Kun terveellinen ruoka ei kiinnosta – Oodi epäterveelliselle ruoalle!

Mitä tässä turhaa kiertelemään ja kaartelemaan? Minua ei ole melkein kahteen vuoteen kiinnostanut erityisen terveellinen syöminen. Se on kummaa monestakin syystä juuri minun kohdallani.

Tasan kaksi vuotta sitten lähdin Irlantiin töihin kolmeksi kuukaudeksi. Siellä söin ihmeenkin terveellisesti: valmistin lähes kaikki ateriani itse perusraaka-aineista kuten linsseistä, perunoista ja kasviksista, enkä syönyt paljonkaan herkkuja, valmisruokia tai muutakaan kovin prosessoitua. Söin myös liian niukasti ja liikuin älyttömästi. Pelkkää työmatkakävelyä kertyi 10 tuntia joka ikinen viikko! Olin laihimmillani pitkään aikaan, ja sen huomasivat ainakin myös mies ja vielä silloin elossa ollut äitini. Olin ottanut vaa’an varta vasten mukaan Irlantiin, jottei pelottava USA:n episodi toistuisi (lihoin silloin 11 kiloa kolmessa kuukaudessa), ja valvoin joka viikko painoani. Se pysyikin alhaisissa lukemissa koko Irlannissa olemiseni ajan.

Olin onnellinen Suomeen palaamisesta, eikä edes pieni osa minusta olisi halunnut jäädä Irlantiin. Suomeen tuleminen ei silti sekään ollut täydellistä, ja tiesin sen etukäteen. Tiesin palaavani samaan elämään, josta lähdin, mutta vain entistä kurjempaan. Äidin elämän loppulaskenta oli alkanut. Tiesin, että syksyni kuluisi äitiä pyörätuolissa sairaalan käytävillä kärräten ja sitä jännittäen, onnistuisivatko pleuranesteen imemiset hänen keuhkoistaan vai tukehtuisiko hän elävältä.

Ennen surullista syksyä oli kuitenkin luvassa kesälomamatka Sloveniaan. Siellä oli aivan ihanaa, ja muistelemme kaikin päin onnistunutta matkaa aina lämmöllä. Yksi asia siellä kuitenkin ihmetytti minua: minulla oli hurja makeanhimo, joka ei tuntunut helpolla sammuvan. Muistan etenkin, miten valtavasti söin suklaata, vaikka oli heinäkuu. Yleensähän sanotaan, että kesällä tekee kevyempiä ja raikkaampia herkkuja mieli ennemmin kuin raskasta ja tuhtia suklaata. Monina päivinä söin pari levyä eli lähemmäs puoli kiloa suklaata, eikä se tehnyt edes tiukkaa eikä minulle tullut paha olo. Olisin syönyt enemmänkin, ellei suklaa olisi tietyssä vaiheessa iltaa usein loppunut. Lihoin tietysti moisen syömisen seurauksena, mutta se ei haitannut, koska olin päässyt kuihtumaan liiaksi Irlannissa. Palasin siis entisiin mittoihini, ja syksyn tultua ruokahaluni ja painoni olivat tasaantuneet.

Nyt jälkikäteen on helppo tajuta, mistä heinäkuinen ylensyöminen johtui: liian vähäistä syömistä seuraa aina reilumman syömisen kausi, ja mitä kauemmin on syönyt liian vähän, sitä suuremmaksi syömishimo kasvaa, kun kropalle vihdoin antaa ruokaa. Siksi onkin viisainta syödä aina tarpeeksi.

Syksy ja talvi tulivat. Tammikuussa 2017 äiti kuoli raa’an kamppailun riuduttamana. Oli helpottavaa huomata, että niin surullinen kuin olinkin, en missään vaiheessa ratkennut lohtusyömiseen. En myöskään vähentänyt normaaleja syömisiäni. Toisin sanoen äidin sairaus ja lopulta kuolema eivät vaikuttaneet syömisiini, vaikka menneisyydessä olen käyttänyt nimenomaan ruokaa milloin lohdukkeena, milloin turruttamaan ahdistusta.

Kun äidin kuolemasta oli jo jonkin verran aikaa, muistelin monia ihania kasvisruokia, joita hänellä oli ollut tapana kokata. Monista niistä on kuvia blogissakin, mikä todella tuo muistot mieleen. Muistelin myös niitä yksinkertaisia mutta kuitenkin hyvänmakuisia ja ravitsevia ruokia, joita itse tein Irlannissa. En ollut syönyt mitään sellaista kuukausiin. En ollut aikoihin keittänyt edes perunoita, mitä tein ennen yhtenään. Yritin herätellä itseäni kokkaamaan edes silloin tällöin ja syömään terveellisemmin, mutta ei siitä mitään tullut. Se ei lopulta tuntunut riittävän tärkeältä, jotta olisin jaksanut muuttaa käyttäytymistäni.

