Kirjoittajan arkistot: Mielekäs miellekartta

5:2-dieetin tehostaminen liikunnalla

Eilen oli 22. paastopäiväni 5:2-dieetillä. Olen jo kauan tehostanut dieettiä jokapäiväisellä liikunnalla, josta kerron tarkemmin alla. Käydään kuitenkin sitä ennen läpi muutamia totuuksia liikunnan avulla tapahtuvasta laihtumisesta ja painonhallinnasta.

Moni laihduttaja on saattanut kuulla väitettävän, että 80 prosenttia laihtumisesta saavutetaan ruokavaliota muuttamalla ja keventämällä. Liikunnan vaikutus laihtumiseen on tällöin vain 20 prosenttia. Se on karkea nyrkkisääntö, sillä toisethan eivät liiku juuri ollenkaan, jolloin mahdollinen laihtuminen tapahtuu lähes 100-prosenttisesti ruokavalion avulla, reipas kuntoilija puolestaan saa korotettua liikunnan vaikutuksen 30 prosenttiin, jolloin 70 prosenttia laihtumisesta jää ruokavalion vastuulle.

Painonhallinnassa liikunnan vaikutus usein korostuu, eli haluttua painoa on paljon helpompi ylläpitää liikunnan avulla kuin ilman sitä. Laihtunut ihminen ei nimittäin kuluta yhtä paljon energiaa kuin hän kulutti painavampana. Jos hän kuitenkin syö yhtä paljon kuin ennenkin, laihtuminen voi tyssätä jossain vaiheessa kokonaan. Syömisen vähentäminen entisestään siinä vaiheessa laihdutusurakkaa voi tuntua vaikealta ja jopa kohtuuttomalta vaatimukselta. Juuri silloin liikunnan suotuisa vaikutus painonhallintaan ja laihtumiseen nousee keskeiseen asemaan. Monelle on mieluisampaa reippailla tunti ja polttaa niin tekemällä 500 kaloria kuin vähentää jo ennestään kevennetystä ruokavaliosta 500 kalorin edestä ruokaa.

Olli-nimimerkillä kommentoiva lukija kuvaa tätä hienosti ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen blogitekstissä ”Kun syö 500 kilokaloria vähemmän päivässä, laihtuu puoli kiloa viikossa”-sääntöä ei kannata käyttää laihdutusnopeutta arvioidessa. Tässä paras työkalu. Olli kommentoi, että

Mielestäni tuo vanha hyväksi todettu nyrkkisääntö toimii, kunhan ei ymmärrä sitä väärin. Eli (keskimäärin) viidensadan kalorin vaje pitää tietysti toteutua päivittäin dieetin edetessä, vaikka kulutus laskisi. Syötyä päivittäistä kalorimäärää ei pidä tietenkään verrata dieetin alkutason päiväkulutukseen, vaan kyseisen päivän kulutukseen.

Esimerkki: Erkin kulutus dieetin alussa on 3000 kcal/pvä, näin ollen Erkin tulee ohjeen mukaan syödä 2500 kcal. Laihtumisen myötä Erkin kulutus putoaa 2800 kilokaloriin, joten Erkki ottaa ja syö 2300 kilokaloria per päivä. No Erkkipä alkaa reenata ja kulutus nousee 3200 kilokaloriin, joten Erkki saa syödä 2700 kilokaloria päivässä. Näin Erkki laihtuu puoli kiloa viikossa, kunnes on tavoitepainossaan ja lopettaa dieetin tyytyväisenä miehenä.

Noinhan se juuri menee. Liikuntaa harrastamalla saa siis mahdollisesti syödä hieman enemmän kuin dieetin alkuvaiheessa, mutta silti laihtua. Niinpä liikunnan vaikutusta ei kannata aliarvioida, ja vaikka liikkuminen ei kiinnostaisi, itselle mieluisinta lajia kannattaa tosissaan etsiä.

Näin tehostan 5:2-dieettiä liikunnan avulla

Siitä päästäänkin minun nykyiseen liikuntasuunnitelmaani, jonka avulla tehostan 5:2-dieettiä. Aloitin sen noudattamisen jouluaattona. Siihen kuuluu yksinkertaisuudessaan vähintään tunnin kestävä crosstrainertreeni lähes joka ikinen päivä. Aloin varta vasten etsiä liikuntamuotoa, jota voisi harrastaa joka päivä ilman, että paikat hajoavat, ja joka olisi silti tehokas kalorinkuluttaja mutta hellävarainen jalalleni, joka ei kestä sellaisia juoksumääriä kuin ennen. Ostin ensimmäisen crosstrainerini koskaan vajaa vuosi sitten.

