Innostuin tilaamaan karvanpoistovoiteen ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen.
Olin viimeksi käyttänyt vastaavia tuotteita teininä, ja silloin ensimmäiseksi tuotteeksi valikoitui karvanpoistovoide Veet-merkiltä. Voide kyllä poisti karvoja, mutta jätti samalla reilusti karvoja jäljelle, jolloin jouduin joka tapauksessa höyläämään loput.
Vähän myöhemmin kokeilin samalta merkiltä myös suihkussa pois huuhdeltavaa karvanpoistovaahtoa, mutta se toi vielä heikommat tulokset kuin voide.
Koska sain tuollaisia karvanpoistovoide-kokemuksia, ei ole mikään ihme, että kemiallisen karvanpoiston koko pointti jäi kohdallani hämärän peittoon.
Nyt keväällä, kesän alla uteliaisuuteni kuitenkin voitti ja ostin AvonWorks-karvanpoistovoiteen herkälle iholle.
Ja voi, miten yllättynyt olin, kun kaikki karvat lähtivät pois isolta testialueelta säärestä ja koko bikinirajasta!
Paras karvanpoistovoide, jonka olen löytänyt
Ennakkoon olin ajatellut, ettei ihokarvanpoistovoide toimisi yhtään paremmin kuin aiemmin käyttämäni tuotteet (miten se voisikaan, kun on vieläpä herkän ihon tuote) enkä suunnitellut siitä blogikirjoitusta, vaan ostin voiteen, jotta voisin todeta, ettei se toimi ja jotta tietäisin jatkossa olla ostamatta.
Väärässä oleminen on harvoin niin mukavaa kuin tällaisia tuloksia saadessa:
Kun pyyhin voiteen pois, alta paljastui täydellinen sileys eikä yhtäkään ihoon jäänyttä karvaa! Olin ollut niin varautunut siihen, että voiteen alta paljastuisi runsaasti yksittäisiä karvoja, että hämmästykselläni ei ollut rajoja. 😍
Karvanpoistoaine ei tuntunut iholla miltään, kun se vaikutti kasvojenpesun ja -voitelun ajan. Vaikutusajan jälkeen karvat pyyhitään pois kostealla liinalla.
Voide hajottaa karvojen rakennusaineita, minkä seurauksena karvat irtoavat. Irrottavina aineina toimivat tioglykolaatti ja alkalisuolat, hoitavina ja rauhoittavina mm. aaloe, jojobaöljy ja valkosalavan kuoriuute.
Karvanpoistovoide ja turvallisuus: Voidetta on oikein käytettynä turvallista käyttää. Oikein käyttäminen tarkoittaa, että tekee ensin ihotestin käyttöohjeiden mukaan, ei ylitä maksimivaikutusaikaa, ja laittaa voidetta vain ohjeessa sallituille alueille (ei siis esim. rikkoutuneelle iholle).
Voide irrottaa tehokkaasti karvoja vain 2,5 minuutissa ja jättää ihon pehmeän sekä sileän tuntuiseksi. Saa antaa vaikuttaa pidempään, mutta ei yli kahdeksaa minuuttia. Tarkoitettu vartalon eri alueille, kuten jaloille, kainaloille ja bikinirajalle.
Entä onko tuote sopiva karvanpoistovoide intiimialueelle? Pakkausselosteen mukaan voi olla, sillä alapää ei kuulu kiellettyjen alueiden listalle (esim. kasvot, nännit, syylät, luomet, rikkoutunut/tulehtunut iho), mutta herkille limakalvoille tuote ei sovellu. Jää siis omaan harkintaan, mihin asti alapääkarvat haluaa poistaa ja kuinka herkät omat limakalvot ovat.
Bikinirajalle karvanpoistovoide toimii mainiosti:
Ensin ajattelin, etten suinkaan laita blogiin mitään alapääkuvia 😅, mutta koska varsinainen ”alue” on nyt peitetty ja päällä on melko alas ulottuvat hipsterit, tuoltahan sitä näyttäisi vaikka rannalla, mikäli bikinirajan karvoja ei poistaisi.
