Avainsana-arkisto: hiukset

Harmaita hiuksia ja jättikaneja

Kyllä minulla oli hauskaa, kun kaksi jättikania hyppäsi omaehtoisesti syliini. Ne ovat niin isoja, ettei syliin olisi enempää mahtunutkaan. Niiden söpöys ja tutustumishalu suorastaan liikuttivat.

Jättikanit ovat Tahko Farmin asukkaita. Farmilla saa kiertää itsekseen ja ruokkia eläimiä sen jälkeen, kun henkilökunta on opastanut, mikä ruoka käy millekin eläimelle ja mitkä eläimet pitävät silittämisestä ja mitkä ei.

Jättikanit ja lampaat olivat suosikkejani. Puput olivat kesyjä ja tekivät innoissaan tuttavuutta. Lampaat menivät raukeiksi ja sulkivat silmänsä, kun niitä silitti ja rapsutti leuan alta. Jos olisinkin vielä lihansyöjä, uskon, ettei lampaanliha enää maistuisi kohtaamisemme jälkeen. Farmilla oli myös pari alpakkaa. Ne tulivat uteliaina kuikuilemaan muonaa, jota syötimme heille ohjeiden mukaan kädestä, mutta ne eivät muuten välittäneet kummemmin ihmiskontaktista. Alpakat liikkuivat Farmin sisätiloissa vapaasti, lampaat puolestaan oleilivat ulkona.

Ollessamme toistamiseen hiihtoladulla sain testata, miltä näyttäisin, jos hiukseni olisivat totaalisemmin harmaat. (Minähän olen harmaantunut 19-vuotiaasta asti, ja vaikka harmaita onkin nykyään reilusti hiusten sisimmissä ja alimmissa kerroksissa, hiukset ovat yhä päältä pitkälti ruskeat. Hiukset myös aina tummenevat talvikaudella ja vaalenevat kesäisin.)

Tuosta jälkimmäisestä kuvasta minulle tulee mieleen joulupukki! Siinä hiukset näyttävät käkkäräisiltä partakarvoilta. En osaa sanoa, miten hyvin näin harmaat ja/tai valkoiset hiukset sopisivat minulle yleisesti, hiusten rakenne kun on melko kaukana omastani, ja seassa on paljon myös ruskeaa. Kuvienottohetkellä pakkasta oli 12 astetta, ja avoimilla paikoilla tuuli tuiversi.

Löysimme muuten aivan ihanan talvisen satumetsän, jollaista en ehkä ole nähnyt koskaan aiemmin. Tykkylumi oli muokannut maisemasta hämmästyttävän kauniin. Jos sille päälle satun, kerron paikasta lisää toisessa kirjoituksessa.

Menimme metsään lumikengät mukanamme, mutta lopulta kulkeminen kävi helpommin ilman niitä. Jos tämä ei käy talvilomasta, niin sitten ei mikään!

Otin permiksen eli permanentin

Uuden vuoden myötä on aika kertoa, mitä teinkään hiuksilleni otsatukkatyytymättömyyden jälkeen. No menin ja otin permiksen! Sekin tuli mieleeni yhtäkkiä ilman minkäänlaista harkintaa, mutta intuitio taas kertoi, että valinta oli minulle oikea.

Olen aiemmin elämässäni ottanut permanentin kolmesti: kahdesti teininä ja viimeksi 10 vuotta sitten 22-vuotiaana. Olen aina ollut tyytyväinen lopputulokseen, pidän kiharoista hiuksista, hiukseni kihartuvat hyvin ja kihara myös pysyy, eli hiukset eivät suoristu ennen kuin leikkaan viimeisetkin permanentatut hiukset pois.

Koska edellisestä permanentistani oli niin kauan aikaa, päätin lukea aiheesta hieman ennen varsinaista kampaajakäyntiä. Minulle selvisikin kaikenlaista ihmeellistä. Ensiksikin Google tarjosi hakusanalla permanentti tällaisia tuloksia:

Kaikki nuo jutut on kirjoitettu vuoden 2017 aikana, useimmat vasta syksyllä. Itse en ollut ollut lainkaan tietoinen siitä, että permis on taas muodissa. Se kaiketi johtui siitä, että en ollut nähnyt monillakaan kiharoita hiuksia, vaikka vietin kesä- ja syyskuukaudet Helsingissä. Tuntui, että kiharat hiukset eivät korostuneet katukuvassa ja että yllättävän harvalla itse asiassa on kiharat. Otin oman permanenttini lokakuussa Helsingissä. Kun kerroin kampaajalle näkemistäni otsikoista ja kysyin, onko hän viime aikoina tehnyt asiakkaille permanentteja kasvavissa määrin, hän vastasi, ettei ollut koko vuoden aikana permanentannut yhdenkään nuoren asiakkaan hiuksia! Hänellä oli kuulemma kolme reilusti iäkkäämpää vakioasiakasta, joille tekee permanentin tasaisin väliajoin lyhyisiin hiuksiin, ja siinä se. No, otsikot paljastuivat sitten vähintäänkin kyseenalaisiksi, ja emme selvästikään elä tällä hetkellä sellaista permanenttien kulta-aikaa, että lähes jokaisella tytöllä olisi luokkakuvassa kikkarat hiukset 1980-luvun tyyliin.

