Avainsana-arkisto: kesä

Vau!

Kylläpä oli mukava palata häämatkalta kotiin tällaiseen näkymään.

Nurmikko oli lähtenyt lupaavammin kasvuun kuin olin uskaltanut toivoa! Ja väriltään se on keväisen vaaleanvihreää, mikä tuo hauskan kontrastin muuten syksyisemmäksi käyvään maisemaan.

Olen niin otettu syksystä, että kotiinpaluun jälkeen olen jo ehtinyt tehdä tattimuhennosta ja kantarellikastiketta. Omena-aiheisten tekeleiden aineet odottavat (jää)kaapissa. Monet kukatkin olivat tontilla vielä niin hienoina, että poimin niistä kimpun.

Ihanan kesäistä väriloistoa vielä syyskuun lopussa luonnon omista antimista! Kimpun taustalla näkyy sielläkin uutta nurmikkoa.

Tie kompostoreille

Alla esittelen vihdoin yhden viime kesän aikaansaannoksistani.

Tonttihan teetti ikävänkin paljon työtä kesällä palkkatyön ohessa, ja näin jälkikäteen ajateltuna tuntuukin, että kesä meni helteestä ja töistä selviytyen. Kesään ei kuulunut varsinaisesti mitään virkistävää tai erilaista, kuten edes yhtä rentouttavaa kaupunkipäivää vaikkapa Vanhassa Porvoossa tai Helsingin keskustassa rauhallisesti kävellen ja kahviloissa poiketen. En myöskään ehtinyt tapaamaan yhtäkään ystävääni muualla kuin häissämme. En blogannut juuri ollenkaan. Toivon, ettei vastaavaa kesää ole koskaan enää luvassa.

Se hyöty kaikesta työnteosta toki nyt on, että saa nauttia työn tuloksista. Kompostoreiden kohdalla se tarkoittaa sitä, että enää ei tarvitse pelätä kompastuvansa matkan varrella, reitti kun oli huippukuoppainen ennen tien rakentamista.

Tein työn suurimmaksi osaksi yksin, mutta lopussa mies auttoi. Tie on tehty tasaamalla maata, päällystämällä se maanpeittokankaalla ja sitten soralla. Sorakerroksen tulee olla melko paksu. Työläintä koko hommasta teki tien pituus, joka on noin 30 metriä.

Moneen kertaan ehdinkin miettiä, tarvitsiko kompostoreita viedä niin kauas, täällä kun olisi riittämiin tilaa lähempänäkin, mutta paikka on muuten toimiva ja sopiva, joten päätin olla siirtämättä kompostoreita. Olinhan pystyttänyt ne sinne jo viime talvena heti muuton jälkeen.

Ennen tien rakentamista maa oli niin epätasainen, että oli helppo astua isoihin kuoppiin ja uriin, koska kaikki heinä ja talvella lumi peittivät ne. Ikävintä olisi ollut kaatua vessajätteitä kuskattaessa, mutta niin ei onneksi ehtinyt tapahtua, vaikka se lähellä joskus olikin. Käymälä-ämpäri on sen verran iso ja painava, että sitä kantaessa ei muutenkaan näe tarkasti, mihin astuu. Nyt kun kompostoreille saa kuljettua kunnollista tietä pitkin, jätteiden vieminen ja vessan tyhjentäminen on paljon mukavampaa ja turvallisempaa.

Lopputulokseen olen hurjan tyytyväinen.

Pian esittelen lopultakin uuden pihasaunamme, jonka rakentaminen vei suurimman osan kesän ”vapaa”päivistä. Ehkä kaikki työ oli kuitenkin sen arvoista, kun nyt syksymmällä ja varsinkin talvella pystyy taas lepäämään. Ja tietysti saunomaan!

Talossa 41,5 astetta lämpöä

Minulla on täällä talossa kuumat paikat.