Olen aina ennen priorisoinut mm. ulkoliikunnan, mutta koska kävelykin rasittaa jalkaani tuhannesti enemmän kuin crosstrainer, mutta ei polta läheskään yhtä paljon kaloreita, minun on turha mennä kävelemään yksistään liikunnan tähden. Useiden lähteiden mukaan reipas crosstrainerilla polkeminen polttaa 600 kaloria tunnissa. Itse olen käyttänyt vastustasoa 6 tai 7 (asteikolla 1-8) sykkeen liikkuessa 140 lyönnin molemmin puolin. Pidän huolen siitä, että jokainen treeni on kunnon hikitreeni.

Vielä aiemmin viime syksynä liikuntasuunnitelmaani kuului reilusti myös käsipainotreenejä ja punnerruksia normaaleiden juoksulenkkien lisäksi. Tein silloinkin säännöllisesti myös crosstrainertreenejä, mutta en kovin usein. Crosstrainerhan yhdistää juoksun, pyöräilyn ja hiihdon ilman minkäänlaisia iskuja, joten se on upean monipuolista, tehokasta ja kuitenkin hellävaraista aerobista liikuntaa. Juoksu on aina ollut minulle sen verran kuluttavaa ja paikkoja kipeyttävää, että en ole koskaan elämässäni käynyt juoksulenkeillä joka päivä. Olen aina tarvinnut vähintään yhden välipäivän juoksemisesta, vaikka olisinkin liikkunut tai treenannut jotenkin muuten sinä päivänä.

Crosstrainerin kohdalla minulla oli sellainen teoria, että sitä voisi mahdollisesti käyttää joka päivä tehokkaasti ilman paikkojen kolotusta ja vammautumista. Teoria on ilokseni osoittautunut oikeaksi. Aloitin lähes jokapäiväisen crosstrainertreenaamisen jouluaattona ja tein 20 päivän aikana 17 crosstrainertreeniä. Sitten paikat kuitenkin hajosivat. Nimittäin crosstrainerin paikat!

Hankin uuden crosstrainerin

Parina viimeisenä treenipäivänä vanha crosstrainer natisi älyttömästi eikä muttereiden öljyäminen auttanut asiaa. Mies tutki laitteen ja löysi lopulta syyn natinaan: crosstrainerin runko oli hajonnut hitsauskohdasta. Olin harmissani, että mahtava treeniputkeni katkesi, laitetta kun ei ollut enää turvallista käyttää. Runko olisi saattanut katketa kokonaan milloin vain treenin aikana, ja lisäksi natina oli niin voimakasta, että naapuritkin olisivat varmaan pian valittaneet ja syystä.

Crosstrainer ei ollut vielä vuottakaan vanha, ja sille oli annettu kahden vuoden takuu. Lisäksi crosstrainerille annettu maksimikuormitus on 100 kiloa, eli sen olisi tullut kestää ainakin kaksi vuotta 100 kiloa painavan henkilön treenauskerrat. Laitetta kuitenkin käytti vain minä eli 100 kiloon verrattuna varsin kevytrakenteinen nainen ja vain vajaan vuoden ajan.

Otin tietysti laitteen myyneeseen firmaan yhteyttä, ja sieltä onneksi vastattiinkin nopeasti. Koska runkoa ei lasketa varaosaksi, sitä ei voi vaihtaa uuteen osaan. Niinpä firman tuli korvata minulle koko laite. Heillä ei kuitenkaan ollut valikoimissaan enää juuri samaa crosstraineria, minkä vuoksi sieltä tarjottiin vastineeksi samankaltaista, aavistuksen kalliimpaa crosstraineria tai vastaavasti kaupan perumista, jolloin saisin rahat takaisin.

Harkitsin kumpaakin vaihtoehtoa ja päädyin lopulta kaupan perumiseen, jotta voisin hankkia laadukkaamman eli tukevamman ja painavamman crosstrainerin. Firmasta oltiin kyllä kerrottu, että laitteen hajoaminen rungosta hitsauskohdasta on sen verran harvinaista, että on mahdollista, että laitteessa oli valmistusvika alusta alkaen. Kevyemmänkin crosstrainerin pitäisi siis olla oikein ihanteellinen minulle, mutta niin ei kuitenkaan oman laitteeni kohdalla ollut.

