Tilanne on nyt tämä

Kuluneen kesän aikana olen blogannut äärimmäisen vähän, vähiten koskaan koko blogin historiassa.

Kuva: Ian Espinosa

Kuva: Ian Espinosa

Merkittävin syy siihen löytyy töistä – kohta jo neljän kuukauden ajan minulla on tavallaan ollut kaksi työtä, toinen palkallinen ja toinen palkaton mutta sitäkin kuormittavampi täällä tontilla. Kun muuttaa reilusti yli hehtaarin kokoiselle tontille, joka on kuin pyörremyrskyn jäljiltä ja jota ei ole hoidettu 15 vuoteen, täällä ei selviä ”pihatöistä” lehtiä haravoimalla ja ruohoa leikkaamalla, vaan hommat alkavat kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Toisinaan jo pelkästään kulkuväylän luominen johonkin paikkaan, esim. kompostoreille, on monen päivän rankka ja hikinen projekti. Yhä olen lohdutellut itseäni sillä, että joka kesä ei tule olemaan samanlainen, koska monia tehtyjä töitä ei tarvitse tehdä uudelleen, mutta olen silti ehtinyt kyllästyä loputtomaan työmäärään monet kerrat tänä kesänä.

Sanon suoraan, että jos omakotitaloelämä isolla tontilla maaseudulla olisi tällaista joka kesä, tämä ei välttämättä olisi minua varten. En kaipaa ikuista työleiriä ympärilleni, vaan haluan ehtiä myös rauhoittumaan ja vain olemaan ja ihmettelemään. En ole ihminen, joka ei osaa olla aloillaan ja jonka on siten aina tehtävä jotain. Jotkut sanovat, että omakotitaloasujan on aina oltava samalla myös remontoija, nikkaroija ja viherpeukalo. Väitteen ei kuitenkaan tarvitse pitää paikkaansa. Meidänkään pikku talo ei vaadi meiltä paljon mitään, ja nykyaikana monet tontitkin ovat niin pieniä, ettei niillä edes ole tarpeeksi hääräämistilaa todelliselle viherpeukalolle. Meidän tontilla asiat ovat toisin. Useita alueita ei saa edes viikatteella siistimmiksi, koska maa heinien alla on niin epätasainen, myllätty ja toisinaan urainen traktorin renkaista. Juuri siksi rakensinkin kompostoreille oikein kunnon tien maanpeittokankaineen ja sepeleineen. Työ sentään nopeutui, kun tuore aviomies oli yhtenä päivänä auttamassa juuri siinä hommassa. Silti sekin oli vain yksi lukuisista projekteista, joita täällä on piisannut.

Syksyn kynnyksellä paljon on onneksi jo tehtynä, ja reissaamista vaativaa palkkatyötäkin on enää jäljellä vain vajaat kolme viikkoa. Koska kirjoitushaluja löytyy, olen jo odottanut varovaisella innolla mahdollisuutta ehtiä bloggaamaan useammin.

Romahdus helmikuussa 2018

Syitä vähään bloggaamiseen on silti ollut muitakin kuin edellä mainitsemani työt.

Helmikuussa kerroin, että löysin blogistani jauhelihamainoksen hyvin näkyvältä paikalta, ja kyllästyin muutenkin WordPressin aggressiivisemmaksi käyneeseen mainontaan. Niinpä ostin oman domainin (tarkoittaa kansankielellä yhtä kuin omaa, siistimpää blogiosoitetta), sillä siten pääsin eroon mainoksista.

Muutokseen sisältyi jännityselementti, sillä WordPressin väitteet oman domainin vaikutuksesta blogin kävijämääriin erosivat villisti monien yksityishenkilöiden väitteistä ja uskomuksista. WordPressin mukaan oma domain toisi ENEMMÄN kävijöitä kuin ennen, koska Google suosii hakutuloksissaan maksullisia domaineja ilmaisten tunnusten sijaan. Toiset kuitenkin arvelivat, että osoitteenmuutoksen myötä blogi ikään kuin katoaa pitkäksi ajaksi netistä ja että Googlella kestää jopa puoli vuotta päivittää blogin tiedot niin, että blogi ja sen postaukset löytyvät yhtä helposti kuin ennenkin.

