Tämän täytyy olla maailman helpoin riisipuuro-ohje. Ja mikä parasta, mausta tulee helppoudesta huolimatta täyteläinen, superherkullinen ja aito.
Jos riisipuuro on siis hautunut jonkin aikaa mielessä (mieluummin siellä kuin hellalla), nappaa tämä ohje talteen!
Kokkaajan kannalta ihanteellista on myös se, että vegaanisena eli kasvimaitoon tehtäessä puuro vaatii vieläkin vähemmän vaivaa kuin lehmänmaitoon tehtäessä. Se johtuu siitä, että suurin osa kasvimaidoista ei kuoretu eikä kuohahda yli uunivuoan reunojen.

Riisipuuro (4 annosta)
- 2 dl puuroriisiä
- 1 l kasvimaitoa
- 1/2 tl suolaa
- Sekoita aineet keskenään voidellussa uunivuoassa.
- Kypsennä uunissa 175 asteessa 1 tunti ja 15 minuuttia.
- Nauti esim. kanelin ja sokerin tai mehukeiton kanssa.
Ja siinä se! Tällä älyttömän helpolla ohjeella ei voi mennä vikaan.
Kun tunti ja vartti on kulunut, ota puuro uunista, sekoita ja laita vuoan päälle kansi. Puuro tekeytyy ja jämäköityy vielä hetken (esim. 10 min) ja pysyy lämpimänä kannen alla.
Alkuperäinen ohje on Rainbow’n puuroriisipaketista ja toimii muillakin puuroriiseillä; paraikaa minulla on uunissa samalla ohjeella tehty Risella-riisipuuro.
Miksi uuniriisipuuro ja kasvimaito?
Miksi tehdä riisipuuro uunissa? Uunissa puuro valmistuu itsekseen eikä vaadi hämmentelyä eikä kääntämistä missään vaiheessa kypsymistä, kun sen valmistaa kasvimaitoon.
Uunissa syntyy myös sangen nopea riisipuuro, koska valmisteluun menee vain muutama minuutti eikä kypsymistä tarvitse vahtia, vaan sillä välin voi tehdä mitä lystää.
Hellalla haudutettu puuro vaatii paljon enemmän vaivaa, ja silti se saattaa jytkähtää pohjaan ellei ole tarkkana.
Ennen kasvissyöjäksi ryhtymistä tein tällä samalla ohjeella puuron lehmänmaitoon, joka kuorettui sille ominaiseen tapaan. Puuro kuohui ja kohosi maitokuoren alla, ja jouduin joka ikinen kerta ottamaan vuoan uunista, poistamaan kuoren ja sekoittamaan kuohuvan puuron tasaiseksi ennen kuin laitoin sen takaisin uuniin.
Välillä en ehtinyt, ja puuroa oli jo kuohunut reunojen yli uunin pohjalle. Moni tietää, millaista palaneen maidon hankaus on uunipinnoilta! Samaten itse uunivuoka vaati aina kunnollisen liotuksen ennen pesua, koska kiehunut lehmänmaito on niin jytkähtävää.
Kaikki tuo onkin normaalia, sillä lehmänmaitoon tehtäessä uuniriisipuuro-ohjeessa on tunnetusti enemmän vaiheita: esim. Valion uuniriisipuuroreseptissä käsketään sekoittamaan puuroa 2–3 kertaa kypsennyksen aikana, sillä muuten puuro kuohahtaa yli.
Mutta kun puuron tekee kasvimaitoon, se vain istuu uunissa nätisti; se kiehuu rauhallisesti, ei kohoa, ei juurikaan kupli, ei rusketu eikä vaadi mitään toimenpiteitä!
Mikä kasvimaito sopii riisipuuroon?
Voiko riisipuuron tehdä pelkkään veteen ja unohtaa kasvimaidon? Voi toki, mutta koska kasvimaito tuo puuroon helposti lisää makua ja täyteläisyyttä, en suosittele vettä, varsinkin jos riisipuuro on itselle vain joulunajan herkku.