Jouduin lopulta olemaan ilman crosstraineria vain viisi päivää, sillä tilaamani uusi laite saapui kaksi päivää sitten.

Laitteiden kokoero ei välity kuvasta lainkaan, mutta konkreettisimmat erot vanhan ja uuden crosstrainerin välillä liittyvät eniten juuri kokoon eli painoon. Vanha crosstrainer painaa noin 25 kiloa, siinä on viiden kilon vauhtipyörä ja laite kestää 100 kiloa painavan henkilön. Uusi crosstrainer puolestaan painaa noin 40 kiloa, siinä on 10 kilon vauhtipyörä ja se kestää 150 kiloa painavan henkilön. Mitä tukevampi laite, sitä vähemmän se heiluu ja vaappuu treenatessa, ja sitä painavampi treenaaja saa nousta kyytiin. Myös uudella crosstrainerilla on kahden vuoden takuu. Kunpa se palvelisi vähintään sen ajan ja mieluiten paljon pidempäänkin.

On hauska pohtia, millä tavalla firmat laskevat laitteiden kestokyvyn: vaikka joku painaisi esim. 120 kiloa, sillä ei ole hirveästi merkitystä, jos hän treenaa esim. kerran kahdessa viikossa tai harvemmin. Jos taas 50-kiloinen henkilö treenaa joka päivä, laite kuluu paljon enemmän hänen käytössään kuin satunnaisesti treenaavan 120-kiloisen. Kun laitteelle siis myönnetään kahden vuoden takuu, kuuluuko laitteen kestää jokapäiväistä treenaamista vai ei? Oikeastihan laitteen tulisi kestää useampi treenikerta päivässä, sillä sitähän voisi käyttää pariskunta tai jopa koko perhe. Uskon, että moni kuntolaitteen ostaja tulee kuitenkin treenanneeksi paljon aiottua vähemmän, jolloin laite ei yksinkertaisesti ehdi kulua ja hajota takuuajan puitteissa. On jännä nähdä, kestääkö uusi laite minulla todella vähintään kaksi vuotta. Ihanaa joka tapauksessa päästä taas treenaamaan joka päivä! Kroppa on kiinteytynyt kauttaaltaan jokapäiväisen crossailun aloitettuani.

Vanha crosstrainer viedään joko kierrätykseen tai sedälleni, jolla on hitsauslaite. Setä tuskin kuitenkaan on kiinnostunut trainerista. Jos joku haluaa vanhan trainerin, sen saa tulla hakemaan Helsingistä. Siinähän on kaikki muu priimakunnossa paitsi runko, joka vaatii ehdottomasti korjaustoimenpiteitä.

Liikkua kuitenkin kannattaa, joko crosstrainerilla tai ilman!

Myyn talon

Näinä päivinä makaan usein valveilla öisin.

On vaikea nukahtaa, kun mielessä pyörii erilaisia kiinteistö-aiheisia termejä, kuten yhteisten vesialueiden osakaskunnat, vesijättömaa, venevalkama, Maanmittauslaitos, lainhuuto ja loppukatselmus.

Miksi mielessäni sitten pyörii tuollaisia termejä, joiden kaikkien merkitystä en vielä hetki sitten edes tiennyt? Siihen on vain yksi vastaus: vaikka en tätä suunnitellut, kaavailen usein mielessäni talon myynti-ilmoitusta.

Myynti-ilmoitusta! Myymisen piti olla vain yksi vaihtoehto, jonka vedin hatusta heikkona hetkenä vain rauhoitellakseni itseäni. Silti löydän itseni miettimästä milloin mitäkin myymisen kannalta olennaista. Kuuluuko tonttiin virallisesti oma ranta vai onko kyse vain oikeudesta yhteisiin vesialueisiin, entäpä miten tontin lohkominen tapahtuu ja kuinka paljon se maksaa? Vastaukset löytyvät selvitystyötä tekemällä, ja selviteltyäni asioita tarpeeksi kauan ei ole mikään ihme, että venevalkamat ja osakaskunnat mietityttävät öisinkin.