Ennen kampaajalle menemistä katselin tuoreita permiksiä myös YouTubesta. Sielläkin minulle paljastui merkillisiä asioita: monissa videoissa (amerikkalainen) tyttö kuvasi koko kampaajakäyntinsä ja maksoi permanentista noin 100 dollaria, mutta lopputuloksena ei ollut edes kauniita laineita, vaan lähestulkoon suorana päätä vasten valuva tukka. Hämmästelin todella sitä, kuinka monelle asiakkaalle kävi samoin.

Luettuani lisää aiheesta minulle selvisi, miksi monien hiukset eivät kiharru kunnolla: tänä päivänä huomattavasti useampi haluaa isompaa kiharaa pienen säkkärän sijaan, ja isompia kiharoita puolestaan on vaikea saavuttaa. Kun hiukset kääritään ison permanenttirullan ympärille, ne eivät riitä kiertymään rullan ympäri yhtä monta kertaa kuin pienemmän rullan ympäri, mistä seuraa useimmiten vain aavistuksen laineikas tukka, toisilla ei sitäkään. Toinen kiharoita mahdollisesti suoristava tekijä on ottaa spiraalipermanentti. Siinä hiukset rullataan pystysuoraan, jolloin kihara suortuu vielä helpommin kuin tavallisesti tehty permanenttikihara. Spiraalipermis on hyvä vaihtoehto sellaiselle, joka haluaa loivemmat kiharat menettämättä liikaa hiusten pituutta. Kolmas selittävä tekijä hiusten mahdollisesti huonompaan kihartuvuuteen on se, että permanenttiaineet ovat paljon hellävaraisempia kuin muinoin. Se on toki ikävää niille, jotka eivät sen vuoksi saa kiharoita, mutta mukavaa niille, joiden hiukset permanentti ennen pilasi täysin. Kampaaja kertoi, että hänen hiuksensa aikoinaan tuhoutuivat permanentin takia: ne paloivat eli katkesivat kokonaan hyvin läheltä päätä jättäen hänelle lyhyen poikatukan villien kiharoiden sijaan. Huh!

Tekemäni taustatyön perusteella päätin, että en ota spiraalipermistä vaan perinteisen ja että en pyydä kampaajalta isompia kiharoita, vaikka sellaisista muuten pitäisinkin, koska juuri kukaan ei saa niillä haluttua lopputulosta. Vihdoin siis kampaajalle!

Hiusteni rullaamiseen meni vähemmän aikaa kuin edellisellä kerralla 10 vuotta sitten, koska hiukseni olivat nyt lyhyemmät. Pian minulla olikin permanenttiaineet päässä. Vaikutusaika nykyisillä aineilla oli 20 minuuttia. Permisaineet kirvelivät ja pistelivät selvästi loppua kohden, mitä ei ollut aiemmin tapahtunut. Päänahkani mahtaa olla herkempi kuin ennen. Pistely ei kuitenkaan äitynyt liian pahaksi, ja aineet pestiin normaalisti 20 minuutin kuluttua. Sitten hiuksiin laitettiin vielä kiinnitysaine vaikuttamaan hetkeksi. Hoito-ohjeiksi sanottiin, että hiuksia ei kannata pestä vähintään pariin päivään eikä muutenkaan muotoilla niitä ainein eikä kirein ponnarein, klipsein tms. Hiusten kannattaa siis vain antaa levätä muutama päivä. Ennen saunaan menoa hiukset on pestävä, koska hiuksissa on kampaajakäynnin jälkeen vielä permanenttiaineita, jotka kuumentuessaan saunassa voivat reagoida ei-halutulla tavalla.

Uunituoreena eli juuri kampaajalta tulleena permis näytti tältä:

Myös otsatukka kiharrettiin, ja se soluttautuikin hyvin muiden hiusten joukkoon. Juuri laitettuna permis oli kähärämpi kuin nyt, kun hiukseni ovat saaneet asettua ja permisaineet on aikaa sitten pesty pois. Nykyiset, pehmeämmät kiharani ovat enemmän mieleeni kuin uunituore säkkärä, jossa kieltämättä oli kasari-ilmettä. Alla näkyy, millaiset hiukseni ovat juuri nyt.

Tykkään lopputuloksesta! Olen huomannut shampoo- ja hoitoainevalintojen vaikuttavan paljon siihen, kuinka kiharat hiukset ovat pesun jälkeen. Yhdellä vanhalla shampoon ja hoitoaineen yhdistelmällä kiharat katoavat melkein kokonaan, mikä on mahtavaa, jos kaipaa välillä suorempaa ilmettä. Useimmilla pesuaineilla hiuksista tulee kuitenkin hyvin kiharaiset, ja ne saavat sitten vapaasti hieman suortua useamman päivän ajan ennen seuraavaa pesua. Nykyään permanenttien väitetään kestävän puoli vuotta, mikä oli sekin minulle hyvin outo tieto, sillä omat hiukseni ovat aina olleet niin kauan kiharat kuin permanentattua hiusta on ollut jäljellä. Katsotaan, miten tällä kertaa käy!