Vaikka muutos kaiken tiedon valossa huolestutti minua, tiesin silti, että oman domainin ostaminen oli oikea ratkaisu. Lupasin kirjoittaa jossain vaiheessa siitä, mitä uusi domain teki blogilleni, ja useampi bloggaaja ilmoittikin olevansa aiheesta kiinnostunut.

Mitä siis kävi? No tämä:

Osoitteenmuutos astui voimaan yhdessä yössä, ja blogin kävijämäärä puolittui heti seuraavasta päivästä alkaen. Blogillani ei ollut aikoihin ollut yhtä vähän lukijoita. Tilanne jäi pysyväksi, eli ei suinkaan ollut kyse päivästä tai parista. Päätin ottaa WordPressin asiakaspalveluun yhteyttä ja kirjoitin sinne alla näkyvän viestin.

Hi! I recently upgraded to a Personal Plan and also got a new domain (mielekasmiellekartta.com instead of mielekasmiellekartta.wordpress.com). After the change, I now get much less traffic (roughly 50 percent less) through Google. My question is how long does it take to get back to the numbers I was used to getting?

I remember WordPress advertizing Personal Plan by saying something like ’Take your blog to a whole new level and get your site more visibility’. I hope there is a truth to those promises.

Sieltä vastattiin:

It takes about 4-6 weeks for Google to index your new domain.
Also, your previous subdomain links were clicked many times on Google, so they ranked a bit higher before.
However, eventually when Google indexes the domain and site, then your blog posts should rank a bit higher, because of the custom domain.

Sieltä siis lupailtiin, että tilanne normalisoituisi mahdollisesti jo kuukauden kuluttua, ja lopulta blogini alkaisi saada vielä aiempaakin enemmän näkyvyyttä. Oli myös lohdullista, että WordPress tunnisti, miten paljon juttuni olivat aiemmin saaneet klikkauksia Googlen kautta.

Kuudessa viikossa kävijämäärät alkoivat nousta, mutta silti oltiin yhä kaukana siitä tasosta, jolla blogi oli ollut ennen muutosta. On helppo testata, mitä tämä kaikki kertomani tarkoittaa käytännössä. Ei tarvitse kuin valita mikä tahansa suositumpi postaukseni ja tarkastaa, miten se sijoittuu Google-hauissa samoilla hakusanoilla kuin ennen. Esim. taatelitekstini oli niin luettu, että ennen osoitteenmuutosta Google rankkasi sen ensimmäisten hakutulosten joukkoon vaikka minkälaisilla taateleihin liittyvillä hakusanoilla ja jopa niinkin lavealla ja yksinkertaisella hakusanalla kuin pelkkä taateli. Kun nyt kirjoitan Googleen taateli, omaa postaustani ei näy mailla eikä halmeilla.

Otetaan vielä yksi esimerkki tilastojen kera. Viisi tarpeetonta ja kallista trendiruokaa + kunnolliset vaihtoehdot niille on yksi blogini suosituimmista jutuista. Alla olevasta kaaviosta näkyy, miten sitä luettiin reilusti kasvavissa määrin, kunnes tilastot romahtivat helmikuun lopussa osoitteenmuutoksen välittömässä yhteydessä. Kaaviosta näkyy myös se, kuinka kauan kävijämäärien paluu entiselle tasolle on kestänyt. Juuri sen puoli vuotta, niin kuin pelottavimmat arviot ennustivat!

Moni kaiketi ymmärtää sanomattakin, miten hirveää on menettää se asema, jonka on monen vuoden työllä saavuttanut. On melko mahdotonta motivoida itseään kirjoittamaan, kun blogi on lähestulkoon kadonnut netistä, ja pitäisi aloittaa uudelleen lähtöruudusta.

