Aihearkisto: Matkailu

Blogi uudistuu + Madeiran vaarallisin levada

Olen päättänyt uudistaa blogiani. Sain siihen sysäyksen hirvittävistä jauhelihamainoksista, joilla WordPress rumentaa kaikki tekstini niin aatteellisesti kuin ulkoisestikin.

Valotan alla, millaisia uudistuksia olen hahmotellut tekeväni, kunhan pääsen blogin kimppuun ensi viikolla. Voi olla, että moni ei kiinnitä uudistuksiin lainkaan huomiota, mutta kerron niistä lyhyesti, jotta halukkaat löytävät blogin jatkossakin, mikäli osoitteenmuutoksessa menisi jokin pieleen.

Blogin kehittäminen on aihe, joka on pyörinyt mielessäni kaikkien bloggaajavuosieni ajan, mutta nyt täällä Madeiralla olen kypsytellyt uudistusideoita aktiivisesti koko viikon. Voi kuulostaa ikävältä, että loma kuluu blogipulmia miettiessä, mutta minusta se ollut vain mukavaa. Patikoidessa mieli on sekä levännyt että työstänyt asioita. Kun olemme eksyneet reitiltä polkujen kadottua tyystin ja metsäpalojen tuhottua viimeisetkin maamerkit, vasta silloin blogi on jäänyt mielen perukoille. Selviytyminen on aina mennyt muun edelle.

Curral das Freiras - Nunnienlaakso

Curral das Freiras – Nunnien laakso

Yksi päivävaellus, jonka aikana ei tullut ajateltua liikaa blogia, löytyy Santa Quiterian ja Curral das Freirasin (Nunnien laakson) väliltä. Kyseessä on Madeiran vaarallisin levadakävely Levada do Curral. Pentti Korpelan kirjoittama opas Madeira – patikoitsijan paratiisi: reittejä helpoista vaativiin (2010) kuvaa reittiä näin:

Reitti soveltuu vain varmajalkaisille ja korkeisiin paikkoihin tottuneille. […] Levada kulkee pääosin jyrkillä metsärinteillä, mutta ylittää ajoittain pystysuoria pudotuksia kalliojyrkänteillä. Reitille on viime vuosina lisätty suojakaiteita, mutta silti moni jyrkänne on vielä ilman niitä.

Tämän kirjoituksen kuvituksena on otoksia tuolta jännittävältä vaellukselta.

Mennään sitten blogiuudistuksiin.

Joudun maksamaan siitä, että saan häiritsevät mainokset pois blogista. Koska saan samalla rahalla myös ammattimaisemman, kauniimman ja helpommin muistettavan verkkotunnuksen eli osoitteen blogilleni, minun kannattaa ottaa se, eli poistaa nykyisestä osoitteesta sana wordpress. Niinpä blogin uudesta osoitteesta on näillä näkymin tulossa mielekasmiellekartta.com. Myös vanhan osoitteen pitäisi automaattisesti kääntyä uuteen, mutta näistä ei koskaan tiedä. Yritän tehdä kaiken oikein niillä tietoteknisillä taidoilla, mitä humanistinen koulutus ja itseopiskelu ovat minulle suoneet.

Olen myös vihdoin keksinyt yhden yhtenäisemmän teeman, joka kuvaa isoa osaa luomastani sisällöstä. Se on self improvement, suomeksi useimmiten itsensä kehittäminen. Termi kuvastaa jo nyt monia artikkeleitani, mutta tulevaisuudessa saatan vielä tietoisemmin keskittyä aiheeseen. Itsensä kehittäminen liittyy olennaisesti myös terveyteen, ja terveyspuolella minua kiinnostaakin nykyään enemmän mm. henkinen hyvinvointi kuin se, saako pellavansiemenistä liikaa syanidia ja kadmiumia. En halua olla terveyspoliisi enkä kuunnella ketään muuta sellaista!

