Hajuvesi: kattava opas ”sen oikean” löytämiseen (2022)

Miten löytää oikea hajuvesi? Monella on kiikarissa aidosti itselle sopiva hajuvesi tai useampikin, joka huumaisi ihanalla tuoksullaan ja sulautuisi saumattomasti yhteen ihmisen oman ominaistuoksun kanssa.

Se korostaisi ihanteellisesti käyttäjänsä persoonaa, tyyliä ja fiilistä eikä koskaan muuttuisi tunkkaiseksi, vaan olisi paras hajuvesi, jota on koskaan käyttänyt.

Miten sellaisen hajuveden voi löytää, etenkin kun valinnanvaraa on niin runsaasti ja kun niin moni ostaa hajuvedet netistä, jolloin niitä ei pysty kokeilemaan siten kuin perinteisessä kaupassa?

Lisäksi on yllättävänkin tavallista, että vaikka hajuvesi tuoksuisi maailman upeimmalta pullossa tai tuoksuliuskalla, se ei sovikaan omalle iholle (lisää aiheesta alempana). Miten voi siis varmistua siitä, että hajuvesi ei lakkaa tuoksumasta yhtä ihanalta myös iholla?

Otetaan kaikesta tuosta selvää tässä kirjoituksessa!

local nature hajuvedet
Local Nature -hajuvesien ideana on saada käyttäjänsä kokemaan voimakkaampaa yhteyttä luontoon. Vasemmalta oikealle: itämais-kukkainen manteli-hajuvesi, toisena kukkais-metsäinen tuoksu laventelilla, ruusulla sekä pihkaisilla puilla ja kolmantena kukkainen iltatuoksu seesamilla, jasmiinilla ja setripuulla.

Näin pääset alkuun itselle täydellisen hajuveden etsinnässä

Tiedän monia, joilla ei ole koskaan ollut omaa luottohajuvettä ja jotka ovat sitä mieltä, että miellyttävimmätkin tuoksut muuttuvat eri- tai pahanhajuisiksi heidän ihollaan.

Lohdutukseksi heille voin sanoa, että hajuveden tuoksun muuttuminen iholla on asiantuntijoiden mukaan niin yleistä, että he eivät suosittele ostamaan täysikokoista hajuvettä ennen kuin on varmaa, että se sopii omalle iholle juuri niin kuin käyttäjä toivoo.

Hajuveden sulautuminen iholle voi kestää jopa tunnin, joten hajuvesiä kannattaa testata nimenoman iholla vähintään tuon ajan. Jos hajuvesi tuoksuu yhä ihanalta tunnin jälkeen, se todennäköisesti sopii itselle varsin hyvin. Jos toiveena on löytää itselle mahtava hajuvesi netistä, sen testaaminen ennen ostamista onnistuu helposti joko edullisten tai ilmaisten näytteiden avulla (siitäkin lisää alempana)!

hajuvesi EVE
Eve Confidence: tykätty naisten makea hajuvesi

Täydellisen hajuveden tai useamman metsästäminen alkaa vastaamalla kahteen kysymykseen:

1. Onko sinulla miellyttäviä tuoksumuistoja?

Saako jokin tuoksumuisto lämmön läikähtämään rinnassa, esim. mummin puutarha ollessasi lapsi tai jokin muu tuoksu omilta matkoiltasi (eksoottisiin) maihin? Vastaleikattu nurmi, omenapuu, suolainen meri…? Iloiset tuoksumuistot voivat luoda hyvän lähtökohdan oman tulevan lempihajuveden etsintään.

2. Mitä toivot hajuvedeltä?

Yleensä moni kallistuu kesällä kevyempien ja raikkaampien tuoksujen puoleen, kun talvemmalla taas usein maistuvat syvemmät, lämpimämmät ja pehmeämmät hajuvedet. Omia toiveita kannattaa kuitenkin miettiä hieman tarkemmin.

Etsitkö ennemminkin kevyttä arkituoksua vai voimakasta biletuoksua? Vesimäisen raikasta, tuhdin makeaa, mausteisen itämaista, klassisen ajatonta vai jotain täysin erilaista? Haluatko jättää perääsi vahvan parfyymipilven vai että hajuvesi on oma juttusi, joka vaikuttaa positiivisesti mielialaasi, mutta jota muut eivät välttämättä kummemmin edes huomaa?

mikä on niche hajuvesi
Jos on koskaan miettinyt, mikä on niche-hajuvesi, Artistique-kokoelman hajuvedet pääsevät lähimmäksi kuvausta. Niche-hajuvedet ovat eksklusiivisia tuoksuja, joissa parfymöörin taiteellinen, omaleimainen ote ohittaa kaupallisuuden (tuoksusta ei siis tavoitella laajojen massojen myyntihittiä). Niche-tuoksut ovat kalliimpia ja saatavuus rajallista; niitä pidetään tuoksumaailman taideteoksina.