Aika pitkäänkin äidin kuoleman jälkeen luulin, että minua ei enää kiinnosta terveellinen ruoka, koska sellainen ei pelastanut äitiäkään. Hänhän todella satsasi ruokavalioonsa, jotta syöpä ei olisi päässyt mylläämään, mutta syöpä kuitenkin levisi lopulta nopeasti. Äidin kuolemasta on kuitenkin jo reilu vuosi aikaa, ja tulevana kesänä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun palasin Irlannista. Tähän päivään mennessä minua ei ole koskaan paluuni jälkeen kiinnostanut erityisen terveellinen syöminen. Vielä jokin aika sitten odottelin, josko terveellisen syömisen ilosanoma saavuttaisi taas minunkin korvani, minä kun olen menneisyydessä ollut lukuisina eri kertoina hyvin kiinnostunut ravinnosta. Mutta ei. Olen päättänyt hyväksyä, että terveellinen ruoka ja terveellinen syöminen eivät erityisesti enää kiinnosta minua.

Ennen kuin kukaan ehtii ymmärtää väärin, oikaistaan heti muutamia mahdollisia väärinkäsityksiä.

Terveellisen syömisen sanoma on viety liian pitkälle

Yksi pääargumenteistani on, että terveellisen syömisen puolesta puhuminen on viety niin pitkälle, että siitä voi tulla epäterveellistä. Terveys kun on niin paljon muutakin kuin sitä, mitä ihminen syö. Terveys koostuu ainakin fyysisestä terveydestä ja vähintään yhtä paljon ellei jopa enemmän mielenterveydestä, joka niin monella nykyään järkkyykin. Kysymys kuuluu, tekeekö terveellinen ruoka aina automaattisesti hyvää myös mielenterveydelle?

Nykyaikana ei voi enää välttyä kuulemasta erilaisia ”totuuksia” terveellisestä ruoasta. Enää ruoka ei ole pelkästään ruokaa, vaan se on kaikki kaikessa. Se näkyy mm. seuraavissa ajatuksissa:

  • Itseään kunnioittava ihminen syö terveellisesti.
  • Kun ihminen on tarpeeksi tietoinen, hän ei edes halua syödä mitään epäterveellistä.

Epäterveellisesti syövä ihminen ei siis enää ole vain epäterveellisesti syövä ihminen, vaan edellä mainittujen väitteiden mukaan hän samalla myös halveksii itseään ja on tiedostamaton! Olen itsekin saattanut kirjoittaa blogissa tuollaista silloin kun olen referoinut muiden teoksia.

Milloin terveellisestä syömisestä tulee epäterveellistä?

Kun itse alan syödä terveellisesti ja satsata terveellisempiin aterioihin, ei mene kauaa, kun alan ajatella ruokaa lähes koko ajan. Näen ruoasta unia joka yö, ja muistan ne erittäin tarkasti aamulla. Niissä on usein jokin houkutus. Saatan jopa sortua syömään donitsin ja miettiä, että pilasin lopullisesti hyvin menneen terveellisen syömisen kauteni. Kun herättyäni tajuan, etten oikeasti syönytkään donitsia, olen helpottunut ja tyytyväinen. Pian elän yksipuolista elämää, jonka ainoat onnistumisen tunteet tulevat niistä lukuisista kieltäytymisistä, joita jokaiseen päivään kuuluu kymmeniä, kun sanon erilaisille epäterveellisille ruoille ei. Tällainen voi toimia kohdallani viikon tai kaksikin. Sen jälkeen en enää jaksa. Nina Sarellin sanoin: ”[R]uuasta ei ole elämän tarkoitukseksi, vaikka se olisi kuinka terveellistä. Ruoka on vain ruokaa.” Allekirjoitan tuon täysin.

Toisin sanoen olen onnellisempi, ja voin paljon paremmin henkisesti, kun jokapäiväisiin syömisiini kuuluu myös epäterveellistä ruokaa.

