Blogin uusi suunta: ikuisuusprojekti päätökseen

Tällä kertaa minulla on jännittäviä uutisia! Ne mullistavat oman arkeni, mutta en osaa arvioida, miten te lukijat niihin suhtaudutte. Toivon joka tapauksessa, että oma esimerkkini voi innostaa teitäkin omissa ikuisuusprojekteissanne.

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin ennen kuin kerron keskeneräiseksi jääneestä ikuisuusprojektistani, jonka haluan saada (lähi)tulevaisuudessa päätökseen.

Viime aikoina päässäni on risteillyt monenlaisia blogiin ja kirjoittamiseen liittyviä ajatuksia.

Se ei ole johtunut vain siitä, että Mielekäs miellekartta täyttää ensi kuussa viisi vuotta. Blogimaailmassa viisi vuotta on pitkä aika, ja noihin vuosiin mahtuukin monenmoista.

Blogin tilastot vuosina 2014-2019.
Blogin tilastot vuosina 2014-2019. Pienemmät pilarit kuvaavat lukijoiden määrää, isommat klikkauksien määrää (ts. kun yksittäinen kävijä lukee useamman postauksen, katsoo kommentit tms., hän klikkaa blogin eri sivuja ja kohtia ties kuinka monta kertaa).

Blogini kehityskulku on ollut kautta vuosien nousujohteista niin kuin yllä näkyy. Erityisesti tämä vuosi on ollut melkoinen. Joskus tuntuu, etten pysty enää parantamaan tästä, jatkuva kasvuhan on mahdotonta ja luonnotontakin. Pitäisikö lopettaa nyt kun mahdollisesti olen niin huipulla kuin mihin voin koskaan yltää?

Totta puhuen en ole harkinnut lopettamista, sillä pidän suunnitelmallisen kirjoittamisen haasteista ja yhden kirjoituksen julkaisemisesta joka viikko, mitä olen harrastanut jo pitkään.

Sitä puolestaan olen aina miettinyt usein ja kovasti, mistä kirjoitan ja miksi. Se ei ole ollut minulle niin itsestäänselvää kuin monelle muulle: meikki-intoilija kirjoittaa kosmetiikasta ja iloitsee koko ajan ilmestyvistä uutuuksista, joista hänellä riittäisi kirjoitettavaa useammin kuin vuodessa on päiviä, vaatefriikki puolestaan voi käydä ostoksilla joka viikko ja esitellä päivän asuja loputtomiin. Miten ihanaa olisi, jos minullakin voisi olla vaikkapa seuraavien 30 postauksen aiheet valmiina; siten ei tarvitsisi lähes joka viikko pähkäillä, mistä sitä tällä kertaa kirjoittaisi. Minä kyllä keksin aiheita, mutta jos en innostu niistä riittävästi, en kirjoita niistä.

Tähänastisen blogitaipaleeni aikana minulla oli monen vuoden ajan sellainen tavoite, että haluan saavuttaa blogilla jotain, vaikken tiennyt, mitä ”se jotain” voisi olla, ja kirjoitinkin aiheesta tekstissä Tilanne on nyt tämä. Sain tuohon kirjoitukseen bloggaajakollega Saagalta kommentin, jossa hän totesi, että

Niin se ylipäätään tuppaa olemaan, että bloggaaminen on ilmaista sisällöntuottoa, joka ei varsinaisesti johda yhtään mihinkään.

Vastaukseni hänelle kuvaa edelleen osuvasti ajatteluani:

Kiteytit hienosti bloggaamisen perusidean. :) Noinhan se tosiaan hyvin pitkälti on. Ja varsinkin, jos/kun tuotteiden ja/tai palveluiden myyminen suorasti tai epäsuorasti ei kiinnosta itseä, silloin blogilla on vielä miljoonasti vaikeampi ”päästä mihinkään”, mitä ikinä sillä tarkoittaakaan. Jokin pointti bloggaamisessa täytyy kuitenkin olla, eli jokin kunnollinen vastaus on pystyttävä antamaan, kun itseltään kysyy, miksi bloggaan ja miksi olen valmis tai halukas käyttämään esim. 10 tuntia jutun X kirjoittamiseen.

Keväällä 2019 kävi niin onnellisesti, että saavutin vihdoin tuon blogille asettamani tavoitteen. Blogini paljastui varsin arvokkaaksi neuvotteluvaltiksi talofirman kanssa asioidessani. En normaalisti tykkää puhua numeroin, mutta kun lähetin alla näkyvän kuvakaappauksen tuolloin tuoreimmista blogitilastoistani talofirmalle, neuvottelut edistyivät ilahduttavasti ja korvaussumma kasvoi haluamalleni tasolle. Osaan kiristää ja uhkailla (eli olla kiero ämmä) silloin harvoin kun sille on tarvetta.