Yhtäkin kiperää tontin rajoja koskevaa kysymystä selvitin sekä tilaamalla yhden maksullisen tositteen että kysymällä asiaa suoraan eräältä asianosaiselta. Vastaus ei löytynyt kummastakaan lähteestä. Vasta tuijoteltuani zoomattuja karttoja ja asemakaavoja useampana iltana ja pohdittuani näkemääni kolme päivää oivalsin vastaukset itse. Nyt voin olla varma, että mm. rantaa, rantaviivaa ja vesialueita koskevat kohdat myynti-ilmoituksessa eivät vahingossakaan mene väärin, laatipa ilmoituksen sitten minä tai kiinteistönvälittäjä.

Ehkä kaikki tähän mennessä kertomani viittaa siihen, että olen jo aika pitkällä myyntiaikeissani. Miksi muuten käyttää tuntikaupalla aikaa tuollaisten asioiden selvittämiseen? Olen silti hurjan aikaisin liikkeellä selvityksissäni, sillä teenpä talon kanssa niin tai näin, en joka tapauksessa laita sitä myyntiin ennen kuin talofirma on tehnyt vuositarkastuksen ja korjannut kaikki puutteet. Näin ollen myyminen voisi alkaa esim. loppukeväästä, mutta minulla on asiat pitkälle selvitettyinä jo nyt tammikuussa.

Paljon olen miettinyt myös asuinkuntaani. Jostain olin ymmärtänyt, että se on muuttotappiokunnan maineessa, mutta sitten löysin Ylen artikkelin Kuntien vetovoima listattiin – katso miten omasi sijoittuu, ja sen mukaan asuinkuntani on yllättävänkin hotti. Itä-Uusimaa yleensäkin on hyvin edustettuna muuttovetovoimaisimpien kuntien joukossa. Tiedä sitten, miten tuo näkyy juuri meidän talon kohdalla. Se ainakin on varmaa, että isoja taloja on myynnissä huomattavasti pieniä enemmän. Pieni talo erottuu massasta.

Läheisilleni en ole talon myymisestä vielä paljoa puhunut. Sille mahtaa olla moniakin syitä. Ehkä en halua kuulla tiettyjä kysymyksiä enkä varsinkaan vastata niihin. Kuka käytännössä rakennuttaa itselleen unelmiensa talon, asuu siinä vuoden ja laittaa sen sitten myyntiin? Kyllähän se hassulta kuulostaa, varsinkin kun oma lähtöni ei johdu mistään luonnonkatastrofista tai jostain teknisestä, joka on korjattavissa (esim. lattialämmitys). Yleensäkään minulle ei koskaan ollut ongelma kestää talon puutteita, koska tiesin, että ne tullaan korjaamaan ja koska viihdyin talossa niin hyvin.

Lakkasin viihtymästä vasta kun tajusin, ettei minun tarvitse enää olla ja asua yksin. Ja niin kuin sanottu, murjussa asuminen yhdessä miehen kanssa voittaa yksin asumisen ihanassa talossa upeissa maisemissa. Niin yksinkertainen se vastaus lopulta on. On yhdentekevää, vaikka talo olisi isompi, pienempi, uudempi, vanhempi tai millä tahansa muulla tavalla erilainen kuin se on, en silti halua asua yksin nyt kun minulla vihdoin on mahdollisuus asua mieheni kanssa. Ja vaikuttaa todella siltä, että meidän on fiksumpaa asua pääkaupunkiseudulla kuin maalla. Läheiseni eivät ole joutuneet asumaan vuosikausia yksin ollessaan parisuhteessa, heille yhteenmuutto on tapahtunut nopeasti ja perinteisesti. Suutun jo pelkästä ajatuksesta, että minun pitäisi perustella heille, miksi en halua asua yksin maalla. Eivät he tosin sitä lainkaan ihmettelekään, vaan tuntuvat kannattavan ajatusta talon jättämisestä kesämökiksi. Kävisimme siellä silloin tällöin, keväällä ja kesällä hengailisimme sitten enemmänkin.