Jos puolestaan syö paljon puuroa (vuoden ympäri) ja haluaa tehdä siitä kevyempää, riisipuuro veteen voi olla yksi vaihtoehto.
Sopivan kasvimaidon valitseminen ei suinkaan ole mitään rakettitiedettä, mutta koska olen vuosien varrella tehnyt tällä samalla reseptillä riisipuuroa kokeillen lukuisia eri kasvimaitoja, haluan jakaa muutamia kokemuksia.
Riisimaito: jo nimikin kertoo, että riisimaito sopii riisipuuroon kuin nenä päähän. Käytin riisimaitoa joka vuosi tässä ohjeessa, ja siirryin muihin vaihtoehtoihin vasta kun riisimaitoa ei enää löytynyt edes useimmista Helsingin kaupoista. Jos kuitenkin sattuu löytämään riisimaitoa, omasta mielestäni sillä syntyy paras riisipuuro.
Kauramaito: viime vuosina oma valintani on pakosta ollut tehdä riisipuuro kauramaitoon. Se on kaikilla tavoin helpoin ja myös ekologisin vaihtoehto, kauramaidot kun tuotetaan meitä lähimpänä ja valikoima on suurin. Myös maun puolesta kaura sopii puuroon mainiosti.
Kun vuonna 2021 tein riisipuuron kauramaitoon, havaitsin ensi kertaa, miten kellertävää siitä tuli! Se ei olisi häirinnyt, ellei minua olisi pyydetty tuomaan kyseistä puuroa yhteiseen joulunviettoon. Koska siis toimin puurovastaavana, arvioin puuroa kriittisenä ja ajattelin, että jatkossa haluaisin käyttää valkoisempaa kasvimaitoa puhtaasti ulkonäkösyistä.

Kasvimaitojen väreissä tosiaan on eroja, joten kellertävä tai harmahtava puuro voi olla (ikävä) yllätys, mutta tärkeintä toki on maku, eikä moni hoksaa puuron väriä varsinkaan vuoden pimeimpään aikaan.
Soijamaito: tällä klassikkovalinnalla tuloksesta tuli maukas ja vähemmän kellertävä kuin Oatlyn rasvaisemmalla kauramaidolla viime vuonna, mutta puuro käyttäytyi muutoin vastaavasti kuin lehmänmaitoon tehtäessä! Se kuorettui ja ehti jopa kuohua reunan yli aivan kypsymisen viime hetkillä.
En ole ikinä saanut vegaanisia riisipuuroja kuohumaan yli millään muulla kasvimaidolla, joten sen puolesta en suosittelisi soijamaitoa, mutta puuron mausta tuli kuitenkin yksi parhaimmista (myös kuori oli herkullinen ja muistutti eniten ”oikeasta” uuniriisipuurosta), joten jos omaa isomman uunivuoan kuin minä, soijamaidolla voi saada mahtavan ja taatusti maistuvan lopputuloksen.
Mantelimaito: tämä vaihtoehto käyttäytyi uunissa täydellisesti, eli puuro kypsyi tasaisesti loppuun asti juuri niin tyynenä ja rauhallisena kuin saattoi toivoa.
Kirjoituksen alkupuolella näkyvä kuva riisipuurosta uunissa on otettu täyden kypsennysajan päätteeksi eli juuri ennen kuin otin puuron uunista; noin siistiltä lopputulos ihannetilanteessa näyttää eli tällä kertaa siis mantelimaitoon tehtäessä.
Entä kellertävyys? Myöskään siitä ei tarvitse mantelimaidon kohdalla huolia, sillä puuro näyttää näin houkuttelevalta ja raikkaalta jopa luonnonvalossa!
Maku ei kuitenkaan selvästi ollut yhtä rikas, täyteläinen ja aito kuin soijamaidolla (riisimaidosta puhumattakaan), ja myös kauramaidolla puurosta tulee paljon parempaa, joten kauniista ulkonäöstä huolimatta en suosittele puuroon mantelimaitoa.
