Aihearkisto: Irlanti

Vihdoin hauskaa raportoitavaa olympialaisista

Parhaillaan vielä käynnissä olevat Rion olympialaiset ovat olleet karua katsottavaa monestakin syystä: suomalaisurheilijoiden menestys on ollut ennätyksellisen heikkoa, brasilialaisyleisön buuaukset ovat saaneet aikaan kyyneleitä ja aiheellista kritiikkiä, ja meniväthän hölmöt brassit rakentamaan vielä golfkentänkin – luonnonsuojelualueelle.

Jos ja kun suomalaiset ja brasilialaiset eivät pysty tarjoamaan meille kuin vain harmaita hiuksia, niin keiltä me saamme viihteemme? No keiltäpä muilta kuin irlantilaisilta! Ja vielä tarkemmin sanottuna corkilaisilta! Miten pieni maailma voikaan olla.

Mistä oikein on kyse? Katselin YouTubessa erilaisia yhteenvetovideoita Rion olympialaisista, ja yhdessä videossa vilahti kaksi vihreään pukeutunutta miestä, joista videon luoja teki pilaa. En tiennyt, mikä miesten laji oli tai keitä he ylipäänsä olivat ja mistä. Kuulin vain lyhyen hetken ajan heidän ärsyttävän laiskaa, paikoin tanskalta kuulostavaa kieltään, ja ajattelin, miten rasittavaa haastattelijalla mahtaa olla silloin kun ulkomaalainen kilpailija puhuu englantia vieraana kielenä oman kielensä vahvalla korostuksella.

Ei mennyt kauaa, kun löysin varsinaisen videon, jossa miehiä haastatellaan. Vasta kuullessani miesten puheen kunnolla tajusin, että hehän ovat irlantilaisia. Seuraavaksi mietin, mistäköhän päin Irlantia, koska epäilykseni osuivat vahvasti… Corkiin. Ja kyllä, nämä vihreät miehet ovat Paul O’Donovan ja Gary O’Donovan alkujaan West Corkista, ja he voittivat olympiahopeaa soudussa.

Kolmen minuutin haastatteluvideo kulkee nimellä Irish Rowers Gave The Funniest TV Interview At Rio Olympics 2016. Katsoin videon, kuuntelin kieltä ja yritin keksiä, mikä teki haastattelusta hauskan. Vaikka kieli kuulostaa ensin kamalalta ja päättymättömältä sotkulta, erotan siitä kuitenkin niin paljon sanoja, että tiesin videon lopussa, ettei haastattelussa itsessään ole mitään hauskaa. Hauskaksi sen tekee miesten puhetapa, minkä lukuisat katsojien jättämät kommentitkin paljastavat (valitsin niistä alle muutamia):

  • Could we please have some subtitles.
  • im irish but I cant understand some of my fellow corkonians accents
  • from malaysia here. barely understand what the lads were saying but loved the sound of it. huge congrats.
  • I’m Irish but these guys are so Irish it’s actually mad like a bag or rotten potatoes
  • is there an english version?
  • Wanted to laugh, but didn’t get a word they said…. I’ll just laugh at that maybe? XD
  • I’m an english speaker but thank goodness for CC… [CC = tekstitys]
  • The dudes are exhausted cut them some slack, we all know the Irish are already hard to understand, much less after winning a silver medal in rowing.
  • stop it these guy arent irish i bet their on loan from jamaica the accent is a dead give away
  • Silvers not bad considering how drunk they were

Jotkut katsojat ihmettelevät kommenteissa, miksi soutajien murretta pilkataan. Pilkasta ei kuitenkaan ole omasta mielestäni kyse, vaan corkin murretta yksinkertaisesti pidetään maailmanlaajuisesti hyvin käsittämättömänä, vaikka monet tykkäävätkin sen soundista. (Itse suorastaan ensin kavahdin miesten puhetta, mutta keskittyessäni siihen minulle tuli kämppikset mieleen, ja aloin lämmetä murteelle pikkuhiljaa. Sillä onhan minulla nykyään suhde tuohon hepreaan, josta en tiennyt vielä alkukeväästä mitään.)

