Kun vuosia sitten tajusin, että vedenkestävä ripsiväri pitää ripset taivutettuina eikä päästä niitä suoristumaan lainkaan siten kuin tavalliset ripsivärit, olen siitä asti testannut lukuisia.
Pitkään suosikkini löytyi Yves Rocher’lta (aniliininpunainen hylsy), mutta uudistuksen myötä siitä luovuttiin eikä nykyisen valikoiman vastaava ole läheskään yhtä hyvä, vaan latistaa ripsiä.
Irlannin-työkomennuksen aikana tuli kokeiltua myös tavallisten markettien vedenkestäviä ripsivärejä, mutta yksikään ei houkuttanut ostamaan uudestaan. Irlannin kosteassa ilmastossa ripseni suoristuivat saman tien, jos käytössä ei ollut vedenkestävä ripsiväri.
Nyt olen kuitenkin testannut omastakin kaupastani löytyvää Ultra Volume -vedenkestävää ripsiväriä, ja löytänyt ensimmäistä kertaa vuosiin uuden suosikin!
En uskaltanut odottaa sitä, koska ripseni ovat sen verran vaateliaat eli piikkisuorat, mihin muotoon ne haluavat aina palata heti kun silmä välttää. Tämä ripsiväri onkin siksi mukavin meikkilöytö pitkään aikaan.
Paras vedenkestävä ripsiväri
Vaikka vedenkestäviä ripsivärejä markkinoidaan etenkin uimiseen ja vesiurheiluun soveltuviksi (ja jotkut käyttävät niitä hautajaisissa), niillä on kuitenkin ympärivuotista tarjottavaa etenkin suoraripsisille.
Kun mietitään, mikä ripsiväri pitää taivutukset, vastaus löytyy nimenomaan vedenkestävistä versioista. Juuri taivutusten säilymistä odotan itsekin, eli jos vedenkestävä ripsiväri latistaa taivuttamani ripset, se ei silloin ole minulle toimiva, vaikka se pysyisikin ripsissä altaassa pulikoidessa.
Ultra Volume -vedenkestävä ripsiväri onneksi pitää taivutukset, pidentää tuntuvasti ja myös nimensä mukaisesti tuo volyymia eli tuuheuttaa.
Muut ominaisuudet:
- juuri sopiva koostumus; ei lainkaan liian märkää (nimenomaan märkyys latistaa suoruuteen taipuvaisia ripsiä), ei silti myöskään kuivaa, eli ei varise eikä ripsiin tule kuivia hippuja/paakkuja
- harjaa on helppo käyttää sottaamatta
- voi kerrostaa huolella ilman ripsien latistumista (lopulta ripsiväriä ei kuitenkaan enää tartu lisää ripsiin, vaan ne ovat tavallaan jo ”valmiit”)
- helppo poistaa millä vain silmämeikinpoistoaineella tai esim. vain perusvoiteella ja vanulapulla
- ei sottaa tai siirry luomille edes 36 asteen lämmössä, jossa olen sitä testannut Suomen ilmaston lisäksi, vaikka kasvot uivat hiessä

Miten saada vedenkestävä ripsiväri pois?
Moni tuskailee, miten saada ripsiväri pois, mutta se on onneksi paljon helpompaa kuin voisi luulla. Siihen ei tarvita edes varsinaista silmämeikinpoistoainetta, vaan monet rasva- tai öljypohjaiset tuotteet käyvät, kuten mikä tahansa yleisvoide, perusrasva tai vaikkapa oliiviöljy.
Kätevä tapa on ensin pestä kasvot normaalisti lämpimällä vedellä ja tavallisesti käyttämillään puhdistustuotteilla silmiä mitenkään erityisesti hankaamatta. Pesun jälkeen iso osa ripsiväristä on siirtynyt alaluomille. Kun niille levittää yleisvoidetta ja pyyhkii kevyesti vanulla, vedenkestävän ripsivärin poisto käy kuin itsestään!
Tällä tavoin itse ripsiä ei tarvitse lainkaan hangata, nyppiä tai repiä värin poiston toivossa. Yön aikana alaluomille todennäköisesti siirtyy loput ripsivärin jäämät, joten aamulla kannattaa toistaa yleisvoide ja vanulappu -käsittely.
Toinen tapa on tavallaan ”hauduttaa” silmiä hetki silmämeikinpoistoaineella kastetun vanulapun alla, jotta ripsiväri alkaa liueta ja jotta hankaamiselle ei taaskaan ole tarvetta.
Ensimmäinen tapa on kuitenkin niin kätevä, että itse käytän nykyään vain sitä. Myös matkoilla ja etenkin pelkästään käsimatkatavaroiden voimin matkustettaessa siitä on iloa, että sama voide, jota voi käyttää niin kasvoille, käsille kuin jaloillekin, toimii myös meikinpoistoon.