Karvanpoistotulos on vielä näkyvämpi alushousujen alla (vain sivuissa, sillä en itse tavoittele karvatonta alapäätä), mutta siitä tänne ei ymmärrettävästi tule kuvallisia todisteita!
Kokonaisuudessaan olen AvonWorks-karvanpoistovoiteeseen hurjan tyytyväinen. Listasin alle sen plussat ja miinukset.
Plussat:
- turvallista, helppoa ja nopeaa
- kivutonta
- karvat irtoavat tehokkaasti
- ihosta tulee ihanan sileä ja kosteutetun tuntuinen
- ei ihoärsytystä, ei haavoja/punaisia näppyjä (joita höylätessä herkästi tulee)
- ei sisäänkasvaneita karvoja (joita tulee eniten epiloidessa)
- jos ei halua käyttää säännöllisesti, ihanteellinen käytettäväksi esim. ennen juhlia tai treffejä, koska jättää ihon paljon kauniimmaksi kuin esim. höyläys/epilointi
Miinukset
- ei pitkäkestoinen ratkaisu; tulos voi kestää pidempään kuin höylätessä, koska voide vaikuttaa karvoja pitkin hitusen ihon pintaa syvemmällä, mutta ei irrota karvoja juurineen
Vaikka plussia on tuntuvasti miinuksia enemmän, onko karvanpoistovoide siltikään varteenotettava vaihtoehto monille muille karvanpoistotavoille, kuten perinteiselle höylälle?
On varmasti, etenkin jos muut tavat eivät sovi itselle.

Karvanpoistovoide vs. muut karvanpoistomenetelmät
Omalla kohdallani höyläys lakkasi toimimasta (mistä on paljonpuhuva kuva yllä), kun muutin kylpyammeellisesta asunnosta saunalliseen kotiin. Ennen höyläsin karvat kylvyn päätteeksi; höyry, lämpö ja kosteus pehmittivät ne, minkä jälkeen sheivaaminen oli vaivatonta ja sain aina miellyttävän sileän ihon.
(Saunomisella ei valittavasti ole samaa vaikutusta, ja myös höyläyskulma vaikuttaa: kylvyssä jalat sai helposti nostettua hyvään kulmaan.)
Epilaattorista en koskaan tykännyt; kivun olisi kyllä kestänyt, ellei sisäänkasvaneita karvoja olisi tullut enemmän kuin villeimmissä kuvitelmissani olisin uskonut.
Minulle riittää karvanpoisto kesäaikaan, enkä siksi koe tarvitsevani pysyvämpiä karvanpoistomenetelmiä, kuten laseria.
Sokerointia ja vahausta kokeilin joskus kotioloissa YouTuben resepteillä, mutta en koskaan saanut tasaista tulosta, vaikka osa karvoista aina irtosikin.
Oma suosikkini ja vähiten ihoa ärsyttävä vaihtoehto onkin karvanpoistovoide. Höylällä saan edelleen joskus hyvän lopputuloksen erityisen suotuisissa oloissa, mutta useimmiten en.
Ihokarvojen poisto kasvoista
Koska tässä kirjoituksessa esittelemäni tuote ei sovellu kasvoille, mikä avuksi, jos toiveena on löytää karvanpoistovoide kasvoille? AvonWorksilta löytyy samalla toimintaperiaatteella kasvoille oma, laajasti tykätty voide, joka on myös Suomessa bestseller.
Ihokarvojen poisto kasvoista kotona ei tämän helpommaksi mene! Karvanpoisto kasvoista onnistuu sekin herkälle iholle tarkoitetulla voiteella, joka sisältää samoja rauhoittavia ainesosia kuin vartalolle suunnattu karvojenpoistovoide.
Suomenkielinen arvostelija kertoo voiteesta seuraavaa: ”Hyvä, helppo ja nopea tuote käyttää. Ohjeiden mukaisesti tekee mitä lupaa.”
Lopuksi
Jos on mieltänyt karvanpoistoaineet menneisyyden jutuiksi, joista ei ole mihinkään, nyt on varmaa, että asia on toisin!
