Hävettää: ostin 600 eurolla vaatteita

Arvatkaa, mitä minä tein tällä viikolla samaan aikaan kun Greta Thunberg piti ilmastopuheitaan New Yorkissa ja ympäristöaktivistit osoittivat mieltään Eduskuntatalolla?

Ostin ison kasan vaatteita. Uusia vaatteita. Kiinassa, Indonesiassa, Pakistanissa ja Yhdysvalloissa tehtyjä ja sitten Suomeen raijattuja vaatteita.

Juuri niin ei kuuluisi (enää) elää. Vaatteet tulisi ostaa käytettyinä kirpputoreilta, joille mennään pyörällä tai jalan. Uutta hankkiessa olisi hyvä suosia kotimaista tuotantoa monestakin syystä. Lähellä tuotetut vaatteet ovat myös paljon nopeaa muotia kalliimpia, mikä väistämättä kannustaisi ostamaan vähemmän. Kotimaista massatuotantoa ei toki ole enää aikoihin ollut olemassa, kyse olisi siis lähinnä tilaustyötyyppisistä vaatteista, joihin kukin varta vasten säästäisi pitkään. Vaikka ekoilussa ei menisi monen mielestä liiallisuuksiin, kuten ruoan dyykkaamiseen roskiksista ja itsensä pesemättä jättämiseen, monelle tekisi hyvää tarkkailla kulutustaan ja vähentää sitä edes vähän tavalla tai toisella.

Tämä lempitakkini oli runsaassa käytössä ja palveli minua vuodesta 2008 vuoteen 2017 asti. Lopulta se oli niin rispaantunut, kulunut ja hihoista riekaleinen, että en voinut enää liikkua se päällä ihmisten ilmoilla.
Tämä lempitakkini oli runsaassa käytössä ja palveli minua vuodesta 2008 vuoteen 2017 asti. Lopulta se oli niin rispaantunut, kulunut ja hihoista riekaleinen, että en voinut enää liikkua se päällä ihmisten ilmoilla.

Ylellä pyörii juuri nyt dokumentti Totuus halpamuodista, jossa

Brittitoimittaja Stacey Dooley paneutuu […] halpamuodin tuhoisiin taustoihin. Kun kuluttaja maksaa vaatteistaan pilkkahinnan, joku muu maksaa todellisen laskun: ympäristö ja kehitysmaiden työläiset, joiden työolot eivät aina kestä päivänvaloa. 

Meillä on vielä dokumentti näkemättä, mutta siskoni oli jo ehtinyt katsomaan sen. Se oli kuulemma juuri niin hurjaa katseltavaa kuin moni osaa ennustaakin; tekstiiliteollisuuden myrkyt kaadetaan sellaisinaan vesistöihin, ja köyhät ihmiset ottavat kylpyvetensä saastuneista joista. Iho on sellaisen pesuveden jäljiltä kamalassa kunnossa. Vauvalle sentään pystyttiin ostamaan vettä kanisterissa.

Ilman dokumenttejakin tietäisin, että tämänviikkoisia vaateostoksia tulee hävetä ja isosti. Ystäväpiiriini kuuluu monta ympäristötietoista kasvissyöjää, joista yksi osti vähän aikaa sitten biokaasulla toimivan auton (hän tarvitsee välttämättä auton, jotta voi mm. käydä töissä ja hoitaa iäkästä äitiään) ja joista toinen kirjoittaa parhaillaan gradua tekstiiliteollisuuden karusta tulevaisuudenkuvasta ja siitä, mitä asialle voitaisiin tehdä esim. uusia lakeja säätämällä ja/tai verotusta muuttamalla.

Näiden taustojen ja totuuksien valossa omat toimeni vaikuttavat suorastaan hirviömäisiltä, ostaa nyt kasapäin vaatteita ja vieläpä tällaisella ympäristöviikolla! Siinä missä moni muu bloggaaja voi esitellä iloisena uusia hankintojaan, minä tunnen niistä syyllisyyttä.

En halua puolustella hankintojani, sillä ekoihmisistä löytyy varmasti monia, joiden mielestä vaatteet ovat vain välttämätön paha. Kokonaan ilman niitä ei mitenkään voi Suomessa pärjätä, mutta täälläkin voi pärjätä todella vähällä, eikä vaatteiden tarvitse tuntua eikä varsinkaan näyttää hyviltä. Vaatteiden ei tarvitse sopia kantajalleen, niiden ei tarvitse olla pukevia eikä imartelevia. Puhumattakaan siitä, että pukeutuisi oman vartalotyypin ja värianalyysin tulosten mukaan, ne ovat todellisille ekoihmisille täyttä hepreaa ja turhuutta.

