Avainsana-arkisto: kissa

Elmo (2000 – 2018)

Jotkut lukijat ehkä muistavat, etten ole koskaan asunut yhdessä mieheni kanssa pitkästä liitosta huolimatta. Kerroin siitä aikoinaan kirjoituksessa Paljastuksia ja hulluja ajatuksia.

Erilaisille asumisratkaisuille voi olla lukemattomia syitä, mutta meidän tilanteemme johtui miehen Elmo-kissasta. Olen tavattoman allerginen kissoille, ja sain melkoisia kohtauksia jo pelkästään miehen luona käymisestä, minkä vuoksi hengasimmekin lähinnä vain minun luonani. Mies ei koskaan ollut yhtä yötä kauempaa luonani, jotta Elmon ei tarvinnut olla liian kauaa yksin kotona.

Tavatessani miehen Elmo oli noin 9-vuotias. Jo silloin tiesin, että kissat elävät tavallisesti pitkään. Vuosien kuluessa totuin siihen, ettemme voi Elmon takia asua yhdessä, ja pitkälti juuri siksi lähdin toteuttamaan yksin talounelmiani. En koskaan edes pilan päiten ehdottanut, että Elmo olisi lopetettu. Tiesin muutamasta suhteesta, jossa toisen lemmikki oli lopetettu kumppanin tieltä, vaikka mitään allergioitakaan ei ollut, ja ne liitot olivat kariutuneet. Lemmikin tappaminen ei luonnollisestikaan ole hyvä lähtökohta ihmissuhteelle.

Niinpä Elmo sai elää ja kuolla luonnollisesti vanhuuttaan. Elmo on nimittäin nyt poissa. Se kuoli toukokuussa 2018. En kirjoittanut siitä silloin, koska tein paljon erilaisia töitä ja pidin taukoa blogista.

Elmo eli siis noin 18-vuotiaaksi. Mies oli onneksi kotona, kun Elmon hengittäminen kävi hankalaksi, ja niinpä he lähtivät saman tien eläinlääkäriin. Siellä Elmolle annettiin happea, ja empaattinen lääkäri kertoi miehelle, että keuhkot vetelevät viimeisiään eikä mitään ole tehtävissä. Elmo oli myös oksennellut eikä mikään pysynyt enää sisällä. Lääkäri ei voinut suositella muuta kuin lopettamista. Elmosta näki, että se oli jo iäkäs, mutta lääkäri silti kysyi sen tarkkaa ikää. Sen opittuaan hänelle oli vielä selvempää, ettei Elmo pysty enää selviämään. Mies ei halunnut uskoa kuulemaansa, vaikka tiesi itsekin asian laidan, ja kysyi, auttaisiko mikään leikkaus. Se saisi maksaakin vaikka kuinka paljon. Lääkäri oli myötätuntoinen, mutta ei voinut muuttaa elämän tosiasioita. Itsekin aina lohdutan miestä sillä, että eihän kukaan meistä kuolisi koskaan, jos meidät voitaisiin pelastaa jopa vanhuuden viimeisinä päivinä sisäelinten jo miltei luovutettua. Täytyy vain hyväksyä se, että elämä joskus päättyy. Ja jos saa elää pitkän ja hyvän elämän niin kuin Elmo, sen enempää ei voi pyytää eikä varsinkaan saada.

Elmo oli oman sisaruskatraansa vähiten haluttu. Kaikki muut pennut oli jo myyty, mutta kukaan ei halunnut Elmoa. Syyksi on kerrottu ns. sisäkives, eli Elmon toinen kives sijaitsi jossain sen sisuksissa, mistä aiheutuisi myöhemmin harmia niin kissalle kuin sen omistajille. (Kives leikattiin myöhemmin, mistä oli suuri apu. Leikkaus sujui hyvin, ja Elmo eli sen jälkeen monen monta tervettä vuotta.) Todellinen syy siihen, miksi Elmoa ei ollut haluttu, saattoi kuitenkin olla sen persoona.

Elmo näyttää huippusöpöltä kuvissa, ja itse olen aivan rakastunut sen nimeenkin, mutta Elmo ei käsittääkseni missään vaiheessa elämäänsä ollut ”ihana” kissa, miten ikinä sen määrittääkin. Sen kasvatuksessa lienee mennyt jokin pieleen, koska Elmosta tuli käytöshäiriöinen. Se saattoi yhtäkkiä hyökätä jopa pitämänsä henkilön jalkaan kiinni kynsin ja hampain. Miehen tädillä on siitä vieläkin arvet sääressä. Elmo oli myös niin mustasukkainen miehestä minun käydessäni kylässä, että minun ei lopulta enää kannattanut tulla miehen luokse. Kyllästyin siihen, miten Elmo kyttäsi minua ja lähti lepopaikaltaan meitä kohti ja jahtaamaan minua heti kun mies kosketti minua, antoi suukon tms. Mustasukkaisuus kylläkin hellitti iän myötä, ja minusta Elmo olikin kaikista suloisin nimenomaan vanhana ja rauhoittuneena.