Hajuvesien tuoksunuotit

Hajuvesien ainesosia kutsutaan tuoksunuoteiksi. On myös tavallista nähdä ”ainesosia” kuten Fire-sointu. Mitä moinen tulisointu voi tarkoittaa? Jos useampi tuoksunuotti halutaan yhdistää yhdeksi tuoksuksi, silloin syntyy sointu. Fire-soinnussa on siis ainakin kahta, todennäköisesti tulista ja/tai mausteista tuoksunuottia.

Kun tietää, millainen rakenne hajuvesillä on, oikean löytäminen helpottuu. Kun hajuvettä suihkauttaa ranteen iholle, se reagoi ympäröivän ihon kanssa, ja ensimmäisenä nenään tulvii ensituoksu.

Se saattaa kadota nopeastikin, mutta on ensimmäinen listattu hajuveden ainesosa ja joskus tuoksun myyntivaltti. Esimerkkejä ensituoksuista ovat salvia, hedelmät, laventeli, sitrushedelmät ja bergamotti.

paras hajuvesi naiselle 2021
Far Away -hajuvesissä on aistikkaita, vietteleviä ja vastustamattomia kukkais-itämaisia tuoksuja nuotteinaan mm. appelsiini, kookos, jasmiini, ruusu, meripihka, mustaherukka, Madagaskarin vanilja, tumma myski, patsuli, praliinit, orvokki, freesia, keikarinkukka, persikka, greippinektari, saksankurjenmiekka ja päärynä. Far Away oli koko valikoiman paras hajuvesi naiselle 2021.

Kun hajuveden suihkauttamisesta on kulunut vasta noin 30 sekuntia, ensituoksu alkaa väistyä sydäntuoksun ja pohjatuoksun tieltä. Sydäntuoksu on jokaisen hajuveden perusta ja käsittää jopa 40–80 % sen kokonaistuoksusta. Sydäntuoksu tulee esiin ensituoksun hälvennyttyä.

Sydäntuoksut koostuvat useasti vahvemmista kukkais- tai mausteöljyistä, kuten sitruunaruohosta, kurjenpolvesta, ruususta, korianterista tai muskottipähkinästä. Sydäntuoksun ainesosat ovat voimakkaita, koska tuoksun on tarkoitus kestää jopa neljä tuntia, kun ensituoksut puolestaan kestävät yleensä vain 5–30 minuuttia.

naisten hajuvedet

Pohjatuoksu on hajuveden viimeinen osa, jonka voi aistia kunnolla vasta edellisten tuoksujen haihduttua. Kaikki hajuveden tuoksut kuitenkin vaikuttavat toisiinsa, sillä sydän- ja pohjatuoksu tuovat ensituoksuun syvyyttä.

Pohjatuoksun idea on tehdä hajuvedestä ikimuistoinen. Esimerkkejä suosituista pohjatuoksun ainesosista ovat setripuu, santelipuu, vanilja, meripihka, patsuli, valkohankajäkälä ja myski.

hajuvesi encanto
Encanto-merkin naisten hajuvedet ovat itämais-hedelmäis-kukkaisia tuoksuja ja sisältävät esim. bergamottia, yönkuningatarta, santelipuuta, hedelmiä, kermaista orvokkia, makeaa karamellia, vadelmaa, raikasta freesiaa, makeaa heliotrooppia, jadekukkaa ja lämmintä myskiä.

Tuoksupitoisuudet

Mitä eroa on Eau de Toilette ja Eau de Parfum -hajuvesillä? Ero piilee tuoksupitoisuudessa: jälkimmäinen on ensimmäistä vahvempaa. Eau de Toilette sisältää 4–10 % tuoksuöljyä, kun taas Eau de Parfum sisältää 8–15 % ja puhdas parfyymi jopa 15–25 %.

Se ei kuitenkaan aina välttämättä tarkoita, että Eau de Parfum kestää pidempään iholla kuin Eau de Toilette. Hajuvedet käyttäytyvät eri tavoin. Lisäksi käytetyillä tuoksunuoteilla on vaikutusta, sillä toiset niistä ovat vahvempia kuin toiset, esim. itämaiset tuoksunuotit ovat runsaampia ja pitkäkestoisempia kuin ilmavammat ja kevyemmät kukkaistuoksut.

hajuvesi setit
Itämais-kukkainen Far Away Beyond -hajuvesi päärynällä, jasmiinilla ja Madagaskarin vaniljalla on koko valikoiman ensimmäinen aito parfyymi: tuoksutiivisteen pitoisuus on siis korkein, mikä saa intensiivisen tuoksun kestämään iholla erityisen pitkään. Kuvassa yllä on settejä vartaloemulsioiden kera, joiden avulla etenkin kuivaihoiset saavat tuoksun kestämään kauemmin.

Tuoksuperheet eli -kategoriat

Hajuvedet usein luokitellaan tuoksuperheisiin eli -kategorioihin. Joissain niissä on paljon päällekkäisyyttä, ja useimmiten hajuvedessä yhdistyy useampi kategoria sen ollessa esim. kukkais-hedelmäis-itämainen.

