Häälahja: kuuden ruokalajin illallinen SicaPellessä

Vuosi sitten menimme naimisiin ja saimme siskoltani häälahjaksi lahjakortin Porvoon nimekkääseen fine dining -ravintolaan SicaPelleen. Käytimme lahjakortin vasta nyt vuotta myöhemmin ensimmäistä hääpäivää juhlistaaksemme. Lahjaan kuului meille kummallekin kuuden ruokalajin illallinen, joista toisen olin varannut vegaanisena.

Sää oli ravintolapäivänä niin suvisen suloinen, että päätimme jäädä ulos syömään.

Kuvassa yllä näkyy ensimmäinen ruokalaji, jossa oli varhaisperunaa ja karviaisia. Se oli maistuva yhdistelmä, joka ei itselle olisi tullut mieleen. Ennen varsinaista ensimmäistä ruokalajia olimme saaneet maistiaisiksi myös avomaankurkkua ja erilaisia leipiä.

Toinen ruokalaji koostui grillatusta porkkanasta ja paahdetusta tattarista. Jälkimmäisestä minulle tuli mieleen hienostunut ja ruokaisa popcorn. Tässä vaiheessa syömistä sitä todella huomasi, miten paljon valmistustapa vaikuttaa kunkin raaka-aineen makuun; tattari maistuu hyvin erilaiselta esim. keitettynä puurossa kuin rapeaksi paahdettuna.

Kolmas ruokalaji on ainoa, josta muistan jokaisen raaka-aineen: siinä oli friteerattua ja sitten kuivattua lehtikaalia, sen alla puolestaan mustikoita ja kaurajogurttia. Annoksesta riitti haarukoitavaa enemmän kuin muista, ja taiten valmistettu ja maustettu lehtikaali vakuutti. Oli mukava pohtia, miten se oli keksitty yhdistää mustikoiden ja jogurtin kanssa. Itse pidän kovasti oikeastaan kaikista kaaleista ja syön niitä usein, mutta lehtikaalia pidän hankalana sen puisevan varren takia. Niinpä oli hauska päästä nauttimaan juuri siitä kaalista, joka omassa keittiössäni on jäänyt vähimmälle käytölle.

Neljännessä ruokalajissa oli kesäkurpitsaa ja kesäkurpitsan kukkaa. Kukka oli paistettu rapeaksi ja maistui taivaalliselta. Mies sai saman ruokalajin vain sillä erolla, että hänen annoksessaan oli myös ricottaa kukan sisässä. Usein juusto viimeistelee ruoan kuin ruoan, mutta kukka oli niin herkullinen ilmankin, että en osaa kuvitella sitä enää yhtään paremmaksi. Tämä ja seuraava ruokalaji olivat omat suosikkini.

Jos pitäisi valita suosikikseen vain yksi muiden joukosta, viides ruokalaji yllä olisi oma valintani. Ehkä se näyttää kuvauksellisestikin kaikista upeimmalta juuri siksi, että oli sitä myös todellisuudessa. Kaikki syömäni ruokalajit tarjosivat makuelämysten lisäksi silmänruokaa, mutta punajuuri”pihvi” pistaasipähkinöineen ja kurkkuyrtin kukkineen edusti mitä värikylläisintä ruokataidetta. Maun puolesta punajuureen oli pyöritetty sellaista taikaa, että ei sitä osaa tavallinen kuolevainen kuvata muuksi kuin äärimmäisen täyteläiseksi ja sielukkaaksi.

Kuudes ruokalaji eli jälkiruoka päätti illallisen. Jälkiruoaksi sain mansikoita rosépippurilla, mustikkasorbettia ja muistikuvieni mukaan greippijäätelöä tai jotain vastaavaa. Oli kenties pippurin ja greippijäätelön ansiota, että paikoin suussa tuntui kuin olisi juonut voimakkaasti hiilihapotettua limonadia, joka oli sekä makeaa että aavistuksen kirpeää. Olin vaikuttunut jälkiruoan kekseliäisyydestä, raikkaudesta ja myös koosta, se kun oli näkyvästi isompi kuin miehen jälkiruoka!

Alla näkyvät miehen eriävät ruokalajit (samoja olivat 1. ja 4. ruokalaji):

SicaPellen nettisivun mukaan ruokalajien nimet ovat Limeä & Minttua, Wagyu & Miso, Angus & Punajuurta ja Kirsikkaa & Mantelia.

Mies kyllä nautti kaikista ruokalajeistaan, mutta tykkäsi melkeinpä enemmän joistain minun ruoista, kun annoin hänelle maistiaisia. Olimme yhtä mieltä siitä, että minun ruokalajini olivat myös kokeilullisempia, mielikuvituksellisempia ja värikkäämpiä. Kaukana menneisyydessä ovat siis ne ajat, jolloin kasvissyöjälle tarjottiin ravintolassa pelkkää salaattia, ja hyvä niin! Mies olisi omien sanojensa mukaan hänkin nauttinut täysin vegaanisesta menusta, vaikka lähtikin illalliselle sekasyöjänä.

SicaPelle-illallinen oli hieno kokemus, joka säilyy muistoissa pitkään. Minusta illallinen on mainio keksintö nimenomaan lahjaideana, sillä läheskään kaikki eivät raaski hemmotella itseään fine dining -ravintolaan menemällä, vaikka rahaa löytyisikin. Elämyslahjoille on muutenkin koko ajan kasvava paikkansa maailmassa, jossa yhä harvempi haluaa tai tarvitsee tavaralahjoja.

Palvelu totta kai oli ensiluokkaista, mitä korkeamman hintaluokan ravintolalta osaa odottaakin. Tunnelma oli onneksi hintatasosta huolimatta mukavan rento, minkäänlaista ylimielistä pönötystä ei siis ollut havaittavissa kenenkään suunnalta. Asiakkaat olivat tervetulleita jopa t-paidoissa, vaikka monella jotain vähän siistimpää yllään olikin.

Vaikka fine dining on makumatka eikä mättökokemus, itse olin myös sopivan kylläinen lopussa. Kai sitä edesauttoi sekin, että pari minun ruokalajiani olivat isompia kuin perinteiset ruokalajit (lehtikaaliannos ja jälkiruoka), mikä omalla kohdallani viimeisteli kaikin päin onnistuneen ravintolaillallisen.

Kokovertailua. Isompi kulho + isompi jälkiruoka = houkuttelevaa veganismia.
Kokovertailua. Isompi kulho + isompi jälkiruoka = houkuttelevaa veganismia.

Kiitos siskolle oivallisesta lahjasta! ❤

2 vastausta artikkeliin “Häälahja: kuuden ruokalajin illallinen SicaPellessä

  1. Aikas kiva lahja tosiaan! Ei sitä välttämättä tosiaan itse lähde moiseen.
    Kiva, että vegaaneillekin oli kauniita ja monipuolisia annoksia ja että ne vielä maistuivat miekkosellekin!

    Tykkää

    1. Niinpä! Mies on todellisuudessa jo pitkälti kasvissyöjä oltuaan minun vaikutuspiirissäni 10 vuotta, mutta jostain vitsikkäästä syystä haluaa ”esittää”, että ei ole. Kai hän haluaa välttää tarpeettomia leimoja ja identiteettejä. Kivempihan se on syödä kasvisruokaa (verbi, toimintaa) kuin olla kasvissyöjä (substantiivi, leima, identiteetti). Minullekaan leimoilla ei ole väliä, mutta huvittaa kyllä, kun mies jonkin harvan kerran tilaa liharuokaa jossain ravintolassa, ja vähän ajan päästä kadehtii minun kasvisruokaani ja toivoo, että olisi tilannut samaa. On mies valveutunut kasvissyöntiin pitkälti myös eettisistä ja ekologisista syistä, mutta pitää monia kasvisruokia myös aidosti maukkaampina kuin liharuokia.

      Vuosia sitten kävimme useamman kerran yhdessä italialaisessa ravintolassa, jossa mies tilasi salamipizzan ja minä listan ainoan kasvispizzan. Kun pizzat tuotiin eteemme, minun pizzani näytti ihanalta ja runsaan monipuoliselta keitaalta (sen nimi olikin Pizza Verde), miehen pizza hyvin vaatimattomalta, aneemiselta ja yksipuoliselta. En jaksanut syödä koko pizzaa ja annoin loput miehelle. Hän totesi sen paljon herkullisemmaksi kuin omansa ja tilasi siitä eteenpäin aina Pizza Verden silloin kun kävimme samassa ravintolassa. Sittemmin olen itse syönyt monia neutraaleja tai jopa mauttomia kasvispizzoja, eli tuossa Verdessä todella oli sitä jotain, mitä monessa muussa pizzassa ei ole. Paras tapa saada kuka tahansa kiinnostumaan kasvisruoasta onkin tehdä siitä aidosti maukasta. :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.