Uhkailua ja tuuppimista

Tälläkin viikolla törmäsin taas uudenlaiseen pulmaan kirjoitusprojektissani.

Pulma koskee tiettyä materiaalia, jota haluan sisällyttää kirjaan.

Alla on pari elämänohjetta, jotka todella puhuttelevat minua. Ne ovat Mia Kankimäen kirjasta Naiset joita ajattelen öisin (2018).

Jos olet kokenut nöyryytyksiä, vääryyttä tai kärsimystä, älä jää niihin jumittamaan. Mene eteenpäin. Tee haavoistasi vahvuuksiasi. Maalaa ne helvetin isolle kankaalle kaikkien nähtäväksi.

Suhtaudu koettelemuksiin lahjana. Kaikki on materiaalia.

Moni luovaa työtä tekevä tulee väkisinkin käyttäneeksi omia elämänkokemuksiaan materiaalina. Jotkut silti käyttävät ikäviäkin kokemuksia hanakammin hyödykseen eli uskaltavat näyttää ne siinä missä toiset vaikenevat. Kukin toki päättää itse, mitä kertoo ja milloin. Lopullisissa töissä on se hyvä puoli, että juuri kenenkään ei tarvitse tietää, mikä osa työstä perustuu tositapahtumiin ja mikä ei, mikäli se on tekijän tahto.

Minä kuulun niihin, jotka haluavat käyttää elämän varrella kertyneitä kokemuksia materiaalinani. Usein on vieläpä niin, että innostun sitä enemmän, mitä ällöttävämpää materiaali on. Se on tyypillistä monelle muullekin, sillä jännitteinen, konflikteja luonnostaan pursuava materiaali on herkästi kiinnostavampaa kuin tasaisen mukava materiaali, josta mikään ei välttämättä jää erityisesti mieleen.

Minulla siis on aineistoa, jota aion käyttää. Mikä siinä on pulmallista? Yllä olevaan kappaleeseen viitaten olin ollut mielissäni siitä, että elämästäni löytyy aidosti hirveitä kokemuksia, joita pääsen nyt hyödyntämään kirjassa. Tällä viikolla minulle kuitenkin paljastui, että juuri tuo kyseinen materiaali on vielä paljon ikävämpää kuin olin muistanut, vaikka olin jo ennestään muistanut sen ehdottoman huonoksi. En ehkä voikaan käyttää materiaalia siten kuin olin toivonut, koska yksi päämääristäni on ollut tehdä päähenkilöstä Jussista inhimillisempi, ei vielä hirveämpi kuin olin alun perin ajatellut.

Luin äskettäin menneinä vuosina pitämiäni kalentereita, joihin olin kirjoittanut niin paljon tekstiä, että ne ovat melkein kuin päiväkirjoja. Ilman kalentereiden lukemistakin olisin muistanut, että minulla oli paljon negatiivisia kokemuksia tietyiltä vuosilta elämästäni, mutta silti yllätyin, kun löysin vuosien 2004 ja 2005 kalentereista tällaisia merkintöjä (henkilön nimi vaihdettu Jussiksi):

  • riitaa
  • Mätää!
  • karmea päivä
  • hirveää riitelyä
  • todella ankea viikonloppu Jussin saralla
  • Kamala itkupäivä!
  • äärettömän syvä masennus Jussin takia
  • välillä mälsää, välillä vähän kivempaa
  • riitaa salasanasta
  • Jussi pelaa [tietokoneella] koko ajan joka päivä
  • kiva päivä lukuun ottamatta Jussia
  • Jussi vapaalla, hölmöjä keskusteluja
  • riitaa oluesta ja mun työstä
  • nukuttiin sängyt erillään
  • uhkailua, tuuppimista ja ilkeilyä → lähdin illalla takaisin kotiin alle 3 h:n jälkeen

Monia juttuja en voi tähän edes kirjoittaa, tuskin kirjaankaan. En halua Jussista väkivaltaista. Uhkailut ja tuuppimiset veisivät tarinaa aivan väärään suuntaan, puhumattakaan pahemmista asioista, joita en ilman kalentereitani olisi enää edes muistanut.

Tuollaista elämä oli, kun olin parisuhteessa empatiakyvyttömän, alati alkoholisoituvan ja valehtelevan peliriippuvaisen kanssa. Olin niin nuori ja kokematon, etten tajunnut lähteä aiemmin.

Onneksi kaiken ei tarvitsekaan juontua tositapahtumista. Olisi valitettavaa ja lopulta luonnotontakin, jos mielikuvituksella ei olisi minkäänlaista roolia kirjoitusprosessissa. Saan täyttää aukkoja millä vain keksinnöilläni tai korvata tiettyjä tapahtumia toisilla.

Silti haluan pystyä käyttämään edes jotain saamastani materiaalista, se oli kuitenkin niin kovaa elämänkoulua minulle. Kerrankin istuimme autossa, ja hän ajoi ruuhka-aikana kaupan pihaan invapaikalle voidakseen käydä ostamassa kaksi mäyräkoiraa eli 24 pullollista olutta. Hän ei siis suinkaan ollut invalidi, ja tuo määrä riitti hänelle vain kolmeksi, maksimissaan vajaaksi neljäksi päiväksi. Hänen pysäköintinsä ja ostoksensa eivät jääneet kanssaihmisiltä huomaamatta ja kommentoimatta, pieni parkkialue kun kerran oli täynnä. Tuo kohtaus sopisi niin hyvin kirjaan, se on ehtaa Jussia sen jälkeen kun hän on saanut potkut!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.