Aihearkisto: Huumori

Kesän paras biisi, sketsi ja jätski

Viime aikoina en ole kokenut tarvetta tai halua jakaa moniakaan kivoja asioita. En ole toistaiseksi tullut kirjoittaneeksi edes Budapestin-matkastamme, vaikka aikomus on ollut. Kävin heinäkuussa myös Helsingin Lammassaaressa, josta en ollut koskaan aiemmin edes kuullut. Olisin voinut kulkea siellä kamera kourassa ja kertoa paikasta myöhemmin blogissa, mutta en ottanut siellä kuvan kuvaa, vaan nautin vain hetkestä. Nykyään minun on yleensä aiempaa helpompi päätellä, mistä voin kuvitella kirjoittavani ja mistä puolestaan en välitä kirjoittaa.

Nyt kesällä olen tehnyt kolme hienoa löytöä, jotka haluan jakaa muiden kanssa.

Kesän paras biisi

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä harvempi biisi jaksaa tehdä vaikutusta. Itse myös kyllästyn aiempaa nopeammin jopa sellaisiin kappaleisiin, joista pidän. Ennen vastaani tuli paljon useammin biisejä, joista innostuin, mutta nykyään joudun välillä sammuttamaan radion juoksulenkeillä, koska musiikki alkaa puuduttaa enemmän kuin juoksu, vaikka käyn kaikki radiokanavat läpi lukemattomia kertoja lenkkien aikana. Onneksi onnistuin kuulemaan yhtenä iltana upean kappaleen, joka sykähdytti heti ja sopii loistavasti tanssi- ja treenibiisiksi. Biisi on Danny Oceanin Me Rehúso.

Kesän paras sketsi

Minua naurattaa jo pelkkä muistokin tästä sketsistä. Siitä on jo jäänyt monta vitsiä miehen ja minun käyttöön. Näin sketsin ensi kertaa nyt kesällä, mutta todellisuudessa se lienee paras sketsi koskaan. Niin hauska, oivaltava ja täynnä huomioita. Aivan huippu! Alkaa taas naurattaa, kun vain ajattelenkin sitä. Sketsi löytyy Yle Areenasta suomennettuna, ja se alkaa kohdasta 12:23.

Kesän paras jätski

Olen pitänyt Suomen vegejäätelövalikoimaa kohtuullisen hyvänä, mutta nyttemmin olen huomannut sen koskevan vain isompia jäätelöpaketteja, ei yksittäisiä tuutteja ja puikkoja. Jos ei halua mehujäätä, joissa monissa niissäkin on eläinperäisiä ainesosia, vaan kunnon jäätelön, valikoima on onnettoman kehno tai jopa olematon. Yhden tuutin, ja vieläpä varsin makoisan ja kermaisen täyteläisen, olen onneksi löytänyt sekä S- että K-ryhmän kaupoista. Jäätelön nimi on Choice Soft Caramel Toffee tai vastaavasti Choice Toffeetuutti. Omiin lempimakuihini lukeutuu juuri toffee, eli se varmasti osaltaan selittää, miksi tuutti oli minulle niin kiva yllätys.

Toivottavasti näistä jaoista on joillekuille iloa. Jos aika on kortilla ja voi valita vain yhden, niin suosittelen sketsiä, nauru kun tunnetusti pidentää ikää ja suo ihmiselle siten lisää aikaa!

Unelmieni koti

Olen esitellyt blogissa remonttiprojekteja, mutta en lainkaan sitä, millainen unelmieni koti olisi, mikäli sellaiseen joskus pääsisin. Vihdoin on tullut aika kertoa aiheesta ja antaa kuvien puhua puolestaan.

Unelmieni koti on…

  • vanhanaikainen
  • värikäs
  • täynnä roinaa
  • huonosti hoidettu
  • likainen
  • täynnä yksityiskohtia, kuten kaappien kahvoista valuneita ruostevanoja

Kotini yleistunnelman pitää herättää sekä pienoista kauhua että suurta uteliaisuutta. Haluan, että se kuvastaa täydellisesti asukkaitaan eli miestä ja minua. Ahtaus ja tavarapaljous ovat avainasemassa. Vaikka koti on suuri, pöytäpinnoille ei saa jäädä lainkaan työskentelytilaa.