On vain se mutta, että en taida olla kesämökki-ihminen. En ole koskaan haaveillut mökistä enkä muustakaan ”kakkoskodista”. Minusta tuntuu haaskaukselta alentaa moderni omakotitalo, joka on rakennettu ympärivuotista asumista varten, kesämökiksi, joka tönöttää suurimman osan vuotta tyhjillään. Kesämökille ei tarvitse mm. markkinoiden kalleinta, kaikista tiukimpia ympäristövaatimuksia täyttävää harmaavesipuhdistamoa, kun taas järven rannalla sijaitsevaan omakotitaloon tarvitsee. Talo yksinkertaisesti on liian hieno kesämökiksemme. Lisäksi en pidä siitä, miten kaikkea pitää olla kaksin kappalein silloin kun asuinpaikkoja on useita. Kaksi sohvaa/sohvaryhmää, kaksi parisänkyä, muut huonekalut, kahden talouden astiat, aterimet, kaikki. Kaikkea tuplasti. Vain siksi, ettei pysty tai halua asua yhdessä paikassa. Itse olen jo vuosia nauttinut siitä, että minulla on kaikkea maallista materiaa entistä vähemmän, ei enemmän.

Niinpä myymistä kannattaa luultavasti ainakin yrittää. Pieni talo maalla järven rannalla voi olla monen unelma, joko sinkun tai pariskunnan, aivan niin kuin se oli minunkin. Uusilla asukkailla olisi hyvin todennäköisesti auto tai parikin, heillä olisi ehkä töitä lähimmissä kaupungeissa tai he olisivat vaikkapa eläkeläisiä. Monen muun elämäntilanteeseen talo voisi sopia täydellisesti.

Tilanne ei onneksi ole vähänkään karmaiseva, vaikka talo ja maaseudun vetovoima eivät juuri nyt purisikaan ostajiin. Viime päivinä kaikkea selvitellessäni olen törmännyt vaikka minkälaisiin talotapauksiin. Löysin naapurikunnasta sellaisen 200-neliöisen talon, jota myydään puolivalmiina. Rakentaminen on siis jäänyt pahasti kesken, luultavimmin rahan puutteen tai vaikka eron takia, ja nyt jollekulle muulle yritetään kaupata toisten murentuneita unelmia, jotka ostajan pitäisi pystyä kasaamaan kokoon tavalla tai toisella. Ja sitten on tällaisia kauhukertomuksia, joissa kaupunki saa lunastaa käytännössä ilmaiseksi valtavan osan asukkaan tontista ja samalla tuhota asuinympäristön niin, ettei taloa saa mahdollisesti ikinä myytyä: Omakotitalon ostaneelle ikävä yllätys – HS: Kaupunki tekee tien metrin päähän talosta, korvaus 20 euroa.

Olen siis itse varsin onnekas, jäi maalla asumiseni sitten lyhyeksi tai vähän pidemmäksi. Annan ajan näyttää, tulenko toisiin aatoksiin myyntiaikeissani.

Huomioita 5:2-dieetistä kahden kuukauden jälkeen

Olen nyt noudattanut 5:2-dieettiä tasan kaksi kuukautta. Se tarkoittaa yhdeksää viikkoa ja siten kahdeksaatoista paastopäivää.

Kerrotaan ihan ensiksi tähän mennessä saavuttamani tulokset: vyötäröltä on lähtenyt 4 cm, lantiolta 2 cm ja reisistä 1 cm. Rinnoista ei toistaiseksi ole lähtenyt mitään, mikä on pienirintaiselle mieluista. Joku voisi ajatella, ettei pienirintainen voi hoikistuessaan paljon rinnanympäryksestä menettääkään, mutta kirjanpitoni menneiltä vuosilta kertoo aivan muuta: rinnanympärykseni juuri nyt on peräti 6 cm suurempi kuin alkukesästä 2016! Olisi kyllä mukavaa menettää senttejä lähinnä vain vyötäröltä ja hitusen lantiolta, mutta pitää rinnanympärys ennallaan. Eniten hoikistumisessa harmittaakin se, kun myös rintaliivit alkavat väljetä.

Kuinka paljon matkaa on vielä jäljellä eli onko minulla jotkut tietyt tavoitemitat mielessä? Mikäli otan tavoitteekseni alkukesän 2016 mitat, silloin minulla on vielä senttikaupalla matkaa jäljellä. Lantioni oli silloin 6 cm ja vyötärö peräti 8,5 cm kapeampi! Tosin olin silloin liian laiha omaan makuuni ja myös läheisten mielestä. Niinpä minun ei tarvitse päästä niin kapeisiin mittoihin mahtuakseni miellyttävästi vaatteisiini.

Minä alkukesästä 2016.

