Aihearkisto: Tapahtumat

Ötökkäpastaa italialaisessa ravintolassa

Olin miehen kanssa syömässä ravintolassa. Hän tilasi pizzaa, ja minä pastaa, jossa oli pinaattia, fetaa ja chiliä kermakastikkeessa (kuulostaa herkulliselta, eikö?). Ainesosien lista ei kuitenkaan valitettavasti loppunut siihen. Olin jo syönyt valtaosan pastastani, kun aloin pyöritellä lautasella yhtä epämääräisen näköistä palaa samalla miettien, mitä kaikkea pastassa kuuluikaan olla.

En missään nimessä ole hotkija, mutta en myöskään näyki pieniä suupaloja vaikean näköisenä, vaan ruoka löytää kyllä suuni. Hyvin nälkäisenä meinaan syödä varsinkin alussa liian nopeasti, ja olimme ennen ravintolaan saapumista kävelleet monta tuntia, minkä vuoksi olin nälissäni. On hyvin mahdollista, että olin jo syönyt parikin vastaavanlaista ”palaa” samaisella aterialla, koska olin havaitsevinani ruuassa jotain erikoista, mutta niin nälkäisenä en jaksanut ihmetellä jokaista haarukallista. Kun ruokaa alkoi olla lautasella vähemmän, yksi tällainen pala osui silmääni. Pyöritellessäni sitä tyhjentyneellä lautasella alkoi käydä yhä selvemmäksi, että se on ampiaisen kokoinen ötökkä. Erotin siitä hivenen raitaisen keskivartalon, pään, sarvet, jalat ja yhden siiven. Olin epäuskoinen ja minua alkoi ällöttää. Mies puheli omiaan ennen kuin keskeytin ja pyysin häntäkin arvioimaan tilanteen. Mies huomasi heti, että kyseessä on jonkin sortin ötökkä ja kehotti minua lopettamaan syömisen. Tarjoilija tuli aika pian mukaan asetelmaan vakiokysymyksellä ”Maistuiko?”, johon olisi voinut vastata vaikka mitä nokkelaa, mutta vastasin vain ”Pastasta löytyi tällainen” vieden lautasta lähemmäs hänen kasvojaan. ”Härregud”, hän sanoi ja otti lautaset nopeasti mukaansa keittiöön. Mies tilasi tarjoilijan lähtiessä laskun, koska meitä odotti pitkä kotimatka. Kaikki muutkin tarjoilijat menivät keittiöön ja olivat siellä aikansa. Kun tarjoilija tuli takaisin laskun kanssa, keskustelu meni jotakuinkin näin:

Tarjoilija: Joo anteeksi nyt hirveesti tästä, me tutkittiin asiaa tuolla ja paras arvaus on, että se on tullut pinaatista. Muissa aineissa se ei oikein ole voinut olla. Voitaisko me tarjota teille vielä jotain, kahvia tai teetä? Jotain jälkiruokaa?

Minä: No meidän pitäis kyllä alkaa nyt lähteä.

Mies: Niin mikä ryömijä se oli? Olikse koi tai perhonen?

Tarjoilija: Joo, joku perhonen varmaan.

Mies: Ettei vaan mikään torakka?

Tarjoilija: Joo, ei se varmasti mikään torakka ollut.

Minä: Oli tää kyllä aika juttu, se kun oli niin isokin. Kyllä tää nyt jotenkin pitäisi hyvittää.

Tarjoilija: Pastasta ei otettu mitään hintaa, tietenkään, mutta jos haluaisitte kahvit tai…

Mies: No meidän täytyy nyt mennä, mutta kyllä hän aika järkyttynyt nyt on [viittaa minuun].

Tarjoilija: Joo, me ollaan tosi pahoillaan tästä. Jos laitettaisiin jotain mukaan teille?

Minä: Onko teillä jotain hedelmää tai jotain muuta kiinteää, mitä voisi ottaa mukaan?

Tarjoilija: Hunajamelonia on.

Minä: Aa, no sehän olisi ihan hyvää. [Mies nyökyttelee samaa.]

Tarjoilija: No mä meen pakkaamaan hunajamelonia teille. Anteeksi vielä tästä. [Lähtee keittiöön.]