Toiset katsojat tajusivat, että haastattelusta tulee vielä hauskempi, kun laittaa YouTuben tarjoaman englanninkielisen tekstityksen päälle. Se ei ole ihmisen tekemä, vaan tekstit ovat automaattisen puheentunnistuksen tulosta, eikä koneäly mitenkään pysty poimimaan corkia. Niinpä mm. lause ”our goal was to win the Olympics” on kääntynyt muotoon ”our goal soon darling pics”. Hetken päästä puheentunnistus kertoo internetlääkäristä ja hänen touhuistaan.

kuvakaappaus videosta

Voin siis lämpimästi suositella videon katsomista ja varsinkin sen kuuntelemista; minulle tämä oli puhtaasti parhainta olympia-antia tänä vuonna!

Syötävän suloiset lehmät

Nyt on perjantai-ilta. Vielä jokin aika sitten perjantai-iltojeni aiheellisin kysymys oli, mennäkö pubiin vai lehmiä katsomaan. Valinta oli lopulta hyvinkin selvä, eikä tämä postaus kerro niinkään Irlannista, vaan siellä syntyneistä ajatuksistani lehmistä, noista lauhkeista ja söpöistä jättiläisistä, joita tai joiden maitoa niin moni tahtoo laittaa suuhunsa.

lehmia 4

Lehmät olivat hyvin tuttu näky Corkissa ja koko matkan varrella Dubliniin, ja niitä olikin Irlannissa joka paikassa. Tulen aina muistamaan Irlannin sen lehmistä ja toimistolle asti ulottuvasta lannanhajusta. Joskus omassa makuuhuoneessanikin haisi lanta, kun olin jättänyt huoneen tuulettumaan esim. juoksulenkin ajaksi. Se siitä tuuletuksesta!

lehmia

Yllä oleva kuva on otettu asuintaloni takapihalta. Kävelin työmatkani juuri tuollaisissa näkymissä, ja pääsin lähimmäksi lehmiä samaisilla matkoilla. Täytyy myöntää, että kaupunkilaisena suorastaan ensin pelkäsin lehmiä, kun ne tulivat hyvin lähelle. Se kertoo toki siitä, miten vieraantunut kaupunkilainen on ”maaseutuelämästä”, jota Corkissa vietettiin heti keskustan laitamilla. Helsingissä ei koskaan näe lehmiä, ja vaikka vanhempani ovat alkujaan ”maalta” kotoisin, sielläkään ei näy lehmiä. Corkissa tuli väkisinkin ajatelleeksi sitä, missä Suomen lehmät ovat. Koska maidon ja maitotuotteiden kulutus on Suomessa valtavaa, meidän pitäisi nähdä lehmiä kaikkialla lähes ympärivuotisesti. Lääniähän meillä piisaa. Missä lehmät siis ovat? Meidän kaikkien pitäisi nähdä niitä sadoittain tai tuhansittain työmatkoillamme.

Irlannissa lehmillä oli kriittisen katsojan silmin niin hyvät oltavat kuin mahdollista. Näin usein, kun ne tuotiin aikaisin aamulla ulos, ja vielä useammin sen, kun ne haettiin yöksi navettaan. Sain jopa olla auttamassa niitä ylittämään tien pari kertaa, eli seisoin autotiellä merkiksi autoilijoille, jotta he tajusivat lehmien olevan lähdössä ylitykseen samalla kun karjanpitäjä viittoi lehmiä oikeaan suuntaan. Alla on kuvakin tien ylityksestä. Lehmien piti ylittää tie, koska laidun ja navetta olivat tien eri puolilla. ”Come on, girls”, karjanpitäjä sanoi aina lehmilleen, ja tuntui kohtelevan lypsäviä tyttöjään hyvin. Poikia ei laitumilla koskaan ollut, ei myöskään vasikoita, jotka otetaan äideiltä pois, jotta kaikki maito jää ihmisille.