Minä alkukesästä 2016. Kun hoikistun liikaa, menetän kaikki muotoni. Vartalo muuttuu tasapaksuksi ja poikamaiseksi.

Tuolloin keväällä ja kesällä 2016 olin Irlannissa, missä olin onneton ja yksinäinen. Rivakkaa kävelyä kertyi pelkkien työmatkojen muodossa 10 tuntia joka ikinen viikko. Niiden päälle kävin juoksulenkeillä. Noudatin melko alkeellista ja tiukkaa vegaaniruokavaliota lähinnä siksi, että Irlanti on yksi maailman kalleimpia maita, ja tofuja ja vastaavia myytiin vain erikoiskaupoissa ja kovasti kirpaiseviin hintoihin. Joskus sentään söin Tescosta saatavia pihvejä, jotka voidaan laskea roskaruoaksi, mutta söin niitä harvoin ja yleisestikin liian vähän. Työpaikka ei tarjonnut minkäänlaisia ruokalapalveluita, joten tein aina evääni itse. Useimmiten söin joko perunoita ja linssejä tai sitten kaurapuuroa, jossa oli myös chiansiemeniä. Ainoan suomalaisen kollegani omatekoisia eväitä usein kehuttiin, minun vellejäni todellakaan ei. En usko, että olisin jaksanut elää noin viikko toisensa jälkeen, ellei kaoottinen elämäntilanne olisi sitä mahdollistanut. Se, että saatoin hallita edes syömisiäni ja liikkumisiani, auttoi muutoin vaikeassa elämäntilanteessa.

Tuskin siis asetan Irlannin-mittoja tavoitemitoikseni, se kun saattaisi olla melko vähä-älyistä. Voi myös olla, etten edes pääsisi niihin mittoihin, koska ne edellyttivät niin kovia konsteja eli valtavasti liikuntaa ja järjestäen liian vähän ruokaa. En halua enkä edes pystyisi enää elämään niin. Siitä päästäänkin kunnolla varsinaiseen otsikon aiheeseen eli omiin huomioihini 5:2-dieetistä: se ei nimittäin ole liian rajoittava, vaan päinvastoin jopa niin salliva, että paino ei tipu sillä nopeasti. Itse en onneksi ollutkaan nopean painonpudotuksen perässä, pikadieeteistä kun ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Huomioita 5:2-dieetistä

  • Hoikistuminen on niin hidasta, että useimpina viikkoina tuntuu kuin mitään muutosta ei tapahtuisi.
  • Olen alkanut tehostaa 5:2-dieettiä keksimälläni treeniohjelmalla, josta kerron tarkemmin omassa kirjoituksessaan. Treenissä ei kuitenkaan ole mitään erikoista, vaan mikä tahansa liikunta, mitä pystyy harrastamaan usein ja/tai säännöllisesti, on hyvästä. Oma jalkani ei kestä sellaisia juoksumääriä kuin ennen, joten minun täytyi keksiä jotain muuta yhtä tehokasta.
  • ”Pahimpinakin” viikkoina dieetti toimii hyvänä keinona ylläpitää painoa, eli vaikka muina päivinä tulisi syötyä normaalia enemmän esim. juhlapyhien takia, paastopäivät takaavat sen, että muiden päivien herkuttelut eivät ala näkyä vyötäröllä.
  • Normaalipäivinä ei kannata epähuomiossa tankata paastopäiviä varten syömällä ylimääräistä. Joskus tulee herkuteltua enemmän, mutta yleiseksi tavaksi sitä ei kannata ottaa.
  • 5:2-dieetti on omiaan hitaaseen mutta varmaan ja tasaiseen painonpudotukseen.
  • Omat paastopäiväni ovat kaikki olleet onnistuneita, eli yhtenäkään päivänä en ole retkahtanut tai syönyt sallittua kalorimäärää enempää.
  • Toisinaan mielitekoja on enemmän, toisinaan vähemmän. Joskus unelmoin herkuista tavallista enemmän, kun paastoan, ja kärsin päänsärystä. Useimmat paastopäivät sujuvat kuitenkin hyvin.
  • Monilla on hupaisia ennakko-odotuksia jaksoittaisesta paastosta, he muun muassa odottavat, milloin minua alkaa heikottaa ja pyörryttää (niin ei ole tapahtunut yhtenäkään paastopäivänä, vaikka olen myös kuntoillut). Eivät ihmiset ennenkään syöneet jatkuvasti ja paljon, kun eihän ruokaa monesti ollut edes saatavilla.
  • Nopeampaa painonpudotusta tavoittelevat voivat halutessaan kokeilla vuoropäiväpaastoa: siinä paastotaan osittain joka toinen päivä, eli paastopäiviä mahtuu viikkoon 1-2 enemmän kuin 5:2-dieetissä. Myös vuoropäiväpaastossa saa syödä 500 kalorin edestä paastopäivinä. Joinain viikkoina, kun 5:2-dieetillä paastoaminen on ollut minulle helppoa, olen itsekin harkinnut vuoropäiväpaastoa, mutta tullut lopulta aina siihen tulokseen, että se on liian rankkaa. Sitä suositellaankin ensisijaisesti lihaville ihmisille, joiden keskuudessa sitä on yliopistotutkimuksissa testattukin. Itse olin jo kauan etsinyt sellaista painonpudotustapaa, joka toimisi pitkään ja jota jaksaisin noudattaa, ja 5:2-dieetti tuntuu olevan minulle juuri sellainen tapa.
Minä syyskuussa 2018. Näytän mielestäni kiinteältä ja sporttiselta, vaikka olen isompi kuin alkukesästä 2016. Rasva on mennyt pitkälti oikeisiin paikkoihin. En tahdokaan olla pienempi ulkonäkösyistä, mutta koska tietyt vaatteet yhä kiristävät, voisin yrittää päästä muutamasta sentistä.