Huhtikuussa olin tympääntynein blogiin pitkään aikaan, ja päätinkin, että tämä oli nyt tässä. Karvatekstistä tulisi viimeiseni. Viittasinkin lopettamiseen niin hienovaraisesti, ettei kukaan sitä voisi tajuta kuin vasta jälkikäteen, minun jo kadottua tyhjyyteen. Sain tyydytystä siitä, että vain lähtisin kertomatta siitä kenellekään. Miksi kertoa lähdöstä, kun ei se ketään kuitenkaan oikeasti kiinnosta? Annoin blogille hirveästi itsestäni, ajastani ja jaksamisestani kolmen ja puolen vuoden ajan, ja minkä ihmeen tähden?

Totesin, että blogi oli koko ajan pohjimmiltaan ollut minulle väärä kanava tehdä yhtään mitään: itseäni ällöttää monien blogien pinnallisuus, kaupallisuus, itsensä myyminen 20 euron tuotetta vastaan, ja ihmeellinen kiiltokuvaelämän esittäminen, jonka suurin ongelma on sen helvetinmoinen tylsyys. En koskaan tule käsittämään, miten niin monet ihmiset jaksavat katsella kauniita kuvia ja lukea niiden välistä tyhjää pälä pälää ja jäkä jäkää. Ymmärtäisin viihteellisyyden, kepeyden ja hauskuuden, mutta kuolettavan tylsyyden imua en todellakaan tajua. Eikö Anna-Leena Härkönenkin kirjoittanut jo Häräntappoaseessa, että suurin piirtein kaiken muun voi antaa anteeksi mutta tylsyyttä ei?

Tuollaisia ajatuksia minulla siis oli huhtikuussa. Sitten Kodin Kuvalehti otti minuun yhteyttä haluten tehdä talosta ja minusta jutun. Haastattelu kiinnosti, ja halusin nähdä, mitä siitä seuraisi.

Siitä seurasi paljon kävijöitä, näkyvyyttä ja keskustelua. Huomasin monen olevan kiinnostunut asioista, joita olen tehnyt ja joista olen blogannut. Minua haluttiin haastatella myös mm. Helsingin Sanomiin ja Osuuspankin asiakaslehteen. Vastasin pyyntöihin kieltävästi. Haastattelut olisivat vieneet energiaani, mutta luultavimmin antaneet minulle hyvin vähän.

Vaikka Kodin Kuvalehden tuoma näkyvyys oli hienoa ja kaivattua, se korosti samalla yhtä blogien ikävää piirrettä. Suuret kävijämäärät eivät tuo ”menestystä” tai ”palkkaa”, jos/kun en myy mitään tuotetta tai palvelua. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä, lukeeko jonkin juttuni 10 ihmistä vai 100 000 ihmistä, jos he kaikki lukemisen jälkeen vain poistuvat blogistani, ja siinä se. Jos puolestaan olisin kirjoittanut esim. kaljuuntumisesta ja myisin sivullani kaljuuntumista estävää ja sitä parantavaa eliksiiriä, jota hehkuttaisin suureen ääneen ja jota väittäisin käyttäneeni oman leijonanharjani kasvattamiseen, saisin tuntuvasti myyntituloja, vaikka vain pienikin osa niistä 100 000 kävijästä ostaisi tuotteen. Silloin kävijämäärillä todella on väliä, minun tapauksessani kuitenkaan ei.

Lähtökohtani blogin perustamiselle ei koskaan ollut rikastuminen, mutta niin kuin olen ennenkin kertonut, olen aina toivonut pääseväni blogilla johonkin, saavuttavani sillä jotain. Epätietoisuus siitä, mitä se ”jotain” voisi olla, on mielestäni sallittua ja mukavaakin, sillä emmehän me ihmiset useinkaan tiedä, mitä hienoa elämässä voi joskus tapahtua. Miksi rajoittaa mahdollisuuksiaan omalla rajatulla ajattelullaan, mieli kun ei pysty kuvittelemaan kaikkea sitä upeaa, mitä elämä saattaa tuoda tullessaan.

