Elmo (2000 – 2018)

Jotkut lukijat ehkä muistavat, etten ole koskaan asunut yhdessä mieheni kanssa pitkästä liitosta huolimatta. Kerroin siitä aikoinaan kirjoituksessa Paljastuksia ja hulluja ajatuksia.

Erilaisille asumisratkaisuille voi olla lukemattomia syitä, mutta meidän tilanteemme johtui miehen Elmo-kissasta. Olen tavattoman allerginen kissoille, ja sain melkoisia kohtauksia jo pelkästään miehen luona käymisestä, minkä vuoksi hengasimmekin lähinnä vain minun luonani. Mies ei koskaan ollut yhtä yötä kauempaa luonani, jotta Elmon ei tarvinnut olla liian kauaa yksin kotona.

Tavatessani miehen Elmo oli noin 9-vuotias. Jo silloin tiesin, että kissat elävät tavallisesti pitkään. Vuosien kuluessa totuin siihen, ettemme voi Elmon takia asua yhdessä, ja pitkälti juuri siksi lähdin toteuttamaan yksin talounelmiani. En koskaan edes pilan päiten ehdottanut, että Elmo olisi lopetettu. Tiesin muutamasta suhteesta, jossa toisen lemmikki oli lopetettu kumppanin tieltä, vaikka mitään allergioitakaan ei ollut, ja ne liitot olivat kariutuneet. Lemmikin tappaminen ei luonnollisestikaan ole hyvä lähtökohta ihmissuhteelle.

Niinpä Elmo sai elää ja kuolla luonnollisesti vanhuuttaan. Elmo on nimittäin nyt poissa. Se kuoli toukokuussa 2018. En kirjoittanut siitä silloin, koska tein paljon erilaisia töitä ja pidin taukoa blogista.

Elmo eli siis noin 18-vuotiaaksi. Mies oli onneksi kotona, kun Elmon hengittäminen kävi hankalaksi, ja niinpä he lähtivät saman tien eläinlääkäriin. Siellä Elmolle annettiin happea, ja empaattinen lääkäri kertoi miehelle, että keuhkot vetelevät viimeisiään eikä mitään ole tehtävissä. Elmo oli myös oksennellut eikä mikään pysynyt enää sisällä. Lääkäri ei voinut suositella muuta kuin lopettamista. Elmosta näki, että se oli jo iäkäs, mutta lääkäri silti kysyi sen tarkkaa ikää. Sen opittuaan hänelle oli vielä selvempää, ettei Elmo pysty enää selviämään. Mies ei halunnut uskoa kuulemaansa, vaikka tiesi itsekin asian laidan, ja kysyi, auttaisiko mikään leikkaus. Se saisi maksaakin vaikka kuinka paljon. Lääkäri oli myötätuntoinen, mutta ei voinut muuttaa elämän tosiasioita. Itsekin aina lohdutan miestä sillä, että eihän kukaan meistä kuolisi koskaan, jos meidät voitaisiin pelastaa jopa vanhuuden viimeisinä päivinä sisäelinten jo miltei luovutettua. Täytyy vain hyväksyä se, että elämä joskus päättyy. Ja jos saa elää pitkän ja hyvän elämän niin kuin Elmo, sen enempää ei voi pyytää eikä varsinkaan saada.

Elmo oli oman sisaruskatraansa vähiten haluttu. Kaikki muut pennut oli jo myyty, mutta kukaan ei halunnut Elmoa. Syyksi on kerrottu ns. sisäkives, eli Elmon toinen kives sijaitsi jossain sen sisuksissa, mistä aiheutuisi myöhemmin harmia niin kissalle kuin sen omistajille. (Kives leikattiin myöhemmin, mistä oli suuri apu. Leikkaus sujui hyvin, ja Elmo eli sen jälkeen monen monta tervettä vuotta.) Todellinen syy siihen, miksi Elmoa ei ollut haluttu, saattoi kuitenkin olla sen persoona.

Elmo näyttää huippusöpöltä kuvissa, ja itse olen aivan rakastunut sen nimeenkin, mutta Elmo ei käsittääkseni missään vaiheessa elämäänsä ollut ”ihana” kissa, miten ikinä sen määrittääkin. Sen kasvatuksessa lienee mennyt jokin pieleen, koska Elmosta tuli käytöshäiriöinen. Se saattoi yhtäkkiä hyökätä jopa pitämänsä henkilön jalkaan kiinni kynsin ja hampain. Miehen tädillä on siitä vieläkin arvet sääressä. Elmo oli myös niin mustasukkainen miehestä minun käydessäni kylässä, että minun ei lopulta enää kannattanut tulla miehen luokse. Kyllästyin siihen, miten Elmo kyttäsi minua ja lähti lepopaikaltaan meitä kohti ja jahtaamaan minua heti kun mies kosketti minua, antoi suukon tms. Mustasukkaisuus kylläkin hellitti iän myötä, ja minusta Elmo olikin kaikista suloisin nimenomaan vanhana ja rauhoittuneena.

Miehelle Elmo oli tärkeä ja rakas. Elmo kyllä kynsi miestäkin, sillä hänellä oli mielestäni melko usein laastari jossain kohtaa sormia, ja aina syyssä oli Elmo ja sen liiallinen ”innostuminen”. Itse käytän paljon sanaa innostunut niin puheessa kuin kirjoitetuissa teksteissä, mutta harvoin se verinaarmuihin johtaa. Toisaalta se kertookin juuri siitä, miten luodut toisilleen mies ja Elmo olivat. Harva olisi katsellut Elmon touhuja, mutta mies ei halunnut luopua siitä koskaan. Mies sai aikoinaan Elmon silloisen tyttöystävänsä toimesta. Elmo ei heille saapuessaan ollut enää pentu juuri siksi, että sitä ei ollut haluttu, eikä Elmo meinannut millään oppia sisäsiistiksi. Se pissasi jatkuvasti vääriin paikkoihin, mieluiten sänkyyn. Silloinen tyttöystävä oli jo soittanut kasvattajalle ja sopinut Elmon tuomisesta takaisin kasvatuskotiin. Mies oli siinä vaiheessa jo niin kiintynyt Elmoon, että hän vastusti kissasta luopumista. Pikkuhiljaa Elmo sitten alkoi oppia ja sai jäädä. Kun parisuhde päättyi, Elmo jäi muutaman mutkan kautta lopullisesti miehelle.

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun, siis toisen elämän loppuun, asti. Paremmin ei olisi voinut mennä.

2 ajatusta artikkelista “Elmo (2000 – 2018)

  1. Menninkäinen

    Voi Elmo… Komeaan ikään ennätti ja varmasti hyvän elämän eli kodissa, jossa sitä ymmärrettiin ja rakstettiin. Osanotot miehelle. Varmasti raskas paikka.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos, Menninkäiseni! 💛 Mies ilahtuu, kun lähetän hänelle terveisesi. Asia oli juuri noin, että miehen luona Elmon kelpasi olla ja elää. Se on niin suloinen tuossa viimeisessäkin kuvassa, että jopa minun meinaa tulla sitä ikävä! Ei siis ihmekään, että mies kaipaa Elmoa kipeästi.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.