Minä syyskuussa 2018. Näytän mielestäni kiinteältä ja sporttiselta, vaikka olen isompi kuin alkukesästä 2016. Rasva on mennyt pitkälti oikeisiin paikkoihin. En tahdokaan olla pienempi ulkonäkösyistä, mutta koska tietyt vaatteet yhä kiristävät, voisin yrittää päästä vielä muutamasta sentistä.

En muista, mainitsinko tätä aikaisemmin, mutta olen jo nyt tyytyväinen peilikuvaani ja siihen, miltä näytän alasti. Juuri alastomuus on avainsana, sillä jos voisin liikkua alasti, jättäisin dieetin todennäköisesti jo nyt. Koska tietyt vaatteet kuitenkin yhä kiristävät ja tuntuvat tukalilta (lähinnä housut ja muut alaosat), jatkan vielä dieettiä. Minun täytyy olla tarkkana, ettei senttejä lähde liikaa, sillä olen ennenkin laihtunut niin, että näytän onnistuneen laihtumisen jälkeen huonommalta kuin ennen: imartelevista mekoista tulee roikkuvia, ja tarvitsisin melkoiset push up -liivit, jollaisia en koskaan käytä tai edes omista, jotta rintamukseni täyttäisi mekon yläosan yhtä kauniisti kuin ennen laihtumista. Nyt 33-vuotiaana haluaisin todellakin näyttää enemmän naiselta kuin tytöltä, saati poikamaiselta.

Ehkä teen niin, että jos vaatteet eivät muutaman lisäsentin menetettyäni yhäkään istu haluamallani tavalla, lahjoitan ne pois ja hankin uusia! En nimittäin halua menettää rintojani ja muita muotoja. Olen aina ollut pienirintainen, vaikka olen isorintaisesta suvusta. Pitkään luulinkin, ettei minulle voi kasvaa rintoja: kun lihoin, suurin osa tuntui kertyvän vatsan seudulle. Tämänhetkiset mittani kuitenkin osoittavat, että rasva on jakautunut suorastaan erinomaisen tasaisesti myös rinnanympärykseen ja lantiolle. Olen aina ollut suhteellisen kapealanteinen niin kuin muutkin sukuni naiset, joten lantion mitat eivät minua huoleta. Kunpa voisin saada lähinnä vain vyötäröltä vielä muutaman sentin pois. Se tuskin kuitenkaan onnistuu menettämättä senttejä myös muualta.

Toisaalta on aika jännittävääkin, että dieetti sai tällaisen ”käänteen”. Silloin kun olin syömishäiriöinen, mitkään mitat tai mikään paino ei olisi ollut minulle liian vähäinen, mutta nyt parantuneena joudunkin varomaan, etten laihdu sellaiseksi laudaksi, jollainen ennen olin. Hauskaa! Jään seuraamaan tilannetta ja raportoin siitä taas kevään edetessä.