Silmänympärysvoide x 3 (+ uusi ripsiväri)

Tänään esittelyn ansaitsevat kolme (tai tavallaan viisi) silmänympärysvoidetta ja uusi ripsiväri. Koska silmänympärysvoide ei oikein näy iholla ja vielä vähemmän kameran kautta kuvattuna, tuntui luontevalta yhdistää näkyvämpi silmätuote eli ripsiväri juuri tähän kirjoitukseen.

Alla näkyvät silmänympärysvoiteet ja ripsiväri ovat bestsellereitä, joiden uudet, entistä paremmat versiot lanseerattiin nyt tammikuussa. Käynnistetään siis uusi vuosi tykätyimpien tuotteiden uusilla koostumuksilla!

silmänympärysvoide

Kirjoituksen kolmas silmänympärysvoide tai oikeammin -geeli puolestaan on yksi omista suosikeistani ja lisäksi erikoistarjouksessa tässä kuussa, joten haluan liittää sen mukaan.

Silmänympärysvoiteisiin liittyy paljon myyttejä ja suoranaista väärää tietoa, joten käydään alla läpi, mitä silmänympärysvoide tekee, mihin silmänympärysvoide auttaa ja milloin käyttää silmänympärysvoidetta (mikäli koskaan!).

Kannattaako käyttää silmänympärysvoidetta?

Lähes kaikki silmänympärysvoiteita käsittelevät tekstit alkavat tällaisilla väitteillä: ”Herkkä ja ohut silmänympärysiho vaatii TÄYSIN erilaisen tuotteen kuin muu kasvojen iho” ja ”kasvoille tarkoitetut voiteet ovat liian tuhteja silmänympärysiholle”.

Pahimmassa tapauksessa noissa teksteissä lukee myös, ettei silmänalusiholla ole karvatuppia eikä siten talirauhasiakaan, mikä on väärää tietoa.

Silmänalusiho on kuin muukin iho, mutta koska se on ohuempaa ja siinä on vähemmän talirauhasia ja kollageenia kuin muualla ihossa, ikääntymisen merkit, kuten juonteet ja uurteet, alkavat herkimmin näkyä juuri silmänympärysiholla. Iho myös rypistyy silmien alueella paljon enemmän kuin vaikkapa reidessä läpi elämän (hymyily, nauraminen, silmien siristys auringossa jne.)

Jos silmänympärysiholle kaipaa vain kosteutusta/ravitsevuutta niin kuin muullekin iholle, silloin ei välttämättä ole yhtäkään syytä ostaa erillistä silmänympärysvoidetta.

Jos käyttää kasvoillaan esim. sellaisia happoja sisältäviä voiteita, jotka voivat ärsyttää silmiä, niitä ei toki kannata silmänympärysiholla käyttää, mutta kaikki perusvoiteet käyvät myös silmänympärysiholle. Mikäli ne tuntuvat liian paksuilta ja/tai täyteläisiltä omalle silmänympärysiholle, niitä voi levittää vedellä kostutetulla sormella.

Jotkin silmänympärysvoiteet nimittäin ovat vain superkalliita kosteusvoiteita, sillä ne myydään noin viisi kertaa pienemmässä tuubissa kuin saman merkin päivävoide, niissä on pitkälti samat ainesosat kuin saman merkin päivävoiteessa mutta vetisempinä, ja hinta on silti moninkertainen.

On kuitenkin myös sellaisia silmänympärysvoiteita, joista on muutakin hyötyä kuin ihon kosteutus/ravitseminen. Jos siis haluaa käyttää erillistä silmänympärysvoidetta, voi olla mielekästä hankkia sellainen voide, joka vastaa juuri niihin ongelmakohtiin, joita ihmisen silmänympärysiholla on.

kannattaako käyttää silmänympärysvoidetta

Mitä hyötyä on silmänympärysvoiteesta?

Jos haluaa

  • häivyttää tummia silmänalusia,
  • silottaa juonteita ja/tai ryppyjä,
  • saada kiinteämmän silmänympärysihon
  • tai vähentää turvotusta ja/tai silmäpusseja,

näihin vaivoihin on olemassa aidosti toimivia tuotteita. Parhaiten kyseisiin vaivoihin tehoavia aineita/keinoja ovat mm. kofeiini (paikallisesti käytettynä, ei juotuna), retinoli (A-vitamiini) ja kylmähoito (nesteestä johtuvan turvotuksen madaltamiseen).