Kategorioista on hyötyä unelmien hajuvettä etsiessä; jos tietää, että esim. ruusun tuoksu muuttuu omalla iholla tunkkaiseksi siinä missä santelipuu sopii kuin nenä päähän, voi halutessaan kiertää runsaimmat kukkaistuoksut kaukaa ja ohjata katseensa esim. metsäisiin ja merellisiin hajuvesiin.

oma hajuvesikokoelma
Osa omasta hajuvesikokoelmastani, täysinäisimmät ovat uusimpia eivätkä siksi vielä vajuneita. Yksi vajuneimmista on paras tietämäni bestseller, metsäis-aromaattinen Attraction Desire -treffituoksu nuotteinaan mustakirsikka, arabianjasmiini ja kullanhohtoinen meripihka.

Alla on yleisimpiä tuoksuperheitä esimerkkeineen.

Kukkaistuoksut: jasmiini, magnolia, ruusu, pioni, tuberosa, kielo, orvokki, orkidea, freesia, patsuli, lumme, syreeni jne.

Sitrustuoksut: sitruuna, bergamotti, (veri)appelsiini, (veri)greippi, mandariini, klementiini

Itämaiset tuoksut: mausteet, myski, pihka ja vanilja

Metsäiset/puiset tuoksut: santelipuu, setripuu, patsuli, vetiver ja ajopuu

  • Scent Mix Men Masculine Woody Eau de Toilette (metsäinen)
miesten hajuvedet
Mikä tuoksu miehelle? Miesten hajuvedet ovat usein yhdistelmiä vihreistä, metsäisistä, itämaisista ja fougère-tuoksuista. Suosittuja tuoksunuotteja ovat mm. korianteri, laventeli, sitruuna, verigreippi, raparperi, mustapippuri, vetiveriaheinä, nahka, kurjenpolven öljy, metsäsammal, punainen omena, kashmir, santelipuu, setripuu, patsuli, minttu, bergamotin kuori, villipelargonia, kirpeä omena, itämaiset pihkat, paraguaynverapuu ja viidakon sammal.

Chypre-tuoksut (nimetty Kyproksen mukaan): Lämpimiä ja kuivia tuoksuja, joiden ensituoksussa on usein sitrusta, sydämessä kistuksien (päivännoutokasvien suku) varvuista uutettua pihkaa ja pohjalla metsäisiä/sammaleisia nuotteja, kuten bergamottia, valkohankajäkälää tai patsulia, usein mukana myös kukkaisuutta ja hedelmäisyyttä

  • Herstory Love Inspires Eau de Parfum (kukkais-chypre)
  • Rare Gold Eau de Parfum (itämais-chypre)
  • Avon Man Eau de Toilette (chypre-itämainen)

Fougère (saniaistuoksut): laventeli, pelargoni, vetiver, bergamotti, valkohankajäkälä ja kumariini, paljon samaa chypre-tuoksujen kanssa, kumariini on tyypillinen fougère-tuoksuissa

  • Avon Real for Him Eau de Toilette (fougère): sitrukset, kardemumma, ajopuu, kumariini, myski
  • Wild Country Eau de Toilette (itämais-fougère)
hajuvesi miehet
Mikä on hyvä miesten tuoksu? Bestsellereitä löytyy useita, mutta yksi kestosuosikeista on miesten hajuvesi Wild Country Eau de Toilette, joka vavahduttaa korianterilla, leveälehtilaventelilla ja nahkalla. Pullo on saanut innoituksensa viskipullosta, jottei jäisi epäselväksi, kenelle se kuuluu!

Gourmand-tuoksut: ”syötäviä” aineita, joskin usein synteettisesti luotuja: vanilja, hattara, popcorn, karkit, toffee, suklaa, kahvi, hunaja, konjakki yms.

  • Far Away Rebel & Diva Eau de Parfum (kukkais-gourmand): rosépippuri, magnolia, kinuskipopcorn

Vihreät tuoksut: raikkaita ja lehteviä tuoksuja, joiden tarkoitus on tuoda hajuvesiin luonnollisuutta, kirpakkuutta ja/tai terävyyttä: teen lehdet, vihreät kasvikset, mintun lehdet, vastaleikattu nurmi, sitruunan ja muiden kasvien lehdet

  • Rare Flowers Solar Narcissus Eau de Parfum (hedelmäis-myskinen-vihreä)

Merelliset (akvaattiset) tuoksut: vesimäinen, usein merellinen elementti tuomaan keveyttä ja raikkautta

  • Perceive Dew Eau de Toilette (sitrus-merellinen)
hajuvesi perceive
Erityisesti päivätuoksuiksi sopivat Perceive-hajuvedet naisille koostuvat kukkaisista, sitruksisista, hedelmäisistä ja merellisistä/vedellisistä nuoteista, joita ovat mm. säteilevä vesisointu, kirpeä päärynä, isoköynnöskrassi, akaasian kukinnot, magnolia, freesia, myski, aprikoosin kuori, pihkaiset puut, mandariini, jasmiini, luumu, vanilja, valkopippuri, keikarinkukka, tarhaneilikka, orkidea, santelipuu, sitruuna, meloni, kuusaman kukinnot, merisumu ja pihka.