Mitä seuraavaksi?

Niin, se on mielenkiintoinen kysymys, johon ei kuitenkaan ole millintarkkaa vastausta.

Nyt kun blogin kävijämäärät monin osin vaikuttavat palanneen entiselle tasolle ja sen ylikin ottaen huomioon, etten ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin, saatan innostua kirjoittamaan useammin. Olisihan se sääli ostaa oma domain ja lopettaa bloggaaminen kokonaan pian sen jälkeen. Lisäksi tuntuu, että tietty joukko minulle tuntemattomia ihmisiä jostain syystä tykkää lukea juttujani, mikä on melkoisen liikuttavaa.

Ainakin parit talokirjoitukset aion tänne kyhertää, ja ehkä muutaman sanan voisi häistäkin ynähtää, rouvasihmisiä kun tässä nyt ollaan.

14 ajatusta artikkelista “Tilanne on nyt tämä

    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos Antti kannustavasta kommentistasi! <3

      En tullut juttuun kirjoittaneeksi, että syötin sivustoni Googleen itse hyvin pian osoitteenmuutoksen jälkeen ja opiskelin Search Consolesta paljon muutakin. :) Myös WordPressillä itsellään oli aiheesta artikkeleita, joissa neuvottiin askel askeleelta, miten syöttö varmasti tehdään oikein. Harmi vain, että niilläkään toimilla blogin päivitystä entisen kaltaiseksi ei voinut nopeuttaa. Tilanne oli sen verran ikävä, että tulin viettäneeksi reilustikin aikaa lukien hakukoneoptimoinnista englanniksi, ja parhaimmat sivustot vahvistivat sen, mitä muutoksen jälkeen pelkäsinkin: todellisuudessa blogin saaminen entiselle tasolle kestää paljon 4-6 viikkoa kauemmin, hyvin useinkin sen puoli vuotta tai jopa kauemmin. Ei auttanut muu kuin odottaa kärsivällisesti. Toki blogia saattoi yrittää mainostaa muissa kanavissa kuin Googlessa, ja Kodin Kuvalehden juttu sattuikin tulemaan kreivin aikaan, mutta olihan tuo Google-näkyvyyden noin radikaali pienentyminen silti hurja pamaus. Onneksi pahin lienee nyt takana. :)

      Tykkää

      Vastaa
  1. Taru

    Tervehdys rouvashenkilö! Oi miten ihanaa, onnea tosi paljon <3 <3

    Niin se ylipäätään tuppaa olemaan, että bloggaaminen on ilmaista sisällöntuottoa, joka ei varsinaisesti johda yhtään mihinkään. Noin karkeasti sanottuna. Mutta tosi hienoa, että olet kuitenkin saanut tilastot jälleen mieleisellesi tasolle!

    Ja oon aivan samaa mieltä tuosta, että ns. kiiltokuvailun suurin sisältö on sen helvetinmoinen tylsyys :D Toki ihmiset on erilaisia ja kuka mistäkin tykkää, mutta henkilökohtaiseen mielenkiintoon perus-lifestyle blogit ovat tyhjyyttä täynnä, eikä niiden lukeminen kiinnosta ollenkaan. En myöskään ymmärrä miksi pitäisi olla kiinnostunut asioista, jotka voi mennä kaupasta ostamaan jos tahtoo, mitä merkityksellistä tai oivalluttavaa siinä on..? En tajua.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Ajattelinkin kiiltokuvablogien tylsyydestä kirjoittaessani, että kaikista ihmisistä ainakin sinä olet varmasti samoilla linjoilla kanssani. :D Siihen vaikutti sekin, että olin juuri lukenut uudesta blogistasi mm. luonnonkukista ja kosken virtaamisesta, ja pidin kovasti lukemastani. 💚 Ihanaa, että tässä pinnallisessa maailmassa edes joku jaksaa kirjoittaa jostain aidosta ja mieltä ja kehoa hoitavista luonnollisista, iänikuisista asioista, joita liian moni nykypäivänä hädin tuskin edes huomaa.

