Avainsana-arkisto: asunto

Tänne paistuu! – Kun talo muuttui kylmästä kuumaksi ja muuta ihanaa

En tajunnutkaan, miten paljon elämäni muuttuisi, kun muutin kerrostalosta Helsingistä omakotitaloon maaseudulle järven rannalle.

Kuluva talvihan on ollut talossa niin kylmä lattioiden osalta, että viimeksi vesiputketkin jäätyivät. Nyt siitä on jo viisi viikkoa, ja tänä aikana tilanne onkin ehtinyt kääntyä päälaelleen: minulla on jo useampana päivänä ollut talossa 26 astetta lämpöä aamupäivään mennessä, vaikka ilmalämpöpumppu ja patterit ovat pois päältä! Minulle 26 astetta on niin paljon, että muutun ärtyisäksi. Siinä vain on jotain nurinkurista, että jo maaliskuussa Suomessa hikoilee omassa kodissaan, vaikka istuisi paikallaan pelkät alusvaatteet päällä.

Aihetta valittamiselle ei kuitenkaan ole, ja aurinko ja lämpöhän ovat lopulta upeita asioita. Olen vain niin tottumaton kumpaankin: asuin entisessä, poikkeuksellisen pimeässä ja siten myös viileässä asunnossani yli 10 vuotta, ja niinpä auringon tuoma lämpö omassa kodissa on minun maailmassani sellaista eksotiikkaa, jota tavataan vain tropiikissa.

En muista, mainitsinko tätä aiemmissa teksteissäni, joissa kerroin asunnon myynnistä, mutta entisen asuntoni ensinäyttöön tuli neljä ihmistä, joista yksi kääntyi pois jo ovella, koska asunto oli niin pimeä. Pimeys johtui tiheästä ja korkeasta mäntyjen keskittymästä, jolle ei ollut vuosikymmeniin (tai koskaan?) tehty mitään ja joka peitti kaikki näkymät. Pimeys alkoi häiritä minua vasta viimeisinä vuosina kämpässä asuessani, ja olin itsekin kovasti valon perään niin kuin se mahdollinen ostaja, joka kaikkosi jo ovella.

Nyt olen äärivaloisassa ja lämpimässä talossa, jossa joudun pitämään aurinkolaseja päässä! Korkeiden lämpötilojen lisäksi talossa on tosiaan ollut viime aikoina niin kirkasta, että olen joko pitänyt säleitä osittain kiinni tai sitten turvautunut aurinkolaseihin. Talon julkisivu osoittaa etelään, ja voin vain kuvitella, millaiseksi saunaksi talo muuttuu kesällä. Tuuletuskin lienee silloin vaikeampaa kaikkien paarmojen ja hyttysten takia. Tällä hetkellä talo tuulettuu hetkessä ja tehokkaasti, 10 minuutin tuuletuksella lämpötila tippuu 22 asteeseen, vaikka alkaakin taas nousta heti ovien sulkemisen jälkeen.

Hikoiluttavista lämmöistä huolimatta olen viihtynyt talossa tajuttoman hyvin! Olen kovin onnellinen. Epäilen, että se puoli ei ole tullut esille blogissa, koska olen pakostakin joutunut keskittymään negatiiviseen: talofirma on vielä tässä vaiheessa velvollinen korjaamaan kaikki löydetyt viat, ja koska niitä ilmeni talven mittaan enemmän kuin osasin odottaa, olen joutunut pitämään niistä kirjaa ja taltioimaan ne mahdollisimman tarkasti. Olen kuitenkin saanut lupauksen, että kaikki puutteet tullaan korjaamaan, joten koen vihdoin voivani keskittyä kaikkeen suloiseen, mitä elämällä on täällä tarjota.

Mitä kaikkea sitten olen puuhaillut täällä kuluvana, pian jo menneenä talvena?

  • Olen treenannut reilusti. Takana on 11 hiihtolenkkiä ja neljä kävelyä järvenjäällä. Sen järven, jonka jäälle kävelen omalta pihaltani. Niin uskomattoman idyllistä, että en jaksa tajuta! Lisäksi olen panostanut raskaisiin käsitreeneihin, lankkutreeniin, joogaan ja tietysti crossailuun. Kahdeksan kilometrin kauppareissut olen tehnyt kävellen. Harkitsin, olisinko ottanut blogiin kuvia kiinteytyneestä kropastani, mitä todella harvoin teen, mutta ajoitus ei ole nyt paras. Kirjoittamieni seksilelutekstien takia blogiini tullaan tällä hetkellä erilaisilta pornosivustoilta, joten pidän paljaan pinnan esittelyn aivan minimissä.