Miksi sama hajuvesi voi tuoksua niin erilaiselta eri ihmisillä?

Asiaa ei ole tutkittu tieteellisesti, mutta ammattilaisten vuosikymmenien varrella keräämien havaintojen mukaan hajuveden tuoksuun iholla vaikuttavat:

  • ihon pH-tasapaino
  • ruokavalio (varsinkin voimakkaiden yrttien ja mausteiden syöminen)
  • hormonitoiminta (erityisesti naisilla kuukautiskierron 3. viikon aikaan, jolloin estrogeenitaso laskee, mistä voi seurata normaalia voimakkaampaa hikoilua)
  • hajuveden yhteensopivuus ihmisen oman ominaistuoksun kanssa
  • ihotyyppi (hajuvedet tuoksuvat normaalilla iholla eniten samoilta kuin pulloissakin eli normaali ihotyyppi on ihanteellisin hajuvesien kannalta, mutta ei silti sulje pois edellä mainittujen kohtien mahdollista vaikutusta)
hajuvesi attraction
Attraction-hajuvedet herättävät aistit ja ovat saaneet inspiraationsa vetovoimasta ja intohimosta, minkä vuoksi sopivat erityisesti kuumille treffeille. Nämä kukkaiset, itämaiset, hedelmäiset ja/tai metsäiset tuoksut saavat partnerin syttymään seuraavilla nuoteilla: luumu, intialainen jasmiini, nahka, rosépippuri, tumma suklaa, samettiset metsäisvivahteet, inkivääri, itämainen tangeriini, musta iiris, freesia, Ambertonic, kashmir, karhunvatukka, musta orkidea, pihka, myski, praliini, vanilja ja meripihka.

Hajuvesi rasvaisella iholla

Monet hajuvesien ainesosat tuntevat vetoa öljyyn, minkä vuoksi ensituoksu voi kestää pidempään rasvaisella iholla, ja hajuveden tietyt piirteet voivat korostua sekä tasapaino järkkyä: makeat tuoksut voivat olla liian vahvoja, siirappisia ja äkläköitä rasvaisella iholla, kun taas hedelmistä erityisesti sitrus puolestaan tuoksuu mahtavalta rasvaisella iholla.

Sellaiset tuoksut, jotka haihtuisivat nopeasti kuivalla iholla, voivat tuntua sopusuhtaisilta rasvaisella iholla. Rasvainen iho saa hajuveden todella tuntumaan, jolloin hillitystä tuoksusta voi tulla jotain paljon enemmän.

hajuvesi EVE 2
EVE-hajuvesissä yhdistyvät eri suhteissa itämaiset, kukkaiset, hedelmäiset ja metsäiset tuoksut, kuten temppelipuun kukka, päärynä, mustaherukka, jasmiini, tammi, Osmanthus, vaaleanpunainen pioni, (toffeinen) myski, magnolia, pihkaiset puut, verigreippi, keikarinkukka, karambola, vaaleanpunainen freesia ja setripuu.

Hajuvesi kuivalla iholla

Kuivalla iholla asia on toisin päin, eli tuoksut haihtuvat erityisen nopeasti. Mikä silloin avuksi? Vastaus: kunnolla kosteutettu iho tuoksuvalla vartaloemulsiolla, minkä päälle saman sarjan vahvaa hajuvettä.

Hillityt hajuvedet haihtuvat hetkessä, sillä kuivalla iholla tuoksulla ei tavallaan ole mitään, mihin tarttua. Itämaiset ja chypre-tuoksut ovat hyviä vaihtoehtoja, samoin mausteiset hajuvedet ja vahvimmat kukkaistuoksut, kuten tuberosa.

Kuivaihoisen kannattaakin harkita alla näkyviä Rare Flowers -hajuvesiä, koska niistä löytyvät kaikki yllä mainitut suositukset.

hajuvesi rare flowers
Rare Flowers -hajuvesistä löytyy kukkais-itämaisia, hedelmäisiä ja itämais-chypre-tuoksuja. Vahvoja ja hienostuneita tuoksuja tarjoilevat mm. pomeranssi, musta orkidea, kultainen keikarinkukka, keltainen narsissi, orvokin lehdet, myski, bergamotti, appelsiinin kukinnot, meripihka, tangeriini, persikka, ylang-ylang, tuberosa, jasmiini, santelipuu, ambra ja vanilja.

Ei muuta kuin kokeilemaan! Omia kokemuksia

Herstory Love Inspires -hajuveteen liittyy omalla kohdallani erityisin tarina. Kerroin aiemmin blogissa saaneeni unelmieni työpaikan. Ensimmäisenä työpäivänä alla näkyvä ihana punainen hajuvesipullo odotti minua työpöydälläni tervetuliaislahjana. Niin mukava ele, lisäksi hajuvesi oli sen kuukauden uutuus!