Jos on koskaan miettinyt, missä vaiheessa silmänympärysvoide olisi syytä ottaa osaksi omaa ihonhoitorutiinia, ei kannata ajatella mitään maagista ikää, vaan mennä sen mukaan, mitä oma silmänympärysiho tuntuu kaipaavan. Pelkkää kosteutusta vai sen lisäksi silotusta, kiinteytystä ja/tai tummien silmänalusten kirkastusta?

Miten kiinteyttää silmänympärysihoa?

Kofeiini on iholle levitettynä verisuonia supistavaa (vasokonstriktio), minkä ansiosta silmänympärysiho kiinteytyy eikä sille pääse virtaamaan yhtä paljon verta, mikä auttaa häivyttämään myös tummia silmänalusia.

Kofeiini sisältää myös antioksidantteja, joista voi olla apua. Kofeiinia käytetään silmänympärysvoiteissa turvotuksen laskemiseen, mutta se tepsii myös tummiin silmänalusiin etenkin silloin, kun ne johtuvat unen puutteesta, allergioista ja/tai edellisiltana syödyistä ruoista.

Toinen kiinteyttävä ainesosa on kalvonmuodostaja PVP (polyvinyylipyrrolidoni, jota saa käyttää lisäaineena myös ruoassa Suomessa). Äärimmäisen pienikin määrä PVP:tä auttaa tekemään ihosta kiinteämmän näköisen, ja esittelemissäni Anew-silmänympärysvoiteissa kyseinen raaka-aine on peräti neljäntenä INCI-listalla.

paras silmänympärysvoide 2022

Avonin suosituin silmänympärysvoide onkin kiinteyttävä ja kohottava Lifting Dual System with Protinol™ -silmänympäryshoito ja nyt uudella koostumuksella, johon on lisätty kollageenin muodostumista tehostavaa Protinolia. Iho näyttää kiinteämmältä ja kohottuneemmalta jo 2 päivän käytön jälkeen (!) kuluttajatutkimuksen mukaan, jossa oli 99 osallistujaa.

Suosio on helppo ymmärtää, sillä voide on ainesosiltaan valikoiman vakuuttavin (sisältää kofeiinia, PVP:tä, leväuutteita, antioksidantteja ja Protinolia kosteuttavien aineiden lisäksi). Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin markkinoilla voide on saanut asiakkailta 4,6 tähteä, ja se on bestseller myös Suomessa.

Yksi tehokkaimmista kiinteyttäjistä ja ryppyjen silottajista on retinoli. Se on kuitenkin joidenkin mielestä liian vahvaa ja ärsyttävää silmänympärysiholle. Puhdasta retinolia sisältävä seerumi nimeltään Anti-Wrinkle RE 0.1 % -seerumi sattuu sekin olemaan erikoistarjouksessa verkkokaupassa juuri tässä kuussa, mutta esittelemissäni varsinaisissa silmänympärysvoiteissa ei ole retinolia.

Avonin vastaus retinoliin silmänympärystuotteissa on palkittu ja patentoitu Protinol, joka tehostaa kahdentyyppisen kollageenin (tyypin I ja tyypin III) muodostumista, mistä seuraa sileämpi, kimmoisampi ja kiinteämpi iho, jossa on vähemmän ryppyjä.

mihin kohtaan silmänympärysvoide

Jos on koskaan aprikoinut, mihin kohtaan silmänympärysvoide laitetaan, yllä oleva kuva auttaa siinäkin pulmassa.

3-kymppisenä en ole itse vielä kaivannut kiinteytystä ja kohotusta (näette silmänaluseni ripsivärin esittelyn ohessa alla, joten sanokaa vain suoraan, mikäli olette eri mieltä!). En ole siksi kokeillut yllä esittelemääni suosituinta voidetta, mutta se on selvästi valikoiman vaikuttavin ja tehokkain.

Jos omalla silmänympärysiholla siis on turvotusta, tummia varjoja ja/tai ryppyjä tai hakusessa on muutoin ollut silmänympärysvoide anti-age-ominaisuuksilla, Lifting Dual System with Protinol™ -silmänympäryshoito voi herkästi olla paras silmänympärysvoide 2022.