Lisäksi saatan tehdä (pieniä) muutoksia blogin ulkoasuun. Mistään valtavista muutoksista ei kuitenkaan ole kyse, sillä arvotan blogin luettavuuden ja ns. klassisen mallin niin korkealle, että en halua alkaa kikkailla millään kauniilla mutta epäkäytännöllisillä blogipohjilla.

Jossain vaiheessa aion kirjoittaa siitä, seurasiko blogiuudistuksesta mitään hyvää tai pahaa, kuten lukijamäärien lisääntymistä tai vähentymistä. Se voi kiinnostaa ainakin muita bloggaajia, jotka ovat joskus harkinneet oman domainin ostamista.

Nähdään siis pian uudistuneessa blogissa seksileluarvioineen kaikkineen!

Levadareitti kulkee kalliojyrkänteellä kuvan keskipaikkeilla.

Levadareitti kulkee kalliojyrkänteellä kuvan keskipaikkeilla.

Vaelluksen päätepiste eli Nunnienlaakso, Curral das Freiras

Vaelluksen päätepiste Curral das Freiras eli Nunnien laakso.

Miltä tuntuu olla pilvessä?

En ole koskaan miettinyt vastausta otsikon kysymykseen. Ei ole ollut tarvetta eikä kiinnostusta.

Eilisen päivävaelluksen jälkeen tiedän kuitenkin vastauksen. Pilvessä oleminen on varsin ikävää. Muualla paistaa aurinko, mutta itse on pilvessä eikä näe mitään. Pilvi peittää kaikki näkymät ja hautaa kaiken alleen.

Kun on pilvessä, ei pysty kokemaan asioiden todellista luontoa. Mikään ei näyttäydy sellaisena kuin se oikeasti on.

Jouduimme ahkeroimaan toden teolla, jottemme enää olisi pilvessä, vaan pääsisimme siitä pois. Mieleen tuli kysymys: minne pilvestä voi matkata? Jos/kun ei enää halua olla pilvessä, mikä on seuraava vaihe? Täytyykö vain palata tripiltään pettyneenä kotiin vai voisiko pilvessä olosta seurata jotain hyvää? Eilinen vaellus toi vastauksen noihinkin kysymyksiin: ehdottomasti parasta ja ikimuistoisinta on päästä pilven YLÄPUOLELLE. Katsokaa vaikka:

Kyllä tuon eteen kannatti rehkiä, vaikka se koville ottikin.

Lempiharrastuksemme Madeiralla(kin) on patikointi. Mieliopuskirjamme, jota ilman emme tänne tule, on Pentti Korpelan Madeira – patikoitsijan paratiisi: reittejä helpoista vaativiin (2010). Kirjassa on yli 40 vaellusreittiä, joista olemme kulkeneet eri reissuillamme yhteensä jo lähes 30. Eilinen oli yksi niistä, ja sijoittui Boca da Corridan huipuille.

Kirjan julkaisemisen ja nykyhetken välissä on kuitenkin niin monta vuotta, että reitti oli muuttunut hätkähdyttävän paljon kuvaukseen verrattuna. Meistä tuntui oikeastaan koko ajan, että olimme täysin eri reitillä kuin Korpela kirjassaan. Se johtui pitkälti siitä, että mitään näkymiä, vuorenhuippuja, maamerkkejä tms. ei voinut useinkaan nähdä. Sitä se pilvessä oleminen teettää ja tältä se näyttää:

Tässä vaiheessa alkoi tuntua, että olimme kummitusmetsässä.

Kun välillä pääsimme hetkeksi pois pilvestä, meille valkeni, että alue oli kärsinyt pahoin metsäpalossa. Maasta puski vasta sen verran vähän uutta kasvua, että arvioimme alueen palaneen kesällä 2017. (Näimme itsekin sauhuavaa metsää rinteillä Funchalista asti kesällä 2012; metsäpalot kesän kuumimpaan ja kuivimpaan aikaan ovat täällä tavallisia.)

Pilvessä oleminen on niin pöhnäistä! Välillä näkyi kapea pala sinistä taivasta ohikiitävän sekunnin ajan, mutta sitten olimme taas pilvessä.