Tämä urheiluun tarkoitettu, toinen lempitakkini on ollut minulla lähes ympärivuotisessa käytössä tasan 10 vuotta eli vuodesta 2009 alkaen. Siitä oli jo aikaa sitten irronnut vetoketjun päitä ja muutamia nyörejä, mutta ulkopinta säilyi siistinä ja täysin nukkaantumattomana kaikki nämä vuodet. Vasta pari viikkoa sitten huomasin, että takki on vihdoin alkanut repeytyä myös ulkoa. Vieläkään en halua takista luopua, mutta ihmisten ilmoilla en halua sillä enää liikkua. Pihahommiin se yhä kelpaa.
Tämä urheiluun tarkoitettu, toinen lempitakkini on ollut minulla lähes ympärivuotisessa käytössä tasan 10 vuotta eli vuodesta 2009 alkaen. Siitä oli jo aikaa sitten irronnut vetoketjun päitä ja muutamia nyörejä, mutta ulkopinta säilyi siistinä ja täysin nukkaantumattomana kaikki nämä vuodet. Vasta pari viikkoa sitten huomasin, että takki on vihdoin alkanut repeytyä myös ulkoa. Vieläkään en halua takista luopua, mutta ihmisten ilmoilla en halua sillä enää liikkua. Pihahommiin se yhä kelpaa mainiosti. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu Madeiralla vuonna 2013.

En siis ala puolustella, mutta kerron kuitenkin, mitä ostin, kuinka paljolla ja miksi.

Ostin kengät, kolmet housut, kaksi laukkua, kaksi takkia, kolme neuletta, neljä paitaa, mekon, shortsit ja neljä hametta. Tilasin myös kolme, Yhdysvalloissa tehtyä erikoispaitaa, joita olen silmäillyt vuodesta 2017 lähtien. Varsinaisista yllä mainitun dokumentin tarkoittamista halpavaatteista ei ollut kyse, sillä useimmat maksoivat vähän alle tai päälle 50 euroa, toinen takkikin 300 euroa, mutta onnekkaana sain monista valtavat alennukset, kuten tuosta takistakin peräti 70 prosentin alen. Koska ostin niin monta vaatekappaletta, ne maksoivat yhteensä 620 euroa. Hinta ei minua tällä kertaa kauhistuta, sillä nyt vaatevarastoni on kunnossa vuosiksi enkä tarvitse aikoihin yhtäkään uutta vaatekappaletta.

Pihistelyä seuranneet lukijat voisivat ihmetellä törsäystäni. Totuus on kuitenkin se, että minä vain satuin juuri nyt tarvitsemaan perusvaatevaraston, sillä vaatetilanteeni on ollut todella heikko pian jo kolme vuotta. Vuosia sitten karsin kovasti silloista vaatevarastoani enkä hankkinut mitään uutta tilalle. Lisäksi minulla on ennenkin ollut tapana käyttää vaatteet puhki. Äitini kuoltua koin pahaa mieltä siitä, että juuri mitkään hänen vaatteensa eivät sopineet minulle, vaan joutivat kierrätykseen: olin jo teinistä asti 10 cm häntä pidempi ja vähemmän rintava, ja niinpä hänen vaatteidensa hihat ja puntit olivat minulle liian lyhyitä ja yläosat säkkimäisiä, koska minulla ei ollut niihin täytettä. Pahaa mieltä lievittääkseni otin kuitenkin käyttöön muutamat hänen neuleensa, ja käytin ne risaksi asti, vaikka ne eivät minua pukeneetkaan sen enempää värien kuin koonkaan puolesta. Sentään äidin vaatteista löytyi myös pari mieluisampaa vaatetta, ja ne ovatkin minulla yhä käytössä.

Nyt syyskuussa annoin itselleni vihdoin luvan hankkia jo kauan kaipaamiani täsmävaatteita, kuten takit noiden yllä näkyvien takkien tilalle. Minusta olisi vain ihanaa, jos uusia ei koskaan tarvitsisi, sillä olisin ilomielin käyttänyt jo omistamiani koko elämäni, mutta ei vaatteilta voi sentään niin pitkää elinikää vaatia. Niinpä olen valmis ostamaan isomman vaate-erän ja käyttämään siihen reilut 600 euroa kerran vuosikymmenessä. Se ei vuositasolla ole merkittävä määrä niin vaatteissa kuin rahassakaan.