Blogin tilastot huhtikuulta 2019: yhden kuukauden aikana blogi sai 43 630 klikkausta ja 11 362 kävijää. Kuva suurenee klikkaamalla.
Blogin tilastot huhtikuulta 2019: yhden kuukauden aikana blogi sai 43 630 klikkausta ja täällä vieraili 11 362 kävijää. Kuva suurenee klikkaamalla.

Noin mahtavaa blogisaavutusta eli kirjoitusteni ansiosta saamaani kunnollista korvaussummaa en olisi koskaan osannut ennustaa, enhän vielä muutama vuosi tiennyt edes sitä, että ostaisin joskus talon, joka kuljetettaisiin kokonaisena tontille.

Taloasian lopullinen selviäminen oli jo itsessään upea voitto, mutta se tarkoitti myös yhtä toista, aivan eri asiaan liittyvää ilouutista: saavutin blogilla ”sen jonkin”, mitä olin jo vuosia tavoitellut. Kun blogin suurin yksittäinen tavoite toteutuu, tarvitaan uusia tavoitteita tai vähintäänkin syitä blogata.

Minun uusi tavoitteeni ja myös syy bloggaamiselle on romaanin kirjoittaminen.

Oma ikuisuusprojektini: Kirjan kirjoittaminen

Sain aiheen romaaniin vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa kuin salamana kirkkaalta taivaalta. En ollut kirjoittanut mitään kaunokirjallista (enkä blogiakaan) ennen tuota hetkeä, mutta nyt jokin pakotti minut suorastaan juoksemaan näppäimistön luo. Niin teinkin, kunnes huomasin, että minulla oli yhä shampoot päässä. Olin saanut idean kylvyssä enkä sen saatuani pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Palasin kylppäriin huuhtelemaan hiukset ja kiiruhdin sitten koneelle. Aloin kirjoittaa. Tekstiä syntyi. Kirjoitin seisten, ja tärisin ja nauroin. Luomastani ihmishahmosta tuli kuvottava, ja mitä luotaantyöntävämmäksi hänet tein, sitä kovemmin nauroin ja sitä onnistuneemmaksi tekstini koin.

Myöhemmin muokkasin tekstiä, mutta niin raa’aksi materiaaliksi teksti oli tullut yllättävän valmiina ulos. Tekstistä tuli sopivan pituinen novelliksi, ja lähetin sen yhteen arvostettuun kirjoituskilpailuun. Luetutin tekstiä myös kaikilla läheisilläni ja ystävilläni. Jo heidän ilmeistään näin, että he pitivät tekstiä kutkuttavana luettavana. Keväällä 2014 sain kilpailuun lähettämäni tekstin ansiosta kutsun kirjoituskurssille tällaisella saatteella:

J.H. Erkon kirjoituskilpailu on jälleen kerran osoittanut, että nousussa on nuoria, lahjakkaita kirjoittajia. Tälle nuorten kirjoittajien joukolle Suomen Nuoriso-opisto, Taiteen edistämiskeskuksen myöntämän apurahan turvin, tarjoaa kirjoittajakoulutusta toukokuussa kirjoituskilpailun palkintojenjaon yhteydessä.

Olin haltioissani! Menin kurssille ja nautin sen annosta suuresti Anne Leinosen ja Miina Supisen opissa.

Kurssilla sain olla valppaana vastatessani yhteen yleisimmistä siellä esitetyistä kysymyksistä: ”Kuinka kauan sä oot harrastanut kirjoittamista?”

Öö, no tota, mä just alotin. Joo, lähetin tänne ensimmäisen tuotokseni. Kiva lopputulos siihen nähden! En halunnut vastata mitään tuon tyyppistä, niinpä annoin rehellisen vastauksen taustastani kielialan ihmisenä ja kääntäjänä, ja jätin kertomatta, että fiktiivinen kirjoittaminen oli minulle täysin uusi aluevaltaus.

Lopulta ei ollut kyse siitä, että tekstini olisi yleisellä tasolla ollut erinomainen. Täydellisen untuvikon aikaansaannokseksi se oli joka tapauksessa aikamoinen veto.

Jatkoin kirjoittamista kurssin jälkeen ja kävin parilla muullakin kirjoituskurssilla. Vielä kirjoitusharrastuksen alussa luulin, että kirjoittaminen tulisi aina olemaan sellaista kuin ensimmäisen tekstini kohdalla: että se sulkisi kaiken muun ulkopuolelleen ja olisi äärimmäisen ravisuttavaa, intensiivistä ja ennenkokematonta. Olin väärässä. Vasta myöhemmin opin, että ensimmäinen kirjoitukseni syntyi eräänlaisen siunatun kohtauksen tuloksena, jollaisia valtaosa kirjailijoista ei koe koskaan tai kokee kerran elämässä. Tavallaan jokin suurempi voima vyöryi ylleni, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä mitä voima sanoi. Olin enemmänkin sanansaattaja kuin tarinan luoja; tarina syntyi minun kauttani, mutta kuului jollekulle muulle (mikä oli sekin merkillistä, sillä tarina perustuu omiin kokemuksiini).