  • Olen saanut ennätysmäärän mustelmia. Mottasin itseäni vahingossa talikon varrella ohimoon ja ladon ovella reiteen. Jos talikko ja lato eivät kerro, että ollaan maaseudulla, niin sitten ei mikään! Lisäksi kaaduin kerran järvenjäällä, ja sain mojovan mustelman polveen. Osaan kuvitella, miten mustelmainen olen kesällä, kun jo nyt talvella useiden vaatekerrosten suojaamana iho sinertää ja liilertää sieltä täältä. Tuleviin kesähäihimme olin ajatellut polvipituista mekkoa täyspitkän sijaan, mutta mustelmien takia olisi ehkä paras pukeutua johonkin koko kropan peittävään kaapuun. Jos onnistun olemaan tyrkkäämättä itseäni lapiolla naamaan, olen tyytyväinen!
  • Olen nähnyt kaksi joutsenta järvenjäällä. Eli taaskin omalla pihalla! Näimme sekä ilmalennot että mahalaskut, ja kuulimme niiden laulun (vai äänen, ei sitä ehkä lauluksi voi sanoa). Lumeen jääneet räpylänjäljet olivat niin hellyttävät! Joutsenet etsivät sulaa vettä eivätkä valitettavasti sitä vielä täältä löytäneet, mutta pian sekin aika koittaa.
Joutsenen räpylänjäljet.

Joutsenen räpylänjäljet.

  • Olen kuunnellut järven tarinointia. Järvi pitää aikamoista mekkalaa näinä päivinä: auringon laskettua jään alta alkaa kuulua ihmeellisiä ”taajuus”ääniä: välillä kuulostaa kuplivalta ja aaltomaiselta, välillä taas kopahtaa ja sitten räksähtää. Sana taajuus kuitenkin kuvastaa parhaiten kuulemiani valasmaisia kumahduksia ja tukahdutettuja loiskahduksia.
  • Olen katsellut aurinkoa ja kuuta.

Olen elämän rutistettavana ja syleiltävänä toisin kuin koskaan aiemmin.

Olihan se rankkaa

”Et kai sä aio ihan täysin mua lytätä blogissa”, kysyi mies puoliksi huvittuneena ja puoliksi pelokkaana, kun otin valokuvia hänen kämpästään.

”En tietenkään”, vastasin. ”Nää on meidän omiin kokoelmiin. Emmä tällaisia vois julkaista, vaikka haluaisinkin.”

En toki muutenkaan julkaisisi yhtäkään kuvaa miehen asunnosta, mikäli hän niin haluaisi, mutta hän ei välitä tällaisista asioista tarpeeksi kieltääkseen kuvien julkaisemisen. Yökyläily kuitenkin toteutui, ja selvisin siitä hengissä juuri ja juuri. En pysynyt kunnolla laskuissa, mutta aivastin vuorokauden aikana vähintään 60 kertaa, ja jouduin niistämään nenäni araksi. Hengitys alkoi rohista ja minua yskitytti yölläkin. Kurkkua ja korvia kutitti. Miehen ottamissa kuvissa näytän vanhalta, kipeältä ja väsyneeltä. Saunominen tarjosi ainoan tauon voimakkaaseen oireiluun, ja oli muutenkin levollisen ihanaa. Yhdessäolo itsessään oli kovin mieluista ja kaivattua, mutta oireilu pakostakin vaikutti tunnelmaan.

Kun nyt arvioin miehen asunnosta ottamiani kuvia, huomaan, että niistä lähes kaikki todella sopivat vain omiin kokoelmiimme. Pari kuvaa kuitenkin kestää julkaisun, ja auttaa hahmottamaan, miksi oireeni olivat niin pahat. (Olen nimittäin yöpynyt muissakin paikoissa, joissa on kissoja, eivätkä oireeni ole olleet läheskään yhtä pahat.)

Pitelen yllä kuvakehystä. Sen takaosaan tarttui läjä kissankarvoja, kun nostin kehyksen pöydältä. Mitä vain asunnosta poiminkin, sen mukana pöllähti aina kunnon annos karvoja. Yritin löytää juomalasilleni sopivaa laskupaikkaa, mutta mihin vain sen laskikin, pohjaan tarttui kosolti kissankarvoja. Mies on monessa asiassa täysi huippu, mutta ei selvästikään ole innokkaimpia imuroijia ja pölynpyyhkijöitä.

Sohvasta mies oli ylpeä siksi, että se oli hänen mukaansa steriili kissankarvoista, ja muutenkin ”puhdas” ja ”koskematon”. Mies ohjeistikin minua käyttämään sohvaa istumapaikkanani juuri siksi. En yhtään tajunnut, mistä hän puhui, sillä sohva näytti tältä:

Tämäkö puhdas? Taisi ”koskematon” tarkoittaakin sitä, että sohvaan ei ole aikoihin koskettu siivousmielessä. Istuin kuitenkin lopulta sinivalkokuvioiselle kankaalle. Pepun alla tuntui erilaisia kissanleluja. Aivastelin kaikkein pahiten ja eniten juuri sohvalla, ja siirryin siitä pian istumaan sängylle, jonka olin imuroinut ja johon olin tuonut puhtaat lakanat omasta takaa.