Toisinaan reitti muistutti maisemien muodossa, millaista todellisuutta olisimmekaan voineet elää, ellemme olisi olleet pilvessä.

Kunpa pilvessä oleminen olisi ollut vaelluksen ankeinta antia, mutta ei! Reittiä ei ollut ylläpidetty, ja metsäpalo oli viimeistellyt koko sopan. Merkit, joita oli muutenkin ollut maastossa nihkeästi, hävisivät lopulta kokonaan, eikä polku enää jatkunut mihinkään suuntaan. Palaminen oli käpristänyt puiden oksat niin, että minkäänlaista kulkureittiä ei ollut. Jostain oli kuitenkin mahduttava läpi. Näkymä oli karu ja tukkoinen.

Löydätkö ihmisen alla olevasta kuvasta?

Tuollaisen oksiston läpi meidän täytyi puskea. Takkimme tahriintuivat hiilestä. Pahinta olivat kuitenkin piikkiset oksat, joita kasvoi siellä täällä. Jos niihin sattui jäämään kiinni niin kuin poikaystävä yllä, muutenkin tuskainen ja hidas eteneminen pysähtyi siihen paikkaan. Piikit myös raapivat herkästi ihon rikki jopa housunkankaan läpi. Tässä vaiheessa olimme varmoja siitä, ettemme olleet enää oikealla reitillä, mutta lohdutimme itseämme sillä, ettei oikeaa reittiä ollut muuallakaan. Maasto ei yksinkertaisesti enää ollut lainkaan samanlainen kuin Korpelan aikaan.

Jouduimme ylittämään puroja kohdista, joista niitä ei kuulunut ylittää, ja kiipeämään useiden rautalanka-aitojen yli päästäksemme johonkin, mistä matkaa voisi jatkaa selvä reitti mielessään. Olimme niin keskellä ei mitään, että mieli oli aika matalalla. Vain vankka (Madeiran) patikointikokemuksemme esti meitä menemästä paniikkiin. Kumpikaan ei hätäillyt missään vaiheessa, ja jompikumpi jaksoi aina pitää tsemppimieltä yllä silloin kun toinen oli menettää toivonsa.

Juuri samaan aikaan, kun löysimme ruohotien, joka saattoi olla etsimämme, pääsimme pois pilvestä. Aurinko näyttäytyi vihdoin.

Ruohotiellä jatkaminen paljasti reitin juuri oikeaksi. Vihdoin olimme taas kartalla.

Matka jatkui vielä monen uuvuttavan tunnin ajan pimeässä, eli emme olleet vielä lähelläkään hotelliamme Funchalissa, mutta ainakin reitti oli selvä emmekä olleet enää pilvessä.

Hirveää, apua! Viisaammat, auttakaa!

Minun pitäisi juuri nyt olla ulkona nauttimassa ihanista aurinkopäivän rippeistä Madeiralla (saavuimme tänne tänään), mutta kun avasin äsken tietokoneen, huomioni kiinnittyi johonkin karmeaan: blogini paraatipaikalla mainostetaan HK:n jauhelihaa! Heti mainoksen ja hakukentän alapuolella on kuva minusta ja blogikuvaus, jossa kerron kirjoittavani muiden aiheiden ohella kasvisruoasta. En eläissäni mainostaisi blogissani lihatuotteita, jos se olisi minusta kiinni!

En tosiaan haluaisi käyttää tähän kovasti aikaa juuri nyt, mutta yritän pähkinänkuoressa kertoa, mistä on kyse ja mikä kaikki tässä mättää.

Valitsin blogialustakseni aikoinaan WordPress.comin pitkälti siksi, että sitä suositeltiin käymälläni blogikurssilla ja siksi että alusta on ilmainen. Toisin sanoen en ollut valmis maksamaan siitä, että saan blogata. Minulla oli sellainen periaate, että niin kauan kuin en tienaa blogilla mitään, en myöskään itse sijoita siihen rahaa (en tiennyt, tulisinko koskaan tienaamaan blogilla tai halusinko edes sitä). Päätin joka tapauksessa, että en anna blogille rahojani, mutta sijoitan siihen ajallani ja vaivannäölläni eli työllä. Tuo periaate on toiminut nykyisyyteen asti.