Miehelle Elmo oli tärkeä ja rakas. Elmo kyllä kynsi miestäkin, sillä hänellä oli mielestäni melko usein laastari jossain kohtaa sormia, ja aina syyssä oli Elmo ja sen liiallinen ”innostuminen”. Itse käytän paljon sanaa innostunut niin puheessa kuin kirjoitetuissa teksteissä, mutta harvoin se verinaarmuihin johtaa. Toisaalta se kertookin juuri siitä, miten luodut toisilleen mies ja Elmo olivat. Harva olisi katsellut Elmon touhuja, mutta mies ei halunnut luopua siitä koskaan. Mies sai aikoinaan Elmon silloisen tyttöystävänsä toimesta. Elmo ei heille saapuessaan ollut enää pentu juuri siksi, että sitä ei ollut haluttu, eikä Elmo meinannut millään oppia sisäsiistiksi. Se pissasi jatkuvasti vääriin paikkoihin, mieluiten sänkyyn. Silloinen tyttöystävä oli jo soittanut kasvattajalle ja sopinut Elmon tuomisesta takaisin kasvatuskotiin. Mies oli siinä vaiheessa jo niin kiintynyt Elmoon, että hän vastusti kissasta luopumista. Pikkuhiljaa Elmo sitten alkoi oppia ja sai jäädä. Kun parisuhde päättyi, Elmo jäi muutaman mutkan kautta lopullisesti miehelle.

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun, siis toisen elämän loppuun, asti. Paremmin ei olisi voinut mennä.

Haudutettu koiranlihapata (ei-vegaaninen lihansyöjän unelma)

Koiranliha ja koirien kohtelu ovat olleet tapetilla viime aikoina. Ensin silmiini osui Ylen juttu koirien tarkoituksellisesta kiduttamisesta Espanjassa, ja sitten Helsingin Sanomien juttu koiranlihan myymisestä ja syömisestä Etelä-Koreassa. Näissä aiheissa ei toki ole mitään uutta. Koiria on kidutettu ja/tai syöty tietyissä maissa ja kulttuureissa jo pitkään. Moni lienee myös kuullut jokakesäisestä Yulinin koiranlihafestivaalista, jota vietetään Kiinassa ja joka näyttää tältä:

Aiheesta innostuneena minäkin päätin osallistua koirarientoihin jakamalla koiranlihareseptin ja sellaista koiratietoutta, mitä kaikilla ei ehkä ole.

Haudutettu koiranlihapata

  • 1 keskikokoinen koira
  • sipulia
  • ananasviipaleita
  • vihreää paprikaa
  • tomaattisosetta
  • kiehuvaa vettä
  • laakerinlehtiä
  • Tabasco-kastiketta
  • koiranmaksapyreetä

Marinadi:

  • viinietikkaa
  • pippuria
  • suolaa
  • valkosipulin kynsiä

1. Tapa ja nylje koira. Kypsennä avotulen yllä. Poista nahka, kun se on vielä lämmin, ja siirrä sivuun myöhempää käyttöä varten. Leikkaa liha kahden ja puolen senttimetrin kokoisiksi paloiksi.

2. Anna lihan maustua marinadissa kaksi tuntia. Paista lihapalat öljyssä isossa wokkipannussa avotulen yllä. Lisää silputtu sipuli ja ananaspalat ja kuullota.

3. Kaada joukkoon tomaattisose, kiehuva vesi, pilkottu vihreä paprika, laakerinlehdet ja Tabasco-kastike. Anna hautua kannen alla, kunnes liha on mureaa.

4. Lisää lopuksi koiranmaksapyree, ja keitä vielä 5 – 7 minuuttia.

Nam! Ruokalaji on klassikko Filippiineillä, ja sopii tarjottavaksi erityisesti häihin.

Tiesitkö tämän koirista?

Vaikka koirien syöminen on laillista 44 osavaltiossa Yhdysvalloissa, siellä paatuneimmatkaan lihansyöjät eivät syö koiria. Vaikka eläinvauvoista maistuvat niin vasikat kuin karitsatkin, koiranpentuja ei ihmisten lautasilla näy.