lehmia 5

Katselin lehmiä ja tarkastelin niitä. Ne olivat niin isokokoisia, että sitä tunsi itsensä kovin heiveröiseksi niiden rinnalla. Yksi niistä olisi ensin voinut tuupata minut kumoon, ja toinen kävellä sitten päältäni, ja se olisi ollut loppuni. Niin helppoa lehmän olisi tappaa ihminen. Jos lehmät olisivat vähänkin aggressiivisia, tai jopa pahansuopia metsästäjiä, ihmisillä ei olisi mitään valtaa niihin, vaan joutuisimme itse ruoaksi. Niinpä lehmien riisto perustuu vain ja yksinomaan siihen, että ne ovat niin kilttejä ja alistuvia. Kun kävelin itselleni vierailla ja uusilla maanteillä mm. uutta kotia etsiessäni, jopa niillä matkoilla monet lehmät luulivat minua kaitsijakseen, ja odottivat minulta aivan selvästi toimintaa ja käskyjä. Ne ihmettelivät, kun minulla ei ollutkaan antaa niille ohjeita, vaan kerroin olevani vain ohikulkumatkalla ja kehotin niitä jatkamaan lepäilyä ja nautiskelua.

Lehmät söivät, söivät ja söivät, ja isoimmat painoivatkin lähemmäs tonnin, mutta herranjestas, miten luisevia ne samalla olivat! Ihmettelin todella lehmien kehonrakennetta ja -koostumusta. Alla näkyy hyvin niiden törröttävät luut. Ajatella, että terveellistä ja hurjan vähäkalorista ruohoa syövän eläimen liha ja sen erittämä maito ovat rasvaisia ja epäterveellisiä kuin mitkäkin. Sanonta ”Olet, mitä syöt” ei siis voisi pitää vähemmän paikkaansa lehmien kohdalla. Lypsylehmätkin päätyvät lopulta lihoiksi, ja punainen liha on epäterveellisintä ja eniten tauteja aiheuttavaa eläinravintoa ihmiselle.

lehmia 6

Lehmät olivat aina kumman suloisia ja puoleensavetäviä, mitä ei välttämättä suurelta karjaeläimeltä odottaisi. Moni olisi tullut tekemään lähempääkin tuttavuutta, kunhan vain itse malttoi katsella ja odotella tarpeeksi kauan. Uteliaita ne olivat selvästi, toiset myös leikkisiä.

lehmia 7

Useimmilla lehmillä oli merkit molemmissa korvissa, hännän juuressa oli teippiä, ja pepussa oli tekstiä. Silti jos olisin irlantilainen Irlannissa, minut olisi varmaan vaikea saada lopettamaan maitotuotteiden käyttö eettisistä syistä; lehmät voivat siellä yksinkertaisesti niin hyvin, että puheet siitä, kuinka ne kärsivät, tuntuisivat naurettavilta, kun kuka tahansa pystyy itse näkemään, miten rauhassa ja vapaasti ne saavat elää. Terveyssyyt ovat kokonaan oma asiansa, ja Irlannissa kannattaisikin ehkä vedota niihin, jos haluaa puhua maidon kulutuksen vähentämisen/lopettamisen puolesta.

Vaikka Suomessa väitetään, että eläimillä on täällä upeat olot, en itse näe sitä lainkaan siten kuin Irlannissa, vaan päinvastoin meillä on tuoretta ja dokumentoitua tietoa eläinten kaltoinkohtelusta. Lisäksi jo puhtaasti maantieteellisistä syistä lehmiä ei tuoda ulos kuin vain kesäkuukausina (jos silloinkaan), vaikka totuus Suomessa on tämä:

Tietyt nautarodut soveltuvat ympärivuotisesti ulkona kasvatettaviksi, kun pitoalue on riittävän suuri, eläimillä on jatkuvasti saatavilla rehua ja vettä sekä kuiva makuupaikka, ja niille on tarjolla riittävä sääsuoja. […] Toistaiseksi vain 9 % maidontuottajista päästää eläimet myös talvella ulos jaloittelemaan, vaikka ympärivuotisella jaloittelulla on hyvinvointia edistävä vaikutus. (Lähde: Eläintieto.fi)

Kun Suomessa yli 90 prosenttia lehmistä ei pääse talvisin edes käymään ulkona, siinä on minulle enemmän kuin tarpeeksi syytä kieltäytyä maitotuotteista kokonaan. Kun yhtälöön lisätään vielä maidon terveyshaitat, maidon käyttämiselle ei ole mitään perusteita.

Lue myös:

lehmia 3

Vetelyyden seuraukset

Kerroin tuntevani itseni poikkeuksellisen veteläksi Suomeen palattuani.

Arvasin, että vetelyyttä vastaan ei voi eikä kannata taistella, ja saamissani kivoissa kommenteissakin kehotettiin lepäämään kunnolla. Tavallaan myös iloitsin siitä, että olen ihan poikki, koska tiesin osaavani kerrankin sallia itselleni kaiken mahdollisen unen, makoilun, torkut ja herkut. Niinpä vetelyys onkin näyttänyt ja tuntunut kohdallani oikein nautinnolliselta. Olen nukkunut 10 tunnin yöunia ja ottanut niiden päälle nokosia juuri niin kuin suunnittelin, kaikki raajat suloisesti raukeina jälkeenpäin. Ja kauppaostokset ovat kohta parin viikon ajan näyttäneet tältä:

vegaaniherkut

En ole aikoihin syönyt järin terveellisesti edes yhden päivän ajan. No, Irlannissa tuli puputettua pinaattia, perunaa ja linssejä säkkikaupalla, ja niinpä nyt on pullien ja jäätelön aika! Jopa lähimpien kauppojen vegaaninen herkkuvalikoima tuntuu suurelta Corkin valikoimaan verrattuna. Erityisesti jäätelömakujen paljous ilostuttaa; Lovicen lakritsi- ja nougatjäätelöt ovat huumaavan herkullisia! Lakritsi ja kaikki toffeinen olivat lempimakujani jo ennen vegaaniksi ryhtymistä.

Täysin rauhassa en kuitenkaan ole saanut nukkua ja herkutella. Kirjastossa minua odotti tällainen näky:

cork-kirja

Tietysti Corkin pitää kummitella minulle vielä Suomessakin! Niin ironista, että nimenomaan Corkista kertova kirja oli pantu framille (itse en olisi hakenut juuri Corkia kaikista mahdollisista matkakirjoista). Muutenkin on kohtalon ivaa, että sattumalta löysin kirjan heti palattuani Corkista, en tietenkään ennen lähtöäni. Hassu elämä.

Harmitonta kirjaa paljon häiritsevämpää on vetelyyden tämä puoli:

parveke

Eli kaikki sotkut ja liat, joita en ole jaksanut pestä talven jäljiltä, vaikka aikomukseni oli ryhtyä kuuraushommiin heti nähtyäni kaiteen ja listat. Normaalisti olisin pessyt parvekkeen kaiteineen ja lasituksineen jo keväällä, mutta jättäessäni Suomen maaliskuussa täällä oli vielä kovin talvista ja aivan liian aikaista kevätsiivoukselle. Nyt heinäkuussa ällötyin kaiteesta ja listoista päivä päivältä enemmän, lopulta niin paljon, että…

parveke 2

Sain kuin sainkin parvekkeen pestyä! Kaide hohtaa nyt valkoisena ja lasit kirkkaina. Miten onnistuin? Sulloin suuni täyteen Siwasta löytämiäni vegaanisia vaahtokarkkeja jokaisen parvekelasin pesemisen välissä. Pussi tyhjeni niin nopeasti, että siinä ei ollut edes haastetta (maistakaa itse, niin tiedätte!), ja kuvakin jäi siksi ottamatta. Yleensä siivoaminen ei ole minulle näin ylivoimaista, mutta tällä kertaa oli, ja on yhä. Onneksi veteläkin löytää keinot.

Kunpa tämän ponnistelun jälkeen saisi taas ottaa looteristi, mutta olen aivan kohta lähdössä mustikkametsälle (sekin olisi normaalisti vain mukavaa), ja varsinkin eräs toinen asia on pitänyt kiireisenä ja vaatinut paljon järjestelyä ja selvitystyötä. Kerron siitä ensi kerralla, jahka vetelyys antaa myöten!