Kookosmaitoa en ole puuroon koskaan kokeillut, koska aiemmat kokemukseni kookosmaidosta (litran tölkeissä) ovat niin vetisiä, etten varmaan sokkotestissä olisi erottanut sitä vedestä.
Jos toiveissa kuitenkin on hieman erilainen riisipuuro, ja ostaa rasvaisen kookosmaidon (metallitölkissä) eikä laimennettuja litkuja, puurosta voisi kuvitella tulevan vaikka kuinka ihana (ja eksoottisemman makuinen).
Lopuksi
Toivottavasti täältä sai enemmän kuin tarpeeksi vinkkejä helpon riisipuuron valmistamiseen!
Soijamaito on ainoa poikkeus muihin kokeilemiini kasvimaitoihin, eli vaikka sillä valmistettua puuroa ei tarvitse sekoittaa kypsennyksen aikana eikä vuokaa käännellä, puuro kiehuu voimallisemmin ja voi siksi knaftissa vuoassa kuohahtaa yli. Makukin tosin on parhaasta päästä, eli ehkä pieni kuohuminen on sen arvoista.
Vastaavasti voi käyttää kauramaitoa tai parhaassa tapauksessa riisimaitoa, jos sellaista sattuu löytämään!
En ole koskaan ollut suuri riisipuuron ystävä, joten en edes tiennyt, ettei sen valmistaminen ole ihan yksinkertaista. Täytyy kyllä laittaa jouluna vinkki eteenpäin, että puuro on helpompi tehdä kasvimaitoon. Jos vaikka sattuisin itse pääsemään/joutumaan riisipuuron keittoon. Onko sinulla jotain suosikkia mitä kasvimaitoa kannattaisi käyttää?
TykkääTykkää
Yleisesti riisipuuron tekeminen uunissa on kaikkein helpointa. Jos keittää puuron liedellä, niin sitten lehmänmaitoa vasta saakin hämmennellä, muuten se palaa välittömästi pohjaan. Mutta niin kuin jo todettu, lehmänmaito ei ole ongelmatonta uunissakaan.
Suosittelisin mitä vain hieman rasvaa sisältävää kasvimaitoa. Jos puuroon ei halua hitustakaan makeutta, täysin makeuttamattomat ovat parhaita. Muutoin viljamaidot esim. kaurasta tai riisistä ovat erinomaisia. :)
TykkääTykkää
Olen alkuperäisestä kirjoituksesta lähtien valmistanut joka vuosi useat riisipuurot tällä reseptillä, joten nyt joulun alla 2022 lisäsin tänne vihdoin perinpohjaisemmat arviot eri kasvimaidoista ja päivitin muutenkin koko tekstin. 😊
TykkääTykkää
Kiitos reseptistä. Menee huomenna testiin.
TykkääTykkää
Ole hyvä, kiva että innostuit! Tämä on yksi omista luottoresepteistäni, jolla puurosta tulee aina hyvää, valitsi lähes minkä kasvimaidon tahansa. :)
TykkääTykkää
Hei,
Onko tässä ohjeessa oikeasti 2dl puuroriisiä ja 1dl nestettä ja yli tunti uunissa? Olisiko se toisinpäin eli 2dl nestettä ja 1dl riisiä?
TykkääTykkää
Moikka! Reseptissä lukee 2 dl puuroriisiä ja 1 l kasvimaitoa eli 1 litra, ei desilitra. Olen tehnyt tällä reseptillä puuroa lukuisia kertoja, ja myös muissa vertailemissani uuniriisipuuroresepteissä aineiden suhde on juuri sama, eli nestettä lisätään viisi kertaa riisin verran.