Sittemmin en ole tuollaisia suotuisia kirjoituskohtauksia saanut, ja kaikki kirjoittamani on aina ollut kovan työn tulosta. Koska kirjoittaminen käy työstä, se helposti jää silloin kun kyseessä on vain harrastus eikä sen avulla makseta laskuja. Edistyin alkuperäisen ideani laajentamisessa romaaniksi viimeksi vuonna 2018, sitten se jäi kokonaan odottamaan joitain kuvitteellisia aikoja, joina kirjan kirjoittaminen alkaisi taas huvittaa.

Miksi onnistun ikuisuusprojektissani tällä kertaa?

Aion onnistua, sillä teen itsestäni tilivelvollisen kaikille. Alan siis raportoida edistymisestäni blogiin, minkä seurauksena blogisisältö tulee muuttumaan. Joinain viikkoina saatan yhä kirjoittaa sellaisista aiheista kuin ennenkin, mutta priorisoin romaanikirjoittamisen ja siitä raportoimisen.

Uskon, että moni muu minkä vain ikuisuusprojektin kanssa kamppaileva voi hyötyä tulevista teksteistäni, sillä ne parhaimmillaan osoittavat, että hankalankin projektin päätökseen vieminen on mahdollista, vaikka se olisi roikkunut matkassa keskeneräisenä jo vuosia.

Aivan liian monen ongelma ikuisuusprojektien kohdalla nimittäin on, että he pakertavat niiden parissa yksin ilman minkäänlaista tukiverkkoa. Pahimmillaan kukaan ihmisen ympärillä ei ymmärrä edes pinnallisella tasolla, mistä toisen projektissa on kyse, miksi se on niin merkityksellinen ja miten suuria voimia tarvitaan, jotta projekti valmistuisi jonain päivänä. Siksi olisi hyvä ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka hekin haluavat viedä jonkin projektin päätökseen.

Jo nyt osaan kertoa, ettei tulevista raportoinneistani tule turhan analyyttisiä tai pitkiä eivätkä ne sisällä juonikuvauksia, hahmojen luonteenpiirteiden pilkkomista eikä mitään vastaavaa. Ei mitään sellaista, mitä itse pidän esseemäisenä ja tylsänä. Aion kirjoittaa vain konkreettisista aikaansaannoksistani, kuten ”tällä viikolla sain jaettua romaanin 26 lukuun” tai ”inhoan päähenkilöä”. Kerron, milloin tekstissä on liikaa selittelyä, ja mihin olen tyytyväinen, mihin tyytymätön. Samalla saan kymmenittäin kaipaamiani blogiaiheita, mistä saatoin ennen vain unelmoida. Jos puolestaan en ole saanut viikolla mitään aikaiseksi, yritän pohtia, miten jumista voisi päästä yli ja eteenpäin. Helppoa ei varmasti tule olemaan, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa!

6 vastausta artikkeliin “Blogin uusi suunta: ikuisuusprojekti päätökseen

  1. Mahtavaa, kuulostaa hienolta ja merkitykselliseltä projektilta! Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että saavuttaakseen jotain on ihmisen tehtävä töitä sen eteen. Jos jotain tulee töitä tekemättä, se on saatua eikä saavutettua. Saatu voi olla kivaa, mutta saavutetusta voi olla ylpeä. Saatu voi helpottaa elämää, mutta saavutettu on se mikä ajaa ihmistä eteenpäin ja inspiroi. Uskon että onnistut. :)

    Tykkää

    1. Kiitos kannustuksesta ja viisaista sanoistasi! Noin se ehdottomasti on, että saavutus on tulosta tehdystä työstä. Jos jotain positiivista sattuu tuosta noin vain saamaan, se on toki mukavaa, mutta ei tunnu lainkaan samalta kuin se tyydytys, minkä rehkiminen saa aikaan. Intohimoinen tekeminen ja puurtaminen tuovat elämään sisältöä, jollaista mikään ilmaiseksi saatu asia ei pysty tuottamaan.

      Tykkää

  2. Ooh! Jo toinen bloggaaja, jota seuraa, joka pääsee kirjoitushaaveissaan eteenpäin. Hienoa! On varmasti ihanaa, kun projekti nytkähtää eteenpäin junnattuaan paikallaan tovin. Varmasti myöskin taas ajatusten sanoittaminen blogiin tuo uusia ajatuksia ja vie mahdollisten ongelmakohtien yli.