Silmänympärysvoide tummille silmänalusille

Minulla on kokemusta sarjan toisesta, erityisesti tummille silmänalusille tarkoitetusta Brightening Dual System with Protinol™ -silmänympäryshoidosta, johon on nyt siihenkin lisätty Protinolia. Olen käyttänyt melkein loppuun nykyisen purkkini vaaleamman voiteen, joka on päiviin suunnattua, tasoittavaa CC-voidetta.

silmänympärysvoide tummille silmänalusille

Yöksi tarkoitettua neutraloivaa geeliä en ole käyttänyt yhtä paljon, vaan ihastunut nimenomaan heleyttävään CC-voiteeseen. Se on kevyttä eikä kerry juonteisiin päivän mittaan, kun sen aamulla kunnolla taputtelee silmänalusiholle, mutta silti se kirkastaa näkyvästi ilmettä. Tykkään sen tuomasta luonnollisesta freesiydestä.

Vihreässä, geelimäisessä voiteessa on monia samoja ainesosia kuin kiinteyttävässä ja kohottavassa Lifting-voiteessa (PVP:tä, leväuutteita, antioksidantteja ja Protinolia kosteuttavien aineiden lisäksi), mutta ei kofeiinia, joka auttaa tutkimusten mukaan turvotuksen lisäksi myös tummiin silmänalusiin. Koska Lifting-silmänympärysvoiteessa on myös kofeiinia, en ihmettele, miksi kirkastava Brightening-voide on jäänyt sen jalkoihin.

Objektiivisesti arvioituna ja asiakkaiden mielipiteiden mukaan kiinteyttävä Lifting-voide on siis kiistaton voittaja, jota itsekin todennäköisesti alan ilolla käyttää tulevina vuosina, mutta melkein tyhjä purkin puolikas kertoo, että olen henkilökohtaisesti kuitenkin pitänyt Brightening-voiteesta. On mukava päästä pian korkkaamaan uusi purkillinen!

Kosteuttava silmänympärysvoide

Jos ei kaipaa silmänympärysvoiteelta kiinteyttäviä, kohottavia anti-age-vaikutuksia eikä silmänalusihon napakoittavia kalvoja, niin tässä tulee kosteuttava ja silottava vaihtoehto, joka on myös aidosti edullinen silmänympärysvoide: Greek Seas -silottava kosteusgeeli silmänympäryksille.

kosteuttava silmänympärysvoide

Tätä käytin jo yhden tuubin loppuun ja ostin uuden. Jos epäilee tavallisten kosteusvoiteiden olevan liian tuhteja silmänympärysiholle niin kuin monet aihetta käsittelevät tekstit pelottelevat, öljytön silmänympärysvoide eli kevyt geelikoostumus ei ainakaan ole liikaa kenenkään iholle.

Tässäkin silmänympärysgeelissä on kosteuttavaa glyseriiniä ja ravitsevaa leväuutetta niin kuin ylemmissä, mutta ei juuri muita hoitavia/vaikuttavia aineita. Kyseessä on hyvin kevyt, vaivattomasti iholle liukuva geeli, joka myös heleyttää ihoa, mutta huomattavasti vähemmän kuin yllä esitelty Brightening Dual System with Protinol™ -silmänympäryshoito.

Tämän silmänympärysgeelin valtteja ovat mutkattomuus ja yksinkertaisuus. Lisäksi erikoistarjouksen huippuedullinen hinta voi auttaa sinetöimään ostopäätöksen; tuotetta voi läträtä silmänalusiholle huoletta ilman omantunnon tuskia.

Kevyt silmänympärysgeeli sopii ihanteellisesti myös kylmähoitoon, mikäli kärsii silmäpusseista, jotka johtuvat nesteen kertymisestä silmänalusiholle. Sellaiset silmäpussit hälvenevät painovoiman ansiosta myös itsestään päivän mittaan, mutta nesteen poistoa voi tehostaa kylmillä silmälapuilla/silmänalusnaamioilla tai käyttämällä omaa lempisilmänympärysvoidetta, jota säilyttää jääkaapissa. Geeli voi tuntua helposti vielä viilentävämmältä ja siten stimuloivammalta kuin voide ja olla kelpo vaihtoehto, jos ei kaipaa muita silmänympärysvoiteiden ominaisuuksia, kuten ryppyjen hälventymistä.

Uusi ripsiväri: SuperShock Volume Light

Siirrytään vihdoin silmänympärysvoiteista tämän kuukauden uutuusripsiväriin, joka on aiemman bestsellerin uusi, kevyempi versio ripsiä hoitavalla kookosöljyllä: SuperShock Volume Light -ripsiväri.

pidentävä ripsiväri

Tämän ripsivärin idea on tuoda ripsiin luonnollista, kevyttä tuuheutta, ja sopia jokapäiväiseen arkikäyttöön. Minusta se lunastaa kaikki lupauksensa, on helppo levittää, ei ole tippaakaan sottaava, eikä edes kykenevä varisemaan, koska levittyy niin vaivattoman sileästi! Lopputulos on nimensä mukaisesti Light, sillä edes yrittämällä kerrostaa väriä en saanut vahvempaa lopputulosta, yhteen liimautuneita ripsiä tms.

Hupaisaa on se, että itse koen saavani ripsivärillä valtavasti lisää pituutta (muutamat ripsethän lähes hipovat kulmakarvojani jälkeen-kuvassa!), mutta tuuheutta eli volyymia en niinkään. Sillä ei onneksi ole merkitystä, sillä tästä tuli ehdottomasti oma suosikkini arkeen!

Illalla ripsiväri peseytyy niin nopeasti ja helposti pois, että pesukarhuefektistä ei ole tietoakaan, ja tuntuu kuin ripsissä ei oikein mitään ripsiväriä olisi ollutkaan. Se on iso etu arkena, kun silmiä ei halua joutua hinkkaamaan ties millä, vaan haluaa saada iltatoimet nopeasti pois alta.

Kuvassa yllä ripsiväriharjavertailua, ylempi on SuperShock Volume Lightin harja. Se on melko muhkea, joten voi pelottaa pienisilmäisimpiä, mutta ainakaan itse en pitänyt sitä yhtään liian isona, eikä koko muutenkaan haitannut värin sujuvaa levitystä.

Ripsiväri on saatavilla kahdessa sävyssä, Blackest Black ja Brown Black, joista minulla kuvassa jälkimmäistä.

Lopuksi

Mikäli etsinnässä on ollut itselle sopiva silmänympärysvoide (tai siistiä jälkeä jättävä ripsiväri), toivottavasti tästä kirjoituksesta oli apua!

Loppuun lisään taas kaikki asiaankuuluvat linkit ja tuotteiden nimet.

Silmänympärysvoiteet

  • Lifting Dual System with Protinol™ -silmänympäryshoito ja
  • Brightening Dual System with Protinol™ -silmänympäryshoito

löytyvät suoraan kuvastosta tai perinteisestä verkkokaupastani käyttämällä hakusanoina yllä näkyviä nimiä.

Hinta on tässä kampanjassa 14,50 €/kpl.

Jos voideasiat jäävät mieleen hautumaan ja haluaisi kokeilla ennen ostopäätöstä, saan liitettyä tilauksiin ilmaisen näytteen kummasta vain silmänympäryshoidosta tai vaikka molemmista.

  • Greek Seas -silottava kosteusgeeli silmänympäryksille

Erikoistarjouksessa 2,45 € tässä kampanjassa suoraan kuvastosta, kun ostaa samalla jonkin muun tuotteen, tai verkkokaupan puolella käyttämällä hakusanana yllä näkyvää nimeä.

Ripsiväri

  • SuperShock Volume Light -ripsiväri

löytyy suoraan kuvastosta tai perinteisestä verkkokaupastani (hinta 9,45 €) käyttämällä hakusanana yllä näkyvää nimeä.

Yli 30 €:n tilauksiin ilmainen toimitus kaikkialle Suomeen! (Lisää tietoa verkkokaupasta täällä.)

Tervetuloa ostoksille ja kohti nuorekkaampaa ilmettä!

2 vastausta artikkeliin “Silmänympärysvoide x 3 (+ uusi ripsiväri)

  1. moi!oon lukenu sun juttuja ennenkin,mut tää silmänympäristöstä kertova on kylä hyvä.kaikkee sä tiedätkin,no mut kofeiinia voiteessa,ei ois uskonu! ite tykkään kyllä saada sen ihan kahvini kautta.mut kyl mä voisin ostaa sen protinolin.heippa ja hyvää uutta vuotta!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi, on aina yhtä ihana kuulla jo pitempään lukeneista! Mukavaa on myös se, että tykkäsit tekstistä ja että sait uutta tietoa. Kofeiini tosiaan vaikuttaa paikallisesti ihan eri tavalla kuin juotuna, mutta onneksi siinä on monia muita etuja juotunakin. 😉 Liilaetikettinen voide sisältää kofeiinia, vihreä- puolestaan ei, mutta Protinolia on molemmissa, eli toivottavasti löydät oman suosikin; saan toki lähetettyä ilmaisia näytteitäkin!

      Hyvää uutta vuotta myös sinulle! 😍

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s