Kodin pitää henkiä aitoa rustiikkaa. Rosoinen ilme ei saa olla keinotekoisen käsittelyn tulos, vaan aidon käytön ja kulutuksen. Haluan myös sekä tukkia että tukea ovet ja kulkuväylät. Näin varmistan, ettei kukaan pääse sisään ja etten itse pääse ulos. Ja että koti pysyy kasassa. En tahdo, että mitään huolletaan tai kunnostetaan. Siinä vaiheessa, kun kynnyslistojen alta pursuaa eristeitä ja villoja, tiedän varmasti asuvani unelmieni kodissa. Viehätyn kaikenlaisesta pikkusälästä siellä täällä, joten ripustan sitä varten erilaisia taskuja ympäri seiniä.

Ilman ajan patinaa en pärjäisi. Nykyajan modernit kodit ovat niin mauttomia kliinisyydessään; minun unelmieni kodissa on muitakin värejä kuin valkoista. Varsinkin kakanruskeaa. Kodin ulkopuolen haluan koristella kaatopaikalta tuoduin jättein ja mööpelein, jotka asettelen näytille nätisti ylösalaisin.

Sukulaisteinejä varten kodissani pitää olla erillinen huone. Itse en siitä niin välittäisi, mutta haluan pystyä tarjoamaan teineille oman, luovan tilan. Tilan, jossa he voivat juoda olutta ja matkia kaikkia muita hankkimalla ikonisen kuvan Che Guevarasta tietämättä hahmosta ja hänen ideologioistaan hevon häntää.

Hyvien vibojen on toki ulotuttava myös yleisiin oleskelutiloihin. Varsinaista pöytätilaa en taaskaan halua, mutta pari istumapaikkaa on oltava. Rakastan järjestystä, ja siksi minulla täytyy olla kaikki tärkeät paperit siisteissä pinoissa kaikkien töllisteltävissä.

Unelmieni kodin autenttinen tunnelma ei ole vain meitä asukkaita varten, vaan myös vieraiden pitää saada nauttia siitä. He eivät ehkä aina tiedä, miten suhtautua ja minne asettua, mutta he voivat lukea rauhoittavaa lintukirjaa sohvan selkänojalta. Mikäli pöydiltä ja pinnoilta löytyy jotain syötävää ja/tai juotavaa, minun ei tarvitse erikseen huolehtia tarjottavista. #älykoti

Unelmat ovat liian usein vain unelmia. Ne eivät koskaan toteudu. Onkohan tämäkin koti pelkkää toiveajattelua, sitten joskus kun -haihattelua?

Avainäijä kiusaa

Kenen puhelimen nimilista näyttää näin metkalta?

Tuo lista on yksi hauskimpia muistojani. Se jaksoi naurattaa lyhyesti jopa äidin kuolinpäivänä. Älä-listalla on niin pankkeja, puhelinoperaattoreita kuin lehtimyyjiäkin ja joku mystinen ”avainäijä”. Olisikin ehkä pitänyt soittaa äijälle ja kysyä, mikä hänen suhteensa avaimiin on. Mutta koska äiti oli päättänyt, että äijälle ei vastata, oli helppo olla soittamatta.

Lista ei suinkaan lopu tuohon, vaan saa jatkoa.

Lopulta ei-haluttuja puheluita tuli ilmeisesti niin monia, ettei älä-tunnuksen perään tarvittu enää sanoja, vaan numerot riittivät. Ehdotin äidille monesti, että hän vaihtaisi numeronsa salaiseksi. Silloin puhelinmyyjät ja vastaavat eivät pääse kiusaamaan soitoillaan. Äiti kuitenkin mieluummin kerrytti puhelimensa älä-listaa, jotta ei koskaan joutuisi vastaamaan uudestaan samasta numerosta tuleviin tuputuksiin.

Tämä kaikki tuli mieleeni tänään naistenpäivänä. Äidin kuoltua monet ”erityispäivät” eivät tunnu miltään, niitä ei meinaa edes muistaa. Ystävänpäivän kanssa kävi samoin. Mutta kun nyt illalla tajusin, että on naistenpäivä, äiti tuli mieleeni. Kai hän yhä kuitenkin on nainen, vaikka onkin poissa. Hyvää naistenpäivää, rakkain äiti!