Tässä kirjoituksessa esittelemäni tuote on jopa sopiva karvanpoistovoide miehille; voide ei erota, kenen karvoja se poistaa, ja sininen tuubi istuu hyvin myös miehen käteen. Sanoiko kukaan muutenkaan, että kirjoituksen karvainen koipi olisi naisen? 😉
Säären testialue näyttää näin vakuuttavalta vielä kolmen päivän jälkeen karvanpoistosta:
Uutta kasvua on todella vähän, sänkeä ei nimeksikään, ja alue tuntuu yhä pehmeältä ja karvat hennommilta kuin höyläämisen jälkeinen terävä sänki. Taas sai yllättyä iloisesti!
Kirjoituksessa esitellyt tuotteet löytyvät verkkokaupasta:
Yli 50 €:n tilauksiin ilmainen toimitus kaikkialle Suomeen! (Lisää tietoa verkkokaupasta täällä.)
Ah, minulla on tismalleen samanlaiset muistot Veet-merkkisestä karvanpoistovoiteesta! Ei todellakaan toiminut toivotulla tavalla, ja se haju oli jotain aivan käsittämätöntä (tuntui että nenäkarvat kyllä liukenivat ihan jo sen hajun voimasta). Onko tuossa sinun kauppasi tuotteessa voimakas haju?
TykkääTykkää
Hauskaa, että Veet-muistomme ovat identtiset! Naurattaa tuo nenäkarvojen liukeneminen, etenkin kun ne karvat, jotka halusi poistaa, jäivät pitkälti paikoilleen! 😄
Minun kauppani tuote on ilahduttavasti täysin hajusteeton. 😊 Se onkin loogista herkän ihon tuotteelle, eikä ainesosalistasta löydy yhtäkään tuoksuainetta. Kun voide reagoi karvojen kanssa, siitä syntyy omanlaisensa haju, mutta luulen, että menneisyydessä vahvat hajusteet, joilla on yritetty peittää kemiallisen prosessin hajua, ovat vain korostaneet syntyvää hajua.
Päättelen näin siksi, että kun nuuhkaisin kosteaa liinaa, jolla pyyhin karvoja pois, haju ei missään nimessä ollut voimakas puhumattakaan siitä, että sitä tulvisi koko ajan nenään. Hajuihin liittyvät asiat ovat totta kai hyvin henkilökohtaisia, mutta en usko, että kukaan, joka muutoin ihastuisi tähän voiteeseen, joutuisi lopettamaan sen käytön hajun takia!
TykkääTykkää
No jopas jotain. Mäkin kokeilin joskus sitä Veetin höylätöntä, eikä se mitään poistanut. Siis ainakaan kunnolla.
Montakohan kertaa tuolla tuubilla ”sheivaa”? Onko kuinkakin riittoisaa?
TykkääTykkää
Heh, hupaisaa että sinullakin on samansuuntaisia Veet-kokemuksia! 😄
Kauppani voide on 100-millinen, ja itsekin mietin, kuinka kauan sillä kesällä pärjää (missään ei kerrota arvioita). Tuntuu tavallaan riittoisalta, koska aine on niin kiinteää ja täyteläistä, mutta varmasti tuubi alkaa huveta laajoja ihoalueita läpikäydessä.
Riittoisuuteen auttaisi eniten se, että osaisi käyttää tuotetta juuri oikean määrän: ohjeessa sanotaan käyttämään ”paksu kerros voidetta”, mutta mm. noista testialueen kuvista näkyy (kolmen säärikuvan kollaasi, jonka saa klikkaamalla suuremmaksi), että lähes kaikki karvat irtosivat myös alueen oikeasta ylälaidasta, jonne lopetin lastan vedon ja jossa on vain hyvin ohuelti voidetta!
Voidaankin ajatella, että kun tuotteeseen on saanut tarpeeksi tuntumaa, osaa käyttää juuri sopivan määrän, jolloin tuubista saa eniten irti. 😊
TykkääTykkää