Otsatukka ei ollutkaan minun juttuni

Viime elokuussa aprikoin, josko leikkaisi itselleen otsatukan. Se kun todistetusti pukee niin monia, muitakin kuin ulkomaalaisia julkkiksia.

Ryhdyin heti tuumasta toimeen, ja niinpä minusta tuli otsatukallinen jo elokuussa. Aloitin leikkaamisen maltillisesti, jotta hiuksista ei vahingossakaan tulisi liian lyhyet. Näytin kuitenkin vihaiselta ja tuimalta osittain silmille ulottuvissa otsahiuksissa, joten jatkoin leikkaamista. Päädyin lopulta niinkin lyhyeen malliin, että kulmakarvatkaan eivät peittyneet. Halusin paksun ja tasaisen otsatukan, ja sellaisen myös sain.

En oikein pitänyt lopputuloksesta, mutta tiesin jo ennen leikkaamista, etten katuisi otsatukan hankkimista. Todistin vuosien varrella monta kertaa, miten äitini menetti kaikki hiuksensa syöpähoitojen takia, joten minulla on sentään jonkinlaista perspektiiviä hiusasioihin ja niiden merkityksellisyyteen. Lisäksi olin niin kyllästynyt vanhaan tyyliini, että tiesin tarvitsevani jotain uutta ja repäisevää.

Levillä elokuussa 2017. Kuvassa näkyy hieman myös ystäväni hiuksia, joita ei tule luulla osaksi otsatukkaani. :D

Levillä elokuussa 2017. Kuvassa näkyy hieman myös ystäväni hiuksia, joita ei tule luulla osaksi otsatukkaani. :D

Otsatukkaan tottuminen ei käynyt hetkessä. Eniten minua häiritsi se, ettei se pysynyt paikallaan edes pienessä tuulessa, saati jos kunnolla liikkui tai juoksi. Pyöräilykypärän kanssa otsatukka oli erityisen mälsä litistyessään, puristuessaan ja hiestyessään otsaa vasten.

Joinain päivinä pidin otsatukkaa silti niin kivana, että aloin kuvitella tulevaa elämääni otsatukallisena. Näin itseni erilaisissa tapahtumissa otsatukan kera, ja yritin tehdä otsatukasta osan identiteettiäni.

Koin, että otsatukka näytti sitä huonommalta, mitä pidemmäksi se kasvoi. Niinpä trimmasinkin sitä vähän siinä vaiheessa, kun se alkoi hipoa ikävästi silmäripsiä. Pieni trimmaus ei kuitenkaan riitä paksun otsatukan kohdalla. Oli siis päätettävä, leikkaanko sen kunnolla takaisin lyhyeksi vai alanko kasvattaa sitä pois. Kokeilumielessä siirsin otsatukan pois otsalta ja pitelin sitä muita hiuksia vasten, jotta näkisin, miltä joskus näytinkään ilman otsatukkaa. Näytin niin paljon paremmalta! Sitä oli melkein vaikea uskoa. Oli kuin olisin parin kuukauden ajan esittänyt jotakuta toista henkilöä, ja vihdoin ”oikea minä” paljastui otsatukan takaa. Elin elo-syyskuussa muutenkin niin merkillistä ja itselleni erikoista aikaa (kodittomana isän luona vain odottaen, että pääsisin joskus muuttamaan omaan taloon), että naamioituminen otsatukan taakse ilmeisesti sopi kuvaan juuri silloin.

Otsatukalla vai ilman? Otsatukka on samanpituinen kummasakin kuvassa, mutta toisessa se on kammattu pois otsalta ja muotoiltu osaksi muita hiuksia.

Otsatukalla vai ilman? Otsatukka on samanpituinen kummassakin kuvassa, mutta toisessa se on kammattu pois otsalta ja muotoiltu osaksi muita hiuksia.

Minua otsatukka ei ainakaan nuorentanut, vaan joskus koin näyttäväni tätimäiseltä. Tämähän voi olla vain oma arvioni, mutta näytän niin paljon raikkaammalta ilman otsatukkaa.

MUTTA! Tämä juttu ei kuitenkaan pääty niin, että nyt vain kasvattelen otsatukkaa pois. Yleinen tukkatyytymättömyys oli nimittäin sitä luokkaa, että repäisin loppusyksystä uudestaan ja menin kampaajalle kunnon käsittelyyn. Tarkoitus on esitellä tämä tuorein hiusvillitykseni ensi postauksessa tai vähintäänkin lähitulevaisuudessa. Stay tuned!

Jos nyt lopuksi haluaa kunnon naurut otsatukkaongelmiin liittyen, niin suosittelen mitä hartaimmin tätä kolmen minuutin videota: