Sopu syntymässä talofirman kanssa

Blogia seuranneet tietävät, missä jamassa talomme on ja että sovittelu talofirman kanssa on tähän asti ollut kesken. Nyt olen kuitenkin vihdoin saanut talofirmalta tarjouksen, jonka pystyn hyväksymään! Jihuu!

Olo on luonnollisesti helpottunut. Vaikka kaikki elämäni osa-alueet eivät kärsineetkään taloasioiden tähden, kymmenistä tuhansista euroista neuvottelu vie silti energiaa ja henkisiä voimavaroja, ja toisinaan myös tunsin olevani todella yksin. Sain kyllä neuvoja ja tukea läheisiltä, mutta silti tein yksinäni kaiken selvitystyön ja päätökset.

Tuntuu, että kaikki meni lopulta oikeudenmukaisesti. Olen tyytyväinen minulle tarjottuun summaan, jota en pidä suurena tai pienenä, vaan kohtuullisena ja reiluna.

Näin neuvottelut etenivät

1. Minä aloitin koko tapahtumaketjun vaatimalla talokaupan purkua katosta löytämämme kosteusvaurion jälkeen.

2. Talofirma lähetti talolle ulkopuolisen remonttimiehen arvioimaan tilanteen.

3. Kaksi päällikkötason heppua saapui talolle ja tarjosi hinnanalennusta. Koska kattovaurion laajuutta ei voitu tarkasti tietää, talofirma ilmoitti arvion hintahaarukassa. Tarjottu korvaus oli 40-55 prosenttia talon koko hinnasta. Kun kuulin sen, olin iloisesti yllättynyt. Tuota hetkeä ennen kaikki oli ollut hämärän peitossa, mutta tarjouksen saatuani koin ensimmäistä kertaa, että kaikki päättyy lopulta hyvin. Talofirma osoitti tarjouksellaan, että siellä ei pelleillä ala-arvoisilla summilla vaan suhtaudutaan paljon todenmukaisemmin korjauskustannusten suuruuteen kuin olin ajatellut.

4. Minun oli vastattava tarjoukseen jotenkin. Kaupan purkamisen ja hinnanalennuksen välissä oli iso kuilu. Päätin luopua vaatimasta täyttä purkua eli koko ostohinnan palautusta, vaikka kaupan purulle olisikin voinut löytyä perusteet. Oikeuskirjallisuudessa on käsitys, jonka mukaan korjauskustannusten ylittäessä tietyt prosentuaaliset rajat (25-40 prosenttia ostohinnasta) kaupan purku voi olla realistinen vaihtoehto. Vetosinkin siihen ja muutamiin muihin seikkoihin uudessa vaatimuksessani, jossa en enää vaatinut kaupan purkamista mutta kuitenkin reilusti suurempaa korvausta kuin talofirma oli tarjonnut.

5. Talofirma mietti vaatimustani kaksi viikkoa ja vastasi, että se on aivan liian suuri ja että he mieluummin korjaavat talon kuin maksavat vaatimaani summaa. Oikeuskirjallisuuden prosenteille he sanoivat, että koska lattialämmityksen puute on toimituksellinen puute eikä rakennusvirhe, siitä aiheutuvia kuluja ei voi laskea mukaan prosentteihin, ja niinpä talofirmalla on oikeus korjata puute. Se ei välttämättä ole oikeudessakaan päivänselvä asia, mutta kuulosti järkeenkäyvältä. Talofirma ei tullut hinnassa lainkaan vastaan, vaan nyt sen aiemmin tarjoama korvaus oli asettunut hintahaarukan keskelle eli 47,5 prosenttiin. Tässä vaiheessa neuvotteluja olimme tasan 20 000 euron päässä toisistamme, mikä on melkoisen paljon pienen talon kohdalla, jonka lähtöhintakaan ei ole huikaiseva (joskin suhteessa kallis).

6. Kirjoitin taas uuden, kokonaisuudessaan kolmannen vaatimuksen. Tulin peräti 9 000 euroa vastaan hinnassa ja kirjoitin tiukkoja perusteluja sille, miksi en voi joustaa enää yhtään enempää. Minulla oli esittää todisteita ja dokumentteja perustelujeni kylkeen.

7. Näemmä perusteluni purivat, sillä juuri pääsiäisen alla eli kolme päivää sitten sain talofirmasta puhelun. Siellä oltiin nyt korotettu tarjousta 6 000 eurolla! Täten korvaus nousi yli hintahaarukan paremman pään eli 55 prosentin, mikä oli koko ajan ollut tavoitteeni.

Juuri nyt elämme kahdeksatta vaihetta. Voisin yhä vääntää muutamista tonneista, mutta tuskinpa sitä teen. Minulla oli mielessäni tietty summa, jota pidin kohtuullisena, ja se minulle on nyt tarjottu. Papereiden allekirjoitus ajoittuu todennäköisesti ensi viikolle.

*

Vaikka tästä kirjoituksesta voi olla hyötyä jollekulle vähänkin samankaltaisessa tilanteessa olevalle, uskon silti, että oma talotarinani on melko historiallinen tapaus. Taloasiat ovat muutenkin yksilöllisiä mm. vioista, puutteista ja talon iästä riippuen, mutta minun kohdallani faktat ovat seuraavat: ostin ensimmäisen vastaavan talon, eräänlaisen prototyypin, kirjoitin aiheesta koko ajan julkisesti, eri mediat löysivät tekstini, olin haastateltavana, ja yhtäkkiä talojuttuni olivat tavoittaneet älyttömän määrän lukijoita. Niinpä minun tapaukseni ei välttämättä ole paras vertailukohde monellekaan muulle talonsa vikoihin pettyneelle ja korvausta vaativalle. Sen kirjoitukseni kuitenkin osoittaa, että neuvotteluissa voidaan onnistua puolin ja toisin ilman vuosien tappelua ja kalliita asianajajia.

Kun paperit talofirman kanssa on allekirjoitettu, se on yhden ajanjakson loppu ja uuden alku. Talofirman vastuu päättyy, talo tulee meidän hoiviimme ja pääsemme laittamaan sen kuntoon. Kunhan tästä kaikesta tulee pian virallista, pystyn esittelemään blogissa kaikkea korjaamaamme kevään ja kesän mittaan!

8 vastausta artikkeliin “Sopu syntymässä talofirman kanssa

  1. Voi miten hienoa, että kaikki meni ”sivistyneesti”, joustavasti ja pääsit haluamaasi lopputulokseen. Tekstejäsi lukeneena, voin uskoa, että argumentointitaitosi ovat näytelleet tärkeää roolia näissä neuvotteluissa.

    Tykkää

    1. Kiitos Menninkäinen kivasta kommentistasi ja uskostasi argumentointitaitooni! 💛 Minulla oli tosiaan tiettyjä valtteja hihassa, ja niitä myös käytin. ;) On ihanaa olla tässä pisteessä, johon on vihdoin päästy.

      Tykkää

  2. Hienoa, että tyydyttävä ratkaisu löytyi ja todellakin nostan hattua, ettei tarvittu mennä oikeuteen kalliine asianajajineen, josta olisikin vain hyötyneet asianajat. Tsemppiä tulevaa!

    Tykkää

    1. Kiitos! 💜 Ei sitä meinaa ihan vielä uskoakaan, että tilanne on todella pian ratkeamassa ja että kaikki sujui näinkin hienosti. Mutta näemmä se on mahdollista, jahka saamme vielä nimen paperiin tulevina päivinä! :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.