Pari viikkoa sitten havahduin siihen, että WordPress mainostaa ties mitä tuotteita ja palveluita heti blogini ylälaidassa. Mainostenesto-ohjelma Adblockin ansiosta säästyin näkemästä itse mainoksia, mutta näin niiden paikan. Siksi tiesin, että blogin ylälaidassa on vastikään alettu mainostaa jotain, mutta en tiennyt, minkä kaiken mainostamiseen paikkaa käytetäänkään. Järkyttävä totuus paljastui minulle ensi kertaa tänään ollessani nyt Madeiralla. Tiesin, että WordPress oli ennenkin näyttänyt blogissani mainoksia, mutta kaikki näkemäni mainokset olivat aina olleet kohtuullisen pieniä ja niiden paikka oli vasta kunkin kirjoitukseni perässä. Mainonta ei ennen ollut aggressiivista eikä valloittanut lähes ollenkaan tilaa blogistani.

Mainokset ovat WordPressin rangaistus siitä, että bloggaan ilmaisversiolla. Mainokset eivät siis ole minun valitsemiani tai hyväksymiäni enkä saa niistä senttiäkään, vaan WordPress laittaa niitä blogiini. Niiden on tarkoituskin ärsyttää, jotta bloggaaja saataisiin pakotettua maksamaan omasta bloggaamisestaan; mainokset saa nimittäin pois ostamalla jonkin näistä:

Eihän tuo neljä euroa paha ole, jos sillä pääsee eroon hirvittävistä liha- ja pikavippimainoksista (molemmat ovat arvomaailmani vastaisia). Ällöttää silti tällainen kiristys WordPressin toimesta. Erityisesti jauhelihamainos oli shokki. Suoraa vittuilua päin naamaa. Sama asia kuin AA-kerhon tapahtumissa mainostettaisiin näkyvällä paikalla vodkaa.

WordPressin kiristystaktiikka on näin ollen todellakin purrut, ja olen päättänyt ostaa jonkin yllä mainituista tilausvaihtoehdoista heti matkan jälkeen.

Kysymykseni kaikille asiasta enemmän tietäville kuuluu:

Onko blogin maksullisessa päivittämisessä mitään muuta ideaa kuin mainosten poisto? Tuolla samalla hinnalla saisin nimittäin myös oman verkkotunnuksen (blogini osoite muuttuisi siis muotoon mielekasmiellekartta.com). Oman verkkotunnuksen ja -osoitteen väitetään mullistavan koko blogi ja tuovan enemmän kävijöitä, mutta itse epäilen sitä vahvasti. Lisäksi pelkään, että osoitteenmuutoksen myötä blogini ei enää näy sen tilaajille WordPress Readerissä ja että moni muukaan vanha lukija ei sivustoa syystä tai toisesta enää löydä. Blogiurani aikana olen todistanut useamman ihmisen blogin hävinneen feedistäni sen jälkeen, kun he menivät ”parantelemaan” blogiaan ja joutuivat vieläpä maksamaan siitä.

Tiedän, että tuolla halvimmallakin neljän euron kuukausihinnalla saisin mm. enemmän tallennustilaa kuville ja uusia ulkoasuteemoja, mutta en tarvitse sellaisia. En siis hyötyisi niistä, vaan maksaisin tuon summan vain siksi, että saan mainokset blogista pois. Verkkotunnusasia kuitenkin kiinnostaa ja epäilyttää, joten jos joku osaa aiheesta jotain kertoa, se olisi aivan mahtavaa.

Saakutti, miten tuo lihamainos kismittää! Täältä lomalta käsin en kuitenkaan ala blogia päivittää. Nyt täytyy vain kestää ja malttaa mielensä. Madeira on juuri oikeaa lääkettä. Nappasin alla olevan kuvan tänään hotellihuoneemme parvekkeelta.

Kyllä täällä kelpaa lihayritysten mainoksia pakoilla!