Avainsana-arkisto: koti

Taloartikkelin jälkipyykkiä

Kodin Kuvalehden artikkeli talostani julkaistiin neljä päivää sitten. Lukijoiden kiinnostus on ollut valtavaa, ja blogissani on vierailtu näiden päivien aikana yli 20 000 kertaa pelkkien talotekstien tiimoilta!

Kodin Kuvalehden artikkelissa ollut linkki blogiini ohjasi lukijat siihen tekstiini, jossa talo tuotiin tontille. Kävi kuitenkin niin, että innokkaimmat ja tarkimmat lukijat löysivät myös ne tekstini, joissa kerron talon ongelmakohdista, ja yhdestä niistä (Miksi en enää kirjoita talosta?) tuli vielä luetumpi kuin alkuperäisestä talotekstistä, koska se linkattiin useiden sivustojen kommenttiosioon.

Itse artikkelista käytiin eniten keskustelua Kodin Kuvalehden Facebook-sivulla ja suoraan artikkelin alla. En käynyt kommentoimassa yhteenkään keskusteluun mitään, vaan päätin vastata palautteeseen ja kyselyihin blogin puolella. Oli kuitenkin mukava seurata keskustelua ja varsinkin ihastuneita kommentteja. Huomasin myös, mikä suurissa lukijamäärissä on parasta: kun joku kommentoi aiheesta jotain hölmöä tai provosoivaa tai on (tahallaan) ymmärtänyt väärin, minun ei itse tarvitse mennä oikomaan mitään, vaan lukuisat muut kivat ihmiset tekevät sen puolestani. :)

Kiitos yleensäkin kaikille, jotka toivottivat minulle onnea uuteen kotiin tai pitivät asumismuotoani hyvänä ja jopa tavoiteltavana! Suurin osa kommenteista oli positiivisia ja kannustavia:

Yllättävän moni myös ilmaisi olevansa itse kiinnostunut asumaan pikkutalossa tai muuten vain ihasteli taloani:

Tarkimmat lukijat tosiaan kiinnittävät huomiota siihen, että artikkelissa talounelmani esitettiin niin aurinkoisesti todellisuuden ollessa muuta:

Haastattelussa kyllä kerroin myös vaikeuksista, mutta lähinnä ajasta ENNEN talon saapumista. Minulle pahinta oli nimittäin kaikki se odottelu ennen kuin pääsin muuttamaan. Silloin olin kaikista turhautunein ja siipi maassa. Kun pääsin asumaan taloon, kylmät lattiat ja jäätyvät putket olivat minulle paljon pienempi paha, vaikka heti ongelmista raportoinkin ja kirjoitin talofirmalle, että pikaisia toimenpiteitä vaaditaan. Toimittaja lisäsi artikkeliin tämän kohdan lukijapalautteen perusteella:

Talon tuontitiimi ehti poistua, kun Janni tutki sisällä paikkoja. Kahden kuukauden kuluttua sähkö- ja putkityöt olivat valmiita. Odottelu oli ollut vaikeaa.
”Silloin tuntui, että vasta todella pääsin kärryille siitä, millaista rakennusalalla on. Olin luullut säästyväni kummemmilta viivästyksiltä, koska talo poikkeuksellisesti oli alusta asti ollut täysin valmis, mutta eihän se niin mennyt.”

Yleisesti kuitenkin halusimme pitää artikkelin positiivisena, varsinkin koska kohtaamani ongelmat eivät johdu talon koosta. Minuahan haastateltiin juuri siksi, että asun pienessä talossa, eli pienesti asuminen ja sen mielekkyys ovat artikkelin pääpointteja. Pikkutalossa asumiseen puolestaan ei tarvitse sisältyä mm. lattialämmitysongelmia, sillä lattialämmityshän voidaan asentaa mihin tahansa taloon tai olla asentamatta. Tietyt lukijatkin sen oivalsivat:

Lisäksi kaikki blogitekstini ovat koko ajan olleet julkisia, eli kuka vain halukas on voinut tulla lukemaan kaiken, mitä olen talosta kirjoittanut. Niinpä emme toimittajan kanssa kokeneet, että olisimme pimittäneet mitään tietoja. Olen hyvinkin tyytyväinen artikkelin leppoisuuteen ja iloiseen tunnelmaan, koska olen viihtynyt talossa niin hyvin viime kuukaudet, ja juuri siitä kerroin toimittajalle. Keväinen viihtymiseni ei kuitenkaan ole päässyt näkymään kummemmin blogissa, koska viimeisimmät talojuttuni ovat talvikuukausilta.