Ravintolanpitäjä: [saapuu luoksemme ja suuntaa lähes kaiken puheen miehen suuntaan] Anteeksi tästä, tällaista ei ole sattunut koskaan. En ole 20 vuodessa nähnyt mitään tällaista. Me ollaan nyt otettu siitä kuva [näyttää älypuhelimeltaan kuvaa] ja lähetetään se tavarantoimittajalle. Ulkomaalaisesta pakastepinaatista se varmaan tuli. Haluatteko espressoa, jotain jälkiruokaa…?

Mies: Siellä ollaan pakkaamassa meille hunajamelonia.

Ravintolanpitäjä: No hyvä. Kiitos, kun olette ymmärtäväisiä asiakkaita. Olemme kovin pahoillamme tästä. [Kättelyä suuntaan ja toiseen, ravintolanpitäjä poistuu, tarjoilija palaa.]

Tarjoilija: Tässä olis nyt sitä melonia. Anteeksi vielä, tää tutkitaan nyt perin pohjin ja otetaan tavarantoimittajiin yhteyttä.

Minä: Tää ei varmaan ole kovin tavallista?

Tarjoilija: Joo ei, ei meidän ruuista ole koskaan aiemmin löytynyt torakoita. Kaikennäköistä voi sattua.

Mies: Voi totta kai, mutta perhonenhan se oli?

Tarjoilija: Niin, siis perhonen tietenkin!

[Lisää pahoittelua ja hyvän yön toivotukset, saimme vihdoin lähdettyä.]

Heti kun olin tajunnut, että ruuastani todella löytyi aika kookas ja kokonainen ötökkä, minulle tuli välittömästi mieleen blogi, valokuvaus ja se, kuinka erilaiset ruokiin kuulumattomat asiat kuvataan ja levitetään laajasti somessa, mikä joskus pilaa koko ravintolan maineen eikä ainakaan lisää ravintolan kävijämääriä. Usein tällaisissa paljastus”skandaaleissa” ruokapaikat eivät ole varsinaisia ravintoloita, vaan esim. pizzerioita, jotka ovat reputtaneet erilaiset hygieniatestit ja käytetyistä raaka-aineista löytyy samaten erilaisia bakteereja. Ravintola, jossa me kävimme, on hieno ja kallis italialainen ravintola (ja siltikään pinaatti ei ole tuoretta eikä kotimaista, höh!). En kaivanut kännykkääni esille, sillä sen kameralla saa hyviä kuvia ainoastaan kunnollisessa valossa, ja ravintolan valo oli himmeä ja romanttinen. Kuvassa olisi näkynyt sumea musta puikko, joka voisi kuvan perusteella olla mitä tahansa. Samalla päätin, etten vie ravintolan mainetta kertomalla sen sijaintia tai nimeä. Olemme kuitenkin syöneet siellä joskus ennenkin ja saaneet hyvää ruokaa ja palvelua.

Perhosta tai torakkaa (ei se tietenkään ollut jälkimmäistä, miehen sanat vain saivat tarjoilijan menemään sanoissaan sekaisin), olihan se kokemus tämäkin. Mies oli iloinen siitä, etten ole kiljuva ylireagoija, vaan hänen sanojensa mukaan urhea tyyppi, joka ei ihan hevillä hätkähdä liiaksi. Hunajamelonia oli mukava syödä kotona pitkän kotimatkan jälkeen, ja pastaraha säästyi. Huonoina puolina se, että minulle jäi nälkä, ja söin mahdollisesti eläintä, mikä ei ole kasvissyöjän unelma. Sen lisäksi, että ötökkä ravintola-annoksessa on jo yksistään ikävä yllätys. Menemmekö ravintolaan uudestaan? Tuskin ihan vähään aikaan.

Jotain toista

Olin viime viikolla Q-teatterissa katsomassa esitystä Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö. Olin lukenut siitä arvostelun, jossa sanottiin, ettei Suomen lavoilla ole koskaan ennen käsitelty seksuaalista halua yhtä rohkeasti ja kaihtamatta. En oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta esitys olikin napakymppi: hauska, syvällinen, ajatuksia herättävä, vavahduttava. Esitystä voi suositella kenelle vain, joka ei ole liian estynyt tai kiusaannu helposti. Näytelmä nimittäin todella kertoo seksuaalisesta halusta, ja teatterinäyttämö tuo ilmaisun erityisen lähelle.