Kun myöhemmin kotona kokeilin hajuvettä, ja se tuoksui mielettömän hyvältä niin pullossa kuin käytössä, mietin, miten minulla kävikin niin hyvä tuuri, että juuri sen kuukauden uutuus on minulle täysin sopiva, ensimmäinen tuoksu, jota voin sanoa aidoksi luottohajuvedekseni!

hajuvesi herstory
Inspiroivien Herstory-hajuvesien päätuoksunuotit: rosépippuri, iiris, patsuli (kirkas pullo) ja jasmiini, iiris, praliinit (punainen pullo)

Nyt tuosta hetkestä on pian melkein vuosi, enkä vielä silloin tiennyt, että tulisin ihastumaan lähes jokaiseen Avonin hajuveteen päätä pahkaa! Sille on selkeä syy: Avonin koko historia ja vahvin ydinosaaminen on nimenomaan hajuvesissä: naiset kiinnostuivat Avonin hajuvesistä jo 1800-luvun lopulla, ja nykyään yritys myy eniten hajuvesiä maailmassa (volyymilla mitattuna). Ei siis ihme, että maailmankuulut parfymöörit, joiden huomassa monet Avonin hajuvedet syntyvät, hallitsevat hajuvesien salat!

TTA-hajuvesien vihreä versio (kuvassa alla) on sekin minulla ja bestseller. Kun haistoin sitä ensi kerran iholla, kaikista tähän mennessä käyttämistäni Avonin hajuvesistä se muistutti eniten tuoksusta, jonka on ennenkin haistanut monet kerrat. Se oli selvästi vähiten omaperäisin, mikä korosti muiden valikoimani hajuvesien ominaisuuksia: niissä todella on jotain erityistä ja sitä jotain.

En kuitenkaan saa koskaan niin paljon kehuja hyvästä tuoksustani kuin silloin kun minulla on juuri tuota vihreää hajuvettä! Näemmä omaperäisyys ei sovi kaikille! 😁 Olen myös itse sittemmin mieltynyt kovasti TTA This Love -tuoksuun. Se on raikas kukkais-hajuvesi, joka ei riitele ominaistuoksuni kanssa.

hajuvesi tta
TTA (Today, Tomorrow, Always) -hajuvedet ovat kukkaisia tai kukkais-hedelmäisiä, romanttisia, rakkauden innoittamia treffituoksuja nuotteinaan verigreippi, jasmiinin terälehdet, myski, pomeranssi, freesia, hibiskuksen terälehdet, silkkimyski, syrikkä, kaktusmehi, ylang-ylang, setrin maito, intialainen santelipuu, ruusu, Italian bergamotti, luumu, tangeriinin kukka, valkoinen pioni, aprikoosi ja vanilja. Far Away -hajuveden ohella TTA Today on naisten suosituin hajuvesi.

Ilmaiset hajuvesi näytteet*

Hajuvedet ovat tunnetusti mainioita lahjaideoita, joten on yleistä, ettei saamaansa hajuvettä ole välttämättä koskaan aiemmin testannut. Ja harvapa jos yksikään yllätyksenä saatava hajuvesi on niin epämiellyttävän hajuinen, ettei sille tulisi lainkaan käyttöä (mikäli lahjansaajana on ihminen, joka käyttää hajuvesiä).

Jos kuitenkin metsästää itselle omaa luottohajuvettä tai useampia tai tykkää muutenkin tuoksua eri päivinä eri tuoksuiselta, hajuvesinäytteet ovat silloin paikallaan. Ja ilmainen hajuvesinäyte vasta hyvältä kuulostaakin!

*yhdyssana kirjoitettu väärin hakukonesyistä.

UUTTA: Tilaa tuoksunäytteet kätevästi ja edullisesti suoraan kotiin:

Tuoksunäytteet ovat ilmaisia, jos tilaa muutakin. Minun on helppo liittää pyynnöstä ilmainen tuoksunäyte tai useampikin tilauksiin.

Tuoksunäytteet netistä mahdollistavat oman lempihajuveden löytämisen mutkattomammin kuin uskoisikaan!

hajuvesi little black dress
Little Black Dress -hajuvedet ovat kukkais-itämaisia ja kukkais-hedelmäisiä iltatuoksuja erityisesti juhliin ja bileisiin. Helmat hulmuavat parhaiten näiden tuoksunuottien ansiosta: syklaami, ylang-ylang, luumu, inkivääri, makea jasmiini, aprikoosi, kuusama, keikarinkukka, pioni, santelipuu, tonkapapu, myski, klementiini, meripihka, freesia, raikkaat sitrukset, vadelma, Bulgarian ruusu ja punainen santelipuu.

Fiksuin tapa kasvattaa omaa hajuvesikokoelmaa = mini-hajuvedet

Mitä kauemmin olen tehnyt töitä hajuvesien parissa, sitä selvemmin olen tajunnut, miten upea keksintö minisuihkeet ovat. Minisuihke (10 ml) viittaa ainoastaan fyysiseen kokoon, eli pullossa on täysin samaa hajuvettä samalla tuoksupitoisuudella kuin kunkin merkin täysikokoisessa versiossa.

mini hajuvedet

Minihajuvesi kulkee kätevästi matkassa mukana pienimmässäkin käsilaukussa toisin kuin isompi hajuvesipullo, mikä onkin sen ensisijainen idea.