Muutamat kyselivät taloprojektin hinnasta ja tonttiasioista. Niihin vastasin täällä tällaisella kommentilla:

”Lopullinen hinta ei vielä ole tiedossa, koska pari tahoa ei ole voinut vielä laskuttaa (koska töitä ei ole tehty). Tällä hetkellä projekti on maksanut noin 100 000 euroa. Pienen talon voit saada esim. 70 000 – 80 000 eurolla, mutta hintaan ei tietenkään kuulu tonttia, vesi- ja sähkötöitä yms. Meidän kohdalla vedet ja sähkö tulevat kaukaa, eli työtä ja materiaalikustannuksia oli enemmän. Toisaalta tontti oli jo omistuksessamme, mikä tarkoittaa suurta säästöä. Olen arvioinut oman taloprojektin lopulliseksi hinnaksi noin 120 000 euroa, niin että hinnassa on mukana myös esim. uuden pihasaunan materiaalit (lasken saunankin talokuluksi, koska talossa ei ole saunaa, jolloin se on hankittava erikseen). Nähtäväksi jää, osuuko hinta-arvioni kohdalleen. Kirjoitan aiheesta varmaan enemmänkin blogiin sitten kun kaikki kulut ovat tiedossa.”

Tietty lukijakunta piti taloa auttamatta liian pienenä ja nimitteli sitä mm. koirankopiksi. Jos yli 12 000 kiloa painava talo on koirankoppi, niin toisilla vain on niin erilainen käsitys siitä, mikä on pientä ja mikä ei. Jotkut puolestaan epäilivät säilytystilan riittävyyttä:

En ole aiemmin esitellyt blogissa makuuhuoneen kaappeja, mutta tässä on nyt niistäkin kuva ajoilta, kun talo oli vielä tyhjillään.

Kahdelle ihmiselle tällaiset säilytystilat ovat täysin riittävät. Myös kylpyhuoneessa on paljon sellaista tilaa, jota emme vielä ole edes hyödyntäneet. Jos asuisin yksin, tilaa olisi ihan liikaakin. Ymmärrän, että tavara on joillekin tärkeää, mutta itse en kuulu heihin. Niin kuin jo artikkelin otsikkokin sen sanoo: ”Voin sitä paremmin, mitä vähemmän minulla on tavaraa.”

Ilahduttavan moni lukija oli samoilla linjoilla:

Tämäkin keskustelu oli virkistävä:

Noin juuri!

Kommentti, jolle lopulta nauroimme miehen kanssa eniten, tulee tässä:

”Muutenkin, jos on tyytyväinen, ei sitä lehdessä tarvitse kertoa.” Ei hyvänen aika sentään! Minustakin lehdissä ja mediassa pitäisi keskittyä vain negatiiviseen: murhiin, raiskauksiin, terrorismiin, väkivaltaan, orjuuteen, pommi-iskuihin ja petoksiin. Esimerkiksi itsemurhista tiedetään, että mitä enemmän itsemurhista uutisoidaan, sitä enemmän itsemurhia tehdään. Se jos mikä kertoo, että lehden sivut ja muukin media pitäisi pyhittää vain negatiivisille asioille. Koska silloinhan me kaikki voimme paremmin! Onneksi bloggaajana olen tottunut kaikenlaisiin kommentteihin; en tiedä, hätkähtäisinkö enää mistään.