Porsaat ovat vähintään yhtä älykkäitä ja tunnekyvykkäitä kuin koirat, ja sopivat myös seuraeläimiksi.

Ravitsemuksellisesti koiranliha on täysin vastaavaa ihmiselle kuin mikä tahansa muukin liha.

Koiranlihaa ovat syöneet eri kansat ympäri maailmaa kautta historian: 300-lukuisista haudoista on löytynyt kuvauksia koirien teurastamisesta muiden ruokaeläinten ohella, ja koiranlihan tiedetään maistuneen roomalaisille, korealaisille, kiinalaisille, filippiiniläisille, Hippokrateelle, dakota-intiaaneille, havaijilaisille, asteekeille ja nigerialaisille. Lihansyöntiähän usein perustellaan juuri sillä, että ”niin on aina tehty”, eli vedotaan tapoihin ja tottumuksiin. Miksi tällainen ajattelu ei ulotu koiriin vieläkin laajemmin? Miksi koirien syöminen länsimaissa on tabu, mutta niin monien muiden eläinten syöminen ei?

Koirat lähestulkoon kerjäävät, että söisimme niitä. Joka vuosi maailmassa lopetetaan kolmesta neljään miljoonaa (kulku)koiraa ja -kissaa. Se tarkoittaa, että miljoonia kiloa lihaa heitetään hukkaan joka vuosi, mikä on valtava ympäristöllinen ja taloudellinen ongelma. Amerikassa kulkukoirien ja -kissojen lihaa syötetään karjaeläimille, jotka länsimainen ihminen sitten kelpuuttaa omaksi ruoakseen. Koiran- ja kissanlihan kierrättäminen ihmisravinnoksi muiden eläinten kautta on tarpeetonta tuhlaamista, koska voisimme syödä koirat ja kissat suoraan itse.

Mikä siis estää meitä syömästä koiranlihaa? No kun koirat ovat niin ihania ja söpöjä! Nykyisessä lihanhimoisessa maailmassa meillä ei tulisi olla varaa moiseen hempeilyyn. Myös lehmät, porsaat, kanat ja lampaat ovat ihania ja söpöjä, mutta ei se estä meitä syömästä niitä.

Etkö siltikään ole vakuuttunut? Eikö vesi herahda kielelle, kun näet tämän?

Ai ei herahtanut? No entä syttyykö syömishimosi, kun näet nämä?

Ai ei syttynyt? Jo nyt on kumma. Koiria, porsaita ja lampaita on kuitenkin syöty iät ja ajat, mikä onkin varsin perusteltu ja järkevä syy syödä niitä myös nyt ja jatkossa. Kun lisäksi ottaa huomioon koirien reilun saatavuuden, todennäköisen vapaudessa kasvamisen, niiden edullisuuden ja herkullisen maun, ei ole yhtäkään syytä olla syömättä koiria, mikäli muidenkin eläinten liha maistuu.

Reseptin ja koiratiedon lähde: Safran Foer, Jonathan. Eating Animals (2009).

Söpö kissavideo

Olemme nyt saapuneet Skopelokselle. Terveisiä lämmöstä ja kuuluisan talouskriisin kotimaasta! En tiedä, kuinka paljon bloggaan kahden seuraavan viikon aikana, mutta ajatuksenani olisi kirjoittaa ainakin vegaanisen ruoan löytämisestä, patikoinnista (toivottavasti upeiden maisemakuvien kera) ja siitä, heijastuuko kriisi saarilla matkusteluun käytännössä ollenkaan. Pian selviää, uskaltaako täällä kertoa kenellekään olevansa suomalainen!

Kreikan-matkamme alkoi ihanan kissan ja sen kolmen pennun kuvaamisella. Kuvasin videon Skiathoksella, joka oli välietappi ennen laivamatkaa Skopelokselle.

Yleensä pennut vievät söpöydessään aina voiton täyskasvuisista eläimistä, mutta tällä kertaa emo teki minuun suurimman vaikutuksen. Se on tarkkaavainen mutta samalla luottavainen, ja sanonta ”väsynyt mutta onnellinen” kuvastaa sitä täydellisesti. Olen huomannut, että vegaanina eläinten näkeminen on vieläkin liikuttavampaa kuin ennen. Nämä olivat kovia lipomaan kieltä!

kissaemo pentuineen

kissaemo pentuineen 4

kissaemo pentuineen 5