Tukalimmat häät koskaan

Elokuun alussa olimme miehen kanssa yksissä häissä.

Niissä ei noudatettu moniakaan perinteitä. Morsiamenryöstöt ja kukkakimpun heitot oli unohdettu tyystin, eikä morsiamella ollut edes valkoista päällään. Hän oli kuulemma valinnut juuri sellaisen häämekon ja asusteet kuin halusi kerran käytettävän valkoisen polyesteripuvun sijaan.

Morsian näytti onnelliselta tuoreen, kaktuspäisen aviomiehensä kanssa.

Todellisuudessa mies oli ihmismäisempi, mutta blogissa hänen yksityisyyttään suojellaan kasvein ja eläimin.

Vihkiminen tapahtui maistraatissa, minkä jälkeen mentiin lounaalle ja kakkukahveille. Lounaalla tarjottiin yhden liharuoan lisäksi useampia kasvisvaihtoehtoja, mutta kakut eivät olleet vegaanisia. Tosin eipä kakuista paljoa itse hääparille riittänytkään, vaan ne menivät parempiin suihin häävieraista pienimmille.

Häät olivat intiimit ja rennot. Useampaa vierastakin tuntui kiehtovan ajatus pienimuotoisista häistä, joissa ehtii seurustella muiden kanssa ja joihin ei liity minkäänlaista häslinkiä. Se, että ruokaa sai syödä niin paljon kuin halusi, toki auttoi monia viihtymään. Yksi kuitenkin meni möläyttämään minulle, että häät olivat tukalimmat, joissa hän oli koskaan ollut. Möläyttäjä oli tietysti sulhanen itse. Myös morsianta hikoilutti niin, että hiki valui selkää pitkin ja tiukoista korkkikiharoista koostuva kampaus latistui merkittävästi. Tuona tuulettomana päivänä lämpötila läheni kolmeakymmentä kosteuden ollessa lähellä sataa prosenttia. Juhlapaikassa oli jopa ilmastointilaite, mutta vain koristeena.

Vaikka oli läkähdyttävää, päivästä jäi kaikin päin mukavan herttainen olo. Ihaninta oli, kun morsian vihdoin sai sammakkoprinssinsä, yhdeksän vuoden yhdessäolon jälkeen. Kun pariskunta suuteli vihkimisen päätteeksi, sammakko alkoi välittömästi muuttua oikeaksi mieheksi. Suudelman lopulla sammakkoa oli jäljellä enää vain hitunen miehen kasvoissa.

Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossa toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

Häämatkalle pariskunta pääsee vihdoin ensi viikolla, ja kohteena on kuvankaunis patikointiparatiisi Alpeilla!

12 ajatusta artikkelista “Tukalimmat häät koskaan

  1. Menninkäinen

    Kuvien perusteella ihanan tukala päivä! <3

    Teillähän on ekassa kuvassa sulhon kanssa samanlaiset hiuskoristeetkin! Kaunis on mekko ja monikäyttöinen. Omani on vaatekomerossa odottamassa, josko ne häät vol. 2 – Kanaria joskus toteutuisi. Tosin hieman epäilyttää puvun päälle mahtuminen… :P

    Pusukuvasta katsoin ekalla silmäyksellä, että takana oleva nainen on työkaverini, kovin oli samaa näköä. Mutta ei hän sitten ollutkaan…

    Onnea vielä MM ja piikikäs sammakko!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos kovasti, Menninkäiseni! 💛

      En tullut ajatelleeksikaan, että miehellä ja minulla sopivat kampauksetkin yhteen. ;) Mekon tilasin sellaisesta kaupasta, joka oli äitini ja minun suosikki juuri mekkojen kohdalla. Äiti oli mukana myös ravintolavalinnassa ja varsinkin kakuissa: meillä oli tapana käydä vuosia sitten Porvoo-päivinä nauttimassa ihania kakkuja yhdessä kahvilassa.

      Olisipa ihanaa, jos te saisitte toiset häät Kanarialla! Ehkä pukua voisi muokata sopivaksi tai ehkä olet treeneistäsi niin kiinteänä, että puku solahtaa päälle tuosta noin vain. :)

      Pusukuvan takana seisova nainen on maistraatin vihkijä. Olisikin ollut melkoinen sattuma, että hän työskentelisi myös kouluympäristössä täysin eri asuinseudulla. :) Mutta onhan se totta, että toisinaan ihan eri ihmiset muistuttavat toisiaan yllättävänkin paljon.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Lumos

    Oi että, kuulostaa ihanalta päivältä! Me ollaan myös Miehen kanssa puhuttu pienistä ja intiimeistä häistä. Tarkoituksena olisi pitää isommat kerpalot sitten joskus 5. tai 10. vuotispäivänä.

    Tykkää

    Vastaa
  3. Anna / Kätteni Jäljillä

    Oi! Paljon, paljon onnea teille! <3 Hauskat nuo yksityisyyssuojat! :D Kuulostaa aivan ihanalta päivältä ja oli varmasti juuri teidän näköinen!
    <3 Olen ollut tänä kesänä kaksissa häissä kuvauskeikalla ja miettinyt, että onneksi kumpikaan niistä ei ollut pahimman hellejakson aikana… :D

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos paljon, Anna! ❤

      Onpa kiva kuulla, että kaktus- ja sammakkomies toimi kuvituksessa. 😊

      Hääpäivä oli tosiaan varsin mieleinen, vaikka olo olikin niin limainen – olet kyllä ollut onnekas, kun vältyit vastaavilta lämmöiltä keikkahäissä!

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  4. myco2quota

    Paljon onnea ja mukavaa häämatkaa! Alpit on aina hyvä valinta. Pääsin itsekin osallistumaan kesällä samantyylisiin häihin morsiamena. Lämmintä tosin oli vain 27 astetta 😃

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Ooh, teilläkin on nyt sitten nämä asiat pulkassa, eikä tarvitse enää miettiä mm. kihlauksia tai kuunnella sukulaisten uteluita. :) Kovasti onnea! ❤ Ja lämpöhalvaukseltakin säästyitte. :)

      Kiitos onnitteluista ja matkatoivotuksista! Kyllä tätä reissua on jo odotettukin. 😊

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  5. Vivi Vinna

    Oi, kun on ollut ihanat häät! :) Morsian näyttää oikein kauniilta. Hih, tottakai miehen mielestä tukalimmat häät, kun on ne ikiomat häät kyseessä. ;)

    Tykkää

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.