Aihearkisto: Tapahtumat

Laihdu täysjyvän avulla

Osallistuin aikaisemmin tällä viikolla täysjyvätapahtumaan, jossa kerrottiin täysjyvän terveyshyödyistä.

Istuin siellä toimittajien keskellä niin kuin aina vastaavissa tapahtumissa. Minut kutsuttiin kaiketi siksi, että olen ennenkin suositellut täysjyväviljaa ja kritisoinut huijareita, jotka tienaavat miljoonia valheellisilla vehnä on myrkkyä -kohuväitteillään.

Tapahtumassa esitelmöivät dosentti ja ravitsemusterapeutti Kirsi Laitinen Turun yliopistosta, syksyllä 2018 Helsingin yliopistosta tohtoriksi väitellyt ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja johtava elintarvikelainsäädännön asiantuntija Ulla Luhtasela Suomen Nestléltä.

Tapahtuma tosiaan kannatti järjestää, sillä selvisi, että täysjyvän lähteet ja sen terveyshyödyt eivät ole monellekaan tuttuja eikä täysjyvää myöskään syödä tarpeeksi. Lisäksi moni ei osta sitä, minkä kuvittelee tai tietää terveelliseksi, vaan ostotottumuksia määräävät pitkälti edullinen hinta, valikoiman laajuus ja tuotteiden maku.

Täysjyvä ja sen terveysvaikutukset

Kun puhutaan täysjyvästä, tarkoitetaan koko jyvää kaikkine syötäväksi kelpaavine osineen. Täysjyväviljan vastakohta on raffinoitu eli puhdistettu vilja, jossa jäljelle jää vain jyvän ydin. Kun kuorikerrokset ja alkio poistetaan, menetetään valtavasti kuitua, kivennäisaineita ja vitamiineja.

Yksi Kirsi Laitisen luentokalvoista.

Yksi Kirsi Laitisen luentokalvoista.

Kun syö säännöllisesti ja riittävästi täysjyvätuotteita, sillä on kokonaisvaltaisia vaikutuksia terveyteen. Täysjyvän syöminen mm. edistää suoliston hyvinvointia, alentaa veren kolesteroliarvoja ja verensokeria, vähentää matala-asteisen tulehduksen määrää, pitää pidempään kylläisenä ja auttaa siksi painonhallinnassa. Ravintoaineetkin imeytyvät paremmin, koska täysjyvä pitää suoliston seinämän hyvinvoivana. Laajemmassa mittakaavassa täysjyvätuotteita enemmän syövillä on pienempi riski sairastua syöpiin ja sydän- ja verisuonitauteihin kuin niitä vähemmän syövillä. Kuolleisuus on siten korkeampi niiden keskuudessa, jotka eivät syö (riittävästi) täysjyvätuotteita.

Täysjyväviljan vaikutus painoon ja rasvaprosenttiin

Kun keskitytään erityisesti painoon, laihduttamiseen ja pienempään rasvaprosenttiin, tutkimukset viittaavat siihen, että täysjyvätuotteita syövät ylipainoiset ja lihavat ihmiset laihtuvat enemmän kuin puhdistettuja viljoja syövät. Toisinaan täysjyväviljoja syövät saavat myös vähemmän kaloreita: kun tietyt viljatuotteet, kuten paljon rasvaa, sokeria ja suolaa sisältävät vehnäiset pullat ja kakut, vaihdetaan täysjyväviljatuotteisiin, ihminen saa huomattavasti enemmän vitamiineja ja hivenaineita mutta vähemmän kaloreita. Tietyissä tutkimuksissa erotellaan täysjyvän lähteet: yhdenkin melko tuoreen tutkimuksen mukaan täysjyväruis johtaa laihtumiseen ja kehon rasvan vähenemiseen, mutta täysjyvävehnä ei. Myös kuulemistani esitelmistä jäi mieleen, että yleisestikin ottaen meidän tulisi syödä etenkin täysjyväruista ja kauraa. Myös ohra olisi mainiota ruokaa, mutta ohratuotteiden valikoima on onneton.

Syö enemmän täysjyväviljoja

Reijo Laatikainen viittasi esitelmänsä alussa uuteen, planetaariseen ruokavalioon, josta Ylekin vastikään kirjoitti: Tutkijat kehittivät planetaarisen ruokavalion – Se estäisi miljoonia ennenaikaisia kuolemia ja ruokkisi terveellisesti koko maapallon väestön. Kyseisessä ruokavaliossa kehotetaan erityisesti lihan vähentämiseen ja kasvisten ja täysjyväviljojen lisäämiseen. Juuri näihin tekoihinhan ihmisiä on kehotettu jo kauan, eli suositukset ovat linjassa laajan tutkimustiedon kanssa.