Itse kuitenkin varsinkin nykyään näen, että minisuihkeilla on vieläkin oleellisempi idea: ne ovat fiksu tapa kasvattaa omaa hajuvesikokoelmaa ja/tai tutustua uusiin hajuvesiin ja siten löytää uusia suosikkeja tai jopa oma lempihajuvesi.

Sen sijaan, että ostaisi yhden uuden hajuveden täysikokoisena, voikin ostaa samalla rahalla neljä uutta hajuvettä minikoossa! Se on hyvä ratkaisu myös silloin, jos tietää kyllästyvänsä hyviinkin tuoksuihin nopeasti tai kaipaavansa usein vaihtelua.

Minisuihkeita, erityisesti tykättyjä klassikkoja, myydään myös setteinä, jolloin säästöä kertyy vielä enemmän.

Lisäksi minisuihkeet ovat loistavia niille, jotka eivät ole valmiita ostamaan täysikokoista hajuvettä sokkona netistä mutta jotka eivät silti jaksa lähteä näyterumbaan, eli valita hajuvesinäytteitä tilaten samalla jotain muuta tai maksaen pelkästään näytteistä ja niiden toimituksesta, ja jäädä sitten odottelemaan näytteiden saapumista.

Hajuvesi tuoksuherkälle?

Mitä jos ajatus hajuvesistä kiehtoo, mutta ne tuntuvat liian vahvoilta, tunkkaisilta, ärsyttäviltä tms.? Silloin kevyet tuoksusuihkeet ovat mainioita vaihtoehtoja.

Ne raikastavat ihoa ja jättävät jälkeensä hennon tuoksun. Niitä voi suihkuttaa kaikkialle vartalolle, ja ne sopivat myös huonetuoksuiksi tai petivaatteita raikastamaan.

tuoksusuihke
Kevyt mansikka-hajuvesi ja mangoista raikkautta.

Silloin kun samalla merkillä on tarjota molemmat, tuoksusuihketta voi käyttää Eau de Toiletten sijasta tai syventää sillä tuoksua päivän mittaan. Varsinkin Perceive- ja Encanto-tuotteista löytyy sekä hajuvesiä että niitä kevyempiä tuoksusuihkeita.

lilja hajuvesi
Yllä kuvassa hajuvesistä kevyimpiä eli tuoksusuihkeita: keskellä kevyen kevyt lilja-hajuvesi

Lopuksi

Jos pääsit tänne asti, toivottavasti sinulla on aiempaa parempi käsitys siitä, millainen hajuvesi voisi olla täydellinen kumppanisi! ❤

Vaikka itse pyörittelen näitä asioita jatkuvasti töissä, opas on sen verran kattava, että tulin itsekin oppineeksi paljon uutta, ja haluankin täydentää hajuvesikokoelmaani tulevaisuudessa erityisesti sitruksisilla, metsäisillä, vihreillä ja merellisillä tuoksuilla.

Jos olet koskaan miettinyt, mistä tilata hajuvesiä ja halutessasi ilmaisten tuoksunäytteiden kera, nyt tiedät senkin!

Jos etsii edullisia hajuvesiä, minulla on hajuvesikauppa, jossa on joka kuukausi käynnissä hajuvesi ALE valittujen tuoksujen kohdalla! Ja ale ulottuu tänne asti: hajuvedet alessa.

Lisäksi perinteisen verkkokaupan puolella voi surffailla koko valikoimaa Tuoksut-valikosta: hajuvesikauppa netissä.

Yli 50 €:n tilauksiin ilmainen toimitus kaikkialle Suomeen! (Lisää tietoa verkkokaupasta täällä.)

hajuvesi luck
Luck-hajuvedet hetkiin, kun onni potkii: naisille kukkais-itämainen tuoksu shampanjalla, kultaisella meripihkalla ja vaniljalla, miehille puolestaan mausteinen fougère-tuoksu mustapippurilla, rosmariinilla ja meripihkalla.

14 vastausta artikkeliin “Hajuvesi: kattava opas ”sen oikean” löytämiseen (2022)

  1. Aikamoinen tietopaketti, kiitos tästä! 🤗 Mua jäi kiinnostamaan huonetuoksut joista aiemmin kirjoitit niin jos nyt lisäsin tilaukseen hajuveden niin onko toimitus silloin varmasti ilmainen? Jos on niin montako tuoksunäytetä voin saada tilauksen mukana?

    Tykkää

    1. Kiitos, Tuulikki! Kiva, että tykkäsit ja että huonetuoksutkin kiinnostavat. 💜 Vähintään 50 euron tilaukseen sisältyy aina ilmainen toimitus kaikkialle Suomeen, joten huonetuoksu ja hajuvesi yhdessä voivat rikkoa tuon minimirajan.

