Aihearkisto: Liikunta

Ostin crosstrainerin

Toisinaan isoja päätöksiä ja hankintoja tehdään nopeasti. Kirjaimellisesti isoja. Minun ei huvikseen kannata ostaa mitään vähänkään kookkaampaa pikkukotiini, jonka olen tarkoituksellisesti sisustanut niukahkosti avaran ilmeen säilyttämiseksi, mutta nyt ei olekaan huvista kyse.

Tilasin viikko sitten crosstrainerin, joka saapui tänään. Ähelsimme poikaystävän kanssa tovin saadaksemme sen kasattua, ja nyt minulla on keskellä olohuonetta laite, jollaista en vielä hetki sitten olisi koskaan hankkinut. Priorisoin ulkoliikunnan aina sisäliikunnan edelle, ja koska juoksen pitkiä lenkkejä ja myös kävelen paljon, en ole koskaan tarvinnut tai halunnut kuntolaitteita kotiini. Olen ollut innokas juoksija jo 17 vuotta. Suureksi pettymyksekseni en kuitenkaan enää pysty juoksemaan haluamiani määriä, enkä tiedä, palaako toinen jalkani koskaan entiselleen. Jalkaani vaivaa jalkapohjan jännekalvon kiputila. Terveyskirjasto kertoo siitä seuraavaa:

Nykykäsityksen mukaan jalkapohjan jännekalvon kiputilan syynä ovat toistuvat kalvoon kohdistuneet liiallisen rasituksen aiheuttamat pienet repeämät (mikrotraumat). Niiden seurauksena kalvoon kehittyy isoja vaurioalueita (makrotraumoja) tai rappeutumista.

Jalkapohjan kipu on usein pahinta aamuisin, se voi helpottua hetkellisesti liikkeelle lähdön jälkeen, mutta pahentua taas pitkän istumisen jälkeen liikkeelle lähdettäessä ja rasituksen jatkuessa.

Yleisin oire on syvällä kantapään alla ja pitkin jalkapohjan jännekalvoa tuntuva kipu, joka on pahinta liikkeelle lähdettäessä. Kävely ja juokseminen pahentavat kipua. Kun nilkka koukistetaan ja varpaat ojennetaan, tuntuu kipua jännekalvon sisäreunalla tai kantapään etu–keskiosassa.

Vaivan paranemiseen saattaa kulua ½–1½ vuotta.

Paranemisaika on hirvittävän pitkä! Minua kipu on vaivannut jo melkein kaksi vuotta, mutta olen pärjännyt sen kanssa mm. juoksemalla välillä paljasjalkakengillä kantaiskujen välttämiseksi. Viime viikolla kipu kuitenkin äityi sellaiseksi, että jouduin konttaamaan kotona levättyäni hetken juoksulenkin jälkeen, eikä jalka tunnu enää tokenevan ilman totaalisempaa lepoa. Koska vaiva on ollut minulla niin pitkään ja vain pahentunut, arvaan, ettei se ole katoamassa lähitulevaisuudessa.

Meinaan tulla hulluksi pelkästä ajatuksesta, että en saisi liikkua ja rasittaa kehoani. Liikunta yksinkertaisesti on niin iso ja nautinnollinen osa elämääni, että en pärjäisi ilman sitä. Niinpä minun oli pakko keksiä jotain juoksemisen tilalle. Olen kiusannut jalkaani jo aivan liian pitkään.

Ratkaisu onneksi löytyi lähempää kuin olisin uskonutkaan eli tammikuiselta Tahkon-reissulta! Talvilomallamme Tahkolla en juossut ollenkaan, koska sen tilalla hiihdin ja kävelin paksussa hangessa (lumikengillä). Hiihtäessäni huomasin, että kipeä jalkapohjani ei rasittunut lainkaan. Se johtuu siitä, että hiihtäessä jalkapohjiin ei kohdistu ollenkaan iskuja, joista kävely ja juokseminen puolestaan koostuvat täysin. Jalkapohjani sai siis levätä Tahkolla, vaikka muuten urheilinkin.

Viime viikolla mieleeni sitten yhtäkkiä pälkähti, että ostan crosstrainerin. Olin siinä käsityksessä, että crosstrainerilla saisin hyvää ja monipuolista, juoksua vastaavaa treeniä, mutta hiihdon pehmeydellä eli ilman niitä iskuja, joita toinen kantapääni ei enää kestä. Kun menin lukemaan crosstrainereista, uumoiluni paljastuivat juuri oikeiksi.

Kuntoplus kuvaa crosstraineria osuvasti:

Crosstrainer eli ellipsilaite on mainio väline kestävyysharjoitteluun, sillä koko lihaksisto työskentelee. Laite on yhdistelmä juoksumattoa, kuntopyörää ja askelluslaitetta. Sillä harjoitteleminen treenaa myös käsiä ja ylävartalokin saa tehdä töitä, ja selkä vahvistuu samalla.

Energiankulutus kasvaa suureksi, ja keho muokkautuu kauttaaltaan vahvemmaksi ja kiinteämmäksi. Sekä jalkojen että käsien käyttäminen tehostaa kulutusta.

Vatsan ja selän lihakset saavat enemmän treeniä kuin lajeissa, joissa lähinnä jalat tekevät työtä. Crosstrainer on loistava laite niillekin, joiden pitää varoa vammoja. Niveliin ei kohdistu iskuja, sillä jalat ovat koko ajan polkimilla.

Lenkkeilijät voivat täydentää juoksuharjoitteluaan crosstrainerilla, sillä se kehittää juoksukuntoa mutta on juoksua hellävaraisempaa nivelille ja jänteille. Liikeradat muistuttavat eniten murtomaahiihtoa, mutta hiihdosta poiketen jalat tekevät soikionmuotoista liikettä.

Crosstrainer olisi siis juuri sitä, mitä tarvitsen! Enää ei tarvinnut kuin vertailla hintoja. Suoraan sanottuna minulla ei ollut hyvää käsitystä crosstrainereiden hintahaarukasta, mutta selvitin nopeasti, että yhdessä isossa urheiluvälinekaupassa niiden hinnat vaihtelivat 350 euron ja 3 000 euron välillä. Katsoin huvikseni myös käytettyjä crosstrainereita, joista niistäkin saatettiin pyytää 500 euroa. Laitteita vertaillessani huomasin, että kalleimpia ovat kaikista kookkaimmat laitteet. Siinä vaiheessa tajusin haluavani sekä melko edullisen että kevyen laitteen, sillä talooni ei mahdu mitään kovin massiivista, ja lisäksi halusin pystyä siirtämään laitetta helposti yksin. Kevyimmät crosstrainerit vaikuttivat painavan noin 26 – 29 kiloa ja kestävän maksimissaan 100 kiloa painavan henkilön. Siitä päättelin, että kevyimmätkin crosstrainerit ovat tukevia ja kunnollisia ja riittäisivät omiin tarpeisiini mainiosti.

Vertailin tuotteita aikani, ja päädyin lopulta sekä hinnan, koon että värin puolesta U-Style Passion M32 -merkkiseen crosstraineriin. Se maksoi vain 149 euroa! Halvin löytämäni malli maksoi 129 euroa, mutta edullinen hinta oli vain yksi kriteeri, eikä halvin malli puhutellut minua muutoin. U-Stylessa on kaikki herkut mitä muissakin edullisissa malleissa: viiden kilon vauhtipyörä ja kahdeksan eri vastusta, ja näyttö laskee sekä etäisyyden, ajan, kalorinkulutuksen että sykkeen.

Tätä kirjoittaessani olen koko ajan kuumeissani odottanut, että pääsen vihdoin kunnolla testaamaan laitetta! Kokeilin sitä iltapäivällä muutaman minuutin ajan, ja pienimmilläkin vastuksilla meno tuntui yllättävän raskaalta. Isommilla vastuksilla polkimet hädin tuskin liikkuivat! Vastuksen säätö on mekaaninen ja magneettinen, ja säätövaijeri on ainakin nyt alussa hyvin jäykkä. Se kenties löystyy käytössä, mutta jos ei, sittenpähän ei tule koskaan käyttöä isommille vastuksille. Nyt on joka tapauksessa pakko mennä treenaamaan! Toivon, että laitteesta tulee pelastus, jonka avulla voin treenata rankastikin rasittamatta kuitenkaan lisää jalkapohjaani.

Rankin joululahja

Tämänvuotinen joulunvietto on tuntunut kumman väsyttävältä, ja olenkin nyt aika poikki. Tuntemuksiini tosin ehkä vaikuttaa yksi saamani lahja. Sain taas lähes yksinomaan hyödyllisiä käyttölahjoja niin kuin viimekin vuonna, ja yksi niistä näyttää tältä:

suspension-trainer

Jotenkin tuosta tulee mieleen jonkinlainen säädettävä sidontaväline, ja köysien mukana tullut DVD:kin viittaa rohkeampiin leikkeihin kaikkine pyllistelyineen, asentoineen ja kuvakulmineen.

kovaa-treenia

Todellisuudessa köydet ovat kuntoharjoitteluhihnat, joilla saa treenattua koko kroppaa oman painon toimiessa vastuksena. Hihnat saa asennettua mihin tahansa oveen, joka aukeaa itsestä poispäin. Mitään ruuveja ja porailuja ei tarvita, vaan hihnat pysyvät lujasti paikoillaan, kun ovikiinnitin asetetaan toiselle puolelle ovea kuin hihnat, ja ovi suljetaan.

kuntoharjoitteluhihnat

Sain hihnat mieheltä, joka tietää halustani treenata erikseen käsivarsia. Juostessa ja kävellessä saan tarpeeksi jalkatreeniä, mutta käsille kaipaan muuta harjoittelua, koska niiden lihakset eivät muuten rasitu tarpeeksi. Tähän asti olen nostellut viiden kilon käsipainoja, ja lisäksi minulla on ollut itsetehty lakanapatentti ylläkin näkyvässä leuanvetotangossa, joka oli asunnossani jo tänne muuttaessani. Lakanasta roikkumalla sain itse asiassa tehtyä yllättävänkin samanlaisia harjoituksia kuin nyt näillä hihnoilla, mutta toki hihnat ovat paljon ammattimaisemmat, turvallisemmat ja pitemmät, mikä mahdollistaa laajemmat liikeradat. Lisäksi kahvoista saa miellyttävän otteen, kun taas lakanasta roikkumalla sain aina kämmenet kipeiksi.

Hihnoista roikkuminen oli niin kivaa, että treenasin niillä joulupäivänä noin puolitoista tuntia (paketin mukana tullut DVD oheistaa paljon lyhyempään harjoitteluun). En tuntenut harjoitelleeni kunnolla, joten nostelin treenin päälle vielä vähän painoja. Illemmalla lähdin normaalille parin tunnin juoksulenkilleni. Yleensä pidän käsivarsissa tuntuvasta miellyttävästä kivusta treenausta seuraavana päivänä, mutta tänään käsivarret ovat sen verran piestyt, että pukeminenkin on vaivalloista varsinkin neuleiden ja takkien kohdalla. Toisin sanoen vähäisempikin treeni olisi riittänyt, mutta ilouutinen on toki se, että hihnat toimivat mainiosti! Ja kun treeni on niin mukavaa, ettei edes tajua treenaavansa rankasti, niin kuntolaitteelta ei voi enempää vaatia.

Puuttuva palanen vihdoin paikalleen

Se tunne, kun jokin miellyttävä mutta samalla varsin työläs homma jää roikkumaan ja lopulta kokonaan tekemättä.

Blogiuralleni ei mahdu montaa aihetta, joista olisin luvannut kirjoittaa, mutta joista en sitten koskaan kirjoittanutkaan. Blogin alkuaikoina lupauksia tuli tehtyä enemmän, ja pari juttua jäi kirjoittamatta. Kukaan ei kysellyt luvattujen juttujen perään, enkä itse enää ollut aiheista riittävän innostunut. Mutta yhden kerran on käynyt niin, että vaikka olin enemmän kuin innostunut aiheesta, kirjoittaminen silti jäi. Niin kävi silloin, kun Irlanti tuli Madeiran ja minun väliin.

madeiran-kukkaloistoa

Lähdin Irlantiin viime maaliskuussa, jolloin vielä kirjoittelin tuoreesta ja mitä mahtavimmasta Madeiran-matkastamme. Olin saanut kaiken muun kirjoitettua, mutta patikkaretkistä kertominen jäi kesken. Kaikkiaan kahdeksasta vaelluksesta olin kirjoittanut vasta viidestä (niistä voi lukea teksteissä Viikon liikuntasaldo ja Kännissä kohti kuolemaa ja muuta jännittävää). Nyt kerron vihdoin puuttuvista kolmesta vaelluksesta. Koko ajan synkkenevät ja ankeammaksi käyvät syyspäivät motivoivat minua siihen! Kirjoitus auttaa myös sen miettimisessä, lähtisimmekö miehen kanssa taas Madeiralle tulevana talvikautena, vai suuntaisimmeko jonnekin muualle.

Muistutuksena, että vaellusoppaanamme toimi Pentti Korpelan kirja Madeira – patikoitsijan paratiisi: reittejä helpoista vaativiin (2010), ja Googlen karttakuvat antavat taas hyvän käsityksen siitä, missä päin saarta reitit sijaitsevat.

1. Vuoristopanoraamojen polku

  • Reitti: Boca da Corrida – Boca do Cerro – Encumeada
  • Pituus 14 km, taso keskivaativa, kesto 5 t 45 min

vuoristopanoraama-kartta

Patikoiminen vuoristossa ei tästä enää parane, sillä luvassa oli Korpelan sanojen mukaan ”viiden tähden vuoristokävely”. Ylisanoista ei ollut kyse, vaan maisemat todella olivat huikeat joka suuntaan.

vuoristopanoraamojen-polku

Yllä oikealla näkyy Curral das Freiras eli Nunnien laakso. Aikaisemmilla Madeiran-matkoilla olemme patikoineet myös lähempänä laaksoa ja laskeutuneet sinne.

vuoristopanoraamojen-polku-2

Saimme kulkea hyvinkin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä, mitä emme osanneet odottaa helmikuiselta vuoristolta. Muutamat vastaantulevat brittituristit pitivät lämpöä liiankin tukalana, mutta me nautimme ja istahdimme katsomaan yllä näkyvää Pico Grandea (1654 m). Aurinko tuntui paistavan korkealta, ja käsivarsia alkoi jo kuumottaa.

vuoristopanoraamojen-polku-3

Liskoille tarjosimme pikkuriikkisiä omenanpaloja.

vuoristopanoraamojen-polku-4

vuoristopanoraamojen-polku-5

Parissa kohdassa polku oli kadonnut maanvyörymän takia (ks. kuva yllä ja alla). Mitään vaaranpaikkaa ei silti ollut, lähinnä matkanteko vain vähän hidastui.

vuoristopanoraamojen-polku-6

vuoristopanoraamojen-polku-7

Maassa oleva lumi osoitti, että lämmintä ja ihanaa oli vain vuorten tietyillä puolilla. Alemmas ja samalla vuoriston varjopuolelle kuljettaessa ilmakin oli luonnollisesti kylmempää.

vuoristopanoraamojen-polku-8

Vaikka oli vuoristoista, silti oli kovin vehreääkin. Madeira ei koskaan petä vehreyden perässä matkaavaa, kun jopa vuoristossa on vihreää!

vuoristopanoraamojen-polku-9

Tällaisessa kohdassa esitän miehelle aina saman kysymyksen: ”Kuinka kivaa susta olis asua tossa talossa [osoittaa yhtä rinteellä näkyvistä taloista]?” Välimatkat ja etäisyydet voisivat olla pitkiä ja hankalia moneen muuhun saaren kolkkaan, mutta olisihan oma koti tuossa maisemassa muuten kovin kiehtova ajatus!

vuoristopanoraamojen-polku-10

Tietyissä kohdissa polku oli kivetty ja hyvin ylläpidetty. Ja millaisiin maisemiin saimmekaan laskeutua (ks. kuva alla); Madeira joko yksinkertaisesti on maailman upeimpia kohteita, tai sitten se on vienyt jalat alta vain mieheltä ja minulta.

vuoristopanoraamojen-polku-11

2. Rantapromenadia kalastajakylään

  • Reitti: Funchal – Lido – Praia Formosa – Câmara de Lobos + takaisin Funchaliin
  • Pituus 18,5 km, taso keskivaativa, kesto 5 t

camara-de-lobos-kartta

Juuri tällä kävelyllä näimme seksiä harjoittelevan pariskunnan, mistä kirjoitin aikoinaan oman juttunsa. Kirjoitus on Madeira-sarjani luetuin, eli seksi todella myy.

pariskunta rannalla

Kävelyn ideana oli kuitenkin päästä tunnelmalliseen kalastajakylään Câmara de Lobosiin. Siinä missä koko reissumme kaikki muut vaellukset olivat meille uusia, tämä kävely oli meille tuttu, ja olemme kulkeneet sitä edestakaisin lukuisia kertoja. Tein myös kaikki juoksulenkkini Câmaran suuntaan, koska sinne menevä rantapromenadi on niin toimiva. Se on kohtalaisen uusi, ja on siksi hyvässä kunnossa ja lenkkeilijöiden suosiossa.