Terveellinen ruoka ei ole minulle ykkösprioriteetti elämässä, mutta ruokavaliooni kuuluu silti monia terveellisiä elementtejä. Kasvissyönti jo itsessään poistaa ruokavaliostani mm. lihat ja maidon litkimisen. Lisäksi olen tottunut tuunaamaan ateriani kasviksilla ja syömään yltiöterveellisiä palkokasveja. Olenkin tyytyväinen kasvisten kulutukseeni, ja minun tekee luonnostaan nykyään paljon enemmän mieli kasviksia kuin esim. hedelmiä (jotka toki nekin ovat terveellisiä, mutta moni silti syö nimenomaan kasviksia aivan liian vähän). Jos joudun jossain syömään suolaista ruokaa ilman kasviksia, ruoka tuntuu kuivalta ja siltä, että siitä todella puuttuu jotain hyvin olennaista.

Vaikka itse voin sekä fyysisesti että henkisesti paremmin (ja myös paino pysyy tasaisempana) salliessani itselleni toisinaan reilustikin epäterveellistä ruokaa, en tietenkään kannusta ketään toista syömään epäterveellisemmin, jos terveellisempi syöminen kiinnostaa ja tuntuu mielekkäältä. Itse kaipaan nykyään tiettyä pysyvyyttä ja sellaisia toimintamalleja, joista jaksan pitää kiinni vuosikymmeniä. Siksi olen saanut tarpeekseni terveellisemmän syömisen kausista, joista tuntuu lopulta seuraavan enemmän huonoa kuin hyvää mielen täyttyessä ruokaan liittyvistä ajatuksista.

Keiden kannattaa yrittää syödä erityisen terveellisesti?

Lähipiirissäni on tällä hetkellä monta ihmistä, jotka ovat laittaneet ruokavalionsa kokonaan uusiksi heidän saamiensa sairausdiagnoosien takia. Se onkin luonnollista ja jopa toivottavaa: jos sydänkohtauksen saatuaan ja siitä nippa nappa selvittyään ei tee mieli edes yrittää vähentää kolesterolin syömistä, ihmisellä ei välttämättä ole enää kummoisesti elinaikaa jäljellä. Kannustankin läheisiäni syömään terveellisesti, lainaan heille erilaisia terveyskirjoja ja vinkkaan heitä netin hyvistä terveyslähteistä.

Itse kuitenkin aloitin terveystietoisen syömisen, kun ryhdyin dieetille 10-vuotiaana. Kiinnostuin ravinnosta huomattavasti ennen aikojani ja paljon ennen kuin terveellisestä syömisestä tuli trendikästä. Ei ehkä ole ihme, että kiinnostukseni terveellistä ravintoa kohtaan lopahti kohkattuani siitä ensin 20 vuotta.

Kohtuus kaikessa

Liputan varovasti epäterveellisen ruoan puolesta, sillä uskon, että herkkujen kohtuukäyttö tekisi monelle (syömisongelmaiselle) hyvää pitkällä tähtäimellä. Uskon, että liian moni kokee syömisistään huonoa omaatuntoa, vaikka siihen ei olisi aihetta. Luotan siihen, että kukaan ei tulkitse tekstiäni kehotukseksi alkaa ahmia, mässätä ja yleensäkin käyttää ruokaa väärin.

Halusin kirjoittaa tämän tekstin siksikin, että näen tuntuvan ristiriidan meille tuputetun terveysbuumin ja vallitsevan todellisuuden välillä. Mediassa on onnistuttu luomaan sellainen kuva, että terveellinen syöminen on itseisarvo kenelle tahansa itsestään välittävälle ihmiselle. Silloin jostakusta voi tuntua melkein nololta myöntää, että hän syö säännöllisesti myös epäterveellistä ruokaa terveellisen ohella. Samaan aikaan tosielämässä ihmiset kuitenkin jatkavat lihomistaan, ja kauppojen hyllyt notkuvat aina vain isompien ja isompien sipsi- ja karkkipussien painosta. Kuka niitä pusseja ostaa ja syö niiden sisällön? Lähes me kaikki, ainakin silloin tällöin.

Onko terveysbuumi siis tehnyt ihmisistä terveitä, hoikkia, elinvoimaisia ja niin voimaannuttavan tietoisia, että heidän ei koskaan tee mieli epäterveellisiä herkkuja? Ei tosissaan siltä vaikuta. Entä tekeekö terveysbuumi muutenkaan hyvää ihmisten fyysiselle terveydelle, mielenterveydelle ja kukkarolle? (Ihminenhän ei mitenkään voi olla aidosti terve, ellei hän syö kalliita superruokia.) Täytyy sanoa, että odotan kovasti normaalimman syömisen paluuta ja sitä, että terveellinen syöminen trendinä lipuu vihdoin ohitse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s