      Voin liittää mukaan kaksi ilmaista tuoksunäytettä eri hajuvesistä; jos valitset mieleisesi, voit ilmoittaa ne joko tilausvaiheessa lisätietokentän kautta, täällä kommenteissa tai vasta tilausvahvistuksen saatuasi s-postilla. Näin näytteet eivät vahingossakaan jää saamatta! :)

      Tykkää

  2. Suuri kiitos tästä! Tämä oli kyllä ihan mahtava ja kattava opas hajuveden valintaan, varsinkin tällaiselle hajuvesitumpelolle. Tuli tosi paljon hyviä neuvoja lähtien jo ihan noista miellyttävistä tuoksumuistoista. En ollut koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta.

    Meillä asuu kaksi ääripäätä, sillä minä en käytä hajuvesiä ollenkaan ja ukkeli taas käyttää päivittäin. Ukkeli ihmetteli muuten taannoin sitä, miksi sama hajuvesi voi tuoksua niin erilaiselta Suomessa ja esim. Intiassa, ja hajuvesi myös tuntuu kestävän iholla eri ajan eri paikoissa. Kuukkeloin asiasta silloin, ja paras löytämäni vastaus oli se, että ilmankosteus ja lämpötila vaikuttavat kai jotenkin asiaan. Rupesin kirjoitustasi lukiessani miettimään, voisiko asia johtua tuosta kuiva iho/rasvainen iho -jutusta (Suomen pakkasillahan iho on paljon kuivempi kuin Intiassa, jossa ei tarvitse kosteusvoiteita lainkaan), mutta ei sekään selitä asiaa, kun ukkelin mielestä tuoksut ovat täällä Suomessa paljon voimakkaampia kuin Intiassa.

    Mutta kiitos vielä kerran, että kirjoitit tämän. Tämä postaus on ihan aarre. <3 Palaan varmasti lukemaan tämän monta kertaa uudestaan! Pus!

    Tykkää

    1. Kiitos Satu ihanasta palautteestasi! ❤ Se lämmittää mieltä erityisesti tällaisten hyvin työläiden kirjoitusten jälkeen; olin tiennyt jo pitkään haluavani kirjoittaa perinpohjaisen tekstin hajuvesistä, mutta samalla kammosin aihetta, koska tiesin sen vaativan niin paljon aikaa ja vaivaa. Mutta nyt kun tiedän, että ainakin pari ihmistä koki tekstin juuri sillä tavalla kuin olin toivonutkin (oppaana, johon mielellään palaa myöhemminkin), tunnen onnistuneeni! Kiitos siis itsellesi ihanista sanoistasi! ❤

      Hauskoja tuoksukokemuksia ja -käyttäytymistä sinulla ja ukkelillasi! :) Ilmankosteus ja lämpötila ovat varmasti tosiaan ainakin osa totuutta, ja niiden mukana siten myös ihon kosteus, koska lämpimissä ja kosteissa ilmastoissa tosiaan esiintyy niin paljon vähemmän kuivaihoisuutta kuin meillä Suomessa. Mutta tuo ukkelisi kokemus tuoksujen tuntumisesta vahvemmilta Suomessa kyllä vesittää teoriamme. :D

      Hmm, voisikohan olla, että kuumassa ja kosteassa tuoksu haihtuu nopeammin hikoilun tähden? Olen lukenut, että hyvin kosteissa ja lämpimissä oloissa elävät ihmiset kantavat pieniä pyyhkeitä mukanaan päivän menoissa, joten silloinhan hajuvettä myös pyyhittäisiin iholta pois, mitä esim. meillä Suomessa harvoin harrastetaan. Toki tämäkin on ontuva teoria, mutta jospa siinä olisi edes hitunen itua. :)

      Tuli mieleen myös se, että kun itse olen palannut kesäiseltä metsäkävelyltä kotiin, mies on saattanut haistella hiuksiani ja ihoani, koska niissä on kuulemma miellyttävä männyn ja metsän tuoksu; talvella vastaavaa ei tapahdu, kun koko kroppa on vaatteiden peitossa (eikä luontokaan tuoksu samalla tavalla). Tästä tarinasta tein tällaisen päätelmän: kesän lämmittämä, paljas iho on tavallaan vähän kuin sieni, joka imee enemmän kaikenlaisia ympäristön tuoksuja, jolloin mikään yksittäinen tuoksu (aiemmin käytetty hajuvesi) ei enää erotu yhtä selkeästi, kun taas paksujen vaatteiden peittämä iho puolestaan ei ole imenyt ympäristön moninaisia ja erilaisia tuoksuja (joita muutenkin on kylmässä ilmassa vähemmän), jolloin yksittäinen tuoksu (hajuvesi) pääsee korostumaan enemmän. Tiedä sitten, voisiko tämä teoria selittää asiaa jonkin verran!