Viime vuosina perustelin huonoa vaatetilannettani pitkään sillä, että koska teen etätöitä, minulla ei tarvitse olla kivoja vaatteita. Näen asian yhä noin, mutta vain osittain, sillä onhan ihmisen elämässä muitakin menoja kuin pelkästään työhön liittyvät, eikä niihin välttämättä halua mennä missä tahansa retkuissa. Nykyinen työni muutenkin edellyttää työpaikkaan menemistä, joten olen automaattisesti enemmän ihmisten ilmoilla kuin ennen, ja kivojen vaatteiden omistaminen on sitäkin kautta perustellumpaa.

Tämä kirjoitus tuntuisi vajavaiselta, jos en ollenkaan näyttäisi, millaisia vaatteita ostin. Siispä lopetan tekstin kollaasilla muutamista hankinnoistani.

4 vastausta artikkeliin “Hävettää: ostin 600 eurolla vaatteita

  1. No tarkkaan olet vaatteet käyttänyt, siitä ei ainakaan kukaan pääse moittimaan! On ihanaa, kun löytää tuollaisia ”luottovaatteita”, joita käyttää hamaan tappiin (ja vähän yli), mutta voi surku, kun sen joutuu heittämään pois ja tietää, ettei uutta täysin samanlaista todennäköisesti löydä mistään.

    Kyllä mä kieltämättä hetken mietin, että onko otsikossa joku kompa, että SINÄ olisit laittanut noin paljon rahaa vaatteisiin, mutta kun katselin listaasi, ja mietin mitä itse maksaisin samoista vaatekappaleista, niin pääsin minäkin viiteensataan. Ja onko sillä sitten eroa, jos yksi ostaa tuon kaiken kerralla ja toinen pikkuhiljaa?

    Itse hommasin juuri talveksi hiihtotakin. Luhdan outletiss oli erikoispäivä ja kaikista vaatteista sai vielä lisä 20% alennusta. Uusi Icepeakin takki lähti matkaani 28 eurolla. Olin tyytyväinen. Takkia voi nyt syksyllä käyttää muutenkin ulkoilutakkina, eli ei tartte lunta ja suksikelejä odotella.

    Mä olen alkanut viime aikoina enemmän ostaa vähän kalliimpia, mutta laadukkaampia vaatteita, Toki ”lipsahduksia” sattuu edelleen, mutta yritän parantaa ostotapojani pikkuhiljaa.

    Tykkää

    1. Heh, hauskaa että tällainen otsikko juuri minun blogissani tuntui epäilyttävältä, vaikka paljastuikin sitten täydeksi todeksi. :D

      Kiva oli lukea mietteistäsi ja omista hankinnoistasi. Löytämäsi takki kuulostaa hyvältä ja tarpeelliselta, ja hienoa, ettet pääsääntöisesti osta kaikista halvimpia rättejä.

      Niinhän se on, ettei tuhlaavuudessa ole mitään eroa, ostaako ihminen 20 vaatetta monen vuoden varrella vai kerralla, jos hän sitten ei osta mitään uusia vaatteita vuosiin. Tietyllä tapaa kerralla paljon ostaminen voi olla säästeliäämpääkin, sillä 20 vaatteen ostaminen erikseen vuosien varrella voi tarkoittaa esim. kymmentä automatkaa ostoskeskukseen. Minulle pääsyy reiluun kerralla ostamiseen on kuitenkin se, että en normaalisti viihdy kaupoissa enkä nauti shoppailusta yhtään, joten jos minun täytyy tehdä välttämättömiä hankintoja ja satun kerrankin löytämään etsimäni, minun kannattaa hoitaa homma pois alta. Lisäksi maalla ostomahdollisuuteni ovat täysin olemattomat, joten on iskettävä sen kerran, kun olen sopivasti kaupungissa.

      Kirjoitit mukavasti luottovaatteista; ne tosiaan käyttää aivan puhki ja silti lopulta harmittaa, kun niistä olisi aika luopua. Luottovaatteet myös osoittavat juuri tuon, että läheskään kaikista vaatteista ei ole luottovaatteiksi, aidosti ja kaikin päin mahtavia vaatteita on siis vaikea tai toisinaan jopa mahdoton löytää tai korvata.