Lopuksi
Jos varsinkin suoraripsisellä on ollut hakusessa luotettava, taivutukset pitävä vedenkestävä ripsiväri, joka ei varise ja joka on kuitenkin helppo poistaa, tätä voi todella suositella!
Tuote löytyy verkkokaupasta:
Yli 50 €:n tilauksiin ilmainen toimitus ja kaupanpäällinen kaikkialle Suomeen! (Lisää tietoa verkkokaupasta täällä.)
No enpä ollut tullut ajatelleeksi tuota taipuvuusasiaa. Mulle on itselleni sama onko ripset enemmän vai vähemmän taivutetut, minulle riittää väri.
Jostain luin joskus, että sinisilmäisten kannattaisi käyttää ruskeaa ripsaria, sillä se tuo siniset silmät paremmin esiin. Oli muuten hankala homma löytää ruskeaa ripsaria ja itse en sitä silloin vedenkestävänä löytänyt.
TykkääTykkää
No kiva, että tuli ”uutta” asiaa taivutuksiin liittyen. :) Oman kokemukseni mukaan heillä, joilla on jo valmiiksi kaarevat ripset, ne taipuvat vain lisää tavallista ripsiväriä laitettaessa, eli taipuvuusasioita ei tule silloin mietittyä. Kun ripset puolestaan ovat piikkisuorat, esim. oma silmälookini ei juurikaan muutu pelkällä ripsivärillä, ellen taivuta ripsiä ja saa taivutuksia pysymään.
Hauskaa, että satuit nostamaan ruskeat ripsivärit esiin, sillä mulla oli niistä ensin kappale tässä kirjoituksessa, mutta poistin sen lopulta. Itselläni on kuvassa sävyä Brown Black (kun toinen vaihtoehto on Blackest Black), ja olen ruskeasilmäisenä jo vuosia aina valinnut ruskean ripsivärin silloin kun sellainen on tarjolla. Se sopii omiin pehmeisiin sävyihini.
Mutta noin yleisesti kun miettii, kenelle ruskea ripsiväri sopii, niin se voi tosiaan korostaa sinisiä ja vihreitä silmiä kauniisti (myös punahiuksiselle, jolla on kalpea iho, ruskea tuo sellaista kaivattua lämpöä, jota musta ei pysty tuomaan). Omassa kaupassani on hyvin saatavilla myös ruskeita ripsivärejä (tässäkin kuussa peräti kuutta erilaista!), joista tällä kertaa juuri Ultra Volumella on tarjolla sekä perinteinen että vedenkestävä ripsiväri. 😊
TykkääTykkää
Hej ,
Mulla yleinen palaute verkkosivuihin liittyen. Käytän kuvastoa ja hakutoimintoa. Hain ultimate shine – sarjan tuotteita hakusanalla: ”ultimate shine” ja haku löytääkin juuri haluamani tuotteita. MUTTA. Tuotteiden koko ei näy missään! Jos katson vaikka shampoota, niin haluan tietää, onko kyseessä esim. 100ml vai 250ml. Yritin tiirailla tuotteen kuvasta, mutta ei siinäkään lue. Kehitysehdotuksena: tuotteen koko johonkin, sillä on merkittävä vaikutus ostopäätökseeni. Muuten pidän kyllä Avon:in tuotteista.
TykkääTykkää
Kiitos arvokkaasta palautteesta! Laitoinkin sen saman tien eteenpäin asiakaspalveluun, sillä olet ihan oikeassa, koot eivät tosiaan näy tuossa yhteydessä missään eikä niitä pysty oikein mistään päättelemäänkään (eikä kuulukaan, koska tuollaisen tiedon kuuluu olla selvästi esillä).
TykkääTykkää
Hei Sonja!
Kehitysehdotuksesi on nyt lisätty plussien listalle, kun Avonilla mietitään, mitä kautta kaikki tuotetiedot jatkossa syötettäisiin digitaaliseen kuvastoon; ne on toistaiseksi syötetty sellaisesta järjestelmästä, joka ei pysty nappaamaan kokotietoa mukaan, mutta harkinnassa on siirtyä toiseen järjestelmään, josta koot siirtyisivät automaattisesti myös kuvastoon.
Päivitetty myöhemmin: muutos on saatu toteutettua, eli koot näkyvät nyt myös kuvaston hakutoiminnolla! Virallisessa verkkokaupassa ne ovatkin näkyneet koko ajan, mutta hienoa oli saada myös kuvasto mukaan kehitykseen 😍
TykkääTykkää