Dopamiinipaaston tulokset

Kaksi viikkoa sitten kirjoitin dopamiinipaastosta ja aikeestani kokeilla sitä. Niinpä sitten paastosin viime viikon torstaina. Paasto toimi lopulta niin hyvin, että pidin sen vain puolittaisena. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että lopetin paaston jo illalla. Ennen sitä vietin koko päivän vain ulkoillen, kirjoittaen, vettä ja teetä juoden ja tyytyväisenä myhäillen. Päivään ei kuulunut mitään laitteita … Jatka artikkeliin Dopamiinipaaston tulokset

Motivaatio hukassa? Dopamiinipaastolla elämä raiteilleen

Viime aikoina moni asia elämässäni ei ole mennyt siten kuin olisin halunnut. Olen tehnyt kovasti töitä tiettyjen asioiden eteen, mutta toivotut tulokset ovat jääneet uupumaan. Olen panostanut ja raatanut, mutta palannut silti lopulta kotiin aina tyhjin käsin. Sellainen on väkisinkin lannistavaa. Epäonnistumisten jälkeen ei auta kuin yrittää vielä kovemmin. Tehdä vielä enemmän. Lopulta voimat kuitenkin … Jatka artikkeliin Motivaatio hukassa? Dopamiinipaastolla elämä raiteilleen

Miksi mikään ei kiinnosta? Nyt selvisi syy!

Olen huomannut monen kärsivän yhdestä ilmiöstä, joka on itsellenikin harmillisen tuttu: mikään ei kiinnosta. Kun sanotaan, että "mikään ei kiinnosta", useimmiten silloin puhutaan voimakkaasta kiinnostuksesta, jonka ympärille voi halutessaan kehittää ammatin tai harrastuksen. Niitä, jotka eivät löydä intohimoaan ja/tai kiinnostuksen kohteitaan, voidaan rehellisesti pitää kärsijöinä, sillä he joutuvat tekemään koko elämänsä töitä ja asioita, joista … Jatka artikkeliin Miksi mikään ei kiinnosta? Nyt selvisi syy!