaa olla aika tuhoisa, ja ihminen peilaa kaiken hahmotuskykynsä kautta. Ihme olisi esim. se, että joku homoja vastustava ihminen, jolla ennen tuli paha olo tajutessaan, että hän on samassa tilassa homon kanssa, oivaltaisikin jossain vaiheessa, ettei homoudessa ole mitään vikaa. Tällaisesta oivalluksesta tulee aivan uskomattoman hyvä olo, tuntuu kuin valtava taakka olisi viety harteilta. Kun Matti tuntee vihaa ja ällötystä jotain toista kohtaan, hän saattaa luulla, että vihan kohde tuntee kaiken sen vihan ja saa ansaitsemansa opetuksen. Todellisuudessa Matti itse on oman vihansa kohde, koska homous ei ole homojen ongelma vaan Matin, ja hän kärsii omasta vajavaisesta ajattelustaan.

Kun oma asenne ja/tai tapa nähdä ja hahmottaa asioita ja maailmaa muuttuu, syömiseen liittyvät ongelmat alkavat hävitä kuin itsestään. Se johtuu siitä, että ihminen on käsitellyt kaikista syvimpiä ongelmiaan, ei pelkkiä seurauksia, joita mm. liikakilot ovat.

Tehtävä

Tämän kerran tehtävänä on tehdä omaan kotiin hyvänolon paikka, alue tai nurkkaus. Siinä missä keittiö ja sen kaapit merkitsevät monelle retkahduksia, houkutuksia ja ylilyöntejä, jonkin muun paikan tulisi olla vapaa kaikista niistä. Tämä paikka on rakkaudellinen, siihen ei liity ruoka tai syöminen, vaan esim. rentoutuminen, jooga, lukeminen ja meditaatio. Tarkoitus on, että vaikka sinulla olisi kuinka huono päivä tai olet joko vihainen, surullinen, epätoivoinen tai mitä tahansa, omassa hyvänolon paikassasi voit rauhoittua ja hengittää, sinne on hyvä mennä. Paikalla tulee olla hyvä energia. Sinulla on varmaan jo nyt tietyt lempipaikat kotonasi (esim. ikkunan alle asetettu sohva on kutsuvampi kuin pimeä ja kapea käytävä), joten todennäköisesti rakennat hyvänolon paikkasi johonkin lempipaikkasi yhteyteen. Paikassa tulisi olla tuoli tai vastaava esim. lukemista varten ja jokin taso, jolle voi laittaa mitä vain itselle pyhää, henkistä tai muuten elinvoimaista (esim. kirjallisuutta, oikeita kukkia, ehkä jonkun oman rakkaan kuvan (vain jos tämä ihminen tukee sinua halussasi muuttaa elämäsi ja syömistottumuksesi)). Jos pidät jonkinlaista päiväkirjaa henkisestä matkastasi, sivut kannattaa kirjoittaa tekemässäsi hyvänolon paikassa tai vähintäänkin tuoda kirjoitetut sivut sinne.

Williamson suosittelee siivoamaan kaapit kaikista epäterveellisistä ruoista, jotka toimivat laukaisijoina ahmimiseen tai muutoin liikaan tai ongelmalliseen syömiseen. Omaan hyvänolon paikkaan voi tuoda jopa ruoka- tai reseptikirjoja, kunhan niiden sisältö on viisasta ja terveellistä.

Henkisyydellä hoikaksi: Onko henkisyys humpuukia?

Henkisyyssarjassa eteneminen on ollut vähän hitaampaa kuin olin ajatellut. Olen miettinyt, mistä se johtuu, kun kuitenkin yhä olen hyvin innoissani henkisyydestä ja Williamsonin kirjasta. Koska Williamsonin kirjan luvuissa on paljon asiaa jo itsessään, kirjoittamistani teksteistä tulee pitkiä, vaikka niissä ei olisi mukana paljonkaan omia fiiliksiäni. Olen huomannut juuri sen olevan pienoinen ongelma, eli haluan kirjoittaa enemmän omista oivalluksistani kuin jäädä liian tiukasti jumiin jonkun toisen kirjoittamaan tekstiin. Vaikka olen jo lyhyesti kirjoittanut henkisyyden ja uskonnon eroista, koen, että siinä asiassa on vielä monia väärinymmärryksiä, jotka pyrin tässä kirjoituksessa oikaisemaan. Uskon, että tämän jälkeen henkisyyssarjassa eteneminen on mielekkäämpää sekä lukijoille että minulle. Haluan myös tulla askeleen taaemmas uskonnollisessa sanastossa, koska voin kuvitella sen häiritsevän muita, jos/kun se hämää ajoittain minuakin. Aion siis muuttaa tulevien henkisyystekstien lähestymistapaa hieman. Jos henkisyys ei kerran ole sama asia kuin uskonto/uskonnollisuus, miksi käyttää uskonnollisia termejä, jotka saavat monet irvistämään ja jättämään henkisyyden saman tien kokonaan?

enkeli

Tajusin tälle tekstille olevan tarvetta, kun juttelin hyvän ystäväni kanssa. Puhuimme blogistani, ja hän oli pitänyt erityisesti tärkkelykseen ja vegaanisuuteen liittyvistä, paljon tietoa sisältävistä postauksistani. Henkisyyssarjasta emme puhuneet paljonkaan, mutta silti ystäväni taholta esille tuli tämäntapainen ajatus: ”Jos ei usko mihinkään henkisyyteen/henkiseen, niin silloin vastustaa kaikkea siihen liittyvää eikä tietenkään silloin innostu mistään henkisistä opeista eikä siten saa apua mihinkään ongelmaan henkisyyden avulla.” Uskon, että tämä ajatus kiteyttää hyvin monen ihmisen fiilikset henkisyydestä. Ystäväni ei kuulu kirkkoon ja uskoo vahvasti evoluutioon, mutta koska minäkään yhtä lailla en kuulu kirkkoon ja uskon evoluutioon, en todella koe olevani mikään hihhuli, joka kirjoittaa siitä, kuinka Jumala rakastaa ja Jeesus pelastaa. Ärsyynnyn ja vaivaannun Jeesus-jutuista ihan samalla tavalla kuin hyvin moni tapakristitty, jolle uskonto ja kirkkoon kuuluminen eivät merkitse muuta kuin kirkkohäitä ja -hautajaisia. Haluan siksi kirjoittaa aavistuksen syvemmin henkisyyden ja uskonnon pääeroista. Muistutan, että minä en myy mitään henkisiä oppaita tai henkisiä oheistuotteita, eli minä en menetä mitään siinä, jos joku ei halua ”uskoa” henkisyyteen. Kieli-ihmisenä minua kuitenkin harmittaa tiettyjen termien väärinkäyttö ja haluan siksi avartaa ihmisten käsityksiä ja ajattelua. En silti halua mollata uskontoja, ja myös uskonnollisuus voi olla henkistä, vaikka niin ei tavallisesti olekaan.

Uskonto vs. henkisyys

Uskonnoissa ihmisiä käsketään uskomaan asioihin, joiden mahdollisesta olemassaolosta emme tiedä mitään. Uskonto esitetään vastakohtana tieteelle niin usein juuri sen takia, että uskontojen väitteille ei löydy paljoakaan/mitään todisteita, kun taas tieteellisesti voidaan tutkia hyvin monia asioita (tosin tieteessäkin on menty metsään siinä, että KAIKKI halutaan tieteellistää, kuten esim. rakkaus ja ne perusteet, joilla ihminen valitsee itselleen kumppanin). Joka tapauksessa uskonnoissa ihmiseltä vaaditaan uskoa asioihin, joihin on hyvin vaikea uskoa.

Henkisyydessä ei ole kyse uskosta tai uskomisesta sellaiseen, jota ei ole olemassa. On hyvin eri asia sanoa, että ”uskon, että kuoltuani pääsen taivaaseen bilettämään Marilyn Monroen kanssa” kuin että ”mä en koskaan onnistu missään ja pysyn ikuisesti rumana ja läskinä”. Ensimmäinen uskomus ei ole mitään muuta kuin luulo tai toive (tapahtukoon niin tai ei), toisessa esimerkissä ihminen puolestaan uskoo olevansa ruma ja läski, ja myös pysyy sellaisena niin kauan kuin uskottelee itselleen niin. Toisin sanoen ihmisillä on hyvinkin paljon uskoa asioihin (”se haastattelu meni ihan persiilleen, ei musta ole mihinkään”). Ei voida tieteellisesti todistaa, että ”kyllä, Maija todella on surkimus”, vaikka Maija itse uskoisi siihen hyvin vahvasti. Eikö olisi upeaa, että Maija käyttäisi samaa uskoa saavuttaakseen kaikkea hyvää ja positiivista elämässään?

kukat ja valo

Uskontoja myydään lupauksilla. Ihmiselle sanotaan, että kun uskot ja teet näin ja näin, saat iänkaikkisen elämän, ja ei suinkaan missä tahansa paikassa, vaan mitä kauneimmassa paratiisissa. Tämän idean keksineen ihmisen on siis täytynyt olettaa, että iänkaikkinen elämä on se, mitä ihmiset haluavat. (Sekin on muuten hassua, että paratiisi on täynnä hedelmiä, joita voisimme syödä kiloittain nyt täällä maassa, kun elämme. Oma taivaani koostuisi ennemminkin lakuista, jäätelöstä, kekseistä, kakuista ja sen sellaisesta. Miksi satsata terveyteen, kun on jo kuollut?) Joka tapauksessa uskonnossa on oltava jokin koukku. Se voi olla esim. ”sinun on uskottava tai me tapamme sinut” tai nykyaikaisemmin lupaus jostain, mitä ihmisten ajatellaan haluavan (muuten ideologia ei toimi toivotusti). Henkisyys ei lupaa mitään kuvitelmaa mistään. Henkisyydellä halutaan vaikutuksia nimenomaan TÄHÄN elämään, ei kuolemanjälkeiseen elämään.