Lisäksi olen saanut yksityisesti erilaisia kyselyjä, joista yhdessä kerrottiin mm. omasta talopaketista ja talofirman menemisestä konkurssiin (ongelmia oli siis piisannut heilläkin), yhdessä minua haluttiin haastatella Tiny House -liikettä käsittelevää gradututkimusta varten, ja nyt jopa Helsingin Sanomat haluaa haastatella minua, mutta eri aiheesta. Tosin siltä saamassani viestissä minua puhutellaan nimellä Jenni. Se saattaa olla deal breaker, mutta katsotaan!

Ensi kerralla esittelen luultavasti talon pihapiiriä, sillä maaurakoitsija viimeisteli pihan eilen! Saan varmasti pian myös kauan odotetun laskun, hän kun ei ole laskuttanut vielä mitään viimekesäisistäkään hommista. Isosta potista siis on kyse. Jään odottamaan sitä kauhulla samalla kun viimeinkin pääsen nauttimaan pihasta, joka ei ole savikasojen peitossa. 😍

Kodin Kuvalehti haastatteli minua

Minusta ja talosta on juttu Kodin Kuvalehdessä: Janni muutti maalle ja tilasi netistä 33-neliöisen omakotitalon: ”Voin sitä paremmin, mitä vähemmän minulla on tavaraa”

Pikkutaloni on juuri tällä hetkellä Kodin Kuvalehden etusivun ”kansijuttu”, eli artikkeliin vievä kuvake on isoin ja heti ensimmäisenä. En olisi taloa ostaessani uskonut, että se saa oman sekuntinsa parrasvaloissa. :)

Kiitokset toimittaja Anna Pihlajaniemelle haastattelupyynnöstä ja miellyttävästä artikkelista!

Tänne paistuu! – Kun talo muuttui kylmästä kuumaksi ja muuta ihanaa

En tajunnutkaan, miten paljon elämäni muuttuisi, kun muutin kerrostalosta Helsingistä omakotitaloon maaseudulle järven rannalle.

Kuluva talvihan on ollut talossa niin kylmä lattioiden osalta, että viimeksi vesiputketkin jäätyivät. Nyt siitä on jo viisi viikkoa, ja tänä aikana tilanne onkin ehtinyt kääntyä päälaelleen: minulla on jo useampana päivänä ollut talossa 26 astetta lämpöä aamupäivään mennessä, vaikka ilmalämpöpumppu ja patterit ovat pois päältä! Minulle 26 astetta on niin paljon, että muutun ärtyisäksi. Siinä vain on jotain nurinkurista, että jo maaliskuussa Suomessa hikoilee omassa kodissaan, vaikka istuisi paikallaan pelkät alusvaatteet päällä.

Aihetta valittamiselle ei kuitenkaan ole, ja aurinko ja lämpöhän ovat lopulta upeita asioita. Olen vain niin tottumaton kumpaankin: asuin entisessä, poikkeuksellisen pimeässä ja siten myös viileässä asunnossani yli 10 vuotta, ja niinpä auringon tuoma lämpö omassa kodissa on minun maailmassani sellaista eksotiikkaa, jota tavataan vain tropiikissa.

En muista, mainitsinko tätä aiemmissa teksteissäni, joissa kerroin asunnon myynnistä, mutta entisen asuntoni ensinäyttöön tuli neljä ihmistä, joista yksi kääntyi pois jo ovella, koska asunto oli niin pimeä. Pimeys johtui tiheästä ja korkeasta mäntyjen keskittymästä, jolle ei ollut vuosikymmeniin (tai koskaan?) tehty mitään ja joka peitti kaikki näkymät. Pimeys alkoi häiritä minua vasta viimeisinä vuosina kämpässä asuessani, ja olin itsekin kovasti valon perään niin kuin se mahdollinen ostaja, joka kaikkosi jo ovella.

Nyt olen äärivaloisassa ja lämpimässä talossa, jossa joudun pitämään aurinkolaseja päässä! Korkeiden lämpötilojen lisäksi talossa on tosiaan ollut viime aikoina niin kirkasta, että olen joko pitänyt säleitä osittain kiinni tai sitten turvautunut aurinkolaseihin. Talon julkisivu osoittaa etelään, ja voin vain kuvitella, millaiseksi saunaksi talo muuttuu kesällä. Tuuletuskin lienee silloin vaikeampaa kaikkien paarmojen ja hyttysten takia. Tällä hetkellä talo tuulettuu hetkessä ja tehokkaasti, 10 minuutin tuuletuksella lämpötila tippuu 22 asteeseen, vaikka alkaakin taas nousta heti ovien sulkemisen jälkeen.