Kun tulin eilen kotiin työrupeaman jälkeen, minua tervehti heti ovella saunan kaltainen pätsi. Kaikki säleet olivat olleet kiinni, mutta tässä vaiheessa kesää toki tiesin, ettei talo niiden avulla pysy viileänä. Ennen ulko-oven avaamista teimme isäni kanssa kumpikin arvauksen siitä, kuinka lämmintä talossa olisi. Edellinen ennätys oli 34 astetta, mikä tuntuu nyt jopa melko matalalta lämpötilalta. Itse arvasin 37 ja isä 39 astetta. Todellinen lukema oli 41,5 astetta.

En ole koskaan ollut niin lämpimässä talossa tai yleensäkään kodissa! Minua suorastaan säälitti jääkaapin, pakastimen ja varsinkin pakastavan vessan puolesta, sillä vessa oli päältä hyvin kuuma. Vessan sisällä on noin 15 astetta pakkasta, mikä tarkoitti peräti 56,5 asteen eroa sisäilmaan nähden.

Läpivedolla sain talon viilentymään tehokkaasti illalla, ja nukkumaan mennessäni lämpötila oli vajaat 22 astetta. Se ilo ei kuitenkaan kesällä kauan kestä, sillä talo ja etenkin makuuhuone alkavat kuumentua nopeasti jo hyvin varhain aamulla auringon noustua idästä, johon makuuhuoneen ikkunat osoittavat.

Tämähän on ensimmäinen kesämme talossa. Täällä on sataprosenttisen erilaista kuin edellisessä kodissani, joka oli ympäri vuoden pimeä ja viileä. Uusi elämä maaseudulla on parantanut päättelykykyäni ja yhtälöiden ratkaisutaitoa: hellekesä + etelärinne avoimella paikalla + pieni talo valtavilla ikkunoilla + mustilla sälekaihtimilla = 41,5 astetta sisätiloissa!

Olen silti osannut nauttia kesästä ja lämmöstä, vaikka en olekaan koskaan ollut yhtä valmis syksyn saapumiseen kuin tänä vuonna. Viime kesähän oli poikkeuksellisen viileä, ja ”kesän” loputtua tuntui kuin ei mitään kesää olisi ollutkaan. Tämä kesä on kompensaatiota siitä. Ja minähän halusin hämärän kerrostaloelämän jälkeen valoa ja lämpöä, ja niitä olen totisesti nyt myös saanut.

On yksi merkillinen seikka, jonka huomasin vasta kesän kynnyksellä: talossa ei ole yhtäkään avattavaa ikkunaa! Eikö kuulostakin hassulta, varsinkin kun talo on täynnä ikkunapintoja kokoonsa nähden? Avautuvia ikkunoita pitää niin itsestäänselvinä, etten taloa ostaessani osannut hetkeäkään epäillä, etteivätkö ikkunat aukenisi. Ymmärrettäväähän se tosin on, sillä tässä talossa kummatkin ulko-ovet ovat täyslasisia ja pienempiä kuin muut ikkunat, eli tavallaan ovet ovat siis yhtä kuin avautuvat ikkunat. Ovet ovat ikkunoiksi kuitenkin niin suuret, että ne paiskautuvat tuulessa, eikä niitä voi siksi samalla lailla availla ja sulkea kuin pienempiä akkunoita. Muutin ovet ikkunoiksi ötökkäverhojen ja pyykkipoikien avulla. Ovistoppareina toimivat milloin mitkäkin kengät.

Nykypäivän ötökkäoviverhoissa on keskellä magneettinauhat, joiden tarkoitus on sulkea verhot saman tien sen jälkeen, kun verhoista on kuljettu läpi. Käytännössä ne eivät kuitenkaan niin toimi, sillä pienikin tuulenvire räväyttää verhot auki. Täällä on niin paljon kärpäsiä, lentäviä kuoriaisia ja muita pörisijöitä, että vähän väliä auki räpsähtävät verhot eivät tee tehtäväänsä. Niinpä kiinnitin ne pyykkipojilla keskeltä yhteen. Liikkuessani ulko- ja sisätilojen välillä poistan useimmiten vain alimmat pyykkipojat ja ryömin aukosta kuin majan rakentanut ja siellä leikkivä lapsi. Mies ei patenteistani niin välitä, koska kulkeminen ei tietenkään ole läheskään yhtä helppoa ja vapaata kuin se olisi ilman pyykkipoikia, mutta kun kysyin mieheltä, haluaako hän ennemmin runsaan hyttys-, kärpäs- ja kuoriaisparven tänne joka yöksi meitä häiritsemään, hän ei pystynyt vastaamaan myöntävästi.