Henkisyys ja hoikkuus

Miten henkisyyttä sitten voi soveltaa omaan elämään, terveyteen ja hoikistumiseen? Oma tilanteeni on hyvä esimerkki. Minulla ei ole kyse siitä, ettenkö pystyisi laihtumaan/ylläpitämään painoani omin avuin jonkin aikaa tai pitempäänkin. En koskaan koe, että Jumala (siten kuin yleensä Hänet ymmärrämme) kannattelee painoani eikä minulle olisi lainkaan luontevaa kuvata mitään painoon liittyviä saavutuksia tai epäonnistumisia uskonnollisin termein. Olen osoittanut monesti elämässäni, että minusta löytyy paljon kunnianhimoa ja kurinalaisuutta ja olen saavuttanut niillä ominaisuuksilla monia asioita. MUTTA: Varsinkin viime vuosina olen aina jossain vaiheessa ikään kuin unohtanut, miksi satsaan terveyteeni/ulkonäkööni ja miettinyt, onko mikään sellainen oikeasti niin merkityksellistä. Miksi söisin terveellisesti? Miksi muka olisin onnellisempi ja voisin paremmin kevyempänä kuin painavampana?

Vaikka tiedän, että en ole onnellisempi painavampana, se ei riitä motivoimaan minua, koska unohduksen hetkellä en keksi yhtäkään syytä, miksi tekisin töitä terveyden ja ulkonäön eteen. Ja silloin totta kai kävelen suoraan kaapeille ja syön kaikkea ja aivan liikaa (en siis niinkään ahdistukseen tai tylsyyteen saati johonkin vanhaan traumaan, vaan ei vain ole yhtäkään syytä olla tekemättä niin). Minä siis pystyn hallitsemaan painoani täydellisesti, kunnes en enää pystykään. Muutosta ei myöskään edellä mikään erityinen hetki, stressaava päivä tms., vaan minua ei vain yhtäkkiä ikään kuin kiinnosta terveys tai hyvä kroppa. Pian taas kiinnostaa, mutta siihen mennessä olen jo lihonut useamman kilon. Juuri tuo muutos, tuo hyvin äkillinen kiinnostuksen puute (voisin kutsua sitä jopa hetkelliseksi apatiaksi) on ihmetyttänyt minua jo kauan. Tunnen, että henkisyydestä löytyy vastaus tuollaiselle olotilalle hyvin monestakin syystä. Jo tähän mennessä olen löytänyt Williamsonin kirjasta kohdan, joka kuvaa juuri kuvaamaani tilaa erinomaisesti (s. 54):

No matter what you do – no matter how much you diet or exercise – as long as there is that place in your brain where your sanity flips over like a breaker switch, then even your best efforts will seem for naught. This then makes your life unmanageable. It is as though there is a place where you are always rendered powerless, no matter how powerful you might be in other ways.

Juuri tämän takia henkisyys puhuttelee niitä, joita se puhuttelee. Ei tarvitse testata mitään eikä uskoa olemattomaan, vaan lukiessaan ”oikeaa” tekstiä ihminen huomaa, että se kuvaa juuri hänen elämäänsä ja kamppailuaan. Miten sellainen voi olla edes mahdollista? Siitä yksinkertaisesta syystä, että niin moni asia, tunne, kokemus, aistimus on universaalia. On aina joku, joka on tuntenut juuri samalla lailla kuin sinä jo kauan aikaa sitten. Useimmiten heitä ei edes ole vain se yksittäinen joku, vaan heitä on valtavasti.

kädet

Viime viikkoina olen katsellut YouTubesta My 600-lb life -nimistä sarjaa (vapaasti suomennettuna ”vajaan 300 kilon elämäni”), jossa sairaalloisen lihavat ihmiset pääsevät laihdutusleikkaukseen. Sarjassa seurataan heidän taivaltaan vuoden ajan. Moni potilaista menee jossain vaiheessa terapiaan, ja sarjan terapeutit ja psykologit puhuvat tunteista, niiden käsittelystä ja traumoista ja kaikkien niiden vaikutuksesta lihavuuteen juuri samoin termein kuin Williamson kirjassaan. Henkisyydessä on siis aivan samoja periaatteita kuin psykologiassa ja psykiatriassa. Niitä ei yleisesti pidetä humpuukina sillä tavalla kuin henkisyyttä tai uskontoa saatetaan pitää. Ehkä sekin osaltaan auttaa ymmärtämään, mistä henkisyydessä on ja mistä siinä ei ole kyse.

Mitä sinä ajattelet henkisyydestä? Onko sitä helppo soveltaa omaan elämään? Onko henkisyys mielestäsi enää niin vierasta ja vastustettua Suomessakaan, kun esim. teokset The Secret ja Eat, Pray, Love ovat täälläkin tunnettuja, ja mindfulness on saavuttanut kaikkien korvat?

kukat ja valo 2