      Minäkään en lainkaan ymmärrä, miten materia jaksaa kiinnostaa niin monia niin laajalti. Toki teen itsekin välillä löytöjä, joista olen iloinen (esim. paristokäyttöisestä retkilampusta, koska se kestää kosteutta ja sopii siksi pihasaunaamme, johon ei tule sähköä), mutta mitään vähänkään syvempää sisältöä en pysty tavaroista elämääni saamaan. Juuri siksi kauniilla kuvilla vuoratut blogit, joissa ei ole tavaran lisäksi juuri mitään muuta sisältöä, ovat minulle vihoviimeinen paikka viettää aikaani. Merkitykset ja oivallukset jäävät minustakin niistä uupumaan.

      Kiteytit hienosti bloggaamisen perusidean. :) Noinhan se tosiaan hyvin pitkälti on. Ja varsinkin, jos/kun tuotteiden ja/tai palveluiden myyminen suorasti tai epäsuorasti ei kiinnosta itseä, silloin blogilla on vielä miljoonasti vaikeampi ”päästä mihinkään”, mitä ikinä sillä tarkoittaakaan. Jokin pointti bloggaamisessa täytyy kuitenkin olla, eli jokin kunnollinen vastaus on pystyttävä antamaan, kun itseltään kysyy, miksi bloggaan ja miksi olen valmis tai halukas käyttämään esim. 10 tuntia jutun X kirjoittamiseen. Minulla vastaukset vaihtelevat, mutta juuri nyt tuntuu, että haluan joka tapauksessa kirjoittaa useammin kuin kerran kahdessa kuukaudessa. :)

      Kiitos paljon onnitteluista, vaimona oleminen on kyllä kumman kivaa! ❤

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  2. Veera

    Olenkin melkein päivittäin käynyt kurkkimassa, josko olisit kirjoittanut. Toivon, että tämä ”jotain, jokin” kuikuilee ja näyttäytyy sinulle siinä määrin, että haluat jatkaa kirjoittamista ja tiedät, minkä takia ja mitä kohti kirjoitat – ainakin hetken verran, minkä jälkeen inhimillisyys ja muutos työntävät ajatuksiasi ja tekstejäsi jälleen kohti uutta, sitä ”jotain”.
    Niin, ja onnea avioeloon! :–)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos Veera toivotuksistasi niin avioelämän kuin bloggaamisenkin suhteen! 💜 Ihana kuulla sinusta noin yleensäkin. :) Olenkin tasaisin väliajoin miettinyt, mitä Australiaan kuuluu ja että oletkohan juuri näinä aikoina palaamassa Suomeen.

      Suloista, että olet jaksanut noin usein käydä kurkkimassa, olisinko kirjoittanut blogiin jotain. Toivotuksesi ilmentää osuvasti sitä, mitä itsekin toivon: aina ei tarvitse olla superkirkkaana mielessä, miksi tekee jotain, mutta olisi mukava saada silloin tällöin edes pilkahduksia siitä, että on oikeilla jäljillä eikä tee jotain turhaan ja/tai ihan vääristä syistä. Katsotaan, mihin blogikirjoittaminen minut tällä kertaa vie. Aivan huippua, että olet halunnut pysyä matkassa mukana! ❤

      Tykkää

      Vastaa
  3. Nina

    Oikein kovasti onnea molemmille <3 Mukava kun palailet blogin ääreen. Äänessä pitäisi useammin olla ne joilla on jotain sanottavaa. Odottelen tulevia postatuksia.

    Tykkää

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.