Muuten kesä on kulunut lähinnä palkkatyön ja rakennushommien parissa.

Kotikunnassani ei ole juuri lainkaan töitä tarjolla kenellekään millään taustalla tai koulutuspohjalla, ja niinpä minäkin käyn töissä muualla, yli 50 kilometrin päässä. Meillä ei ole autoa, ja julkinen liikenne on parhaimmillaankin heikossa jamassa, nyt kesällä lähes olematonta. Muutaman kerran pyöräilin 50 kilometrin matkan läheisten luokse Helsinkiin päästäkseni seuraavina päivinä mukavasti töihin, mutta suurimman osan kesästä olemme tehneet niin, että isäni tulee tänne tontille auttamaan minua kaikissa mahdollisissa töissä (esim. saunan rakentamisessa), ja niiden töiden päätteeksi lähden isän mukana Helsinkiin. Niin isäni ei tarvitse toimia vain henkilökohtaisena kuljettajanani, mikä tuntuisi pidemmän päälle kestämättömältä, vaan saamme napattua kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Rakennushommissa ja vastaavissa on kuitenkin se huono puoli, että yhdessä palkkatyön kanssa vapaa-aikaa ei ole ollut lainkaan sitä määrää, mitä tarvitsisin. Inhoan muutenkin sitä ajatusta, että omakotitalossa asuminen tarkoittaa aina väistämättä pelkkää työtä työn perään: kesällä kaikki kasvaa ja tursuaa, talvella puolestaan saa olla koko ajan lumitöissä. Olen koko ajan lohduttanut itseäni sillä, että lähes kaikki täällä tontilla tähän mennessä tehty työ on vain kerran tehtävää, eli esim. hirsisaunaa ei rakenneta joka kesä uudestaan, vaan kun se on vihdoin valmis, se palvelee oikein huollettuna koko elämän. Samoin on piharakennusten uusien kattojen kanssa; kun ne nyt on uusittu, niille ei tarvitse vuosikymmeniin tehdä mitään. Niinpä ensi kesä ei tule olemaan yhtä työntäyteinen kuin tämä ensimmäinen. Syksy ja talvi puolestaan ovat alkujaankin vääriä ajankohtia erilaisille rakennus-, korjaus- ja maalaustöille, eli suurimman osan vuotta täällä saa rauhoittua.

Onneksi myös rakennustyöt ovat edistyneet siihen malliin, että pääsemme vihdoin nauttimaan työn tuloksista. Ensimmäisiin löylyihin olisi tarkoitus mennä vielä joko tänä iltana tai huomenna! Esittelen uutta pihasaunaa ja tasaisempaa tonttia tulevissa kirjoituksissa.

Minulle outo selviytymiskeino: shoppailu

Minulla sattuu kerrankin olemaan useampikin blogijuttu jonossa odottamassa julkaisua, mutta oikein mikään ei ole tuntunut oikealta juuri nyt, viimeisimmän kirjoitukseni jälkeen. Tein kuitenkin tänään yhden hyvin ratkaisevan siirron oman hyvinvointini kannalta, ja siitä tuli pelkästään hyvä ja helpottunut olo. Tiedän sataprosenttisella varmuudella, että päätös on oikea, eikä minun edes tarvitsisi olla niin varma, mutta niinpä vain olen. Parin viikon päästä pääsen kertomaan kunnolla blogissakin, mistä on kyse.