Laatikainen korosti etenkin kauran terveellisyyttä ja sen kolesterolia alentavaa vaikutusta. Kaura on luonnostaan täysjyvää, mutta kauratuotteen ostaessaan kannattaa lukea pakkausseloste. On tavallista, että esim. kaurasämpylöissä on todellisuudessa enemmän valkoista vehnäjauhoa kuin kauraa. Se ei paljastu tuotteen nimestä, mutta ainesosalistasta kyllä. Jos siis haluaa lisätä kauran ja/tai muiden täysjyvätuotteiden syömistä, kannattaa tarkastaa ainesosien suhde pakkausmerkinnöistä. Täysjyvätuotteita valitessaan ei tule hämääntyä tuotteen ulkonäöstä, sillä mm. tuotteen pilkullisuus tai tummuus ei välttämättä kerro sen terveellisyydestä (tuote on voitu esim. värjätä mallasuutteella luomaan illuusiota todellisuutta korkeammasta ruispitoisuudesta). Vastaavasti kaura ja kvinoa ovat vaaleita, mutta silti terveellisiä täysjyväviljoja.

Kuinka paljon täysjyväviljoja tulisi syödä? Kalvo Reijo Laatikaisen esitelmästä.

Kuinka paljon täysjyväviljoja tulisi syödä? Kalvo Reijo Laatikaisen esitelmästä.

Täysjyvätuotteita valitessa kannattaa kiinnittää huomiota myös kuidun määrään, jonka tulisi olla vähintään 6 g/100 g tuotetta.

Jopa herkkävatsaiset voivat löytää itselleen sopivat tuotteet, jotka käyvät FODMAP-ruokavalioon. (Katso esim. Fazer Vatsaystävällinen Ruis 4 kpl/220 g)

Kalvo Reijo Laatikaisen esitelmästä.

Kalvo Reijo Laatikaisen esitelmästä.

Voidaan siis ajatella, että lähes kuka vain voi syödä täysjyväviljoja ja hyötyä niistä terveydellisesti.

Täysjyvätapahtuma tarjosi kiinnostavaa tietoa ja muistutti, kuinka tärkeää täysjyvätuotteiden suosiminen on. Itse olen esitelmien jälkeen syynännyt muutaman leipäpaketin; on ollut hauska nähdä, mitkä tuotteet läpäisevät testin ja mitkä ei, eli missä leivissä on enimmäkseen tai 100-prosenttisesti täysjyväviljoja ja vähintään 6 g kuitua sadassa grammassa tuotetta. On kuitenkin järkevää olla ajattelematta pelkästään leipää täysjyväviljojen kohdalla, sillä monet puurot, pastat ja murotkin tehdään täysjyväviljoista. Ei siis muuta kuin omia lemppareita etsimään!

Disney on Ice 2017 Hartwall Arenalla

Kuuluisa jääshow tuli taas Helsinkiin. Olin katsomassa Disney on Ice -esitystä sekä vuonna 2015 että 2016, ja kirjoitin kummastakin tapahtumasta blogiin:

On tavallaan hyvin hassua, että minun blogistani löytyy Disney on Ice -juttuja, sillä vaikka pidänkin Disneystä, en olisi koskaan mennyt kumpaankaan esitykseen, ellei lipun alkuperäinen haltija olisi tullut kipeäksi. Tänä vuonna kävi kuitenkin niin onnellisesti (tai minun näkökulmastani onnettomasti), että lipun alkuperäinen haltija EI tullut kipeäksi, ja pääsi siten esitykseen! Itse en siis esitystä nähnyt, mutta pyysin siskoa ottamaan kuvia ja kuvaamaan videoita, koska Disney-esityksistä kirjoittaminen on minulle jo eräänlainen perinne.

disney-on-ice-2017-4

Tänä vuonna Disney on Ice -esitys keskittyi eri tarinoiden sijaan pelkästään Frozeniin. Kaikille Frozen-faneille tämä oli varmasti iloinen uutinen, mutta joillekin muille auttamatta pettymys. Disney on Ice -esitykset ovat ennen olleet koko perheen juttu, eivät pelkästään tyttöjen, joita prinsessasatu taatusti puhuttelee poikia enemmän. Viime vuoden esitys sisälsi myös miehekkäämpiä osuuksia, kuten pitkän pätkän Peter Pania.

disney-on-ice-2017-2

Klassiset hahmot ankkoineen ja hiirineen sentään kävivät pyörähtämässä jäällä show’n alussa ja lopussa.