Hikoiluttavista lämmöistä huolimatta olen viihtynyt talossa tajuttoman hyvin! Olen kovin onnellinen. Epäilen, että se puoli ei ole tullut esille blogissa, koska olen pakostakin joutunut keskittymään negatiiviseen: talofirma on vielä tässä vaiheessa velvollinen korjaamaan kaikki löydetyt viat, ja koska niitä ilmeni talven mittaan enemmän kuin osasin odottaa, olen joutunut pitämään niistä kirjaa ja taltioimaan ne mahdollisimman tarkasti. Olen kuitenkin saanut lupauksen, että kaikki puutteet tullaan korjaamaan, joten koen vihdoin voivani keskittyä kaikkeen suloiseen, mitä elämällä on täällä tarjota.

Mitä kaikkea sitten olen puuhaillut täällä kuluvana, pian jo menneenä talvena?

  • Olen treenannut reilusti. Takana on 11 hiihtolenkkiä ja neljä kävelyä järvenjäällä. Sen järven, jonka jäälle kävelen omalta pihaltani. Niin uskomattoman idyllistä, että en jaksa tajuta! Lisäksi olen panostanut raskaisiin käsitreeneihin, lankkutreeniin, joogaan ja tietysti crossailuun. Kahdeksan kilometrin kauppareissut olen tehnyt kävellen. Harkitsin, olisinko ottanut blogiin kuvia kiinteytyneestä kropastani, mitä todella harvoin teen, mutta ajoitus ei ole nyt paras. Kirjoittamieni seksilelutekstien takia blogiini tullaan tällä hetkellä erilaisilta pornosivustoilta, joten pidän paljaan pinnan esittelyn aivan minimissä.

  • Olen saanut ennätysmäärän mustelmia. Mottasin itseäni vahingossa talikon varrella ohimoon ja ladon ovella reiteen. Jos talikko ja lato eivät kerro, että ollaan maaseudulla, niin sitten ei mikään! Lisäksi kaaduin kerran järvenjäällä, ja sain mojovan mustelman polveen. Osaan kuvitella, miten mustelmainen olen kesällä, kun jo nyt talvella useiden vaatekerrosten suojaamana iho sinertää ja liilertää sieltä täältä. Tuleviin kesähäihimme olin ajatellut polvipituista mekkoa täyspitkän sijaan, mutta mustelmien takia olisi ehkä paras pukeutua johonkin koko kropan peittävään kaapuun. Jos onnistun olemaan tyrkkäämättä itseäni lapiolla naamaan, olen tyytyväinen!
  • Olen nähnyt kaksi joutsenta järvenjäällä. Eli taaskin omalla pihalla! Näimme sekä ilmalennot että mahalaskut, ja kuulimme niiden laulun (vai äänen, ei sitä ehkä lauluksi voi sanoa). Lumeen jääneet räpylänjäljet olivat niin hellyttävät! Joutsenet etsivät sulaa vettä eivätkä valitettavasti sitä vielä täältä löytäneet, mutta pian sekin aika koittaa.
Joutsenen räpylänjäljet.

Joutsenen räpylänjäljet.

  • Olen kuunnellut järven tarinointia. Järvi pitää aikamoista mekkalaa näinä päivinä: auringon laskettua jään alta alkaa kuulua ihmeellisiä ”taajuus”ääniä: välillä kuulostaa kuplivalta ja aaltomaiselta, välillä taas kopahtaa ja sitten räksähtää. Sana taajuus kuitenkin kuvastaa parhaiten kuulemiani valasmaisia kumahduksia ja tukahdutettuja loiskahduksia.
  • Olen katsellut aurinkoa ja kuuta.

Olen elämän rutistettavana ja syleiltävänä toisin kuin koskaan aiemmin.