Jotain toista uni

Tarinan päähenkilö on naisohjaaja, jota näyttelee useampi eri ihminen. Ohjaajalla on ollut varhaisnuoruudessa erilaisia miesseikkailuja. Oivalliset puitteet erilaisille suhteille on tarjonnut taiteilijapiirit, jotka koostuvat näyttelijöistä ja ohjaajista. Miehet ovat usein reilusti naista vanhempia, naimisissa olevia näyttelijöitä. Yhdenkään kanssa ei tunnu olevan edes pientä mahdollisuutta parisuhteeseen, koska miehet ovat varattuja. Ohjaaja ei välttämättä haluakaan parisuhdetta, vaan muistaakseni toivookin yhden miehen kohdalla, että ”pettäisi edes vaimoaan kanssani”. Aika pian parikymppisenä naiselle on selvää, että hän on lesbo. Esityksessä hän ohjaa näytelmää, jossa on itse päähenkilönä ja on ohjaushetkellä ollut yli 10 vuotta saman naisen kanssa suhteessa, ja heillä on lapsia. Ohjaaja on parisuhteen uraäiti, kumppani puolestaan kotiäiti, vaikka ei pidäkään niistä rooleista, joihin ohjaaja hänet asettaa.

Parisuhde-elämä on kaikkea muuta kuin tyydyttävää, sillä naisohjaaja unelmoi melkein lakkaamatta jostain toisesta, niin kuin näytelmän nimikin kertoo. Hän katselee muita naisia, palkkaa heitä näytelmiinsä sillä perusteella, keneen on ihastunut ja keneltä saa vastakaikua, ja juo itsensä känniin vokotellessaan eri naisia baari-illoissa, jotka venyvät pitkälle yöhön. Sanoma tuntuu olevan, että naisen seksuaalinen halu on samanlaista kuin miehen. Jos viisikymppinen miesohjaaja palkkaa näytelmiinsä sellaisia nuoria naisia, joita haluaisi panna, myös naisohjaajalle kriteerit ovat täsmälleen samat. Kuitenkin naisohjaaja fantasioi seksistä myös miehen kanssa.

Jotain toista lähestyvä orgasmi

Naisohjaajan elämä on monella tavalla rankkaa. Hän on hyvin määrätietoinen, ja löysi kutsumuksensa jo varhain, eli ohjasi ja kuvasi muita jo nuorena teinityttönä. Ennen kaikkea ohjaaja on kuitenkin hyvin epävarma. Epävarmuutta aiheuttaa moni asia: haluavatko näyttelijät hänen näytelmiinsä, koska ihailevat häntä ihmisenä, haluavat seksiä hänen kanssaan, ovat ihastuneita häneen vai haluavatko vain käyttää häntä hyväksi? Esityksessä kaikuu usein taustalla tällainen ajatus: Mä tykkään susta, mutta mä haluaisin tietää, tykkäät sä musta, ennen kuin ilmaisen tunteeni. Todellisuudessa mitään tällaista ei tarvitsisi miettiä, kun on vakituisessa suhteessa yhden ja saman ihmisen kanssa.

Samastuin toisinaan paljonkin varhaisnuoruuden kokemuksiin (nuori tyttö, paljon vanhempi mies, väistämätön kohtaamattomuus, koska lähtökohdat, halut ja toiveet niin erilaiset), mutta parisuhteen osalta en enää niinkään. Parisuhde-elämän ei välttämättä tarvitse olla niin hankalaa, kaiken ei tarvitse hiertää. Naisohjaaja on selvästi monella tapaa hyvin estynyt. Hän ei kestä julkisia hellyydenosoituksia, sillä hänestä ne ovat vain esitystä muille. Seksin aikana hänellä on mielestään vääränlaisia mielikuvia, aivan kuin joku katsoisi aktia. Kumppani on pettynyt, koska jää usein vaille hellyyttä, seksiä ja sitä, että toinen olisi aidosti läsnä. Katsojan mieleen tulee erilaisia kysymyksiä. Onko pointtina se, että seksin harrastaminen parisuhteessa voi olla haastavaa pitkän yhdessäolon jälkeen vai se, että nimenomaan naisten välinen seksi käy pitemmän päälle haastavaksi? Jos sen stereotyyppisesti pitäisi olla erityisen sensuellia ja vuorovaikutuksellista, mutta se ei ole sitä sen enempää kuin kenenkään muunkaan seksi?