      Tykkää

  2. Vaatteita tarvitaan, se on selvä. Joskus niitä voi ostaa käytettynä, aina ei voi. Jos ostaa tarpeeseen järkeviä käyttövaatteita, ei sitä mielestäni tarvitse hävetä. Vaatteiden ostamisesta ei mielestäni tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos toimii ostostensa kanssa järkevästi, eli pitää sitä hankintaansa (Outi Les Pyy kertoili yhdessä kierrätystapahtumassa, että pitäisi tähdätä 300 käyttökertaan per vaate), pitää siitä huolta (oikea pesu ja muu huolto) ja lopulta sitten hävittää sen asianmukaisesti (jos ei kelpaa enää käyttöön kellekään muulle, tutkitaan uusiokäyttömahdollisuudet ja vasta viimeisenä vaihtoehtona viedään jätteeksi).

    Suosittelen tuon mainitsemasi dokumentin katsomista. Ei ole mitään hyvän mielen katsottavaa, ei tosiaan. Mutta lamaannuttavan ahdistumisen ja vaatteidenostohäpeän sijaan suosittelen tuntemaan jotain muuta, jotain positiivisempaa ja rakentavampaa. Esimerkiksi halua panostaa kierrätykseen, ihmisten valistamiseen tms. :)

    (Anteeksi melko sekava kommentti, ei pitäisi migreenissä kirjoitella.)

    Tykkää

    1. Kiitos, että jaksoit kommentoida migreenistä huolimatta, saan kommentistasi hyvin selvää!

      On totta, ettei vaatteiden ostamisesta tulisi joutua kokemaan häpeää, varsinkaan jos käyttää useimmat vaatteensa puhki eikä muutenkaan ole himoshoppaaja. Itse kaiken lisäksi nautin tavaroita enemmän avaruudesta ja tilasta kaapeissa ja hyllyissä, joten en tunne houkutusta ostaa turhia asioita vaan nimenomaan jättää ostamatta, mistä olen blogissakin useampaan otteeseen kirjoittanut. Silti tiedän, että olisin voinut esim. joko korvata muutamat nyt hankkimani vaatteet käytetyillä tai jättää kokonaan hankkimatta, olinhan pärjännyt niukalla vaatevarastolla tähänkin asti. Usein olisi varaa olla parempi ihminen tai edes vähemmän paha ihminen kuin normaalisti. Silti päätin nyt ostaa noin paljon vaatteita, kun kerrankin satuin löytämään niin sopivia mm. tarpeen, tyylin ja värien puolesta.

      Kiinnostavaa tietoa tuo, että kutakin vaatetta tulisi pystyä käyttämään 300 kertaa! Se kuulostaa ensin todella paljolta, mutta kun sitten mietin, kuinka monta kertaa olen säännöllisesti liikkuvana ehtinyt käyttää lenkkitakkiani 10 vuoden aikana, käyttökertojen määrä kohoaa moninkertaiseksi. Samalla huomaa, että tietyt vaatteet eivät millään yllä tuohon määrään tai edes kestä siisteinä kolmeasataa käyttökertaa. Se kannustaa ostamaan vähemmän ja laadukkaampaa.

      Dokumentin päätimme jo sen löytäessämme katsoa varmasti, mutta emme töiltämme vielä ehtineet. Positiivisuus ja rakentavuus ovat tosiaan hyviä lähtökohtia miltei mihin vain asiaan. En sinällään (enää) ahdistu omistani tai muiden eettisistä ja ekologisista valinnoista, sillä kasvissyöjänä ja mm. teurastamovideoita ja vegaaniaktivismia paljon seuranneena tiedän, että ahdistumalla vain tuhoaa oman elämänsä (miksei läheistenkin). Sitä on jopa tutkittu, että kaikista vannoutuneimmat eläinaktivistit voivat todella huonosti, koska heitä ympäröi koko ajan se kärsimys ja vääryys, joita he niin kovasti yrittävät muuttaa. Minuakin on auttanut paljon se, etten paasaa ”kasvisruoan ilosanomasta” (se ärsyttää monia ja saa heidät vastustamaan lihattomuutta entistä enemmän), vaan esim. leivon vieraille jotain vegaanista, josta he toivon mukaan pitävät ja siten ovat vastaanottavaisempia ajatukselle, ettei kaikessa herkullisessa ruoassa tarvitse olla eläinkunnan tuotteita. Jos sama toimisi vaatteiden kohdalla, joku vaatefriikki voisi viimeistään nyt oivaltaa, että aikuinen ei tarvitse uusia ulkovaatteita läheskään joka vuosi, vaan niiden tulisi kestää parhaimmillaan kokonainen vuosikymmen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.