      Kiinnostavaa yhtä kaikki, ja hurjan kiva, että tulit googlanneeksi tuollaista asiaa ja että keskustelitte hajuvesistä ja tuoksuista, vaikka et itse niitä käytä! 😘

      Tykkää

  3. Mun edellinen vakkarituoksu meni pilalle muutoksen jälkeen, joten nyt etsin uutta. Lootuksen kukka on oma lemppari, ja täällä oli toi yksi lootuksen kukalla ja noin miljoona jasmiinilla. Olisiko sulla heittää tähän mitään toista, josta löytyisi lootusta? Ja mielellään jotain muuta kuin ainaista ruusua ja freesiaa?

    Tykkää

    1. Jasmiini, ruusu ja freesia ovat tosiaan yleisiä (ja toki myös kovin tykättyjä) hajuvesissä, mutta onneksi minulta löytyy ehdotus, joka sopii kuvaukseesi! :)

      Hajuveden nimi on Incandessence Lotus Eau de Parfum, ja siinä on mm. lootuksen kukkaa, kvitteniä, palisanteria, murattia ja valkotuoksuinkivääriä (eli hyvin erilaisia nuotteja kuin kirjoituksessa listasin sen lisäksi, että lootus on pääosassa). Ties vaikka siitä tulisi uusi luottotuoksusi; pyydä vaikka näytettä, jos kiinnostut! :)

      Tykkää

  4. Kiinnostavaa luettavaa aamutuimaan ! Sain lahjaksi hajuveden, joka tuoksuu tosi hyvälle mutta jota ei silti ole tehnyt mieli käyttää, koska ihoni on niin kuiva, pahimmillaan tavallaan ”suomuinen”. Apteekin perusvoiteet ei houkuta rasvaamaan koko kroppaa monta kertaa päivässä, mutta jos lisäisin päälle jotain tuoksuvaa vartaloemulsiota, koko prosessista tulee paljon kivempi, ehkä jopa tekisi silloin mieli voidella ihoa ja sitten voisin käyttää lahjahajuvettäkin! Kiitos siis tuostakin vinkistä :)

    Tykkää

    1. Kiva kuulla, että pidit tekstistä ja kiitos, että tulit kommentoimaan! 😊

      Vartaloemulsiot ovat kyllä ihan eri tavalla tarpeellisia täsmätuotteita kuivaihoisille kuin muille; tiedän monia, joille vartaloemulsio on täysin turha, koska heidän vartalonsa iho ei varsinaisesti koskaan vaadi kosteutusta. Mutta kuivaihoinen hyötyy ja saa samalla pidennettyä hajuveden kestoa, mikäli se on toiveissa. :)

      Hajuvesien sisältämä alkoholi voi saada kuivaihoisen ihon kirvelemään, eli en ihmettele, miksi sinunkaan ihollesi ei ole hajuvesi maistunut. Hienoa, jos ihanan tuoksuinen vartaloemulsio tekisi ihon rasvaamisesta mukavampaa ja samalla mahdollistaisi lahjaksi saamasi hajuveden käytön! ❤

      Tykkää

  5. Avonin tuoksut kuulostavat kiinnostavilta! Aion kokeilla ehdottomasti.

    Tuberoosa kirjoitetaan muuten kahdella o:lla, mutta se on pieni virhe. Kielitieteilijän taustasi näkyy siinä, että ainesosat on kerrankin oikein suomennettu! Oakmoss on tosiaan valkohankajäkälä eikä mikään tammensammal, kuten tavaratalojen mainoksissa. Notinolla violet on suomennettu violetiksi :-)

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi sekä tuotteiden että kielen suhteen! :)

      Kieliasioista on herkullista päästä keskustelemaan kunnolla; yleensä niin ei tapahdu, koska ”kaikkihan englantia osaa”. Varmaan osaavatkin, mutta minkä tasoisista taidoista on tammensammaleen ja violetin maailmassa kyse? ;)

      Tuberoosa on tosiaan kahdella o:lla esim. Kielitoimiston sanakirjassa, mutta Wikipediassa on käytetty latinalaista nimeä, jonka Avonkin on valinnut, joten pitäydyin samassa kirjoitusasussa.

      Kasvien nimet ovat kyllä kiinnostavia, lähimmän kollegankin kanssa niitä välillä puidaan. Toisinaan on jopa mahdotonta tietää, mitä tarkoitetaan, jos englanniksi sanotaan esim. vain frangipani (joko temppelipuu tai punainen jasmiini, useimmiten ensimmäinen). Kuvat toki myös auttaisivat asiaa, mutta niitäkään ei aina ole suomennosvaiheessa saatavilla.

      Viimeksi pähkäilin ilmaisua Black Narcissus, koska en vain voinut hyväksyä mustaa narsissia. Selvittely paljasti, että musta daalia on lähempänä totuutta. :)

      (Joskus muuten ”joudun” kirjoittamaan asioita väärin hakukonesyistä, mikä kyllä aina kirpaisee ja syvemmältä kuin olisi suotavaa, mutta jos haluan olla hyvä sisältömarkkinoija, ihanan äidinkielen joutuu välillä laittamaan hetkeksi syrjään. 😭)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s