Työnsarkaa kämpässä siis riittää. Mies lupasi, että asunto muuttuu kerta kerralta siistimmäksi. Toivotaan niin, sillä yökyläilystä tulee joka tapauksessa nyt viikoittainen traditio!

Milloin miehen luokse yöksi ensi kertaa?

Jotkut menevät miehen luokse yöksi jo ensitreffeillä – mikäli yhden yön juttuja voidaan pitää treffeinä. Toisilla yöksi uskaltautuminen kestää vähän pidempään. Tai hyvinkin pitkään. Jopa niin pitkään, ettei sen usko ikinä tapahtuvan.

Huomenna on jännittävä päivä. Olen menossa miehen luokse yöksi ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana. Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen! Miten se on edes mahdollista? Emme ole koskaan asuneet samassa osoitteessa, vaan meillä molemmilla oli vielä hetki sitten omat kodit. Otimme tavaksi hengailla yhdessä vain minun luonani pitkälti käytännön sanelemista syistä. Koska minulla ei juuri tällä hetkellä ole omaa kotia, alamme vihdoin käyttää miehen asuntoa yhteiseen olemiseen.

Kävin vuosia sitten silloin tällöin vain pyörähtämässä miehen luona päiväsaikaan. Sain siellä pahoja allergiaoireita, mutta en välittänyt erilaisista ihottumista. Lähdin aina pois vasta siinä vaiheessa, kun kurkkua kutitti ja hengittäminen kävi vaikeammaksi. Se tapahtui yleensä tunnin tai parin kuluttua saapumisesta, eli visiitit jäivät lyhyiksi. Lisäksi miehen kissa oli mustasukkainen, kun mies osoitti minulle huomiota, ja on muutenkin käytöshäiriöinen (kissa on purrut ja kynsinyt montaa ihmistä esim. siksi, että he ovat tiskanneet astioita). Niinpä huominen vierailuni alkaakin sillä, että söpönniminen ja -näköinen Elmo viedään päiväksi sukuloimaan muualle. Voimakkaaseen kissa-allergiaani Elmon hetkellinen muualle vieminen ei juurikaan auta, mutta ainakaan minun ei tarvitse pelätä, että kissa nirhaa minut nukkuessani (todellisuudessa saisin varmasti maistiaisen Elmon kidasta jo paljon varhemmin päivällä).

Elmon erikoinen käytös on sinänsä surku, sillä itsehän olen eläinrakas kasvissyöjä. Minulla on ihania kissakokemuksia vuosien varrelta. Vuonna 2009 olin Yhdysvalloissa ystäväni luona, ja hänen Taco-niminen tyttökissansa ja minä rakastuimme niin, että Taco tuli aina syliini, nuoli naamaani ja itki perääni. Alla on kuva meistä.

Voih, Taco oli niin suloinen! Se näyttää palleroisen pyöreältä sylissäni, mutta oli oikeasti keskikokoista kissaa pienempi.

Moni ehkä jo arvasikin, että Elmo puolestaan inhoaa kaikkien sylejä, ei juurikaan pidä silityksestä eikä kehrää, mutta käyttää kynsiään kaiken tuonkin edestä. Se siitä tällä kertaa.

Odotan joka tapauksessa innolla huomista, joka voisi pitää sisällään ainakin saunomista ja Skamin viimeisen tuotantokauden jaksoja (pakkohan sarjaan oli tutustua, kun kaikista varttuneimmatkin ystäväni sitä niin kehuivat, ja on se kyllä melkoisen koukuttava!). Saunominen olisi luksusta, sillä omassa asunnossani ei ollut saunaa.

Kaikki miehen sotkut ja tavarapaljous kyllä vähän arveluttavat, mutta kai sitä yhden yön pärjää vaikka minkälaisessa sikolätissä (ajatella, että joudun kirjoittamaan noin oman elämänkumppanini kämpästä!). Siivotessani aiemmin kaikkia paperikätköjäni löysin suhteemme alkuaikoina tekemäni piirroksen miehen asunnosta. Olin otsikoinut piirroksen ”Sotasuunnitelmaksi”, ja piirtänyt siihen kaikki asunnon ongelma-alueet. Niitä oli siellä täällä ympäri asuntoa, ja ne tarkoittivat juurikin kamalaa sotkua ja tavararöykkiöitä. Asunnon nykytilanne ei ole miehen mukaan yhtään parempi kuin piirroksessani. No, huomennahan totuus selviää; kahdeksan vuotta on niin pitkä aika, että en missään nimessä peru miehen luo menemistä!