    Tykkää

    1. Kiitos tsemppaavasta kommentistasi! On kyllä huojentavaa päästä taas kunnolla kiinni sellaiseen kirjoittamiseen, jota on jo kauan ikävöinyt. Blogilla on tosiaan paikkansa tässäkin projektissa, sillä täällä on hyvä listata onnistumisia ja vastaavasti pohtia, mikä mättää silloin kun mikään ei tunnu sujuvan. Google Kääntäjän sanoin: se tulee olemaan yksi helvetin matka (alkuperäiskielellä sanonta on hitusen kuvaavampi: it’s gonna be one hell of a ride)! :D

      Tykkää

  3. Jännittävää! :) Olipas todella mielenkiintoista lukea tuosta saamastasi kirjoittamiskohtauksesta ja voisin melkeinpä allekirjoittaa tuon, että joskus kirjoittaessa se kirjoittaja en ole minä, vaan joku voima. Esimerkiksi kerran yöllä heräsin juuri, kun olin nähnyt unta minitarinasta. Kirjoitin sen ylös. Eli unessa minulle ilmestyi, että tästä aiheesta minun pitää kirjoittaa ja näillä sanoilla (espanjaksi). Jälkeenpäin mietin kovasti, mistä se tuli. Alitajunnasta, mutta miten? Mielessä kävi myös, etten vain syyllistyisi plagiointiin. Mitä, jos se olisikin ollut jotain, jota on lukenut ja tietoinen mieli ei vain muista sitä? Lopulta tulin siihen tulokseen, että kyllä ne on omia tekstejä, jotka tulee jostain tuolta sielun syövereistä. Tietysti kaikki luettu muokkaa ja jopa auttaa omassa kirjoittamisessa, mutta esimerkiksi minitarinoihin sain ensikosketukseni vasta tänä syksynä ja yksikään lukemani minitarina ei ole lähelläkään sitä, mitä itse kirjoitin.

    Hyvä idea käyttää blogia oman tavoitteen saavuttamiseen. Minusta sinulla on aina ollut todella eritysilaatuinen ja tasokas blogi. Paneudut jokaiseen kirjoittamaasi aiheeseen ihailtavalla huolellisuudella. Olen varma, että saat kirjoitettua romaanisi! Tarinasi on myös todella inspiroiva: kirjoittamiskilpailuihin osallistuminen kannattaa. :) Tsemppiä!

    Tykkää

    1. Kiitos ihanasta kommentistasi ja uskostasi minuun, Vivi! On onni saada sinulta palautetta ja päästä samalla seuraamaan sinun taivaltasi ja innoittavia aikaansaannoksiasi. :)

      Hurjan mielenkiintoista oli lukea sinun kirjoittamisestasi! Kaikki tuo kuulostaa niin tutulta: ajatusten ja ideoiden ilmestyminen uniin, alitajunnan tekemä työ ja jopa plagiointi. Minullakin on ihan sama kokemus plagioinnista, eli tavallaan epäilen, voiko jokin idea olla minun keksimäni, mikäli se tuntuu liian hyvältä tai erilaiselta ollakseen minun ideani, mutta toisaalta tiedän, että en ole lukenut, kuullut tai nähnyt kenenkään muun sanovan mitään omasta aiheestani saati että näkökulmakin olisi sama. Näiden täytyy olla edes osittain universaaleja tuntemuksia luovissa projekteissa, sillä kokemuksemme ovat paikoin niin yhtäläiset!

      Miten upeaa, että olemme kumpikin (fiktiivisen) kirjoittamisen syövereissä samaan aikaan; juuri tällaista yhteisöllisyyttä olen kaivannut jo vuosikausia. Oman kokemukseni mukaan motivoitunutta luomisseuraa on vaikea löytää, sillä jopa käymilläni työväenopiston kirjoituskursseilla suurin osa osallistujista ei vapaa-aikanaan kirjoittanut juuri mitään puhumattakaan siitä, että olisi kirjoittanut edes hiukan tosissaan ja/tai tavoitteellisesti. Sitten kun kurssit oli käyty ja yhteystietoja vaihdettu, ei omille teksteille pystynyt saamaan minkäänlaista palautetta, koska kukaan muu ei kirjoittanut mitään ja siten tarjonnut luettavaa muille. Juuri noin käy, mikäli muilla ei ole sitä tekemisen halua, mikä itsellä sattuu juuri silloin olemaan. Siksikin on niin ihanaa, että meitä tosissaan yrittäviä on nyt ainakin kaksi!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.