disney-on-ice-2017

Toisaalta Frozen, joka suomennetun nimensäkin mukaan on ”huurteinen seikkailu”, sopii erityisen hyvin jäälle. Luistelujäälle on helpompi luoda illuusio talvesta kuin kesästä, koska luisteleminen jo itsessään on talvinen aktiviteetti. Lisäksi Frozen-elokuvassakin luistellaan, mikä entisestään helpottaa seikkailun siirtämistä luisteluareenalle. Viileät valot korostavat talven vaikutelmaa.

disney-on-ice-2017-5

disney-on-ice-2017-3

Vaikka miksei valoilla ja asuilla saada aikaan myös kesäisempi värimaailma.

disney-on-ice-2017-6

Show vaikuttaa kuvien perusteella joka tapauksessa näyttävältä, piti sitten Frozenin ylivallasta tai ei. Alla olevalta videolta näkee parhaiten, olisiko itse nauttinut esityksestä, mikäli olisi siellä ollut. Kappaleena on Taakse jää, eli suomalainen versio biisistä Let It Go.

Oma tuomioni: Varmasti show olisi ollut mukavaa katsottavaa, mutta pidän silti enemmän variaatiosta ja vanhemmista klassikoista. Minun täytyy kuitenkin muistaa, että esityksen pääasiallisena kohdeyleisönä ei ole kolmekymppinen lapseton nainen, jollainen itse satun olemaan. Niinpä jos nykyaikana halutaan vain Frozenia ja sillä saadaan suurimmat tienestit, niin kyllä show’n (tämänvuotisen) motiivin silloin ymmärtää.

Kiitos vielä siskolle kuvista ja videosta!

Markkinahumua

Kun hiukset haisevat kävelylenkin jälkeen paistetulta rasvalta ja grilliruoalta, missä silloin on käynyt?

No markkinoilla!

tikkurilan-markkinat-16

Olin tänään Vantaan Tikkurilan maalaismarkkinoilla, ja tein pari jännittävää hankintaa. Meidän perheessä on jo vuosia ollut perinteenä käydä markkinoilla, etenkin Tikkurilassa ja Porvoossa, sekä keväisin että syksyisin. Kaikki viime kevään markkinat jäivät minulta väliin Irlannin takia. Oli siis sitäkin kivempi mennä paikalle nyt. Pidän kovasti markkinahumusta, vaikka en tekisikään mitään löytöjä.

Tämänkertainen markkinareissu oli ensimmäinen, jolle otin kameran mukaan. Joskus kuvien ottaminen voi olla väkinäistä tai käydä työstä, mutta nyt kuvien ottaminen teki tapahtumasta vielä entistäkin hauskemman. Siitä jäi paljon enemmän muistijälkiä, ja kuvista näkee, miten hassuja tuotteita markkinoilla toisinaan myydäänkään. Kuten pölypusseja!

tikkurilan-markkinat-2

Yksi kauneimmista kojuista oli varmasti alla oleva, jossa myytiin etupäässä lasitöitä. Mitkäs muut kuin pöllöt ovat aiheena näissäkin!

tikkurilan-markkinat

Itse pyrin hankkimaan vain käyttötavaroita, minkä vuoksi monet muutoin kivat jutut jäävät useimmiten ostamatta.

tikkurilan-markkinat-15

Koreihin olen aina ollut hulluna, ja kotoolta löytyykin erilaisia koreja, joskaan ei lainkaan niin hullussa määrin, kuin voisin haluta.

tikkurilan-markkinat-5

Markkinat ovat kansainvälistyneet kovaa vauhtia viime vuosina. Kiinalaisen ja thaimaalaisen ruoan myötä markkinoilta löytyy helposti syötävää myös vegaaneille.

tikkurilan-markkinat-4

Ja olihan paikalla myös suomalaista superruokaa ja -tärkkelystä, joka paistorasvasta riippuen voisi hyvinkin olla vegaanista. (Lisäys: Kyllä, Spiraaliperuna on vakuuttavan vegaaninen.)

tikkurilan-markkinat-17

Ranskasta markkinoilla nähtiin ainakin leivoksia…

tikkurilan-markkinat-12

…ja saippuaa. Saippuoita ostimme yhtenä vuonna monta kappaletta, joista yksi oli minulla mukana Corkissakin. Saippuoissa on jotain lumoavaa, ja minussa onkin hiukan saippuankeräilijän vikaa. Nyt maltoin kuitenkin olla ostamatta näitä, koska edellisiäkin on, ja Bodyshopista tuli juuri hankittua uusia. Pesen saippuoilla usein myös hiukset, mikä tekee niistä valtavan tuuheat, ja pesuväli pitenee. Juuri nämä Ranskan saippuat eivät kuitenkaan ole parhaita hiuksille (testattu on), saippuoissa kun voi olla paljonkin eroja. Saippuakoju on joka tapauksessa paljon herkullisemman näköinen kuin monet leivoskojut!