Jotain toista elokuva

Miehet esitetään pitkälti vain omaa egoaan pönkittävinä panijoina ja toisinaan hyvinkin sopimattomina. Yhdessä todella mahtavassa kohtauksessa joukko ihmisiä on elokuvassa katsomassa Pelastakaa sotamies Ryania, ja ventovieras mies, jolla vieläpä on tyttöystävä vierellään, alkaa kädellä hieroa naisohjaajan jalkoväliä. Ohjaaja on silloinkin niin sekavassa mielentilassa, että antaa hieromisen jatkua pitkään. Mieskuvan tekee lempeämmäksi vähän yksinkertainen ja putkinäköinen mutta omalla tavallaan fiksu veli ja varsinkin kiltti ja suvaitsevainen isä, jolla on myös hyödyllisiä ja toisinaan viihdyttäviä elämänohjeita (mm. Varo aggressiivisia lesboja). Tarina asettaa itsensä alttiiksi kritiikille jo itse näytelmässä, kun näytelmän ainut mies  (mainio Tommi Korpela) varoittaa ohjaajaa liian yksipuolisesta näkemyksestä miesten, miksei myös naisten ja koko esityksen suhteen.

Tarina ei mielestäni kerro erityisesti lesbojen eikä varsinkaan homojen halusta (homomiesten välistä halua näytelmässä ei ole lainkaan), vaan halu on universaalimpaa. Ei varmastikaan tarvitse olla lesbo tai edes nainen samaistuakseen erilaisiin tunnetiloihin, vaikka naiseus ja feminismi ovatkin vahvasti läsnä. Feminismi näkyy mm. lahjakkaiden suomalaisten naisnäyttelijöiden listaamisena eri sukupolvista, mihin veljellä on kovin eriävä mielipide. Naiseus ei korostu liikaa, koska eri sukupuoliroolit ovat vahvasti näkyviä; naisohjaaja on tavallaan suhteen femme, ja haluaisikin huomiota yhdeltä butch-lesbolta, mutta on käytökseltään kuitenkin hyvin miehen kaltainen ja vertaakin itseään mieheen.

Esityksessä on myös englanninkielinen kohtaus, mikä on englantia opiskelleelle filologille vielä jännittävämpää kuin monelle muulle. Kohtauksessa puhutaan mm. klitoriksesta ja laukeamisesta ja emättimestä kielikuvin. Jäin miettimään, miksi tällainen kohtaus on englanniksi. Katsojan lienee helpompi ottaa vastaan tiettyjä termejä englanniksi kuin suomeksi (esim. pussy ennemmin kuin tussu tai pimppi, pillusta puhumattakaan). Nyt kohtaus on kuin elokuva. Vieras, ei kotimainen. Kohtaus on englannin ansiosta runollisempi, kauniimpi. Suomenkielisenä se olisi voinut olla joko tyrkky tai korni, väärällä tavalla naurettava.

Jotain toista butch

Pariskunta käy yhdessä vaiheessa pariterapiassa, ja terapeutti (Sanna-Kaisa Palo) on mielettömän hauska. Miten pelkkä äänensävy voikin saada koko katsomon nauramaan monta kertaa peräjälkeen? Palo on todellinen lahjakkuus, vaikka nautin paljon myös nuorempien naisten esityksistä. Erityisesti Lotta Kaihua teki vaikutuksen, koska verbaalisen ulosannin lisäksi hänen hahmoilleen oli kirjoitettu joskus hyvinkin hassuja maneereja.

Jotain toista on kerta kaikkiaan kiehtova näytelmä. Katsoja saa nauraa usein, mutta joutuu myös keskittymään kunnolla, käsiteltävät aiheet ovat kuitenkin sen verran raskaita. Näytelmässä  puhutaan runkkaamisesta, panemisesta, orgasmeista, ja myös saadaan niitä monta kertaa, johon ohjaajan veli jo kysyykin ”Eiks tää oo aika kiusallista?” Sen päättää jokainen itse.

Kuvat: http://www.q-teatteri.fi/jotain-toista/

Huippumuotia Pulin muotipäivillä

Kaikki tietävät huippumuodin, jota nähdään yleensä vain ulkomaisilla catwalkeilla ja muotilehdissä. Onneksi tähän sääntöön on yksi maailmankuulu poikkeus, nimittäin Helsingin Tapulikaupungin eli Pulin muotipäivät! Ne järjestettiin jo 35. kerran, ja juhlavuosi näkyi vaatteissa irrotteluna ja tarkkana viimeistelynä. Pulin muotipäivillä nähdään aina vain kansainvälisesti tunnettujen, suosituimpien muotisuunnittelijoiden luomuksia. Kevään muotisatoa kuvaa parhaiten sanat ilmavuus ja väljyys. Tänä vuonna mukavuudelle oli annettu arvoa tyylikkyydestä tinkimättä. Eniten oli panostettu materiaaleihin ja detaljeihin.