TykkääTykkää
Mä oon tehny jo kahdet riisipuurot. Löysin (lue: testasin) viime jouluna Kiehu-maidon, jota skeptisenä kokeilin. Mulla on nimittäin paha tapa unohdella asioita hellalle (siksi en saa meillä ruokaa tehdäkään) ja riisipuurohan palaa tosiaan pohjaan, jos sen sinne unohdat. Vaan eipä pala Kiehulla!
Tosta uuniversiostakin olen kuullut, mutta äiti on opettanut, että jos uuniin laittaa jotain, niin sitten sinne laittaa useammankin ruoan. Kallista lämmittää uunia yhtä asiaa varten. Eikä meillä oikein edes ole sopivaa astiaakaan…
TykkääTykkää
Hyvä, että olet löytänyt hellalle paremmin sopivan maitotuotteen; noissakin siis tapahtuu tuotekehitystä, kun lupaus palamattomuudesta pitää paikkansa.
Uuni tosiaan kuluttaa sähköä monia muita kodinlaitteita enemmän, mutta kalliina sitä en sentään pitäisi, kun Vattenfallkin toteaa, että ”neljän tunnin paistaminen uunilla kuluttaa sähköä n. 1–3 kWh, eli 0,10–0,30 €”. Toki sähkö on nyt poikkeuksellisen kallista, ja erilaiset pula-ajan ohjeet voivat olla monille hyödyllisiä.
Itse olen säästäväisestä kodista ja osannut aina hoitaa raha-asiani. Se johti vielä aikuisuudessakin siihen, että saatoin tehdä esim. neljä tuntia töitä vapaa-ajallani säästääkseni jostain asiasta 10 euroa. Omalle ajalle ja vaivalle voi kuitenkin olla joskus viisasta antaa jokin hinta, ja minun esimerkissä tuntipalkakseni jäi huikeat 2,50 euroa. Myöhemmin luovuin vastaavista ”säästöistä”, vaikka edelleen säästäväinen olenkin, koska aikani yksinkertaisesti on arvokkaampaa.
Uuniriisipuuron valmisteluun kuluu muutama minuutti, minkä jälkeen uuni hoitaa lopun, joten pidän sitä kaiken arvoisena! 😉
TykkääTykkää
Mielenkiintoinen riisipuurojuttu. Kuohuvaa puuroa varten olen varannut suuren astian, (leivin)uunissa olen tehnyt ja kansi ollut päällä, jolloin kuorta ei ole muodostunut. Vaikka tätä ei kysytty, kerron vielä, että kattilassa teen riisipuuron niin, että keitän puuroriisin kypsäksi vedessä, kun vesi on imeytynyt ja riisi kypsää, lisään maidon ja sekoittelen miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, ja lisään suolan. Ei pala pohjaan. Jotkut käyttää haudekattilaa, mutta itse en ole siihen niin ihastunut.
TykkääTykkää
Kiva, että pidit jutusta, ja kiitos omien keitostesi jakamisesta! On mukava kuulla kokemuksia ihmiseltä, joka on perehtynyt nimenomaan riisipuuron saloihin sekä (leivin)uunissa että liedellä, ja löytänyt noin toimivia ratkaisuja. 😊
Isompi uunivuoka kyllä ratkoo monta ongelmaa, ja hyvä tietää, että kansi estää kuoren muodostumisen. Tapasi valmistaa puuro kattilassa kuulostaa sekin oivalliselta; kumma, ettei useammissa resepteissä kehoteta toimimaan noin, kun tuohan on paljon kätevämpää kuin jatkuva hämmentäminen ja palaneen puuron hankaus kattilanpohjasta.
Meillä mies sattui ostamaan ensimmäistä kertaa ruismaitoa, joten tein siihen eilen riisipuuron tällä reseptillä. Silläkin mausta tuli täyteläinen ja ihana, ja puuro kypsyi koko ajan tasaisesti eikä kohonnut tai kuohunut lainkaan. Vaikuttaakin, että kaikki viljamaidot sopivat puuroon kuin nakutettu! 😍
TykkääTykkää