bikinit

Sitä ennen kerron yhdestä aktiviteetista, joka kummasti on auttanut minua jaksamaan. Täällä Irlannissa en ole syönyt suruuni/ongelmiini niin kuin USA:ssa, enkä ole tarttunut mihinkään muuhunkaan haitalliseen keinoon paeta todellisuutta. Havaitsin kuitenkin jo taipaleeni alussa, että kauppojen kiertely tuntuu täällä ihan samalta kuin missä tahansa muuallakin, ja unohdan silloin kaikki huoleni. Heti kun olen jättänyt kaupat taakseni, tuttu alakuloisuus on palannut. Minulle itse ostaminen ei ole se, mikä tekee hetkeksi iloiseksi, vaan harkittu, todelliseen tarpeeseen ostaminen. Tavallisesti en välitä shoppailusta enkä kauppojen kiertelystä, ja minua viehättääkin minimalismi paljon enemmän kuin se, että voisin ostaa mahdollisimman paljon tavaraa ja kotini pursuaisi erilaisia turhakkeita. Myös haluni asua pienemmässä kodissa perustuu paljolti siihen, että minulla olisi vähemmistä neliöistä huolimatta paljon tilaa juuri siksi, että tarpeetonta kamaa olisi mahdollisimman vähän. Jo hyvin nuorena huomasin, että monista asioista luopuminen on paljon vapauttavampaa kuin niiden hankkiminen.

Mutta niin vain voi harkittu ja tarpeeseen ostaminen siltikin tehdä iloiseksi ja näyttää näin nätiltä:

kesakengat

Nämä kengät näin kaupassa ja ihastuin niihin heti, mutta en sovittanut niitä ja jätin ne kauppaan. Vasta asioidessani samassa kauppakeskuksessa viikkoa myöhemmin ostin ne, koska olin jäänyt ajattelemaan niitä. Pohjasta löytyvät merkinnät kertoivat kenkien olevan vegaaniset, ja kun vielä varmistin asian myyjältä, hän luuli minun olevan pettynyt siihen, etteivät kengät ole nahkaiset. Pöh!

Bikinivalikoimasta silmäni nauliintuivat lopulta yllä oleviin turkoosisen siniliiloihin. Sekin oli kummallista, sillä kerroin vastikään, kuinka sininen ei ole värini. Bikineiden värimaailma kuitenkin iski, ja hintojakin oli tietämättäni juuri laskettu niistä, mitä hintalapuissa luki! (Onkohan onneni täällä kääntymässä?) Ylä- ja alaosa maksoivat yhteensä 11,50 euroa, vaikkei bikinikausi ole vielä edes alkanut! Irlannissa en tosin osaa kuvitella sen alkavan ikinä, eikä minulle olisi koskaan tullut mieleenkään hankkia bikineitä tänne. Niinpä bikinit edustavatkin minulle yhtä toista maata ja muistuttavat minua siitä, että minäkin pääsen ehkä joskus lämpöön ja lomalle (tästäkin lisää tuonnempana). Nimimerkillä Painan pitkää päivää ja olen nukkunut tällä viikolla joka yö 2 – 5 tuntia

Asuessani vielä edellisessä asunnossa ostin töihin kelpaavia vaatteita ja söpöjä sukkia.

elainsukat

Jos haluaa pitää eläimiä jaloissaan, suosittelen tällaisia sukkia nahkakenkien sijaan.

elainsukat 2

Tulin Irlantiin niin vähällä vaatemäärällä, että minulla oli koko ajan samat vaatteet töissä, ja vain parin paidan ja housujen peseminen päivän tai kahden välein ei ollut mielekästä. Tilanne helpottui, kun ostin kaksi paitaa ja neuletta. Kesäiset värit ovat nekin auttaneet jaksamaan.

vaatteita

Lisäksi olen ostanut yhdet somat shortsit, joita toivon lämpötilojen joskus suovan minun käyttävän. Jos niin tapahtuu, niin laitan niistäkin kuvan blogiin. Bikinitkin olisin voinut kuvata päälläni, jos minun olisi edes hitusen tehnyt mieli riisua kaikki neuleeni. Katsotaan, saapuuko kesä koskaan tänne. Onneksi en pian enää joudu elämään vain Irlannin varassa. Vielä on liian aikaista, mutta parin viikon päästä haluaisin tehdä samanlaisen ihanan aarrekartan kesälle kuin Valo-blogin Taru. Jos tekisin sellaisen jo nyt, minun olisi vain entistä vaikeampi jaksaa täällä, mutta kesäkuussa saattaisin jo uskaltaa!