tikkurilan-markkinat-9

Italiasta oli juustoja, ja jostain päin oliiveja. Jäin kaiken hälinän keskellä epävarmaksi oliivien alkuperämaasta, mutta kotimaastahan ne eivät luonnollisesti tule, ja käyvät siksi esimerkiksi kansainvälistyneestä markkinavalikoimasta.

tikkurilan-markkinat-10

Markkinat eivät olisi markkinat ilman supliikkia karkkikojun myyjää. Hän latoo kassin täyteen nameja ja puhuu asiakkaan pyörryksiin. Hänen on pakko joko pitää välillä taukoa puhumisesta, tai vähintäänkin syödä kurkkupastilleja aina kun pystyy. Karkkisäkki voi olla hintansa väärti toisin kuin monet muut markkinahankinnat. Nykymarkkinoilla on sen verran kallista, että sieltä kannattaa ostaa tuotteita, joita tavallisilla kaupoilla ei ole myydä. Muutoin ruokakaupasta saa usein samat tuotteet edullisemmin (esim. Brunbergin suukot).

tikkurilan-markkinat-8

Vaikka valikoima vaihtelee, markkinoilta löytää aina:

tikkurilan-markkinat-14

Kotimaisia sesonkikasviksia tai -marjoja, syksyisin myös reilusti omenoita ja sieniä.

tikkurilan-markkinat-13

Kaukoidässä tehtyjä vaatteita ja asusteita. Ja räksyttäviä leluja. Itse sain lapsena ulkomaanmatkalta aivan vastaavan, leijonanpennun, joka ensin kulki vähän eteenpäin, ja teki sitten voltin. Tykkäsin siitä kyllä ihan hirveästi, ja se lienee vieläkin tallella.

tikkurilan-markkinat-7

Porvoolaista Makulakua. Merkiltä löytyy myös vegaanista täytelakua, ja markkinavalikoimasta perinteiset mustat lakut ovat vegaanisia.

tikkurilan-markkinat-6

Puutöitä. Samaten kaikkia neulomuksia ja muita käsitöitä.

Myös erilaiset poliittiset tempaukset ja kuntosalijäsenyyden tuputukset kuuluvat nykyään markkinatunnelmaan, mutta onneksi tapahtumasta pystyy nauttimaan niistä huolimatta.

Suurin pettymys tällä kertaa oli kuivahedelmäkojun puuttuminen. Olin etukäteen suunnitellut, että ostan ainakin kuivattuja mangolastuja miehelle, sillä ne ovat hänen herkkuaan, ja sekin on jo perinne, että tuon niitä aina markkinoilta (mies on itse markkinoiden aikaan aina töissä). En voinut uskoa, että koju ei millään osunut silmään. Kuivahedelmäkoju on usein yksi markkinoiden suurimmista, eli olisi luullut meidän nähneen sen, jos se olisi ollut paikalla.

Kirjoittamaton sääntö kuuluu, että markkinoilta ei palata ilman markkinatuomisia. Niinpä lähdin etsimään mangolastuja lähimmästä Prismasta. Eihän siellä niitä ollut. Siispä suklaahyllylle. Vasemmalla oleva levy on minulle, keskimmäinen miehelle, ja kolmas levy on yhteinen.

tikkurilan-markkinat-19

Sitten siihen kaikkein jännittävimpään osaan eli varsinaisiin hankintoihini. Eivätkö nämä puhu puolestaan jo pelkässä kuvassa?

tikkurilan-markkinat-18

Teetin sukulaislapsille naulakot heidän nimillään! Kuvan mies teki naulakot paikan päällä mille tahansa nimelle, ja sain itse valita värit ja eläimen/esineen. Olen erityisen iloinen tästä siksikin, että meidän suvussa suurin osa juhlista ja synttäreistä kasautuu syksyyn ja loppuvuoteen, ja pahimmillaan saan pähkäillä viikon tai kahden välein, minkä lahjan tällä kertaa ostan. Nyt minulla on pari lahjaa valmiina, ja pidän muutenkin kotimaisista ja värikkäistä puutöistä.

***

Olen ollut jo lähes kolme tuntia kotona, mutta hiukset haisevat yhä rasvalle ja muikuille. Sellaista on markkinoilla.