camara-de-lobos

Ehdimme paikalle juuri sopivasti ennen hämärää, ja todistimme paikan tunnelmaa valojen syttyessä ja illan pimetessä. Koska rantapromenadi on valaistu, sitä pitkin voi kulkea pimeässäkin toisin kuin maastossa, missä pimeys herkästi sotkee kuviot.

camara-de-lobos-2

Yllä näkyvillä pikkupurtiloilla kalastajat lähtevät öisille pyyntireissuilleen. Korpelan mukaan kalastajat pääsevät vesille vain muutamana yönä viikossa kovan merenkäynnin vuoksi. Kalastajat ovat taitavia ja pyytävät varsinkin Madeiran kansalliskalaa espadaa (viralliselta nimeltään mustahuotrakala, joka on varsin häijyn näköinen vonkale!). Valitettavasti kalastajat tuhlaavat tienestinsä liian usein Câmara de Lobosin lukuisissa baareissa, ja alue onkin Madeiran köyhintä. Itsehän kävin ensi kertaa Madeiralla peräti yli 20 vuotta sitten, ja silloin lapset kerjäsivät siellä täällä, myös Funchalissa. Nykyään kerjäläisiä voi tavata lähinnä enää vain Câmara de Lobosissa. Kuvista sitä ei kyllä arvaisi.

camara-de-lobos-3

Turisteille Câmara de Lobosia myydään Winston Churchillin avulla, sillä hän viihtyi ja maalasi siellä 1950-luvun taitteessa.

camara-de-lobos-4

Pimeässä sama maisema näyttää kovin erilaiselta.

camara-de-lobos-5

3. Saniaispuita ja villiä vehreyttä

  • Reitti: Portela – Serra das Funduras – Casa das Funduras (vuoristomaja) – Fajã dos Rolos – Ribeira de Machico
  • Pituus 15,5 km, taso helppo, kesto 4 t

saniaismetsareitti

Google Maps ei tunne tätä Madeiran aluetta juurikaan, joten sattuikin sopivasti, että otin yllä näkyvästä kyltistä kuvan.

saniaismetsareitti-2

Oli viimeinen kokonainen lomapäivämme ja siten viimeisen vaelluksen aika. Tältä kävelyltä odotimme lupausten mukaisesti juuri saniaisia ja nimenomaan puiden muodossa, koska emme olleet koskaan nähneet sellaisia. Yllä näkyy Kotkakallio.

saniaismetsareitti-3

Saimme taas todisteen Madeiran mikroilmastoista, sillä Funchalissa oli aurinkoista ja nättiä, mutta pitkällä koillisessa satoi, ja oma reittimme löytyi juuri sieltä. Vaikka sade ei ollut rankkaa, vettä oli silti ehtinyt paikoin kertyä.

saniaismetsareitti-4

saniaismetsareitti-5

Välillä oli pakko jäädä ihastelemaan oksien välistä näkyvää Porto da Cruzia. Matkaa oli kuitenkin jatkettava saniaispuiden toivossa. Saniaisia oli kyllä vilahdellut joka puolella, mutta odotimme yhä varsinaisia puita.

saniaismetsareitti-6

saniainen

Kuvassa yllä on saniaisen ”poikanen” tai ”nuppu”. Erikoisen näköinen heppu ja kiva sykerö!

saniaismetsareitti-7

saniaismetsareitti-8

saniaismetsareitti-9

Vau, metsästä löytyi kiistatta saniaispuita! Ne onnistuivat lumoamaan meidät. Ja tuo vihreän sävy, ah!

Reitin loppupuolella näimme taas paloja Machicosta, tuosta Madeiran kaupunkisuosikistamme.

saniaismetsareitti-11

saniaismetsareitti-12

***

Niinpä teimme kahden viikon aikana kahdeksan virallista vaellusta. Kilometrejä niistä kertyi yhteensä yli sata (tarkalleen ottaen 101,5 km). Lisäksi kävimme useilla kaupunkikävelyillä, ja itse tein neljä juoksulenkkiä, joiden pituudet vaihtelivat 10 ja 15 kilometrin välillä. Löhölomasta ei siis selvästi ollut kyse, mutta meille löhöily ei olisikaan lomaa, vaan aina on päästävä maastoon!