   

Ensimmäisenä lavalla nähtiin Kalle Laakerifiltin suunnittelemat pyjamahousut. Kerman värisellä pohjalla on lämpimän ruskean sävyisiä kuluneita omenoita. Huomio kiinnittyy kuitenkin etupäässä vaatteen koristeluun; hallittuun riekaleisuuteen. Paljasta pintaa näkyy, mutta paljon jää myös arvailujen varaan, mikä onkin Laakerifiltin tavaramerkki. Materiaalina kestävä puuvilla.

   

Seuraavaksi nähtiin klassisia ruutuja à la Mikke Korsi. Mikke on tunnettu kasuaaleista mutta samalla aina eleganteista vaatteistaan. Tässä on hillittyä nukkaisuutta. Pulin henki on läsnä reikäisissä yksityiskohdissa, jotka toimivat varmoina katseenvangitsijoina. Etumuksen punaisessa ruudussa oleva olio muistuttaa erehdyttävästi Edvard Munchin Huutoa. Pelkkää sattumaako? Tuskin, kun on Mikke Korren tasoisesta konkarista kyse.

      

Vaaleanharmaan takin on suunnitellut Pierre Balmainin oppipoika Pirre Palmén. Nykytrendien mukaisesti takki on jo valmiiksi hyvin kulunut. Sen näkee parhaiten takin lukuisista taskuista, joista jokainen on rikki. Palménin motto on, että muodikkuus kulkee aina käytännöllisyyden edellä, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että kotiavaimet ja lompakko putoavat. Vetoketjusta puuttuu pää ja tarrakiinnityksessä on reilusti karvoja, ei kuulemma kuitenkaan Palménin omia.

   

Taskut reikineen ovat taiteellisuuden huipentuma: kuin pellavaa ja pumpulia yhdessä. Palmén kertoo, että jokaisen takin taskut ovat uniikit. Ne revitään käsin auki Ruotsissa sen jälkeen, kun indonesialaiset tytöt ovat ommelleet takit parin sentin tuntipalkalla.

      

Sitten päästään Oskari Rentun tämän kauden näyttävimpään luomukseen, tuulihousuihin. Renttu suhtautuu Pulin muotipäiviin hyvin vakavasti ja listaakin sen koko vuoden tärkeimpiin muotitapahtumiin. Suunnitellessaan housuja hän otti suomalaisen ilmaston huomioon ja ajatteli erityisesti pulilaisten tarpeita; missä asussa olisi mukavinta sujahtaa kapakkaan, vaikka porttikielto on jo annettu. Melkoisen onnistunut lopputulos, eikö?

      

   

St. Etienne on yksi Ranskan parhaista muotitaloista. Heille tämän paidan suunnitteli Suomen oma Jean-Paul Gaultier eli  Joni-Pauli Kalteri. Hän on panostanut detaljeihin muuallakin kuin paidan etupuolella. Kalteri on halunnut korostaa niskan ja kainaloiden yksityiskohtia. Hän on mennyt astetta pidemmälle kuin esim. Mikke Korsi reijittämällä vaatetta vieläkin runsaammin ja kirjoittamalla kainalon reikien viereen ”Paradise”. Miten nerokkaan monimerkityksinen sana tässä yhteydessä! Onko henkilö kuin paratiisissa paita päällään vai viittaako paratiisi vilvoittuneeseen oloon, kun kainalot pääsevät reikien ansiosta paremmin tuulettumaan?

Pulin muotipäivät myös televisioitiin. Tässä muutamia valittuja kuvakaappauksia suoraan tv:stä, mallien näkökulmasta. Niin kuin kaikissa kansainvälisissä muotinäytöksissä, myös Pulin muotipäivien virallinen kieli on englanti. Suomessa ohjelman esitti tekstitettynä TV86.

Satuitko sinäkin piipahtamaan Pulin muotipäivillä? Pidätkö huippumuodista vai meneekö se mielestäsi yli hilseen?